Tässäpä on elokuva, jonka merkityksen tajuaa vaan ne, jotka ovat syntyneet noilla ajoilla. Itse kun näin leffan ekaa kertaa, oli suhtkoht nuoremmassa iässä ja innokas aina uusista Arskan leffoista ja Commandon ohella tämä oli must see ja tätä tuli kanssa katsottua monet kerrat vhs muodossa ja omistinpa jopa t-paidan, jonka ostin paikallisesta torista, jossa oli Arskan kuva ja toisella puolen kasvoa näkyi kyborgin osat. Tätä leffaa ei voi hehkuttaa tarpeeksi, tässä on kohdallaan kaikki ja juuri noikin asiat et miten Cameron osasi osakseen ennustaa tulevaisuutta muutenkin ei ollut kaukaa haettua. Tasapainoisesti kulkeva tarina, unohtumattomat hahmot, loistavat erikoistehosteet ja jäätävän hyvä soundtrack tekee tästä ikimuistoisen elokuvakokemuksen. Ja siinäpä se sitten voisi ollakin tiivistettynä, koska jatko-osilla ei ollut mitään tarvetta. Kakkos osa tiivisti kaiken ja that´s it. Kolmas tehtiin ja neljäs ja sit tää Genisys... en tiedä olikohan tässä järkeä, yhtälailla oliko myöskään järkeä jatkaa Aliensin tarinaakaan, koska kakkonen päätti tarinan täydellisesti. Mutta kun franchise myy, niin sitä rahaa pitää tahkoa... pelkään pahoin, että tämä uusin Terminaattori kusee, koska tuskinpa idea siitä että tämä olisi se " virallinen " jatko-osa kahdelle ekalle pelastaa mitään. Itsellä alkaa tässä muutaman vko päästä James Bond putken jälkeen James Cameron putki ja siihen pitää varustautua hyvin. Ja hyvä niin, koska mikä onkaan paras tapa, kun aloittaa heti ekasta Terminaattorista. Loistava arvostelu ja toi leffa-teatteri muisto oli kyl hyvin tiivistetty. Kun itse näin leffan ekaa kertaa vhs:ltä, se eka aloituskohtaus siellä moottoripyöräbaarissa on edelleen omissa papereissa yksi parhaista elokuvien aloituskohtauksista, sitten " Huuliharppukostajan " ja " Robocopin ". Niin ja tietenkin Commandon.
Oo. Tämä oli tämmöistä ihanaa comfort foodia: ykkösolut auki ja video pyörimään! Isäni oli muuten ilmeisesti onnistunut välttämään aikoinaan ennakkomainonnan spoilerit, sillä hänelle Arnoldin tehtävä paljastui elokuvateatterissa vasta tuon "get down" -lauseen myötä.
Vielä täytyy palata kirjoittelemaan asiasta, josta et yllättäen maininnut, niin elokuvan huumori, jota on juuri sopiva määrä ja se myös naurattaa. Kauhun suhteen pitää sanoa että jo pelkästään se kun T1000 saapuu vankilamielisairaalaan, se on aivan helvetin ahdistavaa kun mies kulkee kaltereiden läpi ja samalla psykiatrilta putoaa tikku suusta. 😅 Tuosta kohtauksesta muistan sen pienen detailin, jossa T1000 pistooli jää kaltereiden väliin ja T1000 hetkeksi havahtuu siihen. Kyllä aivan hiton ahdistavaa sekin josaa T1000 juoksee ilmeettömänä Johnin perässä ja näyttelijä oikeasti pystyi hetken juoksemaan kahtaakymppiä.
Jes, vihdoinkin tästä mahtavasta elokuvasta 40 minuutin video! Ei kyllä yhtään haittaa että olikin "pitkä video" kun oli niin hyvä video! Ja olisi kiva nähdä lisää spiderman videoita! Ja olet myöskin paras "leffa tubettaja" (mikä nyt sitten onkaan :D) mutta jatka samaan malliin ja tee lisää videoita!👍🏻
Nämä analyysisi ovat todella huikeaa kuunneltavaa. Tämäkin on niin vahva elokuva, ehdottomasti omassa top5:ssä. Esitän toivetta analysoida (ainakin itselleni) kaikkien pankkiryöstöelokuvien äidin, Heat.
Toivottavasti teet joskus arvostelun taru sormusten herrasta trilogiasta. Sillä jos teitä 80 luvun lapsia hemmoteltiin näillä, niin meille 90 luvulla syntyneille sormusten herra oli se suurin elokuva tapahtuma ja sitä kesti vielä 3 vuotta putkeen. Ai että ihania muistoja.
Tätä me olemme odottaneet kuin Jeesuksen toista tulemista! Pitääpä illalla treffien jälkeen tämä katsoa, sillä kuitenkin vietän yöni yksin, mutta Japen-leffavlogi ja Terminaattori 2 on parempaa kuin seksi upean naisen kanssa.
Muistaakseni 34:24 olen nähnyt ton (T: battle across of time) tuolla Floridan Universal studiossa joskus 3-4 vuotta sitte skidinä mutta voi olla väärässäkin...
