Nyt on huikee ukko päässy ääneen. Kyllä vain ennen on oikeesti treenattu kovaa eikä mitää hupiukkoilua mitä nykyyään suurin osa tekee ja luulee treenavansa kovaa. Kiitos Mike tästä oli mukava kuunnella.
Nyt ollaan perusasioiden äärellä. Näitä legendojen tarinoita kun kuuntelee ei pysty itekään luistamaan reeneissä. Kiitos Mike, tiedän ettei ole helppo saada mikkiä näille käteen mutta lisää vain jos mahdollista. On huimia äijiä
Kaveri ajautui kanssa erinäisten käänteiden kautta henkilösuojaustehtäviin Atlantin toiselle puolelle ja haastattelussa oli kysytty palkkatoivetta. Oli kysytty että paljonko pitäis saada, niin kaveri oli pyytänyt reilulla kädellä. Haastattelija oli sanonut, että vähän kova pyynti, mutta aloitetaanko tällä ja katsotaan vuoden päästä. Ehdotti luokkaa 1000 usd vähemmän. Ainut vaan että kaveri puhu kuukausipalkasta ja palkkaaja viikkopalkasta. Tollasissa tehtävissä palkkataso Suomeen verrattuna n. 5 kertainen. Ja jos on oikeesti erikoiskaveri ni voi päästä todella hyviin ansioihin.
Huippu hyvä!! Ihan lopussa kun Mike kövelee kameralle ja Hanssi kääntyy niin näkyy miten älytön toi hartialinja on edelleen! Ja olipa mielenkiintoista juttua! Varmasti riittäisi vielä videoon jos toiseenkin juteltavaa! 🙂👍
Hyvin Hans painottaa levon merkitystä kehitykseen mitä myös Savolainen painottaa. Oisko tässä yks iso syy raskaansarjan nyky tasoon. Hyvin Hans sano, että mitä isommaksi tuut, niin levon tarve kasvaa. Nämä kaverit oivalsi tämän, aikaa ennen internettiä, milloin tietoa ei ollut saatavilla. Tämänhän pitäisi periaatteessa olla just toisinpäin.
@@RoJ330samaa mieltä ja uskon et oikea syy on nykyään näillä tuplatreenaajilla että pää ei kestä lepopäiviä vaan elämä on rakennettu salin ympärille ja siellä sit heilutaan kokoaika vaikka optimaalisin ois ottaa lepoa paljon enemmän, dorianki mm. treenas 4x viikossa ja hyvässä kunnossa edelleen
Nyt on paras vieras Allanin rinnalla! Hienoa katsoa, kun Mikekään ei vänkää joka asiaan vastaan ja kuuntelee kokemuksen ja absoluuttisen totuuden ydintä! :)
Eka Miken podcastjakso mitä katoin. Löyty tuben feedistä. Vieras oli todella loistava! 👍🏻 Oon jutellu monet kerrat kyseisen kaverin kans. Asutaan samoilla huudeilla ja oon reenannu satunnaisesti samoilla saleilla sen kans jo yli 20 vuotta. Äärimmäisen mukava ja asiallinen ukko. Muistan ku olin nuorena miehenä auttamas Hanssille alaviistopenkkikonees sen ekan toiston käsille ku pohjasta on vaikea yksin punnertaa isoja romuja liikkeelle. Hajoaa olkapäät vaan. Mestarilla oli joku +100kg per käsi. Hädin tuskin sain koko kropalla riuhtomalla niitä edes liikkeelle.. 🤣 Äijä rupes pumppaamaan 10-15 settejä niillä. Elettiin sillon 2000-luvun alkua. Kiitos Mikelle hyvästä videosta! 👍🏻 Ja Salovaaran Ilkka myös vieraaksi niin ku joku muukin kirjotti. Tuttu mies sekin. Opetti mua aikoinaan penkkaamaan ja tekemään ranskalaista oikein. Sen kans reenattiin vuosia samalla salilla. Hieno mies myös hänkin. 👍🏻
Kyllahan meita hemmotellaan kun Miken tuotannosta saadaan ilmaiseksi nauttia. Kiitos!! Onko muuten ollut tai onko tulossa ulkomaalaista lajilegendavierasta?
