10 SUOMEN KIELLETTYÄ PAIKKAA JOIHIN ET PÄÄSE

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 1 июн 2024
  • Suomessa jokamiehenoikeudet antaa luvan liikkua vaikka muiden mailla. Meilläkin on kuitenkin toistasataa paikkaa, joille meneminen on lailla ja asetuksilla kielletty. Sisäministeriö muun muassa ylläpitää asetusta, johon on listattu kiellettyjä vankiloita, tuotantolaitoksia, lentokenttiä, sähköasemia ja muita paikkoja. Osa paikoista on kielletty kansallisen turvallisuuden varjelemiseksi, osa ihmiselämän suojelemiseksi, osa salaisuuksien säilyttämiseksi. Tällä jännittävällä listalla käydään läpi 10 kiellettyä paikka Suomessa, joihin sinulla ei ole mitään asiaa.
    AIKALEIMAT:
    00:00 Johdanto
    01:42 1. Vankilat
    03:10 2. Talvivaaran kaivosalue
    04:42 3. Jyväskylän varuskunta, tiedustelulaitos
    06:00 4. Suomen Pankin kultaholvi
    07:34 5. Presidentin asunnot
    08:52 6. Muonion testirata
    10:23 7. Puolustusvoimien luolat
    11:57 8. Vallisaaren eteläosa
    13:30 9. Silvolan tekojärvi
    15:04 10. Helsingin rautatieaseman presidentin odotustila
    16:41 Loppusanat
    OTA MUN SOMET HALTUUN:
    📸 Instagram: / viljamitz
    📩 Twitter: / viljamitz
    👻 Snapchat: Viljamitz
    😎 Saa olla yhteyksissä!
    👕 Osta mun fanituotteita täältä: ville-makipelto.myspreadshop.fi
    LÄHTEITÄ JA LISÄLUKEMISTA
    - Kielletyt paikat on poimittu Sisäministeriön asetuksesta liikkumis- ja oleskelurajoituksista: www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2... ja www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2... ja päivitys: valtioneuvosto.fi/-/1410869/u...
    - Uutisia aiheesta: Mtv3 www.mtvuutiset.fi/artikkeli/p... ja Helsingin Sanomat www.hs.fi/ilta/art-2000002872...
    - 1. Vankilat: www.mtvuutiset.fi/artikkeli/r... Ojoisten vankila: bit.ly/3Wi8NxW ja bit.ly/3FQ1Gal
    - 2. Talvivaaran kaivosalue: www.apu.fi/artikkelit/talviva... ja yle.fi/a/3-12126869 ja yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09... ja www.is.fi/taloussanomat/art-2...
    - 3. Puolustusvoimien tiedustelulaitos: fi.wikipedia.org/wiki/Puolust... ja www.ksml.fi/paikalliset/2462654
    - 4. Suomen Pankin kultaholvi: www.iltalehti.fi/uutiset/a/20... ja www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20... ja yle.fi/a/3-6908634
    - 5. Presidentin asunnot: fi.wikipedia.org/wiki/Mäntyniemi ja yle.fi/a/3-6669042
    - 6. Muonion testirata: www.kauppalehti.fi/uutiset/la... ja laplandpg.fi
    - 7. Puolustusvoimien luolat: yle.fi/a/3-9933276 ja www.is.fi/kotimaa/art-2000005... & Kotkavuoren luolasto, yksi sisäänkäynti: bit.ly/3Yo8GCz ja lisätietoa: www.is.fi/kotimaa/art-2000005...
    - 8. Vallisaaren eteläosa: fi.wikipedia.org/wiki/Vallisaari ja / 787684871339907 ja www.hs.fi/ilta/art-2000002872...
    - 9. Silvolan tekojärvi: fi.wikipedia.org/wiki/Silvola... ja tekniikanmaailma.fi/valmistie... ja yle.fi/a/3-11458474
    - 10. Helsingin rautatieaseman presidentin odotustila: www.is.fi/matkat/art-20000063...
    🎵 Musiikki: Epidemic Sound
    📷 Kuvitus: Envato Elements, Pixabay, Unsplash, Shutterstock, CC-licensed images
    🎥 Tuotantokalusto: Panasonic Lumix GH5 (Leica DG Vario-Elmarit 12-60mm), Røde NTG-3, Zoom H6, Yongnuo YN-160 III LED-valaisimet, Final Cut Pro, Macbook Pro M1
    #tietovlogi #kielletytpaikat #suomi

Комментарии • 420

  •  Год назад +26

    Kriittisimpiä kiellettyjä paikkoja ei edes julkaista vaan ne pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan salassa.

  • @taiteilijanimi3177
    @taiteilijanimi3177 Год назад +32

    "Kuivukoon käteni, joka on pakotettu tällaisen paperin allekirjoittamaan." Tämä tulee aina Kalliosta mieleen.

