Ihana jakso ja ihanat kuulumiset. On sulla ollu huikea lokakuu😍 Harmi, kun ei siellä kuumuudessa ja väenpaljoudessa ihan koko messuja Oulussa kiertänyt, että ois voinu tulla tervehtimään näin fanina😊 Mukavaa marraskuuta. Jään odottomaan ihanan värikkään puseron edistymistä.
Hei. Kylläpä oli videossa ihanan hempeä värimaailma ympärilläsi. Ja ei kyllä uskoisi, että tuo upea liukuvärineulepaita on jamälankatyö 😊 siitä tulee todella kaunis. Kerrassaan ihana. Ihastelen myös joka kerta noita suloisia Ali-astiaston kahvikuppeja. Vanhempani saivat tuon astiaston aikoinaan häälahjaksi. ❤ Minä täällä edistin sukkia 5kk ikäiselle Ellelle Austermanin Stepistä.
Kiitos kivasta jaksosta! Olipa huikea lokakuu sinulla ja ystävilläsi ja vielä toinen loma päälle, aivan ihanaa! Ja pikku-piikaan on sitten jo tartutettu villan hajut, kyllä mummit osaa nämä hommat 😊 Mukavia neulehetkiä sinulle, kera lokakuun muisteloiden!
Kiitos Heli neuleseurasta, täällä neuloin tänään Vaaka takkia eteenpäin. Pitäisi neuloa kummitytön joululahja sukkia mutta Vaaka inspiroi nyt enemmän. Upea tulee sun grannystripesistä, samalla meiningillä meen mäkin eli taitavon just sen mittainen kuin jämistä riittää, paitsi etten mäkään halua liian paksua raitaa yhdellä värillä..
Mulla on kyllä kanssa piakkoin aikomus tehdä vaaka 😀 ostin langat moiharit siihen jo kesällä, mutta mohairit käytin jo muualle😅 Kiva kun olit seurassani❣️
Kiitos neuleseurasta! Ihania neuleita olet tehnyt. Minä olen saanut omaan LämminHelläPehmoiseen taskut tehtyä, oli hyvää harjoitusta pitsin neulomiseen. Minulla näyttää olevan kesken harvinaisen monta isompaa työtä, pitää tehdä vuorotellen niin ei pitkästy 😄
Vau kertakaikkiaan mikä lokakuu sinulla on ollut! Ja niin kauniita neuleita olet taas tehnyt 💕 Pipo ja kauluri jäi kiinnostamaan, ja tietysti Lämminhelläpehmoinen… voi kun olisi enemmän neuleaikaa…!
On siinä paljon fiilisteltävää talven pitkien iltojen ratoksi. Lento-paidasta tuli upea, hyvät nuo resorit ja jämälankapaita on huikea. Iloista jatkoa sinulle.
Kiitos seurasta! Onpa sinulla ollut haipakkaa lokakuussa! 😅Runsaasti kauniita neuleita on puikoiltasi pudonnut. Minäkin osallistuin tuohon 7 m joulusukkakalenteriin. Lähetin itse ja sain minäkin jo langat. Jännittävää, millaiset sukat tulee. Mukavaa marraskuuta sinulle! ❤
Kiitos neuleseurasta! Jälleen olit tehnyt niin ihania neuleita. Kenen valmistajan ovat ne puikonpidikkeet? Näyttyivät tosi käteviltä. Pidän puikkoja niissä omissa pakkauksissaan, mutta niiden kesto tulee aina ennen pitkää tiensä päähän ja sitten laatikosta löytyy usein kaapelien sekamelska. Ihanaa neulesyksyä sinulle!
Hei, ihanaa, pitkästä aikaa! Siitä Vuonasta tulee ihana Rukki-huivi. Oon tehnyt jo pari ja lisää on tulossa. Muistaakseni huiviin meni noin 140 grammaa Vuonaa. Montako vyyhtiä sulle jäi sitä?
