liigassa sisääntulojen laatu on laskenu kaikilla muilla paitsi tepsillä, ilveksellä ja tapparalla. vielä 2016 jypilläkin oli vielä savukoneet yms ja aikaansanähen varmaan liigan parhaimpia sisääntuloja
JES! Kiitos tästä. Olisi itsellänikin tubessa Hifkin sisääntulo vähän aikaa sitten Hifk-Kärpät pelistä, mutta ymmärrän kun halusit ottaa paremman laatuisen videon tähän joltain toiselta kanavalta😊
JYP:llä on mahtava se sisääntulo biisi summereineen, mut puitteet kun on nii surkeat niin aika valjuksi se itse show jää. Mut uskaltaisin väittää että sisääntulo biisi on jyväskylässä paras ja liittyy vahvasti hurrikaani teemaan🌪️
Hyvä video Kaikissa halleissa ei tosin ole mahdollista tehdä samanlaista valoshowta kuin vaikka Tampereella. Jukureilla ja SaiPalla on miun mielestä näillä välineillä ihan kelpo sisääntulot 👍
Nojaa, näin jukurien miehenä voin sanoo et voidaanhan me aina rahan taakse piiloutua, mut kyllähän meidän sisääntulo on huono silti. Ihan linjassaan tää lista mun mielestä oli
3 parasta valovuoden edellä muista on kyllä Tappara, Ilves ja TPS. Tapparalla tuo show on Nokian Arenalla vaihtunut 4 kertaa. (2 kautta ja molemmille runkosarjan ja playoff showt). Tää mikä tässä videossa oli viimeisin show ja ylivoimasesti huonoin. Jos tässä on vain sisääntulo kohta niin 1: Ilves 2: Tps 3: Tappara. Jos koko valoshow niin 1: Ilves 2: Tappara 3:Tps. Paras sisääntulo on Tapparan viimekauden biisi
Millä perusteella lukko on Basic ja jyp huono molemmilla käytännössä sama show joukkueen logo show speakit ja päädystä sisään ja halli oli pimeänä että arvosteletko joukkueen mukaan vai millä perusteilla ja miten pelsujen show on muka parempi kuin jypin vaikkakin yhtä samanlainen
samaa mieltä video oli aivan surkea, siksi mietin enemmän tuota videon arvosanaksi en sisääntulon, vaikkakin ei se menisi silti basiciä ylemmäksi omissa kirjoissa
Kalpan sisääntulo on olosuhteisiin nähden yllättävän hyvä paikanpäällä, tuossa olinii pien pätkä että ei saa hyvää kuvaa tuosta ja pleijjareis vielä parempi👍🏻 Ps: kalpan sisääntulobiisi on reckless loven ”Turborider”, kanttii käyä kuuntelee biisi kokonaan
Nyt viime aikoina kun on Mestis pelejä katsonut niin huomaa että sisääntulossa kriteerit ovat laskeneet. Kaikki näytti omaan silmiin hyviltä sillä onhan jokainen noista paljon parempi kuin mitä Mestiksessä on. Mutta kyllä erottuu 3 joukkuetta muista: Ilves, Tappara ja TPS. HIFK ehkä 4 hienoin.
No voi hitsi, jos olisin tiennyt että videoni päätyy videolle niin olisin toki panostanut enemmän :D Satuin istumaan hallissa sillä puolella jossa harvemmin ketään istuu niin äänimaailma jäi melko laimeaksi. Valitsin paikan lähinnä sen mukaan mistä sisääntulon näkee ns parhaiten. Ja video on kuvattu puhelimen kameralla niin laatu ei ole mitään huippu luokkaa, ei kuvan eikä äänen puolesta. Olisi pitänyt mennä vähän lähemmäs fanipäätyä niin olisi saanut fanien huutoa mukaan mutta mennään nyt tällä kertaa tällä!
Vaikka TPS onkin oma lempiseura, on pakko sanoa että on se Liigan paras. Etenkin alkushow on erittäin upea ja se musiikki kruunaa kaiken. Se tuo aina kylmät väreet. En osaa sanoa esim. Tapparan alkushowsta, mutta ainakin Ilveksen olen livenä nähnyt ja vaikka sekin hieno on, niin pidän silti Tepsin omaa vähän vielä tunnelmallisempana.
