Mulla on ollu unettomuutta niin kauan kuin muistan. Joten tsemppiä kaikille jotka kärsii unettomuudesta❤️ ymmärrän teitä, ja tiiän et se on hirvein tunne, kun et oo nukkunu koko yönä, ja seuraavana päivänä pitää tehdä töitä
Olen jo nuoruudesta asti heräillyt yöllä ovikellon ja puhelimen ääneen. Aikani kävin katsomassa oliko äänet todellisia. Nykyään jo tiedän että voin jatkaa nukkumista normaalisti. Vuosikausia se kyllä häiritsi ja jopa pelotti. Kiitos hyvästä videosta.
En tiedä mikä itsellä on, mutta joskus kun olen herännyt yöllä todella väsyneenä pystyn siirtymään useita kertoja valveuneen. Tapa jolla siirryn valveuneen on vain todella outo, näen yleensä outoja kuvioita kun silmäni ovat kiinni ja kuulen joko korkeaa ääntä tai jopa musiikkia jonka jälkeen "herään" unen sisältä ja pystyn siellä tekemään jotain kunnes uneni menee rikki ja herään :D Pystyn siis tekemään tätä useasti ja siirtymään takaisin valveuneen, mutta tämäkin toimii vain jos olen todella väsynyt. Muuten kyllä unen kanssa ei ole mitään ongelmia, nukun yöni todella hyvin ja näen yleensä todella paljon unia mitkä muistan joka kerta kun herään
No nyt luultavasti selvisi miksi aina ajoittain heräilen pamaukseen tai laukaukseen. Luultavasti siis räjähtävä pää -unihäiriö. Kiitos Ville taas valistuksesta!
Liian hyvät unen lahjat. Olen nukahtanut mm luento saliin, bussi pysäkille, hammaslääkärin tuoliin ja lukemattomia kertoja junaan. Pakko kai kohta alkaa pitää vekkaria mukana..
No nyt on kyllä mielenkiintoista aihe! Itse olen kärsinyt unettomuudesta jo pitkään. Vuosikausia siis. Lähimpänä tällä listalla on tuo kohta 3. Jos yrittää mennä nukkumaan tiettyyn kellonaikaan, ilman että väsyttää, se on täysin tuhoon tuomittu yritys, ja sen jälkeinen olotila on hirveä. Unen saaminen on muutenkin erittäin vaikeaa. Lämpötila on iso tekijä ja pienetkin lämpötilan vaihtelut vaikuttavat suuresti nukahtamiseen. Tämän lisäksi aivan erityisesti äänet häiritsevät. Itselle täytyy olla aivan täysin hiljaista ja mielellään säkkipimeää. Mutta sekään ei takaa, että uni tulisi, vaikka väsytäisikin. Eli aistiyliherkkyys on todella iso tekijä. Kausittaisuus on myös äärimmäisen iso osa omia univaikeuksia. Nukun säännöllisen epäsäännöllisesti. Eli oikean unirytmin pitäminen on mahdotonta. Toisinaan, voin nukkua jopa kuukauden oikeaan aikaan, mutta sitten tunti kerrallaan, nukahtaminen viivästyy, ja herääminen siirtyy kauemmas, kunnes nukun päivät ja valvon yöt. Tähän on kokeiltu niin liikuntaa kuin melatoniinia, mutta turhaan. Olen hyväksynyt asian, että se on mitä on. Parhaina hetkinä nukun helposti 9 tuntia yössä, tai jopa enemmän, kun taas huonoimpina hetkinä on hyvä jos tulee edes 9 tuntia viikossa. En mene tarkemmin kaikkiin niihin lukemattomiin syihin, mitkä voisivat asian taustalla olla, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että ei tähän helppoja ratkaisuja ole olemassa. Mitä antaisinkaan kyvystä nukkua missä ja milloin vain... Perheestäni käytännössä kaikki muut pystyvät sammuttamaan itsensä kuin tietokoneen nappia painamalla. En voi edes sanoin kuvailla miten kateellinen olen sellaisille ihmisille. Eikä ne herää kesken unien jos vähän kuuluu ääniä. Tällä hetkellä menossa hyvä jakso, joka on pikkuhiljaa lipsumassa taas käsistä. Mutta jos yritän herätä aikaisemmin, olen vain todella väsynyt koko päivän ja saatan nukahtaa väärään aikaan, esimerkiksi illalla. Sitten sitä herätään kello 2 yöllä ihmettelemään että mitäs nyt sitten... 😂
On ja mitä oon lukenutkin tässä, niin monet mieltää nämä myös ufosieppauksiin ja kummitteluihin, koska unihalvauksen aikana näkee monesti myös hallusinaatioita. Itsellenikin näitä on tullu, muttei varsinaisesti hallusinaatiioilla ja joka kerralla se on yhtä epämiellyttävää. Onneks mulla aviomies tietää milloin mulla on unihalvaus päällä ja hän tietää herättää mut jos huomaa sen. Mä nimittäin hengitän silloin huomattavasti kiivaammin.
Aikoinaan kouluajan burnoutin aikana nukuin itse n. 20h/vrk. Sittemmin potenut unettomuutta vuosia. Viimeisten 6 vuoden aikana mennyt sykleittäin. Joskus ei tule unta ja joskus voisi vaan nukkua. Sikäli unettomuus mielenkiintoista omalla kohdalla, koska 18 vuotiaaksi ei ollut mitään ongelmia. Ja se, mikä on itselle jäänyt mysteeriksi, on torkkuvaiheen ovikellon soiminen. Kello ei soi oikeasti, mutta havahdun usein korvien välissä kuuluvaan ääneen. Mutta hyvä ja tärkeä aihe. 🍀
Tsemiä! Muistan katkeavaa nelivuoroa tehneenä tuon tunteen, olin jo loppuun palamassa, mutta sain samassa työpaikassa toisen työtehtävän jossa pääsin kolmivuoron kautta kahteen vuoroon ja siitä vielä päivävuoroon. Nyt tosin on työt ohi siinä tehtaassa.
Itellä mania piene tauo jälkee päällä. 2-4h unta yössä. Tulee nopeesti vainoharhoja joka voi johtaa psykoosiin. Truxal ja olantsapiini ei ole helpottanut. Ma lääkärille onneksi aika ja katsotaan mitä tehdään
Räjähtävän pään oireyhtymä tais tapahtua kerran just lähiaikoina, en muista unta tarkkaan. Mutta muistan siinä olevani kaverin kanssa terassilla ja heräsin siihen kun yhtäkkiä unessa soiva muusiikki pamahti kovalle. 😅
Olen kärsinyt unettomuudesta koko ikäni ihan pienestä asti, se on vaihdellut ikäkausien myötä eikä siihen itse ole juurikaan voinut vaikuttaa. Vitsi piilee siinä, ettei ala nukuttamaan ollenkaan, mutta koko yön valvottua on sitten todella väsynyt. Nyt olen 66v ja homma menee jonkinlaisina jaksoina eli kolme yötä lähes koko yöt valvoen tai nukkuen vain 2-3t ja sitten kun univelka on riittävän suuri vastaavasti nukkuisin vaikka viikon yhteen menoon. Ei ole ollenkaan kivaa.
mun serkulla oli todella kauan ongelmia unettomuudesta, nukkui arviolta 2h yössä ja teki raskasta fyysistä työtä. joitakin vuosia sitten hän hakeutui lääkärille ja käsittääkseni hän oli "liian väsynyt nukahtamaan". hän joutui vuoden verran olemaan sairaala hoidossa. vielä nykyäänkin joutuu syömään vahvoja lääkkeitä nukahtamiseen ja jotain piristävää lääkettä herätessään.
Kärsin itse traumaperäisestä ahdistuksesta joka vaikuttaa uneen. Olen lapsesta asti ollut uneton. Lapsena olin vuorokausia hereillä ja muutaman päivän hereillä olon jälkeen vasta nukuin. Teini iässä vihdoin aloitettiin unilääkitys. Eli jo vuosia nukkunut lääkkeiden avulla.