  • @MCPesari
    @MCPesari Год назад +163

    kiitos sulle Ville, että jaksat viihdyttää meitä tänäkin päivänä. Ja aivan mahtavaa työtä videon kanssa 👍

    • @vmakipelto
      @vmakipelto  Год назад +23

      Kiitos paljon! 😊 mahtavaa, että tykkäätte näitä katsella 👍

    • @moko1695
      @moko1695 Год назад

      Siis mikä tässä on viihdyttävää nää on ihan normi järjellä kiellettyjä

  • @juliakattilamaki5326
    @juliakattilamaki5326 Год назад +18

    Ois mielenkiintoista nähdä video suomalaisista kylistä ja kaupungeista ulkomailla😌

  • @Leo-pd4fc
    @Leo-pd4fc Год назад +78

    Kiellityt paikat on super jännittävä ja mielenkiintoinen aihe videolle, kiva tietää Suomenkin kielletyistä paikoista kun niistä niin harvoin puhutaan. 🇫🇮

    • @dingdong2103
      @dingdong2103 Год назад +6

      Kiellettyjä suomalaisille mutta veli venäläinen voi ostaa tontin kielletyn alueen sisältä. Vielä tänäkin päivänä.

    • @Leo-pd4fc
      @Leo-pd4fc Год назад

      Olen vieraillut Olkiluodon ydinvoimalan vierailukeskuksessa ja on se Olkiluoto hieno tehdas ja hienoa aluetta, eikä ihme että sen on kielletty alue koska se on vaarallinen energian ja säteilyn vuoksi. On myös mielenkiintoista omalla kohdalla että se on käytännössä naapurissa. 😅

    • @Rentta
      @Rentta Год назад +2

      @@Leo-pd4fc Pitää todella pitkälle päästä reaktorirakennukseen että se olisi säteilyn vuoksi vaarallinen muulloin, kuin äärimmäisissä onnettomuustilanteissa.

    • @pasitube78
      @pasitube78 Год назад

      @@Rentta Kävin kerran tutustumiskierroksella ydinvoimalassa ja muutaman metrin päässä näkyi veden alla ne käytetyt polttoainesauvat joten jos siitä olisi altaasta vesi hävinnyt niin ei olisi kukaan ulos kävellyt.Eli kyllä lähelle pääsee.

  • @samppakoivula9977
    @samppakoivula9977 Год назад +7

    Vankilat, sotilaskohteet, sähkölaitokset, myrkylliiset alueet yms. on paikkoja, johon en itse menisi missään tapauksessa, koska se voi olla vaarallista eli sanotaanko että aikamoinen deathwish täytyy olla jos tollasiin paikkoihin lähtee omin päin sompailee. Sotilaskohteet tietysti salaisia muutenkin, mutta sanotaanko että jos tommosiin paikkoihin lähtee omin päin sompailemaan, niin jos selviää varoituksella tai oikeuden tuomiolla mainitulaisista paikoista, voi pitää itseään aika onnekkaana mielestäni...

  • @zanppa1
    @zanppa1 Год назад +13

    Olen käynyt kolmessa paikassa mitkä oli videolla :) puolustusvoimien luolissa,silvolan tekojärvellä ja päijännetunnelissa. Olen siis louhinta alalla töissä ja vuosituhannen alussa tehtiin puolustusvoimille luolastoja sekä päijännetunnelin eteläpään peruskorjaus, tunneli pumpattiin tyhjäksi 50km matkalta.

  • @jebalinde1989
    @jebalinde1989 Год назад +3

    Ai että oli hyvä video! Tuli paljon uutta ja odottamonta tietoa!

  • @Sara56789
    @Sara56789 Год назад +1

    Nyt minäkin tiedän , onhan mielenkiintoista 💥🌟
    Kiitos ja odotellaan jatkoa 🤓

  • @Tommuli_Haudankaivaja
    @Tommuli_Haudankaivaja Год назад +5

    Ite olin Olkiluodossa, ei sinne pääseminen ollu niin vaikeeta. Kysyy lupaa oppimissyystä ja opiskelee jotain aiheeseen liittyvää, niin sulle saatetaan järjestää käynti siellä.
    Vaihtoehtoisesti sinne voi uida helposti.

  • @TeijaLehto
    @TeijaLehto Год назад +1

    Todella mielenkiintoista. Kiitos tästä videosta.

  • @K-S-E
    @K-S-E Год назад +1

    Jälleen hauska alku, kiitos...

  • @kiemurtelevakirahvi2229
    @kiemurtelevakirahvi2229 Год назад

    Nytte oli taas niin miälenkiintoonen video:) Kiitos Ville:) Haluaasin muuten yliluannollisista asioosta videoota, jos niitä viälä. Non miälenkiintoosia. Moon kattonu niitä netis niin palijon, ja myäs sun videoota kummituksista:)

  • @jussijupsu33
    @jussijupsu33 Год назад +6

    Moi Ville! Olen lapsena käynyt katsomassa Silvolan tekojärveä. Silloin oli heikompi aita eikä juuri vartiointia. Mielenkiintoinen video. Muonion testirata ja presidentin odotushuone rautatieasemalla ( siis Helsingin 😄 ) olivat yllättävimpiä kiellettyjä paikkoja. Hyvää joulun odotusta kaikille! Kohta on joulu. Jee! ❄️⛄️🎅🏻🎄🌨

  • @Greippi10
    @Greippi10 Год назад +6

    Harvempi edes tajuaa tuon Silvolan tekojärven olemassaoloa kun aina puhutaan siitä tunnelista (jonka huoltokuilut yms. on muuten kanssa offlimits ja ei yleistä tietoa). Törmäsin siihen altaaseen itsekin ihan sattumalta kun samoilin Vantaanjoen metsiä pitkin. Suht korkeat vallit, vissiin ainoastaan eteläpäädyn metsästä näkee aidan takaa itse järvelle. Yllättävän lähelle siellä pääsee, ja lähimmät talotkin on n. 50m päästä rannasta, käsittääkseni vedenpinnan alapuolella.