11:03 siinä se taas on koneet voitti. ja kun on tulevaisuus. koneen pitäisi tietää mitä tapahtui kaikissa terminator leffoissa mitä ei vielä ole tehty. miksi ne lähettää koneen tappaan sarahin jos se on jo kuollut. miksi ne lähettää taas tappaan nyt johnin vaikka se kuoli myöhemmissä leffoissa xD no 1-2 on sata varma sama aikajana ja se oikea yksi aikajana eikä muita ole. tekeen koneet niin tyhmiksi. aisa selkee kun käytti 6502 prosessoriua LOL kaikki muut leffat on vaihtoehtoista aikajanaa ja taas koneet vaan lähettää vaiika ne on tulevaisuudessa ja tietää mitä tapahtu xD ja mitä tapahtuu tapahtuu juuri sillain. mitään ei muutu. ainakaan siinä aikajanass josta terminator lähtee. jos onnistuu tehtävässä. terminatoreita lähetetään uudestaan kun muutoksia ei näy siellä edellisessä aikajanass xD. tuomionpäivä tapahtuu se on jo tapahtunut mikään ei estä sitä. kaikki tapahtuu niinkuin ensimmäisessä framessa t1.ssä koneet on voittanut. tai tehdään vaan elokuvia samasta aiheesta aina parempia iphone robotteja. vaikka koneet on jo voittanyt ei tajua miksi ne lähettää aina vaan uudestaan. no se selittään kun mitään ei muutu xD. kunnes mennään edes takasin ja vinosti aikajanassa samassa tai eri ja tehdään oopperann. sitten cameron tulee jatkaa omaa yhden aikajanan stooria ja tekee niin kun muut. feilaa. jos sarah ja john on kuollut miksi terminator lähetetään t1:ssä xD ei ymmärrä. hollywood ei osaa tehdä aikamatkustus leffoja, kun mikään ei muutu historia on jo tapahtunut olit sitten muuttamassa tai et se tapahtuu. sama koskee paluu tulevaisuuteen. koko hieno idea että marty syntyy koska se pisti vanhemmat yhteen. mitään ei muutunut. vanhemmat pitäisi olla rikkaita leffan alussa. marty ei palannyt samaan aikajanaan eli mitään ei muutunut tässä aikajanass tapahtui näin. siinä aikajanassa jossa biff on pomo jatkuu saman lailla ilman marty kun se lähti. tai toisin sanoen joku mu marty palasi joka feilasi kun jostain syystä piti lähtee muuttaa historiaa vaikka vanhemmat oli jo kenties rikkaita nyt ne on kööyhiä. voi voi polosta tätä martya lol. ekasta freimistä lähtien marty ja doc oli jo 1885,1955,1985,2015 kaikissa vuosissa historiassa jo pitöäisi olla juuri ne oikeat tapahtumat ja kuvat. mitään ei ole muuttunut. niin tylsää aikamatkustus on. et voi tappaa isää kun et synny että voit mennä tappaan. sama toisin päin mitään ei muutu kun olet jo muutanut ennen kuin lähdet historia on jo tapahtunut xD.. mutta hollywood
1:53 paitsi just siinä. vai syntykö idea siitä xD vai oliko avatar mielessä mutta ei voi vielä tehdä xD oli george lucasillakin kuulemma 9 episodin epos mutta joka kertta episodit kirjotettiin ja kaikki muuttu. vaikka new hope oli jo lyhennetty versio koko saagasta. se oli se start wars. happy end xD sitten se muutettiin episode 4. miksi sen piti kirjoittaa 7-9 myydäkseen disneylle jos kerta sillä oli jo 1977 1-9 valmiina xD no ei ollut. yksiu leffa kerrallaan ja sen huomaa
Tosi kiinnostava arvostelu ja tosiaan T2:sta voisi puhua vaikka kuinka paljon. Muistan että tämä oli ainoa leffa, jossa minä, siskoni ja veljeni oltiin innoissaan ja siskoni kanssa itkettiin tuossa lopussa. Elokuvassa on tolkuton määrä unohtumattomia kohtauksia ja vaikea siitä oikeastaan löytää mitään, siis mitään kritisoitavaa. Kyseessä on paras toimintaelokuva ja yksi parhaimmista leffoista koskaan. Täydellinen jatko-osa ylivoimaisesti. Ainut leffa, jonka haluaisin isolta kankaalta nähdä. Voi vaan kuvitella miten Pikku-Jape on ollut innoissaan päästessään katsomaan leffan. :D Siksi on harmi että Dark Fatea yritetään niin kovasti olla todistamassa oikeaksi jatko-osaksi. En usko tippaakaan koko leffan onnistumiseen. Otan sen asenteen, että Terminator -leffoja on vain kaksi oikeaa.
Mainio video joka teki kunniaa tälle elokuvalle. Heräsi itsellekin hirveã houkutus katsoa tämä uudelleen mahdollisimman pian. Eihän tästä voi paljon enää itse mitään lisätä kun kaikki summattiin niin hienosti. Elokuvan tehosteet ovat kyllä jotain aivan uskomatonta, koska vielä tänäkin päivänä ne näyttävät todella hyviltä ja hienolta. En vaan voi kun kuvitella miltä ne tuntui nähdä silloin ysärin alussa. Elokuva sattuu vielä tänään tulemaan televisiosta, joten videon ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Sitten vaan pelolla odottelemaan Dark Fatea.
