Voi hitto, tää on yhtä kovaa kamaa ku ruger hauerin eka lätty. En oo pitkään aikaan törmänny mihinkää suomiräbään joka ois ollu näin luovaa ja persoonallista.
Paperi T 🖤💯 Täydellistä korvakarkkia. Tämä biisi salpaa hengityksen hetkeksi, kun biisi ja mun tunteet puristavat rintalastaani lyttyyn. Herättää tunteita, kuten musiikin kuuluukin tehdä. Tietyt Paprun kappaleet toimivat mulla myös ns. "vellomisbiiseinä", jolloin suon itselleni luvan antaa tunteiden purkautua ulos. Voin itkeä kunnolla, ahdistua, rakastua, kaivata, muistella ja haaveilla. Ja halata mun vartalotyynyä tiukasti. 'Vellomisen' jälkeen on usein olo, kuin olisin saanut vitun ihanan orgasmin. Musiikki on parhaimmillaan, omassa genressään, juuri tällaisena. Paperin flow on ihan sairaan kova. Taitava artisti ja taiteilija 💙🎶💙
+Natasha Hassan you know that depressing feeling when the booze starts to worn off?`this song is basically that feeling so its not lit. it lits your feels on fire :D
Suomen top 3 artisteja kotimaisen rap musiikin saralla! Uskomattoman hyvät taustat ja nerokkaasti kirjoitetut lyriikat(runot) toimii aivan saatanan loistavasti. Kiitos siitä sinulle! Äärimmäisen hyvää ja nerokasta tekstiä/musiikkia! Suuri kiitos vielä kerran!
Helvetin hyvä. Erisnimien tiputtelu ei mene puuduttavaan listaamiseen vaan taustalta löytyy vakuuttava tarina, joka avautuu parhaiten kun tuntee referenssit. Resnais kuuluu omaan "ohjaajien top3:n" ja suosittelen kaikille jotka haluaa et taiteessa ois vähän pureskeltavaa - eli beefiä.
Aivan uskomaton biisi, lohkasee todella syvälle. Lauletaan aidosti ja avoimesti oikeista tuntemuksista, ja se on vielä hienompaa et tää ei oo perusräppii vaan enemmän runollista. Kuuntelen gangstaräbää ja hiphoppii myöskin ja on ne päheit ku löytää hyviä artisteja mutta tätä on kaivattu. Paperi-Teest tulee viel iso nimi!
Just Rudiin vertaisin ton vilpittömyyden tasoa jos pitäis vertaa, mut Rudii kuunnelles ei tuu kyynelii silmiin, eikä suomiräpist kyl muutenkaan. Big up & much love Papru.
En radiota yleensä kuuntele, mutta onneksi tänään sattumoisin kuulin "elokuva" biisin ja sen myötä youtubeen kuuntelemaan lisää. Aivan mielettömän hienoja biisejä! Jatka samalla tyylillä äläkä ikinä muuta mitään kaupalliseen suuntaan vaikka luvattais miljoonat tilille!
