Oon pari kertaa tehny itekin tälläsen paitsi puhelin sai olla. Oli kiinnostava kokemus ja mullakin ainakin tuli mietittyä paljon asioita. Tääkin oli hyvä video
Toi on muute vähä vaarallista lähtee tommosella itsevarmuudella tyhjentelee roskiksia ku siel voi olla piikkejä tai muita vaarallisia aineita mut onneks ei ollu. :)
tämä video oli ehkä paras video tähän mennessä muista että elä tee näitä haasteita seuraajien vuoksi vaan itsesi että esim:tee sellasia haasteita joista sä ite tykkäät❤❤😊😊👍👍👍👍
Mut toki toi on niin lyhyt aika kodittomana, et ei siinä kerkeä saada edes kela rahoja, saati turtumaan. Sitku on turtumis vaihe niin silloin ei paljoa rahaa tarttekkaan, senkus vie vaan kaupasta
Olen miettinyt samankaltaisen haasteen tekemistä mutta ehkäpä tämän jälkeen ei tarvitse tehdä. Ja en voi itsekään käsittää sitä että tölkkejä ja pulloja rutistetaan ja heitetään hukkaan
9:52 Siis heititkö sä ihan oikeesti noi riisipiirakat tonne lihapyöryköiden sekaan? Sinä kun kerta oot tehnyt videonkin missä oot ollut kaupassa töissä niin sen verran pitäisi olla järkeä päässä ettet niitä heitä muiden tuotteiden joukkoon kun ne ei sinne kuulu. Olisit antanut ne vaikka ihan henkilökunnalle. 🙄
Itse katsoin kanssa ihan samaa asiaa, kumminkin videossa valitetaan että kaikki tölkit rutattu mutta sitten se on ok että heitetään paistopisteen tuotteet mihin sattuu joka varmaan aiheuttaa sen että ne menee turhana roskiin. Ei näin!
Paras tapa saada vettä on mennä vaan vessaan juomaan, toki jos saa pummittu/ hylsyjä keräämällä ni vesi raha valmis, jatkossa sitten siihen pulloon täyttää aina
Ihab sairaan hyvä video
aloitin Seuraa sua 2017 kun olin 8vuotta ja nyt olen 14vuotta
hui kamala, tunnen oloni vanhaksi 👴
Hyvä video. ketkä haluaa part2
Ite selvisin kuukauden! Onneks tuli kämppä. Rankkaa hommaa, tsemppiä kaikille tovereille! 🤟
👏👏👏
Hyvä video! Onneks Suomessa tölkeistä/pulloista saa panttia, muuten ois voinut olla vaikeet 24h 😆
totta! pitäis tehä tää haaste jossain vaikeessa maassa
Voitteko pelaa grannya sun pikkusisko Skanssissa
@@Tixtuu missä kauoungissa asut
@@pappa-fx4rf se asuu jyväskylässä
Sä teet sairaan hyviä videoita oot paras❤
kiitti!! 🙏
Ole hyvä
HYVÄ 🤩🤩❤️❤️👍👍
Toi oli tosi hieno suoritus ja loppuun asti jaksoit ja se oli kivaa katsottavaa❤
Ihana video ❤❤
Spotted oli puhelin, kun käytit flashlightia bussissa
olis vähä vaarallista jos ei olis ollu kännykkää..
@@emilboyyykui nii
Mielenkiintoinen video! 👍🏻
Olipas taas kerran NIIN HYVÄ VIDEO!!❤
Oon pari kertaa tehny itekin tälläsen paitsi puhelin sai olla. Oli kiinnostava kokemus ja mullakin ainakin tuli mietittyä paljon asioita. Tääkin oli hyvä video
Aivan mahtava vidi oon aika uus tixtuun kanavalla mut tosi hyvää kontenttia!❤❤❤
Mahtava video tixtuu!
