Valtavan kokoinen autio maalitehdas
HTML-код
- Опубликовано: 13 ноя 2020
- Tämän kertainen video poikkeaa minun tavallisesta sisällöstä siinä mielessä, että tällä kertaa kohteena ei ole autiotalo tai muu vastaava hylätty paikka.
Vaan tällä kertaa olen kuvannut teille valtavan kokoisen maalitehtaan jonka toiminta on loppunut 60-luvun puolivälissä, tästä tehtaasta olisi aikoinaan pitänyt tulla euroopan suurin maalin valmistaja...
Tehdas alueella on kaksi valtavan kokoista tiilistä muurattua rakennusta, joista näette ensimmäisenä aikoinaan tuotantotiloina toimineen osan.
Rakennuksessa löytyi minun mieliksi valtavan kokoinen kellari sekä useita muita kerroksia, rakennukset ovat valitettavasti kärsineet käsittämätöntä ilkivaltaa.
Tästä vandaalien tuhotyöstä huolimatta tässä komeassa rakennuksessa oli monenlaista nähtävää, löysin yhdestä kerroksesta jopa tenniskentän !
paikalta löytämistäni lehdistä sekä muista saattoi päätellä, sen että rakennuksissa on asuttu tai ollut muuta toimintaa vielä reilut 10 vuotta sitten.
Monet teistä ovat toivoneet pidempää videota ja nyt sellaisia tulee kaksi kappaletta, toinen osa tästä tehdas alueesta ilmestyy 21.11 ehkäpä samoihin aikoihin kuin tämä. Развлечения
Tuolla ois hyvin tilaa vandaalien vankiselleille!Kalterit oviin ja ikkunoihin ja sillä siisti.10 vuotta varmaan jotain opettais!
Olihan kolossi!Mikä hirmuinen työ on tehty aikoinaan. Hienoja asuntoja varmaan ollu kun nuo ikkunatkin aivan upeat!Kaikenlaisia ihmeitä löytyy.Tutunoloisia pesukoneita.Opiskeluaikana tuollaisilla pestiin ja yhdessä asuinpaikassa oli pyykkituvalla samanlaisia. Kyllä suunnattomasti raivostuttaa tuo särkemällä särkeminen!Kiitos Teemulle ,ei ihan helppoa kamuta tuollakaan.Seuraavaa odotetaan!👍
Kiva ja mielenkiintoinen video. Noi pesutuvan koneet on ihan tuttuja.harmi että iso palihalli pilattu ja särjetty.
Erittäin mielenkiintoinen paikka ja video
!
18.58 Linko Mäkeläinen. Hitsiläinen, kun jännitin liukastutko rappusissa johonkin kanteen ales tullessa, et onneksi. Kiitos videosta voisi kutsua laajenevaksi mielenkuvaksi ajallaan arvokkaaseen menneeseen ja nyky ajan vastuutomaan olemiseen.
Kerrankin oli tukevat rappuset yläkertaan. :D Pesutuvassa kotapadan näköinen laite on linko. Sillä sai pyykit lingottua vielä astetta kuivemmiksi ennen kuivuriin laittoa, jos kone jätti märäksi. Näppärä laite, joita ei enää näe kuin vanhemmissa taloyhtiöissä.
Tuhot tossa rakennuksessa johtuu täysin paikallisista pikkulapsista. Ala-aste ikäisistä ja yläaste ikäisistä. Aikoinaan itekkin kiertelin tuola, mutta mihinkään en koskenut. Kerran kun kierreltiin kavereiden kanssa niin yks ovi oli lukittu, joka aiemmin ei ollu. Muutama viikko myöhemmin luettiin lehdestä, että sielä oli asustanut joku luvattomasti. :D
Asialla lienee lähinnä henkisesti pikkulapset, fyysisesti aikamiehet.
Hyvä video jälleen kului aika kivasti
Omaan silmään hienoja nuo vanhat teollisuusrakennukset, tuollakin ollut ulko-ovet tosi hienoja, ikkunat, rappusten kaiteet ym. Hienoa muotoilua ollut.
Ympäri suomea on tehtailla vielä jäljellä vähän vanhoja rakennuksia, yleensä tiilestä muurattuja, isot ikkunat ruudutettu pieniksi ruuduiksi ym.
Nykyään tehdään todella rumia rakennuksia, teräsrunko ja paroc tai vastaavia elementtejä ladottu, tai betonielementtejä.
