Mansikkapirtelö ja salmiakki yhdistelmä ja vehnäjauhot erikseen. Ei ollut pahoja yhdistelmähaluja, MUTTA jos tuli mieleen haluta esim. mansikkapirtelöä keskellä yötä, niin se piti myös saada keskellä yötä. Sitten voi myös miettiä (ehkä), että miltä tuntuu noi supistukset esim. 12 tuntia putkeen. Tai mitä kavereilla ollut jopa kaksi vuorokautta. Respect kaikille, jotka kärsineet yli 24 h, en voi edes kuvitella.
Kahden tytön ylpeänä äitinä, ja näin ollen kahden raskauden - ja synnytyksen kokeneena tunsin suurta mielihyvää teidän kahden kärvellessä tuskissanne videon aikana! Kiitos ja anteeksi tästä kokemuksesta! 😂❤ Mutta siis.. Minulla ei ollut kummankaan raskauden aikana minkäänlaisia mielitekoa ruoan suhteen, mikä oli itselleni melkomoinen pettymys, koska olisihan sellaista ollut jälkeenpäin hauska muistella 😂😊❤
@@eeddspeaks Hahha kyllä vain🤭 Oli se hauskan näköistä kun toinen siellä masu pystyssä nurtsilla istuu ja popsii vähän ruohoa😂 Ei tietenkään mitään kauheita määriä jos joku ihmettelee, mutta sen verran kyllä että pisti huvittamaan.
Mahtava videoidea!! Onhan tää nyt parasta viihdettä saada nähdä aikuiset miehet itkemässä kipua jonka oon joutunu kokemaan kuukausittain. Nyt onneks on lääkkeet kipuihin mut kyl aikasemmin joutu olee koulusta ja töistä pois ja popsia kunnon särkylääkkeitä. Ite en raskaana oo ollu mut aikasemmin lähes joka ovulaation kohdalla teki mieli suolakurkkua ja kermajuustoa ja just sillee et suoraa jääkaapista ja sillee rullalle
:D :D :D Eli tän videon perusteella teistä ei olis kenenkään äidiksi, vaikka yhdessä ikonisessa biisissäkin sanotaan että "Eeddspeaks, toivoisin et voisit olla mun äiti" Ootte kyl pöljiä :D Eihän noi maut voi mitkään toimia yhdessä, ellei nyt satu olemaan jokin aivan kummallinen mieliteko, eli mikä minä olen sanomaan :D Good job! Hupaisaa settiä.
Paras videoidea t. uudestaan raskaana oleva. Lupaan katsoa tän videon uudestaan synnärillä ja saada teistä "vertaistukea"😂 hullua nähdä miten paljon toi laite sattuu kun muistaa vaa miten suuri apu siitä oli supistuskipuihin, et miten paljon se on sit sattunut😅 onneks aika kultaa muistot🙈
Nyt vasta törmäsin tähän videoon. Kun olin itse raskaana niin sämpylä + sinappi oli tosi hyvä yhdistelmä. Tens on myös tuttu, pidin sitä raskaudeb viimeisen kuukauden aina hereillä ollessa kun muuten ei kivuilta pystynyt istumaan/seisomaan/liikkumaan. Oli ihan mahtava pelastus kun ennen Tensiä oli kivuilta pystynyt vain makaamaan kaksi kuukautta. Selän iho meni niin pahasti jatkuvasta sähköstä kuitenkin rikki, että synnytyksessä en enää Tensiä saanut käyttää, niin synnytyskipuihin en tiedä miten auttaa. 🤔 Kiitos paljon videosta, herätti muistoja reilun vuoden takaisesta. 😊
Mun oudoin herkku raskausaikana oli tuorekurkku ja turkinpippuri, ei se karkki, vaan suoraan purkista tulista chiliä. Kai se kurkku auttoi ja lapsestakin tuli erittäin voimakastahtoinen.
