Mikan ja Lahden taphtumien arvostelijoille ei sympatiaa minulta heru. Edelleen hänen kuolemansa jälkeenkin ihmiset jaksavat häntä haukkua. En ymmärrä. Me tavan tallaajat emme ymmärrä mitään ammattiurheilusta. Nyt puhutaan absoluuttisesta huippu-urheilusta. Ei mistään perus Matin harjoittelusta, joka voi myös olla tavoitteellista ja erittäin laadukasta touhua. Kaikille liikuntaa harrasville nostan kättä ylös ja korkealle. Ammattilaisilla ketkä uhraavat lajillensa koko elämänsä se tie on raaka ja tuskallinen tie. Yksilöurheilussa huipulle pääseminen on jo sellaista touhua, että siihen uhrataan oma terveys kokonaisuutena, vapaa-aika, ihmissuhteet sekä talous, kaikki tai ei mitään mentaliteetilla. Meistä ei kovin monesta siihen ole. Vaikka fyysiset ominaisuudet sekä lajitaito olisivatkin kohtuu hyvät kokeilla omia taitoja mihin kantti riittää. Meillä loppuu henkinen kantti kesken ennenkuin edes päästään lähellekään sitä tasoa millä nämä ammattilaiset ovat olleet. Siksipä ymmärrän täysin sen miksi Mika ja muu hiihtojoukkue yrittivät kovasti saada palkinnon työstään jolle uhrasivat kaikkensa. Nimittäin huipulla, varsinkin tuohon aikaan oli varmasti kova ja likainen pelinhenki käytännössä pelissä. Norjalaiset halusivat tuolloin pahimmat uhat alta pois kaikin keinoin. Toivottavasti vielä jokin kaunis päivä tulisi totuus julki heidän touhuistaan ja metkuistaan. Sillä siellä on varmasti asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Rauha Mikalle sekä kaikille suomalaisille hiihtäjille, jotka ovat kohtuuttoman paljon saaneet lokaa niskaan asiassa missä meidän tavisten ymmärys on hyvinkin rajoittunutta.
Huippuurheilijat on monesti herkkiä persoonia niin oli Mika Myllyläkin. Sitä paskanjauhantaa Lahden tapahtumista on kestänyt liki tähän päivään saakka. Suomen joukkue meni siihen halpaan, että oli kotikisat ja lähinnä Norja tiesi tavan millä he ovat olleet kotikisoissaan lyömättömiä. Niinpä Lereimin johdolla testit pystyyn suomen joukkueelle. Ei Norjalaisten menestys johdu siitä lässytyksestä mitä he suoltavat julkisuuteen...heidän lapset hiihtää koulumatkansakin ja saavat jo siitä pohjat huippuhiihto urheiluun. Huulirasva episodi sen on viimeimmästi todistanut, että kaikki keinot ovat sallittuja.
Oli hieno ja kova urheilija sekä äärimmäisen herkkä ihminen. Suuri persoona ja karpaasien sympaattisin yksilö. Television ääressä jännättiin ja juhliittiin monen monta kertaa. Rauha Mikalle.
@@jocksparrow9626 No en minä niin ajattelekkaan. Koska kaikki käyttää, en urheilua seuraa enkä halua, että verorahoja käytettäisiin kilpaurheilun tukemiseen.
@@jarimaki-runsas4861 No se on vähän pakko käyttää halus tai ei .... Jos urheilijat sais päättää niin uskon et puhtaita ois huomattavasti enemmän ....mut minkäs teet jos haluat olla ammattiurheilija niin markkinan ehdoilla mennään ...
91 VO2max on kyllä äärimmäisen kova lukema. Mika ja muut karpaasit tekivät sen mitä piti tehdä ollakseen samalla viivalla Norjalaisten ja Venäläisten kanssa.
En tiiä mistä näitä vitun juntteja tulee, jotka luulee että kaikki ei käyttäny EPOa 90 luvulla ja 2000 luvun alussa, kun se ei näkynyt edes testeissä vielä. Just semmosia katkeria kateellisia nillittäjiä, joille ei uppoa järki päähän millään. Se oli sellasta urheilu 90 luvulla ja jos totta puhutaan, niin aiemmin jo itäsaksan ja neuvostoliiton yleisurheilu oli kauan sit jo semmosta. Urheilu on vähä alkanu puhdistua oikeastaan vasta 2000 luvun lopulla. Silti nillitetään omista, Vaikka kaikkien aikojen pyöräilijä on myöntäny et käytti epoa vaikka ei jääny kii ja sanonu et kaikki sitä käytti, ja vaikka hölmökin tajuaa että jos epo ei näy testissä ja on semiturvallista ja semihalpaa, niin sitä vetää kaikki. Ei se siihen aikaan ollu ees mitään huijaamista, vaan oletusarvo. Itte videosta vaan sen verran, että oli se todella kova ukko reenaamaan.
Tarvittiin luontaisesti äärimmäisen kovat ominaisuudet, kuten Juha Miedolla aikoinaan. Kun Miedon hapenottokykyä testattiin Pohjanmaalla ensimmäistä kertaa 70-luvulla, testaaja hämmästyi tuloksesta ja soitti Helsinkiin yliopiston tutkijoille. Vastaus oli selvä: "Laitteenne ovat vialliset!" Myllylä kuten maailman 30 muutakin parasta käytti epo-hormonia 90-luvun lopulla. Menetelmä tuli maantiepyöräilystä alunperin italialaisten kautta maastohiihtoon noin 1992 ja muut maat ottivat sen pian käyttöön.
Tervehdys lukekaa ihmeessä tämä koska myöhemmin näette tietoa mitä minun ei haluta julkaista. Meidän RAKAS JUMALAMME on rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja tuomion JUMALA. Kun ihminen teki ensimmäisen synnin: JUMALAN oli pakko poistaa ihmiset paratiisista, sillä muuten paratiisi olisi tuhoutunut. Siksi p..u on täällä, koska ensimmäiset ihmiset kokivat sen. Sama kaikille. JUMALA antaa sinulle vapauden valita. JUMALA ei halua kenenkään menevän helvettiin. Helvetin tuomio on sama kuin synti lopulta johtaa. Elämän tarkoitus on rakkaus❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. Meidän on hyväksyttävä JEESUS, koska saimme armon tämän kautta. JEESUS on tulossa hyvin hyvin pian❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. JUMALA antaa viimeisiä varoituksia ihmisille. Siksi metsät palavat kaikkialla maailmassa. Filippiineillä on monia kristittyjä, joten metsäpaloja ei ole. Tämä maailma on menossa todella pahaan suuntaan. Olen sokissa koska kaikki on mennyt niin pahaksi. Sinä tarvit tämän viisauden ja minä tiedän niin paljon lisää. Meidän on tehtävä jotain ja äkkiä. Haluan vain kertoa totuuden. Olen lähettänyt tämän monelle maailmanlaajuisesti. JUMALA antoi minulle kaiken tämän viisauden❤❤❤❤❤❤❤🙏. ruclips.net/video/mneDhOtVEQw/видео.html Se on sama hai mikä on aina ollutkin. Ei evoluutiota koska se on vale. Jos ei ole Jumalaa: ei aikaa, ei materiaa, ei avaruutta, ei järjestystä, ei fysiikan lakeja jotka pitää olla tarkalleen säädetty että voimme elää. Eli olisi vain loputonta ääretöntä tyhjyyttä. Jotku sanoo että tyhjyydessä tuli sattuma. Ei siellä voi tulla sattumaa koska ei ole mitään mistä tulla sattumaa. Tyhjyys on tyhjyys. Mieti vaikka ihmis aivoja. Selitä minulle mistä ne tuli. Ne pitää olla täydelliset että ne toimii. Kaksi silmää on täydellinen niin kuin kaikki muukin. Tottakai kaikki pitää olla kehossa valmiina ja täydellistä että se voi toimia. Niinkin yksinkertainen mekaaninen juttu kuin autonmoottorikin tarvii älyllisen tekijän ja kaikki osaset sekä polttoaineen toimiakseen. Nyt he sanovat että valaat käveli maalla. evoluutiolla ei ole aivoja: 1. Mutta se teki muka niille neljä jalkaa tämän teorian mukaan. Kuinka se osasi laittaa juuri tämän määrän. 2. Samaan aikaan jalkoja olisi pitäny tulla suurelle määrälle valaita. 3. Valaat on normaalisti hyvin isoja ja ovat liian painavia kävelemään. Joten miten evoluutio osasi muka valita pikku valaat. 