Pelicansilla tällä kaudella on muuttunu toi sisääntulo vähä paremmaks toi oli vanha video ja lisäks tulee tuolt jääkoneen kulmasta tos sisääntulos ja puolivälierien jälkee muuttu viel paremmaks sillee et tulee samanlaiset liekit ku ilveksellä
No tietenkin Tampere ja varsinkin Ilveksen show hieno mut joo onhan noita vähän epäreilu verrata...toisaalta sehän on fakta että nopeasti tarvitaan muuallekin samanlaisia olosuhteita muuten Tampere karkaa eikä se hyvä juttu ollenkaan.
paikan päällä selkeä ero. Ilveksen on paljon parempi ja sami hintsasen joka kerta livenä tehty toi spiikkaus yksi rauukaus, yksi seura ILVEEES se saa kylmät väreet ja sen haluu kokea uudestaan. Kun taas Tapparan on ekalla kerralla et nice ,ut se on aika meh loppujen lopuksi joo on pommeja mut ei ne edes niin hienot ole eikä sovi sisääntuloon eikä se nostata fiilistä ja se spiikkaus tulee joskus tosi aikasin et pommit tulee viiveella et joskus on spiikkaus "kotijoukkue tappara (pitkä tauko) ja sit pommit ei niinkö sytytä hallia yhtäpaljon kuin hintsanen huutaa joka kerta synkassa ton alun.
liigassa sisääntulojen laatu on laskenu kaikilla muilla paitsi tepsillä, ilveksellä ja tapparalla. vielä 2016 jypilläkin oli vielä savukoneet yms ja aikaansanähen varmaan liigan parhaimpia sisääntuloja
JES! Kiitos tästä. Olisi itsellänikin tubessa Hifkin sisääntulo vähän aikaa sitten Hifk-Kärpät pelistä, mutta ymmärrän kun halusit ottaa paremman laatuisen videon tähän joltain toiselta kanavalta😊
JYP:llä on mahtava se sisääntulo biisi summereineen, mut puitteet kun on nii surkeat niin aika valjuksi se itse show jää. Mut uskaltaisin väittää että sisääntulo biisi on jyväskylässä paras ja liittyy vahvasti hurrikaani teemaan🌪️
ruclips.net/video/8WfRumrHILc/видео.html
Ylläoleva biisi siis kyseessä
se alku on mielestäni iso osa sisääntuloa ku valot menee ympäri areenaa ja tulee hurricane warning!
Kyllä täytyy nyt vetää kotiinpäin ja sanoa että Ässillä on parempi, samoin Tepsillä se mikä soi hieman ennen sisääntuloa
Hyvä video
Kaikissa halleissa ei tosin ole mahdollista tehdä samanlaista valoshowta kuin vaikka Tampereella. Jukureilla ja SaiPalla on miun mielestä näillä välineillä ihan kelpo sisääntulot 👍
Nojaa, näin jukurien miehenä voin sanoo et voidaanhan me aina rahan taakse piiloutua, mut kyllähän meidän sisääntulo on huono silti. Ihan linjassaan tää lista mun mielestä oli
Ootko saipa fani
Milloin ryyppäämään ja sekoilemaan Hjalliksen ja Jethron kanssa?
Paljon makso?
@@sikarisakke Jethrolla on niin paljon velkaa, että ei pystynyt maksamaan.
@@GoatzelEnjoyer jö
eiffel tv
Paska on toi sun kommenti oot hirveä oon 8v
Oho meikän video :D
Mut joo ainaki oma lemppari sisääntulo on Ilveksellä ja Sportin on sit kakkosena
3 parasta valovuoden edellä muista on kyllä Tappara, Ilves ja TPS. Tapparalla tuo show on Nokian Arenalla vaihtunut 4 kertaa. (2 kautta ja molemmille runkosarjan ja playoff showt). Tää mikä tässä videossa oli viimeisin show ja ylivoimasesti huonoin. Jos tässä on vain sisääntulo kohta niin 1: Ilves 2: Tps 3: Tappara. Jos koko valoshow niin 1: Ilves 2: Tappara 3:Tps.