Molemmissa raskauksissa himoitsin sitruunaa ja sitä tuli ruhtinaalisesti myös nautittua 🤤 TENS laitetta tuli tokassa synnytyksessä käytettyä ja se oli kyllä loistava apu!! 😅 Synnytyskipuihin tarkotetuissa tens laitteissa on lisäks boost nappi josta sai boostattua nopeasti tehot kattoon 😅
julkaisitpa videon mahtavalla ajoituksella menkkojen ekaks päiväks kun kivut on pahimmillaan🤣 oon täs koko päivän kiemurrellu naama vääränä, vaikka ei ehkä ihan yhtä vääränä kun teillä :D vähän kateeksi käy kun saatte ite kytkettyä omat nuppineulaniskut pois kun haluutte😩
Super hauska video. Jäinen mutakakku, hesen ranut dipattuna pehmis kinuskikastikkeen kanssa ,suolakurkku kinuski kastike jne noi tuli ekana mieleen mun outoja himoja kun oon ollu raskaana.
Ite kun käyttäny tens laitetta kuukautiskipuihin ni maximi levelit tuntunu tyyliin kutitukselta omiin kipuihin verrattuna 😅 Ite rakastan suolakurkku/sinappi yhdistelmää yli kaiken.
Siis nuo tens-laitteet on ihan parhaita juurikin synnytyskipujen lievittäjänä. Ite vaan huomasin silloin, et jos sitä käytin liian pitkään, niin se pahensi kipuja. Jokainen keho erilainen, et joillakin nuo auttaa koko synnytyksen ajan, joillakin vaan pahentaa. Käytinköhän mä tens-laitetta ekat 5-6 tuntia. Eli todella vähän aikaa, jos kivut tuli ja meni 2vrk:n aikana säännöllisen epäsäännöllisesti, välillä myös lakaten pitemmäksi aikaa kokonaan. Vesi oli mulle parempi kivun lievittäjä tens-laitteeseen verrattuna. Omat raskaus ajan ruokaan liittyvät himot olivat tervapirut ja salaatti. Ei missään nimessä yhtä aikaa nautittuna.
äitini ko ootti kaksosia, hänellä raskaushimo oli eukalyptys, eikä mitenkään terveellisissä määrin, hänellä meni monta rasiaa eugalyptys pastilleja(Rasia kerrallaan suuhun) päivässä, Hän myös osti eugalyptys saunatuoksun haisteltavaksi...Meillähän siis ei ollut saunaa
Ite söin raskausaikana jugurttia jossa oli pienen pieniä paloja suolakurkkuja. Siis niin hyvää, mutta en söisi enää. 😅 Sitten himoitsin juustopitsaa ja heittää ne juustot pois ja raavin haarukan kärjellä sitä pohjaa niin, etten syönyt sitä pohjaa pohjaan saakka vaan pohjan yläpinnan. Eli tomaattikastiketta ja vähän pohjaa.
Menkkakipuihin, hartiakipuihin, selkäkipuihin yms :3 joka kuukausi on käytössä. Rento vekotin kun istut vaa ja katot töllöö samalla :D ei noin kovilla tehokkuuksilla tosin
Tuli mieleen että vegaanina kebabkastiketta ei tulis muuten syötyä mutta ranskalaisten kanssa on 😋 (tai no seitanrullassa kotipizzassa on mut ei muuten) Aina kebabkastiketta ja ketsuppia melkeen kotona, parempia kun vege majo. Jopa mies alko tykkään ja siskon pojan mielestä sopi myös ihan hyvin.
