Yhden eksän joku opettaja on siel käyny, saat ottaa kuvia vain kohteista joiden kuvaamiseen annetaan lupa, jos otat noista johtajista valokuvan niin niiden pitää näkyä kokonaan siin kuvassa tai koko kamera tuhotaan
Suomessa on perseestä käydä töissä tai yritäppä saada aika paikalliseen terveysasemalle. Pakko rokotukset hoitajille ja maahanmuutto on aivan vitun perseestä. Ihmiset eivät halua edes integroitua tänne ja mennä töihin. Tuossapa nuo päällimmäiset mielessä olevat. Liika verotus on hanurista ja se koskee kaikkia työssäkäyviä. Ei varmaan tarvii perustella sen paremmin tätä asiaa
Hyvä video, mutta jos saan tehdä pari huomautusta. P-Koreassa on kyllä yksityinen kaupankäynti sallittu, se yritettiin kitkeä vuosien 2009-2010 aikana, mutta rajoitukset purettiin, koska uusi nälänhätä uhkasi. Tietenkään tätä ei haluta näyttää ulkomaalaisille. P-Koreassa harvalla on kokonaista Raamattua, vaan useilla on vain yksittäisiä katkelmia tallessa paperilapuilla. Myös Kim Jong-ilin kuolinpäivä oli väärin, tosin heitti vain 10 päivällä.
Vau, olen kyllä kuullut että elämä Pohjois-Koreassa on tiukkaa ja kontrolloitua mutta en kyllä aavistanut että näin yksinkertaiset arki asiat meille on kielletty siellä.
Olin töissä PKR:ssa v. 2000. Vietin tuossa paratiisissa kaksi ja puoli viikkoa. Voin kyllä kertoa, että se kuva, joka maasta annetaan ulkomaisille, ei vastaa todellisuutta millään muodoin. Siellä ollessani n. 70000 paikallista kuoli nälkään. Kännykät kerättiin lentokentällä talteen. Puhelimen sai takaisin lähdettäessä kuittia vastaan. Vapaaehtoisena en tuohon maahan enää mene. Tarinaa olisi vaikka kuinka kerrottavana, mutta se ottaisi aikaa. Jos haluaa nähdä todellista kurjuutta, kannatta vierailla ko. maassa.
Olen lukenut Pohjois-Koreasta useita kirjoja, mm. loikkareiden kertomista tarinoista koostettuja. Maan historia on todella julma ja maan omia kansalaisia on tapettu miljoonittain nälkään. Suosittelen lukemaan kirjoja aiheesta, niistä saa edes pintaraapaisun verran käsitystä siitä, miten jäätävää kansalaisten kontrollointi Pohjois-Koreassa on käytännössä ollut ja on. Pohjois-Korean motto: "Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta." No eipä...
Toisaalta osa niistä on tyytyväisiä, koska moni niistä ei tiedä paremmasta. Jotkut siellä ei ihan oikeasti tiedä että Pohjois-Korean ulkopuolella on mitään ja ne luulee että Pohjois-Koreassa elämä on kaikkialla normaalia.
Ei sitä pysty käsittämään täällä vapaudessa eläessä mitä tuolla todellisuudessa todellakin tapahtuu. On se niin järjetöntä. Olikohan se ollut juuri tuon nykyisen pulleron isän kuolema tai ainakin sen muistopäivä jolloin kuulemma kansalaisia vietiin vähintään juurikin työleireille jos eivät näyttäneet tarpeeksi surevilta!! 🤔
Yritystoiminta on joissain määrin nykyisin hyväksyttyä. Sitä koskevat kylläkin tiukat rajoitukset, mutta mm. ruokakojun tai muun vastaavan siellä saa perustaa. Käsittääkseni toiminnan on kuitenkin oltava pienimuotoista, ja sitä pitää harjoittaa vain lähiomaisten pyörittämänä, eli työvoimaa ei saa palkata.
@@evvk8865 ei välttämättä yle mutta ne sadat tai tuhannet paenneiden pohjoiskorealaisten haastattelut ja kirjat kertovat kyllä riittävästi. Jos jostain voi teitä kommunisteja kehua niin silmien sulkeminen totuudelta tuntuu onnistuvan loistavasti
Kiehtova video. Pohjois-Korea olisi absurdissa surrealistisuudessaan mielenkiintoinen kokemus turistille. Itseäni ainakin kiehtoisi. Maailmassa on myös demokraattisia maita, joissa äänestäminen vaaleissa on pakollista. Muun muassa Belgia ja Australia. Eritrea ja Turkmenistan tulee mieleen Pohjois-Korean lisäksi maina, joiden kansalaiset eivät voi sieltä poistua. Mielestäni Turkmenistan on myös sellainen maa, joista olisi kiehtovaa nähdä RUclipsn tietovideoita. Maan ensimmäinen presidentti Saparmurat "Turkmenbashi" Nijazov pykäsi ympärilleen niin överin henkilökultin, että jopa Kim Jong-il olisi tullut vihreäksi kateudesta.