Mulla saattaa olla jotain viivästyneeseen unijaksoon viittaavaa. Nukahtaminen on yleensä hankalaa ilman melatoniinia tai muuta unilääkettä, ja siinä kestää yleensä tunti että nukahdan. Heräämisessä on kuitenkin eniten ongelmaa. Mulla on 11 herätystä aamulla (10 ensimmäistä minuutin välein ja viimeinen 5 minuuttia noista). Aina en herää herätyksiin ollenkaan ja havahdun hereille tunnin päästä herätyksistä. Yleensä kuitenkin herään herätyksiin, mutta tosi heikosti ja en aina edes ole tietoisessa tilassa kun sammuttelen herätyskelloa. Aivan kuin oisin nukkunut vaan pari tuntia ja oisin jotenkin kuolemanväsynyt herätessä, mutta tästä ei ole kyse, vaan nukun yleensä 8-10h. Toki katselen puhelinta ennen nukkumaanmenoa ja käytän nikotiinia ja kofeiinia, joten varmasti pystyisin hieman vaikuttamaan tähän, mutta moni ihminen käyttää kofeiinia ja nikotiinia ja katsoo puhelinta eikä muilla tunnu olevan ongelmaa nukkumisessa.
Aina silloin tällöin kun meinaan vaipua uneen yhtä äkkiä vaan päässä naksahtaa joku ja säpsähdän hereille ja toi 10 räjähtävän pään oireyhtymä ainakin osoittas siihen suuntaan. Se on tapahtuu yleensä noin 2 kertaa 3 kuukauden aikana.
Mun unettomuus alkoi kun lypsylehmät piti laittaa pois noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen nukahtelin lypsyllä lehmän viereen, auton rattiin, traktorilla ajaessa jne. Kauaa ei tarvinnut unta oottaa sängyssä. Suorastaan tipahdin heti uneen. Nyt on toisin. Saatan oottaa unta hyvin helposti pitkälle aamuyöhön. Hyvänä yönä nukahdan kolmen neljän välillä ja nukun 3-4 h putkeen. Mut huonona yönä oon nukahtanut seitsemän aikaan tunniksi pariksi. Joskus nukun tunnin parin pätkissä ja useamman pätkän yössä. Päikkärit on otettava. Mut ne ei vaikuta yöuneen. On päiviä etten ehdi nukkumaan päikkäreitä ja yö on yhtä huono kuin päikkäreitten kans. Parhaimmillaan oon siinä 9-11 illalla. Aamut on pers....tä. Mut toi johtuu nivelreumasta. Kivuttominta on just tuolloin illalla. Tai ilta yöstä. Nyt on pikkasen nukuttanut paremmin kun unilääke vaihdettiin. Toivon et nää uniongelmat johtuisi vaihdevuosista mitkä nekin on päällä...
Minulla on levottomat jalat, se on periytynyt isältä ja jalat tuntuvat epämiellyttävältä joka ilta ja myös päivän aikana. Tämän takia en iltaisin saa unta ja häiritsen myös muiden unensaantia samassa tilassa jatkuvan liikkumisen vuoksi.
Lääkäriin vaan. Itse kokeillut pari lääkettä ja pramipexol toimii minimiannostuksella. Nykyään max 1x viikossa unen saanti vaikeutuu levottomiin jalkoihin
@j.jousisaari @j.jousisaari 1 sekunti sitten Istu penkille,nosta vasen jalka pekille suoraksi,vasen käsi poven yli penkin reunaan lukiten jalan suoraksi.VOIMAKAS venytys nilikasta pakaraan.Tämä on mulla poistanut oireet lähes kokonaan
kerran mä juoksin mun unessa mun jalat oli kuin betonia ja muo kohti oli juoksemassa hevonen sitten munjalat ei suostunut liikkumaan. se uni oli kamala! mut mä ite tykkään sun videoista ja nää videot on tosi kiinnostavia. mä ite tykkään sun videoista joissa käsitellään ihmismieltä!🤗⚀⚁⚂⚃⚄⚅
Mulla ei suoraan ole mitään näistä, mutta semmoista on ollut joskus, että ikään kuin leijailisin muutaman kymmenen sentin korkeudella ja sitten putoan patjalle, mihin sitten herään. Ehkä tämä on muunnelma tuosta räjähtävästä päästä. 🤔
Minulla oli joskus siivoustöissä eräs työkaveri, jolla ilmeisesti oli viivästynyt uni tai muu unettomuus öisin. Tyyppi oli tietysti erittäin väsynyt työpäivien aikana, jotka olivat säännöllisesti klo 6 - 14. Joskus hän valitteli nukkuneensa yöllä vain yhden tunnin. Sitten hän nukkuikin päiväunia töissä, eli käytti kaikki mahdolliset tauot lyhyisiin nokosiin taukohuoneen sohvalla. Se aiheutti joskus koomisiakin tilanteita esimiehen käydessä paikalla. Siihen aikaan tuota kaveria pidettiin vain jotenkin laiskana tai tyhmänä, kun ei "tajunnut" nukkua yöllä tarpeeksi, mutta kyseessähän saattoi olla unihäiriö.
Mies alkoi heräämään olemattomaan ovikellon ääneen joka yö sen jälkeen, kun naapuri kävi useaan kertaan agressiivisesti rimputtamassa ovikelloa keskellä yötä. Naapuri luuli, että mieheni soittaa musiikkia, vaikka se tuli yläkerrasta. Ei uskonut kun sanoi, haistatti vaan ja jatko tota toimintaa. Lopulta naapuri muutti pois, mutta tuo vaiva alkoi sen jälkeen. Irrotettiin ovikellokin miehen pyynnöstä, mutta ei se auttanut. Ajan kanssa kuitenkin helpottanut tuo vaiva onneksi. Kerran tai kaksi tässä kuukauden sisällä on siihen herännyt enää. Se oli joku traumaperäinen juttu hänellä selkeästi.
Mulla on ollut levottomat jalat monta vuotta. Ei ole diagnoosia kun en ole käynyt lääkärissä tämän takia joten en ole ihan varma onko kyseessä levottomat jalat edes. Monesti ne oireet on myös käsissä. Joskus myös päivisin pitkillä ja väsyttävillä automatkoilla voi tulla niitä oireita
Mulla on välillä ollu räjähtävän pään oireyhtymää. Ekan kerran kun se kävi, luulin että mun olohuoneessa oleva kirjavitriini olisi kaatunut jysähtäen maahan. Välillä olen myös herännyt koputukseen ulko-oveen ja linnunlauluun (keskitalvella). Suurinmman osan ajasta musta tuntuu kuin mua olisi ammuttu päähän tai nyt tuli maailmanloppu kun kuuluu vain "poks". Tottakai sitä säikähtää joka kerta mutta kun saa silmät auki ja tajuaa että huh, täällä ollaan vielä nikn sitä rauhoittuu takaisin nukkumaan. Joskus harvoin päässä on räjähtänyt kaksikin kertaa yössä. Oireita tulee kun elämässä on suurta stressiä. Mutta ärsyttävintä on että hoitohenkilökunta ei useinkaan tietä räjähtävän pään oireyhtymästä tai ole koskaan kuullut siitä. Usein olen joutunut näyttämään wikipedia-artikkelia etten ole vain keksinyt koko juttua. Ekan kerran taisin itsekin kuulla tästä unihäiriöstä jostain youtube videosta niin tiesin heti mistä on kyse.
minä kärsin ainakin tuosta levottomienjalkojen oireyhtymästä, lakana ei pysy sängyssä pitää olla täkkipussi petauspatjan päällä ja koko petauspatja kääntyy yön aikana noin 30 astetta vinoon.🤔 olenkin leikkimielisesti sanonut että jos nukataisin seisaalleen niin heräisin aamulla varmaan naapuri pitäjästa.😂 ja tämä toistuu lähes joka yö, vaikka olen kertonut asiasta tk:n lääkärille ne ei ota mitään kantaa asiaan.🤬
13:26 samaistun tähän itse todella paljon. Toki tapahtuu itsellä tosi harvoin. Mutta Joskus koulussa tuli nukahdettua kesken päivän. Tai vapaa-ajalla saatan jäädä tuijottamaan liian pitkäksi aikaa jotain videota ja huomaan että nukahdan ja myöhemmin havahdun asiaan.
Unijutut ovat todella mielenkiintoisia. Itse olen ihan vauvasta asti ollut huono nukahtamaan, herään pieniinkin häiriöihin ja useimmiten nukun niin kevyesti ettei se juuri tunnu nukkumiselta lainkaan. Unirytmini ei ole koskaan taipunut muutoksiin, varsinkaan vuorotyön tarpeisiin, jolloin olen nukkunut huonosti vain 2-3 tuntia. Se on uskomattoman kuluttavaa sekä fyysisesti että psyykkisesti eikä todellakaan edistä suosiota työpaikalla väsymyksen aiheuttamien jatkuvien virheiden tms. takia.