4. Mutta osasi myös puottaa muka pyrstön pois. Miksi valas muutenkaan haluaisi maalle koska se on luotu mereen joka on sen koti. Ja taas he rikkovat omaa logiikkaansa sillä evoluution perus ajatus on että se kehittää eläimiä ja ihmisiä omassa elementissään. Tämän takia he luultavasti kertovat uutta valas teoriaa koska heillä on ongelma. He sanovat että kaloille kasvoi jalat ja ne oli lopulta jotain sammakoita. Ongelma on että kiduksien olisi pitänyt muuttua keuhkoiksi joka on mahdotonta. Tämä valas teoriakaan ei poista tätä ongelmaa koska he sanovat että ensinmäinen solu syntyi meressä. On mahdotonta evoluutio logiikallakaan että alkusolusta olisi pikkuhiljaa voinu kehittyä valas koska valaan esiastehan olisi hukkunut sillä valaalla on keuhkot. Ajattele tätä: kuinka linnut olisivat selviytyneet ilman siipiä? Miksi marjat ja hedelmät maistuvat niin hyvältä? Lähetin vain nämä kaksi kysymystä evoluutioprofessorille, eikä mitään tullu takaisin. He sanovat myös, että evoluutio laittaa suojavärin eläimille selviytyäkseen. Miksi sitten esimerkiksi pantteri on musta? He sanovat varmaan että se on musta, koska se on yön metsästäjä. En muista, onko se yö metsästäjä vai ei, mutta jos se on: kuinka evoluutio tietäisi ilman älykkyyttä laittaa mustat värit? Miten evoluutio osaa laittaa jänikselle valkoisen värin kun on talvi ja ruskean värin kun on kesä ilman älykkyyttä. Pitää olla vielä säädetty karvan lähtökin ja väri vaihtuu juuri oikeat kaksi kertaa vuodessa. Ajattele myös kuinka paljon on mahdollisia värisävyjä ja juuri nuo oikeat tulevat. He sanovat myös että evoluutio kehittää eläimiä missä elementissä ne elää: Miksi sitten kalalla on kidukset ja valaalla keuhkot? He sanovat myös että jalat kehittyi kaloille ja ne oli lopulta jotain sammakkoja varmaan lopulta. He rikkovat oman logiikkansa kun sanovat sen. Ja mitenpä sitten kalan kidukset. Niitten olisi myös pitäny muuttua keuhkoiksi ja se on mahdotonta. Ja he rikkovat taas logiikkaansa. Entäpä sitten kasvit? Heidän mukaansa ne kehittyivät meressä. Miten sitten nuo kasvit levittäytyi kaikkialle maailmaan. Kuulin yhden evoluutio teoriaan uskoneen sanoneen että ne kävelivät. evolluutiolla ei ole älykkyyttä mutta se on osannu kehittää muka vielä kaiken mitä me ihmiset ja eläimet tarvitsemme. Vain Jumala osaa luoda elämää ja kaikkea mitä me tarvitsemme. Olin niin sairas ja olin varma että tulen kuolemaan. Mutta sen jälkeen kun äitini näki kolme JEESUS näkyä ja yhden enkeli näyn tuli terveyteni takaisin erittäin nopeaa. paha on valloillaan nyt ja yritä tuhota meidät kaikki! helvetti on todellinen ja näin kuinka kauheita nuo kamalat hirviöt ovat eivätkä anna meille mitään armoa. RAKAS JUMALA JA JEESUS haluaa pelastaa meidät ihmis parat. Sen jälkeen kun aloin puhuun tästä olen menettänyt melkein kaikki kaverini. Näin voit laskea että evoluutio on valetta. Sen jälkeen kun lähetin tämän David Attenboroughille menetin oikeuteni mennä facebookiin ja en myöskään voinut pian kommentoida youtubessa. Suomalaiset sanomalehdet estävät myös tarinani. Ne jotka uskovat evoluution kertomukseen sanovat että olemme noin 2-2,5 miljoonan vuoden ikäisiä. Sitten he kertovat myös että meitä oli 252 miljoonaa ihmistä, kun aloimme laskea aikaamme 2020 vuotta sitten. Ensinmäinen kysymys miten he voivat tietää sen koska siihen aikaan ei ollu maailman kattavia väestörekistereitä! Se on mahdotonta! Jos me tuplaamme 250 miljoonaa sadan vuoden välein: 250×2=500×2=1000×2=2000×2=4000×2= 8000×2=16000×2=32000×2=64000×2= 128000×2=256000×2=512000×2= 1024000×2=2048000×2=4096000×2= 8192000×2=16384000×2=32768000×2= 65536000×2=131072000×2=262 144 000 Ja kun me otamme 262144000miljoonaa ja jaamme÷nykyisellä ilmoitetulla maan väkiluvulla 7530 MILLION=34813 kertaa enemmän kuin nyt. Todellisuudessa väkiluku kasvaa nopeammin kuin tuplaamalla. Ilman Jumalan ohjausta en olisi koskaan älynny tätä. Virallisesti ilmoitettua väkiluvun kasvua: Years passed Year Billion - 1800 1 billion 1927 2 billion 1960 3 billion 1974 4 billion 1987 5 billion 1999 6 billion 2011 7 billion 2023 8 billion 2037 9 billion 2055 10 billion 2088 11 billion *World Population Prospects 2017 Jos otamme vain 10000 ja tuplaamme sen 100 vuoden välein: 10000×2=20000×2=40000×2= 80000×2=160000×2=320000×2=640000×2=1280000×2=2560000×2=5120000×2= 10240000×2=20480000×2=40960000×2= 81920000×2=163840000×2=327680163×2=655 360 653×2=1 310 721 306×2=2 621 442 612×2=5 242 885 224×2=10 485 770 448: Joten niinkin pieni väkiluku räjähtää isommaksi mitä meillä on nyt. Virallista tietoa ihmisen kehitys teoriasta: On the biggest steps in early human evolution scientists are in agreement. The first human ancestors appeared between five million and seven million years ago, probably when some apelike creatures in Africa began to walk habitually on two legs. They were flaking crude stone tools by 2.5 million years ago. Yli tuhat tiedemiestä on sanonut että eivät usko evoluutioteoriaan enää. Heidän määränsä on kasvanut koko ajan. Voit löytää tämän videon hakusanalla: ruclips.net/video/xQgOjHsMEeE/видео.html Minä rukoilen ja toivon että jaat tämän muillekkin. Lue myös ihmeessä Jesaja 24 Raamatusta sillä siellä kerrotut asiat ovat juuri tällä hetkellä tapahtumassa. Kaikista tärkein asia: Markuksen 13 luvussa JEESUS kertoo mitä tapahtuu vähän ennen hänen tuloaan. JUMALAN siunausta terveyttä ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
@@abcdecghijklmn Kiitoksia yhteydenotosta🙏. Hätä on suuri toisten ihmisten puolesta kun jaksan tätä kertoa. Minunlaiseni mies joka tykkäsi ennen vain hauskan pidosta etkä olisi varmaan millään saanut minua kirjoittamaan edes lyhyttä viestiä. Elin ihan normi elämää ja sitten yhtäkkiä kaikki muuttui ja terveys meni. Olin todella hyvässä fyysisessä kunnossa mutta lopulta olin kuin varjo itsestäni ja tunsin tekeväni kuolemaa. Ennen tätä sentään minulla oli yksi pakotie eli uni. Yritin nukkua mahdollisimman paljon koska muuta pakotietä tuskallisesta vaivasta ei ollu. Ei lääketiedekään ole likellekkään niin pitkällä kuin moni kuvittelee. Hyvin pian huomasin että lääkäreiltä on ihan turha etsiä apua sillä eivät hekään ole ihmistä kummempia. Ainut mikä poisti tuskan oli kun lääkäri löi morfiini piikin kylkeen mutta sekin oli vain hetken helpotus. Kotia annettiin morfiini tabletteja mutta ei se tabletti pohjaisena tuonut riittävää apua. Vaikka perheeni tuki minua kaikin mahdollisin tavoin tunsin että olen yksin sen vaivan kanssa eikä kukaan pysty auttamaan minua. Loppuaikoina sitten yhtäkkiä meni terveys niin huonoksi että tunsin tekeväni kuolemaa. Verenpaine nousi korkealle. Sydän hakkasi kovilla kierroksilla ja sain rampata lopulta vessassa koko ajan. Kun otin virtsa näytteen yksityis-sairaalaan tuli sitä jotain kuutisen litraa vuorokauden aikana. Voit kuvitella montako kertaa saat käydä vessassa siihen määrään. Yritin päästä sisään yksityiselle koska siltikään minua ei kelpuutettu kunnalliselle puolelle. Sinnekään en päässyt etes rahalla sisälle koska siellä hoidettiin vain leikkaus potilaita. Kyllä siellä olivat ihmeissään kun tuossa kunnossa oleva mies joutuu olemaan ilman mitään hoitoa. Painoni alkoi puota kovaa vauhtia ja sitten jämähti ulostepuolikin jumiin. Varmaankin sen takia koska nesteet ei enää kunnolla imeytyny. Eikä tässä vielä kaikki vaan sitten alkoi katoaan yöunetkin. Lopulta jos nukahin 30 minuuttia heräsin ja tunsin että en saa happea kunnolla. Ja siinä se vasta paniikki tulee. Kun vielä olin jonkulaisessa kunnossa ja yritin vielä kävellä rojahdin pyörätielle selälleen ja pyysin ääneen Jumalaa ja Jeesusta auttaan. Olo oli jo silloin välillä ihan hirviä ja tunsin kehoni rapistuvan. Viimeisinä aikoina maatessani muistin kun äitini melkein kuoli tyräleikkauksen jälkeen. Olin silloin vain jotain 10-11 vuotta ja se oli kova säikäytys. Jälkeenpäin sitten kun olin vanhempi kertoi äitini että ennen leikkausta oli hohtava hahmo ilmestyny ja kysyny oletko valmis? Äitini oli sanonut että en ja hän selviytyi siitä. Mieleeni tuli että saisiko hän yhteyden Jeesukseen tai enkeliin. Hän alkoi rukoileen ja lopulta hän näki kolme Jeesus näkyä ja yhden enkeli näyn. Tämän jälkeen tuli terveyteni takaisin 2-3 päivässä. Tunsin jo oloni hyväksi ja pystyin kunnolla nukkuun ja siihen loppui vessassa ramppaaminen ja painoni alkoi hiljalleen nousta. Tämä on vain todella lyhyt tiivistelmä kaikesta siittä mitä tapahtui. Tuntuu hirveältä koska uskosta on laajamittaisesti luovuttu eikä ymmärretä mihin hirvittävään ansaan ollaan menossa. Kun kärsin kovasti ja olin heikoimmillani silloin pahat voimat yritti saada minut uskomaan että tämä on kaikki omaa syytäni ja Jumala on hylännyt minut. Sain kuulla kun joku pirulainen juoksi edestakaisin kellarissa ja välillä sitten kuului rysähdys kun se meni ulos. vihollinen oli erittäin ovela näissä valheissa ja näin se sai minun jo luulemaan että se on jo odottamassa minua. Ne pystyy vaikuttaan ihmismieleen ja syöttään valeita mieleen. Mitään et kuule ja luulet että ne on vain omia