Viime vuonna mestaruus ratkaistiin antamalla ylivoima hämäläisille plus 2 jäähyllä. Kannattaa katsoa mitä tuomareita näissä virheissä on mukana. Sama kaveri oli ratkaisemassa myös tällä kaudella pelejä Kärppiä vastaan.. siniviiva näkynä kun on oma hänellä.
Se osuma selkään ei ole aina määräävä, vaan nimenomaan jos taklattava kääntää selän, niin silloin menee voivoi-osastolle. Mäntylän taklaus, johon tuota verrattiin oli taas paljon rumempi kuin mitä toi kaksi peliä antaa ymmärtää
@@anttonsalminen4467 no eihän ole. Sillä nimenomaan koitetaan estää sitä, ettei tyypit kalasta 5 minsa ylivoimia riskeeraamalla oman terveytensä. Sitäpaitsi miten se voi olla taklaajan vika/vastuu, jos on vetämässä puhtaasti, ja toinen kääntää selän just ennen osumaa.
Tosta youtubepätkästä vähän. Ekasta jalkapyyhkäsystä 1 ottelu ihan ok. Toinen klippi, kärppä kääntää selän->taklattavan vastuu = ei mitään perustetta rangaistukselle. Kolmannesta taas olis kuulunut antaa enemmänkin.
Lauantaina meni hpk Jukurit maali vituiks päättyy 3-2 HPK sai tasotus maalin mutta jukureitten maalivahti oli siirtynyt maalia 2cm taakse niin tuomarit ei hyväksynyt ja pää tuomari sano Antti Pennaselle että se oli linja tuomareitten vika koska ei osannut kattoa onko se maali kunnos en tiiä mistä näille tuomareille maksetaa
Pakko kirjoittaa kun vuosien jälkeen tää video tulee ruudulle että jyp pakin purku heikko ratkaisu ränniin veto kun ois voinu ottaa haltuun ja chippaa toisee päätyy tai kahtoo missä on oma mies vapaana 😅 ei poista sitä että kävi verkossa mutta sitä pelataa nii kauan kunnes pilli viheltää 🤷♂️
5.4.2016 tappara-kärpät. play-off semifinaali game 3 oulussa. Tuomarit vihelsivät tapparalle 18min jäähyjä ja kärpille 8... aivan yltiöpäisen paskat tuomarit, jotka pyörittivät koko peliä. edellisessä pelissä tampereella kärppien mies luisteli dixonia päin. dixon sai tästä 3 ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta...
Entäs se peli jossa kärpät sai 18 minuuttia jäähyjä ja Tappara tasan nolla? Tai se kun Nutivaara taklattiin rumasti laitaan ja Nutivaaran kausi loppu siihen ja tuomio oli 2+10 minuuttia? Älä jaksa itkeä turhasta ja oo onnellinen, kun Tappara saa neljännen hopean putkeen.........
+lucas lindström dixon taklasi kiekotonta miestä joka on vastoin sääntöjä ja taklaajan täytyy pitää huoli siitä että taklaus EI osu päähän siinä mielessä ihan oikeutettu ulosajo. Nutivaaran tapauksessa ois voinu antaa ulosajon savinaiselle oli kyllä sen arvoinen
+OnlyTape mikä taklaus? Jos minä päättäisin juosta seinää päin ja sinä olisit vieressä selin tilanteeseen, onko se silloin sinun vastuullasi estää minua juoksemasta seinään? Ei. Se on minun vastuuni olla satuttamatta itseäni.
