PROFIILI X KALLE KINOS
HTML-код
- Опубликовано: 25 июн 2024
- Video Kallialan uuden dokumentin keskiössä on rap-artisti Kalle Kinos, joka on vakuuttanut suomalaisella hiphop-kentällä jo yli 20 vuotta. Kun puhutaan Kinoksesta, puhutaan aidosta tamperelaisesta rap-ikonista.
Mutta mikä tekee hänestä kollegoiden ja kulttuuriin syvemmin uppoutuneen yleisön silmissä ainutlaatuisen? Entä onko levyttävällä artistilla ja live-esiintyjällä nimeltä Kalle Kinos mitään eroa yksityiselämän Kalle Kinokseen?
Dokumenttiin on kuvattu materiaalia muutaman vuoden ajan Tampereella ja Helsingissä. Katsojat viedään esimerkiksi Kallen vanhoille kotikulmille Lamminpäähän, levy-yhtiö PME Recordsin toimistolle, Tampereen legendaariselle ylioppilastalolle sekä Pohjoismaiden suurimmille hiphop-festareille Blockfesteille.
Lisäksi dokumentissa nähdään useita Kallen kollegoita, yhteistyökumppaneita ja läheisiä. Mukana ovat muun muassa Parkano, Tiedemies, Jazzy-O, VilleGalle, HC Tuomas, Tarbash Luoti, Särre, Silkinpehmee ja Kallen äiti.
Huomasimme, että RUclipsen ladatessa videon äänissä on ilmennyt kohinahäiriöitä, joita ei ollut alkuperäisessä materiaalissa.Tutkimme parhaillaan ongelman syytä.
Pahoittelemme häiriötä ❤
Ystävällisin terveisin Profiili tekijä tiimi.
/ profiiili
/ ucitx7wngzmkjppwrgx_ux4w
www.videokalliala.fi/
/ videokalliala Видеоклипы
Suomen paras ja aliarvostetuin räppäri!
Olipa hyvä, huolella tehty ja mielenkiintonen dokkari! Toivottavasti tulee lisää tätä sarjaa
Mää ainakin arvostan.Kiitos kaikesta T.kile
kova dokumentti. kallen lätyt pitää aina tsekkaa. pitää koittaa ettiä toi "liian kuumaa käsitellä" levy. ei ainakaan näkynyt spotifyssa
Goat
GOAT
Todellakin lisää tälläisiä ! Kiitos Kalle 👊🏻
Tää on iso skenelle, junnutki jotka opiskelee Suomiräpin pohjaa saa täst paljo irti!
Loistavaa! Lisää tämmösiä!
Hyvä dokkari.
kiitos, hyvät setit!🔥
Iha hyvät läpät
No kylli❤
Kiitos tästä. Hieno raina.
Hieno dokkari 🔥
Lamminpään koulun Urkki opettaja oli ihan sairas äijä, muuten hyvä koulu kaikinpuolinen. Kova dokkari!
Kinos 🥰
🔥🔥 suomen paras
🐐
Tää oli helvetin hyvä
Rehellistä settiä arvostan👍
Legenda
Hyvää historiaa, hyvä dokkari!
💪
Kulttuuriteko!! Big up koko köörille! Kinos on GOAT!
🔥🔥
Legendoja kaikki!
Todella laadukas kuvaelma Herra Kinoksesta. Arvostus sekä tuotannolle että Herra KK:lle
Kiitos
Hyvä äijä
Hyvää jorinaa
Elukka.
se o KINOS
Letsgoo! Tää oli himmee! 🤌🏻