ajatuksiasi. Unessa näin kun niitä paskiaisia seisoi liekkien keskellä ja kaikkea muuta ihan hirviää. Kun olet käynyt kunnolla pohjalla ei enää paljo normi arkimurheet stressaa ja arvostat kaikkea ihan erilailla. Jaksaa kirjoittaakin vaikka välillä vähän tuskastuttaakin mutta pääasia että tieto leviäisi. Se on myös välillä vaikeaa ja turhauttavaa kun porukka miettii että onkohan tuolla kaikki kotona. Pitäisi ottaa kuitenkin huomioon se että paljastuu kyllä äkkiä onko tyyppi sekaisin vai ei. Siellä on youtube pullollaan ihmepelastumisia eikä nämä jutut enää nykyaikana eksy lehtiin koska Jumala halutaan kieltää. Sitäkö se sananvapaus sitten on että vain näitä pahan keksimiä teorioita siellä viljellään. Voin sanoa että jos minut voitaisiin kirjoituksilla nujertaa olisi monet kimpussani kuin susilauma. Mutta koska tähän ei kukaan pysty yritetään oikeuteni viedä joka paikasta. Jopa toinen sähköposti osoitteeni tehtiin käyttökelvottomaksi kun lähetin sitäkin kautta välillä viestiä. Mitään syytä ei kerrottu taaskaan. En olisi ikinä uskonut kuinka paha tämä maailma on ja jos puhut yleistä linjaa vastaan joudut vihan kohteeksi. Vain muistaakseni yksi tyyppi lähetti kirjoitukseni varmaan jollekkin eviluutio professorille kun kehotin häntä niin tekemään. Mitään ei ole kuulunut eikä he voikaan vääntää valetta totuudeksi vaikka kuinka yrittäisivät. Jos tutkit tarkemmin niin löydät paljon juttuja joissa niin monet tiedemiehet, evoluutio professorit eivät enää usko teoriaansa. Moni on sanonut ettei enää usko muttei uskalla julkisesti sanoa sillä siinä voi lähteä työpaikka vauhdilla. Vielä tästä evoluutio valeesta: Niin, jos lajit todellakin kehittyisivät ihan toisiksi aikojen kuluessa (kala nousee maihin ja muuttuu ihmiseksi??!!!) niin toki kaiken logiikan mukaan tällähetkellä pitäisi olla tuhansittain, ellei sadoin tuhansittain kaiken maailman välimuotoja (eläimiä joilla on yksi siipi, silmät juuri kehittymässä,,, apinaihmisiä ...jne. jne.). Mieti sitäkin selitystä, että juuri ne KAIKKI kehittymässä olleet välimuodot ovat sukupuuttoon kuolleita (miten ne nyt juuri nyt olisivat kaikki kuolleet)! He jotka vieläkin uskovat evoluutioon eivät ota huomioon että näitten kuolleitten välimuotojen jäännöksiä pitäisi olla joka paikka pullollaan. Elävässä olennossa pitää kaikki olla muutenki justiinsa eikä melkein. Mitään välimuotoja ei ole eikä koskaan tule löytymään. Jos muutenkin uskotaan että ihminen on muka tullu merestä niin miten nämä edelliset kehitys muodot siellä vielä edelleen uiskentelee. Ei mitään viisasta voi tulla ilman viisautta. Media on kaukana riippumattomasta mediasta nykyään ja valta on näillä evoluutikoilla koska sitä pakko syötetään kansalle kokoajan. Kukaan heistä ei voi sanoa että olen väärässä ja sen takia suuni yritetään tukkia. Ja tottakai kun vale tehdään niin kaikki yritetään tehdä tukemaan sitä valetta. Tämä on pahan työtä. Jumala yritetään väkisillä kieltää mutta siinä he eivät tule onnistumaan sillä totuus aina lopulta paljastuu. Ja kun ihmiset luopuu uskosta seuraa moraalin romahdus ja yhteiskunta alkaa hajoamaan. Kun ei ole enää Herran pelkoa niin onko enää ihme jos alkaa korruptiotakin paljastumaan. Johanneksen evankeliumi: 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Bodaus-lehdessä vuodelta 2004 on iso artikkeli Myllylästä, jossa hän kertoi kärsivänsä rytmihäiriöistä, jotka taas johtuivat sydämeen muodostuneesta reiästä. Et kyllä huippu-urheilun mielekkyyttä voi puntaroida.
rytmihäiriön saa nykypäivänä lisättyä myös kemiallisesti, vaikkapa salaa jos niin mielyttää... toki lukeminen ja teoria on käsi kädessä, toisaaltaan mikä tai kuka urheilia ottaa rytmihäiriötä aiheuttavaa ainetta? edes itse tai tietämättään? on ensimmäinen kerta kun kuulen urheilijalla olevan rytmihäirö tällä tasolla.- on vain tosi vaikeeta kuvitella hiihtäjällä rytmihäiriö.... mutta jospa tämä menisi myyjän piikkiin tai sitten pakottajan kautta tarjooja. Kateelliset myrkytää vastustajansa, annetaan hiihtäjän lepää rauhassa. Clintti1 on täydellinen pellen kommenteineen. lepääsinäkin rauhassa Clintti1, täytetään arkkusi BODAUS-SANOMA lehdillä.
Suoraa sanottuna menkää ite kokeileen älkääkä arvostelko jos ette ees tiedä taustoja, joo käytti ja meni sen takia hautaan joten mitä helvettiä te muistuttelette, joten turvat kiinni siitä on 20v ja se tilanne makso mikan hengen joten mitä hittoa, ootteko ottaneet selvää myllyllän tilanteesta ennen tota käryä ja niistä paineista jne, rauha suuren mestarin sielullle ja perinnölle. Nykyään vaan pari kolme hiihtäjää yltää samaan
@@RetoVon Tervehdys lukekaa ihmeessä tämä koska myöhemmin näette tietoa mitä minun ei haluta julkaista. Meidän RAKAS JUMALAMME on rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja tuomion JUMALA. Kun ihminen teki ensimmäisen synnin: JUMALAN oli pakko poistaa ihmiset paratiisista, sillä muuten paratiisi olisi tuhoutunut. Siksi p..u on täällä, koska ensimmäiset ihmiset kokivat sen. Sama kaikille. JUMALA antaa sinulle vapauden valita. JUMALA ei halua kenenkään menevän helvettiin. Helvetin tuomio on sama kuin synti lopulta johtaa. Elämän tarkoitus on rakkaus❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. Meidän on hyväksyttävä JEESUS, koska saimme armon tämän kautta. JEESUS on tulossa hyvin hyvin pian❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. JUMALA antaa viimeisiä varoituksia ihmisille. Siksi metsät palavat kaikkialla maailmassa. Filippiineillä on monia kristittyjä, joten metsäpaloja ei ole. Tämä maailma on menossa todella pahaan suuntaan. Olen sokissa koska kaikki on mennyt niin pahaksi. Sinä tarvit tämän viisauden ja minä tiedän niin paljon lisää. Meidän on tehtävä jotain ja äkkiä. Haluan vain kertoa totuuden. Olen lähettänyt tämän monelle maailmanlaajuisesti. JUMALA antoi minulle kaiken tämän viisauden❤❤❤❤❤❤❤🙏. ruclips.net/video/mneDhOtVEQw/видео.html Se on sama hai mikä on aina ollutkin. Ei evoluutiota koska se on vale. Jos ei ole Jumalaa: ei aikaa, ei materiaa, ei avaruutta, ei järjestystä, ei fysiikan lakeja jotka pitää olla tarkalleen säädetty että voimme elää. Eli olisi vain loputonta ääretöntä tyhjyyttä. Jotku sanoo että tyhjyydessä tuli sattuma. Ei siellä voi tulla sattumaa koska ei ole mitään mistä tulla sattumaa. Tyhjyys on tyhjyys. Mieti vaikka ihmis aivoja. Selitä minulle mistä ne tuli. Ne pitää olla täydelliset että ne toimii. Kaksi silmää on täydellinen niin kuin kaikki muukin. Tottakai kaikki pitää olla kehossa valmiina ja täydellistä että se voi toimia. Niinkin yksinkertainen mekaaninen juttu kuin autonmoottorikin tarvii älyllisen tekijän ja kaikki osaset sekä polttoaineen toimiakseen. Nyt he sanovat että valaat käveli maalla. evoluutiolla ei ole aivoja: 1. Mutta se teki muka niille neljä jalkaa tämän teorian mukaan. Kuinka se osasi laittaa juuri tämän määrän. 2. Samaan aikaan jalkoja olisi pitäny tulla suurelle määrälle valaita. 3. Valaat on normaalisti hyvin isoja ja ovat liian painavia kävelemään. Joten miten evoluutio osasi muka valita pikku valaat. 