Nuoruuden asunut ok-talossa minkä vanha muurari on tehnyt - 50luvulla, tiilestä muurattu kaikki, puolimetriset seinät, rapattuja kaarevia pyöreitä pintoja, leveät rappuset kellariin, listat taivutettu kaarevien pintojen mukaan, kaiteet ym. Ja remonteissa mennyt huonompaan suuntaan vaan, kylmähän tuo talvella on ja hirveät lämmityskulut.
Amazing video
Waude olipa mielekiitonen ekaosa täs.kohteesta, tosin olis kivempi jos ei noin vandalisoitu kuten tuo kohde kiitoksia lonely urbanex Teemu.
pesutuvassa kuivuri!! pieni!
Nuo keittiökalustetarvikkeet, helat, tasot ym. oli paikallisen nyttemmin edesmenneen keittiövalmistajan varastossa tuolla alakerrassa
Siä o tyäkiireen lomas piäksetty karvapallua eli tennistä ni 😱😋🥁
Maalitehdas on joskus ollutkaytossa paljon tavaraa jaanyt onhyvat olisi muuhun kayttoon vandaalit onsarjettyy ja rikottu kaikki hyvia kayttokuntkoisia tavaroita on joita olis kayttaa pitaa huutokauppa kiitos teemmulle vidossta erittain kiinostava kierros
Fullwatched ⚘⚘
Käy kuvaan Tampereen tulitikkutehdas-.. Siälä on termiitit ja vandaalit käyny ja pari spurguaki asustelee.!
jotain deekuja siis
Kylpyhuone ja keittiökalusteiden saranaa, ja yms heloja nuo salice itemit
Akzo nobel on pinnoitteiden ja maalien valmistuksessa merkittävä yritys, olisko sillä ollu vaikutusta ,että tämä tehdas kaatui.
Kotapata on linko. Tuttuja laiteita myös noi pesukoneet ja kuivauskoneet
@5:34 se "laiva" on semmonen saunalautta joka seiso siellä rannassa ennen. Toissakesänä joku oli sen siirtäny Keuruulle Ahtolan sataman rantaan.
On siel joskus ollu jonkinlainen katamaraani.
Usein, kun näitä videoita katsoo niin alkaa väkisinkin toivoa et näkisi niiden vandaalien päät vadeilla mut kun pidemmälle ajattelee niin onhan se myös omistajan vastuulla. Jos on varaa seisottaa rakennusta tyhjänpanttina isolla tontilla niin pitäisi olla myös valvontakameroihin ja hälytinjärjestelmiin varaa!
Älä huoli poliisi kävi läksyttämässä
Ei ole mitään järkeä maksella kameroita ja hälyttimiä tai vartiointia,tekee vuodessa aikamoisen summan kun järjestelmät toiminnassa.
Kaupunki/kunta kun karsii menoja ensimmäiseksi loppuu vartioinnit,vielä pahempi se on yksityisellä,raha ratkaisee näissä nopeasti.
10 000e koneet tossa helposti. ja rikottu
Melkeen kaiken tuon tuhon tilalla katsoisi vaikka kuvaajan eväitten syöntiä.....olisiko vaikka 24h/MRE+🍺repussa?🤔
18:54 Linko. Täysin samanlainen ja saman värinen nököttää asuintaloni pyykkituvassa. Ei taida toimia enää
Hyvä Teemu arvaa vaan miten katellaan
Mitäköhän vandaaleilla on ollut Mikko 'Peltsi' Peltolaa vastaan...? (Videon kohta 27:59) 🥴
Sitä on muurari voinut unissaankin latoa jo noita tiiliä rakennuksen kokoa ku kattelee🧱
Olihan siinä vieressä kalustetehdas.
Se on sentifyg en
tiedä suomeksi,
märkä pyykki
laitetaan siihen
joka linkoaa pyykin
puoli kuivaksi
ei se ole kotapata se on linko . vaatteet piti laittaa lingon reunoille . ettei linko kolissut lattiaan vasten . hieno kattolamppu sopisi minun kämppäni sisustukseen koska minulla on kaikkea vanhaa sustuksessani t matti v
On se hirmu iso rakennus 😳 kauhee rakennusurakka ollu siinä. Sit vaa hylätää 🙄 höh.. tuhlausta
Savid on tässä ollut kova työ muurata näin iso pytinki, eikä ne tiiletkään paikalla ole kovin nopsaan ja helpolla ollut.
@@LonelyUrbanex niimpä 😳🏤🏤
Niin täällä turvapaikan hakijat saivat aikaa yrittäjien työllistämistä. Kerrostalot laittattivat ulko-oviin ympärivuorokauden kiinni olevat lukot. Halvin versio läpyskällä avattava, kallein puhelimet joka asuntoon. Väkeä lappasi ovikelloja soittamassa, eikä mennyt perille ei ole rahaa, käytös muutui uhkaavaksi. Itse en avaa, jos ei ole sovittua käviää, pidän varmuusketjun päällä.