Viivästynyt unijakso vaikka 17v vasta oon. Tästä oon kärsinyt ja mulla on myös melatoniini tätä varten ja unensaanti on erittäin vaikeeta ja siihen en pysty vaikuttaan isällä ja äidillä on uni oireita isällä todella vahvat unilääkkeet ja äiti ei myöskään nuku öisin paljoa jonkun 2-4 tuntia 😅
Uni on mielenkiintoinen asia. Itse harrastin teininä sitä et riisuin unissani vaatteita 🙈 sittemmin se on ainakin tietääkseni jäänyt. Viivästynyt unijakso sai itteäni vähän kohauttelee kulmiani. Et onko siinä haluttu antaa vaan joku termi yökyöpeliydelle vai onko niis eroa? Tuli vaan ehkä vähän semmonen olo et taas yhteiskunta yrittää panna yöeläjät häiriintyneiden tyyppien lokeroon, koska siitä ei ole yhteiskunnalle hyötyä vs luolamies ajat 🤔
Levottomat jalat kyl kuulostaa mikä itel saattaa olla mut toisaalta se tunne kuiteski tuntuu myös koko selässä asti jonka takia on ollu mahotonta nukahtaa järkevään aikaan, kaikki asennot kokeiltu eikä mikää auta
Nukun tyyliin kaikki yöt hyvin ei oo koskaan ollut mitään häiriöitä en edes painajaisia näe tai koe koskaan unihalvauksia ja unistakin muistan vaan 1% koko vuodesta. Selkounen haluaisin kyl joskus kokee jossa voi tehdä mitä vaan ja tiedostaa olevansa unessa. Silti muistan parhaimmat ja tärkeimmät uneni ikuisesti mitä lapsena näen ja olen nähnyt samaakin unta kahteen kertaan. Unet on niin jännä ja mielenkiintoinen aihe. Onneksi nukun hyvin ja joka yö yli 8 tuntia. 😴
Olen itse todennut omissa unissa sen ne on todennäköisesti just selkounia että niistä on todella vaikea herätä välillä nukun helposti jopa 18 tuntia kun en saa itseäni hereille. + jos unessa satutat itsesi niin se oikeasti sattuu.
Joskus selkounia tein siten, että kuvittelin nukahtaessa kiikkuvani valtavan suuressa kiikussa. Siitä jos onnistui heräämättä tippua / lähteä lentoon nukahtaen samalla lähtee tietoinen uni käyntiin.👍 Monesti säpsähtää hereille kuitenkin tässä vaiheessa.
Mulla on toi ensimmäinen räjähtävän pään oireyhtymä. Välillä kuulen voimakkaan äänen tai kuulen nimeäni kutsuttavan tai muuta voimakasta erityistä ääntä. Se liittyy aina nukahtamiseen. Myös niitä säpsyjä tulee välillä ja silloin näen että hyppään jostakin ja säpsähdän hereille. Mutta tiedän että tämä liittyy lihasten rentoutumiseen, mutta aivot ei vielä nuku. Olen myös nukkunut kerran melkein yhden viikon. Heräsin hetkeksi ja jatkoin unia. Tämä tapahtui parikymppisenä. Mun ex mies söi unissaan valtavasti ja väitti herätessään, että ei ole tehnyt sellasta. Söi hillopurkillisen hilloa ison juustopalan kanssa, joi 1,5 litraa kokista yhteen menoon 😮
Itselläni on ollut viimeiset melkein 2 viikkoa sellaista, että olen nähnyt joka yö pelkkiä ahdistavia painajaisia. Oli unien aiheena mikä tahansa ja unissa ketä tahansa ihmisiä, jotenkin ne ovat aina onnistuneet olemaan tosi ahdistavia. Sitten päivisin olen ollut tosi väsynyt ja ärtynyt huonosta unenlaadusta johtuen. Onko muilla ollut tämänkaltaista ja onko neuvoja mikähän tähän auttaisi?
Kärsitkö kovasta stressistä tai ahdistuksesta? Monesti oma mielentila heijastuu uniin mm itsellä ollut joskus kovaa ahdistusta ja unetkin olivat sen mukaisia. Kannattaa lääkärissä ainakin käydä ja kertoa asia että ne möröt jäisi sinne sängyn alle eikä tulis uniin asti 😉
@@tunteisiin no kieltämättä on ollut molempia viime aikoina. Viime yö oli kuitenkin ensimmäinen vähään aikaan, etten nähnyt ahdistavia unia tai ainakaan en muistanut niitä. Tänään myös päätin että on otettava vähän rennommin, kun olin ottanut vähän liikaa asioita kerralla hoidettavakseni pari viikkoa sitten.
Villi tunne se on kun olet juuri nukahtamaisillaan ja aivan kuin joku ampuisi aseella vieressä samalla heittäen flashbangin. Harvinaisia mutta tulee sattumankaupalla
Seksiparasomnia itse en sitä ole kokenut mutta moni ex ja nykyisellä naisystävällä se ollut. Yhdellä suomalaisella ja noin viidellä filippiiniläisellä naisella. Välillä se on ärsyttävää kun herään käden liikkeisiin. Muutaman kerran herännyt kun nainen ollut päälläni harrastamassa seksiä. En ole koskaan harkinnut rikosilmoituksen tekemistä :D. Muutaman kerran herättänyt naisen koska käden liikkeet häirinnyt omaa untani. Ilmeet on aina ihan mahtavimmat kun toisen on herättänyt.
@j.jousisaari @j.jousisaari 1 sekunti sitten Istu penkille,nosta vasen jalka pekille suoraksi,vasen käsi poven yli penkin reunaan lukiten jalan suoraksi.VOIMAKAS venytys nilikasta pakaraan.Tämä on mulla poistanut oireet lähes kokonaan
Olen kärsinyt vaikeasta unettomuudesta 8 vuotta. Jos on yhtään stressiä arjessa en saa nukuttua millään ilman lääkkeitä. Olen joutunut olemaan paljon sairaslomilla levon puutteen takia. Onneksi on lääkkeitä jotka auttaa nukahtamisprosessissa
Mullahan on/on ollut aikamoinen cocktail näitä unihäiriöitä, tosin diagnoosia ei ole yhdestäkään. Mutta tähän videoon perustuen :D Vuorotyötä kun tein, varsinkin yövuorojen jälkeen oli vaikea nukkua. Vikan yövuoron jälkeen saatoin valvoa putkeen lähes 40h, koska en vaan saanut unta. Edes torkuttua. Nyt kun teen päivätyötä, en saa iltaisin unta. Nukahtelen ja "pilkin" töissä ja oon väsynyt kokoajan. Oon onneks tajunnut hakea apua työterveydestä. Melatoniini on auttanut vähän mutta tätä on jatkunut nyt sen 2kk. Nuorempana, kun seurustelin mun ensimmäisen miesystävän kanssa, mulla oli unissani tapana runkata häntä. Tätä tapahtui useita kertoja kuukaudessa pahimmillaan, mutta oli myös kuukausien taukoja ja luultiin, että kaikki on taas normaalisti. Itseä alkoi ahdistaa, että ilman lupaa kosken toiseen ja tuli aina paha mieli, kun sain aamulla kuulla asiasta, en tosiaan muistanut tai tiennyt yhtään mitään. En nähnyt eroottisia unia että mun käsi vaan toimi itsekseen. Lopulta meidän nukkumiset meni siihen, että miesystävä valvoi lähes aamuun asti ja nukkui päivisin. Saattoi olla muitakin syitä taustalla, mutta aivan varmasti mun unikäytös vaikutti myös. Ollaan sittemmin erottu eikä (tietääkseni) muiden kumppaneiden kanssa ole ollut tämmöistä.
Olen harjoitellut menemään suoraan selkouneen hereiltä. Tuntuu erikoiselta ku nukahtaa TIETOISESTI. Harjoittelun jälkeen selkounien näkemisestä tuli 100% spontaania ja näen nykyään niitä melkein joka yö😊. Joka öinen selkounien näkeminen on aivan mahtavaa. Usein selkounissa tuntuu siltä, että olisit hereillä oikeassa elämässä, mutta voitkin tehdä aivan mitä tahansa. Selkounien aikana olen kyennyt jopa herättämään paljon vanhoja muistoja oikeasta elämästä takaisin, jotka olin jo unohtanut kokonaan.
Itse insomnikkona kirjotin tota riimivihkoa taas aamuun asti 🌚 näitä on kiva kuunnella ennen menopaluuta höyhensaarille. Mun kanavalta löytyy kans kivaa kuunneltavaa, ei mitää höyhensarjaa.
Minulla on ollut monesti kokemusta räjähtävän pään oireyhtymästä. En tosin tiennyt ennen kuin pari vuotta sitten, että se ei ole normaali kokemus kaikille. Usein kuulen sen painajaisten ohessa. Tai juuri ennen nukahtamista.