4. Mutta osasi myös puottaa muka pyrstön pois. Miksi valas muutenkaan haluaisi maalle koska se on luotu mereen joka on sen koti. Ja taas he rikkovat omaa logiikkaansa sillä evoluution perus ajatus on että se kehittää eläimiä ja ihmisiä omassa elementissään. Tämän takia he luultavasti kertovat uutta valas teoriaa koska heillä on ongelma. He sanovat että kaloille kasvoi jalat ja ne oli lopulta jotain sammakoita. Ongelma on että kiduksien olisi pitänyt muuttua keuhkoiksi joka on mahdotonta. Tämä valas teoriakaan ei poista tätä ongelmaa koska he sanovat että ensinmäinen solu syntyi meressä. On mahdotonta evoluutio logiikallakaan että alkusolusta olisi pikkuhiljaa voinu kehittyä valas koska valaan esiastehan olisi hukkunut sillä valaalla on keuhkot. Ajattele tätä: kuinka linnut olisivat selviytyneet ilman siipiä? Miksi marjat ja hedelmät maistuvat niin hyvältä? Lähetin vain nämä kaksi kysymystä evoluutioprofessorille, eikä mitään tullu takaisin. He sanovat myös, että evoluutio laittaa suojavärin eläimille selviytyäkseen. Miksi sitten esimerkiksi pantteri on musta? He sanovat varmaan että se on musta, koska se on yön metsästäjä. En muista, onko se yö metsästäjä vai ei, mutta jos se on: kuinka evoluutio tietäisi ilman älykkyyttä laittaa mustat värit? Miten evoluutio osaa laittaa jänikselle valkoisen värin kun on talvi ja ruskean värin kun on kesä ilman älykkyyttä. Pitää olla vielä säädetty karvan lähtökin ja väri vaihtuu juuri oikeat kaksi kertaa vuodessa. Ajattele myös kuinka paljon on mahdollisia värisävyjä ja juuri nuo oikeat tulevat. He sanovat myös että evoluutio kehittää eläimiä missä elementissä ne elää: Miksi sitten kalalla on kidukset ja valaalla keuhkot? He sanovat myös että jalat kehittyi kaloille ja ne oli lopulta jotain sammakkoja varmaan lopulta. He rikkovat oman logiikkansa kun sanovat sen. Ja mitenpä sitten kalan kidukset. Niitten olisi myös pitäny muuttua keuhkoiksi ja se on mahdotonta. Ja he rikkovat taas logiikkaansa. Entäpä sitten kasvit? Heidän mukaansa ne kehittyivät meressä. Miten sitten nuo kasvit levittäytyi kaikkialle maailmaan. Kuulin yhden evoluutio teoriaan uskoneen sanoneen että ne kävelivät. evolluutiolla ei ole älykkyyttä mutta se on osannu kehittää muka vielä kaiken mitä me ihmiset ja eläimet tarvitsemme. Vain Jumala osaa luoda elämää ja kaikkea mitä me tarvitsemme. Olin niin sairas ja olin varma että tulen kuolemaan. Mutta sen jälkeen kun äitini näki kolme JEESUS näkyä ja yhden enkeli näyn tuli terveyteni takaisin erittäin nopeaa. paha on valloillaan nyt ja yritä tuhota meidät kaikki! helvetti on todellinen ja näin kuinka kauheita nuo kamalat hirviöt ovat eivätkä anna meille mitään armoa. RAKAS JUMALA JA JEESUS haluaa pelastaa meidät ihmis parat. Sen jälkeen kun aloin puhuun tästä olen menettänyt melkein kaikki kaverini. Näin voit laskea että evoluutio on valetta. Sen jälkeen kun lähetin tämän David Attenboroughille menetin oikeuteni mennä facebookiin ja en myöskään voinut pian kommentoida youtubessa. Suomalaiset sanomalehdet estävät myös tarinani. Ne jotka uskovat evoluution kertomukseen sanovat että olemme noin 2-2,5 miljoonan vuoden ikäisiä. Sitten he kertovat myös että meitä oli 252 miljoonaa ihmistä, kun aloimme laskea aikaamme 2020 vuotta sitten. Ensinmäinen kysymys miten he voivat tietää sen koska siihen aikaan ei ollu maailman kattavia väestörekistereitä! Se on mahdotonta! Jos me tuplaamme 250 miljoonaa sadan vuoden välein: 250×2=500×2=1000×2=2000×2=4000×2= 8000×2=16000×2=32000×2=64000×2= 128000×2=256000×2=512000×2= 1024000×2=2048000×2=4096000×2= 8192000×2=16384000×2=32768000×2= 65536000×2=131072000×2=262 144 000 Ja kun me otamme 262144000miljoonaa ja jaamme÷nykyisellä ilmoitetulla maan väkiluvulla 7530 MILLION=34813 kertaa enemmän kuin nyt. Todellisuudessa väkiluku kasvaa nopeammin kuin tuplaamalla. Ilman Jumalan ohjausta en olisi koskaan älynny tätä. Virallisesti ilmoitettua väkiluvun kasvua: Years passed Year Billion - 1800 1 billion 1927 2 billion 1960 3 billion 1974 4 billion 1987 5 billion 1999 6 billion 2011 7 billion 2023 8 billion 2037 9 billion 2055 10 billion 2088 11 billion *World Population Prospects 2017 Jos otamme vain 10000 ja tuplaamme sen 100 vuoden välein: 10000×2=20000×2=40000×2= 80000×2=160000×2=320000×2=640000×2=1280000×2=2560000×2=5120000×2= 10240000×2=20480000×2=40960000×2= 81920000×2=163840000×2=327680163×2=655 360 653×2=1 310 721 306×2=2 621 442 612×2=5 242 885 224×2=10 485 770 448: Joten niinkin pieni väkiluku räjähtää isommaksi mitä meillä on nyt. Virallista tietoa ihmisen kehitys teoriasta: On the biggest steps in early human evolution scientists are in agreement. The first human ancestors appeared between five million and seven million years ago, probably when some apelike creatures in Africa began to walk habitually on two legs. They were flaking crude stone tools by 2.5 million years ago. Yli tuhat tiedemiestä on sanonut että eivät usko evoluutioteoriaan enää. Heidän määränsä on kasvanut koko ajan. Voit löytää tämän videon hakusanalla: ruclips.net/video/xQgOjHsMEeE/видео.html Minä rukoilen ja toivon että jaat tämän muillekkin. Lue myös ihmeessä Jesaja 24 Raamatusta sillä siellä kerrotut asiat ovat juuri tällä hetkellä tapahtumassa. Kaikista tärkein asia: Markuksen 13 luvussa JEESUS kertoo mitä tapahtuu vähän ennen hänen tuloaan. JUMALAN siunausta terveyttä ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
@@timoiivonen4334 Ei ole Jeesuksen kanssa ongelmia, täydellinen esimerkki (vaikka perhanan epäreilu taikavoimineen). Sen sijaan kaltaistesi "tulkitsijoiden" ja "seuraajien" takia maailma sekä lukemattomien elämä tuhottu jo moneen kertaan.
Никогда не пойму, почему финны вместо того чтобы поддержать своих парней просто сдали их на растерзание журналистам и разным бюрократам от спорта?!!! Даже пусть Mika, Jarri и Kirvesniemi и употребили что, они сделали это для Финляндии прежде всего! Они хотели как лучше! Нельзя б... сдавать своих!
Kyllä siitä pisteet voi antaa, mutta kuulustelijoille ei voi antaa pisteitä. Myllylä oli siihen aikaan jo ihmisraunio ja se tunnustus käytiin hakemassa katkaisuhoitolaitoksesta, olisivat antaneet miehen ensin selvittää päänsä.
No nää dokkarin pätkät on kuvattu ennen sun syntymääs niin saattaahan se tommosen tissiposken mielestä näyttää paskalta kun on totuttu vaan johonkin HD laatuun.
Mikan ja Lahden taphtumien arvostelijoille ei sympatiaa minulta heru. Edelleen hänen kuolemansa jälkeenkin ihmiset jaksavat häntä haukkua. En ymmärrä. Me tavan tallaajat emme ymmärrä mitään ammattiurheilusta. Nyt puhutaan absoluuttisesta huippu-urheilusta. Ei mistään perus Matin harjoittelusta, joka voi myös olla tavoitteellista ja erittäin laadukasta touhua. Kaikille liikuntaa harrasville nostan kättä ylös ja korkealle.
Ammattilaisilla ketkä uhraavat lajillensa koko elämänsä se tie on raaka ja tuskallinen tie. Yksilöurheilussa huipulle pääseminen on jo sellaista touhua, että siihen uhrataan oma terveys kokonaisuutena, vapaa-aika, ihmissuhteet sekä talous, kaikki tai ei mitään mentaliteetilla. Meistä ei kovin monesta siihen ole. Vaikka fyysiset ominaisuudet sekä lajitaito olisivatkin kohtuu hyvät kokeilla omia taitoja mihin kantti riittää. Meillä loppuu henkinen kantti kesken ennenkuin edes päästään lähellekään sitä tasoa millä nämä ammattilaiset ovat olleet.
Siksipä ymmärrän täysin sen miksi Mika ja muu hiihtojoukkue yrittivät kovasti saada palkinnon työstään jolle uhrasivat kaikkensa. Nimittäin huipulla, varsinkin tuohon aikaan oli varmasti kova ja likainen pelinhenki käytännössä pelissä. Norjalaiset halusivat tuolloin pahimmat uhat alta pois kaikin keinoin. Toivottavasti vielä jokin kaunis päivä tulisi totuus julki heidän touhuistaan ja metkuistaan. Sillä siellä on varmasti asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Rauha Mikalle sekä kaikille suomalaisille hiihtäjille, jotka ovat kohtuuttoman paljon saaneet lokaa niskaan asiassa missä meidän tavisten ymmärys on hyvinkin rajoittunutta.
Huippuurheilijat on monesti herkkiä persoonia niin oli Mika Myllyläkin. Sitä paskanjauhantaa Lahden tapahtumista on kestänyt liki tähän päivään saakka. Suomen joukkue meni siihen halpaan, että oli kotikisat ja lähinnä Norja tiesi tavan millä he ovat olleet kotikisoissaan lyömättömiä. Niinpä Lereimin johdolla testit pystyyn suomen joukkueelle. Ei Norjalaisten menestys johdu siitä lässytyksestä mitä he suoltavat julkisuuteen...heidän lapset hiihtää koulumatkansakin ja saavat jo siitä pohjat huippuhiihto urheiluun. Huulirasva episodi sen on viimeimmästi todistanut, että kaikki keinot ovat sallittuja.
Oli hieno ja kova urheilija sekä äärimmäisen herkkä ihminen. Suuri persoona ja karpaasien sympaattisin yksilö. Television ääressä jännättiin ja juhliittiin monen monta kertaa. Rauha Mikalle.
