Kiitos, otin hoidon vastaan mun koiran kanssa. Koira on sairaana eikä kahteen vuorokauteen juonut itsenäisesti, vain juottamalla. Hoito läheni loppuaan ja hän käveli itsenäisesti vesikupille kahteen kertaan peräkkäin. Kiitos ❤
Aivan ihania nämä Elinan reikihoidot...itselläni univaikeuksia ,mutta kun laittaa reikihoidon kuunteluun niin välillä menee niin että hyvä kun ensimmäiset pari minuuttia hereillä mutta mielettömästi auttanut mun uneen !Kiitos kiitos siitä .Tämä on miltei jokailtainen traditio mulla ja toimii.❤
Aivan ihana, niin kaunis energia ❤❤❤ Tunsin, kuinka tämä lähettämäsi energia virtasi kehossani. ❤ Ihana lintujen laulu siivitti minut kesään ja ihanina koettuihin hetkiin rakkaani kanssa ❤ Kiitos ❤❤❤
Kiitos. Olipa kokemus! Todella ihmeellistä kuinka se voi toimia näin kaukonakin vain. Joka kerta kun vatsan seudulle tullaan niin tulee tunneryöppy pienellä itkunpurkauksella.
Kiitos, Kiitos, Kiitos paljon 🙏🙏🙏Olen ottanut hoidon vastaan useita kertoja ❤️Kurkkusakran kohdalla joka kerta alkoi lima nousta suuhun ja yskä helpottui huomattavasti 😇Olen kiitollinen 💜💫💜
Aivan ihanalta tuntui, olen kuunnellut kissani kanssa säännöllisesti myös aikaisempia reiki healing ohjelmia 😍 Kissani ihottuma agressiivi käytös ovat pois 🙏Ja unettomuusvaivani on huomattavasti parempaa päin KIITOS ELINA ❤️
Kiitos kiitos kiitos. Vuorokauden vatsataudin ja nukkumisen jälkeen heräsin yöllä 01 aikoihin. Kurja heiveröinen olo ja päätä jomotti. Muistin sinun kauniin äänesi ja etsin jotakin kuunneltavaa ajankuluksi. Hoidon alettua nukahdin lähes heti ja heräsin 6h jälkeen. Oloni on nyt hyvä. Lähdin puuron ja kahvin keittoon. Olet enkeli.Kiitos.
En voi kyllin kiittää että Sinun hoitosi on täällä käytettävissä.Se on kuin turva saan siitä voimaa päivän aloitukseen,kesäisen lintu orkesterin säestämänä.💖💖💖
Haluan kiittää sinua Elina näistä ihmeellisistä ja voimaannuttavista reikihoidoista sekä muistakin videoista, joita kuuntelen. Sain uskomattoman rohkeuden irtisanoutua vakituisesta työstäni. En olisi ennen tätä suurta päätöstä uskaltanut välttämättä tehdä. Lisäksi omaan unelmakarttaani olen liimannut kahden koiran kuvan jo muutama kuukausi sitten. Miten kävikään, nyt hoidan kahta ihanaa koiraa, kun minuun otettiin yhteyttä. Rohkeasti kohti uutta ❤
Kuuntelin ja rentouduin parissasi illalla. Tänään kysyin itseltäni "mulla on negatiivisia uskomuksia", vastaus oli ei, kun taas "olen vastaanottavainen" ja "olen tasapainoinen" vastaukset oli kyllä. Eilen vastaukset olivat päinvastaiset. Tein myös eilen useamman kierroksen naputtelun uskomuksiin liittyen. Tänään on kyllä ollutkin oikein hyvä ja kevyt olla. Naputtelin vielä äsken tälle epäilykselleni, ajatukselle "joku ihmeellinen ohimenevä mielentila". Summa summarum, kiitos Elina. On ihana tehdä ja työstää näitä asioita "kanssasi". ❤
Kiitos Elina! 💖🦋 ✨✨✨Nukahdin kesken kaiken - vaikuttaako hoito silti? Miksi välillä tulee voimakastakin reaktioita/purkausta itkulla (esim. Sinun toinen koko kehon Reiki) ja tässä reikissä nukahdan (tehnyt 2 krt)…?