Joo, kiitoksia vaan loistavasta videosta! Tuota... Onhan sitä tullut pohdittua, millaista elämä Pohjois-Koreassa saattaisi olla, enkä välttämättä olisi odottanut näkeväni, että siellä olisi hienoja sinisiä Mercedeksejä. Semmosia henkilöpakettiautoja. :D
hyvä että joku tekee videoita todellisista asioista mutta kuten netflix dokumentit ei kannata tehdä tunnin dokusta neljän tunnin sarjaa. jengi kyllästyy ja menee kaupan parkkiin ottamaan selfieitä upeimman auton vierellä.
Huomioi myös, että äänestäminen on pakollista myös EU-maista ainakin Luxembourgissa. Muutettuasi maahan poliisi tulee myös tarkastamaan että oikeasti asut ilmoittajassasi osoitteessa.
Tuli mieleen, kuinka muissakin maissahan on äänestyspakko kuin P-Koreassa. Tosin rangaistus äänestämättä jättämisestä ei taida olla yhtä kova kuin P-Koreassa. Muistaakseni se useimmissa oli joku pieni sakkorangaistus siitä. Tässä videossa esiintyneiden asioiden myötä tuli myös mieleen, kuinka oon joskus lukenut siitä, että P-Koreasta karanneilla on ollut todella suuria vaikeuksia sopeutua elämään lähtömaansa ulkopuolella. Useimmat ei vissiin oo oikein millään tahtoneet sopeutua vaikka E-Korean menoon. Onhan siinä kyllä hirveä ero vaikka teknologian kehityksessä ja siihen suhtautumisessa. Se on varmasti älytön hyppy monessakin mielessä vaikka rajanaapureita ovatkin.
Jos en ihan väärään muista niin jollakin Pohjois-Koreaa käsittelevällä ulkomaisella RUclips -videolla kerrottiin / väitettiin että Pohjois-Korea on jaettu jonkunlaisiin lääneihin tai alueisiin ja jos haluaa kulkea yhdeltä alueelta toiselle niin siihen pitää saada viranomaisten lupa. Tämän johdosta, jos esimerkiksi yhdellä alueella alkaisi nousta kapinahenkeä valtion johtoa kohtaan niin se kapina ehdittäisiin kukistamaan ennen kuin tieto siitä ehtisi levitä viereisille alueille.
Oon kyllä miettinyt joskus millaista elämää Pohjois-Koreassa eletään mut sinne matkustaminen ei oikeen houkuta ja on se aika ikävää elämää siellä päin suljetussa maassa asuvat ilman nettiä jne mut nuo vaatefaktat olivat yllättävempiä, onneksi asumme Suomessa missä on turvallista ja hyvä olla. Mutta Pohjois-Korea on aiheena mielenkiintoinen ja maassa on 8 tietä pystyä karkaamaan. 🇰🇵
Matkustaminen Pohjois-Koreaan kiehtoo itseäni todella paljon. En kuitenkaan julkisesti enää edes kehtaa tuoda tätä ideaani ilmi, sillä olen saanut kuulla sangen paljon kuittailua siitä, kuinka rahoittaisin toimillani tuon diktatuurivaltion sotakoneistoa. Osittain varmasti paikkaansa pitävää, mutta se raha mitä minä sinne kannan on niin pieni osa, että sillä tuskin saa rahoitettua hirveästi mitään konkreettista ja merkityksellistä. Suurin osa matkabudjetista meneekin siinä, että ylipäätään pääsen täältä Suomesta Kiinaan, jossa on sitten jatkoyhteys Pohjois-Koreaan. Todella mielenkiintoinen video kuitenkin! Saa nähdä mitä tuleva pitää sisällään. Jos en tuohon maahan jalkaani koskaan laita, niin vähintäänkin DMZ-alue olisi elämyksellistä nähdä ja kokea, sieltä etelän puolelta siis.
Paljon ennemmin minä rahani pohjoiskoreaan jätän, (kuri ja järjestys ja sivistys) kuin tänne rikollisuutta suosivaan EU, kolhoosin. Jos tänne jätetään rahat, niillä rahoilla ruokitaan rikollisuutta. Pohjoiskorea ja Kiina ja Venäjä ja Iran ja Syyria ja Afganistan ja Intia ovat maapallon parhaimmistoa. EU, on rikollisuuden Hoover.
P-korea on yksi iso vankityöleiri ja vankila jonka sisällä on tavallisten vankiloiden tapaan eristysosastoja ja muita tiukempia yksiköitä, eli niitä virallisia vankileirejä ym.
Suomen kansalainen on määrätty pitämään suomen kansalaisen oikeuksia. Ken on joka maatamme mukiloi? Suomi ei puuttuisi koreaan on vaalittava varovaisuutta.
Sen minä sanon, että pohjoiskorealainen musiikki on parhainta mitä Pohjois-Korea tarjoaa. Hyvänä esimerkkinä on "No Motherland Without You". Käykää kuuntelemassa.