  • @AN-lw6rv
    @AN-lw6rv Год назад +20

    Kotimainen youtube on mulle lähes täysin tuntematon kenttä, joten törmäsin sun kanavaan ekaa kertaa ja pakko sanoo, että todella hyvin toteutettu video! Suomen Pankista sen verran, että jos en ihan väärin muistele, niin heidän kultansa taitaa nykyään sijaita uudemmissa tiloissa Vantaalla.

    • @vmakipelto
      @vmakipelto  Год назад +6

      Kiitoksia, kiva kuulla! Ja kiitos myös tuosta tarkennuksesta kultaan liittyen. Täytyypä vielä kaivella aihetta vähän lisää!

    • @yoretabio4537
      @yoretabio4537 Год назад +1

      Olisko Rahapajassa?

  • @leksa112
    @leksa112 Год назад +2

    Nyt oli taas erittäin hyvä video!

  • @Margoshenka1
    @Margoshenka1 Год назад +1

    Mielenkiintoinen video. Kiitos.

  • @Lekutzi
    @Lekutzi Год назад +4

    Jes, taas iha sika hyvää kontettia. Jatka samaan malliin Viltsu!

  • @MarikaMacklin
    @MarikaMacklin Год назад +13

    Mä tykkään sun persoonallisesta äänestä ja selkeästä kerronnasta. Kiitos Ville 😊

    • @moko1695
      @moko1695 Год назад

      Tää äijä kuulostaa jokaselta telian myyjältä💀

    • @yeemsonholmes232
      @yeemsonholmes232 Год назад

      Haha jep 😁😁😁

  • @plantseeker5829
    @plantseeker5829 Год назад

    Tää oli mielenkiintonen video kiitos!

  • @vuokkovaaranmaa959
    @vuokkovaaranmaa959 Год назад

    Tuli monta uutta, kiitos tästä

  • @wensku5515
    @wensku5515 Год назад +3

    Nyt oli taas todella mielenkiintoinen video, varsinkin tuo Vallisaaren etelä osa rupesi kiinnostamaan🤔

  • @MultiFr4pser
    @MultiFr4pser Год назад +1

    Kiehtova video! Itse olen ajoittain päässyt vierailemaan yhdessä tässä videossa mainistusta paikasta. Sen enempää siitä mainitsematta mitään, niin on kyllä hyvä että meillä on laki joka estää ulkopuolisten pääsyn vastaavanlaisiin paikkoihin. Kuten tässä videossa on mainittu, niin monesti kyse on asiattomien henkilöiden oman turvallisuuden takia laadittu sääntö, ei niinkään aina sen että siellä olisi mitään "top secret".

  • @pasijarvinen1974
    @pasijarvinen1974 Год назад +1

    Varmasti on muitakin paikkoja, mutta ihmisten vaitiolo estää niistä kertomisen. Kiitos mielenkiintoisista videoista.

  • @rapsarummakko1330
    @rapsarummakko1330 11 месяцев назад

    No tuota tämä ei ole suositeltava aihe. Ei lisää tästä aiheesta, kiitos!

  • @joonamuhojoki7746
    @joonamuhojoki7746 Год назад +4

    Mäntyniemen alue ei taida olla 2300 neliökilometriä. Maa alue on noin 3 hehtaaria ja asuinpinta-ala 2300 neliömetriä.

  • @Mr.Demon011
    @Mr.Demon011 Год назад

    Kiitos että viihdytät mua videoilla kipeenä!

  • @gozamite
    @gozamite Год назад +6

    Olisi voinut laittaa listaan ainakin yhden Luonnonpuiston. Muutamia niistä on aidalla rajattuja alueita ja sisään pääsemiseksi vaaditaan kirjallinen lupa. Lupa ei irtoa kovinkaan heppoisin perustein.

  • @larryjacklin1683
    @larryjacklin1683 Год назад +1

    Tosi kiinnostava video!