6. Unenaikainen syömishäiriö. Itsellä oli joskus 16-18v niin, että söin unissani karkkia yms herkkuja jotka olivat yöpöydällä. Muutamia kertoja olen havahtunut siihen, että rapistelen suklaalevyn foliota suu jo täynnä suklaata😂 nykyyän ei ole tätä "ongelmaa". Miettinyt että onko siinä kuinka suurempi riski tukehtua kun unissaan napostelee🤔
Mulla on levottomat jalat oireyhtymä. Ei ole kiva, kun jaloissa tuntuu "kasvukipu" ja koittaa vaihdella jalkojen paikkaa peiton sisälle ja ulkopuolelle noin 10 sekunnin välein. Podcastit onneksi auttaa nukahtamaan.
@j.jousisaari @j.jousisaari 1 sekunti sitten Istu penkille,nosta vasen jalka pekille suoraksi,vasen käsi poven yli penkin reunaan lukiten jalan suoraksi.VOIMAKAS venytys nilikasta pakaraan.Tämä on mulla poistanut oireet lähes kokonaan
Mulla on myös seksiparasomniaa 😂 onneksi se aiheuttaa vain masturbointia unen aikana kun on paljon stressiä. Tämä saattaa olla itseasiassa luultua yleisempi parasomnia, mutta häpeä siitä saa ihmiset vaikenemaan. 🤐
Itse harrastan unissakävelyä😅 Olen kuitenkin huomannut, että tämä tapahtuu silloin kun olen suuren stressi määrän alla, opintojen tenttien takia tai muusta elämän kriisistä. Usein herään kävelyn aikana ja osaan mennä takaisin nukkumaan, enkä onneksi poistu makuuhuoneestani.
Yksi huonosti nukkuva taas menossa ensi yöksi töihin 🫥 Se on tää "kutsumusammatti", mikä velvoittaa 🙄 Hyviä unia kaikille 🩶 Tuosta fataalista unettomuudesta tehty dokkari on ehkä kammottavin näkemäni.
Entäs ne teinivuosien "kivat" unet, joista seurasi vähän pyykättävääkin. No joo, eipä ne taida olla mitään häiriöitä, vaan ihan normaaleja juttuja, joiden loppumiselle on ihan luonnollinen selitys (jota tässä en kehtaa sen tarkemmin valaista). 😴👍
Mahtava video tuttuun tyyliin :) Tuo 9 juttu on ittelle hyvinkin tuttu. Käytännössä koko ikäni se on ollut taustalla, muut sille ei koskaan ole löydetty selitystä... Unessa joskus tilanteessa saattaa tulla potkittua tai lyötyä ja joskus sitten tuo sattuu itteään, niin et siihen herää. Ennakkoon ei tiedä onku tuleva uni kovinkin toiminnallinen. Eräs keino hieman auttaa itseään, eli sänkyn viereiselle seinällä on tullut laitettua patja, joka hieman pehmentää vaikkapa putkua. Se, et jos juku nyt nukkuu samassa punkassa voi tuo päätyä lattialle tai saada vähemmän mukavan herätyksen. Ainahan ei edes herää tähän. Suvussa on kyl ollut unessakäveleviä, mut se ei kuulu mun uni juttuihin :)
Miulla on viivästynyt unijaksohäiriö, lääkitys siihen on helpottanut mut sillon kun olin lapsi ja nuori ei auttanu muu kun vaa kestää 😭 en tiiä miten selvisin etenkin yläasteen
Itsellä käy helposti niin, että voin valvoa putkeen 2 päivää (aika menee päässäni niin nopeasti, että en ymmärrä välttämättä aina nukkua) ja kahden päivän valvomisen jälkeen kuulen yleensä ääniä (sellaisia kuiskauksia, joista en saa kumminkaan mitään selvää)
itellä on tota, että saatan liikkua unissani sen unen tavalla, mutta herään siihen aina. Oon usein nähnyt unia missä oon koira ja kun oon alkanu siinä unessa kaivamaan, niin herään siihen että kaivan esim mun tyynyä XD. Sit kans toi jalkojen liikuttelu aiheuttaa unettomuutta, oon tehny sitä ihan lapsesta asti niin kauan kun vaan muistan. Muistan kun joskus lapsena kaveri ei saanu nukuttua ku mun jalat vaa vispas sillee lakanaa vaste et tuli semmonen viuhumis ääni, enkä pystyny lopettaa ku iha pieniks hetkiks ku kaveri käski. Oli tosi mielenkiintonen video!
Mulla on ollu unettomuutta niin kauan kuin muistan. Joten tsemppiä kaikille jotka kärsii unettomuudesta❤️ ymmärrän teitä, ja tiiän et se on hirvein tunne, kun et oo nukkunu koko yönä, ja seuraavana päivänä pitää tehdä töitä
seki on hirveetä ku heräät ja joudut tehä töitä😔✌
Tai mennä kouluun, kun siellä sanotaan et mee nukkuun aikasemmin, vaik et vaan pysty nukkumaan.
Olen jo nuoruudesta asti heräillyt yöllä ovikellon ja puhelimen ääneen. Aikani kävin katsomassa oliko äänet todellisia. Nykyään jo tiedän että voin jatkaa nukkumista normaalisti. Vuosikausia se kyllä häiritsi ja jopa pelotti. Kiitos hyvästä videosta.
itse heräilly joskus siihen että muka selailen puhelinta ja sitten älynnyt että se on yöpöydällä laturissa ja jatkanu unia xd
En tiedä mikä itsellä on, mutta joskus kun olen herännyt yöllä todella väsyneenä pystyn siirtymään useita kertoja valveuneen. Tapa jolla siirryn valveuneen on vain todella outo, näen yleensä outoja kuvioita kun silmäni ovat kiinni ja kuulen joko korkeaa ääntä tai jopa musiikkia jonka jälkeen "herään" unen sisältä ja pystyn siellä tekemään jotain kunnes uneni menee rikki ja herään :D Pystyn siis tekemään tätä useasti ja siirtymään takaisin valveuneen, mutta tämäkin toimii vain jos olen todella väsynyt. Muuten kyllä unen kanssa ei ole mitään ongelmia, nukun yöni todella hyvin ja näen yleensä todella paljon unia mitkä muistan joka kerta kun herään
No nyt luultavasti selvisi miksi aina ajoittain heräilen pamaukseen tai laukaukseen. Luultavasti siis räjähtävä pää -unihäiriö. Kiitos Ville taas valistuksesta!
Sama täällä! Ja ääni on aivan helvetin kova.
Sama täällä. Aika ärsyttävää tuo!
Itellä kans mutta se tuntuu ja kuulostaa lähinnä siltä niinku salama iskis pään sisässä
sama välillä vaan säpsähän ja ait mietin että mitähän vittua just kävi😂
Sama täällä!
Pitkään oon miettinyt, mikä ihme minussa on vialla, kun aina väsyttää. Tää video avasi silmät, kiitos paljon Ville!
Liian hyvät unen lahjat. Olen nukahtanut mm luento saliin, bussi pysäkille, hammaslääkärin tuoliin ja lukemattomia kertoja junaan. Pakko kai kohta alkaa pitää vekkaria mukana..
No nyt on kyllä mielenkiintoista aihe! Itse olen kärsinyt unettomuudesta jo pitkään. Vuosikausia siis. Lähimpänä tällä listalla on tuo kohta 3. Jos yrittää mennä nukkumaan tiettyyn kellonaikaan, ilman että väsyttää, se on täysin tuhoon tuomittu yritys, ja sen jälkeinen olotila on hirveä.
Unen saaminen on muutenkin erittäin vaikeaa. Lämpötila on iso tekijä ja pienetkin lämpötilan vaihtelut vaikuttavat suuresti nukahtamiseen. Tämän lisäksi aivan erityisesti äänet häiritsevät. Itselle täytyy olla aivan täysin hiljaista ja mielellään säkkipimeää. Mutta sekään ei takaa, että uni tulisi, vaikka väsytäisikin. Eli aistiyliherkkyys on todella iso tekijä.
Kausittaisuus on myös äärimmäisen iso osa omia univaikeuksia. Nukun säännöllisen epäsäännöllisesti. Eli oikean unirytmin pitäminen on mahdotonta. Toisinaan, voin nukkua jopa kuukauden oikeaan aikaan, mutta sitten tunti kerrallaan, nukahtaminen viivästyy, ja herääminen siirtyy kauemmas, kunnes nukun päivät ja valvon yöt.