Ja vielä. 😅 Olen pohtinut muutamien kanssa sitä miten T1000 näkee maailman, kun olemme aina saaneet nähdä kuinka Arska näkee kaiken punaisena ja skannaa ympäristöään, mutta mites sitten T1000? Tykkäsin paljo Terminaattoreiden eroista, sillä siinä missä Arska on tankki, T1000 kameleonttimainen partaveitsi. 🙂 Myöhemmissä leffoissa ei ole saatu 10% edes tuosta uhkaavuudesta napattua. Muistan aina miten pelottava näky lopussa puoliksi räjäytetty T1000 oli. Eikös T1000 alkanut jotenkin ottamaan damagea, kun se alkoi hieman sekoilemaan? Varmaan se jäädytys ja pirstaleiksi ampuminen taisi (huiman hieno kohtaus!) sekoittaa sen järjestelmä. Olikohan poistetuissa kohtauksissa juuri tuo, jossa sen käsi jää kiinni metallikaiteeseen...?
Terminator ja Terminator 2 on omat top 3 leffat..T2 katsoin leffa teatterissa 17v ja se tunnelma ym ei unohdu ikinä.🙂Ford Fairline silti on ja tulee olemaan aina Number 1 itselle...
14:40 mitään ei muutu, jos muutuisi terminatori ei olisi tullut ja tätä ei olisi tapahtunut. aika kehno tekoäly kun pitäisi tietää se terminator feilasi. miksi ne lähettää sen xD ehkä 64kb muistia ei riitä xD
Katsoin just tämän mestariteoksen parin vuoden tauon jälkeen. Ja kyllä taas iski ja lujaa. Lopussa itkin, kuten aina. Tajusin, että tässä on vähän samanlainen sankarin kuolema kuin Titanicissa, sillä Arnold vajoaa laavaan, Leonardo hyiseen mereen. :D
Tuohon loppuosioon viitaten paska läppä onkin se, että ensimmäinen Terminator-leffa, jonka itse näin ala-asteikäisenä oli nimenomaan tuo Terminator 3. Tuosta syystä meitsille on jäänyt siitä melko positiivinen muisto, vielä senkin jälkeen, kun olin nähnyt nuo kaksi ensimmäistä, huomattavasti parempaa Terminator-elokuvaa. Tuo olikin jännä fakta, josta en ollut kuullutkaan; siis että Linda Hamiltonin kaksoissisko näytteli mukana tuossa Tupla-Sarah kohtauksessa. Itse luulin sen olevan jonkinlaista visuaalista kikkailua 😋😁 Loistoarvostelun tuotitte jälleen kerran Herra Jape 😁
Linda Hamiltonin näyttelijäntyö paitsi ykkösessä mutta etenkin kakkososassa on kyllä mielestäni edelleenkin rikollisen aliarvostettua. Vielä kun kyse ei ole mistään simppelistä roolista, vaan hahmo muuttuu ja se tulee ilmi hyvinkin uskottavalla ja vereslihaisella tavalla. Sääli, ettei Hamiltonin filmiura tainnut tämän jälkeen kovin kummoiseen liitoon lähteä.
T2 oli kyllä koulun pihalla yksi niistä kovimmista jutuista 90-luvun alkupuolella. Muistan että sitä pidettiin jotenkin suurenakin kunnia-asiana jos sen oli päässyt näkemään edellisiltana telkkarista tai saanut vanhempansa jallitettua vuokraamaan sen videovuokraamosta. Ja aikaahan leffa on kestänyt hämmästyttävän hyvin, ja kolahtaa joka katselukerralla ihan yhtä kovaa ellei kovempaakin kuin silloin kun sen ensi kertaa pääsi näkemään. Loppukin on niin täydellinen ja kaikenkattava että sarjan olisi hyvin voinut jättää siihen, ja jatko-osien laadun huomioon ottaen juuri näin olisi pitänyt tehdäkin.
Hyvä Jape. Oot tehny taas oikein hienon Arska-videon, vaikka yhessä välissä jorina menikin teknisen paskapuheen jauhamiseksi. Terminator 2 on juuri se elokuva, josta iso-Arska tuli mulle tutuksi. Elokuvan kohtaukset jotka itselläni ovat jääneet mieleen ovat mm. John Connorin veemäiset kasvattivanhemmat, yövartijan tuuri kertakäyttömukin voittosarjassa ennen kuolemaansa ja Dysonin sinnikäs, mutta väistämätön kuolinkamppailu. Ei oo Jape pakko suostua, mutta nyt on pakko ehdottaa: Jos kiinnostaa ja sulla riittää resurssit, tee ihmeessä jakso Arskan pääosaelokuvasta >>Total Recall
T2 on kuin mona lisa taulu, sitä ihastellaan vuosikymmeniä, siinä missä mona lisa on maailman tunnetuin taulu, on T2 maailman tunnetuin jatko-osa ja toimintaelokuvien merkkipaalu. Mites seuraavaksi joku Renny Harlin elokuva, mainittu kurkunleikkaajien saari ☺️
En tiedä miksi tai miten päädyin tälle kanavalle, mutta tykkään ja tilasin koska se on ilmaista. Saattoi olla joku batman juttu.... PS. Mikä leffa? Vuodelta 89. Action leffa. Lähiaikoina olen kuullut musiikkia jossa on sämplätty tästä leffasta tuttua musiikkia. Desperate Housewives näyttelijä on myös tässä leffassa. Kurt Russel ja Sylvester Stallone.ruclips.net/video/_Owx1hoqV0M/видео.html
TÄTÄ ON ODOTETTU JO PARI VUOTTA Mä muistan kun tuli se video en muista nyt mikä mutta se jossa mainittiin että Terminator ja Terminator 2 että nämä ansaitsee omat leffat ennen kun ekan Terminatorin jakso oli julkastu
Jännä, että just tän viikon aikana kattonu Terminatorit ja sit tää tulee heti seuraavana päivänä. Vähän kyllä pelottaa että millanen se kuudes tulee olemaan. Tää toinen leffa on ainaki oma suosikki.