”We saw at Marienbad last year” don’t work as a pick-up line at bar, I've tried Beefheart is dead, I feel like I won I would have ran if you had called I thought that I don’t need anything else but you and couple of records of Hüsker Dü but I live as good as Buckley heart beats so out of rhythm Let’s do like Bruce in the first song of Born to Run when he said that let the wind blow back It’s the best song probably ever or the one where he said You can't start a fire without a spark Born to leave like Pate(Mustajärvi) but girl we are at best together like Ghost &Rae (Wu Tang) let’s create a band you can be brains and skills and I can be drunk because that’s what I can do I can be generic and limited as a rapper but in the end it doesen’t mean much These things are rarely spoken but honesty is only thing that I can offer ”We saw at Marienbad last year” works as a pick-up line in at bar, I’ve tried Beefeater (Gin) is empty I feel like I won I would have ran if you had called Do you remember that we talked that we move to Göteborg For no particular reason And then we visit there and did nothing but fighting, didn’t looked swedish architechture I told to Rudy (Rudolf, finnish rapper) that I have listened almost nothing but ”Vaimo” (wife) record, and saw how he felt embarrassed I guess he can’t see himself there anymore, but those things are not thinked when doing Sometimes I think whatkind you are now without me Life is just a misery said Juice (Leskinen) sometime ago Bottle of cheap red wine and post-punk, those where the things that made us wet Chianti was the favorite wine of Alvar Aalto, I know nothing about wines I guess now I have time to learn So this is it If you want to see see in Cella (bar)
Me nähtiin viime vuonna Marienbadis Ei toimi iskuna baaris Oon koittanu Beefheart o kuollu, must tuntuu kun ois voittanu Oisin tullu sydän juosten jos oisit vaa soittanu Mä aattelin et en mä ees tarvii muuta Ku sut ja pari levyy Hüsker Duta Mut mä oon yhtä hyvä elää ku Buckley oli Sydämenlyönnit nii tahdittomii Tehään niinku Bruce Born To Runin ekas biisissä Ku se sanoo et antaa tuulen vaa puhaltaa On muuten paras biisi ehkä ikinä Tai sit se on se, missä se sanoo, et ei tulta ilman kipinää Syntyny lähtemää ku Pate Mut tyttö me ollaan parhaimmillaa yhes, niinku Ghosti ja Rae Perustetaan bändi, sä voit olla aivot ja taidot Ja mä oon kännis, ku sen mä osaan Mä voin olla räppärinä geneerine ja rajottunu Mut loppupeleissä se ei merkkaa paljoo Tällasii asioita tulee harvoin sanottuu Mut rehellisyys on aidointa, mitä mä voin tarjoo Me nähtiin viime vuonna Marienbadis Toimii iskuna baaris Oon koittanu Beefeater on juotu, must tuntuu kun ois voittanu Oisin tullu sydän juosten, jos oisit vaa soittanu Muistaks sä kun me joskus puhuttiin, et Göteborgii muutetaan Iha muute vaa Ja sit me mentiin käymää, eikä tehty muut ku tapeltu Ei ruotsalaista arkkitehtuuria kateltu Kerroin Rudille, et oon viimeaikoina kuunnellu Lähivaimo-kassua Ja näin kuinka se vaivaantu Kai sen on vaikee nähä itteensä siinä enää Mut tollasii asioit ei mietitä sillo ku tehää Välillä mä mietin millane sä oot nyt ilman mua On elämä yht rimpuilua Juice sano joskus nii Pullo halpaa punaviinii ja post-punkkii Niil me kostuttii Chianti oli Alvar Aallon lempiviini Mä en tiedä viineistä mitään Kai täs on aikaa nyt sit opetella Et sellast Jos haluut nähä, nähää Cellas
Suomiräp on nostanut huomattavasti tasoaan sen jälkeen kun kaikki mainstream-räppärit ovat siirtyneet tälle komiikkalinjalle. Spekti ja Paperi T ovat kenties tämän hetken kovimmat huumoriartistit :)
Aivan uskomaton. Sellaista tunnetta, ettei mitään rajaa. Tunnelmia joihin pääsen itse käsiksi vain ehdottoman alastomina hetkinä. Aivan helvetin kaunis.
"Jumalan pilkka osuu omaan nilkkaa jossei oo sanojen takana miestä. Mullon isäni lailla tapana piestä, sanaraipalla totuus ulos. Lopputulos: paperitiikereillä tulee hoppu ulos" - Kalpeanaama
Samaa kelaillu itekki, olis kiva jos tän tyylisiin biiseihin luotais täsmällinen genre luokitelma, mutta ainakin tällä hetkellä etenkin paprun biisit on alternative rapin, indien ja spoken wordsin sekoitusta.
ReHELLISYYS ON AIDOINTA MITÄ VOIN TARJOO'' hieno ajatukset [pystyn samaistumaan] sun tuotantoon kun ei oo mitää liaan cliseista Yo YO mdfckin gangteri sittii jotka o jo luukutettu läpi niiku myös ironmaidenit ! ;D
Del Cannon Viiskymppiselle kyllä toimii. Hüsker Dü nähty Provinssissa -87, Captain Beefhearth ei koskaan ihmeemmin kolahtanut, mutta Beefeateria on kyllä tullut juotua riittämiin.
