Silloin, kun aloitin sun katsomisen sulla oli vaan 8 000 tilaajaa😭. Sun kanava on kasvanut paljon ja oon saanut paljon tarvittavaa ja kiinnostavaa tietoa sulta. PS oot paras!!
Oisko joskus mahdollisuus saada video Pink Floydista?? Ps.+ ja siinä lopussa voisit kertoa david gilmourin keikka fiiliksestä!!! 😀 kiitti petteri kumminkin hyvistä aiheista muutenkin!!
Olipas huijauksia!😲 Taideteoshuijauksiin olenkin tutustunut aiemmin. Hervannan poliisimuseossa oli syksyllä esillä taideväärennöksiä. Onneksi sun videot eivät ole huijauksia. Kiitos loistavasta videosta!
@@paavokangaspusu Ei ole laillinen huijaus. Periaatteessa nämä ”lait” joita näissä tilanteissa käytetään ovat ristiriidassa perustuslain ja kansainvälisten sopimusten kanssa, sekä usein pelkkiä säädöksiä. Mitä tahansa säädöksiä voi kirjoittaa ja väittää niiden ohittavan perustuslain, perus-ja ihmisoikeudet. Laillisuus toteutuu silloin kun kaikkia lakeja noudatetaan.
En tiiä väärennetyn taiteen museosta, mut kävin viime vuoden lokakuussa, Thaimaan bangkokissa, väärennettyjen tavaroiden museossa. Sitä piti yllä Thaimaan vanhin lakitoimisto. Se oli aika spesiaali ja uniikki paikka, jonne pääsi vain ennakkoon varatulla kierroksella, joita järjestetään vain muutamat kerrat per viikko. Sielä oli näytillä muutamia Suomalaisia tuotteita myös, mm nokiaa ja angry birdsiä. Suosittelen koittaa päästä kierrokselle, jos joskus sieläpäin käy. Erittäin mielenkiintonen paikka.
Suomalainen WinCapital, jota et käsitellyt videolla, käsittelit toisessa videossasi. Nämä kaikki ovat niin pahoja että niitä on vaikea verrata keskenään.
Oletko tietokirjailija ja opettaja vai sekointinko sinut toiseen samannimiseen julkisuuden henkilöön, joka on pätenyt mtv3 uutisissa ja ylellä asiantuntijana? Hyvä video muuten
Kiinnostava video, vaikka olinkin kuullut kaikista noista tapauksista jotain aiemminkin. Esa Laihon tapauksen jälkeen monessa paikassa ulkomaalaisia tutkinotodistuksia ei hyväskytä varmistamatta todistuksen myöntäneeltä yliopistolta.
Osa tarninoista oli ihan tuttujakin, mut tää Auervaara on enempi tuttu toisena oikeana henkilönä, eli "Kreivinä". Kreivistähän tehtiin ihan leffa, jossa tuo jannu esiintyi itsenään. Ihan katsottava leffahan tuo on :)
jää auervaarat ja laihot toiseksi kun paljastuu miten suomen nykyinen hallitus on huijannut. Se huijjaus on niin suurta että toista samanmoista saa kauan etsiä.
Joko Auervaara tai Laiho. Julma mies tuo Auervaara, leikki tunteilla ja vei rahatkin.. :( Mitenköhän uhrejen elämä jatkui tuon jälkeen? Ja kyllä! minua on huijattu julmasti, Kiitos "rakkaan" ex-miehen taholta..
JA huijjari pääsee kuin koira veräjästä, ja uhrin elämä on pilattu. Sitten syyllistetään sitä rehellistä joka on hyvähyvyyttään joutunut uhriksi. ÄLÄKÄ sano ettei pidä uhriutua!! Tai älä käske mennä johki terapiaan. Äläkä myöskääni jaa toimimattomia ohjeita. Vai käsketkö kenties katsoa peiliin.
Eikös tuon Laihon asianajaja ollut suorittanut oman tutkinnon Sörkän vankilassa? Yksi puolustuksen kommentti oli että häneltä puuttui vain paperit mutta muuten oli hyvä lääkäri eikä paperien puute pitäisi estää toimintaa.