Lapsena pistin aina ruisleivän päälle sinappia tai voita ja sinappia ja sitä tuli syötyä. En oo testannu sitä aikuisena mutta sillon se oli top1 snäkki ennen ruokaa
nää ei oo rsakausherkkuii mut muutenvaa ehkä outoi itellä eli siis vahva sinappi kivikylän lihapullien kans, toisena munan valkuaiset, kurkku ja aromisuola ja kolmantena kurkku ja poppamiehen aged jalapeno kastike :p
Mulla tuli yks päivä yhtäkkiä raskaushimo mäkin kasvis el macoo ja vaniljajäätelöö ni mä sit yhistin laitoin sitä vaniljajäätelöö hampparin sisää ja oli kyl hyvvväää
Voi teitä. 😅Viihdyttävä video kun itse odotan viidettä lasta ja muutaman viikon päästä ois tarkoitus hänet ulkoistaa, ihan jopa harmittaa ettei tässä raskaudessa ole ollut mielitekoja laisinkaan! Sain tästä hyvin vielä vinkkejä mitä testata. 😁Ensimmäistä lasta synnytin sen 24 tuntia, siinä ei paljoa suolakurkut ollu mielessä. 🙃
Mä synnytin 9viikkoa sitten mun neljännen tytön(kyllä luit oikein,4lasta) täysin ilman kivunlievitystä, joten mä omalla sadistisella tavallani nautin nähdä teidät tossa kivussa. Oon tosin yks niistä harvoista joille ei tule mitään ruoka himoja. Ne tulee vasta kun imetys alkaa, ja nyt elän susupaloilla.
Ruokakomboja ei niinkään, mutta kun olin raskaana, imeskelin koko ajan Lipsi-mehujäitä, koska se helpotti pahoinvointia. Varsinkin vadelma-Lipsiin jäi himo 😬
Jokainen tykkäys videolle on yks supistus lisää Eetulle.
no kyllä ukolla supistelee kovasti :D
Jokainen tykkäys videolle on yks supistus lisää Sonjalle
@@mikael5362 iha hirvee
3.8
😂
Tää nollakontsa on kyl ollu tosi hyvä sarja :D
Kiitos! Meil on ollu hauskaa tätä tehdessä :D
@@eeddspeaks varmaan supistuksia tuntiessa. Kaksoispiste viivaviiva DD
@@eeddspeaks Fiksu veto ottaa mallia Iha just imusin formaatista. Toimii teilläkin hyvin,👍🏻
Mansikkapirtelö ja salmiakki yhdistelmä ja vehnäjauhot erikseen. Ei ollut pahoja yhdistelmähaluja, MUTTA jos tuli mieleen haluta esim. mansikkapirtelöä keskellä yötä, niin se piti myös saada keskellä yötä. Sitten voi myös miettiä (ehkä), että miltä tuntuu noi supistukset esim. 12 tuntia putkeen. Tai mitä kavereilla ollut jopa kaksi vuorokautta. Respect kaikille, jotka kärsineet yli 24 h, en voi edes kuvitella.
5/5 video 👍🏻👍🏻Porkkana & Juusta 👍🏻
Ootte te kyllä yks parivaljakko 🤣 Oli kyllä oikein nollakontettia 👍 Näitä lisää!
7:28 täähän on ihan slaavilainen klassikkoannos. Hunajaa, smetanaa ja suolakurkkua. Löytyy monenkin ravintolan alkupalalistalta. 5/5.
Taas opittiin uutta!
Kahden tytön ylpeänä äitinä, ja näin ollen kahden raskauden - ja synnytyksen kokeneena tunsin suurta mielihyvää teidän kahden kärvellessä tuskissanne videon aikana! Kiitos ja anteeksi tästä kokemuksesta! 😂❤
Mutta siis.. Minulla ei ollut kummankaan raskauden aikana minkäänlaisia mielitekoa ruoan suhteen, mikä oli itselleni melkomoinen pettymys, koska olisihan sellaista ollut jälkeenpäin hauska muistella 😂😊❤
Menkka päivien pelastus 😂 Kiitos! Kaveri raskaana ollessaan naposteli nurmikkoa pihalta ja istuskeli pyöräkellarissa haistelemassa sitä hajua😂
😂😂 mitääh
@@eeddspeaks Hahha kyllä vain🤭 Oli se hauskan näköistä kun toinen siellä masu pystyssä nurtsilla istuu ja popsii vähän ruohoa😂
Ei tietenkään mitään kauheita määriä jos joku ihmettelee, mutta sen verran kyllä että pisti huvittamaan.
Nurmikkoo! 😂
@@jessiz27 Ahahha joo😂 Täytyypä kysyä oliko makoisaa😂
Kiitos taas päivän piristyksestä, nollakontsat on parasta 🧡
Kiitos sulle! :)
Mahtava videoidea!!