Kiitos🙋♀️💕Reiki toimii aina korkeimmaksi parhaaksi. Enpä minä osaa erilaisiin kokemuksiin ja reaktioihin oikein muita selityksiä antaa, kuin että riippuu hoitokerrasta ja -tarpeesta 🥰
Tervehdys Elina! Olen saanut Sinulta paljon ohjeita shakroista, heilurin käytöstä, meditoinnista ja olen paljon hyötynyt reikihoidoistasi. Lämpimät kiitokset! Kysyn vielä kundalinivoimasta. Miten kundalini herätetään ja nostetaan? Olisiko pieni video kundalinista paikallaan. Olen käsittänyt että Sinun kundalinivoimasti nousi silloin kun sait ensikisketuksesi reikihoitoon siellä, olikos se jokin messu tapahtuma, kun jalkasi oli loukkaantununeena.
Hei! Kiva kun videoista on ollut hyötyä. Mulla kundaliinienergian nousi tapahtui reikikurssin yhteydessä ja takana oli tiivistä energiatyöskentelyä ja hoitamista useita kuukausia. Kundaliinin nousu ei sinänsä liity reikiin eikä reikikursseihin mitenkään ja se oli täysin odottamaton ja yllättävä tapahtuma, enkä tuolloin edes tiennyt mistä oli kysymys. En valitettavasti tee kundalinin herättämiseen tähtääviä videoita, sillä en ole siihen sen kummemmin perehtynyt. Kundaliinin nousu vain sattui olemaan yksi kokemus joka tahattomasti osui omalle kohdalleni. Lämpöisin terveisin, Elina
💌 Unelman toteuttajan työ- ja ohjekirja paluupostissa, kun kirjaudut Elinan postituslistalle: mailchi.mp/valominussa.fi/04rqb6xxas
Kiitos❤️
Juu@@raijaruohonen2545
❤Kiitos otin kurkkukipuuni❤
Kiitos, otin hoidon vastaan mun koiran kanssa. Koira on sairaana eikä kahteen vuorokauteen juonut itsenäisesti, vain juottamalla. Hoito läheni loppuaan ja hän käveli itsenäisesti vesikupille kahteen kertaan peräkkäin. Kiitos ❤
Voi teitä, ihanaa kuulla että auttoi. Paranemisia koiralle❤️
Oli erikoinen tunne kun mun oikean käden kautta lähti virtaamaan elämänvoimaa koiraan ja tämän jälkeen hän lähti juomaan. Todella kiitollinen olo ❤️🙏
❤Siunattu kiitokseni 🙏
KIITOS HOIDOSTA'. ihanana keväinen kesäinen lintujen laulu auttoi keskittymään. kiitos ihanainen
Ole hyvä🙏Ihana kuulla🙋♀️❤️
Olipa ihanaa, lintujen laulu kruunasi. Kiitos 🙏💯
Voi miten ihana🙏🙏🙏❤️❤️❤️. Kiitos Sinä upea valonenkeli 🙏🙏🙏❤️❤️❤️
Voi kiitos Taru❤️🙏
Kiitos!
Kiitos Elina, olet ihan paras, aivan huikea hoito, niin kokonaisvaltainen, siinä oli kaikki mitä tarvitsin❤❤❤
Voi kiitos Kaija 🙏❤️
Kiitos Elina❤ tämä auttaa joka kerta❤️olet ihana ❤️
Kiitos Elina❤️ Löysin sinut ystävän opastuksella. Mikä siunaus🙏
Tervetuloa Päivi🙏ja kiitos kauniista sanoistasi.
Aivan ihania nämä Elinan reikihoidot...itselläni univaikeuksia ,mutta kun laittaa reikihoidon kuunteluun niin välillä menee niin että hyvä kun ensimmäiset pari minuuttia hereillä mutta mielettömästi auttanut mun uneen !Kiitos kiitos siitä .Tämä on miltei jokailtainen traditio mulla ja toimii.❤
Ihana kuulla Anne❤️
Kiitos tämä auttoi todella irti päästäminen kohdalla hymy alkoi karehtia suupielessä, ja jatkuu edelleen. Lintujen laulu oli myös hyvin rentouttava.