Saa mennä kokeileen....Tuomarit vetää tasan sitä linjaa mitä tulee Liigalta ja en sano sen henkilön nimeä joka päättää tuomareitten linjasta/tuomioista. Tää toiminta on viturallaan jo kansainvälisellä tasolla,saati sm-liigassa..Faaseli on vastuussa kv tasolla, ja se jonka nimeä en sano on vastuussa meidän lligasta. Menkää kaikki Viheltäjät lakkoon pariksi kuukaudeksi. Saa nähdä mitkä tuomiot ne on silloin kun päätetään vanhaan pihapeli systeemin mukaan. Vahvin voittaa..ÄLKÄÄ SYYLLISTÄKÖ TUOMAREITA, HEKIN OVAT VAIN IHMISIÄ. HE TEKEVÄT VIRHEITÄ,MUTTA SYYT JA SEURAUKSET OVAT JOSSAIN MUUALLA: Niin kuin sanoin: SAA KOKEILLA ITSE...ps: en ole itse tuomari millään valtakunnan tasolla. SAA JA PITÄÄ KOMMENTOIDA;)
meiltä vietiin playoff paikka kiitos tuomareitten kaudella 2016-2017! siis suomessa toi tuomari toiminta on niin paskaa sulla ei tarvii olla mitään hajua lätkästä tai koskaa ollu pelannutkaan lätkää saatikka pitänyt luistimia ja pääset tuomariksi tai otteluvalvojaksi! muissa maissa kuten nhl jja muut sarjat pääset vain jos sinulla on pelaaja ura takana ettei ihan ketä vaan päästetä
Tuo Ilveksen maali, nii jokaisen ammattipelaajan pitäs tietää että pelataan pillin vihellykseen, tuomarivirhe nyt on ihan selvä, mutta jos pilliin ei vihelletä, nii sitten pelataan sitä peliä vielä... Oma moka JYPiltä se maali sen jälkeen on kun puolet pelaajista lopettaa pelaamisen, vaikkei vihellystä tule
2:22 "Menkää töihi!"
Osoitettu tuomareille?
Ei. Vaan Niilo22 :lle
Aika varmasti
Molemmille
No niinpä
Video kuvaa täysin oikean tilanteen Liigassa tälläkin hetkellä.
Tuomarit. Olisitte käynyt Specsavers.
Ei huano kakkanen, siis tosi huono
oot ihan oikees
+Arttu S jep. Noi tuomarit on ollu aina ihan surkeita ja ratoo pelejä.
Video kuvaa täysin oikean tilanteen liigassa tälläkin hetkellä.
Suikkasen juttuja jaksaa aina kuunnella. :)
Viime vuonna mestaruus ratkaistiin antamalla ylivoima hämäläisille plus 2 jäähyllä. Kannattaa katsoa mitä tuomareita näissä virheissä on mukana. Sama kaveri oli ratkaisemassa myös tällä kaudella pelejä Kärppiä vastaan.. siniviiva näkynä kun on oma hänellä.
Turhaa Liigassa ihmetellä ku hallit on puolityhjiä ku pitää tälläsiä tuomareita kattella.
Stadis Aina melkee täynnä :))
No tuleppas Tampereelle aina vähintään 75%
Tossa videon alussa Ilvesfaninakin voin myöntää että oli kyllä jäätävä tuomarivirhe. Ei kahta sanaa!
2:02 mietin että mitä helvettiä
1:35 vaikka Ilvestä kannatankin niin kävihän se silti katsomo verkossa.🙄
No tottakai Tom Of Finland on asialla!
oon vähän myöhässä mutta ihan mahtava :D
@@topiace3873 sitä samaa
@@S3v3ri_ samoin sinno
Sit viel se ku pelicansin pakki tönäs Miika Lahden pelicansin maalivahin päälle ja Lahti sai ulosajon. Kiitos iha vitusti Tom!
Olikose se finaali nimittäin mä katoin sen oon jyp fani koska sillon lahti tönästii vekan päälle mut sitten lahti saa siitä ulos ajo lahti lähti
+Rasmus Hänninen tais olla
Ei niitä enää kannata murehtia ne meni jo.
+MiroKappa joo mut onneks se sillon kuitenkin päätty huvin 💪💗JYP
Ajassa 3:06 siniviivalla Jypin Abidin jalkapyyhkäisy Ilveksen kultakypärään josta olisi pitänyt tuomita 5+20.
jalkapyyhkäisystä ei voi tuomita 5+20...
@@kevinkarenius2669 Etkö oo sääntökirjaa kattonu ?
Aleksewed pariin otteseen lukaistu kokonaan läpi, uudesta vain muutokset. Mikä mättää?
Kevin Karenius tulee aina 5+20 vitun tietämätön paska
Ottelurangaistus*
Se osuma selkään ei ole aina määräävä, vaan nimenomaan jos taklattava kääntää selän, niin silloin menee voivoi-osastolle. Mäntylän taklaus, johon tuota verrattiin oli taas paljon rumempi kuin mitä toi kaksi peliä antaa ymmärtää
Juuri tämä,jos kääntää selän nii se on sen selän kääntäjän oma vika niin ei silloin voi jäähyä antaa
Vitun käsittämätön sääntö
@@anttonsalminen4467 no eihän ole. Sillä nimenomaan koitetaan estää sitä, ettei tyypit kalasta 5 minsa ylivoimia riskeeraamalla oman terveytensä. Sitäpaitsi miten se voi olla taklaajan vika/vastuu, jos on vetämässä puhtaasti, ja toinen kääntää selän just ennen osumaa.
