Tässä olen aivan samaa mieltä kanssasi on kyllä hyvin outo tapaus, hän ei tuntunut olevan yhtään murheissa, miehensä kuolemasta eikä myöskään vihainen ns murhaajalle , ei ole tälläistä kyllä vielä nähnyt.
Olen ollut oikeudessa todistajana jokusen kerran ja aina kun kysytään kulujani niin on se melkoinen kuulustelu, kerran kysyivät miksi en tullut junalla.....ko paikkakunnalle ei kulkenut henkilöliikennettä.....kyse oli aina alle 100 kuluista...sen sijaan kun asianajajat jättivät oikeudelle omat laskunsa niin pj totesi vaan esimerkiksi että hyväksytään asianajaja x:n lasku vastaaja Y:n avustamisesta rattijuopumusasiassa 9600 ilman mitään kyselyitä .....
Ilmaisessa nettikirjassa Ulvilan surma-miksi Anneli Auer on syytön, jonka on kirjoittanut nimimerkki Kuolemannaakka, joka on tutkinut Ulvilan murhaa 8 vuotta, kumotaan kaikki tässä esitetyt väitteet Anneli Auerin syyllisyydestä. Esimerkkinä ote, jossa selviää nauhoitteen luonne. "Nauhaa miettiessä on tärkeää ymmärtää, että se mitä nauhalta kuuluu, ei ole se, mitä surmayönä kuului. Tapahtumat tallentanut Nicelog -äänitysjärjestelmä on Usassa kehitetty ohjelma hätäpuhelujen nauhoittamiseksi. Se on kehitetty puhelimessa olevan puhujan äänen nauhoittamiseen. Siinä on jopa optiona toiminto, joka tunnistaa automaattisesti vain puheen, ja jättää muut äänet nauhoittamatta. Sitä ei ole kehitetty tallentamaan taustan ääniä; päinvastoin: siinä on toiminto, jolla taustan ääniä saa kuunnellessa häivytettyä!... Nauhalta kuuluviin ääniin vaikuttaa lisäksi itse puhelinlaite ja sen luuri. Tähtisentiellä oli käytössä analoginen lankapuhelin. Sen luuri on suunniteltu sellaiseksi, että se pyrkii sulkemaan taustan äänet pois ja välittää vain suoraan luurin edessä kuuluvat äänet, eli puhujan puheen. Luurin äänityskeila on hyvin kapea, koska hyvä puhelin on tietysti sellainen, josta kuuluu soittajan ääni, eikä taustan äänet. Luurin asento vaikuttaakin paljon siihen, kuinka kovaa äänet kuuluvat. Jos soittaja laskee luurin korvaltaan ja edessä joku kävelee, tämän askeleet kuuluvat. Jos soittaja taas on kääntyneenä selin äänilähteeseen ja pitää luuria tiukasti suunsa edessä, ei taustan ääniä välity juuri lainkaan. Tämän asian huomaa Ulvilan puhelussa, kun aivan puhelimen vieressäkään sanottuja repliikkejä ei aina tahdo kuulla, puhelimen luurin ollessa suunnattu toiseen suuntaan. Nämä liittyvät tilanteisiin, jossa puhelimen luuri annetaan toiselle."
Meillä on kyllä mätä oikeuslaitos. Ihmettelin myös netissä nauhan kuultuani sitä, kun mitään taustaääniä ei kuulu, kun Auer oli soittamassa apua. Auer muistaakseni myöhemmin jossain vaiheessa kertoi medialle myös, että hän tietää kuka on tekijä. Todella harmi, että poliisi sotki täydellisesti koko tutkinnan.
Koko homma alkoi siitä, kun poliisi sai kirjeen 2 (kaksi) viikkoa ennen murhaa: " Toinen kuolee ja toinen katoaa." Siinä puhuttiin Jukka Auerista ja Pekka Puputista, joka oli kirjoittanut vasta tohtorin väitöskirjan, Auerin työkaveri. -Jukka Auer murhattiin ja Pekka Puputti katosi pikkujoulujen jälkeen. Ruumis löytyi keväällä Suotustadionilta, jäiden sulettua merestä. - Miksi poliisi viivytteli 10 min, mennessään auttamaan,, ajoi väärään suuntaan jossakin vaiheessa? Nauhan olen kuunnellut monta kertaa ja kyllä Anneli Auer on suoraan hätääntynyt puhelimessa.
Suomen kovimmilla tapa- ja ammattirikollisilla on aina Suomen kalleimmat asianajajat, ja veronmaksaja maksaa. Rikollinen saa aina valita asianajajansa, vaikka ei olisi latin latia omasta takaa!
90 luvulla niitä ihmeteltiin,kun taulukot ei enää riittäneet ja kyseltiin asianajajaliitolta.Vastaus oli jotain että kun maksaja tiedetään,eli valtio ja veronmaksajat.Tuota palkkausta ajatellen sosiaalipuoli ja vankeinhoito taitaa olla noiden rikollisten asialla.Palkattaispa vanhushoitoonkin niitä parhaita hoitajia.
Ei tässä maassa oikeutta saa tavallinen ihminen. Kuuntele Jaana Kavoniusta.
Tulooko Janasta pressaeherokas, niinku se lupas, äänestääsin
Tässä olen aivan samaa mieltä kanssasi on kyllä hyvin outo tapaus, hän ei tuntunut olevan yhtään murheissa, miehensä kuolemasta eikä myöskään vihainen ns murhaajalle , ei ole tälläistä kyllä vielä nähnyt.