Kiitos, seurassasi sain neulottua sukanvarren pitsin tylsimmän kohdan ihan huomaamatta. Onpa sinulla ollut aktiivinen lokakuu, ja valmiita neuletakkiin on tullut noin paljon. Onko sinullakin, että matkapakkaamisen haastavin osuus on, mitä neulottavaa ottaa mukaan?
Kiitos mukavasta jaksosta ja kuulumisistaan.
Kiitos palautteesta ❣️ mukavaa marraskuuta ❣️
Kiitos! Oisin voinut kuunnella ja katsella pidempäänkin. Mukavaa marraskuun jatkoa!
Kiitos samoin sinulle ❣️ kiva kuulla 😀 mukavia neule hetkiä ❣️
Ihana jakso ja ihanat kuulumiset. On sulla ollu huikea lokakuu😍 Harmi, kun ei siellä kuumuudessa ja väenpaljoudessa ihan koko messuja Oulussa kiertänyt, että ois voinu tulla tervehtimään näin fanina😊 Mukavaa marraskuuta. Jään odottomaan ihanan värikkään puseron edistymistä.
Kiitos Maria❤olispa ollut ihana tavata💗ens kerralla sitten💗kiva jos viihdyit seurassani❣
Kiitos neuleseurasta ja kivasta jaksosta jälleen. Mahtavan ihania neuleita on kesken ja valmiina. Voi miten ihana lokakuu ollut sinulla 🌞
Kiitos Taina 💖 Mukavaa marraskuuta ❣
Kiitokset mukavasta jaksosta! Ihana lokakuu ollut sinulla ☀️ ja ihana tulee tuosta sinun jämäpaidasta - kauniit värit💜 Minä aloitin Seelapaidan jaksoasi katsellessa😊. Mukavaa marraskuuta!
Kiitos Susanna ❣ Kiva jos tykkäsit jaksostani💗 Mukavaa marraskuuta ja paljon neuleaikaa toivottaen 😄
Hei. Kylläpä oli videossa ihanan hempeä värimaailma ympärilläsi. Ja ei kyllä uskoisi, että tuo upea liukuvärineulepaita on jamälankatyö 😊 siitä tulee todella kaunis. Kerrassaan ihana. Ihastelen myös joka kerta noita suloisia Ali-astiaston kahvikuppeja. Vanhempani saivat tuon astiaston aikoinaan häälahjaksi. ❤ Minä täällä edistin sukkia 5kk ikäiselle Ellelle Austermanin Stepistä.
Kiitos Kati ❤ Elle on sitten aika saman ikäinen kun Enni 💞 Astiasto on kyllä kiva 😻
Kiitos neuleseurasta ❤️ täällä tuubihuivia neuloin samalla. Tuo sinun käyttämäsi värimaailma on kyllä niin ihana!
Kiitos kun katsoit ❣️ Kiva oli myös livenä tavata ❣️
Tuleepa ihana siitä jämäpaidasta
kiitos tykkään kyllä itsekkin 😄 Sininen lanka on sulta peräisin 🙃
Kiitos kivasta jaksosta! Olipa huikea lokakuu sinulla ja ystävilläsi ja vielä toinen loma päälle, aivan ihanaa! Ja pikku-piikaan on sitten jo tartutettu villan hajut, kyllä mummit osaa nämä hommat 😊 Mukavia neulehetkiä sinulle, kera lokakuun muisteloiden!
Kiitos mummi ❣️ mukavaa marraskuuta ❣️ kepeitä silmukoita 💕
Kiitos jaksosta. Ihanat värivalinnat jämäpaidassa.
Kiitos kaima❣️ mukavaa marraskuuta ja kivoja silmukoita 💕
Kiitos Heli neuleseurasta, täällä neuloin tänään Vaaka takkia eteenpäin. Pitäisi neuloa kummitytön joululahja sukkia mutta Vaaka inspiroi nyt enemmän. Upea tulee sun grannystripesistä, samalla meiningillä meen mäkin eli taitavon just sen mittainen kuin jämistä riittää, paitsi etten mäkään halua liian paksua raitaa yhdellä värillä..