  • @samppawtracing
    @samppawtracing Год назад +1

    Hyvä video jatka samaan malliin tee seuraavaks video kymmenen suomen varallisinta aluetta

  • @ktulhuperttilemmenlautta
    @ktulhuperttilemmenlautta Год назад +4

    Silvolan tekojärvi on itselle myyttinen, kun olen asunut Vantaalla ja muistan kartasta katsoneeni, että "jaa tuolla se on" mutta koskaan sitä ei mistään auton ikkunasta näkynyt. Se niin kuin oli olemassa lähellä omaa asuinpaikkaa mutta ei kuitenkaan omassa arkitodellisuudessa. Kaverit siitä toisaalta puhuivat kuin olisivat käyneet, enkä oikeastaan edes tiennyt, että sinne ei saa mennä. Ja vielä ihan muutama vuosi sitten (tai no on siitä ehkä jo kymmenen vuotta) kuulin bussissa kun joku nainen puheli puhelimeen arkiseen sävyyn jotain että "täällä ois se Silvolan tekojärvi, käydäänks pulahtaa..." Varmaan sitten siitä syystä sitten tiukentaneet vartiointia, jos siellä on oikeasti porukkaa rampannut jatkuvasti.
    Tampereen ja Lempäälän rajalla mielikuvitustani kutkuttaa kartalla Vuoreksen varikko, joka on jokin armeijan alue, mutta minulle ei ole oikein selvinnyt mitä siellä tehdään.

  • @oliviaa800
    @oliviaa800 Год назад +2

    Jes uutta videoo! 😁

  • @domdole
    @domdole Год назад

    Erittäin mielenkiintoinen video

  • @olavisaarinen1062
    @olavisaarinen1062 Год назад

    Hienoa tietoa oli videossa.👍

  • @Taskmaster17
    @Taskmaster17 Год назад +7

    Hyvin olit kyllä lyhyesti taustoittanut kaikkia paikkoja. Siten tää ei jäänyt vaan nopeaksi top10-tykitykseksi, vaan jäi tunne että tästä ehkä oppikin jotain. Tuo Muonion testirata noin tarkkaan varjeltuna paikkana oli ehkä itelle se yllättävin näistä.

  • @luukasvRC
    @luukasvRC Год назад +1

    Hyvä video👍👍👍

  • @pirjosutela6576
    @pirjosutela6576 Год назад +1

    Kiitos, tuli tietopläjäys. Joista ei ollut kaikista tietoa. Hienoa. 👍

  • @lassehonkala1526
    @lassehonkala1526 Год назад +3

    Neljässä paikassa olen ollut tai käynyt. Ihan nostalginen olo tuli Tikkakosken kasarmialueen kuvasta, jossa 1K ja sen päädyssä VERVY tutkan antenni. 10 vuotta meni tuolla tontilla ekaa työuraa tehdessä. Siinä lähellä on myös iso luolasto.
    Sotilasuran jälkeen yrittäjänä tein ohjelmointiprojektin Suomen Pankin kiinteistössä ja myös Päijännetunnelissa on tullut vierailtua.
    Listalla ei ollut pääministerin virka-asuntoa, jossa myös olen tehnyt useamman työkeikan. Eka kerralla sisäänpääsy piti hoitaa pikana pääesikunnan turvapäällikön (sukulaiseni) kautta, kun tilaaja ei ollut muistanut teettää turvaselvitystä.

  • @Leo-pd4fc
    @Leo-pd4fc Год назад +4

    Ydinvoimala Olkiluoto on itselle hyvinkin mielenkiintoinen kohde ja juttu sillä käytännössä se on naapurissa, lähelläni on myös yks aidattu ja kielletty paikka mikä jotenkin liittyy maavesialueeseen ja meillä päin käy välillä rajavartiolaitoskin lähellä vesialueita. Tuolla Jyväskylässä onkin monta kiellettyä paikkaa. Ps halusko joku hiljentää Villen tuossa lopussa kun puhui paljon kielletyistä paikoista?

  • @stasacab
    @stasacab Год назад +1

    Suomussalmen Kalmasaari. Se on vanha hautausmaasaari ja syy kiellolle on se, että se sijaitsee Suomen ja Venäjän välisellä rajavyöhykkeellä ja jopa osin rajakaistalla. Rajakaistalle ei ole asiaa. Samoin esimerkiksi Suomen todellinen itäisin piste on kielletty. Sattumoisin myös Suomen mantereen eteläisin piste Tulliniemessä on kiellettyä satama-aluetta.

  • @latekoo9398
    @latekoo9398 Год назад +19

    Kiitos Ville 😊 voisitko tehdä bloobers videon jota joku ehdotti viimeksi siinä striimissä vai mikä olikaan 😅

  • @gippula
    @gippula Год назад +3

    Parissa luolassa tullut käytyä ja on kyllä mielenkiintoisia paikkoja ja vaikka minkälaista teknologiaa niissä jemmassa :)

  • @Jore__
    @Jore__ Год назад +4

    Moi Ville. Vaikkakin mielenkiintoisia, moni kohteista on semmoisia että mitä vähemmän tietoa niistä on missään, sitä parempi. Video on hyvä, mutta kuitenkin sellainen, että se olisi mielestäni pitänyt jättää tekemättä.