Voi hitto, tää on yhtä kovaa kamaa ku ruger hauerin eka lätty. En oo pitkään aikaan törmänny mihinkää suomiräbään joka ois ollu näin luovaa ja persoonallista.
Juonu mäyriksen ja kattonu tän huolestuttavan monta kertaa
Paperi T 🖤💯 Täydellistä korvakarkkia. Tämä biisi salpaa hengityksen hetkeksi, kun biisi ja mun tunteet puristavat rintalastaani lyttyyn.
Herättää tunteita, kuten musiikin kuuluukin tehdä. Tietyt Paprun kappaleet toimivat mulla myös ns. "vellomisbiiseinä", jolloin suon itselleni luvan antaa tunteiden purkautua ulos. Voin itkeä kunnolla, ahdistua, rakastua, kaivata, muistella ja haaveilla. Ja halata mun vartalotyynyä tiukasti. 'Vellomisen' jälkeen on usein olo, kuin olisin saanut vitun ihanan orgasmin.
Musiikki on parhaimmillaan, omassa genressään, juuri tällaisena.
Paperin flow on ihan sairaan kova. Taitava artisti ja taiteilija
💙🎶💙
Mukavaa vaihtelua noihin nykypäivän traprappeihin/hokemisräppeihin verrattuna ja täs on järkevät sanotuksetki :) Diggaan!
Spotify recommended me this song and I don't understand a word but damn, the beat and rhythm is lit.
+Natasha Hassan you know that depressing feeling when the booze starts to worn off?`this song is basically that feeling so its not lit. it lits your feels on fire :D
Suomen top 3 artisteja kotimaisen rap musiikin saralla! Uskomattoman hyvät taustat ja nerokkaasti kirjoitetut lyriikat(runot) toimii aivan saatanan loistavasti. Kiitos siitä sinulle! Äärimmäisen hyvää ja nerokasta tekstiä/musiikkia! Suuri kiitos vielä kerran!
"Kaunis" kuvailee kokonaisuutta. Tää äijä tekee genrestä taidetta!
Harva äijjä suomes osaa tän deepin osan tätä skenee hoitaa kunnol, papru on yksinkertasesti kova!
deepin? ei vittu et voi olla tosissas. kovaa settii mut ei tää mitää vitu deeppii oo. tuski tiiät mitä vittuu se sanan tarkotus ees meinaa
+ƸƤıċ sä et tiedä paljoakaan jos et löydä tästä mitää vitu deeppii.
Leevi Vaan Suomiräpin tasolla varmaan diippiä mutta se nyt ei meinaa mitään.
Wunkki Olipa hyvä argumentti, boe.
Jaetaan nyt mielipiteet youtubessa. Ihan ko kukaa antais paskaakaa siitä mitä te mietitte.
Tää biisi tuntuu jotenkin hypnotisoivan kauniilta valvotun yön jälkeen
Levyä odotellessa, on muuten paras biisi ehkä ikinä.
Miks löysin itseni taas täältä laskuhumalassa?
+Spekka Mikä ihmeen laskuhumala?
+Toni Järvinen tiiät ku oot isompi
+uusi mene Köyhien ongelma.
+Toni Järvinen herää saatana
et oo ainut
Diippiä ja hiton iskevää saundii! Ootsa Herra T kyllä loistava . Rescpet!
Helvetin hyvä. Erisnimien tiputtelu ei mene puuduttavaan listaamiseen vaan taustalta löytyy vakuuttava tarina, joka avautuu parhaiten kun tuntee referenssit. Resnais kuuluu omaan "ohjaajien top3:n" ja suosittelen kaikille jotka haluaa et taiteessa ois vähän pureskeltavaa - eli beefiä.
Aivan uskomaton biisi, lohkasee todella syvälle. Lauletaan aidosti ja avoimesti oikeista tuntemuksista, ja se on vielä hienompaa et tää ei oo perusräppii vaan enemmän runollista. Kuuntelen gangstaräbää ja hiphoppii myöskin ja on ne päheit ku löytää hyviä artisteja mutta tätä on kaivattu. Paperi-Teest tulee viel iso nimi!
