@@NightsideOfParadise Dialektinen materialismi sanoo, että ihmisen käyttäytyminen on seurausta vain ympäristöstä. Näin ollen rikolliset nähdään uhreina, eikä pahojen ihmisten olemassaoloon edes voi uskoa siinä maailmankuvassa. Toistan, Marxistit eivät SAA uskoa pahojen ihmisten olemassaoloon. Se ei ole heidän filosofiassaan mahdollista. Kunhan ajattelin hieman avata, mistä tämä tulee. Kristinuskolla tietty myös osuutta asiaan. Jumala tuomitsee, joten ihmiset eivät saa tuomita. Hyvien ihmisten rooli on olla uhreja maailmanloppuun saakka, ja jos maallinen maailma menee päin vittua, niin ei haittaa, koska kuoleman jälkeen Jumala kuitenkin palkitsee uhrit ja rankaisee tekijöitä. Ainut heikkous vaan siinä, jos Jumalaa ei olekaan.
@junfour Höpö höpö. Kristinuskon alkuperäinen ihmiskäsitys on pessimistinen. Ihminen on paha ja joutuu kadotukseen, ellei kadu syntejään ja tee parannusta ja ota vastaan Jeesuksen valmistamaa pelastusta. Ja ihmiselle kyllä kerrotaan jo nyt, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Sana tuomitsee jo nyt pahan, mutta lopullinen tuomio kuuluu Jumalalle. Marxilainen humanismi uskoo ihmisen hyvyyteen, ei raamatullinen kristinusko.
Yllättäen ne ketkä vaihtaa sukupuolta niin vaihtaa niiden kahden väliltä. Et kyl niiden kohdalla näkyy se et ei niitä sukupuolia ole enemmän kuin kaksi.
Hyvä huomio, ne vaihtaa naisesta mieheksi tai toisin päin. Jos niitä sukupuolia olisi vaikka 500 kpl niin siinä kaavakkeessa pitäisi olla koko litania että minkä näistä viidestäsadasta otat tällä kertaa.
Eduskunnan pitäisi edustaa ja puolustaa totuutta ja kansaa, on käsittämätöntä, että kansanedustuslaitos, media, koululaitos.. taipuvat joidenkin ryhmien ja heidän omien intressiensa tahtoon .
Tämä ilmiö on sama kuin sarjamurhaajalla tai vaikka narkomaanilla. Narkomaani siirtyy aina vaan vahvempiin aineisiin. Sarjamurhaaja tekee aina seuraavalla kerralla raaemman murhan kuin edellinen koska vain sillä keinoin pystyy vaientamaan omantunnon. Eli tavallaan sovittamaan sen rikoksen. Sama on nämä seksuaalilait mitkä vievät lapsen oikeuden isään ja äitiin, syntymätön lapsi murhataan eli siltä viedään oikeus elämään ym ym. Kun tämä lainsäädäntö romuttaa lasten elämän niin se kolahtaa lainsäätäjän omaantuntoon ja taas on säädettävä entistä julmempia lakeja. Tämä on siis marxilaisuutta jos joku ei sitä ymmärrä. Puhun Marinin hallituksesta.
Hyvä miiehet! Olipa taas hyvää ja mielenkiintoista keskustelua.Ehdottakaa Puopoloa Suuri Journalistipalkintoa 2024-kisassa! 31.12-24 on viimeinen ehdotuksen jättöpäivä
Ja vielä jos mietitään että aika monessa henkirikoksessa on tekijä täysin selvä alusta, esim perheväkivallassa, niin se tarkoittaa että jengimurhista ei selviä juuri yhtään.
@@johannespilvikukka6003 Sekin vielä, että jengit, tai paremminkin Ruotsiin pesiytynyt mafia uhkailee tuomareita ja poliiseja kostolla perheitä ja lapsia kohtaan. Tämä on nykyisyyttä, ja mafia tiettää, että meillä jokaisella on hintamme!
@@marcus866 ei pidä olla noin rasistinen. Meidän pitää vain ostaa paljon kameleita, kun meillä on jo kuskit täällä odottamassa. Ja lampaan liha on täällä aliarvostettua. Paimenetkin on valmiina😍
Sukupuolia on kaksi. Loput on korvien välissä. Eise operaatio muuta toimintaa siellä korvien välissä. Ja tuskin kovin hyvältä näytä se leikelty jalkoväli. Ja mikä pettymys kun se löysä liimaa-leikattu letku ei värähdäkään.. 😮 ja entä jos muuttaa mieltä 10v päästä 😮
Metsäkämpillä aikoinaan oli vähä rikollisutta vaikka miehet asui viikot ja enemänkin keskenää siellä.Tämä kuvaa hyvin kuika työkultuurin aikaan oli vähän rikolisuutta ja nuoretmihet jopa kotoa ohjattiin pienipalkaisiin fyysisiin töhin kiireellä.
@@jukkajaaskelainen1986 Joo yksi vanha metsuri kämppäjätkä sanoi 80 luvulla.Ettei siellä kämpillä rosvoiltu ,vapaasti kaikki sai pitää tilipussiaan kaapissa ,jossa ei ollut lukkoa.Jos ongemia ilmeni ,se polkaistiin suohon ,eikä siitä sen jälkeen puhuttu mitään.
Koko DEI-touhu ja muunsukupuolisuus sun muu Kuu-höpötys on lisäarvoloiseutta. Oikeat tuottavat yhteisöt eivät harrasta moista, kun ei aika eikä kiinnostus moiseen riitä. Se tukkijätkien korpilaki on hyvä esimerkki siitä, että pitää kuulua kaupungin pullamössöporukkaan tai olla muuten millä tahansa manipulointifabuloinnilla höynäytettävä hölmö, että edes alkaa höpöttää deitä, muunsukupuolisuutta tai muuta etnourbaanilisäarvoloiseuden tulonsiirtoturistihörönlöröä. Älyttömin skeida sylkee ulos niiden suusta, jotka voivat aina jotain tarvitessaan sen Kelasta saada. Muistutan vielä, ettei maaseudulla asuva henkilö, joka ei ole vuokralainen ja asumistukea saava saa edes toimeentulotukea. Jos et osaa/viitsi ruokkia itseäsi rikkaruohoilla, marjoilla ja sienillä, hukka perii. Yksi mamu tuli lässyttämään mulle jotain wokejuttua ja sanoin hänelle "ettäs kehtaat tulla solvaamaan omavaraisyhteisön jäsentä etnourbaaniloisdegeneroituneella skeidalla! Sinä et minua määritä loinen!" Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. En kelvannut nuoruudessani täysmittaisesti akateemiseen yhteisöön kahdesta erinomaisin arvosanoin suoritetusta korkeakoulututkinnostani huolimatta eli koska en saanut opintomenestystäni vastaavaa asemaa, yhteiskuntasopimus raukesi jo kauan sitten kohdallani niin, ettei mikään velvoita minua tyhjin käsin kunnanelättinä lässyttäviä loisia kohtaan. Heidän puheensa on kärpäsen surinaa korvissani eli se yksinomaan häiritsee. DEI-höpötys kuuluu urbaaniyhteisölle, ei meille, koska kuten Georges Duby jo Ranskan maaseudun historiassaan toi esille "kaupungit voivat kasvaa vain maaseudun tuotannon lisäarvon mukaan luontaisesti määräytyvässä suhteessa" Lauhkeassa ilmastossa (Ranska) kaupungit alkoivat kasvaa jo varhain. Toisin on asia Suomessa. Täällä ei ole tilaa eikä töitä yhtä isolle kaupunkiväestölle kuin laukean ilmaston Ranskassa ja silti Suomen Kela on yhtä avokätinen kuin Ranskan CAF. Se on järjetöntä, epäoikeudenmukaista ja tuhoisaa. Suomen kaupunkiloiset haluavat leikkiä hyväntekijää maalaisen selkänahasta ja maahantuovat väestöä, jolle ei koskaan voikaan tulla mitään kunnon elantoa ja paikkaa, KOSKA NE IHMISET EIVÄT YKSINKERTAISESTI SANOTTUNA KUULU TÄNNE EIKÄ HEIDÄN KELA-RAHALLA TEKOHENGITTÄMISENSÄ TEE MUUTA KUIN TAPPAA TUOTTAVAN, IKEEN ALLE MAKSAJIKSI ALISTETUN VÄESTÖN SUKUPUUTTOON JA AIHEUTTAA RIKOLLISUUTTA TÄNNE KUULUMATTOMAN JA SIKSI SOPEUTUMATTOMAN VÄESTÖN TURHAUTUESSA. Ja vielä heidän hiilijalanjälkensä päälle....Kääk... järjetöntä, epäreilua ja epäekologista tämä Kela-maahanmuutto. Kaupunkilainen eksistenssi on sievistelevien hupsujen höpötystä. Oikea paikka yhteisössä lunastetaan tekemällä eli suorittamalla eikä joukkoistettu sana ole yksittäisen ihmisen sanaa yhtään arvokkaampi, vaikka sillä on väkivalta-ase nimeltä joukkovoima taustatukena. Lontoosta ei tule Saksan pääkaupunkia, vaikka iso joukko ihmisiä niin väittäisi yhden tai muutaman manipuloitua heidät uskomaan niin.