  • @puskamuha9000
    @puskamuha9000 Год назад

    hyvä video kiitos

  • @SauraXx
    @SauraXx Год назад +3

    Kiitos taas mielenkiintoisesta videosta, rautatieaseman salainen huone olisi kiva nähdä. Samoin kiinnostelee, että mitä se ostaja teki sillä isolla luolalla. Videoideana heittäisin semmoisen (katselen vanhoja videoitasi uskontoon ym. liittyen, joten voi olla, että olet jo tehnytkin), että sanotaan, jotta ilmestyskirjassa on ennustettu mm. lentokone, Beatles, sodat jne., niin onko näin vai onko tieto lukijan päässä? Oma raamatunluku ei vielä(kään) ole niin pitkällä 🙂

    • @pekkatiussa404
      @pekkatiussa404 Год назад +1

      Selitä tajunta , selität kaiken miksi tajunta on selittäjä.

  • @Naulapyssy
    @Naulapyssy Год назад +3

    Hei Ville! Sen verran korjaan mainiota videotasi, että tämä minua lähellä oleva Lauttasaaren paikka ei ole nykyään mitenkään erityisen tiukasti vartioitu. Meillä oli viime vuonna vapailta markkinoilta vuokrattuna työhuone noissa keltaisissa rakennuksissa. Monesti olen ajanut autolla pihaan kenenkään kyselemättä. Mutta tuo luolan sisäänkäynti, sinne ei ehkä kannata yrittää ajaa sitään ilman lupaa.

    • @vmakipelto
      @vmakipelto  Год назад

      Hyvä, kiitos paljon tietojen päivittämisestä! 👍

  • @Sorsamon
    @Sorsamon Год назад +4

    Kiellettyys on vähän rajoilla, mutta mua kiinnostaa erilaiset tornihuoneet, jotka on nähtävissä muttei kovin helposti päästävissä. Esimerkkinä kirkontornit ja mitä niissä on sisällä.

  • @pihautala9560
    @pihautala9560 Год назад

    Oli kiinnostava video jälleen 👍 Terkut Jeppiksestä

  • @speedfan8742
    @speedfan8742 Год назад +2

    Tosi hyvä video 😊 toivoisin tällaisia lisää kiitos Ville

  • @iida90
    @iida90 Год назад +1

    Kiitos kattavasta tiedosta 😊 en tiennyt näistä kaikista kielletyistä paikoista, mutta esim Rautatieaseman kielletyn paikan tiesinkin, koska Kyösti Kallio on mun mummon serkku

  • @pibelsmies4697
    @pibelsmies4697 Год назад

    Kiitos Ville. Nyt tiedän missä köydä joululomalla!

  • @MustaAlanko
    @MustaAlanko Год назад +5

    Mäkin oon mielikuvituksessani perustanut huippusalaisen paikan, joka on salaisuutensa säilyttämisen suhteen aika samanlainen kuin nämä paikat. Kyse on suuresta laboratoriosta sotilasalueella, joka on niin salainen että edes presidenttikään ei tiedä mitään sen olemassaolosta.
    Kyse on sellaisesta laboratorio-rakennuksesta joka on rakennettu Suomeen, kauas metsän keskelle, (mutta suurin osa sen tärkeimmistä laboratorioista ja muista tiloista sijaitsee, niiden ison koon vuoksi maan alla) sen rakentamiseen hakattu alue on valmistumisen jälkeen peitetty metsää muistuttavalla katoksella, (jonka vuoksi näyttää siltä niin kuin siinäkin kasvaisi myös vain metsää) jotta paikkaa ei voisi huomata edes ilmasta käsin ja sinne pääsee, nopeiten ja helpoiten huippusalaista valtatien kokoista tunnelia pitkin autolla ja se on hyvin tarkoin vartioitu
    Sen laboratorion tehtävänä, kaikenlaisen uuden teknologian lisäksi, suurimpana päätavoitteena on kehittää keinoa minkä avulla mitä tahansa animaatiotyyliä olevan sarjakuvahahmon voisi herättää henkiin, luoda eloon, sitten kouluttaa ne toimimaan ja käyttäytymään meidän tavallisten ihmisten tavoin tehdäkseen niistä kunnollisia ja yhteiskuntakelpoisia kansalaisia keskuuteemme.
    Labran tehtävänä on siis luoda uusi, animaatiohahmoista koostuva siviilisaatio Maapallolle.

  • @samppakoivula9977
    @samppakoivula9977 Год назад

    Toi viimeinen oli selkeesti mielenkiintoisin :)

  • @JalmariSiili
    @JalmariSiili Год назад +1

    Jännä ja hyvä video!

  • @juusokaskia9316
    @juusokaskia9316 Год назад +2

    Ville oot todella väsyneen näköinen olisiko joulun ja uudenvuoden välinen aika täydellinen lepo aika 😇 että jaksat antaa meille faktoja ja lisätä tietopankkia vuonna 2023 💪🏻

  • @Thunderhawk51
    @Thunderhawk51 Год назад

    Tuo tekojärvi oli näistä mielenkiintoisin itelle. Jotenkin todella pelottavaa myös ajatella että joku asiasta tietämätön menisi sinne sukeltelemaan ja yhtäkkiä valtava imu veisi mukanaan kuolemaan. Hyi olkoon. On syystäkin kielletty paikka. Katsoin tuossa joku aika sitten itseasiassa videon missä joku oli selvinnyt vastaavasta kokemuksesta. Kerrassaan hurjia juttuja. Hieno video oli tämä ja uusi kanava itelle. Pitääpä pistää seurantaan. 🙂

