Hyvä video taas, keräähän joskus kimpsut ja kampsut kokoon ja ajele tänne pohjoseen miekojärvelle kokeileen kuhan ja ahvenen pyyntiä, minä tarjoan majoituksen, mökki järven rannassa 😅
Ihmettelen kun itsenilainen kova kalansyöjä laittaa hauet takaisin järveen. Hauki on mielestäni huomattavasti maukkaampi ruokakala kuin kuha. Jos vaikka näilläkin videoilla nähtyä paloiteltua uunikalaa tehtäisiin ruodottomasta hauesta, niin olisi vieläkin maukkaampi ruoka. Jokaisella makunsa tietenkin 😊
@@kuhadekuvertsuttaa Leivitetty ja voissa paistettu hauki on aivan helvetin hyvää. Eikä niiden Y-ruotojen poistaminen niin hankalaa kuitenkaan ole, etteikö niitä jaksaisi syödä.
Kiinnostavaa tarinaa tuulesta. Entä onko tuulen suunnalla millanen merkitys? Ennen sanottiin itätuulen vievän kalat kattilastakin, mutta päteekö wanaha totuuas enää. Livellä pystyy havainnoimaan kalan aktiivisuuden vaihtelua. Heijastuuko tuulen suunta kalan aktiivisuuteen vai vaihtelevatko mainitsemasi aktiivisuuspiikit kuhalla täysin sattumanvaraisesti? Ittelle etelä, lounas, länsi niitä mieluisimpia suuntia, mutta johtuneeko siitä, että ylleensä leppeemmät veneolot.
Omastamielestä sillä tuulensuunnalla ei oo mitään muuta merkitystä kun just tuo että mistä se kala sitten löytyy, siinä on muuttujia niin paljo muun säänkin puolesta että vaikea sanoa onko joku tietty tuuli huonompi taikka parempi. Käyn paljon aamulla ja aamuyöllä ja todella harvoin olen passiivista kuhaa löytäny ns "normi syvyyksiltä" pohjalinjasta. Monta samanlaista paikkaa kerkeää käydä aina kokeilemassa ja jostain syystä joku paikka on kerännyt enemmän kalaa.
@@KalastustaPohjoissavosta Tänks! Tuli muuten eilen havaittua tuo sama, kuinka kauden tässä kohtaa kuha käyttää påienempää kalaravintoa ja samalla suosii pienempää viehekokoa. Alkukauden kymppisenttinen ei tahtonut kelvata, vaikka miten päin olisi tarjonnut. Lopulta älysin vaihtaa selvästi pienempään (6-7 cm) niin välittömästi purtiin ja vielä hanakasti. Peratessa vatsalaukun sisältö todisti sama aasiaa. Aikaisemmilta kesiltä tuttu havainto, mutta ei vaan meinaa aina muistaa/ hoksata.
Kumpi sinun mielestä ois parempi pinkki orka shad vai orka small fish paddle tail 7cm se hopea glitteri missä on oranssi maha ku kuha ois niinku pää targettina täältä kallavedelt
Mitään vinkkiä olisi missä nilsiässä syväriltä vois rannalta heitellä ilman että kenenkään pihamaalle menisi😂 Käymätön paikka vielä syväri vaan mökki nilsiässä niin vois joskus käväistä.
😂 Kyllä kohta pittää 16" näytöt olla että näkköö kalat. Huomannu että tuossa ratti venneessä ehkä tulloo rönötettyä vähä taaempana niin kyllä sais 12" tuumasia olla molemmat..
Yle: Kalastus kiellettävä "Näkisin mielelläni yhteiskunnan, jossa ei enää kalasteta", sanoo Elisa Aaltola Ylen Perjantai-ohjelmassa ja vetoaa kalojen tunteisiin. Hänen mukaansa, koska emme usko enää maailman olevan litteä, myös kalojen tunteet olisi vihdoinkin tunnustettava."
Tietyissä järvissä enää ei ole muuta kuin kuhia kun istutettu liikaa ja alikalastettu. Kohta ei ole muuta kalaa kuin kuhaa monessa muussakaan järvessä mitä kuullut tutuilta ja ihan valtion virassakin olevilta. Ei ne ainakaan kalastamalla lopu niistä järvistä nyt jos joku sitä epäilee.
Hyvä video taas, keräähän joskus kimpsut ja kampsut kokoon ja ajele tänne pohjoseen miekojärvelle kokeileen kuhan ja ahvenen pyyntiä, minä tarjoan majoituksen, mökki järven rannassa 😅
Hyvä video taas kerran,täällä ainakin kala löytyy useimmiten tuulen rannalta tai penkasta mihin tuuli on passannut😎
Kiitos 🤝 Tuulis ees pari päivää samasta suunnasta niin ossois kalatkiin olla samoilla paikoilla päivän pitempään.
Ihmettelen kun itsenilainen kova kalansyöjä laittaa hauet takaisin järveen. Hauki on mielestäni huomattavasti maukkaampi ruokakala kuin kuha. Jos vaikka näilläkin videoilla nähtyä paloiteltua uunikalaa tehtäisiin ruodottomasta hauesta, niin olisi vieläkin maukkaampi ruoka. Jokaisella makunsa tietenkin 😊
Hauki on hyvää siiman päässä. Sen jälkeen pelkkää harmia 😂
Mulle se on harmia jo siiman päässäkin 😂
@@kuhadekuvertsuttaa Leivitetty ja voissa paistettu hauki on aivan helvetin hyvää. Eikä niiden Y-ruotojen poistaminen niin hankalaa kuitenkaan ole, etteikö niitä jaksaisi syödä.