Vankiloissa on korpilaki voimissaan. Siellähän joudutaan eristämään eri osastolle lasten hyväksikäyttäjät ja raiskaajat. Mutta kyllä aina löytyy keino....
@@hanni1000 Sarkasmia toki. Trumpia kannattavat eurooppalaiset eivät ymmärrä omaa parastaan eivätkä varsinkaan Ukrainan. On täysin ymmärrettävää, että eurooppalainen kannatti vaaleissa Harrisia.
Kriminologia on kiinnostanut itseäni jo pidempää, koska vartuin kaveripiirissä, josta on tullut pari kovan luokan rikollista ja koko tuon piirin toiminta oli silloin teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä hyvin epäsosiaalista. Erinäiset pienet ja suuremmat rikokset olivat ihan normeja, joista ei pahemmin tunnettu omantunnon pistoja. Olen tältä pohjalta paljon jälkeenpäin tutkiskellut, että mistä kaikki johtui ja tässä on omia johtopäätöksiäni. 1. Nuoret miehet ovat alttiita rikolliselle toiminnalle, koska päämäärä on tärkeämpi kuin keinot sen saavuttamiseen. Näin on aina ollut ja aina tulee olemaan. Järki ja moraali tulevat voimakkaammin vasta aikuisiällä mukaan käytökseen. Tämä on ollut evoluutiossa voittavaa käytöstä ja sen näkee siitä, että tällaiset nuoret miehet ovat yleensä ikäluokan naisten keskuudessa myös suosittuja. Vaaralliset, väkivaltaa herkästi turvautuvat ja päihteitä käyttävät. 2. Päihteet pahentavat näitä epäsosiaalisesta käytöksestä johtuvia asioita, kuten rikollista käytöstä ja elämänhallinnan katoamista. Päihteiden käyttöön eteenkin ongelma yksilöiden kohdalla pitäisi kiinnittää suurempaa huomiota, mutta tämä on tietenkin vaikeaa, jos henkilö ei itse halua sitä. Ne, joiden elämänpolku tuossa kaveripiirissä jatkui rikosten maailmassa linkittyy 100% päihderiippuvuuteen. 3. Pahimmat yksilöt ovat psykologisesti viallisesti tai sairaita, kumpaa sitten haluaa käyttää. Nämä piirteet näkyivät jo lastentarhaiässä ryhmän pahimpien kohdalla. Lisään tässä, että kaikki henkilöt tulivat normaaleista omakotitaloperheistä, joissa isä ja äiti läsnä, joten lähtökohdat olivat suurinpiirtein samanlaiset kaikilla. Pieni prosentti ihmisistä on sosio tai psykopaatteja, joita ei voi parantaa. Heidät pitäisi haastateltavan sanojen mukaisesti lukita pitkiksi ajoiksi pois yhteiskunnasta. Ryhmämme pahin on saanut useita kymmeniä vankeustuomioita, joita on istunut erimittaisia jaksoja. Aina vapauduttuaan hän syyllistyy liutaan muita rikoksia. Arvioin joskus, että hänen uhrien määrä, väkivalta ja seksuaalirikosissa on sadoissa. Suomessa tällainen henkilö vapautuu nopeasti aina tekemään uusia rikoksia. 4. Onneksi valtaosa tuon kaveripiirin henkilöistä pystyi muuttamaan suunnan ja elää nyt lainkuuliaisesti perheenisinä ja työntekijöinä. Muutamia kuoli päihteisiin tai niistä aiheutuneisiin onnettomuuksiin siinä 20-25 ikävuoden välillä. Jos tuosta selvisi ilman pahoja seuraamuksia, niin oli hyvä mahdollisuus normaaliin elämään. Ne, joilla oli paljon tuomioita ja päihteet jatkuvassa käytössä käytännössä sinetöivät elämänpolun jo tuolloin.
Sukupuolihan on sanana jo viitteitä antava. On vain kaksi puolikasta ja jos niitä olisi enemmän, niin sitten varmaan puhuttaisin varteista tai kahdeksasosista tjsp...
Mikä ärsyttää on lässytys kohdullisista ja menstruoivista sanan nainen sijaan! Näitä sanoja lehdistö viljelee kun ollaan niin inklusiivisia. Ajatelkaa jos miehistä alettaisiin puhua kiveksellisinä, koska " naisillakin voi olla kivekset".
@fellow7091 ihan vaikka iltalehdestäkin näitä juttuja saa lukea. Nuo on ujutettu meidän kieleen viranomaisia myöten niinkuin ne olisivat aivan normaaleja sanoja.
Vastauksena kysymykseen, että onko rikoksen tekijä pahempi ihminen jos tekee tekonsa sinä aikana, kun se määritellään rikolliseksi: Sanoisin, että kyllä. Helppona esimerkkinä esimerkiksi orjien pitäminen. Jos joku vuonna 2024 pitää itsellään orjia, on hän jotakuinkin ihmishirviö. Silti tuntuisi melko kohtuuttomalta tuomita kaikkia satoja tai tuhansia vuosia sitten orjia omistaneita ihmishirviöiksi. Voisivatko mitenkään kaikki yläluokan ihmiset Roomassa, Kiinassa ja 1800-luvun yhdysvalloissa olla oikeasti pahoja? Se oli ajan tapa ja moraalisesti kyllä väärä, mutta se on tajuttu vasta nyt myöhemmin
selittää hyvin mm demlan päätöksiä sekä muita kevennettyjä tuomioita tämä selkeytys nykyisestä poliittisesta valinnasta ja tilasto kikkailusta tuomioista 👍
Biologian mukaan sukupuolia on 2. Toki tässä maailmassa poikkeamia on Ja ihminen voi kokea olevansa nykyään vaikka mitä setan mukaan 😂 Mutta onneksi en ole enää nuori. Olisin enemmän mennyt sekaisin silloin nuorena. Ainakin jos olisin lukenut setan informaatiota.
Ja ihmisillä on kamalan kova usko tieteen toimijoihin, kaikkiin tutkimuksiin uskotaan ja muut ihmiset käyttävät niitä hyväksi omassa toiminnassaan jos vaan ne heidän tavoitteisiinsa sopivat.