Doping urheilija ei ole hieno urheilija.
@@jarimaki-runsas4861 naivia ajatella ettei kaikki (maailman kärki) douppais
@@jocksparrow9626 No en minä niin ajattelekkaan. Koska kaikki käyttää, en urheilua seuraa enkä halua, että verorahoja käytettäisiin kilpaurheilun tukemiseen.
@@jocksparrow9626 Esim: Therese Johaug
@@jarimaki-runsas4861 No se on vähän pakko käyttää halus tai ei .... Jos urheilijat sais päättää niin uskon et puhtaita ois huomattavasti enemmän ....mut minkäs teet jos haluat olla ammattiurheilija niin markkinan ehdoilla mennään ...
Tämä mies ei itseään säästelly.
Huge respect👍
Mestarien mestari. 🥇
Mika oli ylivoimasesti maailman kovin äijä.
Perustele nyt edes vähän !
@@mattipeltola8339 ei tarvi kun se oli!
If I could have been in the position to save you I would have done so. RIP my hero. You were one of a kind athlete.
If we really wake up, we understand that top athletes still do...
91 VO2max on kyllä äärimmäisen kova lukema. Mika ja muut karpaasit tekivät sen mitä piti tehdä ollakseen samalla viivalla Norjalaisten ja Venäläisten kanssa.
jep, näihin lukemiin on päästy "ei niin rehellisin keinoin" :/
@@sylvaineckhardt Kyl noihin lukemiin päästään viel iha rehellisin keinoin...
En tiiä mistä näitä vitun juntteja tulee, jotka luulee että kaikki ei käyttäny EPOa 90 luvulla ja 2000 luvun alussa, kun se ei näkynyt edes testeissä vielä. Just semmosia katkeria kateellisia nillittäjiä, joille ei uppoa järki päähän millään. Se oli sellasta urheilu 90 luvulla ja jos totta puhutaan, niin aiemmin jo itäsaksan ja neuvostoliiton yleisurheilu oli kauan sit jo semmosta. Urheilu on vähä alkanu puhdistua oikeastaan vasta 2000 luvun lopulla. Silti nillitetään omista, Vaikka kaikkien aikojen pyöräilijä on myöntäny et käytti epoa vaikka ei jääny kii ja sanonu et kaikki sitä käytti, ja vaikka hölmökin tajuaa että jos epo ei näy testissä ja on semiturvallista ja semihalpaa, niin sitä vetää kaikki. Ei se siihen aikaan ollu ees mitään huijaamista, vaan oletusarvo.
Itte videosta vaan sen verran, että oli se todella kova ukko reenaamaan.
@@sylvaineckhardt nyyh
Tarvittiin luontaisesti äärimmäisen kovat ominaisuudet, kuten Juha Miedolla aikoinaan. Kun Miedon hapenottokykyä testattiin Pohjanmaalla ensimmäistä kertaa 70-luvulla, testaaja hämmästyi tuloksesta ja soitti Helsinkiin yliopiston tutkijoille. Vastaus oli selvä: "Laitteenne ovat vialliset!"
Myllylä kuten maailman 30 muutakin parasta käytti epo-hormonia 90-luvun lopulla. Menetelmä tuli maantiepyöräilystä alunperin italialaisten kautta maastohiihtoon noin 1992 ja muut maat ottivat sen pian käyttöön.
Мика ты мой кумир,смотрю и плачу,светлая память
❤️ U Mika. RIP hero. I miss You a lot
Mestari asui minun naapurissa viimeiset ajat, ehdin pari kertaa tavata hänet
Mikan saavutukset on vertaansa vailla...surullista, että Mika ei koskaan toipunut Lahden kärystä kuten esim. Kirvesniemi tai Isometsä...
Kirvesniemi Isometsä ei saavuttanu mitään myllyltään verrattuna
@@janneleppanen9387 Isometsä ei, mutta Kirvesniemi on kuitenkin maailmanmestari ja moninkertainen olympiamitalisti
@@otto_jkmyllylähän voitti olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta 😅 kyllä myllylä oli se varmaan kaikista kovin
Huippu Paras Hiihtäjä Mika Myllyllä❤😊🇫🇮
NEVER FORGET!!!
Tervehdys lukekaa ihmeessä tämä
koska myöhemmin näette tietoa
mitä minun ei haluta julkaista.
Meidän RAKAS JUMALAMME on rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja tuomion JUMALA.
Kun ihminen teki ensimmäisen synnin: JUMALAN oli pakko poistaa ihmiset paratiisista, sillä muuten paratiisi olisi tuhoutunut. Siksi p..u on täällä, koska ensimmäiset ihmiset kokivat sen. Sama kaikille. JUMALA antaa sinulle vapauden valita. JUMALA ei halua kenenkään menevän helvettiin. Helvetin tuomio on sama kuin synti lopulta johtaa. Elämän tarkoitus on rakkaus❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. Meidän on hyväksyttävä JEESUS, koska saimme armon tämän kautta. JEESUS on tulossa hyvin hyvin pian❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏.
JUMALA antaa viimeisiä varoituksia ihmisille. Siksi metsät palavat kaikkialla maailmassa. Filippiineillä on monia kristittyjä, joten metsäpaloja ei ole.
Tämä maailma on menossa todella pahaan suuntaan. Olen sokissa koska kaikki on mennyt niin pahaksi. Sinä tarvit tämän viisauden ja minä tiedän niin paljon lisää. Meidän on tehtävä jotain ja äkkiä. Haluan vain kertoa totuuden. Olen lähettänyt tämän monelle maailmanlaajuisesti. JUMALA antoi minulle kaiken tämän viisauden❤❤❤❤❤❤❤🙏.
ruclips.net/video/mneDhOtVEQw/видео.html
Se on sama hai mikä on aina ollutkin. Ei evoluutiota koska se on vale. Jos ei ole Jumalaa: ei aikaa, ei materiaa, ei avaruutta, ei järjestystä, ei fysiikan lakeja jotka pitää olla tarkalleen säädetty että voimme elää. Eli olisi vain loputonta ääretöntä tyhjyyttä. Jotku sanoo että tyhjyydessä tuli sattuma. Ei siellä voi tulla sattumaa koska ei ole mitään mistä tulla sattumaa. Tyhjyys on tyhjyys. Mieti vaikka ihmis aivoja. Selitä minulle mistä ne tuli. Ne pitää olla täydelliset että ne toimii. Kaksi silmää on täydellinen niin kuin kaikki muukin. Tottakai kaikki pitää olla kehossa valmiina ja täydellistä että se voi toimia. Niinkin yksinkertainen mekaaninen juttu kuin autonmoottorikin tarvii älyllisen tekijän ja kaikki osaset sekä polttoaineen toimiakseen.
Nyt he sanovat että valaat käveli maalla.
evoluutiolla ei ole aivoja:
1. Mutta se teki muka niille neljä jalkaa tämän teorian mukaan. Kuinka se osasi laittaa juuri tämän määrän.
2. Samaan aikaan jalkoja olisi pitäny tulla suurelle määrälle valaita.
3. Valaat on normaalisti hyvin isoja ja ovat liian painavia kävelemään. Joten miten evoluutio osasi muka valita pikku valaat.
4. Mutta osasi myös puottaa muka pyrstön pois.
Miksi valas muutenkaan haluaisi maalle koska se on luotu mereen joka on sen koti.
Ja taas he rikkovat omaa logiikkaansa sillä evoluution perus ajatus on että se kehittää eläimiä ja ihmisiä omassa elementissään.
Tämän takia he luultavasti kertovat uutta valas teoriaa koska heillä on ongelma. He sanovat että kaloille kasvoi jalat ja ne oli lopulta jotain sammakoita. Ongelma on että kiduksien olisi pitänyt muuttua keuhkoiksi joka on mahdotonta. Tämä valas teoriakaan ei poista tätä ongelmaa koska he sanovat että ensinmäinen solu syntyi meressä. On mahdotonta evoluutio logiikallakaan että alkusolusta olisi pikkuhiljaa voinu kehittyä valas koska valaan esiastehan olisi hukkunut sillä valaalla on keuhkot.
Ajattele tätä: kuinka linnut olisivat selviytyneet ilman siipiä? Miksi marjat ja hedelmät maistuvat niin hyvältä? Lähetin vain nämä kaksi kysymystä evoluutioprofessorille, eikä mitään tullu takaisin.
He sanovat myös, että evoluutio laittaa suojavärin eläimille selviytyäkseen. Miksi sitten esimerkiksi pantteri on musta? He sanovat varmaan että se on musta, koska se on yön metsästäjä. En muista, onko se yö metsästäjä vai ei, mutta jos se on: kuinka evoluutio tietäisi ilman älykkyyttä laittaa mustat värit? Miten evoluutio osaa laittaa jänikselle valkoisen värin kun on talvi ja ruskean värin kun on kesä ilman älykkyyttä. Pitää olla vielä säädetty karvan lähtökin ja väri vaihtuu juuri oikeat kaksi kertaa vuodessa. Ajattele myös kuinka paljon on mahdollisia värisävyjä ja juuri nuo oikeat tulevat. He sanovat myös että evoluutio kehittää eläimiä missä elementissä ne elää: Miksi sitten kalalla on kidukset ja valaalla keuhkot? He sanovat myös että jalat kehittyi kaloille ja ne oli lopulta jotain sammakkoja varmaan lopulta. He rikkovat oman logiikkansa kun sanovat sen. Ja mitenpä sitten kalan kidukset. Niitten olisi myös pitäny muuttua keuhkoiksi ja se on mahdotonta. Ja he rikkovat taas logiikkaansa. Entäpä sitten kasvit? Heidän mukaansa ne kehittyivät meressä. Miten sitten nuo kasvit levittäytyi kaikkialle maailmaan. Kuulin yhden evoluutio teoriaan uskoneen sanoneen että ne kävelivät. evolluutiolla ei ole älykkyyttä mutta se on osannu kehittää muka vielä kaiken mitä me ihmiset ja eläimet tarvitsemme. Vain Jumala osaa luoda elämää ja kaikkea mitä me tarvitsemme. Olin niin sairas ja olin varma että tulen kuolemaan. Mutta sen jälkeen kun äitini näki kolme JEESUS näkyä ja yhden enkeli näyn tuli terveyteni takaisin erittäin nopeaa. paha on valloillaan nyt ja yritä tuhota meidät kaikki! helvetti on todellinen ja näin kuinka kauheita nuo kamalat hirviöt ovat eivätkä anna meille mitään armoa. RAKAS JUMALA JA JEESUS haluaa pelastaa meidät ihmis parat. Sen jälkeen kun aloin puhuun tästä olen menettänyt melkein kaikki kaverini.