Laiho työskenteli joskus Lahdessa ja jälkikäteen hoitajilta kuullut, että ihmettelivät, kun lääkäri heiltä kysyi neuvoa, mutta siinäkään kohden ei niin suurta epäluuloa herännyt, että siitä mihinkään olisi ilmoitettu. Ehkäpä se otettu kohteliaisuutena, että hoitajankin tietämystä arvostetaan.
Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä miks toi Laiho ei vaan oikeesti opiskellut lääkäriks yliopistossa. Ukolla on selvästi halua ja kykyä alalle ja korkeakoulutus on suomessa käytännössä ilmasta niin... miks?
Miksi ihminen haluaisi huijata ketään,olen varmasti liian sinisilmäinen tähän maailmaan koska haluan uskoa kaikista pelkkää hyvää!Rahan tai julkisuuden takia en oikein usko kenenkään tekevän yhtään mitään,itselleni asia tuntuu täysin vieraalta,mutta onhan meitä niin moneen junaan!
Sokan tarina kuulostaa jotenki semmoselta et voisin kuvitella itseni kuuntelevan paikallisen kmarketi edessä jonku puliukon tarinoivan samallaista tarinaa
En tiedä kuinka monelle muulle on tarjottu suuria summia rahaa kun tämä henkilö on todella sairas ja kuolema odottaa ja haluaa täten lahjoittaa valtavan määrän rahaa luotettavalle henkilölle. Minulle on tullut muutaman vuoden aikana kaksi kertaa tälläinen viesti ihan Facebook.in omassa myyti ilmoituksen kommentissa. Tuorein on viikko sitten kun huomasin että yhteen ilmoitukseen oli kommenttiin kirjoitettu kuinka nainen oli menettänyt puolisonsa onnettomuudessa ja muita perillisiä ei ole sekä hän asuu Ranskassa ja sairastaa kurkku syöpää johon lääkäri on antanut elin aikaa muutaman kuukauden. Rahaa hän haluaisi lähettää minulle yli 100 tuhatta euroa ja pyytää ottamaan yhteyttä s-postitse. En ole kirjoittanut hänen kommenttiin mitään enkä ole sähköpostia hänelle kirjoittanut. Facebookissa on myös Perheenapuraha niminen sivusto joka lupaa 25 tuhatta euroa kun maksaa 490 euroa kuluihin ensin ja sen jälkeen 24 tunnin sisällä on summa tilillesi pistettynä....?!? He väittää siinä että tämä apurahan on EU.n ja Suomen valtion lahjoitus vähävaraisten ihmisten apuun. Hyvin tehty sivu EU.n lippu ja Suomen lippu on kuvana etusivulla. On ihme että se voi olla siinä edelleen eikä poliisi ole ottanut sitä pois sieltä. Ties kuinka monta on mennyt maksaa sen 490 euroa näille huijareille jo usean vuoden aikana!?! Korona pandemia sai valtavan paljon näitä tällaisia huijaus juttuja liikkeelle niin s-postitse kuin Facebook.in kautta ja etenkin myynti ilmoituksen kautta nämä leviää paljon. Samoin myös 2%.n korolla tarjotaan luottoja Messingerissä josta Facebook.in kautta lähetetään yv. viestejä. Olenko minä vain saanut näitä viestejä vai onko muita keneen on otettu näin yhteyttä olisi kiva saada tietää? Kiitos Petteri videosta oli todella hyvä juttu että otit näitä asioita esille! Näin pääsin itsekin kyselee muita kohtalo ihmisten ajatuksia onko näitä käynyt kuinka paljon?
Katso video WinCapitasta, joka on Suomen suurin talousrikos ja pyramidihuijaus: ruclips.net/video/id2WTu-G5YE/видео.html
Mä en usko enää mihinkään
Kohta 140 000 tilaajaa! Huikeeta! Kiitos kaikille!
Silloin, kun aloitin sun katsomisen sulla oli vaan 8 000 tilaajaa😭. Sun kanava on kasvanut paljon ja oon saanut paljon tarvittavaa ja kiinnostavaa tietoa sulta. PS oot paras!!