Tuo koko Tampereen yliopiston haukkuminen ei ole ansaittua, koska nykyään Tampereen yliopisto ja TTY ovat yhdistyneet ja jo ennenkin sitä Tampereen yliopistossa oli paljon ihan ns. "oikeita" aloja, kuten lääketiede, matematiikka yms. Puopolon kokemukset Tampereen yliopistosta on sieltä vasemmistolaisimmista tiedekunnista ja koulutusohjelmista ja siellä meno on varmasti hyvin erilaista kuin esimerkiksi teknisellä puolella. Toki woketus ja cancelointi on teknisellekin puolelle puskenut ihan viime vuosina, mutta ei siitä siellä pidetä ja suunta on siitä pois päin kunhan yhteiskunta menee enemmän oikealle ja ihmiset uskaltavat näyttää aidot mielipiteensä.
Vähemmän vasemmistolaisessa yhteiskunnassa ei tarvittaisi. Nyt meidän äärioikeisto eli Kokoomus ovat hekin tuossa samassa mukana. He tosin haluavat vaihtaa sukupuoltaan vain kerran vuodessa 😅
Pelisäännöt ovat noudatettaviksi säädetty, mutta onko säännöt aina oikeudenmukaisia?Minun mielestä ahvenanmaalainen nyrkkeily on säännöiltään oikeudenmukaisempaa, kuin muualla. Ahvenanmaalaisessa nyrkeilyssä on demokrattiset säännöt ja omaa myös rangaistuslyönnin ja vapaalyönnin. Tämä sääntö parantaa sääntöjen noudattamista ennalta.
Oon katsonut tyyliin 99% Puopolon videot/haastattelut, aihe kuten Ivanilla aina (❤), oikein hyvä, mutta tämä haastateltava on kyllä jotenkin hirveän raskas ja anteeksi nyt - mutta myös jollain tavalla ärsyttävä. Ensimmäinen Puopolon haastis, jota kuunteli vähän "toisella korvalla" , eikä yrityksestä huolimatta pystynyt ihan loppuun asti kuunnella. Tästä aiheesta olisi varmasti moni muukin osannut keskustella, mutta eihän kaiken minua tarvitsekaan miellyttää.✌🏼 Kiitos kuitenkin Ivan laadukkaasta työstäsi, se on arvokasta ❤
Yli 30 vuotta suurimmaksi osaksi pelkällä englanninkielellä päivittäin puhuminen ja kirjoittaminen tekee tehtävänsä ja puhetapa muotoutuu erilaiseksi ja vaikuttaa myös äidinkieleen. Eräällä tutulla huomasin saman ilmiön kun vuosikymmeniä ulkomailla asuneena suomen kielen lauserakenteet unohtuu ja kieleen tulee toisen kielen ääntämys mukaan.
Luultavasti tavista ärsyttää asiantuntijan puhe, joka ei ole pelkkiä iskulauseita ja lentävää retoriikkaa. Tiede- ja faktapohjainen puhe tuntuu tylsältä. Viihde kivempaa tuulipuvuille.
Pitkään aikaan voin todeta että kerrankin haastateltava joka pystyy liikkumaan laajasta kokonaisuudesta pieneen yksityiskohtaan sujuvasti skaalaten. Ei ole musta tuntuu -perusteluja.
Jukka Savolainen ylistää psykologiaa verrattuna sosiologiaan, mutta eikös sitä vasta tullut se skandaali jossa ne testasivat psykologisten tutkimusten toistettavuutta ja yli puolia tutkimuksista ei onnistuttu toistamaan samalla lopputuloksella.
Ei suomea ja usa:ta voi mitenkään verrata keskenään, ovat aina olleet aivan eri tasoa, jo 40-luvulta lähtien. Jos tätä takahikiää pitää johonkin verrata, niin väkiluvultaan samankokoiseen maahan. Ja euroopassa😂
Hieno haastattelu. Kyse ei ole totuudesta, tiettykään, vaan viholliskuvan luomisesta. Mutta sitäkö Orpo tekee? Haluaako hän, että miehiä vihataan? Vaikea uskoa...
Musta toi on ihan selvä juttu että miehillä on enemmän tai vähemmän maskuliinisia tai femiinisiä piirteitä ja samoin naisillakin. On miehiä jotka ovat sirorakenteisia ja siinä mielessä naismaisia ja toisaalta sitten äjänköriläitä ja kaikkea siltä väliltä.
Ihmistä pystyy tietenkin manipuloimaan, jos hänellä ei ole kykyä vastustaa sitä eli vain siltä osin todellisuus muuttuu, minkä propaganda raiskaa, mutta puhumalla ei peitattu siemen ruuaksi asti päädy eli siihen todellisuuteen ei onneksi puhumalla pysty vaikuttamaan ja toivottavasti se, joka puheella lisäarvoa kerää jää ikuisesti riittävässä määrin alisteiseksi tuottavalle yhteisölle. Puhumalla ei yhtä yhteistä Suomea ole ennenkään onneksi onnistuttu luomaan ja eturistiriita on siksi voimakas, ettei se todellisuus siitä puhumalla muuksi muutu. Dictumista lisäarvosta elävä kaupunkilainen unohtaa usein sen, ettei sen maalaisen aivojen poimuttuneisuus kaupunkilaisen puheella vähene, vaikka sen maalaisen vaientaisikin. Totuus puskee läpi tavalla tai toisella. Vaiennetun tuho saastuttaa dictumilla riistäjän täysin luontaisesti, koska hänhän itse kahmii lisäarvon siitä, muttei suostu hyväksymään sitä, mikä jää lopulta käteen.
On varmasti kannattavaa koventaa tuomioita, kuten tämä ennen muutaman vuoden kannustin elää rikoksetonta elämää, niin pääsi ensikertalaisena. Niistä ei puhuta, jotka ovat tämän kannustimen avulla päässeet irti laitoskierteestä. Kun vuosia ollut siviilissä, niin ei enää rikosmaailma kiinnosta. Nyt on se ja sama vaikka tekee mitä kun vapautuu, kovemmat tuomiot eivät ole missään auttaneet. Ainoastaan lisänneet useamman ihmisen henkirikoksia kerralla, piiritys tilanteita normaali ihmisten koteihin jne... Koska jos yksi henkirikos toisi vaikka 30v istumista, kuka 50.vuotias antautuisi?? Ei kukaan menisi suosiolla kuolemaan vankilaan!! Olisi tietysti mukava seurata mediasta: ajojahteja, piirityksiä, tulitaisteluja jne... Tosi-tv:tä kansalle👍!!
@jussim.konttinen4981 Hyvin näyttää toimivan myös esim: Kiinassa, Filippiineillä ja jotenkin Jenkeissä, vaikka Biden nyt armahti lähes kaikki. Tietysti tuollaista pientä, kuten tämän terveydenhuollon pomon takaraivoon ampumista tapahtuu, kuten joukkomurhia. Mikään tutkimus ei korreloi kovien tuomioiden estävän vakavaa rikollisuutta. Mutta olisimme taas ensimmäinen Euroopassa, tai tietysti Valko-Venäjän kanssa, mutta eipähän tuo haittaisi. Mielenkiintoinen kokeilu alkuun, näkisi vähän enemmän tapahtumia sohvalta, ja tulisi tännekin kunnon rikollisuutta/rikollisia, kun ei olisi menetettävää. . Muutenkin olen sitä mieltä, että toinen kerta vankilassa, niin ei koskaan enää ulos!! Jenkeissä on käytössä kolmas kerta, mutta jos on yksi mahdollisuus annettu, niin jokainen päättää uusiiko rikoksen. Siis ei merkitystä onko myymälä varas vai.rattijuoppo (potentiaalinen lasten tappaja yliajollla), välittömästi loppuelämäksi vankilaan. Kun ei kerrasta oppinut, niin täysin turha tuhlata resursseja oikeudenkäyntiin koska tuomio olisi selvä Olen miettinyt että kansalaisaloite pitäisi asiasta tehdä, osoittaa että emme hyväksy mitään rikollista. Rahaa säästyisi kun kaikki uusijat olisivat loppuelämän vankilassa, eikä tulisi ruuhkaa oikeuteen. Kannatetaan 👍!!