Ihana kuulla 🙋♀️❤️
Kiitos Elina 💖🙏💖 että sain vastaanottaa tämän virkistävän hoidon❤❤❤
Aivan upea energia ja hoito. Suuri kiitos! ✨️🙏✨️
Kiitos Sirpa❤️
Kiitos Elina. 🙏🙏🙏Upea video/hoito. Olet todella taitava💖💖💖
🙏kiitos🙋♀️❤️
Kiitos ihanasta hoidosta.💕
Tämä oli niin ihanan❤
Ihana linnunlaulu 💕Kiitos kiitos kiitos teille 🙏
Aivan ihana, niin kaunis energia ❤❤❤ Tunsin, kuinka tämä lähettämäsi energia virtasi kehossani. ❤ Ihana lintujen laulu siivitti minut kesään ja ihanina koettuihin hetkiin rakkaani kanssa ❤ Kiitos ❤❤❤
Ilo kuulla Suvi🩵
❤🙏Kiitos sinulle Elina avustasi ❤
Kiitos ,kyllä Reiki meni hyvin perille kertoo suolisto Tunsin hyvin kun kätesi jalkapohjilla loi lämmintä yhä ylemmäs .❤Tuli tarpeeseen ,kiitos 🙏
Kiitos hyvin hyvin paljon❤kuuntelen lähes päivittäin näitä videiita jotka auttavat arjessa eteenpäin. KIITOS ELINAENKELI❤
Voi kiitos Sirpa🩷🙏
Kiitos paljon❤ olen ottanut reikihoitoasi useasti joko työpäivän jälkeen tai kun voimat on loppu. Kiitos Elina❤
Sydänlämmin KIITOS tästä videosta💜🧡❤️💖🙏🍀🙏🌸🙏💐😊....
Ihanaa, että tämä "nyt "putkahti" minulle esiin💃🎶💃🎶💃🌸💜💕💕💕💕💕...
🙋♀️❤️
Kiitos. Olipa kokemus! Todella ihmeellistä kuinka se voi toimia näin kaukonakin vain. Joka kerta kun vatsan seudulle tullaan niin tulee tunneryöppy pienellä itkunpurkauksella.
❤️❤️❤️
Kiitos Elina!
Kiitos. Pidän oikein paljon näistä Sinun videoista ❤❤
Kiitos valtavasti hoidosta! Olen ottanut monta kertaa ja saanut avun kehon ja mielen rentoutumiseen. ❤
Ihana kuulla Tarja🩵🤍
Kiitos, Kiitos,Kiitos ❤❤❤
❤Kiitos Elina suuresti ,rauhoitit kehoani ,päänikin aavistuksen sykkeen tinnituksen kivuista lieveni ,kiitos ❤
❤Elinalle kiitos hoidostani,nukahdin lopulla 😊
Kiitos. ❤
❤kiitos kiitos Elina hyvästä Reikihoidostasi ,jota todella tarvitsi🙏
Kiitos ❤nukahdin eihän siitä haittaa ole ,heräsin juuri ennen loppua 🤗
Uskomattoman kaunis kiitos niin ihanasta hoito kanavoinnistasi ja tuhannesti kiitos kun olet❤️🙏❤️🙏❤️🌹
Kiitos Minna🙏❤️
Kiitos taas ihanasta aamun avauksesta😘. Tämä on todella hyvää tekevää hoitoa.
❤Kiitos🙏🏽🧡Ihana lämpö, yhteys ja rauha levisi koko kehoon✨🫶🏼❤️🧡🧡💚🩵💙🤍
❤️❤️❤️
Kiitos,kiitos ihanasta videostasi!!!