Just Rudiin vertaisin ton vilpittömyyden tasoa jos pitäis vertaa, mut Rudii kuunnelles ei tuu kyynelii silmiin, eikä suomiräpist kyl muutenkaan. Big up & much love Papru.
Papru tällä hetkellä aivan omassa kastissaan. Loistavaa. #haippiiboi
tulee iha tää biisi mielee täst Shabazz Palaces - Dawn in Luxor
upea biisi ja video. uusi sukupolvi nokittaa kirkkaasti aiemmat. kiitos.
Jumalauta näitä kylmiä väreitä.
En radiota yleensä kuuntele, mutta onneksi tänään sattumoisin kuulin "elokuva" biisin ja sen myötä youtubeen kuuntelemaan lisää. Aivan mielettömän hienoja biisejä! Jatka samalla tyylillä äläkä ikinä muuta mitään kaupalliseen suuntaan vaikka luvattais miljoonat tilille!
Hyvä papru, toivottavasti yhteistyö jatkuisi Femme en Fourruren kanssa!
On muuten paras biisi ehkä ikinä
Thunder Road
Sika hyvää settiä! Kiitos.
Paperi T has the most beautiful hair in my opinion. It goes blonde to dark black.
Ei jumalauta ihan uskomattoman hyvä!! Pisti ihan sanattomaksi tää..
Im not the biggest fan of Finnish rap, but this is BADASS.
Aivan törkeen kova! Ja biitti niin siisti et vois kuunella instrunaki!
Aaaaah. Kyllä tässä niin heltyy. Sydän pakahtuu.
Tajuttoman hyvää deeppii settiä.
I wish to know what he is singing :) I wonder if then i ll love it more than now! :) Greetings from Poland!
You definetily would
”We saw at Marienbad last year”
don’t work as a pick-up line at bar,
I've tried
Beefheart is dead,
I feel like I won
I would have ran if you had called
I thought that I don’t need anything else
but you
and couple of records of Hüsker Dü
but I live as good as Buckley
heart beats so out of rhythm
Let’s do like Bruce in the first song of Born to Run when he said that let the wind blow back
It’s the best song probably ever or the one where he said You can't start a fire
without a spark
Born to leave like Pate(Mustajärvi) but girl we are at best together like Ghost &Rae (Wu Tang)
let’s create a band
you can be brains and skills
and I can be drunk
because that’s what I can do
I can be generic and limited as a rapper but in the end it doesen’t mean much
These things are rarely spoken but honesty is only thing that I can offer
”We saw at Marienbad last year”
works as a pick-up line in at bar, I’ve tried
Beefeater (Gin) is empty
I feel like I won
I would have ran if you had called
Do you remember that we talked that we move to Göteborg
For no particular reason
And then we visit there and did nothing but fighting,
didn’t looked swedish architechture
I told to Rudy (Rudolf, finnish rapper) that I have listened almost nothing but ”Vaimo” (wife) record, and saw how he felt embarrassed
I guess he can’t see himself there anymore, but those things are not thinked when doing
Sometimes I think whatkind you are now without me
Life is just a misery
said Juice (Leskinen) sometime ago
Bottle of cheap red wine and post-punk, those where the things that made us wet
Chianti was the favorite wine of Alvar Aalto,
I know nothing about wines
I guess now I have time to learn
So this is it
If you want to see
see in Cella (bar)
Levy tilattu! :)
Tämmöstä tän kuulukin olla
Tykkään matskustasi, Papru! Ei muuta kuin lisää tulemaan.
Pakollinen levy joka kerta, kun parisuhde loppuu
Nyt on kyllä kova. Tiukkaa runoutta!
Tää biisi ei vaan vanhene koskaan.