Kyllä siellä riittää kun yhden kerran on äänestetty. Sen jälkeen ei tarvi äänestää ikinä enää. Venäjä menossa samaan suuntaan ja Trump voi vaan kadehtia sitä rajatonta valtaa.
4:38 tää ei pidä paikkaansa. Jo pelkästään maan nimi on korean demokraattinen kansantasavalta joten kyllä siellä demokratia on, tietenki jotkut asiat on kiellettyjä niinku Suomessakin kuten tappaminen.
Tulee aina mieleen se.. että ihminen suuressa viisaudessaan ei ole vielä keksinyt, miten yhteiskuntaa tai yhteisöä voisi hallita muulla kuin väkivallalla?!
no eihän sitä voidakaan, koska jos sitä ei käytetä joku muu käyttää omien etujensa tai arvojensa oikeiden tai väärien puskemiseen ja yhteiskunta hajoaa
Petteri. En tiedä mitä olet asialle tehnyt tai mitä sinulle on tapahtunut. Nyt kun pitkästä aikaa päätin katsoa videotasi, tuben näytettyä tämän videon kuvakkeen etusivullaan, niin yllätyin positiivisesti siinä, että toisin kuin - ehkä vielä kaksi vuotta sitten - puheesi oli nyt normaalia suomalaisen ääntämistä ja painottamista. Ehkä yhtä tai kahta kohtaa lukuun ottamatta, jotka nekin vain heijastelivat heikosti aiempaa hyvin häiritsevää lausumis- ja painotustyyliäsi, joka sinulla oli jatkuvana. Lisäksi arvostan tällaisten aiheiden käsittelyä, koska ne ovat todellisia asioita ihmisten elämässä - toisin kuin enemmän ja vähemmän tieteellisiin teorioihin pohjautuva arvailu asioissa, jotka ovat enemmänkin arjen ulkopuolella :) Arvostan myös sitä, ettet väitä tosiasiaksi sellaista, josta et ole varma. Sellaisiakin faktavideoita on, jotka levittävät vakavalla naamalla huuta ja haata. Ja samoin on erittäin kiitettävää, että edelleen tervehdit katsojiasi pohjustuksen jälkeen. En ole aikoihin katsonut suomalaisia puhevideoita, joten en tiedä muista kollegoistasi. Olen huomannut, että yksi jos toinenkin ulkomainen tubettaja ei tervehdi lainkaan tai on vain päättänyt lopettaa sen tekemisen näköjään alle vuosi sitten. En tiedä, mistä tällainen suuntaus on maailmalla saanut alkunsa - liekö RUclipsn suosituksesta vai mistä, mutta jotain tällaista voi odottaakin sen perusteella, mitä maailman paras ennustuskirja - Raamattu - kertoo ajastamme 2. Timoteukselle 3:1-4 jakeissa. En siis yllättynyt havaitessani tämän. Hyvää jatkoa Petteri!
@@IsoVeli Tarkoitin, että jos Somaliasta ois vaikeaa lähteä, niin ei meilläkään Suomessa olis niin paljon somalilaisia. Ajattelen siis, että Somaliasta on helppo lähteä.
Nuo lävistys ja hiustyylit ei nyt ole paha asia ensinkään tuo nenä regäs on kuin sonni regas nenässä myös nämä irogeesit, nämä muut lait ovat järkyttäviä etenkin uskonto lait. Oletteko lukeneet kirjan Lauri, hän vei ruokaa Pohjois Koreaan.
Omat fiilikset painottuu enemmän siihen että vituttaa kun tällaista vapaudenriistoa tapahtuu. En sano etten olisi kiitollinen että asun Suomessa, mutta tää video ei sitä tunnetta paljoa korosta. Tuntuu siltä että ihmiset vain kohauttaa olkapäitään tälle ja sanovat "it is what it is". Tiedän ettei me suomalaiset voida tehdä paskaakaan tälle asialle, mutta luulis tämän saavat kaikki vihaisiksi
08:20 Ihmettelisin jos Kiinan valmistamassa, vain Pohjois-Korean markkinoille suunnatussa älypuhelimessa ei olisi laajoja salakuunteluoptioita operaattorille = valtiolle. Varmasti pyyntö on ollut: "Tehkää meille älypuhelin, jonka dataa valtiollinen operaattori voi rajattomasti valvoa, silti salassa käyttäjältä."
Huh huh, meillä on kyllä todella vapaata, kun saa avoimesti kritisoida valtiota ja oikeastaan kaikkea. Olisi kiinnostavaa nähdä millaista elämä Pohjois-Koreassa on vaikkapa 100 vuoden päästä. Olen itsekin pohtinut maassa vierailua, mutta toisaalta en kyllä uskalla enää sen jälkeen mitä Otto Warmbierille tapahtui. Jos tuolla kävisi, varmasti sitten huokaisi helpotuksesta päästessään lentokoneeseen ja pois toiseen maahan. Etelä-Koreassa olen suunnitellut käyväni syksyllä!