Näin voit laskea että evoluutio on valetta.
Sen jälkeen kun lähetin tämän David Attenboroughille menetin oikeuteni mennä
facebookiin ja en myöskään voinut pian kommentoida youtubessa. Suomalaiset sanomalehdet estävät myös tarinani. Ne jotka uskovat evoluution kertomukseen sanovat että olemme noin 2-2,5 miljoonan vuoden ikäisiä. Sitten he kertovat myös että meitä oli 252 miljoonaa ihmistä, kun aloimme laskea aikaamme 2020 vuotta sitten. Ensinmäinen kysymys miten he voivat tietää sen koska siihen aikaan ei ollu maailman kattavia väestörekistereitä! Se on mahdotonta!
Jos me tuplaamme 250 miljoonaa sadan vuoden välein: 250×2=500×2=1000×2=2000×2=4000×2= 8000×2=16000×2=32000×2=64000×2= 128000×2=256000×2=512000×2= 1024000×2=2048000×2=4096000×2= 8192000×2=16384000×2=32768000×2= 65536000×2=131072000×2=262 144 000
Ja kun me otamme 262144000miljoonaa ja jaamme÷nykyisellä ilmoitetulla maan väkiluvulla 7530 MILLION=34813 kertaa enemmän kuin nyt.
Todellisuudessa väkiluku kasvaa nopeammin kuin tuplaamalla. Ilman Jumalan ohjausta en olisi koskaan älynny tätä.
Virallisesti ilmoitettua väkiluvun kasvua:
Years passed Year Billion
- 1800 1 billion
1927 2 billion
1960 3 billion
1974 4 billion
1987 5 billion
1999 6 billion
2011 7 billion
2023 8 billion
2037 9 billion
2055 10 billion
2088 11 billion
*World Population Prospects 2017
Jos otamme vain 10000 ja tuplaamme sen 100 vuoden välein: 10000×2=20000×2=40000×2= 80000×2=160000×2=320000×2=640000×2=1280000×2=2560000×2=5120000×2= 10240000×2=20480000×2=40960000×2= 81920000×2=163840000×2=327680163×2=655 360 653×2=1 310 721 306×2=2 621 442 612×2=5 242 885 224×2=10 485 770 448:
Joten niinkin pieni väkiluku räjähtää isommaksi mitä meillä on nyt.
Virallista tietoa ihmisen kehitys teoriasta:
On the biggest steps in early human evolution scientists are in agreement. The first human ancestors appeared between five million and seven million years ago, probably when some apelike creatures in Africa began to walk habitually on two legs. They were flaking crude stone tools by 2.5 million years ago.
Yli tuhat tiedemiestä on sanonut että eivät usko evoluutioteoriaan enää. Heidän määränsä on kasvanut koko ajan. Voit löytää tämän videon hakusanalla: ruclips.net/video/xQgOjHsMEeE/видео.html
Minä rukoilen ja toivon että jaat tämän muillekkin. Lue myös ihmeessä Jesaja 24 Raamatusta sillä siellä kerrotut asiat ovat juuri tällä hetkellä tapahtumassa. Kaikista tärkein asia: Markuksen 13 luvussa JEESUS kertoo mitä tapahtuu vähän ennen hänen tuloaan. JUMALAN siunausta terveyttä ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
@@timoiivonen4334 Jumala ja Jeesus on huikeitaaaaah!!!!!😀😀😍😍😍😍
@@abcdecghijklmn Kiitoksia yhteydenotosta🙏. Hätä on suuri toisten ihmisten puolesta kun jaksan tätä kertoa. Minunlaiseni mies joka tykkäsi ennen vain hauskan pidosta etkä olisi varmaan millään saanut minua kirjoittamaan edes lyhyttä viestiä.
Elin ihan normi elämää ja sitten yhtäkkiä kaikki muuttui ja terveys meni. Olin todella hyvässä fyysisessä kunnossa mutta lopulta olin kuin varjo itsestäni ja tunsin tekeväni kuolemaa. Ennen tätä sentään minulla oli yksi pakotie eli uni. Yritin nukkua mahdollisimman paljon koska muuta pakotietä tuskallisesta vaivasta ei ollu. Ei lääketiedekään ole likellekkään niin pitkällä kuin moni kuvittelee. Hyvin pian huomasin että lääkäreiltä on ihan turha etsiä apua sillä eivät hekään ole ihmistä kummempia. Ainut mikä poisti tuskan oli kun lääkäri löi morfiini piikin kylkeen mutta sekin oli vain hetken helpotus. Kotia annettiin morfiini tabletteja mutta ei se tabletti pohjaisena tuonut riittävää apua. Vaikka perheeni tuki minua kaikin mahdollisin tavoin tunsin että olen yksin sen vaivan kanssa eikä kukaan pysty auttamaan minua.
Loppuaikoina sitten yhtäkkiä meni terveys niin huonoksi että tunsin tekeväni kuolemaa. Verenpaine nousi korkealle. Sydän hakkasi kovilla kierroksilla ja sain rampata lopulta vessassa koko ajan. Kun otin virtsa näytteen yksityis-sairaalaan tuli sitä jotain kuutisen litraa vuorokauden aikana. Voit kuvitella montako kertaa saat käydä vessassa siihen määrään. Yritin päästä sisään yksityiselle koska siltikään minua ei kelpuutettu kunnalliselle puolelle. Sinnekään en päässyt etes rahalla sisälle koska siellä hoidettiin vain leikkaus potilaita. Kyllä siellä olivat ihmeissään kun tuossa kunnossa oleva mies joutuu olemaan ilman mitään hoitoa. Painoni alkoi puota kovaa vauhtia ja sitten jämähti ulostepuolikin jumiin. Varmaankin sen takia koska nesteet ei enää kunnolla imeytyny. Eikä tässä vielä kaikki vaan sitten alkoi katoaan yöunetkin. Lopulta jos nukahin 30 minuuttia heräsin ja tunsin että en saa happea kunnolla. Ja siinä se vasta paniikki tulee. Kun vielä olin jonkulaisessa kunnossa ja yritin vielä kävellä rojahdin pyörätielle selälleen ja pyysin ääneen Jumalaa ja Jeesusta auttaan. Olo oli jo silloin välillä ihan hirviä ja tunsin kehoni rapistuvan. Viimeisinä aikoina maatessani muistin kun äitini melkein kuoli tyräleikkauksen jälkeen. Olin silloin vain jotain 10-11 vuotta ja se oli kova säikäytys. Jälkeenpäin sitten kun olin vanhempi kertoi äitini että ennen leikkausta oli hohtava hahmo ilmestyny ja kysyny oletko valmis? Äitini oli sanonut että en ja hän selviytyi siitä. Mieleeni tuli että saisiko hän yhteyden Jeesukseen tai enkeliin. Hän alkoi rukoileen ja lopulta hän näki kolme Jeesus näkyä ja yhden enkeli näyn. Tämän jälkeen tuli terveyteni takaisin 2-3 päivässä. Tunsin jo oloni hyväksi ja pystyin kunnolla nukkuun ja siihen loppui vessassa ramppaaminen ja painoni alkoi hiljalleen nousta.
Tämä on vain todella lyhyt tiivistelmä kaikesta siittä mitä tapahtui. Tuntuu hirveältä koska uskosta on laajamittaisesti luovuttu eikä ymmärretä mihin hirvittävään ansaan ollaan menossa. Kun kärsin kovasti ja olin heikoimmillani silloin pahat voimat yritti saada minut uskomaan että tämä on kaikki omaa syytäni ja Jumala on hylännyt minut. Sain kuulla kun joku pirulainen juoksi edestakaisin kellarissa ja välillä sitten kuului rysähdys kun se meni ulos. vihollinen oli erittäin ovela näissä valheissa ja näin se sai minun jo luulemaan että se on jo odottamassa minua. Ne pystyy vaikuttaan ihmismieleen ja syöttään valeita mieleen. Mitään et kuule ja luulet että ne on vain omia ajatuksiasi. Unessa näin kun niitä paskiaisia seisoi liekkien keskellä ja kaikkea muuta ihan hirviää.