Me nähtiin viime vuonna Marienbadis
Ei toimi iskuna baaris
Oon koittanu
Beefheart o kuollu, must tuntuu kun ois voittanu
Oisin tullu sydän juosten jos oisit vaa soittanu
Mä aattelin et en mä ees tarvii muuta
Ku sut ja pari levyy Hüsker Duta
Mut mä oon yhtä hyvä elää ku Buckley oli
Sydämenlyönnit nii tahdittomii
Tehään niinku Bruce Born To Runin ekas biisissä
Ku se sanoo et antaa tuulen vaa puhaltaa
On muuten paras biisi ehkä ikinä
Tai sit se on se, missä se sanoo, et ei tulta ilman kipinää
Syntyny lähtemää ku Pate
Mut tyttö me ollaan parhaimmillaa yhes, niinku Ghosti ja Rae
Perustetaan bändi, sä voit olla aivot ja taidot
Ja mä oon kännis, ku sen mä osaan
Mä voin olla räppärinä geneerine ja rajottunu
Mut loppupeleissä se ei merkkaa paljoo
Tällasii asioita tulee harvoin sanottuu
Mut rehellisyys on aidointa, mitä mä voin tarjoo
Me nähtiin viime vuonna Marienbadis
Toimii iskuna baaris
Oon koittanu
Beefeater on juotu, must tuntuu kun ois voittanu
Oisin tullu sydän juosten, jos oisit vaa soittanu
Muistaks sä kun me joskus puhuttiin, et Göteborgii muutetaan
Iha muute vaa
Ja sit me mentiin käymää, eikä tehty muut ku tapeltu
Ei ruotsalaista arkkitehtuuria kateltu
Kerroin Rudille, et oon viimeaikoina kuunnellu Lähivaimo-kassua
Ja näin kuinka se vaivaantu
Kai sen on vaikee nähä itteensä siinä enää
Mut tollasii asioit ei mietitä sillo ku tehää
Välillä mä mietin millane sä oot nyt ilman mua
On elämä yht rimpuilua
Juice sano joskus nii
Pullo halpaa punaviinii ja post-punkkii
Niil me kostuttii
Chianti oli Alvar Aallon lempiviini
Mä en tiedä viineistä mitään
Kai täs on aikaa nyt sit opetella
Et sellast
Jos haluut nähä, nähää Cellas
Kertakaikkiaan kaunista lyriikkaa 👌
Suomiräp on nostanut huomattavasti tasoaan sen jälkeen kun kaikki mainstream-räppärit ovat siirtyneet tälle komiikkalinjalle. Spekti ja Paperi T ovat kenties tämän hetken kovimmat huumoriartistit :)
Toi biitti on ihan himmee! Sopii lyriikoihin loistavasti. Kudos Papeti T! Kenen käsialaa toi biitti on?
Luultavasti sait jo vastauksen kysymykseesi, mutta jos joku muu miettii vielä, niin biitti on Kalifornia-Keken.
sopii kyllä lyricoihin joo
2020 still works!
Täs on sitä jotai.
Aivan uskomaton. Sellaista tunnetta, ettei mitään rajaa. Tunnelmia joihin pääsen itse käsiksi vain ehdottoman alastomina hetkinä. Aivan helvetin kaunis.
Paperi tiputtelee jalokivii!
"Jumalan pilkka osuu omaan nilkkaa jossei oo sanojen takana miestä. Mullon isäni lailla tapana piestä, sanaraipalla totuus ulos. Lopputulos: paperitiikereillä tulee hoppu ulos" - Kalpeanaama
aivan törkeen mahtava!
Kylmät väreet tuli, levyä odotellessa!
Mä diggaan ja mulla on IHAN VITUN HYVÄ musamaku ja oon muutenkin tosi sivistynyt ja fiksu...
mun idoli on myös paperi t
Huh tulee kylmät väreet. Hyvää matskuu :)
Onko tietoa kappaleen samplen alkuperästä vai onko ihan alkuperäista tuotantoa?
Toimiii !
todella hieno!!
visuaalisesti täydellinen idea + aiheen mukanen sanotus sovitus jne
Henri!!!!!
Aivan järjettömän koskettava biisi ja video sopii täydellisesti siihen!
ihanan älykästä ouh
Tää on kova!
Nostan hattuu "Mä oon yhtä hyvä elää, ku Buckleyt oli---" r.i.p Jeff ja Tim.