😂
Se on vaan jääny pois ruokavaliosta kun sitä pienenä poikana on syöty ja kalastettu kokoajan.
Hyvä video tuas,tuli tuas jottain uutta tämmöselle alottelijalle,katellaan.💯👍😁
Kiitokset kiitokset!
hyvä video kuten aina😇
Hyvä video kuhan kalastuksesta 💪
Kiitokset 🤝
Sanoit, että kahtotaan tuo salami-paikka, mutta pelekkää kuhhaahan sieltä vaan, ei ollu salamia. Näläkä tul 😅
😂
Mitö solmua käytät?
Kiinnostavaa tarinaa tuulesta. Entä onko tuulen suunnalla millanen merkitys? Ennen sanottiin itätuulen vievän kalat kattilastakin, mutta päteekö wanaha totuuas enää. Livellä pystyy havainnoimaan kalan aktiivisuuden vaihtelua. Heijastuuko tuulen suunta kalan aktiivisuuteen vai vaihtelevatko mainitsemasi aktiivisuuspiikit kuhalla täysin sattumanvaraisesti? Ittelle etelä, lounas, länsi niitä mieluisimpia suuntia, mutta johtuneeko siitä, että ylleensä leppeemmät veneolot.
Omastamielestä sillä tuulensuunnalla ei oo mitään muuta merkitystä kun just tuo että mistä se kala sitten löytyy, siinä on muuttujia niin paljo muun säänkin puolesta että vaikea sanoa onko joku tietty tuuli huonompi taikka parempi. Käyn paljon aamulla ja aamuyöllä ja todella harvoin olen passiivista kuhaa löytäny ns "normi syvyyksiltä" pohjalinjasta. Monta samanlaista paikkaa kerkeää käydä aina kokeilemassa ja jostain syystä joku paikka on kerännyt enemmän kalaa.
@@KalastustaPohjoissavosta Tänks! Tuli muuten eilen havaittua tuo sama, kuinka kauden tässä kohtaa kuha käyttää påienempää kalaravintoa ja samalla suosii pienempää viehekokoa. Alkukauden kymppisenttinen ei tahtonut kelvata, vaikka miten päin olisi tarjonnut. Lopulta älysin vaihtaa selvästi pienempään (6-7 cm) niin välittömästi purtiin ja vielä hanakasti. Peratessa vatsalaukun sisältö todisti sama aasiaa. Aikaisemmilta kesiltä tuttu havainto, mutta ei vaan meinaa aina muistaa/ hoksata.
Kiitos hyvistä videoista! Mikä on veneen sumpun tilavuus...siis litroina? 👍☕️
Kiitokset! Varmaa tietoa ei ole mutta epäilen että n 30litraa.
@@KalastustaPohjoissavosta 👍
Mikä tuo Abu Garcia vaatetus on sulla ja onko ollut hyvä päällä?
Tämä on saatu puku, Didriksonin kalvopuku. Ei taida missään tätä olla saatavilla.
Kumpi sinun mielestä ois parempi pinkki orka shad vai orka small fish paddle tail 7cm se hopea glitteri missä on oranssi maha ku kuha ois niinku pää targettina täältä kallavedelt
Pinkki alku ja loppukaudelle ja sit tuo hopea/glitteri lämpimän veden aikaan.
@@KalastustaPohjoissavosta okei pitää tuo testata
Tapparan värit on nyt kovat.!! 😉😂🧡💙
Uistelemalla KALPAN väri toimii todella hyvin,kannattaa kokkeilla.💯👍😁
Mitään vinkkiä olisi missä nilsiässä syväriltä vois rannalta heitellä ilman että kenenkään pihamaalle menisi😂 Käymätön paikka vielä syväri vaan mökki nilsiässä niin vois joskus käväistä.
Moro, ei kyllä tule sellasta paikkaa juuri mieleen.. Ei oo syvärin puolella tullu rannalta kalastettua.
Voitko kuvata ku lasket veneen vesille ja kun trailaat ylös jollain videolla
voin joku kerta
Joko Markuksella alakaa ikä painamaan, kun pittää ruutua isontaa 😂
😂 Kyllä kohta pittää 16" näytöt olla että näkköö kalat. Huomannu että tuossa ratti venneessä ehkä tulloo rönötettyä vähä taaempana niin kyllä sais 12" tuumasia olla molemmat..
Olisko ens talvella kuhan pilkki videoo tolta järveltä
Juu, pari videoo viime vuolta alkukaudesta löytyykin.
Yle: Kalastus kiellettävä
"Näkisin mielelläni yhteiskunnan, jossa ei enää kalasteta", sanoo Elisa Aaltola Ylen Perjantai-ohjelmassa ja vetoaa kalojen tunteisiin. Hänen mukaansa, koska emme usko enää maailman olevan litteä, myös kalojen tunteet olisi vihdoinkin tunnustettava."
Nonii 😂
eka
Tietyissä järvissä enää ei ole muuta kuin kuhia kun istutettu liikaa ja alikalastettu. Kohta ei ole muuta kalaa kuin kuhaa monessa muussakaan järvessä mitä kuullut tutuilta ja ihan valtion virassakin olevilta. Ei ne ainakaan kalastamalla lopu niistä järvistä nyt jos joku sitä epäilee.
Kyllä tuntuu loppuvan, joidenkin mielestä jigikalastus pitäs kieltää kun vievät kaikki kalat 😂
Juu näin se menee, kuhankalastus on kalakannan hoitoa monella järvellä omasta mielestä myös erittäin suotavaa.
😂