Yhden eksän joku opettaja on siel käyny, saat ottaa kuvia vain kohteista joiden kuvaamiseen annetaan lupa, jos otat noista johtajista valokuvan niin niiden pitää näkyä kokonaan siin kuvassa tai koko kamera tuhotaan
Hyvä video. Suomessa ja monessa muussa maassa on ihan hyvä elää.
Suomessa ei.
Suomen hallitus on syvältä
Eihän täällä saa edes polttaa tuoleja kadulla 😂
Suomessa on perseestä käydä töissä tai yritäppä saada aika paikalliseen terveysasemalle. Pakko rokotukset hoitajille ja maahanmuutto on aivan vitun perseestä. Ihmiset eivät halua edes integroitua tänne ja mennä töihin. Tuossapa nuo päällimmäiset mielessä olevat. Liika verotus on hanurista ja se koskee kaikkia työssäkäyviä. Ei varmaan tarvii perustella sen paremmin tätä asiaa
Mut o korea on vielä paskempi kun Suomi 😄
Hyvä video, mutta jos saan tehdä pari huomautusta. P-Koreassa on kyllä yksityinen kaupankäynti sallittu, se yritettiin kitkeä vuosien 2009-2010 aikana, mutta rajoitukset purettiin, koska uusi nälänhätä uhkasi. Tietenkään tätä ei haluta näyttää ulkomaalaisille.
P-Koreassa harvalla on kokonaista Raamattua, vaan useilla on vain yksittäisiä katkelmia tallessa paperilapuilla.
Myös Kim Jong-ilin kuolinpäivä oli väärin, tosin heitti vain 10 päivällä.
Vau, olen kyllä kuullut että elämä Pohjois-Koreassa on tiukkaa ja kontrolloitua mutta en kyllä aavistanut että näin yksinkertaiset arki asiat meille on kielletty siellä.
Olin töissä PKR:ssa v. 2000. Vietin tuossa paratiisissa kaksi ja puoli viikkoa. Voin kyllä kertoa, että se kuva, joka maasta annetaan ulkomaisille, ei vastaa todellisuutta millään muodoin. Siellä ollessani n. 70000 paikallista kuoli nälkään. Kännykät kerättiin lentokentällä talteen. Puhelimen sai takaisin lähdettäessä kuittia vastaan. Vapaaehtoisena en tuohon maahan enää mene. Tarinaa olisi vaikka kuinka kerrottavana, mutta se ottaisi aikaa. Jos haluaa nähdä todellista kurjuutta, kannatta vierailla ko. maassa.
Hyvä video! Olis mielenkiintonen aihe jos tekisit Tsetsenian johtajasta Kadyrovista videoo joskus
Mielenkiintoinen video
Olen lukenut Pohjois-Koreasta useita kirjoja, mm. loikkareiden kertomista tarinoista koostettuja. Maan historia on todella julma ja maan omia kansalaisia on tapettu miljoonittain nälkään. Suosittelen lukemaan kirjoja aiheesta, niistä saa edes pintaraapaisun verran käsitystä siitä, miten jäätävää kansalaisten kontrollointi Pohjois-Koreassa on käytännössä ollut ja on. Pohjois-Korean motto: "Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta." No eipä...
Näitä todella kidutuskertomuksia on Neuvostoliitostakin paenneiden . Mix ei näistä puhuta
Kiitos jälleen kerran loistavasta videosta!
Sääliksi käy Pohjois-Korean kansaa.
Toisaalta osa niistä on tyytyväisiä, koska moni niistä ei tiedä paremmasta. Jotkut siellä ei ihan oikeasti tiedä että Pohjois-Korean ulkopuolella on mitään ja ne luulee että Pohjois-Koreassa elämä on kaikkialla normaalia.
@@MsNeanna Kuvitteleehan Suomikin maailman onnellisin kansa olevansa.
@@evvk8865 No mut Suomessa tiedetään muusta maailmasta
@@MsNeanna Silti ei maailman onnellisinta kansaa tee.
@@evvk8865 En oikeen ymmärrä miten tää liittyy mun alkuperäseen kommenttiin enää
Ei sitä pysty käsittämään täällä vapaudessa eläessä mitä tuolla todellisuudessa todellakin tapahtuu. On se niin järjetöntä. Olikohan se ollut juuri tuon nykyisen pulleron isän kuolema tai ainakin sen muistopäivä jolloin kuulemma kansalaisia vietiin vähintään juurikin työleireille jos eivät näyttäneet tarpeeksi surevilta!! 🤔
Yritystoiminta on joissain määrin nykyisin hyväksyttyä. Sitä koskevat kylläkin tiukat rajoitukset, mutta mm. ruokakojun tai muun vastaavan siellä saa perustaa. Käsittääkseni toiminnan on kuitenkin oltava pienimuotoista, ja sitä pitää harjoittaa vain lähiomaisten pyörittämänä, eli työvoimaa ei saa palkata.
Meillä Suomessa on asiat sittenkin hyvin. Kun kuulee tällaista niin omat ongelmat kutistuu. Hyvä Suomi!