46:02 ööö siis taloustieteessä 6 vasuria vs. 1 oikeistolainen?? eipä taida olla lähelläkään, tosin jos hän viittaa USAn Demokraatteihin "vasemmistona", niin kenties?
@@pasiheinonen4067 Onko sinulla jotain oikeaa tietoa asiasta vai onko tuo vain mutua? Kyllä taloustieteestä löytyy ihan pesunkestäviä marxilaisiakin, esim. Kamalan isä.
Muunsukupuolisuus on mielestäni vain käännösvirhe englanninkielen termistä non binary identity. Tuo termihän tarkoittaa ei-binääristä seksuaali-identiteettiä, eikä sitä, että sukupuolia olisi jotenkin enemmän kuin kaksi, niin kuin muunsukupuolisuus -termistä voisi päätellä. Jokainenhan voi seksuaali-identiteetiltään olla mitä tahansa, mutta sukupuoleltaan vain mies tai nainen.
Tää on sitä samaa huttua, huijausta, kusetusta, radiodeipaskaa tai sitten jenkkihuoraamista / miehet-ensin-liikettä tai jotain muuta lihaensin-Trumpsuttelua. Ihan perkeleestä. Tyhmät sonnit Suomessa ovat innoissaan, kun on muka "nyt-meitäki-viimeinki-joku-edes-vähä-ymmärtää -tilanne". Höpö höpö mitään sellaista ole. Aivopesua on, tyhmistämistä, yksinkertaistamista ja idiootit menee helppoon.... Itse asiassa aivan helvetin surullista. "Joku" saa kivat bonukset eli teidän maksamat rahat kaikesta Lapinmatkojen jne. mainostamisesta. Älkää nyt hyvät ihmiset ainakaan menkö sinne Kakslauttas-Revontuli-Levi-Rukan respaan ja sanoko, että koodi "meidän-Ivan".
Kun LI Anderssonilta kysyttiin mamu-nuoretn rikollisuudesta, niin Li piti valitettavana, että "nuoret JOUTUVAT turvautumaan rikoksiisn"...
Itsetuhoinen empatia on mulle todella hankalaa ymmärtää.
Kerran Li vastasi että ne joutuvat turvautumaan rikoksiin persujen takia.
Mikä olisi määrä ilmaista rahaa, joka riittäisi lopettamaan rikollisuuden? Mielestäni ei mikään. Aina on niitä joiden pitää saada enemmän kuin muut.
@@NightsideOfParadise Dialektinen materialismi sanoo, että ihmisen käyttäytyminen on seurausta vain ympäristöstä. Näin ollen rikolliset nähdään uhreina, eikä pahojen ihmisten olemassaoloon edes voi uskoa siinä maailmankuvassa. Toistan, Marxistit eivät SAA uskoa pahojen ihmisten olemassaoloon. Se ei ole heidän filosofiassaan mahdollista.
Kunhan ajattelin hieman avata, mistä tämä tulee.
Kristinuskolla tietty myös osuutta asiaan. Jumala tuomitsee, joten ihmiset eivät saa tuomita. Hyvien ihmisten rooli on olla uhreja maailmanloppuun saakka, ja jos maallinen maailma menee päin vittua, niin ei haittaa, koska kuoleman jälkeen Jumala kuitenkin palkitsee uhrit ja rankaisee tekijöitä. Ainut heikkous vaan siinä, jos Jumalaa ei olekaan.
@junfour Höpö höpö. Kristinuskon alkuperäinen ihmiskäsitys on pessimistinen. Ihminen on paha ja joutuu kadotukseen, ellei kadu syntejään ja tee parannusta ja ota vastaan Jeesuksen valmistamaa pelastusta. Ja ihmiselle kyllä kerrotaan jo nyt, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Sana tuomitsee jo nyt pahan, mutta lopullinen tuomio kuuluu Jumalalle.
Marxilainen humanismi uskoo ihmisen hyvyyteen, ei raamatullinen kristinusko.
Yllättäen ne ketkä vaihtaa sukupuolta niin vaihtaa niiden kahden väliltä. Et kyl niiden kohdalla näkyy se et ei niitä sukupuolia ole enemmän kuin kaksi.
Joo , ei kukaan vaihda sukupuolta numero 16:sta neljääntoista.
Hyvä pointti!
Hyvä huomio, ne vaihtaa naisesta mieheksi tai toisin päin. Jos niitä sukupuolia olisi vaikka 500 kpl niin siinä kaavakkeessa pitäisi olla koko litania että minkä näistä viidestäsadasta otat tällä kertaa.
Hienoa. Tuossa on vastaus kaikille jotka väittää muuta.
Hemmetti nerokas nosto🎉
Jos halutaan suojella vähemmistöjä, niin suomalaisia on kyllä aika vähän 🤔
Eduskunnan pitäisi edustaa ja puolustaa totuutta ja kansaa, on käsittämätöntä, että kansanedustuslaitos, media, koululaitos.. taipuvat joidenkin ryhmien ja heidän omien intressiensa tahtoon .
Tämä ilmiö on sama kuin sarjamurhaajalla tai vaikka narkomaanilla. Narkomaani siirtyy aina vaan vahvempiin aineisiin. Sarjamurhaaja tekee aina seuraavalla kerralla raaemman murhan kuin edellinen koska vain sillä keinoin pystyy vaientamaan omantunnon. Eli tavallaan sovittamaan sen rikoksen. Sama on nämä seksuaalilait mitkä vievät lapsen oikeuden isään ja äitiin, syntymätön lapsi murhataan eli siltä viedään oikeus elämään ym ym. Kun tämä lainsäädäntö romuttaa lasten elämän niin se kolahtaa lainsäätäjän omaantuntoon ja taas on säädettävä entistä julmempia lakeja. Tämä on siis marxilaisuutta jos joku ei sitä ymmärrä. Puhun Marinin hallituksesta.
Meillä syyrialaiset työttömänä 61%😮
Hyvä miiehet! Olipa taas hyvää ja mielenkiintoista keskustelua.Ehdottakaa Puopoloa Suuri Journalistipalkintoa 2024-kisassa! 31.12-24 on viimeinen ehdotuksen jättöpäivä
Ruotsissa henkirikosten selvitysprosentti laskee kaiken aikaa, ja Tukholman ja Malmön alueella on enää vain reilut 10 %, eli se on katastrofi!
Kyllä. Kukaan ei enää myöskään viitsi puhua Ruotsin seksuaalirikostilastoista. Uusi normaali.
Ja vielä jos mietitään että aika monessa henkirikoksessa on tekijä täysin selvä alusta, esim perheväkivallassa, niin se tarkoittaa että jengimurhista ei selviä juuri yhtään.
@@johannespilvikukka6003 Sekin vielä, että jengit, tai paremminkin Ruotsiin pesiytynyt mafia uhkailee tuomareita ja poliiseja kostolla perheitä ja lapsia kohtaan. Tämä on nykyisyyttä, ja mafia tiettää, että meillä jokaisella on hintamme!
Loistava vieras ja video 👍👍
Mikään ei ole ihanampaa kuin kouluja käymätön lukutaidoton lähi-idän nuorimies. Talous kasvuun.
🤣 No sehän aina riippuu siitä onko valmis tekemään töitä ja opiskelemaan ja työskentelemään töitä...
@@hoohoo4426Minä työskentelen töitä
@@marcus866 ei pidä olla noin rasistinen. Meidän pitää vain ostaa paljon kameleita, kun meillä on jo kuskit täällä odottamassa. Ja lampaan liha on täällä aliarvostettua. Paimenetkin on valmiina😍
Hölynpölyyn ei pidä uskoa, vaikka toimittajat ja tärähtäneistö sitä levittää.