Kun olet käynyt kunnolla pohjalla ei enää paljo normi arkimurheet stressaa ja arvostat kaikkea ihan erilailla. Jaksaa kirjoittaakin vaikka välillä vähän tuskastuttaakin mutta pääasia että tieto leviäisi. Se on myös välillä vaikeaa ja turhauttavaa kun porukka miettii että onkohan tuolla kaikki kotona. Pitäisi ottaa kuitenkin huomioon se että paljastuu kyllä äkkiä onko tyyppi sekaisin vai ei. Siellä on youtube pullollaan ihmepelastumisia eikä nämä jutut enää nykyaikana eksy lehtiin koska Jumala halutaan kieltää. Sitäkö se sananvapaus sitten on että vain näitä pahan keksimiä teorioita siellä viljellään. Voin sanoa että jos minut voitaisiin kirjoituksilla nujertaa olisi monet kimpussani kuin susilauma. Mutta koska tähän ei kukaan pysty yritetään oikeuteni viedä joka paikasta. Jopa toinen sähköposti osoitteeni tehtiin käyttökelvottomaksi kun lähetin sitäkin kautta välillä viestiä. Mitään syytä ei kerrottu taaskaan. En olisi ikinä uskonut kuinka paha tämä maailma on ja jos puhut yleistä linjaa vastaan joudut vihan kohteeksi. Vain muistaakseni yksi tyyppi lähetti kirjoitukseni varmaan jollekkin eviluutio professorille kun kehotin häntä niin tekemään. Mitään ei ole kuulunut eikä he voikaan vääntää valetta totuudeksi vaikka kuinka yrittäisivät. Jos tutkit tarkemmin niin löydät paljon juttuja joissa niin monet tiedemiehet, evoluutio professorit eivät enää usko teoriaansa. Moni on sanonut ettei enää usko muttei uskalla julkisesti sanoa sillä siinä voi lähteä työpaikka vauhdilla.
Vielä tästä evoluutio valeesta:
Niin, jos lajit todellakin kehittyisivät ihan toisiksi aikojen kuluessa
(kala nousee maihin ja muuttuu ihmiseksi??!!!) niin toki kaiken logiikan
mukaan tällähetkellä pitäisi olla tuhansittain, ellei sadoin tuhansittain
kaiken maailman välimuotoja (eläimiä joilla on yksi siipi, silmät juuri
kehittymässä,,, apinaihmisiä ...jne. jne.).
Mieti sitäkin selitystä, että juuri ne KAIKKI kehittymässä olleet välimuodot ovat sukupuuttoon kuolleita
(miten ne nyt juuri nyt olisivat kaikki kuolleet)!
He jotka vieläkin uskovat evoluutioon eivät ota huomioon että näitten kuolleitten välimuotojen jäännöksiä pitäisi olla joka paikka pullollaan.
Elävässä olennossa pitää kaikki olla muutenki justiinsa eikä melkein.
Mitään välimuotoja ei ole eikä koskaan tule löytymään. Jos muutenkin uskotaan että ihminen on muka tullu merestä niin miten nämä edelliset kehitys muodot siellä vielä edelleen uiskentelee.
Ei mitään viisasta voi tulla ilman viisautta.
Media on kaukana riippumattomasta mediasta nykyään ja valta on näillä evoluutikoilla koska sitä pakko syötetään kansalle kokoajan. Kukaan heistä ei voi sanoa että olen väärässä ja sen takia suuni yritetään tukkia. Ja tottakai kun vale tehdään niin kaikki yritetään tehdä tukemaan sitä valetta. Tämä on pahan työtä. Jumala yritetään väkisillä kieltää mutta siinä he eivät tule onnistumaan sillä totuus aina lopulta paljastuu. Ja kun ihmiset luopuu uskosta seuraa moraalin romahdus ja yhteiskunta alkaa hajoamaan. Kun ei ole enää Herran pelkoa niin onko enää ihme jos alkaa korruptiotakin paljastumaan.
Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Aika kovat watit Myllylällä tuossa skiergin edelläkävijässä, vaikkei täysillä vetänytkään.
Oli Düsseldorfissa käymässä.😂 Oli loistava urheilija.🎉
Muistakaa Myllylä oli aina paras
Как жаль его. Он был моим кумиром.
Bodaus-lehdessä vuodelta 2004 on iso artikkeli Myllylästä, jossa hän kertoi kärsivänsä rytmihäiriöistä, jotka taas johtuivat sydämeen muodostuneesta reiästä. Et kyllä huippu-urheilun mielekkyyttä voi puntaroida.
rytmihäiriön saa nykypäivänä lisättyä myös kemiallisesti, vaikkapa salaa jos niin mielyttää... toki lukeminen ja teoria on käsi kädessä, toisaaltaan mikä tai kuka urheilia ottaa rytmihäiriötä aiheuttavaa ainetta? edes itse tai tietämättään? on ensimmäinen kerta kun kuulen urheilijalla olevan rytmihäirö tällä tasolla.- on vain tosi vaikeeta kuvitella hiihtäjällä rytmihäiriö.... mutta jospa tämä menisi myyjän piikkiin tai sitten pakottajan kautta tarjooja. Kateelliset myrkytää vastustajansa, annetaan hiihtäjän lepää rauhassa. Clintti1 on täydellinen pellen kommenteineen. lepääsinäkin rauhassa Clintti1, täytetään arkkusi BODAUS-SANOMA lehdillä.
Oli meikän sukulainen
Ohhoh, kattos vaan😲😲
Semmosia treenimääriä että menis monella nykyhiihtäjällä sisu kaulaan
Epoa veti koko 90luvun
@@samppa92 Joo ei epoa enää vedetä ku testaukset nykyään niin vitun tarkkoja
@@magnuskarlsson3367 Ei vähennä treenituntien määrää.
ahjos siinä teille sisua vitun luuserit www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/9bbbeba1-f92c-4314-91fd-21d9a7f4d205
@@magnuskarlsson3367 vähentääkö toi treenin määrää??
r.i.p❤
Concept2 on maailman kovin laite!
Ajatusleikki Norja oli puhtailla... norjalaiset testasivat kaikki.. muut
Määräskö suvi linden Suomen joukkueen joukkotestauksen Lahdessa 2001?
Ai määräs? Mikä on lindenin osoite?
Sehän oli käytännössä laiton juttu. Ei oo koskaan aiemmin eikä jälkeen tehty yhdelle koko joukkueelle testejä.
@@roimari lutka-linden pitää laittaa kylmäks
So sad tht he fell victim to a doping regime. I dont think he wanted to be part of that and he took it very hard.
Kevyet mullat Mika, ala-asteella sinua seurattiin...kova ukko olit👍
Niin, mikä lie EPOn litrahinta ollut.
😎😎😎😥😥😥😥😥😥😥😥😎😎
😎😎😎😁😁😁😁😁😎😎😎
Jokainen tajuu parhaan eron
Jos se oli niin kova miksi tarvi käyttää kiellettyjä aineita ?
Huipulla kaikki käytävät, jos haluat siellä olla on niitä käytettävä.
Suoraa sanottuna menkää ite kokeileen älkääkä arvostelko jos ette ees tiedä taustoja, joo käytti ja meni sen takia hautaan joten mitä helvettiä te muistuttelette, joten turvat kiinni siitä on 20v ja se tilanne makso mikan hengen joten mitä hittoa, ootteko ottaneet selvää myllyllän tilanteesta ennen tota käryä ja niistä paineista jne, rauha suuren mestarin sielullle ja perinnölle. Nykyään vaan pari kolme hiihtäjää yltää samaan
@@RetoVon Tervehdys lukekaa ihmeessä tämä
koska myöhemmin näette tietoa
mitä minun ei haluta julkaista.
Meidän RAKAS JUMALAMME on rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja tuomion JUMALA.
Kun ihminen teki ensimmäisen synnin: JUMALAN oli pakko poistaa ihmiset paratiisista, sillä muuten paratiisi olisi tuhoutunut. Siksi p..u on täällä, koska ensimmäiset ihmiset kokivat sen. Sama kaikille. JUMALA antaa sinulle vapauden valita. JUMALA ei halua kenenkään menevän helvettiin. Helvetin tuomio on sama kuin synti lopulta johtaa. Elämän tarkoitus on rakkaus❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏. Meidän on hyväksyttävä JEESUS, koska saimme armon tämän kautta. JEESUS on tulossa hyvin hyvin pian❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️🙏.
JUMALA antaa viimeisiä varoituksia ihmisille. Siksi metsät palavat kaikkialla maailmassa. Filippiineillä on monia kristittyjä, joten metsäpaloja ei ole.
Tämä maailma on menossa todella pahaan suuntaan. Olen sokissa koska kaikki on mennyt niin pahaksi. Sinä tarvit tämän viisauden ja minä tiedän niin paljon lisää. Meidän on tehtävä jotain ja äkkiä. Haluan vain kertoa totuuden. Olen lähettänyt tämän monelle maailmanlaajuisesti. JUMALA antoi minulle kaiken tämän viisauden❤❤❤❤❤❤❤🙏.
ruclips.net/video/mneDhOtVEQw/видео.html
Se on sama hai mikä on aina ollutkin. Ei evoluutiota koska se on vale. Jos ei ole Jumalaa: ei aikaa, ei materiaa, ei avaruutta, ei järjestystä, ei fysiikan lakeja jotka pitää olla tarkalleen säädetty että voimme elää. Eli olisi vain loputonta ääretöntä tyhjyyttä. Jotku sanoo että tyhjyydessä tuli sattuma. Ei siellä voi tulla sattumaa koska ei ole mitään mistä tulla sattumaa. Tyhjyys on tyhjyys. Mieti vaikka ihmis aivoja. Selitä minulle mistä ne tuli. Ne pitää olla täydelliset että ne toimii. Kaksi silmää on täydellinen niin kuin kaikki muukin. Tottakai kaikki pitää olla kehossa valmiina ja täydellistä että se voi toimia. Niinkin yksinkertainen mekaaninen juttu kuin autonmoottorikin tarvii älyllisen tekijän ja kaikki osaset sekä polttoaineen toimiakseen.
Nyt he sanovat että valaat käveli maalla.
evoluutiolla ei ole aivoja:
1. Mutta se teki muka niille neljä jalkaa tämän teorian mukaan. Kuinka se osasi laittaa juuri tämän määrän.
2. Samaan aikaan jalkoja olisi pitäny tulla suurelle määrälle valaita.
3. Valaat on normaalisti hyvin isoja ja ovat liian painavia kävelemään. Joten miten evoluutio osasi muka valita pikku valaat.
4. Mutta osasi myös puottaa muka pyrstön pois.
Miksi valas muutenkaan haluaisi maalle koska se on luotu mereen joka on sen koti.