  • @DannyCastee-jp8yr
    @DannyCastee-jp8yr Год назад +6

    Kiitos Ville näistä mahtavista Videoista ja puhee aiheista, oot tehnyt kovaa työtä tänä vuonna viihdyttääkseen meidän katselien mieltä, hyvää joulua✨️ Ville💝 ja hyvää uutta vuotta sinne.🥳🎁

  • @r0tt1s
    @r0tt1s Год назад +4

    Yhdessä noista paikoista olen itse päässyt käymään ja se ei ole vankila :D

  • @lukmuu6076
    @lukmuu6076 Год назад +1

    Oon kipeenä tosi paha yskä ja sattuu päähän niin tää piristi tosi paljon ☺

  • @TFILT
    @TFILT Год назад +1

    Helposti sitä säpsähtää jos huomaa jonkun muun tulleen samaan aikaan sattumalta mun suosimaan lenkkeilymettään. Mettistä kun tulee haettua helposti sitä omaa rauhaa missä saa läpikäydä omia tuntemuksia ja muita. Mut jokahengenoikeus on kuiteskin vallan mainio juttu, ja varmasti muutkin hakkee helposti sitä omaa rauhaa luonnosta mitä ei ehkä muualta niin helposti saa! 😊👍

  • @kakkutri
    @kakkutri Год назад +4

    Kiitos mielenkiintosista videoista tähän asti :3 Hei, sellanen idea joka ainaki itseä kiinnostaisi, et ois kiva nähä top 10 vaikeapääsyisintä paikkaa päästä julkisilla (Suomessa), et kuinka skutsissa voikaan joku paikka olla, että tyyliin perillepäästäkseen pitäs kävellä lähimmältä pysäkiltä 300km :D

    • @dalfgan817
      @dalfgan817 Год назад +2

      Listalla olis varmaan aika monta pikku saarta keskellä Itämerta, mutta muuten mielenkiintoinen videoidea

  • @jonniejoni7497
    @jonniejoni7497 Год назад

    Nyt oli kontsaa!

  • @DuneFX
    @DuneFX Год назад +1

    Kiitos työstä

  • @buenoloco4455
    @buenoloco4455 Год назад

    Hyvää uutista oli. En tienny noista aikasemmin.

  • @pexster1988
    @pexster1988 Год назад

    @ville Pystyisitkö sä tehdä matkoja? Corbin Maxey tekee Afrikaan reissua. Edesmennyt Jarkko Sipilä teki maksuttomia rikoskierroksia Helsingissä.

  • @CletusMcdonagh
    @CletusMcdonagh Год назад +4

    Tärkeää tietoa vihollistiedustelijoille, tosin nämähän ne jo varmasti tiesikin

  • @MrThefinland
    @MrThefinland Год назад +3

    Jos vaikka esittelisit esim,venäjän salaisia kohteita,vai onko sinulla syy jakaa kaikkea tietoa suomen esim vesihuollosta

    • @janiruohola5906
      @janiruohola5906 Год назад

      Ajattelit sitten ihan tosissasi, että tavallinen suomalainen tietää nämä asiat mutta venäjän tiedustelujoukko ei?

  • @eetusva7521
    @eetusva7521 Год назад +2

    Todella todella todella mielenkiintonen video. Tälläset suljetut paikat kiinnostaa itteä paljon, jotain niissä vaan on. 😅 Puolustusvoimien ympäri Suomea rakentamat luolastot kans tosi mielenkiintoisia. 👍 Niistä kun kuullut vähän yhtä sun toista

    • @yoretabio4537
      @yoretabio4537 Год назад +1

      Moni on nähnyt ainakin kuullut niistä varusmiesaikanaan, muttei saa kertoa.

  • @mauril811
    @mauril811 Год назад +1

    Turun saaristossa oli puolustusvoimain suljettuja alueita, jonne ei saanut mennä kalastelemaan tai leiriytymään edes puolustusvoimain virassa olevat sotilaat, mutta myyminen venäläisille kyllä onnistui!

  • @miraikonen6009
    @miraikonen6009 Год назад +1

    En tiedä, kulkeeko silvolan tekojärven ympäri vielä lenkkipolku, mutta useasti tuli lenkkeiltyä siellä päin asuessa. siinä oli myös vesilaitos ihan vieressä, jonka portin ääneen heräs yöllä, ku se piti pahaa räminää.

  • @Mrvilzuu
    @Mrvilzuu Год назад

    Oho en tajunnu että oon tilannu Villen mut ei se haittaa ku oli hyvä vidi ja luultavasti teet myös hyviä videoita

  • @mikkorenvall428
    @mikkorenvall428 Год назад +3

    Knoppina mainittakoon, että tuo Hgin rautatieaseman odotustila on suunniteltu ja rakennettu Venäjän tsaarin odotustilaksi. Sattuneesta syystä tsaarit ei tilaa päässeet koskaan käyttämään, joten nykyään sitä 'käyttää' presidentti, ja ymmärtääkseni muukin valtiojohto tarvittaessa.