Sukupuolia on kaksi. Loput on korvien välissä. Eise operaatio muuta toimintaa siellä korvien välissä. Ja tuskin kovin hyvältä näytä se leikelty jalkoväli. Ja mikä pettymys kun se löysä liimaa-leikattu letku ei värähdäkään.. 😮 ja entä jos muuttaa mieltä 10v päästä 😮
Metsäkämpillä aikoinaan oli vähä rikollisutta vaikka miehet asui viikot ja enemänkin keskenää siellä.Tämä kuvaa hyvin kuika työkultuurin aikaan oli vähän rikolisuutta ja nuoretmihet jopa kotoa ohjattiin pienipalkaisiin fyysisiin töhin kiireellä.
Korpilaki oli erinomainen Demokratian muoto..
@@jukkajaaskelainen1986 Joo yksi vanha metsuri kämppäjätkä sanoi 80 luvulla.Ettei siellä kämpillä rosvoiltu ,vapaasti kaikki sai pitää tilipussiaan kaapissa ,jossa ei ollut lukkoa.Jos ongemia ilmeni ,se polkaistiin suohon ,eikä siitä sen jälkeen puhuttu mitään.
Ai se on korpilaki.tänx
Koko DEI-touhu ja muunsukupuolisuus sun muu Kuu-höpötys on lisäarvoloiseutta. Oikeat tuottavat yhteisöt eivät harrasta moista, kun ei aika eikä kiinnostus moiseen riitä. Se tukkijätkien korpilaki on hyvä esimerkki siitä, että pitää kuulua kaupungin pullamössöporukkaan tai olla muuten millä tahansa manipulointifabuloinnilla höynäytettävä hölmö, että edes alkaa höpöttää deitä, muunsukupuolisuutta tai muuta etnourbaanilisäarvoloiseuden tulonsiirtoturistihörönlöröä. Älyttömin skeida sylkee ulos niiden suusta, jotka voivat aina jotain tarvitessaan sen Kelasta saada. Muistutan vielä, ettei maaseudulla asuva henkilö, joka ei ole vuokralainen ja asumistukea saava saa edes toimeentulotukea. Jos et osaa/viitsi ruokkia itseäsi rikkaruohoilla, marjoilla ja sienillä, hukka perii. Yksi mamu tuli lässyttämään mulle jotain wokejuttua ja sanoin hänelle "ettäs kehtaat tulla solvaamaan omavaraisyhteisön jäsentä etnourbaaniloisdegeneroituneella skeidalla! Sinä et minua määritä loinen!" Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. En kelvannut nuoruudessani täysmittaisesti akateemiseen yhteisöön kahdesta erinomaisin arvosanoin suoritetusta korkeakoulututkinnostani huolimatta eli koska en saanut opintomenestystäni vastaavaa asemaa, yhteiskuntasopimus raukesi jo kauan sitten kohdallani niin, ettei mikään velvoita minua tyhjin käsin kunnanelättinä lässyttäviä loisia kohtaan. Heidän puheensa on kärpäsen surinaa korvissani eli se yksinomaan häiritsee. DEI-höpötys kuuluu urbaaniyhteisölle, ei meille, koska kuten Georges Duby jo Ranskan maaseudun historiassaan toi esille "kaupungit voivat kasvaa vain maaseudun tuotannon lisäarvon mukaan luontaisesti määräytyvässä suhteessa" Lauhkeassa ilmastossa (Ranska) kaupungit alkoivat kasvaa jo varhain. Toisin on asia Suomessa. Täällä ei ole tilaa eikä töitä yhtä isolle kaupunkiväestölle kuin laukean ilmaston Ranskassa ja silti Suomen Kela on yhtä avokätinen kuin Ranskan CAF. Se on järjetöntä, epäoikeudenmukaista ja tuhoisaa. Suomen kaupunkiloiset haluavat leikkiä hyväntekijää maalaisen selkänahasta ja maahantuovat väestöä, jolle ei koskaan voikaan tulla mitään kunnon elantoa ja paikkaa, KOSKA NE IHMISET EIVÄT YKSINKERTAISESTI SANOTTUNA KUULU TÄNNE EIKÄ HEIDÄN KELA-RAHALLA TEKOHENGITTÄMISENSÄ TEE MUUTA KUIN TAPPAA TUOTTAVAN, IKEEN ALLE MAKSAJIKSI ALISTETUN VÄESTÖN SUKUPUUTTOON JA AIHEUTTAA RIKOLLISUUTTA TÄNNE KUULUMATTOMAN JA SIKSI SOPEUTUMATTOMAN VÄESTÖN TURHAUTUESSA. Ja vielä heidän hiilijalanjälkensä päälle....Kääk... järjetöntä, epäreilua ja epäekologista tämä Kela-maahanmuutto. Kaupunkilainen eksistenssi on sievistelevien hupsujen höpötystä. Oikea paikka yhteisössä lunastetaan tekemällä eli suorittamalla eikä joukkoistettu sana ole yksittäisen ihmisen sanaa yhtään arvokkaampi, vaikka sillä on väkivalta-ase nimeltä joukkovoima taustatukena. Lontoosta ei tule Saksan pääkaupunkia, vaikka iso joukko ihmisiä niin väittäisi yhden tai muutaman manipuloitua heidät uskomaan niin.
Vankiloissa on korpilaki voimissaan. Siellähän joudutaan eristämään eri osastolle lasten hyväksikäyttäjät ja raiskaajat. Mutta kyllä aina löytyy keino....
Rikoksilla oireilusta: joku voi oireilla vaikka pontikankeitolla ja sen myynnillä sekä hirven salametsästyksellä.
Tuukka Kuru vieraaks! Cmon
Tämä. Mutta ei uskalla
Aivan loistava jakso 👍
Jos näinkin kokenut ja varmaankin älykäs mies antaa äänensä Harrisille, niin herää kysymys miksi? Yhteisön paine, rahoitus?
Suomalaisuus 🤔
@@soijufamu5470 Hyvin mahdollista. Suomi on Euroopan viimeisiä sosialistisia maita.
Ukraina-sympatia ja Euroopan turvallisuus. Kieltämättä iljettäviä arvoja..
@@fellow7091 Mitä vittua? Vai oliko toi sarkasmia?
@@hanni1000 Sarkasmia toki. Trumpia kannattavat eurooppalaiset eivät ymmärrä omaa parastaan eivätkä varsinkaan Ukrainan. On täysin ymmärrettävää, että eurooppalainen kannatti vaaleissa Harrisia.
Hyvää settiä taas, kiitos!
Kriminologia on kiinnostanut itseäni jo pidempää, koska vartuin kaveripiirissä, josta on tullut pari kovan luokan rikollista ja koko tuon piirin toiminta oli silloin teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä hyvin epäsosiaalista. Erinäiset pienet ja suuremmat rikokset olivat ihan normeja, joista ei pahemmin tunnettu omantunnon pistoja. Olen tältä pohjalta paljon jälkeenpäin tutkiskellut, että mistä kaikki johtui ja tässä on omia johtopäätöksiäni.
1. Nuoret miehet ovat alttiita rikolliselle toiminnalle, koska päämäärä on tärkeämpi kuin keinot sen saavuttamiseen. Näin on aina ollut ja aina tulee olemaan. Järki ja moraali tulevat voimakkaammin vasta aikuisiällä mukaan käytökseen. Tämä on ollut evoluutiossa voittavaa käytöstä ja sen näkee siitä, että tällaiset nuoret miehet ovat yleensä ikäluokan naisten keskuudessa myös suosittuja. Vaaralliset, väkivaltaa herkästi turvautuvat ja päihteitä käyttävät.