Nimenomaan, ei tarvi kuin katsoa itärajan taakse niin siellä onkin jo eri maailma 😨
@@Finfox94 Oletko paikan päällä tätä eri maailmaa katsomassa,vai kertoiko Yle ?
@@evvk8865 ei välttämättä yle mutta ne sadat tai tuhannet paenneiden pohjoiskorealaisten haastattelut ja kirjat kertovat kyllä riittävästi. Jos jostain voi teitä kommunisteja kehua niin silmien sulkeminen totuudelta tuntuu onnistuvan loistavasti
@@evvk8865 Kertoohan siitä monetkin uutiskanavat ja myös venäläiset tubettajat, joista tosin monet ovat paenneet Venäjältä viime syksyn jälkeen.
@@evvk8865 Kun kerran fanitat venäjää niin kovasti, niin kerropas miten se asia sitten on?
Mielenkiintoista🔥
Kiehtova video. Pohjois-Korea olisi absurdissa surrealistisuudessaan mielenkiintoinen kokemus turistille. Itseäni ainakin kiehtoisi.
Maailmassa on myös demokraattisia maita, joissa äänestäminen vaaleissa on pakollista. Muun muassa Belgia ja Australia.
Eritrea ja Turkmenistan tulee mieleen Pohjois-Korean lisäksi maina, joiden kansalaiset eivät voi sieltä poistua. Mielestäni Turkmenistan on myös sellainen maa, joista olisi kiehtovaa nähdä RUclipsn tietovideoita. Maan ensimmäinen presidentti Saparmurat "Turkmenbashi" Nijazov pykäsi ympärilleen niin överin henkilökultin, että jopa Kim Jong-il olisi tullut vihreäksi kateudesta.
toihan on niinku helvetti
Tuo on pahempi kuin helvetti..
Suomeen luvassa samaa tai ainakin ihmiset tuntuu haluavan tänne samaa
No sanos muuta
Joo, kiitoksia vaan loistavasta videosta! Tuota... Onhan sitä tullut pohdittua, millaista elämä Pohjois-Koreassa saattaisi olla, enkä välttämättä olisi odottanut näkeväni, että siellä olisi hienoja sinisiä Mercedeksejä. Semmosia henkilöpakettiautoja. :D
Ite voisin mieluummin vaikka kiivetä mount Everestille, ku matkustaa Parhaaseen- Koreaan
Ite kiipeisen vaikka kahesti
Paskaan*
Olisi tosi mielenkiintoista matkustaa tuonne mutta en todellakaan uskaltaisi
Jee uusi video👍👍👍
Oha näit videoit vaiks kui paljo tubes mut kiva nähä vaihteeks Suomeks 💪
hyvä että joku tekee videoita todellisista asioista mutta kuten netflix dokumentit ei kannata tehdä tunnin dokusta neljän tunnin sarjaa. jengi kyllästyy ja menee kaupan parkkiin ottamaan selfieitä upeimman auton vierellä.
Tuo kolmen sukupolven rangaistus on variaatio Raamatusta..
Huomioi myös, että äänestäminen on pakollista myös EU-maista ainakin Luxembourgissa. Muutettuasi maahan poliisi tulee myös tarkastamaan että oikeasti asut ilmoittajassasi osoitteessa.
Tuli mieleen, kuinka muissakin maissahan on äänestyspakko kuin P-Koreassa. Tosin rangaistus äänestämättä jättämisestä ei taida olla yhtä kova kuin P-Koreassa. Muistaakseni se useimmissa oli joku pieni sakkorangaistus siitä.
Tässä videossa esiintyneiden asioiden myötä tuli myös mieleen, kuinka oon joskus lukenut siitä, että P-Koreasta karanneilla on ollut todella suuria vaikeuksia sopeutua elämään lähtömaansa ulkopuolella. Useimmat ei vissiin oo oikein millään tahtoneet sopeutua vaikka E-Korean menoon. Onhan siinä kyllä hirveä ero vaikka teknologian kehityksessä ja siihen suhtautumisessa. Se on varmasti älytön hyppy monessakin mielessä vaikka rajanaapureita ovatkin.
Juu onhan noita muitakin maita jotkat on pakottanut äänestämään ja varsinkin jotain tiettyä henkilöä eli ei mitään uuttaa tällä rintamalla
Australiassa ainakin on tietääkseni äänestyspakko, mutta rangaistus äänestämättä jättämisestä ei liene kovin ankara.
@@mikasammallahti1272 Belgiassa on äänestyspakko, mutta määrättyä henkilöä ei tarvitse äänestää. Tosin sakkoa ei enää viitsitä periä.
@@tonituomanen3113
Sakkoa saa.
130 Aussi dollarin sakot.
72 euroskaa.
Asuminen Pohjois-Koreassa olisi varmaan aika ahdistavaa vähän niin kuin Neuvostoliitossa! Loistava video!
Ja jopa pahempaa!