    • @yoretabio4537
      @yoretabio4537 Год назад

      Nikolai II:n vierailusta on kyllä elävää kuvaakin olemassa, jopa täällä JuuTuupissa. Noh, toki 1 vierailu 120 vuoteen on aika vähän.

  • @minecraftsuomi
    @minecraftsuomi Год назад

    Hyvä video. Ääni sulla on mennyt varmaan epähuomiossa pois syncasta ainakin 9:00

  • @MemeMeme-dd1yd
    @MemeMeme-dd1yd Год назад

    Hyvin tehty ja kiinnostava video 👍 Itsekkin olen päässyt yhtä puolustusvoimien luolista ihmettelemään, mutta ei siitä sen enempää 😉

  • @Tube_9
    @Tube_9 Год назад +1

    iha sika hyvä video oisko pt2 ?

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 Год назад +1

    Herkullinen video, jolle voisi toki jatkoakin tehdä... Talvivaaran uraani kaivoksesta. Jos kaikki vuodeessa talteeottettu uraani kootaan yhteen ja käytetään saksassa rikastettavana, ei tuo määrä riitä yhdenkään suomen ydinrektorin vuoden tarpeeseen. Uraani pitoisuudet on todella alhaiset ja sen erottelu on kannattamatonta, ainaskin niin pitkään, kuin parempi laatusta uraanimalmia on saatavilla. Se, miksi hommalle annettiin yleensäkin luipa, lienee kovin salaista tietoa :)

    • @aleksi4105
      @aleksi4105 Год назад

      Taitaa tulla sivuaineena joten sama ottaa ilmeisesti talteen.

  • @vaniljantuoksuinen
    @vaniljantuoksuinen Год назад +7

    Kävin jo noissa kaikissa. Olit liian hidas tai minä liian nopea. Hyvä video Ville.
    Milloin taas streamindeerusta? Olisi paljon kysymyksiä kysyttävänä ja tahdon vastauksia noin viisaalta mieheltä.

    • @vmakipelto
      @vmakipelto  Год назад +4

      Pitääpä tehdä taas! En välttämättä kyllä enää tänä vuonna ehdi, kun halun pitää lomaakin 😄 Mutta aivan viimeistään tammikuussa taas 👍

  • @buenoloco4455
    @buenoloco4455 Год назад +1

    Pyhäjärvellä on radiomasto mikä on siinä vaskikellojen vieressä. Se on yks paikka minne sulla ei ole asiaa. Kävin tosin vuosia sitten yöpymässä siellä ja makkarat paistoin kun emäntä patisti ulos XD Sain olla rauhassa

  • @topvii7229
    @topvii7229 Год назад +3

    Tietääkseni en voi tallustella ville mäkipellon taloon ilman lupaa enkä muidenkaan asuntoihin

  • @heikkiaho6605
    @heikkiaho6605 Год назад +1

    Eipä ole tullut ajatelleeksi että Suomestakin tällaisia kiellettyjä paikkoja löytyy, mutta täytyyhän niitä ollakin 🤔 part 2 vois olla kova jos paikkoja löytyy enemmänkin :) kiinnostaisi myös esim. paikat jotka ovat ennen olleet tällä listalla tai muut Suomen top secret/kielletty/mysteerit 😅

  • @pekkakoskinen4264
    @pekkakoskinen4264 Год назад

    Kiitos ville! Olen taas tietoa rikkaampi?

  • @TheMadeBlade
    @TheMadeBlade Год назад +3

    "minä mistään mitään tiedä" mutta Viimeaikoina on ollut aktiivisempaa liikettä tietyillä alueilla, jopa droneja jossa niitä ei ole ennen nähty. Nämä alueet halutaankin pitää salaisina koska aina löytyy idiootteja ketkä haluaa sinne mennä. Siksi lähtökohtana en pidä viisaana jakaa tälläisiä videoita netissä :D vaikkakin tässä videossa ei oikeastaan tullut mitään kovinkaan ihmeellistä esille jota ei netistä muutenkaan saisi kaivettua. Se vaan pistää yllättävän ison ja näkymättömän pyörän pyörimään jos ulkopuolisia alkaa pyörimään PV alueilla ja huoltovarmuus alueiden lähettyvillä. Niitä kytätään todella paljon, vaikka alue näyttäisikin "hylätyltä". Kasarmit nyt on eri asia. siellä ei oo mitään salaista :D

    • @pietari2709
      @pietari2709 Год назад

      kovilla sais mun puolesta lanata kaikki dronet niillä alueilla

  • @sealakerranmaahanmuuttaja7173
    @sealakerranmaahanmuuttaja7173 Год назад

    Oisko seuraavaks tämmönen samanlainen video kielletyistä paikoista? Löytyykö niitä vielä lisää suomesta? Olisi mukava jos tämmösen samanlaisen videon tekisit tämä oli erittäin mielenkiintoinen