Mulla on kyllä kanssa piakkoin aikomus tehdä vaaka 😀 ostin langat moiharit siihen jo kesällä, mutta mohairit käytin jo muualle😅
Kiva kun olit seurassani❣️
Kiitos neuleseurasta! Ihania neuleita olet tehnyt. Minä olen saanut omaan LämminHelläPehmoiseen taskut tehtyä, oli hyvää harjoitusta pitsin neulomiseen. Minulla näyttää olevan kesken harvinaisen monta isompaa työtä, pitää tehdä vuorotellen niin ei pitkästy 😄
Tsemppiä neuletakin neulomiseen ❣️ sujuvia silmukoita 💕
Vau kertakaikkiaan mikä lokakuu sinulla on ollut! Ja niin kauniita neuleita olet taas tehnyt 💕 Pipo ja kauluri jäi kiinnostamaan, ja tietysti Lämminhelläpehmoinen… voi kun olisi enemmän neuleaikaa…!
Kiitos Heidi💞 Pipo ja kauluri oli molemmat nopeita tehdä jos neuleaikaa on niukasti❣
Ihana Heli ja kaikki ihastuttavat neuleet
Kiitos Tepa♥️ toivottavasti nähdään pian ❤️
Ihana piristys mustaan marraskuun iltaan sinun video ❤ Olet jo aloittanut 🎉 hienot langat valitsit 🫶
Kiitos Teija ☺ Mietin ensin kovasti tehdasvärjättyjä lankoja vaan sitten tuo ajatus vei voiton 🥰
On siinä paljon fiilisteltävää talven pitkien iltojen ratoksi. Lento-paidasta tuli upea, hyvät nuo resorit ja jämälankapaita on huikea. Iloista jatkoa sinulle.
Kiitos palautteesta ❣️ Keveitä silmukoita 💕 ja mukavaa marraskuuta ❣️
Kiitos seurasta! Onpa sinulla ollut haipakkaa lokakuussa! 😅Runsaasti kauniita neuleita on puikoiltasi pudonnut. Minäkin osallistuin tuohon 7 m joulusukkakalenteriin. Lähetin itse ja sain minäkin jo langat. Jännittävää, millaiset sukat tulee. Mukavaa marraskuuta sinulle! ❤
Kiva 👍 laitetaan sitten kuvia ahkerasti niistä sukista ❣️
Kiitos neuleseurasta! Jälleen olit tehnyt niin ihania neuleita. Kenen valmistajan ovat ne puikonpidikkeet? Näyttyivät tosi käteviltä. Pidän puikkoja niissä omissa pakkauksissaan, mutta niiden kesto tulee aina ennen pitkää tiensä päähän ja sitten laatikosta löytyy usein kaapelien sekamelska.
Ihanaa neulesyksyä sinulle!
Valmistaja on sellainen kuin arjen ilot, näytti löytyvän nettikauppa ❣️ mukavaa marraskuuta ❣️
@@cottoneitajamuitakinmatsku7670 Kiitos!
Hei, ihanaa, pitkästä aikaa! Siitä Vuonasta tulee ihana Rukki-huivi. Oon tehnyt jo pari ja lisää on tulossa. Muistaakseni huiviin meni noin 140 grammaa Vuonaa. Montako vyyhtiä sulle jäi sitä?
Kiitos, seurassasi sain neulottua sukanvarren pitsin tylsimmän kohdan ihan huomaamatta. Onpa sinulla ollut aktiivinen lokakuu, ja valmiita neuletakkiin on tullut noin paljon. Onko sinullakin, että matkapakkaamisen haastavin osuus on, mitä neulottavaa ottaa mukaan?
Joo sitä matkaneulottavaa piti kyllä tarkkaan miettiä 😂varsi nkin sinne Italiaan... Kiva että sain olla seurassasi näin sunnuntai iltana 🙂
Onpa siulla ollut ihana lokakuu! Jämäpaidasta on tulossa tosi nätti. Kiva kun lähden mukaan yhteisneulontaan 💜
Kiitos kommentista ❣️ Katsoin juuri eilen teidän uusimman jakson😊