Onhan tää nyt parasta viihdettä saada nähdä aikuiset miehet itkemässä kipua jonka oon joutunu kokemaan kuukausittain. Nyt onneks on lääkkeet kipuihin mut kyl aikasemmin joutu olee koulusta ja töistä pois ja popsia kunnon särkylääkkeitä.
Ite en raskaana oo ollu mut aikasemmin lähes joka ovulaation kohdalla teki mieli suolakurkkua ja kermajuustoa ja just sillee et suoraa jääkaapista ja sillee rullalle
Tähän loppuun ois kaivannu taas Auramon testaamassa sähköä ja toteamassa ettei ole edes nii paha…😅😂
Oli aivan huikee lisä noi supistukset tähän konseptiin 😂 Tää on pienimuotonen masterpiece
:D :D :D Eli tän videon perusteella teistä ei olis kenenkään äidiksi, vaikka yhdessä ikonisessa biisissäkin sanotaan että "Eeddspeaks, toivoisin et voisit olla mun äiti"
Ootte kyl pöljiä :D Eihän noi maut voi mitkään toimia yhdessä, ellei nyt satu olemaan jokin aivan kummallinen mieliteko, eli mikä minä olen sanomaan :D Good job! Hupaisaa settiä.
Paras videoidea t. uudestaan raskaana oleva. Lupaan katsoa tän videon uudestaan synnärillä ja saada teistä "vertaistukea"😂 hullua nähdä miten paljon toi laite sattuu kun muistaa vaa miten suuri apu siitä oli supistuskipuihin, et miten paljon se on sit sattunut😅 onneks aika kultaa muistot🙈
XD toivottavasti tämä video lievittää kipujasi!
Nyt vasta törmäsin tähän videoon. Kun olin itse raskaana niin sämpylä + sinappi oli tosi hyvä yhdistelmä. Tens on myös tuttu, pidin sitä raskaudeb viimeisen kuukauden aina hereillä ollessa kun muuten ei kivuilta pystynyt istumaan/seisomaan/liikkumaan. Oli ihan mahtava pelastus kun ennen Tensiä oli kivuilta pystynyt vain makaamaan kaksi kuukautta. Selän iho meni niin pahasti jatkuvasta sähköstä kuitenkin rikki, että synnytyksessä en enää Tensiä saanut käyttää, niin synnytyskipuihin en tiedä miten auttaa. 🤔
Kiitos paljon videosta, herätti muistoja reilun vuoden takaisesta. 😊
Tää video oli super hauska, kiitos!
Kiitos! :D
Hauskaa kattoo tätä kovissa endometrioosi kivuissa 😅 kiitos viihteestä ootte huippuja 😂❤️
Tsemppiä!!
Tuli ku tilauksesta tää video, jotai piristystä tän korkeen kuumeen seuraks
Pikaista paranemista!
Tääl kans yks sairastupalainen 🤧
@@eeddspeaksthanks🤒
Itekki 40 asteen kuumees
Mun oudoin herkku raskausaikana oli tuorekurkku ja turkinpippuri, ei se karkki, vaan suoraan purkista tulista chiliä. Kai se kurkku auttoi ja lapsestakin tuli erittäin voimakastahtoinen.
Molemmissa raskauksissa himoitsin sitruunaa ja sitä tuli ruhtinaalisesti myös nautittua 🤤 TENS laitetta tuli tokassa synnytyksessä käytettyä ja se oli kyllä loistava apu!! 😅 Synnytyskipuihin tarkotetuissa tens laitteissa on lisäks boost nappi josta sai boostattua nopeasti tehot kattoon 😅
Eetul on fresh hait cut
Nyt oli kyllä mielenkiintoinen video! Etenkin toi laite vaikutti siltä että pakko on ostaa ja testata!😂😂
Kyllä Heinz voittaa Felixen ihan koska vaan. Onneksi teidän toimistossa on ainakin yks järjen mies eli Matte.