2. Päihteet pahentavat näitä epäsosiaalisesta käytöksestä johtuvia asioita, kuten rikollista käytöstä ja elämänhallinnan katoamista. Päihteiden käyttöön eteenkin ongelma yksilöiden kohdalla pitäisi kiinnittää suurempaa huomiota, mutta tämä on tietenkin vaikeaa, jos henkilö ei itse halua sitä. Ne, joiden elämänpolku tuossa kaveripiirissä jatkui rikosten maailmassa linkittyy 100% päihderiippuvuuteen.
3. Pahimmat yksilöt ovat psykologisesti viallisesti tai sairaita, kumpaa sitten haluaa käyttää. Nämä piirteet näkyivät jo lastentarhaiässä ryhmän pahimpien kohdalla. Lisään tässä, että kaikki henkilöt tulivat normaaleista omakotitaloperheistä, joissa isä ja äiti läsnä, joten lähtökohdat olivat suurinpiirtein samanlaiset kaikilla. Pieni prosentti ihmisistä on sosio tai psykopaatteja, joita ei voi parantaa. Heidät pitäisi haastateltavan sanojen mukaisesti lukita pitkiksi ajoiksi pois yhteiskunnasta. Ryhmämme pahin on saanut useita kymmeniä vankeustuomioita, joita on istunut erimittaisia jaksoja. Aina vapauduttuaan hän syyllistyy liutaan muita rikoksia. Arvioin joskus, että hänen uhrien määrä, väkivalta ja seksuaalirikosissa on sadoissa. Suomessa tällainen henkilö vapautuu nopeasti aina tekemään uusia rikoksia.
4. Onneksi valtaosa tuon kaveripiirin henkilöistä pystyi muuttamaan suunnan ja elää nyt lainkuuliaisesti perheenisinä ja työntekijöinä. Muutamia kuoli päihteisiin tai niistä aiheutuneisiin onnettomuuksiin siinä 20-25 ikävuoden välillä. Jos tuosta selvisi ilman pahoja seuraamuksia, niin oli hyvä mahdollisuus normaaliin elämään. Ne, joilla oli paljon tuomioita ja päihteet jatkuvassa käytössä käytännössä sinetöivät elämänpolun jo tuolloin.
USA ssa Tylisyystilastot vaikuttaa talouteen ja korkoihin,suomessa ja euroopassa yhteys on epäselvä ja kontrolloimaton, koska välissä on sosiaalituet.
myös hyvä loppukeskustelu maahanmuutosta, hyvä keskustelu kokonaisuudessaan, bravoooo
Erinomainen haastattelu, jossa monet asiat selkiytyivät.
Väestönvaihto ei ole mikään teoria vaan fakta joka selviää ihan tilastoja tarkastelemalla. Suomalaisten määrä laskee mutta väkiluku nousee jatkuvasti.
Jos jokainen ottaisi huikan, kun Ivan nostaa sukupuoliasiat esiin, kaikilla täällä olisi maksakirroosit. 😆
Hyvä haastattelu!
Sukupuolihan on sanana jo viitteitä antava. On vain kaksi puolikasta ja jos niitä olisi enemmän, niin sitten varmaan puhuttaisin varteista tai kahdeksasosista tjsp...
Kiitokset hyvästä haastattelusta.
Hyvä keskustelu! 🎉
Mahtavaa joulupäivän pelastus!
Ivan, haastattele sitä Somalimaan uutta pressaa.
Tämä oli hyvä juttu.
Mikä ärsyttää on lässytys kohdullisista ja menstruoivista sanan nainen sijaan! Näitä sanoja lehdistö viljelee kun ollaan niin inklusiivisia. Ajatelkaa jos miehistä alettaisiin puhua kiveksellisinä, koska " naisillakin voi olla kivekset".
Minua ei ärsytä kun en Yleä katso enkä kuuntele.
@fellow7091 ihan vaikka iltalehdestäkin näitä juttuja saa lukea. Nuo on ujutettu meidän kieleen viranomaisia myöten niinkuin ne olisivat aivan normaaleja sanoja.
@@kisuli2734 Onneksi kuitenkin vähemmän ylen ulkopuolella
Kysymyshän ei ole koiraista ja naaraista vaan akkamaisuudesta ja miehekkyydestä
Pätevän tuntuinen mies tämä Jukka. Mutta tympäsee (veellä), kun/jos Suomen Akatemia kouluttaa noin hyviä tiedemiehiä USAlle.
Kukapa tänne haluaa jäädä jos muualle pääsee.
DEI on vain nimetty uudestaan.
Kun syntyy lapsi, se on aina joko tyttövauva tai poikavauva, miksi koskaan ei synny muunsukupuolisia vauvoja?
On heitä syntynyt jossain ulkomailla eli poikkeamia.
Syntyyhän niitä, mitä ihmettä
@@yarmo4321 No syntyyhän niitä
@@jari-mattilatvala5998
Esitä todisteet
@@jari-mattilatvala5998
Esitä todisteet
Skarppi kaveri 👍
Vastauksena kysymykseen, että onko rikoksen tekijä pahempi ihminen jos tekee tekonsa sinä aikana, kun se määritellään rikolliseksi: Sanoisin, että kyllä.
Helppona esimerkkinä esimerkiksi orjien pitäminen. Jos joku vuonna 2024 pitää itsellään orjia, on hän jotakuinkin ihmishirviö.
Silti tuntuisi melko kohtuuttomalta tuomita kaikkia satoja tai tuhansia vuosia sitten orjia omistaneita ihmishirviöiksi. Voisivatko mitenkään kaikki yläluokan ihmiset Roomassa, Kiinassa ja 1800-luvun yhdysvalloissa olla oikeasti pahoja? Se oli ajan tapa ja moraalisesti kyllä väärä, mutta se on tajuttu vasta nyt myöhemmin
Riippuu miten niitä orjia kohdellaan. Länsi-Afrikassa oli paljon orjia vielä 1950-luvulla.
Ei voi olla kovin älykäs ihminen, jos on äänestänyt Harrisia.
Tuossa haastattelussa havainnollistetaan teorian ja käytännön ristiriita.
Ei voi olla kovin älykäs, jos kirjoittaa tuollaisen kommentin.
Luultavasti ajattelee siinä vähän Ukrainan ja Euroopan etua. Ei halua synnyinmaanosan asioita enempää sekaisin..
@@fellow7091Luuletko ihan oikeasti että keskivertojenkkiä kiinnostaa joku helvetin Eurooppa?
Ei ole myöskään älykäs, jos haukkuu tätä
Ihan fiksua pohdintaa, paljon olisi korjattavaa rikosseuraamuksissa. Kaimalle kuitenkin tiedoksi, että federal on liittovaltio, ei osavaltio.
selittää hyvin mm demlan päätöksiä sekä muita kevennettyjä tuomioita tämä selkeytys nykyisestä poliittisesta valinnasta ja tilasto kikkailusta tuomioista 👍
Sukupuolia on 2, jos on epävarma asia kuikkaa alushousujesi sisään 😂
Biologian mukaan sukupuolia on 2.
Toki tässä maailmassa poikkeamia on
Ja ihminen voi kokea olevansa nykyään vaikka mitä setan mukaan 😂
Mutta onneksi en ole enää nuori.
Olisin enemmän mennyt sekaisin silloin nuorena.
Ainakin jos olisin lukenut setan informaatiota.
Ja ihmisillä on kamalan kova usko tieteen toimijoihin, kaikkiin tutkimuksiin uskotaan ja muut ihmiset käyttävät niitä hyväksi omassa toiminnassaan jos vaan ne heidän tavoitteisiinsa sopivat.
Toivottavasti kaikki iglut ovat uusia, ettei joudu vedessä nukkumaan.