Tähän on kokeiltu niin liikuntaa kuin melatoniinia, mutta turhaan. Olen hyväksynyt asian, että se on mitä on. Parhaina hetkinä nukun helposti 9 tuntia yössä, tai jopa enemmän, kun taas huonoimpina hetkinä on hyvä jos tulee edes 9 tuntia viikossa.
En mene tarkemmin kaikkiin niihin lukemattomiin syihin, mitkä voisivat asian taustalla olla, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että ei tähän helppoja ratkaisuja ole olemassa. Mitä antaisinkaan kyvystä nukkua missä ja milloin vain... Perheestäni käytännössä kaikki muut pystyvät sammuttamaan itsensä kuin tietokoneen nappia painamalla. En voi edes sanoin kuvailla miten kateellinen olen sellaisille ihmisille. Eikä ne herää kesken unien jos vähän kuuluu ääniä.
Tällä hetkellä menossa hyvä jakso, joka on pikkuhiljaa lipsumassa taas käsistä. Mutta jos yritän herätä aikaisemmin, olen vain todella väsynyt koko päivän ja saatan nukahtaa väärään aikaan, esimerkiksi illalla. Sitten sitä herätään kello 2 yöllä ihmettelemään että mitäs nyt sitten... 😂
Kärsin unettomuudesta ja olen huomannut että kauhuelokuvat lisäävät painajaisia.. Ville Mäkipelto sinulla on todella kiinnotavia tietovideoita.
miten pystyn näkemään painajaisia? En ole 14vuoteen mitään nähnyt jonka muistaisin painajaisena
@@Hnkka se on luultavasti yksilöllistä
Unihalvaus oli kerran. Todella pelottava kokemus.
On ja mitä oon lukenutkin tässä, niin monet mieltää nämä myös ufosieppauksiin ja kummitteluihin, koska unihalvauksen aikana näkee monesti myös hallusinaatioita. Itsellenikin näitä on tullu, muttei varsinaisesti hallusinaatiioilla ja joka kerralla se on yhtä epämiellyttävää. Onneks mulla aviomies tietää milloin mulla on unihalvaus päällä ja hän tietää herättää mut jos huomaa sen. Mä nimittäin hengitän silloin huomattavasti kiivaammin.
@@Yavanna79 Kerran elämässäni olen unihalvauksen saanut, joskus tuli haettuakin sitä että pystyisin kokemaan uudestaan mutta en oo onnistunu :D
Aikoinaan kouluajan burnoutin aikana nukuin itse n. 20h/vrk. Sittemmin potenut unettomuutta vuosia. Viimeisten 6 vuoden aikana mennyt sykleittäin. Joskus ei tule unta ja joskus voisi vaan nukkua. Sikäli unettomuus mielenkiintoista omalla kohdalla, koska 18 vuotiaaksi ei ollut mitään ongelmia. Ja se, mikä on itselle jäänyt mysteeriksi, on torkkuvaiheen ovikellon soiminen. Kello ei soi oikeasti, mutta havahdun usein korvien välissä kuuluvaan ääneen. Mutta hyvä ja tärkeä aihe. 🍀
Itse kärsin vuorotyö unihäiriöstä
Tsemppiä😊
Tsemiä! Muistan katkeavaa nelivuoroa tehneenä tuon tunteen, olin jo loppuun palamassa, mutta sain samassa työpaikassa toisen työtehtävän jossa pääsin kolmivuoron kautta kahteen vuoroon ja siitä vielä päivävuoroon. Nyt tosin on työt ohi siinä tehtaassa.
Voi paska😢
Itellä mania piene tauo jälkee päällä. 2-4h unta yössä. Tulee nopeesti vainoharhoja joka voi johtaa psykoosiin. Truxal ja olantsapiini ei ole helpottanut. Ma lääkärille onneksi aika ja katsotaan mitä tehdään
Nyt on hyvä aihe koska itsellä ollu unettomuutta 7v asti ja nyt oon 35v
Kiitos videosta&peukku
Räjähtävän pään oireyhtymä tais tapahtua kerran just lähiaikoina, en muista unta tarkkaan. Mutta muistan siinä olevani kaverin kanssa terassilla ja heräsin siihen kun yhtäkkiä unessa soiva muusiikki pamahti kovalle. 😅
Olen kärsinyt unettomuudesta koko ikäni ihan pienestä asti, se on vaihdellut ikäkausien myötä eikä siihen itse ole juurikaan voinut vaikuttaa. Vitsi piilee siinä, ettei ala nukuttamaan ollenkaan, mutta koko yön valvottua on sitten todella väsynyt. Nyt olen 66v ja homma menee jonkinlaisina jaksoina eli kolme yötä lähes koko yöt valvoen tai nukkuen vain 2-3t ja sitten kun univelka on riittävän suuri vastaavasti nukkuisin vaikka viikon yhteen menoon. Ei ole ollenkaan kivaa.
Mä oon kärsiny levottomista jaloista teini iästä asti. Magnesiumin ottaminen ennen nukkumaanmenoa on auttanut tähän!
mun serkulla oli todella kauan ongelmia unettomuudesta, nukkui arviolta 2h yössä ja teki raskasta fyysistä työtä. joitakin vuosia sitten hän hakeutui lääkärille ja käsittääkseni hän oli "liian väsynyt nukahtamaan". hän joutui vuoden verran olemaan sairaala hoidossa. vielä nykyäänkin joutuu syömään vahvoja lääkkeitä nukahtamiseen ja jotain piristävää lääkettä herätessään.
Kärsin itse traumaperäisestä ahdistuksesta joka vaikuttaa uneen. Olen lapsesta asti ollut uneton. Lapsena olin vuorokausia hereillä ja muutaman päivän hereillä olon jälkeen vasta nukuin. Teini iässä vihdoin aloitettiin unilääkitys. Eli jo vuosia nukkunut lääkkeiden avulla.
Mulla saattaa olla jotain viivästyneeseen unijaksoon viittaavaa. Nukahtaminen on yleensä hankalaa ilman melatoniinia tai muuta unilääkettä, ja siinä kestää yleensä tunti että nukahdan.
Heräämisessä on kuitenkin eniten ongelmaa. Mulla on 11 herätystä aamulla (10 ensimmäistä minuutin välein ja viimeinen 5 minuuttia noista). Aina en herää herätyksiin ollenkaan ja havahdun hereille tunnin päästä herätyksistä.
Yleensä kuitenkin herään herätyksiin, mutta tosi heikosti ja en aina edes ole tietoisessa tilassa kun sammuttelen herätyskelloa. Aivan kuin oisin nukkunut vaan pari tuntia ja oisin jotenkin kuolemanväsynyt herätessä, mutta tästä ei ole kyse, vaan nukun yleensä 8-10h.
Toki katselen puhelinta ennen nukkumaanmenoa ja käytän nikotiinia ja kofeiinia, joten varmasti pystyisin hieman vaikuttamaan tähän, mutta moni ihminen käyttää kofeiinia ja nikotiinia ja katsoo puhelinta eikä muilla tunnu olevan ongelmaa nukkumisessa.
Nyt vanhemmiten on, etten nukahda kuten ennen. Kello on jo 3 kun vielä katson kelloa. Yritän melatoonia nyt kokeilla. Teen 2 vuorotyötä.
On tullut kärsittyä vuorotyöunihäiriöstä😵💫 onneksi nykyään pystyy nukkumaan paremmin😴
Aina silloin tällöin kun meinaan vaipua uneen yhtä äkkiä vaan päässä naksahtaa joku ja säpsähdän hereille ja toi 10 räjähtävän pään oireyhtymä ainakin osoittas siihen suuntaan. Se on tapahtuu yleensä noin 2 kertaa 3 kuukauden aikana.
Kyllä nuo unihäiriöt ovat mielenkiintoisia asioita. Itselläni on ollut unettomuutta melko pitkään enkä tiedä johtuuko se levottomista jaloista
hyvä vinkki miten saada unta, laita simmut kii ":D"
Mun unettomuus alkoi kun lypsylehmät piti laittaa pois noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen nukahtelin lypsyllä lehmän viereen, auton rattiin, traktorilla ajaessa jne. Kauaa ei tarvinnut unta oottaa sängyssä. Suorastaan tipahdin heti uneen. Nyt on toisin. Saatan oottaa unta hyvin helposti pitkälle aamuyöhön. Hyvänä yönä nukahdan kolmen neljän välillä ja nukun 3-4 h putkeen. Mut huonona yönä oon nukahtanut seitsemän aikaan tunniksi pariksi. Joskus nukun tunnin parin pätkissä ja useamman pätkän yössä. Päikkärit on otettava. Mut ne ei vaikuta yöuneen. On päiviä etten ehdi nukkumaan päikkäreitä ja yö on yhtä huono kuin päikkäreitten kans. Parhaimmillaan oon siinä 9-11 illalla. Aamut on pers....tä. Mut toi johtuu nivelreumasta. Kivuttominta on just tuolloin illalla. Tai ilta yöstä. Nyt on pikkasen nukuttanut paremmin kun unilääke vaihdettiin. Toivon et nää uniongelmat johtuisi vaihdevuosista mitkä nekin on päällä...