XD
Eipä sillä väliä kumpi voittaa kumman ku molemmat on kuraa :D
Tää oli hauska video 😂. Ite en oo raskaan mut dippaan tuorekurkkuu sinappii
9:44 vittu mä hajosin😂😂😂😂😂
Joo, karjalanpiirakka, siihen voi, metvursti ja mandariinin siivuja, edelleen toimii 😍😋
Käytitte grillauskastiketta bbq:n sijaan, eli ihan eri juttu. Muuten hauska video:D
jes kiitos uudesta videosta
Suolakurkut dipattuna kahvijugurttiin ja mandariini viipale juustosiivun sisällä. Noi kaks oli raskaus ajan lempparit😅
Felix ehdottomasti. Heinz etikkaketsuppi on sama ku ottais sit vaan sen halvimman ja hirveimmän ketsupin sieltä hyllystä
Nollakontsa sarja on paras! :D
julkaisitpa videon mahtavalla ajoituksella menkkojen ekaks päiväks kun kivut on pahimmillaan🤣 oon täs koko päivän kiemurrellu naama vääränä, vaikka ei ehkä ihan yhtä vääränä kun teillä :D vähän kateeksi käy kun saatte ite kytkettyä omat nuppineulaniskut pois kun haluutte😩
Tsemppiä!!
Miehilläki pitäs olla joku kidutus ku meil naisil menkat 😢
@@Sanfransiskoo eiköhä nuo menkkaset naiset riitä kidutukseks
Super hauska video.
Jäinen mutakakku, hesen ranut dipattuna pehmis kinuskikastikkeen kanssa ,suolakurkku kinuski kastike jne noi tuli ekana mieleen mun outoja himoja kun oon ollu raskaana.
Kiitos! Kuulostaapa villiltä. :D
Ite kun käyttäny tens laitetta kuukautiskipuihin ni maximi levelit tuntunu tyyliin kutitukselta omiin kipuihin verrattuna 😅 Ite rakastan suolakurkku/sinappi yhdistelmää yli kaiken.
kiitti täst videost 😎 t.tän videoidean jodlannut oj
🤗
Kiitos taas hyvästä videosta
Tykkäys tuli tuosta Auramon loppukommentista. Mää niin samaistun häneen. T: "solkkuämpäri" :D
mun vakkari aamiainen! nutella suolakurkku! 🤤
Älä laita tällasta
Tää oli hyvä video 😂 Tuli mieleen kun äiti kertoi et hänel teki raskaana mieli maksamakkaraa ja multasia porkkanoita..
Tuhannes video! Onnea Eetu!
Hunaja suolakurkku yhdistelmä on best! Varsinki kun niitä mini suolakurkkui dippaa hunajassa ja smetanassa ihan lemppari tällänen outo herkku.
Hyvä video👍👍👍
Mun ystävä raskaana imeskeli pesusieniä ja itse söin jääpaloja massiivisie määriä sekä mustikoita chilikastikkeessa 😅😂
XDD
Ihan super hyvä video👍🏻 nää nollakontsa jutut on super hauskoja ja hyviä👍🏻😅
Kiitos paljon!! :D
Tosi hyvä video 😊🎉😊
Hyvä vidi tuot mun päivään paljon iloa voisitko ruveta tekemään cs videoita taas?😊
Ei oo ollu intoa pelailla hirveesti CS kun oottelen CS2. Katsotaan jos tässä jonku videon kuitenki tekis viel pelikanavalle :)
@@eeddspeaks Juu tätä odotellessa🤣
Siis nuo tens-laitteet on ihan parhaita juurikin synnytyskipujen lievittäjänä. Ite vaan huomasin silloin, et jos sitä käytin liian pitkään, niin se pahensi kipuja. Jokainen keho erilainen, et joillakin nuo auttaa koko synnytyksen ajan, joillakin vaan pahentaa. Käytinköhän mä tens-laitetta ekat 5-6 tuntia. Eli todella vähän aikaa, jos kivut tuli ja meni 2vrk:n aikana säännöllisen epäsäännöllisesti, välillä myös lakaten pitemmäksi aikaa kokonaan. Vesi oli mulle parempi kivun lievittäjä tens-laitteeseen verrattuna.
Omat raskaus ajan ruokaan liittyvät himot olivat tervapirut ja salaatti. Ei missään nimessä yhtä aikaa nautittuna.