Piti googlaa, mutta äijähän on vanha Gladiaatti, Lalli! Olen lapsesta asti pitänyt Gladiaattoreita kovimpana ohjelmana ikinä ja kaikkia jotka siellä kisasi tai oli gladiaattorina kovina naisina tai miehinä.
Moro ja kiitos!! Tosi hyvä podcast 👍 ootko ajatellu ottaa muiden lajien ihmisiä esim kamppailu urheilusta haastatteluun? Kiitos ja kumarrus molemmille!! 💪
En ole, kuvasin vuosia Fightsporttiin, samoin joku 20 kappaletta Cagea ja Fight festivalia. Mutta mun kanavalla ei ole seuraajia joita kiinnostaisi kamppis.
Mukavan olonen äijä tämä Hans, lisää vaan tarinointia, mielellään kuuntelis! Kiitos taas podcastista!
Kiitos, nyt oli kovin vieras koskaan! Ja mukavan tuntuinen mies, ja hyvää juttua tuli.
Nyt on huikee ukko päässy ääneen. Kyllä vain ennen on oikeesti treenattu kovaa eikä mitää hupiukkoilua mitä nykyyään suurin osa tekee ja luulee treenavansa kovaa. Kiitos Mike tästä oli mukava kuunnella.
Mielenkiintoinen haastattelu! Kuulostaa pitkälti Mike Mentzerin tyyliseltä treeniltä. Kiitos!
Todellista wanhaa koulukuntaa Hans ja käsittämättömät laatumassat noillakin metodeilla rakennettu... jotenkin mystistä. Kiitos Mike tästä.
Sympaattisen oloinen kaveri.Hans on yksi Suomalaisen bodaus scenen Isoja nimiä🙂 Mielenkiintoinen kuuntelu kokemus,kiitos🙂
Nyt ollaan perusasioiden äärellä. Näitä legendojen tarinoita kun kuuntelee ei pysty itekään luistamaan reeneissä. Kiitos Mike, tiedän ettei ole helppo saada mikkiä näille käteen mutta lisää vain jos mahdollista. On huimia äijiä
Juu ja monet asuu pitkin Suomea, niin melkonen homma kyllä.
@@jone1981 Monikossako puhuit?Mitä Siren on tehnyt ansaitakseen legendan arvon.Voi olla,että en tyhmyyttäni tiedä.Voitko hieman valaista.
@@timokayhko4048 no en viiti sinulle alkaa rautalankaa vääntämään kun taitaa turhaa olla😅
Ettei nyt vaan tarkoittanut vierasta, joten voit olla ihan rauhassa.
@@jone1981 joo,taitaa olla parempi niin.🙈
Loistava haastattelu ja vieras. 👍
Huippu haastattelu ja hieno vanhan liiton mies Hanssi💪 jalat maassa oleva äijä 👍
Oli huippu setti. Kiitos Mikelle ja Hanssille👍
Kiitos podcasteista Mike! Heittämäl omia lemppareita nämä
Tätä itekin ihmetellyt. Mutta onko tänä päivänä niin, että "ei uskalleta uskoa" siihen ylilyöntitreeniin plus hyvä lepo. Se on kasvun tae
Nyt on kova!
Nyt oli taas kulttuuriteko Mikeltä.👏
Super kiinnostava podcast💎
Hans Fell on kyllä hieno persoona haastiksen perusteella.
Kiitos Hans ja Mike! 👌Mahtavaa matskua! 🤘
Kiitos mikelle ja hanssille tästä👌
Kiitos Mike! 👍
Kiitos Mike ja Hans. 💪👍
Hanssi Fell! Kova äijä!
Loistavaa settiä! Toivottavasti lisää Hanssia tulossa vielä, aivan huippua! Kiitokset Mikelle.
Iso kiitos Mikelle aivan huippu podcastista ja tietty Hanssille myös 👍
Ois kuunnellu mielellään vielä pitkään 💪
Huippua Mike! Niiiiin odotettu tää
Puolet kuunnellut ja nyt on kova. Toivottavasti tulee vielä uudestaan vieraaksi.