4:33 Hyiii
Onneksi nykyään ne videotarkistukset ettei tarvii tuomarien ainakaan ratkaista pelejä. Hieno uudistus.
sama meno jatkuu 2019....
valitettavasti kyllä
Tuomari toiminta on kyllä parantunut aika saatanan paljon.
@@scoutmanaksi7892 mutta on se vieläkin kuraa
@@ir4tsem tuomartkin ovat ihmisoä
Ei vaikutakkaan mutta voisi antaa edes ulosajon tilanteista..
TÄÄ ON EDELLEENKI ONGELMA
Blues Jokerit pelissä jäi kyllä niin paljon selvempiä viheltämättä että vois sanoaa että toi meni kyllä ottelun linjan mukaan...
Vitutti olla paikan päällä kyseisessä ottelussa
Onneksi Laaksonen lähti.
Tosta youtubepätkästä vähän.
Ekasta jalkapyyhkäsystä 1 ottelu ihan ok.
Toinen klippi, kärppä kääntää selän->taklattavan vastuu = ei mitään perustetta rangaistukselle.
Kolmannesta taas olis kuulunut antaa enemmänkin.
Niinhän se hpk voitti tuomareilla finaalin (:
Kaitsulta ihan oikeaa puhetta!
Mikä sen koko nimi on
@@ergu5538 kai suikkanen
@@huugo8278 kiitos
@@ergu5538 juu
"Se joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään" kuuluu vanha suomalainen sananlasku.
Kyllä
On
Lauantaina meni hpk Jukurit maali vituiks päättyy 3-2 HPK sai tasotus maalin mutta jukureitten maalivahti oli siirtynyt maalia 2cm taakse niin tuomarit ei hyväksynyt ja pää tuomari sano Antti Pennaselle että se oli linja tuomareitten vika koska ei osannut kattoa onko se maali kunnos en tiiä mistä näille tuomareille maksetaa
Todella surkeaa tuomari toimintaa!
2. tilanteessa ei ole rikettä. Vain kaksi mailan nostoa, joista ensimmäinen yksi käsi mailassa ja toinen maila kahdessa kädessä.
Voisko tonne palkata ammattilaisia?
ZKP ei tavallaan koska ne viheltää pää osin nhl:ssä
Pakko kirjoittaa kun vuosien jälkeen tää video tulee ruudulle että jyp pakin purku heikko ratkaisu ränniin veto kun ois voinu ottaa haltuun ja chippaa toisee päätyy tai kahtoo missä on oma mies vapaana 😅 ei poista sitä että kävi verkossa mutta sitä pelataa nii kauan kunnes pilli viheltää 🤷♂️
Tuomarit🦯🦯😎😎 pistäkää👗👗👗👗päälle
Tottakai on etenkin Lassi Heikkinen
On.
2019 finaali?
Jep
video tullu 2013:D
Tosi hyvä video ja varsinkin toi loppu🤣
Tom of menninkäinen = TOM
Sama se on mestiksessä
nii on
Ja rauta liigassa
Ainakin warkiksen koti peleis yks savolainen niin vittu koko ajan ilma syytä antaa jäähyjä
tonnin seteli markku kyllä osaa viheltää ihan asiallisesti, kaikille sattuu virheitä
on
Hyvä video
muuten hyvä mut pelikiellot tehään kurinpidossa
Saanko linkin sille JYP Ilves jutulle. Kiitos
5.4.2016 tappara-kärpät. play-off semifinaali game 3 oulussa. Tuomarit vihelsivät tapparalle 18min jäähyjä ja kärpille 8... aivan yltiöpäisen paskat tuomarit, jotka pyörittivät koko peliä. edellisessä pelissä tampereella kärppien mies luisteli dixonia päin. dixon sai tästä 3 ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta...
+lucas lindström Itkettääkö?
Entäs se peli jossa kärpät sai 18 minuuttia jäähyjä ja Tappara tasan nolla? Tai se kun Nutivaara taklattiin rumasti laitaan ja Nutivaaran kausi loppu siihen ja tuomio oli 2+10 minuuttia? Älä jaksa itkeä turhasta ja oo onnellinen, kun Tappara saa neljännen hopean putkeen.........