äitini ko ootti kaksosia, hänellä raskaushimo oli eukalyptys, eikä mitenkään terveellisissä määrin, hänellä meni monta rasiaa eugalyptys pastilleja(Rasia kerrallaan suuhun) päivässä, Hän myös osti eugalyptys saunatuoksun haisteltavaksi...Meillähän siis ei ollut saunaa
Xtra ketsuppi best markkinoiden halvin sopii opiskelijalle!❤
Eetulla kyllä hiukset mintissä 👌🏻🔥
Veikkaan et supistukset ei saa odottavia äitejä haluamaan outoja juttuja, vaan hormoonit. Mutta respect, että kokeilitte miltä supistukset tuntuu 😁😁
Joo, Ville tais ymmärtää konseptin väärin XD
Ite söin raskausaikana jugurttia jossa oli pienen pieniä paloja suolakurkkuja. Siis niin hyvää, mutta en söisi enää. 😅 Sitten himoitsin juustopitsaa ja heittää ne juustot pois ja raavin haarukan kärjellä sitä pohjaa niin, etten syönyt sitä pohjaa pohjaan saakka vaan pohjan yläpinnan. Eli tomaattikastiketta ja vähän pohjaa.
Menkkakipuihin, hartiakipuihin, selkäkipuihin yms :3 joka kuukausi on käytössä. Rento vekotin kun istut vaa ja katot töllöö samalla :D ei noin kovilla tehokkuuksilla tosin
Näin kolme kertaa synnyttäneenä saan jotain sairasta mielihyvää tästä videosta. :D
Raskausaikana dippasin vaahtokarkkeja ranch dippiin. Oli aikas jees. Toinen mielihalu oli omenasiivut ja siihen sinappia päälle
tämän videon myötä olen ylpeä että olem mies :D
pls testatkaa vesimeloni ja hunaja
En oo siis raskaana, mutta joskus tulee mieli sinappia ja kurkkua, hyvää on:D
tälle sai kyllä nauraa taas! Oote iha huikeita
mulla raskaus himona oli juusto + ketsuppi. juuston päälle ketsuppia, ja käärittiin😂😍
Ite oon joutunu leikattavaksi, koska menkkakivut oli niin pahat 😂
Naisen ruumis kestää paljon 😎
Wow!
HurHur vihdoin saa sisaruksen? Eihän Eetu muuten näitä testailis ellei olis raskaana
Toi tens laite sattuu vain jos lihas on jumissa/jännittyneenä. Ja vissiin mitä pienempi lihas sitä enemmän ottaa. Itsellä toimii hyvin selänhierojana.
tehkää jotain haasteita tolla koneella?!
Eetu! Mulle kävi sama kotisinapin kanssa about 25veenä 😂 mikä homma!
Maaginen 25 ikäraja siihen sinappiin! XD
Riisipiirakka ja vadelmajugurtti :)
Tai ruisleivän päälle banaanisiivuja :D
Menkat tekee kans tämmösiä himoja
Eetu ja Ville kiva että kokeilette tämmöisiä oikeasti tykkään tämmöisistä =) videoista missä maistelette eri laisia juttuja =)
Onko kukaan kokeillut kurkku ja ketsuppi yhdistelmää?
Common w Eetu ja Ville kun tekee lisää nolla kontsaa!!
Tuli mieleen että vegaanina kebabkastiketta ei tulis muuten syötyä mutta ranskalaisten kanssa on 😋 (tai no seitanrullassa kotipizzassa on mut ei muuten) Aina kebabkastiketta ja ketsuppia melkeen kotona, parempia kun vege majo. Jopa mies alko tykkään ja siskon pojan mielestä sopi myös ihan hyvin.
Jokos se biologinen kello sulla tikittää😂
Seuraavaksi testiin elintarvikkeiden tarjoiluehdotukset, joita elintarvikkeiden etiketeissä esiintyy!
Hyvä video
Ei noi niin pahoilta näyttäny verrattuna mun sukulaiseen joka söi lusikalla kukkamultaa
Wtf. :DD
Nauroin niin, että tuli just juotu vesi nenästä 😅
Onnea koko perheelle!