@@TN-dl3fq TOTTA!
Itse haluaisin vierailla pohjois-koreassa, mutta en ole kyllä lainkaan varma uskaltaisinko tosipaikan tullen lähteä...
Mielenkiintoinen ja avartava video, mutta itse en kyllä Pohjois-Koreaan haluaisi matkustaa.
@Neuvottelu Amme Voisitko kertoa mikä tässä videossa on muka valetta?
Jos en ihan väärään muista niin jollakin Pohjois-Koreaa käsittelevällä ulkomaisella RUclips -videolla kerrottiin / väitettiin että Pohjois-Korea on jaettu jonkunlaisiin lääneihin tai alueisiin ja jos haluaa kulkea yhdeltä alueelta toiselle niin siihen pitää saada viranomaisten lupa.
Tämän johdosta, jos esimerkiksi yhdellä alueella alkaisi nousta kapinahenkeä valtion johtoa kohtaan niin se kapina ehdittäisiin kukistamaan ennen kuin tieto siitä ehtisi levitä viereisille alueille.
Oon kyllä miettinyt joskus millaista elämää Pohjois-Koreassa eletään mut sinne matkustaminen ei oikeen houkuta ja on se aika ikävää elämää siellä päin suljetussa maassa asuvat ilman nettiä jne mut nuo vaatefaktat olivat yllättävempiä, onneksi asumme Suomessa missä on turvallista ja hyvä olla. Mutta Pohjois-Korea on aiheena mielenkiintoinen ja maassa on 8 tietä pystyä karkaamaan. 🇰🇵
Nooh tiedä siitä hyvästä ja turvallisesta enää tulevaisuudessa, riippuu tietysti kenellä.
Näiden uusimpien lakiuudistusten jälkeen ei luultavasti ole.
Tää sama on täällä tekeillä. Kannattaa pitää silmät auki et näkee mitä täällä touhutaan.
Matkustaminen Pohjois-Koreaan kiehtoo itseäni todella paljon. En kuitenkaan julkisesti enää edes kehtaa tuoda tätä ideaani ilmi, sillä olen saanut kuulla sangen paljon kuittailua siitä, kuinka rahoittaisin toimillani tuon diktatuurivaltion sotakoneistoa. Osittain varmasti paikkaansa pitävää, mutta se raha mitä minä sinne kannan on niin pieni osa, että sillä tuskin saa rahoitettua hirveästi mitään konkreettista ja merkityksellistä. Suurin osa matkabudjetista meneekin siinä, että ylipäätään pääsen täältä Suomesta Kiinaan, jossa on sitten jatkoyhteys Pohjois-Koreaan.
Todella mielenkiintoinen video kuitenkin! Saa nähdä mitä tuleva pitää sisällään. Jos en tuohon maahan jalkaani koskaan laita, niin vähintäänkin DMZ-alue olisi elämyksellistä nähdä ja kokea, sieltä etelän puolelta siis.
Paljon ennemmin minä rahani pohjoiskoreaan jätän, (kuri ja järjestys ja sivistys) kuin tänne rikollisuutta suosivaan EU, kolhoosin. Jos tänne jätetään rahat, niillä rahoilla ruokitaan rikollisuutta. Pohjoiskorea ja Kiina ja Venäjä ja Iran ja Syyria ja Afganistan ja Intia ovat maapallon parhaimmistoa. EU, on rikollisuuden Hoover.
P-korea on yksi iso vankityöleiri ja vankila jonka sisällä on tavallisten vankiloiden tapaan eristysosastoja ja muita tiukempia yksiköitä, eli niitä virallisia vankileirejä ym.
Hieno mikki! 👍
Huh, en tiennytkään että se on noin sairas paikka!
Ei Petterin kannata enää lähteä sinne lomailemaan sitä ollaa äkkiä vankilassa
Suomen kansalainen on määrätty pitämään suomen kansalaisen oikeuksia. Ken on joka maatamme mukiloi? Suomi ei puuttuisi koreaan on vaalittava varovaisuutta.
voi noita kansalaisia millasessa valheellisessa ja kontrolloudussa maassa he joutuvat elämään
No huh huh, en varmaan pystyis tuolla elämään😳😳😳
Suomi samaa avioliitto😁mies lapsiperheen kotona kuvaa vieraan alastoman naisen vessanpöntöllä.
Sen minä sanon, että pohjoiskorealainen musiikki on parhainta mitä Pohjois-Korea tarjoaa.
Hyvänä esimerkkinä on "No Motherland Without You". Käykää kuuntelemassa.
miten popcatissa on 2 napautusta pohjois koreasta
Pohjois-Korea rules!
Miten nää rajotteet ja kiellot koski pjongyangin olympia kisoja
👍
Eurooppa on monessa muussa asiassa P-korean tai neuvostoliiton tiellä
Venäjä ei tuu muuttumaan vuosi kymmeniin. Petteri tee video Venäjän junarmijan. Katsojat ei varmaan monetkaan tiedä siitä 🤔
Joo mutta meillä on sanna marim
Länsimaisuus on tosi pahaa siellä,,,silti herrojen kersat lähetetään eurooppaan tai muualle opiskelemaan, kuten tämä kim😵💫
Pohjois Koreassa pitävät ainakin järjestystä mutta vähän liiankin kovalla Kurilla
No huhuh aivan järkyttävää
Kuulostaa ihan Mikkeliltä.