Jäi inhottavaan cliffhangeriin tää jakso. Tuutko jossain vaihees puhumaan Terminator 3:sta? Vaikka se ei päässykkään kakkosen tasolle nii useat piti muuten sitä hyvänä leffana.
16:13 jotta se voi tehdä työnsä. terminator pitää tulla jotta se voi tehdä sen xD mitä jos se ei tekisi. terminator ei olisi tullut. no se on jo tapahtunut. kaikki mitä ne tekee tulee tapahtuun xD silti terminator vaan tulee jostain syystä vaikka koneet voitti xD tämä ei mene mun kaaliin. mutta tekoälyhän on mitä tekoäly on. tämä on kymymys tämä on vastaus. vastaus on jo annettu eli ohjelmoitu. tekoäly ei tiedä mitään muuta mitä siihen on ohjelmoitu xD teköälu ei tee tekstiä, kuvia, video tai musiikkia. ne on treenattu tekemään. kaikki data on jo sillä se ei generoi mitään uutta. ei älyä vaan työkalu. eli jos ei älyn liittää punaiseen nappiin skynet syntyy, mutta jos ei liitetä sitä punaiseen nappiin ja ihminen tarkistaa tuloksen se on vain työkalu xD tuomion päivän vois perua. eikun ei voi. se on jo tapahtunut. terminator tulee sieltä ja se tapahtu lol
En tiedä kerkeetkö sinä heti lukea tätä viestiä, mutta minulla olisi sinulle muutama ehdotus, voisitko sinä tehdä ensi kerralla videon rambo 1:tä, et:, Rocky 2 uusinta ottelusta tai Tappajahaista.
Aah, työpäivä ohi, yksi kylmä ja 40 minuuttia Japea.
Kyllä on!
Kaikkien aikojen paras toimintaelokuva.
Kaikkien aikojen paras jatko-osa.
Yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista.
Tiesin Että tämä päivä koittaisi vielä, kiitos Jape!
Tässäpä on elokuva, jonka merkityksen tajuaa vaan ne, jotka ovat syntyneet noilla ajoilla. Itse kun näin leffan ekaa kertaa, oli suhtkoht nuoremmassa iässä ja innokas aina uusista Arskan leffoista ja Commandon ohella tämä oli must see ja tätä tuli kanssa katsottua monet kerrat vhs muodossa ja omistinpa jopa t-paidan, jonka ostin paikallisesta torista, jossa oli Arskan kuva ja toisella puolen kasvoa näkyi kyborgin osat.
Tätä leffaa ei voi hehkuttaa tarpeeksi, tässä on kohdallaan kaikki ja juuri noikin asiat et miten Cameron osasi osakseen ennustaa tulevaisuutta muutenkin ei ollut kaukaa haettua. Tasapainoisesti kulkeva tarina, unohtumattomat hahmot, loistavat erikoistehosteet ja jäätävän hyvä soundtrack tekee tästä ikimuistoisen elokuvakokemuksen.
Ja siinäpä se sitten voisi ollakin tiivistettynä, koska jatko-osilla ei ollut mitään tarvetta. Kakkos osa tiivisti kaiken ja that´s it. Kolmas tehtiin ja neljäs ja sit tää Genisys... en tiedä olikohan tässä järkeä, yhtälailla oliko myöskään järkeä jatkaa Aliensin tarinaakaan, koska kakkonen päätti tarinan täydellisesti. Mutta kun franchise myy, niin sitä rahaa pitää tahkoa... pelkään pahoin, että tämä uusin Terminaattori kusee, koska tuskinpa idea siitä että tämä olisi se " virallinen " jatko-osa kahdelle ekalle pelastaa mitään.
Itsellä alkaa tässä muutaman vko päästä James Bond putken jälkeen James Cameron putki ja siihen pitää varustautua hyvin. Ja hyvä niin, koska mikä onkaan paras tapa, kun aloittaa heti ekasta Terminaattorista.
Loistava arvostelu ja toi leffa-teatteri muisto oli kyl hyvin tiivistetty. Kun itse näin leffan ekaa kertaa vhs:ltä, se eka aloituskohtaus siellä moottoripyöräbaarissa on edelleen omissa papereissa yksi parhaista elokuvien aloituskohtauksista, sitten " Huuliharppukostajan " ja " Robocopin ". Niin ja tietenkin Commandon.
Ihailtavaa omistautumista elokuvalle. Tää oli niin kuin rakkaauskirje elokuvan työryhmälle.
Jes kiitos ku teit tästä kakkosesta videoo koska tää kakkonen yks mun lemppari elokuvista👌👌
32:00 KOHTALO PUUTTUI PELIIN se tyyppi tiesi että sinusta tulee JAPENLEFFAVLOGIT
Oo. Tämä oli tämmöistä ihanaa comfort foodia: ykkösolut auki ja video pyörimään!