Paras sisääntulo on Tapparan viimekauden biisi
Paras sisääntulobiisi on ässien ja siihen ei kukaan pääse edes lähelle
Millä perusteella lukko on Basic ja jyp huono molemmilla käytännössä sama show joukkueen logo show speakit ja päädystä sisään ja halli oli pimeänä että arvosteletko joukkueen mukaan vai millä perusteilla ja miten pelsujen show on muka parempi kuin jypin vaikkakin yhtä samanlainen
KalPal on paikanpäällä loistava sisääntulo ei tosta videosta saa mitään irti
samaa mieltä video oli aivan surkea, siksi mietin enemmän tuota videon arvosanaksi en sisääntulon, vaikkakin ei se menisi silti basiciä ylemmäksi omissa kirjoissa
Hyvä vidi🎉
KooKoo💪🏼🔥
KooKoo onpas
As🎉🎉🎉
Siis paras
Kalpan sisääntulo on olosuhteisiin nähden yllättävän hyvä paikanpäällä, tuossa olinii pien pätkä että ei saa hyvää kuvaa tuosta ja pleijjareis vielä parempi👍🏻
Ps: kalpan sisääntulobiisi on reckless loven ”Turborider”, kanttii käyä kuuntelee biisi kokonaan
Olisit ottanut tuohon Tapparan tämän kauden shown. Siihen lötytyy tubesta kyllä video.
Ainakin otsikon mukaan pitäis olla Tapparan alkushow Playoffs 2023 mistä otin klipin tähän videoon 👍
Okei. Runkosarjan show olisi ollut hienompi.
Tuo Kärppien jäälletulo ei ole kovin ihokarvoja pystyyn nostava. Mutta ennen jäälletuloa show on hieno
Paras Oli Ilveksen Sisääntulo
Hyvä video. Teet liigasta bängeri kontenttii
Kiitti 👍
Aika accurate, Saipan olisin nostanut pykälän ylös. Ja Tapparan taas tykkään osioon.. jotenkin vaikutti tosi tylsältä verrattuna ilvekseen ja Tps:sään
Yksi seura, yksi rakkaus. Mikkelin Jukurit🔥💙💛
Niinpä MIKKELIN JUKURIT
Jos olisit löytänyt lukon tämän kauden sisääntulon väitän että olisi ollut huomattavasti parempi kun on Led kaukalonin
Ilves on valovoimaisin ! Tunnelma paras
Kärpistä voisin sanoa että olosuhteisiin nähden loistava sisääntulo. Sen verta vanha halli kyseessä et ei tuossa paljon parempaan pysty.
Kookoo oli huono :d
on parempi ku tuo. on alkuspiikit jne
Nyt viime aikoina kun on Mestis pelejä katsonut niin huomaa että sisääntulossa kriteerit ovat laskeneet. Kaikki näytti omaan silmiin hyviltä sillä onhan jokainen noista paljon parempi kuin mitä Mestiksessä on. Mutta kyllä erottuu 3 joukkuetta muista: Ilves, Tappara ja TPS. HIFK ehkä 4 hienoin.
KalPan sisääntulobiisi on: Reckless Love - Turborider
Miltäköhän kaudelta toi tapparan oli kun ei näyttäny tän kauden?
Suosittelisin tsekkaamaan Ilveksen koko alkushown, joka kestää sen viitisen minuuttia. Menisi heittämällä ohi superin tuonne Über-osastolle☝️
Voitko tehdä reagointi videon Pelicans-Ilves sarjaan?
Hyvä video🔥 mun mielestä kärpillä on paras🖤💛
TPS:llä oli sairas ja kookoolla
Toi oon mä
No voi hitsi, jos olisin tiennyt että videoni päätyy videolle niin olisin toki panostanut enemmän :D Satuin istumaan hallissa sillä puolella jossa harvemmin ketään istuu niin äänimaailma jäi melko laimeaksi. Valitsin paikan lähinnä sen mukaan mistä sisääntulon näkee ns parhaiten. Ja video on kuvattu puhelimen kameralla niin laatu ei ole mitään huippu luokkaa, ei kuvan eikä äänen puolesta. Olisi pitänyt mennä vähän lähemmäs fanipäätyä niin olisi saanut fanien huutoa mukaan mutta mennään nyt tällä kertaa tällä!