Naurukielto pysyvästi ja vaatesäännöt.
jännä tuo hius-juttu, mulla ei ole pitkätukkaisena asiaa😀
Eli "Äänestä Kim Jong Un jatkoon tai kuolet"
Äänestä "rakasta johtajaa" tai itket ja äänestät.
Kyllä siellä riittää kun yhden kerran on äänestetty.
Sen jälkeen ei tarvi äänestää ikinä enää.
Venäjä menossa samaan suuntaan ja Trump voi vaan kadehtia sitä rajatonta valtaa.
Yhdeksästoista!
Linnut oli muodostanut koulumatkalla sun logon
Aijaa, otikko kuvaa
kyllä saadaan olla onnellisia täällä suomessa että ollaan vapaita tekemään arjenperus asioita
Sensurointi, viranomaisten valehtelu, hatusta vedetyt syytteet, kielto nähdäpuolisoa loppuelämän aikana. Puhun Suomesta en Pohjois-Koreasta.
4:38 tää ei pidä paikkaansa. Jo pelkästään maan nimi on korean demokraattinen kansantasavalta joten kyllä siellä demokratia on, tietenki jotkut asiat on kiellettyjä niinku Suomessakin kuten tappaminen.
Pohjois-koreassa ois kyllä päästä joskus käymään
Helevetin tyhjän puhuja, odototin kuvi P-K mutta jätkä haluaa olla toinen Kimittäjä-----
Kim Il-Sung oli maan johtaja 1947-1994
Tulee aina mieleen se.. että ihminen suuressa viisaudessaan ei ole vielä keksinyt, miten yhteiskuntaa tai yhteisöä voisi hallita muulla kuin väkivallalla?!
no eihän sitä voidakaan, koska jos sitä ei käytetä joku muu käyttää omien etujensa tai arvojensa oikeiden tai väärien puskemiseen ja yhteiskunta hajoaa
Voi olla mukavaa kun oikein hikoaa ja sit tulee nälkä, ni voi vedellä hikisukat naamariinsa. Namskista naminami...
Mee joskus Pohjois-Koreaan pitää mennä jostain kiinan kautta junalla sinne pääkaupunkiin
Tai ottaa vaan suoran lennon Finnairilta😂
Mitä vapauksia.Davosin pellekerhon tämän vuoden paneelikeskusteluja kun kuuntelee niin aika vähiin vapaudet menee.
Aloin pohtimaan että periaatteessa pako reittejä on 4. Koska miksi pakoa Venäjälle ei pidetä mahdollisena?
Venäjä palauttaa paenneet takaisin pohjoiskoreaan jos jäävät kiinni....
@@juusstube Myös Kiina palauttaa karkurit takaisin
kaikki päättäjät pohjoiskoreassa saa todennakösesti tehdä mitä huvittaa mutta kansalaiset ei
Iltapäivää
Petteri. En tiedä mitä olet asialle tehnyt tai mitä sinulle on tapahtunut. Nyt kun pitkästä aikaa päätin katsoa videotasi, tuben näytettyä tämän videon kuvakkeen etusivullaan, niin yllätyin positiivisesti siinä, että toisin kuin - ehkä vielä kaksi vuotta sitten - puheesi oli nyt normaalia suomalaisen ääntämistä ja painottamista. Ehkä yhtä tai kahta kohtaa lukuun ottamatta, jotka nekin vain heijastelivat heikosti aiempaa hyvin häiritsevää lausumis- ja painotustyyliäsi, joka sinulla oli jatkuvana.
Lisäksi arvostan tällaisten aiheiden käsittelyä, koska ne ovat todellisia asioita ihmisten elämässä - toisin kuin enemmän ja vähemmän tieteellisiin teorioihin pohjautuva arvailu asioissa, jotka ovat enemmänkin arjen ulkopuolella :) Arvostan myös sitä, ettet väitä tosiasiaksi sellaista, josta et ole varma. Sellaisiakin faktavideoita on, jotka levittävät vakavalla naamalla huuta ja haata.
Ja samoin on erittäin kiitettävää, että edelleen tervehdit katsojiasi pohjustuksen jälkeen. En ole aikoihin katsonut suomalaisia puhevideoita, joten en tiedä muista kollegoistasi. Olen huomannut, että yksi jos toinenkin ulkomainen tubettaja ei tervehdi lainkaan tai on vain päättänyt lopettaa sen tekemisen näköjään alle vuosi sitten. En tiedä, mistä tällainen suuntaus on maailmalla saanut alkunsa - liekö RUclipsn suosituksesta vai mistä, mutta jotain tällaista voi odottaakin sen perusteella, mitä maailman paras ennustuskirja - Raamattu - kertoo ajastamme 2. Timoteukselle 3:1-4 jakeissa. En siis yllättynyt havaitessani tämän.