Ja taas he rikkovat omaa logiikkaansa sillä evoluution perus ajatus on että se kehittää eläimiä ja ihmisiä omassa elementissään.
Tämän takia he luultavasti kertovat uutta valas teoriaa koska heillä on ongelma. He sanovat että kaloille kasvoi jalat ja ne oli lopulta jotain sammakoita. Ongelma on että kiduksien olisi pitänyt muuttua keuhkoiksi joka on mahdotonta. Tämä valas teoriakaan ei poista tätä ongelmaa koska he sanovat että ensinmäinen solu syntyi meressä. On mahdotonta evoluutio logiikallakaan että alkusolusta olisi pikkuhiljaa voinu kehittyä valas koska valaan esiastehan olisi hukkunut sillä valaalla on keuhkot.
Ajattele tätä: kuinka linnut olisivat selviytyneet ilman siipiä? Miksi marjat ja hedelmät maistuvat niin hyvältä? Lähetin vain nämä kaksi kysymystä evoluutioprofessorille, eikä mitään tullu takaisin.
He sanovat myös, että evoluutio laittaa suojavärin eläimille selviytyäkseen. Miksi sitten esimerkiksi pantteri on musta? He sanovat varmaan että se on musta, koska se on yön metsästäjä. En muista, onko se yö metsästäjä vai ei, mutta jos se on: kuinka evoluutio tietäisi ilman älykkyyttä laittaa mustat värit? Miten evoluutio osaa laittaa jänikselle valkoisen värin kun on talvi ja ruskean värin kun on kesä ilman älykkyyttä. Pitää olla vielä säädetty karvan lähtökin ja väri vaihtuu juuri oikeat kaksi kertaa vuodessa. Ajattele myös kuinka paljon on mahdollisia värisävyjä ja juuri nuo oikeat tulevat. He sanovat myös että evoluutio kehittää eläimiä missä elementissä ne elää: Miksi sitten kalalla on kidukset ja valaalla keuhkot? He sanovat myös että jalat kehittyi kaloille ja ne oli lopulta jotain sammakkoja varmaan lopulta. He rikkovat oman logiikkansa kun sanovat sen. Ja mitenpä sitten kalan kidukset. Niitten olisi myös pitäny muuttua keuhkoiksi ja se on mahdotonta. Ja he rikkovat taas logiikkaansa. Entäpä sitten kasvit? Heidän mukaansa ne kehittyivät meressä. Miten sitten nuo kasvit levittäytyi kaikkialle maailmaan. Kuulin yhden evoluutio teoriaan uskoneen sanoneen että ne kävelivät. evolluutiolla ei ole älykkyyttä mutta se on osannu kehittää muka vielä kaiken mitä me ihmiset ja eläimet tarvitsemme. Vain Jumala osaa luoda elämää ja kaikkea mitä me tarvitsemme. Olin niin sairas ja olin varma että tulen kuolemaan. Mutta sen jälkeen kun äitini näki kolme JEESUS näkyä ja yhden enkeli näyn tuli terveyteni takaisin erittäin nopeaa. paha on valloillaan nyt ja yritä tuhota meidät kaikki! helvetti on todellinen ja näin kuinka kauheita nuo kamalat hirviöt ovat eivätkä anna meille mitään armoa. RAKAS JUMALA JA JEESUS haluaa pelastaa meidät ihmis parat. Sen jälkeen kun aloin puhuun tästä olen menettänyt melkein kaikki kaverini.
Näin voit laskea että evoluutio on valetta.
Sen jälkeen kun lähetin tämän David Attenboroughille menetin oikeuteni mennä
facebookiin ja en myöskään voinut pian kommentoida youtubessa. Suomalaiset sanomalehdet estävät myös tarinani. Ne jotka uskovat evoluution kertomukseen sanovat että olemme noin 2-2,5 miljoonan vuoden ikäisiä. Sitten he kertovat myös että meitä oli 252 miljoonaa ihmistä, kun aloimme laskea aikaamme 2020 vuotta sitten. Ensinmäinen kysymys miten he voivat tietää sen koska siihen aikaan ei ollu maailman kattavia väestörekistereitä! Se on mahdotonta!
Jos me tuplaamme 250 miljoonaa sadan vuoden välein: 250×2=500×2=1000×2=2000×2=4000×2= 8000×2=16000×2=32000×2=64000×2= 128000×2=256000×2=512000×2= 1024000×2=2048000×2=4096000×2= 8192000×2=16384000×2=32768000×2= 65536000×2=131072000×2=262 144 000
Ja kun me otamme 262144000miljoonaa ja jaamme÷nykyisellä ilmoitetulla maan väkiluvulla 7530 MILLION=34813 kertaa enemmän kuin nyt.
Todellisuudessa väkiluku kasvaa nopeammin kuin tuplaamalla. Ilman Jumalan ohjausta en olisi koskaan älynny tätä.
Virallisesti ilmoitettua väkiluvun kasvua:
Years passed Year Billion
- 1800 1 billion
1927 2 billion
1960 3 billion
1974 4 billion
1987 5 billion
1999 6 billion
2011 7 billion
2023 8 billion
2037 9 billion
2055 10 billion
2088 11 billion
*World Population Prospects 2017
Jos otamme vain 10000 ja tuplaamme sen 100 vuoden välein: 10000×2=20000×2=40000×2= 80000×2=160000×2=320000×2=640000×2=1280000×2=2560000×2=5120000×2= 10240000×2=20480000×2=40960000×2= 81920000×2=163840000×2=327680163×2=655 360 653×2=1 310 721 306×2=2 621 442 612×2=5 242 885 224×2=10 485 770 448:
Joten niinkin pieni väkiluku räjähtää isommaksi mitä meillä on nyt.
Virallista tietoa ihmisen kehitys teoriasta:
On the biggest steps in early human evolution scientists are in agreement. The first human ancestors appeared between five million and seven million years ago, probably when some apelike creatures in Africa began to walk habitually on two legs. They were flaking crude stone tools by 2.5 million years ago.
Yli tuhat tiedemiestä on sanonut että eivät usko evoluutioteoriaan enää. Heidän määränsä on kasvanut koko ajan. Voit löytää tämän videon hakusanalla: ruclips.net/video/xQgOjHsMEeE/видео.html
Minä rukoilen ja toivon että jaat tämän muillekkin. Lue myös ihmeessä Jesaja 24 Raamatusta sillä siellä kerrotut asiat ovat juuri tällä hetkellä tapahtumassa. Kaikista tärkein asia: Markuksen 13 luvussa JEESUS kertoo mitä tapahtuu vähän ennen hänen tuloaan. JUMALAN siunausta terveyttä ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
@@timoiivonen4334 Ei ole Jeesuksen kanssa ongelmia, täydellinen esimerkki (vaikka perhanan epäreilu taikavoimineen). Sen sijaan kaltaistesi "tulkitsijoiden" ja "seuraajien" takia maailma sekä lukemattomien elämä tuhottu jo moneen kertaan.
Tuon aikaisilla laduilla ja kilpailuympäristössä jos meinasi pärjätä niin... Kyllä ne varmasti vieläkin hiihtää "harmaalla alueella"
lahti 2001
Jari Isometsä vasemmisto puukotti selkään myöhemmin totesi
😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎🤔
Miksi ääni pätkii? 🤔
ois jatkanu liikuntaa ei ois turhautunu juomaan ?
Varmasti liikkui vielä vuosien ajan satoja tunteja vuositasolla.
@@juha2031 nii joo. Siitä puuttui sit julkisuus ja kisat nii ei riittäny.
@@petskup4 Puhumattakaan jostain vitun perheestä.
Никогда не пойму, почему финны вместо того чтобы поддержать своих парней просто сдали их на растерзание журналистам и разным бюрократам от спорта?!!! Даже пусть Mika, Jarri и Kirvesniemi и употребили что, они сделали это для Финляндии прежде всего! Они хотели как лучше! Нельзя б... сдавать своих!
Same at english, please?
@@markusmikkola3321 better yet in FINNISH!
What a surprise, a Russian who is fine with doping...
Vai että oikein 91 millimoolia... 😅 Olisiko kuitenkin millilitra oikea yksikkö.
Eikö tuolta suolta tule eturauhastulehdus?
Pitää paikkansa ja siihen auttaa esim. Avustettu Prostata hieronta sormen avulla.
@@olltim9 hehheh. Sattuu nii saatanasti!!!!!!!!
Saatanan lahjakas hiihtäjä!Mut se testamentti oli sketsi.Olis ottanut vastuun kuin mies,mut myönsi lopussa epon käytön,pisteet siitä.
Kyllä siitä pisteet voi antaa, mutta kuulustelijoille ei voi antaa pisteitä. Myllylä oli siihen aikaan jo ihmisraunio ja se tunnustus käytiin hakemassa katkaisuhoitolaitoksesta, olisivat antaneet miehen ensin selvittää päänsä.
🤮
paskaa laatua
No nää dokkarin pätkät on kuvattu ennen sun syntymääs niin saattaahan se tommosen tissiposken mielestä näyttää paskalta kun on totuttu vaan johonkin HD laatuun.
paskaa laatua sano mutsis ku sua silmii katto
Paskaa laatua sano faijas ku mutsiis nussi :)
mika myllylän lapsista ei tullut ammatti urheilijoita kertoo siitä että doupingia ei pysty enään käyttämään niin hyvin😉
KZC itse asiassa poika pelaa tällä hetkellä nuorten maajoukkueessa jääkiekkoa🤨
@@tuomastornvall958 nope
fi.m.wikipedia.org/wiki/Wiljami_Myllyl%C3%A4
@@tuomastornvall958 yksilö urheilu.. tuolla ei oteta doping testejä edes herätys.
Herätys otappa nyt se pipo pois silmiltä😂