Tää video on sairaan hyvä kiitos tästä videosta👍😁😎
Nyt oli kyl sun ehkä hulluin video tähä mennessä! Ite en välttämättä pystyis tähä :D
Hei, huomioi et tää video kestää alle 20 minsaa, joka on täysin eri asia kuin 24 tuntia.
@@jarisaari3075 kyl mä sen tiiän
6:15 Yhtäkkiä redbull ilmestyy kätee :D
oisko ollu tyhjä tölkki kun sellasia hän keräsi
@@ilpoollikainen1124 Nii voi olla, videoita voi myös feikata. Eihän sen skidi 9v katsojia kiinnosta
tää video hittas, tuli kylmikset, kiitos tito❤
Kato enemmi oikeita dokkareita kodittomista, ei tästä mitää kylmiksiä tuu😂
Ihan sairaan hyvä vidi taas kerran :D
Tää video on sairaan hyvä kiitos tästä videosta
aivan sairaan hyvä video!
Todella hyvä video❤
Tää on niin hyvä🎉
tää oli eeppinen vidi!
Ehdottomasti lisää tällaisia 24h videoita
IHAN SAIRAS UKKO! Toi bussi oli kyllä legit mvp löytö
millä budjetilla red bulli kädessä kohdassa 6:19
Hyvä ja katsetta avartava video! Pitkästä aikaa jaksoin kattoa youtube videon alusta loppuun😂😂 Lisää tällästä👌
Katso enemmin oikee dokkari kodittomista ja niitten elämästä ku tämmästä😂 tämä ei avarra sun silmiä yhtään vaan ne aidot dokkarit😂
@@KKmaatalous Joo kiitos vaan palautteesta, ensi kerralla koita sanoa asia nätimmin:).
@@mirkku000 ihan nätisti toi oli sanottu? Mitä tossa oli sanottu ei nätisti jos kehotan katsomaan oikeeta materiaalia oikeesti kodittomista?
@@KKmaatalous Luin kommenttisi passiivisagressiivisena. Tulkitsin näemmä väärin.
Tsemppiä kuvaajalle
Hyvin selviydyit kyllä👍👍
Nyt on kontsaa😂❤
Hyvä video 😺😸👍🏻
Oisko joskus noobsterin kanssa pw video? Oot paras❤️
Legis haukkalan lähde kylmää hyvää
hienosti selevi sit🔥💪
Sä teet hyviä videoita, hienostti jaksoit loppuun.😊❤
Hyvä video kannustaa menee mua ulos kerää tölkkeijä❤😂
Olen NPC+Hyvä video!
PS. Tee 24h metsässä haaste (saa olla ruokaa messissä)
loistava video
Hyvä video😂
älä muuta sano
liian hyvät vaatteet kodittomaks
Tää o kaukana kodittoman elämästä😂
Kuvaajalle palaute: ”aika säälittävää” 😂🙈 Mut hauska setti! 😃
Iha nice vidi
Ihana video!!! 😮 ja hyvin pärjäsit tässä:)!! Mutta kuka kuvas sua ku oli yö 😳
Tee seuraavaksi yötä huvipuistossa🤪
Ootpas sä muuttunut paljon viime kuukausien aikana😊❤
Millon pikkusisko saa mitä haluu 100€?
XD
viimeks ku nähny näitä sun videoi on jo jotai 6 vuotta. Vähä jätkä muuttunu :D
anyways broidi muuttunu :D
Hyvä video
hito kova!😎😎
Kova!
Ensimmäinen joka katsoo videon
Ei
no aikamoista :D
Tuntuu aika ihanalta kattoo tätä ja ite vaa ilmaseks ilman huolta juua ja syyä täs iha huolel😂
8:18 mistä toi pallo spawnaa yhtäkkii tonne taakse
Pyydä Mua kaveriks robloxissa Tee video siitä 🦄
Milon uus video
Voitko tehdä prt 2
Rutistetuistaki maksetaan pantti jos vaan on tunnistettavissa pantilliseks :)
ite menisin vaa johonkin kaupan vessaa yöks😂
Oot kiva
En tiedä monesko mutta joo. Hyvä video!