Mulla on levottomat jalat, ja herään monesti siihen, kun jalat vaan sätkii🙈 sätkiminen loppuu ku käyn kävelemässä kylmällä alustalla
Minulla on levottomat jalat, se on periytynyt isältä ja jalat tuntuvat epämiellyttävältä joka ilta ja myös päivän aikana. Tämän takia en iltaisin saa unta ja häiritsen myös muiden unensaantia samassa tilassa jatkuvan liikkumisen vuoksi.
Lääkäriin vaan. Itse kokeillut pari lääkettä ja pramipexol toimii minimiannostuksella. Nykyään max 1x viikossa unen saanti vaikeutuu levottomiin jalkoihin
@j.jousisaari
@j.jousisaari
1 sekunti sitten
Istu penkille,nosta vasen jalka pekille suoraksi,vasen käsi poven yli penkin reunaan lukiten jalan suoraksi.VOIMAKAS venytys nilikasta pakaraan.Tämä on mulla poistanut oireet lähes kokonaan
kerran mä juoksin mun unessa mun jalat oli kuin betonia ja muo kohti oli juoksemassa hevonen sitten munjalat ei suostunut liikkumaan. se uni oli kamala! mut mä ite tykkään sun videoista ja nää videot on tosi kiinnostavia. mä ite tykkään sun videoista joissa käsitellään ihmismieltä!🤗⚀⚁⚂⚃⚄⚅
Mites eläimet? Onko heillä uniongelmia? Voisitko tehdä videon aiheesta? Kaikki kotieläimet joita olen omistanut on nukkunut erittäin hyvin.
Eläintenkin (mm. hevosten) uniongelmia on itse asiassa tutkittu ja todettu, että myös niillä unenpuute vaikuttaa mm. kognitiivisiin kykyihin.
ohhoh hyödyllinen video. nyt tiedän että itsellä on ainakin kolme eri unihäiriötä.😊
Mulla ei suoraan ole mitään näistä, mutta semmoista on ollut joskus, että ikään kuin leijailisin muutaman kymmenen sentin korkeudella ja sitten putoan patjalle, mihin sitten herään. Ehkä tämä on muunnelma tuosta räjähtävästä päästä. 🤔
Minulla oli joskus siivoustöissä eräs työkaveri, jolla ilmeisesti oli viivästynyt uni tai muu unettomuus öisin. Tyyppi oli tietysti erittäin väsynyt työpäivien aikana, jotka olivat säännöllisesti klo 6 - 14. Joskus hän valitteli nukkuneensa yöllä vain yhden tunnin. Sitten hän nukkuikin päiväunia töissä, eli käytti kaikki mahdolliset tauot lyhyisiin nokosiin taukohuoneen sohvalla. Se aiheutti joskus koomisiakin tilanteita esimiehen käydessä paikalla. Siihen aikaan tuota kaveria pidettiin vain jotenkin laiskana tai tyhmänä, kun ei "tajunnut" nukkua yöllä tarpeeksi, mutta kyseessähän saattoi olla unihäiriö.
Mies alkoi heräämään olemattomaan ovikellon ääneen joka yö sen jälkeen, kun naapuri kävi useaan kertaan agressiivisesti rimputtamassa ovikelloa keskellä yötä. Naapuri luuli, että mieheni soittaa musiikkia, vaikka se tuli yläkerrasta. Ei uskonut kun sanoi, haistatti vaan ja jatko tota toimintaa. Lopulta naapuri muutti pois, mutta tuo vaiva alkoi sen jälkeen. Irrotettiin ovikellokin miehen pyynnöstä, mutta ei se auttanut. Ajan kanssa kuitenkin helpottanut tuo vaiva onneksi. Kerran tai kaksi tässä kuukauden sisällä on siihen herännyt enää. Se oli joku traumaperäinen juttu hänellä selkeästi.
Mietin et onkohan mulla levottomat jalat🤔 Ku välil sisarukset tai kaverit on sanonu että potkin öisin
Mulla on ollut levottomat jalat monta vuotta. Ei ole diagnoosia kun en ole käynyt lääkärissä tämän takia joten en ole ihan varma onko kyseessä levottomat jalat edes. Monesti ne oireet on myös käsissä. Joskus myös päivisin pitkillä ja väsyttävillä automatkoilla voi tulla niitä oireita
Mulla on välillä ollu räjähtävän pään oireyhtymää. Ekan kerran kun se kävi, luulin että mun olohuoneessa oleva kirjavitriini olisi kaatunut jysähtäen maahan. Välillä olen myös herännyt koputukseen ulko-oveen ja linnunlauluun (keskitalvella). Suurinmman osan ajasta musta tuntuu kuin mua olisi ammuttu päähän tai nyt tuli maailmanloppu kun kuuluu vain "poks". Tottakai sitä säikähtää joka kerta mutta kun saa silmät auki ja tajuaa että huh, täällä ollaan vielä nikn sitä rauhoittuu takaisin nukkumaan. Joskus harvoin päässä on räjähtänyt kaksikin kertaa yössä. Oireita tulee kun elämässä on suurta stressiä. Mutta ärsyttävintä on että hoitohenkilökunta ei useinkaan tietä räjähtävän pään oireyhtymästä tai ole koskaan kuullut siitä. Usein olen joutunut näyttämään wikipedia-artikkelia etten ole vain keksinyt koko juttua. Ekan kerran taisin itsekin kuulla tästä unihäiriöstä jostain youtube videosta niin tiesin heti mistä on kyse.
Se on inhottava juttu, kun joskus ennen nukahtamista kuuluu korvissa hirvee pamaus.
Minä ketä hikoilee kun synti ja joka en saanut oikein nukuttua viimeyönä ja mietin että onko minulla tappava unettomuus. Pitääkö olla huolissaan
minä kärsin ainakin tuosta levottomienjalkojen oireyhtymästä, lakana ei pysy sängyssä pitää olla täkkipussi petauspatjan päällä ja koko petauspatja kääntyy yön aikana noin 30 astetta vinoon.🤔
olenkin leikkimielisesti sanonut että jos nukataisin seisaalleen niin heräisin aamulla varmaan naapuri pitäjästa.😂
ja tämä toistuu lähes joka yö, vaikka olen kertonut asiasta tk:n lääkärille ne ei ota mitään kantaa asiaan.🤬
13:26 samaistun tähän itse todella paljon. Toki tapahtuu itsellä tosi harvoin. Mutta Joskus koulussa tuli nukahdettua kesken päivän. Tai vapaa-ajalla saatan jäädä tuijottamaan liian pitkäksi aikaa jotain videota ja huomaan että nukahdan ja myöhemmin havahdun asiaan.
15:35 tämäkin kuulostaa todella tutulta.
Unijutut ovat todella mielenkiintoisia. Itse olen ihan vauvasta asti ollut huono nukahtamaan, herään pieniinkin häiriöihin ja useimmiten nukun niin kevyesti ettei se juuri tunnu nukkumiselta lainkaan. Unirytmini ei ole koskaan taipunut muutoksiin, varsinkaan vuorotyön tarpeisiin, jolloin olen nukkunut huonosti vain 2-3 tuntia. Se on uskomattoman kuluttavaa sekä fyysisesti että psyykkisesti eikä todellakaan edistä suosiota työpaikalla väsymyksen aiheuttamien jatkuvien virheiden tms. takia.