Kyllä meitä vielä tulee paljon lisää, kun vedät samaan malliin🇫🇮💜
Petterillä ja Villellä on myös kameroiden edessä esiintyminen kehittynyt aivan huimasti tässä vuosien saatossa. 🙂
Oisko joskus mahdollisuus saada video Pink Floydista?? Ps.+ ja siinä lopussa voisit kertoa david gilmourin keikka fiiliksestä!!! 😀 kiitti petteri kumminkin hyvistä aiheista muutenkin!!
@@gargemikroo Ehdottomasti!
Olipas huijauksia!😲
Taideteoshuijauksiin olenkin tutustunut aiemmin. Hervannan poliisimuseossa oli syksyllä esillä taideväärennöksiä. Onneksi sun videot eivät ole huijauksia.
Kiitos loistavasta videosta!
Ja pahimmat löytyvät Arkadianmäeltä.
Odotinkin tätä kommenttia 😀
Siitä voisi tehdä videon, suomen laillinen huijaus.
@@paavokangaspusu Ei ole laillinen huijaus. Periaatteessa nämä ”lait” joita näissä tilanteissa käytetään ovat ristiriidassa perustuslain ja kansainvälisten sopimusten kanssa, sekä usein pelkkiä säädöksiä. Mitä tahansa säädöksiä voi kirjoittaa ja väittää niiden ohittavan perustuslain, perus-ja ihmisoikeudet.
Laillisuus toteutuu silloin kun kaikkia lakeja noudatetaan.
Kiitos videosta. Olisivatkohan toteuttamattomat vaalilupaukset huijauksia tai peräti petoksia ?
Petoksia. marin teki valtavan petoksen.
Kiinnostava video luvassa. 👍🏻🔥
En tiiä väärennetyn taiteen museosta, mut kävin viime vuoden lokakuussa, Thaimaan bangkokissa, väärennettyjen tavaroiden museossa. Sitä piti yllä Thaimaan vanhin lakitoimisto. Se oli aika spesiaali ja uniikki paikka, jonne pääsi vain ennakkoon varatulla kierroksella, joita järjestetään vain muutamat kerrat per viikko. Sielä oli näytillä muutamia Suomalaisia tuotteita myös, mm nokiaa ja angry birdsiä. Suosittelen koittaa päästä kierrokselle, jos joskus sieläpäin käy. Erittäin mielenkiintonen paikka.
Laittaisin tälle listalle myös nykyisen hallituksen 🤔
Kunniamaininta Sunny Car Centerille ja Jurase Parkille
Hyvä pätkä jälleenkerran! Sokan tarina kuulostaa aivan uutisilta ala CNN 🤭
Tai hesari
Suomalainen WinCapital, jota et käsitellyt videolla, käsittelit toisessa videossasi. Nämä kaikki ovat niin pahoja että niitä on vaikea verrata keskenään.
Oletko tietokirjailija ja opettaja vai sekointinko sinut toiseen samannimiseen julkisuuden henkilöön, joka on pätenyt mtv3 uutisissa ja ylellä asiantuntijana? Hyvä video muuten
Kiinnostava video, vaikka olinkin kuullut kaikista noista tapauksista jotain aiemminkin.
Esa Laihon tapauksen jälkeen monessa paikassa ulkomaalaisia tutkinotodistuksia ei hyväskytä varmistamatta todistuksen myöntäneeltä yliopistolta.
Nyt oli tääki hyvä👍
Onko sillä merkitystä, kuka hienon taideteoksen on tehnyt?
Osa tarninoista oli ihan tuttujakin, mut tää Auervaara on enempi tuttu toisena oikeana henkilönä, eli "Kreivinä". Kreivistähän tehtiin ihan leffa, jossa tuo jannu esiintyi itsenään. Ihan katsottava leffahan tuo on :)
Voitko tehdä Tove Jansson tai astrid lindgren videon
Toi Silvo Sokan juttu on aika käsittämätön
En ole huijjannut, olen vain antanut väärää tietoa😌
Sanna Marin aina valehtelle🤣🤣🤣
jää auervaarat ja laihot toiseksi kun paljastuu miten suomen nykyinen hallitus on huijannut. Se huijjaus on niin suurta että toista samanmoista saa kauan etsiä.