😅
Tuo koko Tampereen yliopiston haukkuminen ei ole ansaittua, koska nykyään Tampereen yliopisto ja TTY ovat yhdistyneet ja jo ennenkin sitä Tampereen yliopistossa oli paljon ihan ns. "oikeita" aloja, kuten lääketiede, matematiikka yms. Puopolon kokemukset Tampereen yliopistosta on sieltä vasemmistolaisimmista tiedekunnista ja koulutusohjelmista ja siellä meno on varmasti hyvin erilaista kuin esimerkiksi teknisellä puolella. Toki woketus ja cancelointi on teknisellekin puolelle puskenut ihan viime vuosina, mutta ei siitä siellä pidetä ja suunta on siitä pois päin kunhan yhteiskunta menee enemmän oikealle ja ihmiset uskaltavat näyttää aidot mielipiteensä.
Kyllä huomaa että ukko on yliopistojen aivopesemä kun äänestää Kamalaa Harrista.
Tämän itsestäänselvyyden päivittelyyn tarvittiin oikein professori. Syvä huokaus.
Minkä helvetin takia kuuntelet, varsinkin oikeistolaista kanavaa? Lue hesaria.
Vähemmän vasemmistolaisessa yhteiskunnassa ei tarvittaisi. Nyt meidän äärioikeisto eli Kokoomus ovat hekin tuossa samassa mukana. He tosin haluavat vaihtaa sukupuoltaan vain kerran vuodessa 😅
Meinaatko turha...että Puopolon yksinpuhelu olisi sama asia, kuin Amerikassa asuvan proffessorin mielipide?
itsestäänselvyys vaatii mediaan näkyvyyttä. Selvyttömyys pursuilee joka mediassa 24/7.
@@Mikado2100 sinähän velho olet, jos loihdit kokoomuksesta jotain oikeistolaista, saati sitten äärimmäistä.
Romaneilla tämä vuosi on ollut vaikea, mitä rikolliseen käyttäytymiseen tulee.
Pelisäännöt ovat noudatettaviksi säädetty, mutta onko säännöt aina oikeudenmukaisia?Minun mielestä ahvenanmaalainen nyrkkeily on säännöiltään oikeudenmukaisempaa, kuin muualla.
Ahvenanmaalaisessa nyrkeilyssä on demokrattiset säännöt ja omaa myös rangaistuslyönnin ja vapaalyönnin.
Tämä sääntö parantaa sääntöjen noudattamista ennalta.
Moro. Kualemanrankastus on hyvä siks että ainakan em. rankastuksen kärsiny ei uusi rikosta.
Tampereen jäte-Yliopisto. Luuserit opiskelevat siellä.
Oon katsonut tyyliin 99% Puopolon videot/haastattelut, aihe kuten Ivanilla aina (❤), oikein hyvä, mutta tämä haastateltava on kyllä jotenkin hirveän raskas ja anteeksi nyt - mutta myös jollain tavalla ärsyttävä. Ensimmäinen Puopolon haastis, jota kuunteli vähän "toisella korvalla" , eikä yrityksestä huolimatta pystynyt ihan loppuun asti kuunnella.
Tästä aiheesta olisi varmasti moni muukin osannut keskustella, mutta eihän kaiken minua tarvitsekaan miellyttää.✌🏼
Kiitos kuitenkin Ivan laadukkaasta työstäsi, se on arvokasta ❤
Jukalla on suomenkieli jäänyt pölyämään USA:ssa ja siksi hänen on vaikea puhua sitä.
Yli 30 vuotta suurimmaksi osaksi pelkällä englanninkielellä päivittäin puhuminen ja kirjoittaminen tekee tehtävänsä ja puhetapa muotoutuu erilaiseksi ja vaikuttaa myös äidinkieleen. Eräällä tutulla huomasin saman ilmiön kun vuosikymmeniä ulkomailla asuneena suomen kielen lauserakenteet unohtuu ja kieleen tulee toisen kielen ääntämys mukaan.
Luultavasti tavista ärsyttää asiantuntijan puhe, joka ei ole pelkkiä iskulauseita ja lentävää retoriikkaa. Tiede- ja faktapohjainen puhe tuntuu tylsältä. Viihde kivempaa tuulipuvuille.
Ota ryyppy aina kun tulee "ää" tai "niinku".
Pitkään aikaan voin todeta että kerrankin haastateltava joka pystyy liikkumaan laajasta kokonaisuudesta pieneen yksityiskohtaan sujuvasti skaalaten.
Ei ole musta tuntuu -perusteluja.
Kohta riittää pinnat. Hyvä setti menettää osinkonsa mainoksineen. Juu. Voi maksaa ja liittyä johonkin "patrioniin"...
Vaikea kuunnella tuota heppua jostain syystä. Jotenkin ei eyene juttu vaan junnaa paikoillaan ja hyppii sinne tänne.
Jukka Savolainen ylistää psykologiaa verrattuna sosiologiaan, mutta eikös sitä vasta tullut se skandaali jossa ne testasivat psykologisten tutkimusten toistettavuutta ja yli puolia tutkimuksista ei onnistuttu toistamaan samalla lopputuloksella.
Lopetin kuuntelun ku se kerto äänestäneensä harrista
Radio Dei?
fi.wikipedia.org/wiki/Diversity,_equity,_inclusion
Hauska huomio, tänks😅
Ostin tyttökissan. Nyt se kissa luulee olevansa koira..
😂
Yllättävästi Jukka Savolaisen ääni muistuttaa Timo T.A. Mikkosen ääntä..
Sukupuolia on 73, uusimpana harmaa sukupuoli (gray gender/canus genus). Ja monia uusia tullaan julkaisemaan ensi vuonna! Valmistautukaa vaan 🙌
Miten olisi Anus genus? 😂
Monesko se taisteluhelikopteri on?
Ei suomea ja usa:ta voi mitenkään verrata keskenään, ovat aina olleet aivan eri tasoa, jo 40-luvulta lähtien. Jos tätä takahikiää pitää johonkin verrata, niin väkiluvultaan samankokoiseen maahan. Ja euroopassa😂
Onko niin että täällä ei näitä tiedetä vai.......
Hieno haastattelu. Kyse ei ole totuudesta, tiettykään, vaan viholliskuvan luomisesta. Mutta sitäkö Orpo tekee? Haluaako hän, että miehiä vihataan? Vaikea uskoa...
Herra professori siis äänesti omia ammatillisia arvojaan vastaan, kummallista ?
Ukrainan ja Euroopan turvallisuuden puolesta. Onko vaikea hyväksyä?
Kyllä se Trump on parempi myös Euroopalle ja Ukrainalle. Ukrainalaiset kannattivat enemmän Trumpia @@fellow7091
@@fellow7091Eipä tuo turvallisuus ole oikein näkynyt Bidenin presidenttikaudella.
@@Lerppunen Jos uskot että näkyy Trumpin kaudella, niin onnea uskollesi.
❤❤❤🎉
😂😂😂😂😂😂😂
Juutalaiset mainittu. Melkein jo meinattiin mennä ongelmien ytimeen.
Sinäkö meinasit, vai kuka?
Hyvät olot vankilassa ? Silloinhan sinne alkaa olla jo tunku.
Musta toi on ihan selvä juttu että miehillä on enemmän tai vähemmän maskuliinisia tai femiinisiä piirteitä ja samoin naisillakin. On miehiä jotka ovat sirorakenteisia ja siinä mielessä naismaisia ja toisaalta sitten äjänköriläitä ja kaikkea siltä väliltä.