  • @nkpg5217
    @nkpg5217 Год назад

    Voisit tehdä toisen osan paikoista ympäri maailmaa joihin ei pääse tai saa kuvata. Paikkoja on lukuisia esim: Mekka (tarkemmin vielä Kaaba), muutkin lukuiset pyhät paikat, lulukuiset kielletyt kaupungit, sotilastukikohdat, tutkimuslaitokset. Tai sitten lista kuvia paikoista mihin harvoilla on asiaa tai saati lupaa kuvata esim: Yhdysvaltain korkein oikeus.
    Edit: Aihe voisi olla "Harvinaisia kuvia paikoista joihin ei ole mitään asiaa"

  • @yoretabio4537
    @yoretabio4537 Год назад

    Itse olen pyrkinyt kävellen Silvolan tekoaltaalle. En onnistunut, järeä aita tuli vastaan. Mutta lentokojeesta ja lentävien tubettajien videoilta olen sen usein nähnyt (mm. Tapio on the move ja Life of Boris).

  • @jesseaffiliate6328
    @jesseaffiliate6328 Год назад +1

    Osa paikoista oli jokseenkin "tuttuja", yhdessä olen lapsena joitakin kertoja vieraillut siellä töitä tehneen sukulaiseni mukana. Tai tarkemminottaen paikka kuuluu yhteen videolla mainituista instansseista, mutta sijaitsee hieman eri lokaatiossa ja osittain maan alla. Jokatapauksessa kokemus oli mielenkiintoinen, ihmettelin aina kaikkia niitä vahdissaolevia setiä ja vastaantulleita setiä ja tätejä. Jälkeenpäin vierailut ovat saaneet kiinnostukseni heräämään vielä enemmän, mutta valitettavasti ko. henkilö ei voi minua enää mukaansa ottaa tai lausua paikasta sanaakaan 😒 hyvä pätkä jälleen, varsinkin näin valeuutisten ja disinformaation aikakautena. Vain VMäkipellon videoihin voi luottaa. Tai toki myös Puutisiin 👍🏻

  • @joku_ukko
    @joku_ukko Год назад +1

    Intissä pääsin käymään puolustusvoimien luolassa. Oli tarkkaa hommaa mihin sai mennä ja mihin ei. Kapiaisetkin joutu jättämään esim. Puhelimet joidenkin ovien ulkopuolelle.

  • @Susitakuna
    @Susitakuna 10 месяцев назад

    Itse olen Riihimäen vankilan liikuntahaliia käyttänyt monesti, kun koulun koulun kanssa sinne aina mentiin, aika kova juttu. Vähän kyl jännitävä juttu kun siellä ne pahimmat rikolliset onki.

  • @Kurlutus
    @Kurlutus Год назад

    Upee video niiku aina! Jos haluat ni voisitko ottaa korvan taakse puheeksi: uncanny valley?

    • @vmakipelto
      @vmakipelto  Год назад +1

      Kiitti vinkistä, otan tutkintaan 👍

  • @Moi-nu7qr
    @Moi-nu7qr Год назад

    Heippa Tosi Hyvä video mutta entinen Meemitalo Täällä Hämeenlinnassa Parolasssa Kyllä puuttuu muuten tosi hyvä video😀😀😀😀😀♥️♥️♥️♥️🥳🥳

  • @kar0l96
    @kar0l96 Год назад +2

    💯%faktaa, ps. Onko Hippu vielä maisemissa?

  • @mikahurmerinta5968
    @mikahurmerinta5968 Год назад

    Kaikki oli uutta

  • @Makee523
    @Makee523 Год назад

    Voitko tehdä videon aiheesta quantum tunneling😁ois kiinnostavaa

  • @maiski2864
    @maiski2864 Год назад +2

    noh... tottakai nuo armeijan jutut on ilmiselviä :D mut tuo pressan odotus tila rautatieasemalla oli ihan uutta (en oo helsingistä enkä oo käyny koskaan kunnolla tutustumassa) Mut tuo pressan virka-asunto homma.... voi sauli raukkaa ku ei koiraa voi käyttää ulkona ilman vahtia :D (ymmärrän kyllä miksi)

  • @blackarrow5954
    @blackarrow5954 Год назад +1

    Enpä ois heti arvannu että tässä listassa tullee mun työpaikkaki vasttaa eli talvivaara. Sielä kulukenu nyt 6 ja puol vuotta töissä että tutuksi on tullu paikka.

  • @miskee11
    @miskee11 Год назад +2

    voitko tehdä saman sallituista alueista?

  • @mikeboy4913
    @mikeboy4913 Год назад

    Meikä asuu riihimäellä :D

  • @ArtFan9019
    @ArtFan9019 Год назад +1

    No, pakko myöntää että jos nämä antamasi kuvailut kyseisistä paikoista pitävät lähestulkoonkaan paikkansa, niin eipä tässä ainakaan ITSENI tee mieli niitä edes lähestyäkään. (Jos kuuna päivänä niin teen, niin EHDOTTOMASTI vain vahingossa ja tietämättömyyksissäni!)

  • @jerepn27
    @jerepn27 Год назад +4

    Suomenlinnan avovankila on kans sellanen mis on välil kiinalaisii turisteja kuvaamas ku portit auki pitkin päivää😂