Kuinkahan vanhoja mahtaa olla Google Mapsin kuvat rakennuksesta? Niissä rakennus näyttää ihan asutulta.
On kyllä aika mielenkiintoinen tuon historia. Siitä piti tulla Euroopan suurin maalitehdas.
👌👍
Kuinkahan mukavaa on tuo järjetön tuhoaminen,en tiiä en ole koskaan kokeillu,enkä varmaan kokeilekkaan,ikääkin on jo 71v.
Pitääs päästä varmaa joku kerta testaamaan jonkun purkufirman mukana saako siitä hajottamisesta jotain sävähdyksiä 🤔
Pesulassa ku pyörit ja ihmettelit, niin se pieni pyöreä oli linko.. 🙂
Terve taas tämä kotapata ei ole se on entisaikainen linko jolla sai vaate vähän kuivemiksi mutta ei kuiviksi
Mun äiti mummu ja papa asu tossa ja mä oon käyny tuol kun se on ollut hylätty
On nää jänniä. Ihan suututtaa toi sotkeminen ja rikkominen. :(
Mä äkkiseltään katoin että eräs vanha nahkatehdashan siinä. Mutta infoteksti kertoi faktat
Satunnaisia havaintoja: KMV-lehti 2019 (4:40); sammuttimen tarkastus vuonna 1995 (11:10); ilmeisesti keittiökalusteita koottu (11:30); PEKOn mankeli (17:00); kuivauslinko (18:20); ei ihan tuoreemmasta päästä nuo postilaatikot (24:20); 1990-luvun keittiökaapit (32:00); Aku Ankka 1992 (36:00); ilmeisesti kierrätettyjä eli uusiokäytettyjä tiiliä sodan jälkeen (40:00).
- Ei montakaan ehjää ikkunaruutua 🤬 Helposti tuollaiset hylätyt paikat muodostuvat yleisiksi salakaatopaikoiksi. Itse rakennus on komeaa sodanjälkeistä teollisuusarkkitehtuuria. Rakentamiseen on käytetty rutkasti rahaa. Jonkinlaista toimintaa on ilmeisesti ollut ainakin viime vuosituhannen lopulle. Asuinkäyttö on todennäköisesti loppunut 1990-luvulla. Tuonne on aikanaan tullut myös sivuraide. Surullinen näky nykyisellään.
Saattaa olla, että se pesutuvassa ollut ”kotapata” on erillinen linko.
Mari Tiihonen saattaa olla linko mutta kotapadalta se näytti =)
Linko se on. Aika tyypillinen vempele 60- luvun lopun ja 70-luvun alun kerrostalojen pesutuvissa.
Niin ja se yksinäinen vempele siinä yhdessä huoneessa on mankeli. Kampi siinä kyljessä on semmonen millä ne rullat saadaan yhteen ja se myös liittyy mankelin käynnistykseen. Varsinainen käynnistys tapahtui mankelin rullien edessä olevalla "luukulla". Sillä voi säätää kumpaan suuntaan rullat pyörii.
Linko se on. Onhan nuita vieläki käytössä.
@@LonelyUrbanex Linko kyseessä. Omassakin taloyhtiössäni (rakennusaika 1980-luvun loppu) on tuollainen PEKO:n linko, mutta oranssin värisenä.
Hieno kohde! Värikäs historia sananmukaisesti. On ollut konkurssia ja toteutumattomia hienoja suunnitelmia. Vessojen komeat Iki-levy seinät on varmaan saatu "hyväveli" hintaan eräistäkin syistä?
😀
Onkohan poliisia kiinnostanut asia?
Varmaan onki tarkistettu 97 vuonna. Vähän vaikuttaa siltä.
kuinka jollakin energiaa rikko ihan kaikki. olen samaa mieltä. joskus se nuorikin on wanha. ei ole tuotakaanpAIKKAA HEILLE, WEIKKAAN minä.
Kurja juttu että oli hajotettu kaikki , tuosta olisi saanut vaikka hienon hotellin . Ne yläkerran Veto pois ikkunatiivisteet , alkoivat hymyilyttämään kun talossa kaikki ikkunat särjetty . Olisit samalla kurkannut onko postia tullut , kun oli paljon postilaatikoita 😄 . Se sulkapallohalli oli tosi hieno, siellä voisi vielä hyvin pelata kun sen siivoaisi. . Hieno näköala oli järvelle . Niin ja siellä alakerrassa perustuvalla oli niiden pesukoneiden välissä oli linko jolla sai vaateista enimmät vedet pois . On niitä vieläkin joissain taloyhtiöissä käytössä pesuhuoneissa. . Jäämme siis odottamaan toista osaa videosta .. hmmm, mielenkiintoista. 🤔🙂
tuula sarre komean hotellin tästä varmaan olisi saanut, mutta kova työ/kallis asbestia ynm...