Hyvää sunnuntaita jos katot tänään :-)
Voitko kuvaa joskus videon missä reagoit sun vanhoihin videoihin?
Näytätkin ihan siltä
Toi on muute vähä vaarallista lähtee tommosella itsevarmuudella tyhjentelee roskiksia ku siel voi olla piikkejä tai muita vaarallisia aineita mut onneks ei ollu. :)
jep!!! tajusin tän vasta videon kuvattua 🫣
Niinpä aattelin ittekki kommentoida että niissä voi olla huumeruiskuja
Oon dyykannu 4vuotta yhtäkään piikkii tullu vastaa
😐😄😒😎😏😏😏😗👍
Lol
tämä video oli ehkä paras video tähän mennessä muista että elä tee näitä haasteita seuraajien vuoksi vaan itsesi että esim:tee sellasia haasteita joista sä ite tykkäät❤❤😊😊👍👍👍👍
❤️🙏
respect
Ai ai ai ai nyt on kova idea
❤❤
Kylläon aikamoinen suoritus TODELLA ISO 👍
kova
Mut toki toi on niin lyhyt aika kodittomana, et ei siinä kerkeä saada edes kela rahoja, saati turtumaan. Sitku on turtumis vaihe niin silloin ei paljoa rahaa tarttekkaan, senkus vie vaan kaupasta
👍kkona video
kiitti bro 😋 millo teet comeback ?!?!?
@@Tixtuu Maistuis kyllä, mutta en tiedä mistä alottaa😅
@@tikkasenpoika2250 älä mieti liikaa ja testaa tehä vaa mitä just nyt mieleen tulee 👍
Oon tossa Keski Palokan koulussa. Mut hyvä vidi
mis kohtaa oli varaa red bull 6:23
Toka
Säootparas❤
Mulla on oma kanava
Millo minecraftia :D
Oli varmaa tän yön jälkee eiline leffaa ja videokin
Käytii sma spotis
TILATKAA roope geimeri
Oon odottanu että näkisin onko hessu vielä elossa ja olihan se 😂
Graff❤nofe AF doof🎉
Olen miettinyt samankaltaisen haasteen tekemistä mutta ehkäpä tämän jälkeen ei tarvitse tehdä. Ja en voi itsekään käsittää sitä että tölkkejä ja pulloja rutistetaan ja heitetään hukkaan
Hienosti pääsit loppuu asti
Loistavan videon katsottuani, sait minustakin seuraajasi ☺️.
9:52 Siis heititkö sä ihan oikeesti noi riisipiirakat tonne lihapyöryköiden sekaan? Sinä kun kerta oot tehnyt videonkin missä oot ollut kaupassa töissä niin sen verran pitäisi olla järkeä päässä ettet niitä heitä muiden tuotteiden joukkoon kun ne ei sinne kuulu.
Olisit antanut ne vaikka ihan henkilökunnalle. 🙄
ei oo nii vitun iso juttu💀
Täma
Itse katsoin kanssa ihan samaa asiaa, kumminkin videossa valitetaan että kaikki tölkit rutattu mutta sitten se on ok että heitetään paistopisteen tuotteet mihin sattuu joka varmaan aiheuttaa sen että ne menee turhana roskiin. Ei näin!
Paljonko sulla on akkua (HUOM) puhun kaikille tän lukeneille!
Onnellinen loppu
nice
Mites tua bussissa sulla oli luuri kädessä🙄
Teet sairaan hyvää kontentii on sun fan mut yks - sä joit redbul siinä melkee alussa
W cameraman
äijä on koditon mut silti 200e outfit
Tuu joskus Korpilahelle
Paras tapa saada vettä on mennä vaan vessaan juomaan, toki jos saa pummittu/ hylsyjä keräämällä ni vesi raha valmis, jatkossa sitten siihen pulloon täyttää aina
Sähköpostilla livari 😊😊😊
11:40
Ai sieltä näky yksi redbulli m ehk tän kerran annetaan mennä