Hyvä video oli, kiitos siitä 👍
@@OscarSebastian voitko tehdä tän vuoden mm kisa paidoista tier listan
Koska oot ottanut Pelicanssin sisääntulon? Ei ainakaan tältä kaudelta.
KooKoon vanha sisääntulo oli parempi ihan tälleen fanin näkökulmasta
Voisitko tendä uuden Mestis videon
Pidän KooKoon sisääntulosta eniten. Hyvä Kouvola!
Nyt on kyllä vähän päin vittua lista
No et voi sanoo et TPS tai Ilveksel ois huono sisääntulo
@@thefinnishcreator en mut kärpil ja jypil on kyl aika hienot
@@cnb-1038 no joo
Koska teet tän kauden sisääntulo -videon?
Teeppä uus video tästä. Monilla jengeillä show muuttunu. Järjestys tuskin tosin muuttuu😅.
Millo tulee reagointi Pelicans-KalPa sarjan maalikoosteisiin?
Toi pelsujen sisääntulo on jostai viimekaudelta, eikö näihi sais mitään uutta videoo?
Mä oon sitä aina sanonut, että miks liigaseurat eivät panosta yhtään alkuseremonioihin. Tampere ja Turku valovuoden edellä muita.
Pelsulla on hieno nyt semifinaaleissa oleva sisääntulo. Toi oli viime kauden sisääntulo
Nii oli
Vaikka TPS onkin oma lempiseura, on pakko sanoa että on se Liigan paras. Etenkin alkushow on erittäin upea ja se musiikki kruunaa kaiken. Se tuo aina kylmät väreet. En osaa sanoa esim. Tapparan alkushowsta, mutta ainakin Ilveksen olen livenä nähnyt ja vaikka sekin hieno on, niin pidän silti Tepsin omaa vähän vielä tunnelmallisempana.
Kalpalla on hyvä sisääntulo Ja hieno sisääntulo tapparan pelissä
Jos oisit löytänyt pelsusta paremman niin oisit laittanut tykkään osioon
Sport ja Kookoo tykkään! Niin perus kuin olla ja voi 😂😂
Jännä että ei tullut Tapparan sisään tulossa sitä selostusta että ne tulee.
Sportin on paras oon itekkin kotoisin Vaasast❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Vieläkun oisit kattonu kokonaan tamperelaisjoukkueitten alkushowt😄
En viittiny kokonaan laittaa, ois ollu aika pitkä pätkä 👍
Eihän niitä muiltakaan näytetty kokonaan.
@@teemuki55 Ei, mutta ei muissa mitään näkemistäkään ole😉
@@sakke8686 Eikä Tampereellakaan tällähetkellä kun ei varata jäähallia jääkiekko käyttöön keväällä :D
@@teemuki55 Huomenna ja ylihuomenna mennään taas!
🔥🔥🔥
Mun mielestä TPS:ällä on hienoin alkushow🤩👍
Ok
Voitko tehä uuden maalilaulu tier listan
Hyvä video rakastan näistä
Tee video liiga maalisummerit tier lista
No kärpät ja pelsut ois saanu mennä vähä ylöspäin kun kärpilläki liekkii ja mitä lie tanssioita siinä jääl
Lahdessakin oli ennen kunnon pyroefektit jäällä sisääntulossa, mutta jäänyt pois.
Tappara ja ilveksen nämä alku show videossa on huonoimmat mitä heillä on
Mut ei noi junavalot mitkä kookoolla oli nii ei oo kookoolla aina koska esimerkiks lukolla on ollu myös noi samat
Voi perkele pelsulla viimekaudelta nykyää on aika tosi hyvä viime kaus oli kyllä huono
Kiitos et teit tän
Raumalla on Ledkaukalo,toi pätkä oli hiton vanha😅
No jep ja nykyää paljon hienompi:D
@@oikosulku5873 liigan top5 sisääntuloissa
Perkele mun KalPa video käytetty
Lukolla nykyään erimeiniki tuo oli viimetkauden sisääntulo
Toi Kookoon tän kauden sisääntulo on kyllä super väsyny verrattuna aiempiin vaikkei nekään mitää hyviä ole ollut.