Lauantaina voit keskittyä sitten vain chattiin kun on jo ennakkoon katsottu =)
Innokkaasti iltaa odotellen😂
Pari vuotta(?) sitten kävin viereisessä firmassa ja katselin tätä jylhää rakennusta. Ikkunat oli rikki jo silloin, kyselinkin hieman rakennuksen historiaa. Googlen streetviewissä näyttää vielä paljon ehjemmältä. Harmi on että tuhottu. Mulla on villi veikkaus, että jos olisi tuhottu muukalaisvihakiimoissa, seinillä lukisi jotain kantaa ottavaa siihen suuntaan? Yleensä kuuluu siihen luonteenpiirteeseen.
Hesus Oi! Tässä toisessa osassa alkaa vaikuttamaan että hajottaminen on tehty järjestelmällisesti joten ei ihan normi vandaalit ole asialla.
@@LonelyUrbanex ok, täytyypä odotella lauantaita.
Kuvittele mimmosia autioita mestoja olis jos siirtyis venäjän puolelle..tai ukrainan..🥸🥸🥸
Ted_ Voisi olla mielenkiintoisia ja erittäin vaarallisia paikkoja.
se mitä ihmettelit oli linko
Hei asun noin 2km päässä kohteesta mutta en ole kuullut mistään laivasta ja tuo on paikallisen nuorison tuhoama. Hylätty joskus 05
Ja tuolla on todella paha aspesti ongelma ja lattia on sortumassa monessa paikkaa
@@anttosomppi7534 Kun siellä on asbestia todella paljon siksi ei varmaan ole purettu eikä toden näköisesti pureta jatkossakaan . Kunnanpäättäjät ovat harkinneet sen että paljon halvempi kun annetaan olla! Aspesti rakennusten kuten vanhojen koulujen ongelma on että jätetään koristamaan maisemaa pitkäksi pitkäksi aikaa.
@@eerotuovinen6094 kyll mää sen tiiän, et halvempi pitää pystyssä
Rakennus hylätty n. joskus 2009-2010 kieppeillä, laiva oli vielä muutamia vuosia sitten paikallaan, spurgut ja nuoret tuhonneet
Asbest is best.
Jänis aikoinaan varmasti ollut parasta sittiä mitä ollut tarjolla
No Niin
Kuulokkeet korville ja vähän volumea:
1:26 ??
11:40 Ei oo
13:50 On
14:06 Ei
14:43 Fu*k you
15:09 ??
17:05 O
18:45 Hei
25:17 Hyi
32:49 Show must go on
Onkohan paikka viellä pystyssä ja hylätty?
Miss Ann K Kyllä on pystyssä ja tyhjillään vielä
Upea rakennus ollut
Voi olla vandaalien tekemäki riippuu mikä😄
Serkku poika on nuy vaan nättistti😤😤😤
@lonely urbex oliko toi ylätävä komentti vai ei kuin komenan dsserkku poikaa
lapsille kota nuotiolla tarjottiin makkaratja makkarakepit. niin ne makkarakepit pitikin heittää järveenn ??? ei vaan ymmärrä.. siitä kyllä sanotiin. t. juha.
Hehheh, no eihän tuota linkoa voi kotapataan sekoittaa mitenkään. Sanoit, että se on siihen asti kotapata kunnes joku kertoo sinulle mikä se on. No, nyt se on kerrottu, mutta joudut ilmeisesti pitämään sitä edelleen kotapatana, kun hetekankin on sinulle kerrottu olevan heteka, eikä hetekka. :)
www.kolster.fi/blog/heteka-aikansa-rautainen-hittituote
O ou
pahaa tekee on mun kukkarolla käyty. ja ei mitään hyvää.
Hetkonen missä se trukki o vai oliko se siä
S K ei näkynyt trukkia missään 🤔
Trukki on jokunen vuosi sitten viety pois sieltä
Tuttu paikka itse olen tosta pari kilsan päästä
Onko sen tuhonneet nuoriso?
joo o. en ole mitään mieltä. lisää jooo . videot hyviä. kiitos politiikkaa nyt ei teki -laittaa mieli
Huvässrks
VOISITKO MUISTUTTAA MESESSÄ
Tomi Salorinne en kyllä voi luvata, on niin paljon muitakin asioita mitä täytyy muistaa
Eka