Tuli idea noille kirjoille et mitenhän ois joku lippamallin jigipää viritys. Vois olla kirrelle ja miksei ahvenellekkin aika soiva juttu. Olisi jotain uuttakin markkinoille, vaikka onhan noita lippoja joissa perässä kumikala tosin nähty.
No siinä tapauksessa käytätte aivan liian painavia jigejä. Koskikalastuksessa ja muutenkin rannalta jigatessa kannattaa käyttää sellaisia erittäin pieniä 2-3 gramman tai maksimissaan 5 gramman painoisia jigipäitä. Hyvä sääntö on, että kannattaa valita kevyin mahdollinen jigipää jonka kosken virtauksessa pystyy vielä juuri ja juuri vajottamaan pohjaan asti. Sillä tyylillä ei ainakaan itselleni tule viehemenetyksiä keskimäärin juurikaan enempää kuin "tavallisillakaan" uistimilla kalastaessa, ja kalaakin tulee yleensä paremmin kun jigi vajoaa pohjaan hitaasti eikä putoa sinne heti kuin kivi. Itsekin tein aluksi sen virheen että menin heittelemään koskella 8-12 gramman painoisilla päillä varustettuja jigejä, ja pitkään vihasin koko jigausta sen takia ennen kuin tajusin kokeilla kevyempiä. Tietty ne 8-12 grammaset lentää paljon pidemmälle, mutta kun viehemenetyksiä pohjaan tulee joka kalareissulla enemmän kuin ahvenia tulee ylös (kirjolohista nyt puhumattakaan) niin hommassa ei ole mitään järkeä.
Kannattaa ihan pitää ne kalat vedessä jos aikoo vapauttaa aivan turha nostella cr kalaa edes vedestä saati sitten noin pitkää aikaa kuivalla maalla. Jos käy kalassa ja tekee siitä videoita kannattaa myös opetella oikeaoppinen kalan käsittely .
Onko tuossa jotain kalaa pyöritelty maassa ja vapautettu? Jos nyt puhut pätkän lopussa saadusta kirjolohesta niin siinä ihan selvästi sanotaan että se kala lähtee ruuaksi👍
@@RuthlessFishingTV hei tarkoitan kyllä ahventa jonka sait suvannosta aika videon alussa oli tämä tapahtuma. Jokainen kala jota ei ole tarkoitus ottaa eräksi on aivan Tarpeetonta nostaa vedestä. Enkä sanonut että on Pyöritelty maassa. vaan kuivalla maalla eli kala ei ollut vedessä
Enemmä koskikalastus videoita kiitos!!
Itellä on tullu tuolta, ahventa, toutainta, kirjolohta ja taimenta
10:57 se on pasuri
Tuli idea noille kirjoille et mitenhän ois joku lippamallin jigipää viritys. Vois olla kirrelle ja miksei ahvenellekkin aika soiva juttu. Olisi jotain uuttakin markkinoille, vaikka onhan noita lippoja joissa perässä kumikala tosin nähty.
Joo kyllä tässä on mielessä kaikennäköistä🎣👍
Harvinaista herkkua kalastusvideot tuosta paikasta, kiitos ja lisää vaan. Kokeilkaa Ruskilaa tai Voimalaitosta tai pikkukoskiakin?
Kiitoksia! Joo pitää tehdä enemmän koskikalastuksesta videota👍🎣
Tosiaan olis hienoa nähdä videoo muiltakin koskilta 👍
Jatkakaa muuten näitä mutta käykää voimalaitoksellaa ja tynissä
Moro, mikä kela ja vapa käytössä pikkujigeillä kalastettaessa?
Hauskaa oli 👌
where is this bro?
Kokemuksen syvällä rintaäänellä, jigejä saa hukattua 50kpl pitkän päivän aikana noillakin koskilla, ei jatkoon. 🙂
Niinpä jigit jää helposti pohjaan noilla koskilla itekki oon jättänyt pari mutta toimii hyvin joillekki kaloille
Tänään ostin ekat jigit ja kävin noin 20min testailemassa ja tulos oli - 1 jigi.
No siinä tapauksessa käytätte aivan liian painavia jigejä. Koskikalastuksessa ja muutenkin rannalta jigatessa kannattaa käyttää sellaisia erittäin pieniä 2-3 gramman tai maksimissaan 5 gramman painoisia jigipäitä. Hyvä sääntö on, että kannattaa valita kevyin mahdollinen jigipää jonka kosken virtauksessa pystyy vielä juuri ja juuri vajottamaan pohjaan asti. Sillä tyylillä ei ainakaan itselleni tule viehemenetyksiä keskimäärin juurikaan enempää kuin "tavallisillakaan" uistimilla kalastaessa, ja kalaakin tulee yleensä paremmin kun jigi vajoaa pohjaan hitaasti eikä putoa sinne heti kuin kivi. Itsekin tein aluksi sen virheen että menin heittelemään koskella 8-12 gramman painoisilla päillä varustettuja jigejä, ja pitkään vihasin koko jigausta sen takia ennen kuin tajusin kokeilla kevyempiä. Tietty ne 8-12 grammaset lentää paljon pidemmälle, mutta kun viehemenetyksiä pohjaan tulee joka kalareissulla enemmän kuin ahvenia tulee ylös (kirjolohista nyt puhumattakaan) niin hommassa ei ole mitään järkeä.
Mitenhän toimisi imatran vuoksella
Varmasti toimii sielläkin. Itsekin olen ajatellut mennä Vuokselle kalaan kesällä👍
Morjes. Toimiko sielä putki perho?
Yritin kalastaa orka small fishillä Turkissa mutta ei tullu mitään
Wensku missä päin turkissa?
@@MustafaAydogan83 Antalya:ssa
10:30 se on turpaa
Kumpi? Hyrrä vai avokela vai umpikela
Itse kalastelen hyrräkeloilla. Mutta jos budjetti on 30 - 200€ niin avokela.
-Joonas
Saatin kaverin kanssa 2 kuukautta sitten 2 kirjolohta ja 1 1,3 kg ahven
Kannattaa ihan pitää ne kalat vedessä jos aikoo vapauttaa aivan turha nostella cr kalaa edes vedestä saati sitten noin pitkää aikaa kuivalla maalla. Jos käy kalassa ja tekee siitä videoita kannattaa myös opetella oikeaoppinen kalan käsittely .
Onko tuossa jotain kalaa pyöritelty maassa ja vapautettu? Jos nyt puhut pätkän lopussa saadusta kirjolohesta niin siinä ihan selvästi sanotaan että se kala lähtee ruuaksi👍
@@RuthlessFishingTV hei tarkoitan kyllä ahventa jonka sait suvannosta aika videon alussa oli tämä tapahtuma. Jokainen kala jota ei ole tarkoitus ottaa eräksi on aivan Tarpeetonta nostaa vedestä. Enkä sanonut että on Pyöritelty maassa. vaan kuivalla maalla eli kala ei ollut vedessä
Paljonka vettä ja paljonka painoo jigipääl