Hyvää jatkoa Petteri!
Oho en kyllä haluis mennä 😅
Ei kiinnosta käydä pohjois-Koreassa.
Kiinan laissa on että lapset saa vaan pelata 2 tuntia päivässä jos sitä ei noudata joutuu vankilaa.
😂😂
Pohjois-Koreassa taitaa olla hymyilykin kielletty tai sitten siellä ei ole mitään naurun aiheita.
1984
Milloin video viime vuoden googlatuimasta miehestä Andrew Tate?
Voisitko mennä nopeammin asiaan ja tiivistää? Ei jaksa kuunnella jaarittelua.
Pohjois korean parturi: mitä saisi olla?
Pohjois korealainen ihminen: numero 4 kiitos!
Jos ei saa nauraa niin minua ei Koreassa näe!
Ihmiset jotka asuu pohjois koreassa niitten joutuu käydä 11 vuoden armeija ilman lomia
Käyty
On kyl varmaa yks maa mist ei myöskään helpolla pääse, nii on varmaa Somalia.
Tuskin Suomikaan olis niin mustanaan heitä, jos sieltä ois vaikea lähteä? Ja eestaas matkustelevat koko ajan...
@@anna-mariatervonen2379 ei suomi vaa somalia
@@IsoVeli Tarkoitin, että jos Somaliasta ois vaikeaa lähteä, niin ei meilläkään Suomessa olis niin paljon somalilaisia. Ajattelen siis, että Somaliasta on helppo lähteä.
@@anna-mariatervonen2379 se vaa maksaa paljon
tee video concorden onnettomuudesta
😱😱
Siksi numero 5, mutta nyt 8
Petteri: millaista elämä on pohjois-koreassa??
Mä: aika perseestä...
Trollaisin koko suvun leireille ":D"
Suunta on sama Suomellakin
Juuri näin.saas nähdä koska koko kansa tämän ymmärtää.
Jep ja on jo osittain aloittaen mielipiteiden sensuroinilla.
Milloin jakso kannabiksen dekriminalisoinnista Suomessa?
Nuo lävistys ja hiustyylit ei nyt ole paha asia ensinkään tuo nenä regäs on kuin sonni regas nenässä myös nämä irogeesit, nämä muut lait ovat järkyttäviä etenkin uskonto lait. Oletteko lukeneet kirjan Lauri, hän vei ruokaa Pohjois Koreaan.
Paskamaa!
Jos mä asuisin pohjois-Koreassa mä saisin koko ajan rangaistuksia koska mun Hiukset kasvaa niin v*tun nopeesti
Tuo lävistys kielto myös Suomeen 👍
Aikamoista kontrollointia 😒
Omat fiilikset painottuu enemmän siihen että vituttaa kun tällaista vapaudenriistoa tapahtuu. En sano etten olisi kiitollinen että asun Suomessa, mutta tää video ei sitä tunnetta paljoa korosta. Tuntuu siltä että ihmiset vain kohauttaa olkapäitään tälle ja sanovat "it is what it is". Tiedän ettei me suomalaiset voida tehdä paskaakaan tälle asialle, mutta luulis tämän saavat kaikki vihaisiksi
On the other hand, any international topic is pretty damn dumb to express in some native language. Here on RUclips.
jos rahan tienaaminen on tyhmää 86t viewing times niin voip all
Aika kamala maa! Onneksi olen syntynyt Suomessa enkä aio IKINÄ vierailla Pohjois-Koreassa, kuulostaa aika sekavalta maalta! 😡😡😡😡
Entä Turkmenistan? See on kopio Pohjois-Koreasta.
08:20 Ihmettelisin jos Kiinan valmistamassa, vain Pohjois-Korean markkinoille suunnatussa älypuhelimessa ei olisi laajoja salakuunteluoptioita operaattorille = valtiolle. Varmasti pyyntö on ollut: "Tehkää meille älypuhelin, jonka dataa valtiollinen operaattori voi rajattomasti valvoa, silti salassa käyttäjältä."
Huh huh, meillä on kyllä todella vapaata, kun saa avoimesti kritisoida valtiota ja oikeastaan kaikkea. Olisi kiinnostavaa nähdä millaista elämä Pohjois-Koreassa on vaikkapa 100 vuoden päästä.
Olen itsekin pohtinut maassa vierailua, mutta toisaalta en kyllä uskalla enää sen jälkeen mitä Otto Warmbierille tapahtui. Jos tuolla kävisi, varmasti sitten huokaisi helpotuksesta päästessään lentokoneeseen ja pois toiseen maahan. Etelä-Koreassa olen suunnitellut käyväni syksyllä!
Et arvostele kauan.
Muistuttaa jossain määrin Suomea. Suomessa toisinajattelijaa kutsutaan putinistiksi.
Jep tai äärioikeistolainen,persu...