Olen ollut oikeudessa todistajana jokusen kerran ja aina kun kysytään kulujani niin on se melkoinen kuulustelu, kerran kysyivät miksi en tullut junalla.....ko paikkakunnalle ei kulkenut henkilöliikennettä.....kyse oli aina alle 100 kuluista...sen sijaan kun asianajajat jättivät oikeudelle omat laskunsa niin pj totesi vaan esimerkiksi että hyväksytään asianajaja x:n lasku vastaaja Y:n avustamisesta rattijuopumusasiassa 9600 ilman mitään kyselyitä .....
Ei Anneli miestänsä tappanu, ei maharollista
Ilmaisessa nettikirjassa Ulvilan surma-miksi Anneli Auer on syytön, jonka on kirjoittanut nimimerkki Kuolemannaakka, joka on tutkinut Ulvilan murhaa 8 vuotta, kumotaan kaikki tässä esitetyt väitteet Anneli Auerin syyllisyydestä. Esimerkkinä ote, jossa selviää nauhoitteen luonne. "Nauhaa miettiessä on tärkeää ymmärtää, että se mitä nauhalta kuuluu, ei ole se, mitä surmayönä kuului.
Tapahtumat tallentanut Nicelog -äänitysjärjestelmä on Usassa kehitetty ohjelma hätäpuhelujen
nauhoittamiseksi. Se on kehitetty puhelimessa olevan puhujan äänen nauhoittamiseen. Siinä on jopa
optiona toiminto, joka tunnistaa automaattisesti vain puheen, ja jättää muut äänet nauhoittamatta. Sitä ei
ole kehitetty tallentamaan taustan ääniä; päinvastoin: siinä on toiminto, jolla taustan ääniä saa
kuunnellessa häivytettyä!... Nauhalta kuuluviin ääniin vaikuttaa lisäksi itse puhelinlaite ja sen luuri. Tähtisentiellä oli käytössä
analoginen lankapuhelin. Sen luuri on suunniteltu sellaiseksi, että se pyrkii sulkemaan taustan äänet pois ja
välittää vain suoraan luurin edessä kuuluvat äänet, eli puhujan puheen. Luurin äänityskeila on hyvin kapea,
koska hyvä puhelin on tietysti sellainen, josta kuuluu soittajan ääni, eikä taustan äänet. Luurin asento
vaikuttaakin paljon siihen, kuinka kovaa äänet kuuluvat. Jos soittaja laskee luurin korvaltaan ja edessä joku
kävelee, tämän askeleet kuuluvat. Jos soittaja taas on kääntyneenä selin äänilähteeseen ja pitää luuria
tiukasti suunsa edessä, ei taustan ääniä välity juuri lainkaan. Tämän asian huomaa Ulvilan puhelussa, kun
aivan puhelimen vieressäkään sanottuja repliikkejä ei aina tahdo kuulla, puhelimen luurin ollessa suunnattu
toiseen suuntaan. Nämä liittyvät tilanteisiin, jossa puhelimen luuri annetaan toiselle."
Meillä on kyllä mätä oikeuslaitos. Ihmettelin myös netissä nauhan kuultuani sitä, kun mitään taustaääniä ei kuulu, kun Auer oli soittamassa apua. Auer muistaakseni myöhemmin jossain vaiheessa kertoi medialle myös, että hän tietää kuka on tekijä. Todella harmi, että poliisi sotki täydellisesti koko tutkinnan.
Koko homma alkoi siitä, kun poliisi sai kirjeen 2 (kaksi) viikkoa ennen murhaa: " Toinen kuolee ja toinen katoaa." Siinä puhuttiin Jukka Auerista ja Pekka Puputista, joka oli kirjoittanut vasta tohtorin väitöskirjan, Auerin työkaveri. -Jukka Auer murhattiin ja Pekka Puputti katosi pikkujoulujen jälkeen. Ruumis löytyi keväällä Suotustadionilta, jäiden sulettua merestä. - Miksi poliisi viivytteli 10 min, mennessään auttamaan,, ajoi väärään suuntaan jossakin vaiheessa? Nauhan olen kuunnellut monta kertaa ja kyllä Anneli Auer on suoraan hätääntynyt puhelimessa.
Suomen kovimmilla tapa- ja ammattirikollisilla on aina Suomen kalleimmat asianajajat, ja veronmaksaja maksaa. Rikollinen saa aina valita asianajajansa, vaikka ei olisi latin latia omasta takaa!
90 luvulla niitä ihmeteltiin,kun taulukot ei enää riittäneet ja kyseltiin asianajajaliitolta.Vastaus oli jotain että kun maksaja tiedetään,eli valtio ja veronmaksajat.Tuota palkkausta ajatellen sosiaalipuoli ja vankeinhoito taitaa olla noiden rikollisten asialla.Palkattaispa vanhushoitoonkin niitä parhaita hoitajia.
Minusta Auer on syyllinen miehensä murhaan tai tappoon. Ja tunnustikin tosin!
Jos koira ei löydä mitään hajua terassilta mistä muka tekijä oli lähtenyt niin asia on selvä. Tekijä oli edelleen sisällä. Oli hyvä jäljestyskelikin.
Samaa mieltä aina ollut.
Murha.infosta tuli tätäkin Ulvilan surmaa seurattua..
En kyllä tiiä, tappoko Anneli vai ei
Ei Anneli sitä tappanut. Ja jos tappoi niin äijä oli jostain syystä sen ansainnut.
AUER SEN TEKI !!!
Miten niin ei ollut mahdollista ?
Onkohan nyt luvannut lapsilleen rahaa, jos peruvat puheensa? Saa hyvät rahat, jos todetaan syyttömäksi!
Minusta Auer murhasi miehensä valitettavasti