Isäni oli muuten ilmeisesti onnistunut välttämään aikoinaan ennakkomainonnan spoilerit, sillä hänelle Arnoldin tehtävä paljastui elokuvateatterissa vasta tuon "get down" -lauseen myötä.
Ykkönen on litkua :D
Ai että vihdoin, tätä on odotettu niiiiiiin kauan
VIHDOIN TERMINATOR 2 ARVOSTELU!!! T2 on erittäin hyvä leffa👌
Saukko Kaikkialla sinä :D näköjään molemmat katsoo samoja sisällöntuottajia
Erittäin hyvä? Sanoisin mainio
Master peace
Vielä täytyy palata kirjoittelemaan asiasta, josta et yllättäen maininnut, niin elokuvan huumori, jota on juuri sopiva määrä ja se myös naurattaa. Kauhun suhteen pitää sanoa että jo pelkästään se kun T1000 saapuu vankilamielisairaalaan, se on aivan helvetin ahdistavaa kun mies kulkee kaltereiden läpi ja samalla psykiatrilta putoaa tikku suusta. 😅 Tuosta kohtauksesta muistan sen pienen detailin, jossa T1000 pistooli jää kaltereiden väliin ja T1000 hetkeksi havahtuu siihen.
Kyllä aivan hiton ahdistavaa sekin josaa T1000 juoksee ilmeettömänä Johnin perässä ja näyttelijä oikeasti pystyi hetken juoksemaan kahtaakymppiä.
Jes, vihdoinkin tästä mahtavasta elokuvasta 40 minuutin video! Ei kyllä yhtään haittaa että olikin "pitkä video" kun oli niin hyvä video! Ja olisi kiva nähdä lisää spiderman videoita! Ja olet myöskin paras "leffa tubettaja" (mikä nyt sitten onkaan :D) mutta jatka samaan malliin ja tee lisää videoita!👍🏻
Nämä analyysisi ovat todella huikeaa kuunneltavaa. Tämäkin on niin vahva elokuva, ehdottomasti omassa top5:ssä. Esitän toivetta analysoida (ainakin itselleni) kaikkien pankkiryöstöelokuvien äidin, Heat.
Toivottavasti teet joskus arvostelun taru sormusten herrasta trilogiasta. Sillä jos teitä 80 luvun lapsia hemmoteltiin näillä, niin meille 90 luvulla syntyneille sormusten herra oli se suurin elokuva tapahtuma ja sitä kesti vielä 3 vuotta putkeen. Ai että ihania muistoja.
Hei, kyllä se oli meille 80-luvun kersoillekin kova juttu! Ainutlaatuinen setti, etenkin näin jälkeenpäin mietittynä.
Tätä me olemme odottaneet kuin Jeesuksen toista tulemista! Pitääpä illalla treffien jälkeen tämä katsoa, sillä kuitenkin vietän yöni yksin, mutta Japen-leffavlogi ja Terminaattori 2 on parempaa kuin seksi upean naisen kanssa.
Nii mitä
paha sanoa
Muistaakseni 34:24 olen nähnyt ton (T: battle across of time) tuolla Floridan Universal studiossa joskus 3-4 vuotta sitte skidinä mutta voi olla väärässäkin...
Kukapa tätä klassikkoa ei rakastaisi 😍
Viimeinkin Terminator 2 video! Unelmat ovat käyneet toteen taas 😍. Terminator 2 kuuluu myös omiin suosikkielokuviin ;)
PS. Hyvä video 😎👌
Itse en t2 elokuvaa ole nähnyt mutta Amerikassa olen käynyt katsomassa 3D näytöksen...oli älyttömän siisti!!
Olen kade!
Enään kenenkään ei tartte kysyä tätä 😆 hyvää työtä jälleen
hyvä video jälleen, kiinostaisko sua tehä jurassic park kakkosesta arvostelua
11:03 siinä se taas on koneet voitti. ja kun on tulevaisuus. koneen pitäisi tietää mitä tapahtui kaikissa terminator leffoissa mitä ei vielä ole tehty.
miksi ne lähettää koneen tappaan sarahin jos se on jo kuollut. miksi ne lähettää taas tappaan nyt johnin vaikka se kuoli myöhemmissä leffoissa xD
no 1-2 on sata varma sama aikajana ja se oikea yksi aikajana eikä muita ole. tekeen koneet niin tyhmiksi. aisa selkee kun käytti 6502 prosessoriua LOL
kaikki muut leffat on vaihtoehtoista aikajanaa ja taas koneet vaan lähettää vaiika ne on tulevaisuudessa ja tietää mitä tapahtu xD
ja mitä tapahtuu tapahtuu juuri sillain. mitään ei muutu. ainakaan siinä aikajanass josta terminator lähtee. jos onnistuu tehtävässä.
terminatoreita lähetetään uudestaan kun muutoksia ei näy siellä edellisessä aikajanass xD.
tuomionpäivä tapahtuu se on jo tapahtunut mikään ei estä sitä. kaikki tapahtuu niinkuin ensimmäisessä framessa t1.ssä koneet on voittanut.
tai tehdään vaan elokuvia samasta aiheesta aina parempia iphone robotteja.
vaikka koneet on jo voittanyt ei tajua miksi ne lähettää aina vaan uudestaan. no se selittään kun mitään ei muutu xD.
kunnes mennään edes takasin ja vinosti aikajanassa samassa tai eri ja tehdään oopperann.