Olipa hyvä setti👍🏼
Vihdoinkin! 🎯
Kiitos👍 hyvä jakso, toiset vetää tupla treenejä ja legendat otti lepopäiviä
Kaveri ajautui kanssa erinäisten käänteiden kautta henkilösuojaustehtäviin Atlantin toiselle puolelle ja haastattelussa oli kysytty palkkatoivetta. Oli kysytty että paljonko pitäis saada, niin kaveri oli pyytänyt reilulla kädellä. Haastattelija oli sanonut, että vähän kova pyynti, mutta aloitetaanko tällä ja katsotaan vuoden päästä. Ehdotti luokkaa 1000 usd vähemmän. Ainut vaan että kaveri puhu kuukausipalkasta ja palkkaaja viikkopalkasta. Tollasissa tehtävissä palkkataso Suomeen verrattuna n. 5 kertainen. Ja jos on oikeesti erikoiskaveri ni voi päästä todella hyviin ansioihin.
Huippu hyvä!! Ihan lopussa kun Mike kövelee kameralle ja Hanssi kääntyy niin näkyy miten älytön toi hartialinja on edelleen! Ja olipa mielenkiintoista juttua! Varmasti riittäisi vielä videoon jos toiseenkin juteltavaa! 🙂👍
Olipa aivan loistava podcast, todella mielenkiintoisia tarinoita ja mukava tyyppi😊👍
Salovaaran Ilkka joskus vieraaksi nii on vanhaa kaartia kerrakseen 💪Hanssi on kyllä ollu melko mystinen hahmo joten tää jakso tuli tarpeeseen 👍
Tää oli kova! iso kiitos.
Oli täysin erilainen ukko positiivisessä mielessä mitä kuvittelin olevan.
Huikeaa settiä!
Kiitos oli mielenkiintoinen
Kiitos Mike.
Ei muuta kuin elämänkerta ja äänikirjana😁👌Varmasti tulisi kuunneltua👍
Mikestä huokuu kunnioitus näitä vanhoja tekijöitä kohtaan , mikä on tietenkin juuri oikein ja ymmärrettävää. Näinhän se pitää mennäkkin.
Hyvin Hans painottaa levon merkitystä kehitykseen mitä myös Savolainen painottaa. Oisko tässä yks iso syy raskaansarjan nyky tasoon. Hyvin Hans sano, että mitä isommaksi tuut, niin levon tarve kasvaa. Nämä kaverit oivalsi tämän, aikaa ennen internettiä, milloin tietoa ei ollut saatavilla. Tämänhän pitäisi periaatteessa olla just toisinpäin.
@@RoJ330samaa mieltä ja uskon et oikea syy on nykyään näillä tuplatreenaajilla että pää ei kestä lepopäiviä vaan elämä on rakennettu salin ympärille ja siellä sit heilutaan kokoaika vaikka optimaalisin ois ottaa lepoa paljon enemmän, dorianki mm. treenas 4x viikossa ja hyvässä kunnossa edelleen
Nyt on paras vieras Allanin rinnalla! Hienoa katsoa, kun Mikekään ei vänkää joka asiaan vastaan ja kuuntelee kokemuksen ja absoluuttisen totuuden ydintä! :)
Huikea podcasti! Hieno mies tuo Hans!
Kiitos 👍👍
ompa hieno mies!
Kannatti odottaa,kova💪
Ei ole reisihauis termiä tullu kuultua pitkään aikaan
Aivan jäätävän kova💪
Kiitos maikki hyvästä podista! Mestareita vois kuunnella vaikka useamman tunnin ja Hansilla juttuja varmasti riittäis
On joskus nuorempana Hanssin toimesta päästy Lapuanhovista aika rivakasti uloskin. 😅
Mahtavaa, että sait Hansin vieraaksi. Mikä karisma miehellä.
Hans Fell Seinäjoki, legendaarinen sen kylän "Tarzan" nimellä tunnettu ukko -80-90- luvuilla. Respect 💪👍!!!