Viivästynyt unijakso vaikka 17v vasta oon. Tästä oon kärsinyt ja mulla on myös melatoniini tätä varten ja unensaanti on erittäin vaikeeta ja siihen en pysty vaikuttaan isällä ja äidillä on uni oireita isällä todella vahvat unilääkkeet ja äiti ei myöskään nuku öisin paljoa jonkun 2-4 tuntia 😅
Uni on mielenkiintoinen asia. Itse harrastin teininä sitä et riisuin unissani vaatteita 🙈 sittemmin se on ainakin tietääkseni jäänyt. Viivästynyt unijakso sai itteäni vähän kohauttelee kulmiani. Et onko siinä haluttu antaa vaan joku termi yökyöpeliydelle vai onko niis eroa? Tuli vaan ehkä vähän semmonen olo et taas yhteiskunta yrittää panna yöeläjät häiriintyneiden tyyppien lokeroon, koska siitä ei ole yhteiskunnalle hyötyä vs luolamies ajat 🤔
Nice hyvä video❤
Kiitos
Levottomat jalat kyl kuulostaa mikä itel saattaa olla mut toisaalta se tunne kuiteski tuntuu myös koko selässä asti jonka takia on ollu mahotonta nukahtaa järkevään aikaan, kaikki asennot kokeiltu eikä mikää auta
Vai levottomat jalat, sekö on oikee asia😮 Mulla on just semmonen tunne jaloissa nukkuaan mennessä, että niitä vaan on pakko liikuttaa
Mulla on ajoittain noita "räjähdyksiä". Jossain vaiheessa pamahteli niin usein, et siihen jo tottui 😅
Nukun tyyliin kaikki yöt hyvin ei oo koskaan ollut mitään häiriöitä en edes painajaisia näe tai koe koskaan unihalvauksia ja unistakin muistan vaan 1% koko vuodesta. Selkounen haluaisin kyl joskus kokee jossa voi tehdä mitä vaan ja tiedostaa olevansa unessa. Silti muistan parhaimmat ja tärkeimmät uneni ikuisesti mitä lapsena näen ja olen nähnyt samaakin unta kahteen kertaan. Unet on niin jännä ja mielenkiintoinen aihe. Onneksi nukun hyvin ja joka yö yli 8 tuntia. 😴
Olen itse todennut omissa unissa sen ne on todennäköisesti just selkounia että niistä on todella vaikea herätä välillä nukun helposti jopa 18 tuntia kun en saa itseäni hereille. + jos unessa satutat itsesi niin se oikeasti sattuu.
@@thesuddensilent7349 auts kuulostaa pahalta mä oon joskus tuntenu et tippuisin sängystä unissani ja luullu et oikeesti tipuin vaik olin normisti sängyssä
Joskus selkounia tein siten, että kuvittelin nukahtaessa kiikkuvani valtavan suuressa kiikussa. Siitä jos onnistui heräämättä tippua / lähteä lentoon nukahtaen samalla lähtee tietoinen uni käyntiin.👍 Monesti säpsähtää hereille kuitenkin tässä vaiheessa.
Hyvä, että joku muukin näkee samoja unia. Jota on ennenkin nähnyt. Unihalvauksia ollut. Johtui vaikeasta masennuksesta ja lääkitys.
Mulla on joskus käyny silleen että herkän yöllä n. Klo 1-2 janoon tai vessa hätään tai kuumuuteen ja en sen jälkeen saa enää unta. :(
itsellä on unettomuutta mutta sittenku nukun niin nukun silloin en herää millään sekin on koitunut elämässä pieneksi ongelmaksi
Itse en herää koskaan kesken yön ja jos minä tipun rakennuksesta alas niin odotan kunnes mäjähdän maahan ja nousen
on levottomat jalat. vaikka on lääkitys se haittaa silti minun päivittäistä elämistä, olkaa onnellisia jotka nukutte hyvin ja heräätte levänneenä..
minun on vaikea nukahtaa 😑nukun vähän. välillä juon kunnon kännit että saa nukuttua pitkään
Mulla on toi ensimmäinen räjähtävän pään oireyhtymä. Välillä kuulen voimakkaan äänen tai kuulen nimeäni kutsuttavan tai muuta voimakasta erityistä ääntä. Se liittyy aina nukahtamiseen. Myös niitä säpsyjä tulee välillä ja silloin näen että hyppään jostakin ja säpsähdän hereille. Mutta tiedän että tämä liittyy lihasten rentoutumiseen, mutta aivot ei vielä nuku. Olen myös nukkunut kerran melkein yhden viikon. Heräsin hetkeksi ja jatkoin unia. Tämä tapahtui parikymppisenä. Mun ex mies söi unissaan valtavasti ja väitti herätessään, että ei ole tehnyt sellasta. Söi hillopurkillisen hilloa ison juustopalan kanssa, joi 1,5 litraa kokista yhteen menoon 😮
Joskus kärsin unettomuudesta joka johtui huonosta työpaikasta. Vaihdoin työpaikkaa ja nyt kyllä öisin uni maittaa 😴🤤
Toi fataali insomnia on jotain sellaista jote ei toivoisi ees pahimmalle viholliselle, pelkkä kuvauskin kuulostaa kauhuelokuvan aiheelta...
Ei oo unihäiriöitä meikällä ku töistäki myöhästyy..😵💫
Vihollinen todellakin voi käyttää ihmisen unta hyväkseen, sillä ihminen nukkuu 1/3 ajan elämästään.
98h pisin uneton jakso! Ei tunnu hyvältä.. Mutta ei känniseltäkään!
18 vuotta levottomat jalat -oireyhtymää sairastaneena tiedän mitä unettomuus on
Itselläni on ollut viimeiset melkein 2 viikkoa sellaista, että olen nähnyt joka yö pelkkiä ahdistavia painajaisia. Oli unien aiheena mikä tahansa ja unissa ketä tahansa ihmisiä, jotenkin ne ovat aina onnistuneet olemaan tosi ahdistavia. Sitten päivisin olen ollut tosi väsynyt ja ärtynyt huonosta unenlaadusta johtuen. Onko muilla ollut tämänkaltaista ja onko neuvoja mikähän tähän auttaisi?
Kärsitkö kovasta stressistä tai ahdistuksesta? Monesti oma mielentila heijastuu uniin mm itsellä ollut joskus kovaa ahdistusta ja unetkin olivat sen mukaisia. Kannattaa lääkärissä ainakin käydä ja kertoa asia että ne möröt jäisi sinne sängyn alle eikä tulis uniin asti 😉
@@tunteisiin no kieltämättä on ollut molempia viime aikoina. Viime yö oli kuitenkin ensimmäinen vähään aikaan, etten nähnyt ahdistavia unia tai ainakaan en muistanut niitä. Tänään myös päätin että on otettava vähän rennommin, kun olin ottanut vähän liikaa asioita kerralla hoidettavakseni pari viikkoa sitten.
@@jijji2602 stressi nopeasti kyllä alkaa unissa näkymään painosanalla itsellä myös kokemusta :D
no heräilen yöllä aina välillä ja en tiiä mistä se johtuu
Muute jees viteo, mut iha järkkyä toi pimputus. En suosittele kattoon illalla.
Mulla on vielä harvinaisempi ku mikään noista
Villi tunne se on kun olet juuri nukahtamaisillaan ja aivan kuin joku ampuisi aseella vieressä samalla heittäen flashbangin. Harvinaisia mutta tulee sattumankaupalla
Katsoin videon loppuun asti kun tämä aihe kiinnostaa
Seksiparasomnia itse en sitä ole kokenut mutta moni ex ja nykyisellä naisystävällä se ollut. Yhdellä suomalaisella ja noin viidellä filippiiniläisellä naisella. Välillä se on ärsyttävää kun herään käden liikkeisiin. Muutaman kerran herännyt kun nainen ollut päälläni harrastamassa seksiä. En ole koskaan harkinnut rikosilmoituksen tekemistä :D. Muutaman kerran herättänyt naisen koska käden liikkeet häirinnyt omaa untani. Ilmeet on aina ihan mahtavimmat kun toisen on herättänyt.
Minä todennäköisesti olen kokenut.
Itselläni on levottomat jalat . Ne häiritsee välillä töissä kun kun ajan rekkaa
@j.jousisaari
@j.jousisaari
1 sekunti sitten
Istu penkille,nosta vasen jalka pekille suoraksi,vasen käsi poven yli penkin reunaan lukiten jalan suoraksi.VOIMAKAS venytys nilikasta pakaraan.Tämä on mulla poistanut oireet lähes kokonaan
Miten olis seuraava video 10 eniten korruptoitunutta maata tai sitten 10 onnellisinta maata
Kolmas
Itse nyrkeilnen unesani 😅
mun yhellä tutulla on narkolepsia
Tykkää jos sullakin Narkolepsia.
UNETOMUS EI OLE TAPAVA
MITTEN VOIT OLA NIN VARMA AASIASTA VAI OLETKO KOKEILUT OLA VISISATA PÄIVÄ NUKUMATTA
Mieto musta-tee väsyttää.
Se paasto?
Perkele se riivaa raskaana-olevia, koska tuo VIHAA elämää, mutta mielellään syö sen hedelmät.