sitten cameron tulee jatkaa omaa yhden aikajanan stooria ja tekee niin kun muut. feilaa.
jos sarah ja john on kuollut miksi terminator lähetetään t1:ssä xD ei ymmärrä.
hollywood ei osaa tehdä aikamatkustus leffoja, kun mikään ei muutu historia on jo tapahtunut olit sitten muuttamassa tai et se tapahtuu.
sama koskee paluu tulevaisuuteen. koko hieno idea että marty syntyy koska se pisti vanhemmat yhteen. mitään ei muutunut.
vanhemmat pitäisi olla rikkaita leffan alussa. marty ei palannyt samaan aikajanaan eli mitään ei muutunut tässä aikajanass tapahtui näin.
siinä aikajanassa jossa biff on pomo jatkuu saman lailla ilman marty kun se lähti. tai toisin sanoen joku mu marty palasi joka feilasi kun jostain syystä piti lähtee muuttaa historiaa vaikka vanhemmat oli jo kenties rikkaita nyt ne on kööyhiä. voi voi polosta tätä martya lol.
ekasta freimistä lähtien marty ja doc oli jo 1885,1955,1985,2015 kaikissa vuosissa historiassa jo pitöäisi olla juuri ne oikeat tapahtumat ja kuvat.
mitään ei ole muuttunut. niin tylsää aikamatkustus on. et voi tappaa isää kun et synny että voit mennä tappaan. sama toisin päin mitään ei muutu kun olet jo muutanut ennen kuin lähdet historia on jo tapahtunut xD.. mutta hollywood
T2 on mun lempi elokuva joten tosi kiva että teit sen vihdoin.
1:53 paitsi just siinä. vai syntykö idea siitä xD vai oliko avatar mielessä mutta ei voi vielä tehdä xD
oli george lucasillakin kuulemma 9 episodin epos mutta joka kertta episodit kirjotettiin ja kaikki muuttu. vaikka new hope oli jo lyhennetty versio koko saagasta. se oli se start wars. happy end xD sitten se muutettiin episode 4.
miksi sen piti kirjoittaa 7-9 myydäkseen disneylle jos kerta sillä oli jo 1977 1-9 valmiina xD no ei ollut. yksiu leffa kerrallaan ja sen huomaa
Onhan tää tosi kova leffa! Ainut häiritsevä juttu (alkanu vähän nykyään häiritsemään) on semmonen "pojalla on oma terminaattori hei" meininki.
Isäpuoleni on turbomies!
Haha!
Tosi kiinnostava arvostelu ja tosiaan T2:sta voisi puhua vaikka kuinka paljon. Muistan että tämä oli ainoa leffa, jossa minä, siskoni ja veljeni oltiin innoissaan ja siskoni kanssa itkettiin tuossa lopussa. Elokuvassa on tolkuton määrä unohtumattomia kohtauksia ja vaikea siitä oikeastaan löytää mitään, siis mitään kritisoitavaa. Kyseessä on paras toimintaelokuva ja yksi parhaimmista leffoista koskaan. Täydellinen jatko-osa ylivoimaisesti. Ainut leffa, jonka haluaisin isolta kankaalta nähdä. Voi vaan kuvitella miten Pikku-Jape on ollut innoissaan päästessään katsomaan leffan. :D
Siksi on harmi että Dark Fatea yritetään niin kovasti olla todistamassa oikeaksi jatko-osaksi. En usko tippaakaan koko leffan onnistumiseen. Otan sen asenteen, että Terminator -leffoja on vain kaksi oikeaa.
20:41 - 22:12 toi on niin hyvin sanottu kun itsekki olen vanhempaa katsoja ikää
Mieletön scifitoiminta mestariteos.vaikka scifiä niin tän kaltainen skenaario vois imo tapahtua tulevaisuudessa
Mainio video joka teki kunniaa tälle elokuvalle. Heräsi itsellekin hirveã houkutus katsoa tämä uudelleen mahdollisimman pian. Eihän tästä voi paljon enää itse mitään lisätä kun kaikki summattiin niin hienosti. Elokuvan tehosteet ovat kyllä jotain aivan uskomatonta, koska vielä tänäkin päivänä ne näyttävät todella hyviltä ja hienolta. En vaan voi kun kuvitella miltä ne tuntui nähdä silloin ysärin alussa.
Elokuva sattuu vielä tänään tulemaan televisiosta, joten videon ajoitus ei olisi voinut olla parempi.
Sitten vaan pelolla odottelemaan Dark Fatea.
Vihdoin tää tuli kovaa kamaa
I know now why you cry. But it's something I can never do.
Tuo on mun mielest pysäyttävin lause, mitä olen koskaan kuullut.
Ja sitten vielä yksi ehdotus, conan barbaari 1982.
Joo o... Oli kyllä taas helvetin hyvä video!
Miten olisi jos tekisit joskus samanlaisen videon Titanicista?
Usko tai älä mutta katsoin Titanicin ensi kertaa kokonaan tällä viikolla. Hyvä elokuva, mutta en usko että tällaista pläjäystä siitä koskaan teen.
Japen leffavlogi mites olis sitte pelkkä arvostelu?
Vihdoin t2 arvostelu 👍👍👍
Onneks oon nähy sen ohjaja version mukava oli
Oon odottanut tätä paljon!