+lucas lindström dixon taklasi kiekotonta miestä joka on vastoin sääntöjä ja taklaajan täytyy pitää huoli siitä että taklaus EI osu päähän siinä mielessä ihan oikeutettu ulosajo. Nutivaaran tapauksessa ois voinu antaa ulosajon savinaiselle oli kyllä sen arvoinen
+OnlyTape mikä taklaus?
Jos minä päättäisin juosta seinää päin ja sinä olisit vieressä selin tilanteeseen, onko se silloin sinun vastuullasi estää minua juoksemasta seinään?
Ei. Se on minun vastuuni olla satuttamatta itseäni.
joo, kuinka niin
6:05 totta
Täyttä totta!!
tuomareita on paljon hyviä mutta miks joku vitsin Tom Laaksonen ei v....
olin kattoo tota blues-jokerit matsia
4:06 ei tietenkään IFK:n pelaajille pelikieltoa voi antaa :)
Se ol ässie pelaaja
tom on mun vanhan jengiläise faija :DDD
Liigaonvainvitsi😂
Kaikki tekee joskus virheitä......
Mitenkäs tää Aaltosen estämisjäähy? 🤣
hyvä video noi tuomarit ei vittu
Aamuja Garge
Saa mennä kokeileen....Tuomarit vetää tasan sitä linjaa mitä tulee Liigalta ja en sano sen henkilön nimeä joka päättää tuomareitten linjasta/tuomioista. Tää toiminta on viturallaan jo kansainvälisellä tasolla,saati sm-liigassa..Faaseli on vastuussa kv tasolla, ja se jonka nimeä en sano on vastuussa meidän lligasta. Menkää kaikki Viheltäjät lakkoon pariksi kuukaudeksi. Saa nähdä mitkä tuomiot ne on silloin kun päätetään vanhaan pihapeli systeemin mukaan. Vahvin voittaa..ÄLKÄÄ SYYLLISTÄKÖ TUOMAREITA, HEKIN OVAT VAIN IHMISIÄ. HE TEKEVÄT VIRHEITÄ,MUTTA SYYT JA SEURAUKSET OVAT JOSSAIN MUUALLA: Niin kuin sanoin: SAA KOKEILLA ITSE...ps: en ole itse tuomari millään valtakunnan tasolla. SAA JA PITÄÄ KOMMENTOIDA;)
meiltä vietiin playoff paikka kiitos tuomareitten kaudella 2016-2017! siis suomessa toi tuomari toiminta on niin paskaa sulla ei tarvii olla mitään hajua lätkästä tai koskaa ollu pelannutkaan lätkää saatikka pitänyt luistimia ja pääset tuomariksi tai otteluvalvojaksi! muissa maissa kuten nhl jja muut sarjat pääset vain jos sinulla on pelaaja ura takana ettei ihan ketä vaan päästetä
Näähän oli jotkut ihan oikeita.
Vitun Tom KyrvänSyylänen
MIKÄ SE LINJA ON??????
Se oli ainut minkä löysin
Tuo Ilveksen maali, nii jokaisen ammattipelaajan pitäs tietää että pelataan pillin vihellykseen, tuomarivirhe nyt on ihan selvä, mutta jos pilliin ei vihelletä, nii sitten pelataan sitä peliä vielä... Oma moka JYPiltä se maali sen jälkeen on kun puolet pelaajista lopettaa pelaamisen, vaikkei vihellystä tule
nyt oot asialla tekemäs...ite oon kans miettiny samaa ku sä
1:1o maali maali maali maali
tässä videosta ei oikein voi olla erimieltä.
Kyl voi
Kivaa kun on Lahtelainen ja pelicanssin maali hylätään!!!!!
Miks melkee kaikis on ilves :D
En tii mut nykyään ilveksen peleissä tuomarit on idiootteja ja oon näyttäny kesoo tuomareille
lanijapro oho oot kova jätkä
lanijapro kyllä. Joka toisessa pelissä on tuomarit säätämässä ilveksellä
@@lanijapro1930 oon näyttäny kesoo Sauli Niinistölle
@@lanijapro1930 totta ja sama homma jatkuu 2020
Paska laatu
buuuuu
Tykkää jos katot lokakuu 2019
Mistä lähtien tuomarit on päättäny pelikielloista😂