Elektroniikka-elämä estää unensaantia - ja seksikäyttäytyminen unessa, mitä raiskauksiin tulee, on myös tahallista itsensä harjoittamista kyseisiin.
Melkeee eka
Sä lausut väärin kusipää
Nää on parhaita ❤❤❤
Kerranki oon ajoissa
Oon oppinu sun avulla niiiiiiii monia asioita
Sama
Olen kärsinyt vaikeasta unettomuudesta 8 vuotta. Jos on yhtään stressiä arjessa en saa nukuttua millään ilman lääkkeitä. Olen joutunut olemaan paljon sairaslomilla levon puutteen takia. Onneksi on lääkkeitä jotka auttaa nukahtamisprosessissa
Mullahan on/on ollut aikamoinen cocktail näitä unihäiriöitä, tosin diagnoosia ei ole yhdestäkään. Mutta tähän videoon perustuen :D
Vuorotyötä kun tein, varsinkin yövuorojen jälkeen oli vaikea nukkua. Vikan yövuoron jälkeen saatoin valvoa putkeen lähes 40h, koska en vaan saanut unta. Edes torkuttua.
Nyt kun teen päivätyötä, en saa iltaisin unta. Nukahtelen ja "pilkin" töissä ja oon väsynyt kokoajan. Oon onneks tajunnut hakea apua työterveydestä. Melatoniini on auttanut vähän mutta tätä on jatkunut nyt sen 2kk.
Nuorempana, kun seurustelin mun ensimmäisen miesystävän kanssa, mulla oli unissani tapana runkata häntä. Tätä tapahtui useita kertoja kuukaudessa pahimmillaan, mutta oli myös kuukausien taukoja ja luultiin, että kaikki on taas normaalisti. Itseä alkoi ahdistaa, että ilman lupaa kosken toiseen ja tuli aina paha mieli, kun sain aamulla kuulla asiasta, en tosiaan muistanut tai tiennyt yhtään mitään. En nähnyt eroottisia unia että mun käsi vaan toimi itsekseen. Lopulta meidän nukkumiset meni siihen, että miesystävä valvoi lähes aamuun asti ja nukkui päivisin. Saattoi olla muitakin syitä taustalla, mutta aivan varmasti mun unikäytös vaikutti myös. Ollaan sittemmin erottu eikä (tietääkseni) muiden kumppaneiden kanssa ole ollut tämmöistä.
Olen harjoitellut menemään suoraan selkouneen hereiltä. Tuntuu erikoiselta ku nukahtaa TIETOISESTI. Harjoittelun jälkeen selkounien näkemisestä tuli 100% spontaania ja näen nykyään niitä melkein joka yö😊. Joka öinen selkounien näkeminen on aivan mahtavaa. Usein selkounissa tuntuu siltä, että olisit hereillä oikeassa elämässä, mutta voitkin tehdä aivan mitä tahansa. Selkounien aikana olen kyennyt jopa herättämään paljon vanhoja muistoja oikeasta elämästä takaisin, jotka olin jo unohtanut kokonaan.
Miten tätä voi harjoittaa
Itse insomnikkona kirjotin tota riimivihkoa taas aamuun asti 🌚 näitä on kiva kuunnella ennen menopaluuta höyhensaarille. Mun kanavalta löytyy kans kivaa kuunneltavaa, ei mitää höyhensarjaa.
Loistava video ja hyvää tietoa unihäiriöistä
Minulla on ollut monesti kokemusta räjähtävän pään oireyhtymästä. En tosin tiennyt ennen kuin pari vuotta sitten, että se ei ole normaali kokemus kaikille. Usein kuulen sen painajaisten ohessa. Tai juuri ennen nukahtamista.
Videoidesi aloitukset ovat hauskoja👍👍👍
6. Unenaikainen syömishäiriö. Itsellä oli joskus 16-18v niin, että söin unissani karkkia yms herkkuja jotka olivat yöpöydällä. Muutamia kertoja olen havahtunut siihen, että rapistelen suklaalevyn foliota suu jo täynnä suklaata😂 nykyyän ei ole tätä "ongelmaa". Miettinyt että onko siinä kuinka suurempi riski tukehtua kun unissaan napostelee🤔
Mulla on levottomat jalat oireyhtymä. Ei ole kiva, kun jaloissa tuntuu "kasvukipu" ja koittaa vaihdella jalkojen paikkaa peiton sisälle ja ulkopuolelle noin 10 sekunnin välein. Podcastit onneksi auttaa nukahtamaan.
@j.jousisaari
@j.jousisaari
1 sekunti sitten
Istu penkille,nosta vasen jalka pekille suoraksi,vasen käsi poven yli penkin reunaan lukiten jalan suoraksi.VOIMAKAS venytys nilikasta pakaraan.Tämä on mulla poistanut oireet lähes kokonaan
Onko raudanpuute poissuljettu? 🤔
@@tk-tc8yv Perheessä on raudanpuutetta niin luultavasti on mullakin. Pitäisi vetää rautakuuri, jos helpottais.
Mulla on myös seksiparasomniaa 😂 onneksi se aiheuttaa vain masturbointia unen aikana kun on paljon stressiä. Tämä saattaa olla itseasiassa luultua yleisempi parasomnia, mutta häpeä siitä saa ihmiset vaikenemaan. 🤐
Itse harrastan unissakävelyä😅 Olen kuitenkin huomannut, että tämä tapahtuu silloin kun olen suuren stressi määrän alla, opintojen tenttien takia tai muusta elämän kriisistä. Usein herään kävelyn aikana ja osaan mennä takaisin nukkumaan, enkä onneksi poistu makuuhuoneestani.
Yksi huonosti nukkuva taas menossa ensi yöksi töihin 🫥 Se on tää "kutsumusammatti", mikä velvoittaa 🙄 Hyviä unia kaikille 🩶 Tuosta fataalista unettomuudesta tehty dokkari on ehkä kammottavin näkemäni.
Mulla on paljon kokemuksia unettomuudesta ja pari unihalvausta koettu
Entäs ne teinivuosien "kivat" unet, joista seurasi vähän pyykättävääkin. No joo, eipä ne taida olla mitään häiriöitä, vaan ihan normaaleja juttuja, joiden loppumiselle on ihan luonnollinen selitys (jota tässä en kehtaa sen tarkemmin valaista). 😴👍
Mahtava video tuttuun tyyliin :) Tuo 9 juttu on ittelle hyvinkin tuttu. Käytännössä koko ikäni se on ollut taustalla, muut sille ei koskaan ole löydetty selitystä... Unessa joskus tilanteessa saattaa tulla potkittua tai lyötyä ja joskus sitten tuo sattuu itteään, niin et siihen herää. Ennakkoon ei tiedä onku tuleva uni kovinkin toiminnallinen. Eräs keino hieman auttaa itseään, eli sänkyn viereiselle seinällä on tullut laitettua patja, joka hieman pehmentää vaikkapa putkua. Se, et jos juku nyt nukkuu samassa punkassa voi tuo päätyä lattialle tai saada vähemmän mukavan herätyksen. Ainahan ei edes herää tähän. Suvussa on kyl ollut unessakäveleviä, mut se ei kuulu mun uni juttuihin :)
Aivan huippu video!!✨ Joskus toivoinkin videota unihäiriöistä, joten iso kiitos!🙏🥰
Tee video tutkitun ja turvallisen piikin sivuvaikutuksista. Suosittelit sitä kuitenkin kaikille sun tilaajille.
Tää olis kyl hyvä👍
Mitä siis tarkotat?
Sitä että mitä sivuvaikutuksia on tutkitulla piikillä@@ainokettunen6657
Miulla on viivästynyt unijaksohäiriö, lääkitys siihen on helpottanut mut sillon kun olin lapsi ja nuori ei auttanu muu kun vaa kestää 😭 en tiiä miten selvisin etenkin yläasteen
Itsellä käy helposti niin, että voin valvoa putkeen 2 päivää (aika menee päässäni niin nopeasti, että en ymmärrä välttämättä aina nukkua) ja kahden päivän valvomisen jälkeen kuulen yleensä ääniä (sellaisia kuiskauksia, joista en saa kumminkaan mitään selvää)
Mä nukahdan kun kroppa nytkähtää kerran jonka jälkeen ei mene kuin hetki aikaa kunnes nukahdan.😴
Minulla on joskus samaa.
Monesti tullu pantua unissaan mutta vaimo ei valita 😄 Aamusta vaan vähän normaalia väsyneempi ollu sitten 😄
Itellä ollu joskus tota levottomat jalat hommaa. Onneks ei oo nyt pitkään aikaan ollu sitä. Oli muuten aika syvältä