Siinä on hyvä aihioita mutta ääntä ja valoa pitäisi saada lisää.
Biisi hyvä varsinkin kun Kouvolasta oleva bändi.
Toi lukon oli kyllä 22-23 kaudella loistava sillä led kaukalot toi kivan lisän ja valo efektejä on lisätty. Ja paljon parempi musa.
Nii siel on nyt parempi tunnelma
5FDP iskee aina
Pelicansilla tällä kaudella on muuttunu toi sisääntulo vähä paremmaks toi oli vanha video ja lisäks tulee tuolt jääkoneen kulmasta tos sisääntulos ja puolivälierien jälkee muuttu viel paremmaks sillee et tulee samanlaiset liekit ku ilveksellä
teetkö uudestaan kun espoo liigassa
Eikö tuo pelsun sisään tulo oo aika vanha
Entiiä miten vanhoja videoita kaveri käyttää mut ei selvästikkään ajan tasalla
Taisin sanoakki niin videolla 🤔
noi sisään tulot on sata kertaa paremmat paikan päällä
kannattaa jypin sisään tulossa kattoo kannatus päähän on iso jypin logo
No tietenkin Tampere ja varsinkin Ilveksen show hieno mut joo onhan noita vähän epäreilu verrata...toisaalta sehän on fakta että nopeasti tarvitaan muuallekin samanlaisia olosuhteita muuten Tampere karkaa eikä se hyvä juttu ollenkaan.
No nyt on kiinnostava video
Voi kunpa Kerholla olisi videossa nähty sisääntulo, menneen kauden alkushow oli paskin mitä olen ikinä missään nähnyt
Sitten kun arvostelet niin ota ajankohtainen jäälletulo kerholla oli kyseinen sisääntulo 5 vuotta sitten
Muista en tiiä mutta pelicans sisääntulo oli ainakin jostain neljän vuoden takaa😅
Näytit Ilveksen sisääntulon pleijareista ja Kalpalla Perus runkosarjan näytäppä ens kerralla Kalpan pleijari meininkiä heittämällä enemmän
Ei tapparan ja ilveksen sisääntuloa voi verratta halli tarjoo niin paljo
pelsusta on uudempi versio
Tämän kauden KooKoon sisääntulo on mielestäni huonompi kuin viime kaudella
Kärpillä oli paras jos et nähnyt😊
Nyt oli HIFK ladit päässä
Voitko vittu joskus laittaa Saipa superiin
Et sitte paskemmin voinu arvostella😂
Kärpät alemmas mitä kookoo ja sport😂
joka ikinen on ihan täyttä sontaa!! pelataan eikä pelleillä
Vahva *BOO!* KalPan arvostelulle.
Tappara vai ilves
paikan päällä selkeä ero. Ilveksen on paljon parempi ja sami hintsasen joka kerta livenä tehty toi spiikkaus yksi rauukaus, yksi seura ILVEEES se saa kylmät väreet ja sen haluu kokea uudestaan. Kun taas Tapparan on ekalla kerralla et nice ,ut se on aika meh loppujen lopuksi joo on pommeja mut ei ne edes niin hienot ole eikä sovi sisääntuloon eikä se nostata fiilistä ja se spiikkaus tulee joskus tosi aikasin et pommit tulee viiveella et joskus on spiikkaus "kotijoukkue tappara (pitkä tauko) ja sit pommit ei niinkö sytytä hallia yhtäpaljon kuin hintsanen huutaa joka kerta synkassa ton alun.
Toi Rauman sisääntulo nykyisin paljon siistimpi ku on se valokaukalo.
Tuo video mielestäni aika kaukana nykyisestä.
Kookool oli ennen ne liekit ja eri laulu vaihto kesken kauden emt miks
Teeppä Mestis joukkueista samanlainen video
Lukolla tällä kaudella paljon parempi kun ne ledi laidat ja semmosta
tee playoffsien sisääntuloista
kärpät superii
Mestiksessä Rokilla paras
Sportti ois kyllä mennyt surkeeseen😢
Haist pers
MIKSI EI MAALILAULUI
tepsil oli mun mielest viime vuon parempi mut kyl tää o top 2 paras
pelsulla parantunu tosi paljon