Kiitos, Kiitos, Kiitos paljon 🙏🙏🙏Olen ottanut hoidon vastaan useita kertoja ❤️Kurkkusakran kohdalla joka kerta alkoi lima nousta suuhun ja yskä helpottui huomattavasti 😇Olen kiitollinen 💜💫💜
🙏Hienoa että helpottaa🙋♀️💕
Sydämellisesti kiitän sinua hoidostani ❤KIITOS ❤
Aivan ihanalta tuntui, olen kuunnellut kissani kanssa säännöllisesti myös aikaisempia reiki healing ohjelmia 😍 Kissani ihottuma agressiivi käytös ovat pois 🙏Ja unettomuusvaivani on huomattavasti parempaa päin KIITOS ELINA ❤️
Ihana kuulla ja rapsutuksia kisulle🙋♀️💕
Terapeuttista linnunlaulua🎉😂
Kiitos,kiitos hyvästä videostasi!!!🥰😇
Kiitos Elina ihanan vaikuttavasta hoidosta. ❤️
Kiitos.ihana linnun liverrys ja kauniita lintuja.hyvä hoito tätä lisää tarvitsen.
Kiitos kiitos kiitos Elina ❤️🙏❤️✨
Oli niin ihanan rentouttava hoito. Sinulla Elina on niin rauhoittava ääni. 💙
Kiitos Elina , oli ihana reikihoito oikeapuoli minulla huonompi lapsena loukatun polven vuoksi, kyllä sinun reikihoidoista olen saanut apua. ❤
🙏
Kiitos,kiitos ompa ihanaa hoitoa!!!
Kiitos Elina ❤
Nyt en pääse katsomaan halua katsoa myöhemmin
Kiitos kiitos kiitos. Vuorokauden vatsataudin ja nukkumisen jälkeen heräsin yöllä 01 aikoihin. Kurja heiveröinen olo ja päätä jomotti. Muistin sinun kauniin äänesi ja etsin jotakin kuunneltavaa ajankuluksi. Hoidon alettua nukahdin lähes heti ja heräsin 6h jälkeen. Oloni on nyt hyvä. Lähdin puuron ja kahvin keittoon. Olet enkeli.Kiitos.
Ihana kuulla että oli apua🙋♀️❤️💚
Kiitos oli rauhoittava ❤
En voi kyllin kiittää että Sinun hoitosi on täällä käytettävissä.Se on kuin turva saan siitä voimaa päivän aloitukseen,kesäisen lintu orkesterin säestämänä.💖💖💖
Kiitos Ritva ja ihana kuulla että saat voimaa❤️
Lämmin kiitos Elia ❤
Sirkuttelevaisen onnellinen kiitos tästä 🌿🎶🐦
Kiitos paljon, olen potilas, lonkkaleikkaukseen tehty 16.
3 hoidot ovat siunaus❤
Kiitos Elina 🤍🩷🩵💫🙏
Kiitos ❤Nukahdin hoidon aikana. Sun ääni on vaan niin rentouttava 🥰
Ihana kuulla Sari❤️❤️❤️
@@elinatarpila 🥰
Kiitos paljon 😊
Kiitos Elina ihanasta hoidosta ❤❤❤
Kiitos paljon Elina. Taas niin ihana hoito. Hoidon jälkeen olin hiljaa ja silmät kiinni, näin itseni lapsena, olisikohan ollut se sisäinen lapsi❤
Kiitos Raija❤️ Kyllä se oli, ja levollisuudessa ja rauhassa on hyvä tulla esille ja tervehtimään🥰
@@elinatarpila ❤
Kiitos,kiitos,kiitos ❤🙏
❤Kiitos. Teki hyvää ja kaksi villakoiraakin nauttivat..😊
Ihana kuulla 💕💕
Kiitos kiitos kiitos ihana hoito❤❤❤
Kiitos Elina❤🙏
Kiitos ihana Elina ❤
Kiitos. ❤🎉
Kiitos, Kiitos, Kiitos paljon 🙏Olen kiitollinen 🧡
Kiitos ❣💕🙏
❤ kiitos
Kiitos kiitos kiitos 💛
Kiitos Paljon ❤❤❤
Haluan kiittää sinua Elina näistä ihmeellisistä ja voimaannuttavista reikihoidoista sekä muistakin videoista, joita kuuntelen. Sain uskomattoman rohkeuden irtisanoutua vakituisesta työstäni. En olisi ennen tätä suurta päätöstä uskaltanut välttämättä tehdä. Lisäksi omaan unelmakarttaani olen liimannut kahden koiran kuvan jo muutama kuukausi sitten. Miten kävikään, nyt hoidan kahta ihanaa koiraa, kun minuun otettiin yhteyttä. Rohkeasti kohti uutta ❤
Ihana kuulla Hanna positiivisista muutoksista ja rohkeudestasi🙋♀️❤️Kiitos kun olet ollut kuulolla!
