Kiitos Jouni videosta. Useamman kerran ko. kansallispuistossa olen käynyt kanotoimassa, vaan nyt piti kuunnella tarkasti myös alueen historiikkia.... Avaa seuraavalla kerralla laajemman näkökulman ja kaikeksi onneksi asumme melkein kivenheiton päässä ko. paikasta. Hyvä video jälleen....kiitos Jouni.
Jouni, sain Kolovesidokumentin linkin Jyriltä. Tuoreeltaan, vasta kerran katsoin sen, ihastellen ja ihmetellen. Miten hienosti oletkaan tavoittanut sen ainutlaatuisen erämaajärvialueen juuri sellaisena, johon viehätyin 70-luvun alussa saatuani vinkin Armas Velloselta, tuusniemeläiseltä metsäteknikolta, jolla on kämppä Pilpan alapuolella Koloveden väylän aukon kohdalla.Tekisi mieli kertoa lukuisista matkoistamme Kolovedelle, ei liene tilaa. Kiitän nostalgisista kuvista. Erityisesti eri vuodenajoilta. Kari W
Varmasti erikoisin tapaus sattui ihan 70-luvun alkupuolella, kun kaksi ranskalaista kanoottikuntaa yhytimme, tai yhyttivät meidät Mäntysalon pohjoispuolella, meidän merikorttiin merkittynä "Hyljeluodon" kohdalla Kuopion lyseon lyhyen ranskan avulla saatoin neuvoa matkan Pilpan kanavalle , ja valitella että lähin kauppa on aika kaukana, melkeinpä päivämatkan päässä Karvion kanavan lähellä. Heillä oli toki reittikartta muassa, ikivanha, jonka perusteella olivat meloneet Käköveden vetokankaan kautta! Annoimme hieman ruokatäydennystä, vakuutellen, että vesi on juomakelpoisen puhdasta. Kari W.
Toivottavast suojelus onnistuu ja kuutit voivat hyvin❤😮😊😊😊
Mukavaa kerrontaa ja kaunista maisemaa🌹
Kiitos Jouni videosta.
Useamman kerran ko. kansallispuistossa olen käynyt kanotoimassa, vaan nyt piti kuunnella tarkasti myös alueen historiikkia....
Avaa seuraavalla kerralla laajemman näkökulman ja kaikeksi onneksi asumme melkein kivenheiton päässä ko. paikasta.
Hyvä video jälleen....kiitos Jouni.
Havukkavuori, ei Haukkavuori. Hyvä video!
Kyllä, Havukkavuori.
Jouni, sain Kolovesidokumentin linkin Jyriltä. Tuoreeltaan, vasta kerran katsoin sen, ihastellen ja ihmetellen. Miten hienosti oletkaan tavoittanut sen ainutlaatuisen erämaajärvialueen juuri sellaisena, johon viehätyin 70-luvun alussa saatuani vinkin Armas Velloselta, tuusniemeläiseltä metsäteknikolta, jolla on kämppä Pilpan alapuolella Koloveden väylän aukon kohdalla.Tekisi mieli kertoa lukuisista matkoistamme Kolovedelle, ei liene tilaa. Kiitän nostalgisista kuvista. Erityisesti eri vuodenajoilta. Kari W
Kiitos, onhan tässä tilaa loputtomasti. Kerro vaikka juttu kerrallaan.
Varmasti erikoisin tapaus sattui ihan 70-luvun alkupuolella, kun kaksi ranskalaista kanoottikuntaa yhytimme, tai yhyttivät meidät Mäntysalon pohjoispuolella, meidän merikorttiin merkittynä "Hyljeluodon" kohdalla Kuopion lyseon lyhyen ranskan avulla saatoin neuvoa matkan Pilpan kanavalle , ja valitella että lähin kauppa on aika kaukana, melkeinpä päivämatkan päässä Karvion kanavan lähellä. Heillä oli toki reittikartta muassa, ikivanha, jonka perusteella olivat meloneet Käköveden vetokankaan kautta! Annoimme hieman ruokatäydennystä, vakuutellen, että vesi on juomakelpoisen puhdasta. Kari W.
Muistelus ei osunut ihan kohdalle: Löytyy tuolta ylempää, Kari
Kiitos Jouni hienosta videosta! Sopiiko kysyä mistä kaikki tieto löytyy?
Lopputeksteissä pitäisi olla maininta tekstilähteistä.
Mielenkiinoinen video. Tosin toivon että otat ensi kerralla enemmän teistä vaeltajista videopätkää , vai?
Kiitos, luonto on etusijalla, joten vaeltajista ei tule paljoa näkyville jatkossakaan.