Mahtavat sanat
Nyt tuli sellanen verbaalinen orgasmi huhhuh kylmiä väreitä :)
Tä on enemmän kun räppi tä on jotai erikoista бро ты просто нет слов real true shit from heart
Vaik oonki tyttö niin mun kaikki kaverit on poikii mut pakko sanoo et kyl on kova äijä
niin kauheen henkilökohtainen, että sattuu, vaikka en ole osallinen.
jotain on hetkessä ja tässä...
Huikee biisi! Koska levy tulee ulos?
Nopee googeli antoikin vastauksen :)
Paperi T - Malarian pelko, julkaisupäivä 17.4.2015
1. Mainstream-solo (prod: Kalifornia-Keke)
2. Surumielisen näköiset naiset (prod: Kalifornia-Keke)
3. Stevie Nicks (prod: Kalifornia-Keke)
4. & Hendricks (prod: Aksim)
5. Jumalan peili (prod: Kalifornia-Keke)
6. Tapa (prod: RPK)
7. Sanat (prod: DJ Kridlokk)
8. Sä jätät jäljen (prod. Femme en Fourrure)
9. Elokuva feat. PK Keränen (prod. Femme en Fourrure & DJ Kridlokk)
10. Resnais, Beefheart & Aalto (prod: Kalifornia-Keke)
Sais tulla jo!! :)
Tää jostain syystä repii sisintä, vaikka vaan pitäis antaa tuulen puhaltaa.
Ghost ja Rae
antaa tuulen vaa puhaltaa....ei tulta ilman kipinää
hionoa tälläst runollista
hyvä biisi
Papru on diippi mies. Hyvällä tavalla siis.
tää biisi on pelkkää asiaa.
i luv this shieet
🖤🖤🖤
Paperi t näyttää mun iskältä
Haluuks joku kertoo mikä tän musa genren nimi on
Samaa kelaillu itekki, olis kiva jos tän tyylisiin biiseihin luotais täsmällinen genre luokitelma, mutta ainakin tällä hetkellä etenkin paprun biisit on alternative rapin, indien ja spoken wordsin sekoitusta.
jostain syystä aina ku kuuntelen tätä en vaan voi olla itkemättä
Kuuntelen paprua eli olen älykäs.
Oikeesti tää kolahti
ReHELLISYYS ON AIDOINTA MITÄ VOIN TARJOO'' hieno ajatukset [pystyn samaistumaan] sun tuotantoon kun ei oo mitää liaan cliseista Yo YO mdfckin gangteri sittii jotka o jo luukutettu läpi niiku myös ironmaidenit ! ;D
"Pari levyy Hysker Du:ta"? Tää on joku jenkki bändi?
Silkkaa rakkautta, huh.
Diggaan ihan vitusti tästä, mistä vois poistaa lättyy? :D
Ennakkotilattua saa katintavarasta.
Tiedäksää, en haluu mitää vitun ennakkotilausta.
SharkUnit No älä sitte vittu tilaa.
SharkUnit vaikea lapsi joko lätty tilaukseen tai lätty kiinni
Kounez Jep ihme äpäröintiä.
Skidisti liian emoo yli kolmekymppiselle... Hyvin duunattuu kyllä, ja ihan vakuuttava kaveri. Tulee mieleen Heikki Kuulan pllp ja bläksuami...
Del Cannon Viiskymppiselle kyllä toimii. Hüsker Dü nähty Provinssissa -87, Captain Beefhearth ei koskaan ihmeemmin kolahtanut, mutta Beefeateria on kyllä tullut juotua riittämiin.
Haluun mun kolme minuuttia takasi!!!!1
et saa
että voisit kuunnella uudestaan (kuluttamatta aikaa)
Lokit pysyy? Puhutaanko eläimistä vai papereista....?
täydellinen
Paperi T kusee poikki ihan kaikki muut räppärit ja "räppärit"
vitun kova 6/5
Jep
Kuuntelin varmas 1 000 000 000 000 000 000 kertaa
8/8
Is like Bones (Team Sesh)
Kommentit taas täyttä kuraa..
Tääkö on nyt sitä suomiräppiä?
😎😎😎🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝🌝😎😎😎
vitun kova
ruclips.net/video/4z3Z7oB40ss/видео.html myös deeppii!