Kiitos ♥️♥️♥️
Kiitos 🩷🩵🤍
😍Kiitos! 🤩
Kuuntelin ja rentouduin parissasi illalla. Tänään kysyin itseltäni "mulla on negatiivisia uskomuksia", vastaus oli ei, kun taas "olen vastaanottavainen" ja "olen tasapainoinen" vastaukset oli kyllä. Eilen vastaukset olivat päinvastaiset. Tein myös eilen useamman kierroksen naputtelun uskomuksiin liittyen. Tänään on kyllä ollutkin oikein hyvä ja kevyt olla. Naputtelin vielä äsken tälle epäilykselleni, ajatukselle "joku ihmeellinen ohimenevä mielentila". Summa summarum, kiitos Elina. On ihana tehdä ja työstää näitä asioita "kanssasi". ❤
Elli, aivan ihana kuulla❤️
Kiitos❣️ Mahto hieman "keto flunssan" oireet helpottaa 🙏
❤kiitos
Kiitos Elina! 💖🦋 ✨✨✨Nukahdin kesken kaiken - vaikuttaako hoito silti? Miksi välillä tulee voimakastakin reaktioita/purkausta itkulla (esim. Sinun toinen koko kehon Reiki) ja tässä reikissä nukahdan (tehnyt 2 krt)…?
Kiitos🙋♀️💕Reiki toimii aina korkeimmaksi parhaaksi. Enpä minä osaa erilaisiin kokemuksiin ja reaktioihin oikein muita selityksiä antaa, kuin että riippuu hoitokerrasta ja -tarpeesta 🥰
Kiitos 🙏. Siinä kohtaa kun sanoit laittavasi kädet alaselän kohdalle, mulle tuli ihan älyttömän kuuma 🥵.
🙏
❤ ❤ ❤
🙏🏻🙏🏻🙏🏻🥰
Iltaa Kaikille 🎉❤
💖💛💖
Äänet voi laittaa pois. Entä videon? Toimiiko hoito jos laitan pauselle?
En tiedä, kokeile
❤
Tykkään jo vaikkei oo alkanutkaan.
Iltaa kaikille 😃
On ollut suurena apuna ja kiitos ❤
Migreeni loppui.kiitos rakas
Tervehdys Elina!
Olen saanut Sinulta paljon ohjeita shakroista, heilurin käytöstä, meditoinnista ja olen paljon hyötynyt reikihoidoistasi. Lämpimät kiitokset!
Kysyn vielä kundalinivoimasta. Miten kundalini herätetään ja nostetaan? Olisiko pieni video kundalinista paikallaan.
Olen käsittänyt että Sinun kundalinivoimasti nousi silloin kun sait ensikisketuksesi reikihoitoon siellä, olikos se jokin messu tapahtuma, kun jalkasi oli loukkaantununeena.
Hei! Kiva kun videoista on ollut hyötyä. Mulla kundaliinienergian nousi tapahtui reikikurssin yhteydessä ja takana oli tiivistä energiatyöskentelyä ja hoitamista useita kuukausia. Kundaliinin nousu ei sinänsä liity reikiin eikä reikikursseihin mitenkään ja se oli täysin odottamaton ja yllättävä tapahtuma, enkä tuolloin edes tiennyt mistä oli kysymys. En valitettavasti tee kundalinin herättämiseen tähtääviä videoita, sillä en ole siihen sen kummemmin perehtynyt. Kundaliinin nousu vain sattui olemaan yksi kokemus joka tahattomasti osui omalle kohdalleni. Lämpöisin terveisin, Elina
Olet ihme nainen ja linnunlaulu on verraton.Ole siunattu!
🙏❤️
Kiitos Elina.❤
Kiitos. ❤
Kiitos Elina ❤❤❤
❤️
Kiitos ❤
❤ ❤ ❤
Kiitos Elina ❤
Kiitos Elina ❤💖
Kiitos❤❤❤
❤ ❤ ❤
Kiitos❤❤❤