Ja vielä. 😅 Olen pohtinut muutamien kanssa sitä miten T1000 näkee maailman, kun olemme aina saaneet nähdä kuinka Arska näkee kaiken punaisena ja skannaa ympäristöään, mutta mites sitten T1000? Tykkäsin paljo Terminaattoreiden eroista, sillä siinä missä Arska on tankki, T1000 kameleonttimainen partaveitsi. 🙂 Myöhemmissä leffoissa ei ole saatu 10% edes tuosta uhkaavuudesta napattua. Muistan aina miten pelottava näky lopussa puoliksi räjäytetty T1000 oli. Eikös T1000 alkanut jotenkin ottamaan damagea, kun se alkoi hieman sekoilemaan? Varmaan se jäädytys ja pirstaleiksi ampuminen taisi (huiman hieno kohtaus!) sekoittaa sen järjestelmä. Olikohan poistetuissa kohtauksissa juuri tuo, jossa sen käsi jää kiinni metallikaiteeseen...?
TODELLA hyvä video!! ja mä toivoinkin milloin tulee T2 leffavlogi muistan katoneeni skidinä tätä leffaa kokoajan ihan hel** hyvää työtä jape😎👍
Terminator ja Terminator 2 on omat top 3 leffat..T2 katsoin leffa teatterissa 17v ja se tunnelma ym ei unohdu ikinä.🙂Ford Fairline silti on ja tulee olemaan aina Number 1 itselle...
14:40 mitään ei muutu, jos muutuisi terminatori ei olisi tullut ja tätä ei olisi tapahtunut. aika kehno tekoäly kun pitäisi tietää se terminator feilasi. miksi ne lähettää sen xD ehkä 64kb muistia ei riitä xD
rakastan sua
edellee
koska terminator 3?
" joka ei ole tullut sujelemaan ketään" onhan sen tekoälyn voittoa
Katsoin just tämän mestariteoksen parin vuoden tauon jälkeen. Ja kyllä taas iski ja lujaa. Lopussa itkin, kuten aina. Tajusin, että tässä on vähän samanlainen sankarin kuolema kuin Titanicissa, sillä Arnold vajoaa laavaan, Leonardo hyiseen mereen. :D
Tätä vidota on ootettu!
Tuohon loppuosioon viitaten paska läppä onkin se, että ensimmäinen Terminator-leffa, jonka itse näin ala-asteikäisenä oli nimenomaan tuo Terminator 3. Tuosta syystä meitsille on jäänyt siitä melko positiivinen muisto, vielä senkin jälkeen, kun olin nähnyt nuo kaksi ensimmäistä, huomattavasti parempaa Terminator-elokuvaa. Tuo olikin jännä fakta, josta en ollut kuullutkaan; siis että Linda Hamiltonin kaksoissisko näytteli mukana tuossa Tupla-Sarah kohtauksessa. Itse luulin sen olevan jonkinlaista visuaalista kikkailua 😋😁 Loistoarvostelun tuotitte jälleen kerran Herra Jape 😁
Ja mieti, on varmasti ihmisiä jotka ovat nähneet tästä sarjasta vain Genisyksen.
@@Japenleffavlogi Pelottavaa. En ole itse katsonut sitä, enkä aiokaan. Viimeisin näkemäni Terminator-leffa oli Salvation
Linda Hamiltonin näyttelijäntyö paitsi ykkösessä mutta etenkin kakkososassa on kyllä mielestäni edelleenkin rikollisen aliarvostettua. Vielä kun kyse ei ole mistään simppelistä roolista, vaan hahmo muuttuu ja se tulee ilmi hyvinkin uskottavalla ja vereslihaisella tavalla. Sääli, ettei Hamiltonin filmiura tainnut tämän jälkeen kovin kummoiseen liitoon lähteä.
Voitko tehä transformereista
T2 oli kyllä koulun pihalla yksi niistä kovimmista jutuista 90-luvun alkupuolella. Muistan että sitä pidettiin jotenkin suurenakin kunnia-asiana jos sen oli päässyt näkemään edellisiltana telkkarista tai saanut vanhempansa jallitettua vuokraamaan sen videovuokraamosta. Ja aikaahan leffa on kestänyt hämmästyttävän hyvin, ja kolahtaa joka katselukerralla ihan yhtä kovaa ellei kovempaakin kuin silloin kun sen ensi kertaa pääsi näkemään. Loppukin on niin täydellinen ja kaikenkattava että sarjan olisi hyvin voinut jättää siihen, ja jatko-osien laadun huomioon ottaen juuri näin olisi pitänyt tehdäkin.
Mainio analyysi yhdestä maailman parhaista elokuvista. Hauska myös toi tarina elokuvateatterikokemuksesta!
Hyvä Jape. Oot tehny taas oikein hienon Arska-videon, vaikka yhessä välissä jorina menikin teknisen paskapuheen jauhamiseksi. Terminator 2 on juuri se elokuva, josta iso-Arska tuli mulle tutuksi. Elokuvan kohtaukset jotka itselläni ovat jääneet mieleen ovat mm. John Connorin veemäiset kasvattivanhemmat, yövartijan tuuri kertakäyttömukin voittosarjassa ennen kuolemaansa ja Dysonin sinnikäs, mutta väistämätön kuolinkamppailu. Ei oo Jape pakko suostua, mutta nyt on pakko ehdottaa: Jos kiinnostaa ja sulla riittää resurssit, tee ihmeessä jakso Arskan pääosaelokuvasta >>Total Recall
Mun lempari terminator on t2 mutta puhtaalle kakkos sialle menee alkuperäinen terminator (1984)
millo arvioit terminaattori kolmosen ?