Ihmistä pystyy tietenkin manipuloimaan, jos hänellä ei ole kykyä vastustaa sitä eli vain siltä osin todellisuus muuttuu, minkä propaganda raiskaa, mutta puhumalla ei peitattu siemen ruuaksi asti päädy eli siihen todellisuuteen ei onneksi puhumalla pysty vaikuttamaan ja toivottavasti se, joka puheella lisäarvoa kerää jää ikuisesti riittävässä määrin alisteiseksi tuottavalle yhteisölle. Puhumalla ei yhtä yhteistä Suomea ole ennenkään onneksi onnistuttu luomaan ja eturistiriita on siksi voimakas, ettei se todellisuus siitä puhumalla muuksi muutu. Dictumista lisäarvosta elävä kaupunkilainen unohtaa usein sen, ettei sen maalaisen aivojen poimuttuneisuus kaupunkilaisen puheella vähene, vaikka sen maalaisen vaientaisikin. Totuus puskee läpi tavalla tai toisella. Vaiennetun tuho saastuttaa dictumilla riistäjän täysin luontaisesti, koska hänhän itse kahmii lisäarvon siitä, muttei suostu hyväksymään sitä, mikä jää lopulta käteen.
Kä lie Jukan ätti on X:ssä?
Onpa perkuleen paljo kommentteja. Miks… taitaa olla kiinnostavaa. Jo seuraan…
On varmasti kannattavaa koventaa tuomioita, kuten tämä ennen muutaman vuoden kannustin elää rikoksetonta elämää, niin pääsi ensikertalaisena.
Niistä ei puhuta, jotka ovat tämän kannustimen avulla päässeet irti laitoskierteestä. Kun vuosia ollut siviilissä, niin ei enää rikosmaailma kiinnosta.
Nyt on se ja sama vaikka tekee mitä kun vapautuu, kovemmat tuomiot eivät ole missään auttaneet. Ainoastaan lisänneet useamman ihmisen henkirikoksia kerralla, piiritys tilanteita normaali ihmisten koteihin jne...
Koska jos yksi henkirikos toisi vaikka 30v istumista, kuka 50.vuotias antautuisi?? Ei kukaan menisi suosiolla kuolemaan vankilaan!!
Olisi tietysti mukava seurata mediasta: ajojahteja, piirityksiä, tulitaisteluja jne...
Tosi-tv:tä kansalle👍!!
Japanissa on kuolemantuomio. Ihan hyvin näyttää toimivan.
@jussim.konttinen4981 Hyvin näyttää toimivan myös esim: Kiinassa, Filippiineillä ja jotenkin Jenkeissä, vaikka Biden nyt armahti lähes kaikki.
Tietysti tuollaista pientä, kuten tämän terveydenhuollon pomon takaraivoon ampumista tapahtuu, kuten joukkomurhia. Mikään tutkimus ei korreloi kovien tuomioiden estävän vakavaa rikollisuutta.
Mutta olisimme taas ensimmäinen Euroopassa, tai tietysti Valko-Venäjän kanssa, mutta eipähän tuo haittaisi.
Mielenkiintoinen kokeilu alkuun, näkisi vähän enemmän tapahtumia sohvalta, ja tulisi tännekin kunnon rikollisuutta/rikollisia, kun ei olisi menetettävää.
. Muutenkin olen sitä mieltä, että toinen kerta vankilassa, niin ei koskaan enää ulos!! Jenkeissä on käytössä kolmas kerta, mutta jos on yksi mahdollisuus annettu, niin jokainen päättää uusiiko rikoksen.
Siis ei merkitystä onko myymälä varas vai.rattijuoppo (potentiaalinen lasten tappaja yliajollla), välittömästi loppuelämäksi vankilaan. Kun ei kerrasta oppinut, niin täysin turha tuhlata resursseja oikeudenkäyntiin koska tuomio olisi selvä
Olen miettinyt että kansalaisaloite pitäisi asiasta tehdä, osoittaa että emme hyväksy mitään rikollista. Rahaa säästyisi kun kaikki uusijat olisivat loppuelämän vankilassa, eikä tulisi ruuhkaa oikeuteen.
Kannatetaan 👍!!
Olis kiva saada toi toinenkin Jukka Savolainen vieraaksi! Siis se verkostojohtaja hybridikeskuskesta, myös A-Studiosta hyvin tuttu.
Suhteet Siperiaan kuntoon.
Niin täälä läsytellään samaa asiaa (sukupoli homma)? Ja siitä valitetaan? Ite en kuule muuta kun youtube höpötös ohjelmisa? Jotain uutta Tube hemot?
46:02 ööö siis taloustieteessä 6 vasuria vs. 1 oikeistolainen?? eipä taida olla lähelläkään, tosin jos hän viittaa USAn Demokraatteihin "vasemmistona", niin kenties?
Kaikki on suhteellista...
@@maxxon99 niin kai, mutta kyllä ainakin Suomessa on (jonkinsortin) oikeisto enemmistö taloustieteissä.
@@pasiheinonen4067 Onko sinulla jotain oikeaa tietoa asiasta vai onko tuo vain mutua?
Kyllä taloustieteestä löytyy ihan pesunkestäviä marxilaisiakin, esim. Kamalan isä.
Savolainen äänesti Kamalaa..🙄 Yellow school busses, yeah. In a context, right?
Jauhotit rahoituksista😂
Muunsukupuolisuus on mielestäni vain käännösvirhe englanninkielen termistä non binary identity.
Tuo termihän tarkoittaa ei-binääristä seksuaali-identiteettiä, eikä sitä, että sukupuolia olisi jotenkin enemmän kuin kaksi, niin kuin muunsukupuolisuus -termistä voisi päätellä.
Jokainenhan voi seksuaali-identiteetiltään olla mitä tahansa, mutta sukupuoleltaan vain mies tai nainen.
Moro. Ketäs he olivatkan ne USAn alkuperäiset ihmiset? Intiaanitko?
Onko tekoäly mies vai nainen?
Ei tietenkään ole, vaan on koneoletettu.
Trans oletettu
onko tekoäly elävä olento?
Äly on mies
@@jussim.konttinen4981 miksi
Ite oon xenomorffi
Hiffaat hyvin sekoboltseja ohjelmiis..
Siinä tapauksessa saat varmasti pian soiton Ivanilta
Dei tarkoittaa?
se on se woken ääriopetus, diversity jotain ;D
diversity eqyity inclusion
näistä lyhenne siis
@petteriviika2497 ei tuo Lontoo oikein taitu mutta ei tuo suomeksiksan ole ymmärrettävää
Divede Et Impera. Hajota ja hallitse politiikkaa.
Tää on sitä samaa huttua, huijausta, kusetusta, radiodeipaskaa tai sitten jenkkihuoraamista / miehet-ensin-liikettä tai jotain muuta lihaensin-Trumpsuttelua. Ihan perkeleestä. Tyhmät sonnit Suomessa ovat innoissaan, kun on muka "nyt-meitäki-viimeinki-joku-edes-vähä-ymmärtää -tilanne". Höpö höpö mitään sellaista ole.
Aivopesua on, tyhmistämistä, yksinkertaistamista ja idiootit menee helppoon.... Itse asiassa aivan helvetin surullista.
"Joku" saa kivat bonukset eli teidän maksamat rahat kaikesta Lapinmatkojen jne. mainostamisesta. Älkää nyt hyvät ihmiset ainakaan menkö sinne Kakslauttas-Revontuli-Levi-Rukan respaan ja sanoko, että koodi "meidän-Ivan".
Voi rähmä mikä palikka. 😂 No onneks meni vientiin eikä pyllyile kotimaassamme.
Yrititkö sanoa jotakin?
@fellow7091 sanoin jo. Kaveri on osa ongelmaa, hyvä että ei meillä vaan muualla.
@@papabear628 yrititkö siis sanoa jotain? Jos yritit niin mitä?
@@fellow7091 mitäs uliset vielä? Kulkeeko tuo suvussa vai sattuiko onnettomuus? 😊
US = 3.5M Islam
Ruotsi/Alankomaat/Britain/Saksa/Ranska.. 9-11% Islam.