Lisää videoita mis on tää laite käytössä 👍👍👍👍
Seuraavaksi pajanpolttajien top herkkuyhdistelmät :DD
:D sipsiä ja muuta mättöä? Vai mitä möyhyttelijät nautiskelee?
@@eeddspeaks yks tutun tuttu söi lähikauppansa kaikki lakritsajäätelöt möyhyttelyiden jälkimainingeissa 😂
FELIX ☝ja tämä asia on loppuunkäsitelty.
Ette tehny sitä kaikkein klassisinta eli menny makuulleen ja pudottanu keilapalloa mahan päälle.🎳
kiva video
@@armas4491 taitaa olla paha mieli ku piti mennä takas kouluun 😅
Lapsena pistin aina ruisleivän päälle sinappia tai voita ja sinappia ja sitä tuli syötyä. En oo testannu sitä aikuisena mutta sillon se oli top1 snäkki ennen ruokaa
En hunajasta ja kurkusta tiiä, mut hunaja ja suolakurkku on venäläinen jälkiruoka, joka syödään vodkan kanssa
nää ei oo rsakausherkkuii mut muutenvaa ehkä outoi itellä eli siis vahva sinappi kivikylän lihapullien kans, toisena munan valkuaiset, kurkku ja aromisuola ja kolmantena kurkku ja poppamiehen aged jalapeno kastike :p
Hunaja + päärynä aika hyvä combo
9:45 ''Nyt tulee niit vitun tikareita... AAAaaa!!
Mulla tuli yks päivä yhtäkkiä raskaushimo mäkin kasvis el macoo ja vaniljajäätelöö ni mä sit yhistin laitoin sitä vaniljajäätelöö hampparin sisää ja oli kyl hyvvväää
😂
Voi teitä. 😅Viihdyttävä video kun itse odotan viidettä lasta ja muutaman viikon päästä ois tarkoitus hänet ulkoistaa, ihan jopa harmittaa ettei tässä raskaudessa ole ollut mielitekoja laisinkaan! Sain tästä hyvin vielä vinkkejä mitä testata. 😁Ensimmäistä lasta synnytin sen 24 tuntia, siinä ei paljoa suolakurkut ollu mielessä. 🙃
24h!? huh! Onnea uuden perheenjäsenen johdosta! :)
Oman puolison raskausajan herkku oli suolakurkku ja kermavaahto 😅
Mä synnytin 9viikkoa sitten mun neljännen tytön(kyllä luit oikein,4lasta) täysin ilman kivunlievitystä, joten mä omalla sadistisella tavallani nautin nähdä teidät tossa kivussa. Oon tosin yks niistä harvoista joille ei tule mitään ruoka himoja. Ne tulee vasta kun imetys alkaa, ja nyt elän susupaloilla.
Nostamme hattua !! :D
Mul oli raskaus aikan kurkku-tonnikala ruohosipulituorejuusto ja appelsiini sokerilla😅
Vihdoinkin saatte lapsen! Ootte te sitä niin yrittänytkin.
XD
Oon ollut raskaana mut ei ollu mitää outoja himoja perus kaakaot ja kaikki suklainen sit jossain vaihees rasvaset ruuat ja alussa salaatit😂
Aivan loistava video
6:08 olette väärässä :)
Omena kaneli marmelaadihillo mitä laitetaan joulutorttuihin ja popcorn
en voi kuvitella et ois paha
Sponssaajana pitäisi olla razer sillä näitä kun syö niin syntyy se jonnien jonne
äidilläni oli kahvinporot ja laastia hän raaputti seinästä- Itsellä oli suoakurkut, viinirypäleet ja salmiakki
hyvä video ja piristävä 👍
Ruokakomboja ei niinkään, mutta kun olin raskaana, imeskelin koko ajan Lipsi-mehujäitä, koska se helpotti pahoinvointia. Varsinkin vadelma-Lipsiin jäi himo 😬
Täältä ääni Meiran ketsupille! 🇫🇮
Yllättävän moni on Meiran puolella 🤔