T2 on kuin mona lisa taulu, sitä ihastellaan vuosikymmeniä, siinä missä mona lisa on maailman tunnetuin taulu, on T2 maailman tunnetuin jatko-osa ja toimintaelokuvien merkkipaalu.
Mites seuraavaksi joku Renny Harlin elokuva, mainittu kurkunleikkaajien saari ☺️
En tiedä miksi tai miten päädyin tälle kanavalle, mutta tykkään ja tilasin koska se on ilmaista. Saattoi olla joku batman juttu.... PS. Mikä leffa? Vuodelta 89. Action leffa. Lähiaikoina olen kuullut musiikkia jossa on sämplätty tästä leffasta tuttua musiikkia. Desperate Housewives näyttelijä on myös tässä leffassa. Kurt Russel ja Sylvester Stallone.ruclips.net/video/_Owx1hoqV0M/видео.html
Millo stranger things 3
TÄTÄ ON ODOTETTU JO PARI VUOTTA
Mä muistan kun tuli se video en muista nyt mikä mutta se jossa mainittiin että Terminator ja Terminator 2 että nämä ansaitsee omat leffat ennen kun ekan Terminatorin jakso oli julkastu
Tuleeko terminator 3 sitten parin vuoden päästä
Eiks sellane oo jo tehty
T-800 haulikon lataus on yks tyylikkäimpiä ase kohtauksia ikinä
28 vuotta tästäkin. Ja samoin myös meikäläisellä mittarissa. Jumalauta kun tunnen itteni vanhaksi.
Mulla kohta 30 mittarissa. :D
Noob.
@@Japenleffavlogi Ja Huom kuinka monella alle kolmekymppisellä ongelmia suonikohjujen kanssa. En tiedä teistä mutta mulla ainakin. 😣
Isäni suosikki elokuva katso kuulema vekaranjärven elokuvateattrissa ollessaan intissä
Jännä, että just tän viikon aikana kattonu Terminatorit ja sit tää tulee heti seuraavana päivänä. Vähän kyllä pelottaa että millanen se kuudes tulee olemaan. Tää toinen leffa on ainaki oma suosikki.
Ootko nähny sen terminator dark fate featuretten?
Jäi inhottavaan cliffhangeriin tää jakso. Tuutko jossain vaihees puhumaan Terminator 3:sta? Vaikka se ei päässykkään kakkosen tasolle nii useat piti muuten sitä hyvänä leffana.
OHO OIKEEN PUOL TUNTII TÄYTTÄ KAMAA
Oli vielä yksi ehdotus, sen nimi on täydellinen sotilas elokuva.
Oma veljeni oli 1vuotta kun tää tuli maailmaan siis elokuva ei video
16:13 jotta se voi tehdä työnsä. terminator pitää tulla jotta se voi tehdä sen xD mitä jos se ei tekisi. terminator ei olisi tullut. no se on jo tapahtunut. kaikki mitä ne tekee tulee tapahtuun xD silti terminator vaan tulee jostain syystä vaikka koneet voitti xD tämä ei mene mun kaaliin.
mutta tekoälyhän on mitä tekoäly on. tämä on kymymys tämä on vastaus. vastaus on jo annettu eli ohjelmoitu. tekoäly ei tiedä mitään muuta mitä siihen on ohjelmoitu xD teköälu ei tee tekstiä, kuvia, video tai musiikkia. ne on treenattu tekemään. kaikki data on jo sillä se ei generoi mitään uutta. ei älyä vaan työkalu. eli jos ei älyn liittää punaiseen nappiin skynet syntyy, mutta jos ei liitetä sitä punaiseen nappiin ja ihminen tarkistaa tuloksen se on vain työkalu xD
tuomion päivän vois perua. eikun ei voi. se on jo tapahtunut. terminator tulee sieltä ja se tapahtu lol
Mahtava video!!!!!
Terminator 2 on aivan uskomattoman kova leffa 4,5/5
En tiedä kerkeetkö sinä heti lukea tätä viestiä, mutta minulla olisi sinulle muutama ehdotus, voisitko sinä tehdä ensi kerralla videon rambo 1:tä, et:, Rocky 2 uusinta ottelusta tai Tappajahaista.
I`ll be back!
To you`r videos
Hmm... Leffavlogi ja yhtäkkiä puhutaan kaksi minuuttia tekoälyn vaaroista🤨
Tekoälyn vaarat ovat aika keskeinen teema Terminator-elokuvissa.
Juu tiedän ja olenkin nähnyt tuon leffan. Sen joka on yksi kaikkien aikojen kovimmista elokuvista...
Star wars 1 ja 2 ja 3 🤔🤔🤔
tee terminator 3 arvostelu
Sorry, mutta Jape puhuu vain hyvistä elokuvista 🤗
Terminator ykköne ja kakkone on minun mielestä yhtä hyviä
2 on parempi🤗
1 on parempi🤗
Jes
Milloin stranger things season 3 arvostelu
TIMPPA THE GAMER niimpä
Kausi on katsottu mutta ei herättänyt loppua lukuunottamatta mitään isompia fiiliksiä, joten voi olla että videota ei tulossa.