Eka Miken podcastjakso mitä katoin. Löyty tuben feedistä. Vieras oli todella loistava! 👍🏻 Oon jutellu monet kerrat kyseisen kaverin kans. Asutaan samoilla huudeilla ja oon reenannu satunnaisesti samoilla saleilla sen kans jo yli 20 vuotta. Äärimmäisen mukava ja asiallinen ukko. Muistan ku olin nuorena miehenä auttamas Hanssille alaviistopenkkikonees sen ekan toiston käsille ku pohjasta on vaikea yksin punnertaa isoja romuja liikkeelle. Hajoaa olkapäät vaan. Mestarilla oli joku +100kg per käsi. Hädin tuskin sain koko kropalla riuhtomalla niitä edes liikkeelle.. 🤣 Äijä rupes pumppaamaan 10-15 settejä niillä. Elettiin sillon 2000-luvun alkua. Kiitos Mikelle hyvästä videosta! 👍🏻 Ja Salovaaran Ilkka myös vieraaksi niin ku joku muukin kirjotti. Tuttu mies sekin. Opetti mua aikoinaan penkkaamaan ja tekemään ranskalaista oikein. Sen kans reenattiin vuosia samalla salilla. Hieno mies myös hänkin. 👍🏻
Kiitos ja ei muutakuin katsomaan muitakin kanavan podcasteja, vieraita riittää.
Jari leino vieraaks jos suostuu 😂
Olis mukava kuulla Boogieta, Godzillaa, Saulia, Jääskeläistä.
Kyllahan meita hemmotellaan kun Miken tuotannosta saadaan ilmaiseksi nauttia. Kiitos!! Onko muuten ollut tai onko tulossa ulkomaalaista lajilegendavierasta?
Tuskin tulee
Hieno jakso
No sehän tuli kun pyydettiin! Hyvä Mike 🖖
Tehkää treeni video Hanssin kans vaikkei äijä täysillä treenaiskaa
Muistan ihan junnuna nähneeni videon missä joku mörkö otti painimatsin 70kg painijaa vastaan. Tämä Hanssihan se oli, legenda pätkä.
Olympiavoittaja Salomäen joukoa vastaan ne nurmo hallis paini aikoinaan, kyyti oli kylmää fellille
Oijoi!! 😎👌👌
Piti googlaa, mutta äijähän on vanha Gladiaatti, Lalli! Olen lapsesta asti pitänyt Gladiaattoreita kovimpana ohjelmana ikinä ja kaikkia jotka siellä kisasi tai oli gladiaattorina kovina naisina tai miehinä.
Seuraavaksi Jari Leino?
Kuvakulma olis voinut olla ylempänä ja lähempänä. Hansin joskus näinkin 04-05 livenä Seinäjoen helluntaiseurakunnassa, erotti väkijoukosta kyllä.
Kuinkahan tuon Leinon Jarin saisi lauteille?
Ei kyllä kannata ainakaan näiden muutamien old school podcastien jälkeen, ei nää sillai loppujenlopuksi kiinnostakaan porukkaa.
Mitenhän sen leinon jarin sais houkuteltua haastikseen
Jätkät on molemmat ikämiehiä mutta kunnossa.
Kova 👍
Lisää hanssia! Tämä oli vasta pintaraapaisu.
Kumpi se miehen nimi nyt on Hanssi vai Hans?
Mikä on Hansin ikä?
🔥
minkä ikänen on tämä Hans
Suuri kunnia olla tykkääjä numero 420
Seuraavaksi Mr: Shivonen?!👌
Onkohan tuo Mike ihan 10/10?
Onko Seinäjoen miehet samaa mieltä että asia on näin ! 😉
Hanssi sen todisti, että vähemmän on enemmän🤣
Muistaako Mike Jukka Huoposta..siinä oli kova ja Marko Kallioniemi
Tottakai, Jukan kanssa on kuvattukin, törkeen kova selkä.
Moro ja kiitos!! Tosi hyvä podcast 👍 ootko ajatellu ottaa muiden lajien ihmisiä esim kamppailu urheilusta haastatteluun? Kiitos ja kumarrus molemmille!! 💪
@@bastardator6229 Ne ei kiinnosta skenen seuraajia
@@pakkismike ymmärrän... Tyhmä kysymys mutta kiitos kuitenkin
Ts. Mike on liian kateellinen kamppailijoille.
En ole, kuvasin vuosia Fightsporttiin, samoin joku 20 kappaletta Cagea ja Fight festivalia. Mutta mun kanavalla ei ole seuraajia joita kiinnostaisi kamppis.
Suomen Liam Neeson
Vielä kun Leinon Jarin saisit kertomaan.
@@markolappalainen9052 leinon Jari taitaa nykyisin olla aika pulska poika.
Ei silti, kokemuksia olis kiva kuulla.
@@JoohanPomppas aina voi laittaa linssinsuojuksen paikalleen jos herraa kondis hävettää😄