Miksei demareita ei ole listalla ?
Vaikuttais siltä, että jo vuonna 1948 on Suomessa ollu Sokka irti :D
En muista äkkiseltään, oletko tehnyt vaaran vuosista videota, mutta jos et niin aihe kiinnostaisi.
Silimä mustana?
Joko Auervaara tai Laiho. Julma mies tuo Auervaara, leikki tunteilla ja vei rahatkin.. :( Mitenköhän uhrejen elämä jatkui tuon jälkeen? Ja kyllä! minua on huijattu julmasti, Kiitos "rakkaan" ex-miehen taholta..
Voisit tehdä videon Anabolisista Steroideista.
Suurin kusettaja on kautta-aikain ollu kansanedustaja vaaleissa
On huijattu monta kertaa kun kaverit laitto mulle pilapuheluita turhaa
MIssä liittymine EU ja NAton
huutista :Dddd
mä voin onnitella sua petteri
Empä ollu hereillä
Eka 4 sekuntia sitten
Miehet on huijjareita.
@@Totuusministerio Asia on itse koettu moneeeen kerrrtaaaaan.
JA huijjari pääsee kuin koira veräjästä, ja uhrin elämä on pilattu. Sitten syyllistetään sitä rehellistä joka on hyvähyvyyttään joutunut uhriksi. ÄLÄKÄ sano ettei pidä uhriutua!! Tai älä käske mennä johki terapiaan. Äläkä myöskääni jaa toimimattomia ohjeita. Vai käsketkö kenties katsoa peiliin.
@@Totuusministerio Ahaa, siis huijjari saa päästä kuin koiraveräjästä? Ja uhri paiskataan tyrmään.
Pidäppä vaan mölyt mahassas !
Eka
Petteri Mikkonen ja Ville Mäkipelto, tässä on Suomen pahimmat huijarit okei okei ei sentään mut onneks olkoon 140k, oot kaiken ansainnut. 🔥🔥
Kiitti 🔥🔥
Oli kyllä kiinnostava video jälleen🔥!
Hoitoalan ammattilaisena tuo valelääkäri on minun mielestä kaikista pahin.
Missä wincapita? 😅
Teen siitä oman videon
nyt on rouhee tukka petterillä!
Eikös tuon Laihon asianajaja ollut suorittanut oman tutkinnon Sörkän vankilassa? Yksi puolustuksen kommentti oli että häneltä puuttui vain paperit mutta muuten oli hyvä lääkäri eikä paperien puute pitäisi estää toimintaa.
Valelääkäri kaikista pahin.
Tee juttu myös Onecoinista, siinä ollut ja on kai vieläkin paljon suomalaisia
Joo tää on kyl mielessä. Se on kans kyl niin hämärä kuvio!
tuliko joku muu shortsin kautta
Illalla takasi niinisaloon kasarmille kattellaas tällänen hyvä pohdinta video.👍
Sulkeiset odottaa, jäpittää minutilla!
@@ziko-Official katse ei härvää pysyy 3000
Nyt sit kaikki tilaa Petterin kanavan että saadaan 140k täyteen!
Tosta viimesestä vois kysyä, et mitä eroa on valelääkärillä ja kelalääkärillä 😁 kuinka moni arvaa, vastaus tulee huomenna 🤣🤣🤣🤣
Valelääkääri on nähnyt potilaan 🤣🤣🤣🤣
Suomen suurin huijaus: rokottamattomien epidemia
Tai rokotettujen ihmisten harhaluulot ja median aivopesupropaganda
Verkostomarkkinoinnit on kans semmosta aivopesua, että ei ikinä enää.
Laiho työskenteli joskus Lahdessa ja jälkikäteen hoitajilta kuullut, että ihmettelivät, kun lääkäri heiltä kysyi neuvoa, mutta siinäkään kohden ei niin suurta epäluuloa herännyt, että siitä mihinkään olisi ilmoitettu. Ehkäpä se otettu kohteliaisuutena, että hoitajankin tietämystä arvostetaan.
Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä miks toi Laiho ei vaan oikeesti opiskellut lääkäriks yliopistossa. Ukolla on selvästi halua ja kykyä alalle ja korkeakoulutus on suomessa käytännössä ilmasta niin... miks?
Miksi ihminen haluaisi huijata ketään,olen varmasti liian sinisilmäinen tähän maailmaan koska haluan uskoa kaikista pelkkää hyvää!Rahan tai julkisuuden takia en oikein usko kenenkään tekevän yhtään mitään,itselleni asia tuntuu täysin vieraalta,mutta onhan meitä niin moneen junaan!
Eka
Onko esimerkiksi ihmisten terveydelle tärkeiden asioiden tietoisesti kertomatta jättäminen huijaamista🤔
Voisit tehdä Ilpo larhasta videon
Jou jou miten menee
Hyvin menee, just heräsin
Työssä voi oppia paremmin, kuin vetelehtimällä yliopistossa.
Oli kyllä taas aika jännä video! En ois uskonu että nää huijaukset ois voinu olla näin jänniä!
Tulevan wincapita video oli viimeinen niitti, nyt meni kanava tilaukseen!
Todella hyvää video mä sano wau
Sokan tarina kuulostaa jotenki semmoselta et voisin kuvitella itseni kuuntelevan paikallisen kmarketi edessä jonku puliukon tarinoivan samallaista tarinaa
Suurin pyramidihuijaus on kryptovaluutat
Hyvä video👍👍👍
On.iltalehti ykkösenä suoltamassa paskaa.
Mahtava sisältö, mutta pakko mainita artikulaatiosta, joka on liian uutisankkurimainen. Joka lause päätetään ahdistavalla äänensävyllä.
Joo et oo ainoo! Yritän kiinnittää huomiota!
Eka
Eka
Wincapitan jälkeen Onecoin
Oliko härskiä
Lääkäri😮
Mun kaveri huijjas mua sen piti antaa mulle jonkun pullan eipä antanut :D
Timanttitalo muistuttaa erehdyttävästi Rahapaja Monetaa 😥...
En halua tehdä kenenkään vahinkoa, petoksella tai varastaa. Syy siihen on että olen uskovainen.
Silti yhä enemmän ja enemmän löytyy uskovista valehtelijoita,huijareita, yms eivät eri juurikaan maallisista ihmisistä.
Ohisalon tuulivoimakaupat ja Venäläiset sotahirvet tulivat mieleen tätä katsellessa.
Kyllä minä katson sun videoita, esim. True crime. Ne ovat mielenkiintoisia, eikä se ole syntiä.
Tänään tuli vielä yksi huijari.... Terv. Taalintehtaalta...
Tämä oli ensimmäinen video jonka katoin sulta. Tilaukseen meni, mielenkiintoista sisältöä.
Mä oon joskus ammoin kuullu tuon, Väärennetyn taiteen museo.
Tommi Aura ja Kari Whalroos puuttuvat myös.
Kyllä tuo valelääkäri on näistä pahin🏥🩺
Paljoks tilaus maksaa kuukauresa⁉️⁉️
Fresh cut
Video Sunny Car Centeristä! :)
Onnee 140k tilaajaa🔥🔥🥳🥳
Tilasin eli yksi vähemmän 👍
👍
Tukka sopi sulle paremmin
🤘🤘
Mikä mikki sulla on
Roden podmic
Ihan kelpo hinta👍
Tee wincapitasta video
kiinnostava video!
Lokapojat oy
Pudasjärven Ison-Syötteen ufot 70-luvulla?
Ois mielenkiintonen videoaihe
Uskaltaisin väittää että tuo korona oli suurin kusetus aikoihin....
Olet paras tubettaja,sinulla on niin miellyttävä ääni ja aina kiinnostavat aiheet ❤️❤️❤️❤️🤗🤗🤗🤗❤️❤️❤️❤️
Tee video yrityksestä Riot-E eli Riot Entertainment Ltd. Tosta on tehty dokumenttielokuva joskus. Tarina on aika huikee.