Anoreksia (laihuushäiriö) - Elämän nälkään -podcast

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 10 сен 2024
  • Siiri Korpiniityn kanssa keskustelemassa ovat Pia Charpentier ja Riikka Viljanen Syömäishäiriökeskuksesta.
    Anoreksia syntyy, kun ihminen kokee, että on vääränlainen. Pahaan oloon otetaan ratkaisuksi laihduttaminen. Syöminen kapeutuu äärimmäisellä tavalla. Ensin jätetään pois herkut. Kun puhutaan anoreksiasta, ollaan jo vakavassa alipainossa.
    Anoreksiaan sairastuvat tyypillisesti henkilöt, joilla on perfektionistinen luonteenlaatu. Niin sanotut kiltit tytöt. Kun anoreksia tulee, ilmenee yleensä isoja tunteenpurkauksia ja vihaisuutta, joka saattaa yllättää perheen. Anoreksia voi aiheuttaa siis muutoksia luonteessa. Tästä saattaa tulla vanhemmille stressiä.
    Kun ihminen nälkiintyy, ajattelu kapeutuu. Monesti ajattelusta tulee hyvin mustavalkoista, jolloin on vaikea arvioida omaa tilaa tai hahmottaa kokonaisuuksia. Nälkiintyminen korostaa myös muita samaan aikaan ilmeneviä psyykkisiä oireita. Jos pohjalla on esimerkiksi masennusta tai ahdistuneisuutta, niistä tulee vahvempia.
    Anoreksiaa sairastavan on vaikeampaa ottaa muiden näkemyksiä tai neuvoja vastaan. Ei suostuta näkemään, että jotain on pielessä tai että jotain pitäisi muuttaa. Nälkiintyminen heikentää aivojen normaalia toimintaa, jolloin on hankala hahmottaa omaa tilannettaan tai nähdä mikä olisi parasta itselle.
    Anoreksiassa ruokamäärät pienenevät merkittävästi. Kaloreita aletaan laskea jokaisen annoksen osalta. Pahimmillaan syöminen menee paastoamiseksi, jossa syödään tuskin mitään. Herkut jää pois. Muiden tekemää ruokaa on vaikea syödä, koska ei tiedä mitä kaikkea siihen on laitettu.
    Syömiseen saattaa syntyä paljon sääntöjä. Anoreksiaa sairastava saattaa sallia itselleen syömisen vain tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa.
    Vajaaravitsemus vaikuttaa monella tavalla. Aivot pienenevät, sydämen toiminta heikkenee, tulee rytmihäiriöitä. Keho alkaa syödä itseään, kun se ei saa ravintoa ulkopuolelta. Mitä nopeammin laihtuu, sitä nopeammin menettää myös lihasta. Vatsan toiminta häiriintyy - voi tulla ummetusta tai ripulia. Luusto haurastuu. Nuorena anoreksiaa sairastavan kasvaminen saattaa häiriintyä. Elimistö menee säästöliekille, jolloin vähemmän tärkeitä elintoimintoja jätetään vähemmälle energialle. Verenpaine laskee, syke hidastuu. Elintoiminnot hidastuvat.
    Sairastuneita saattaa erityisesti huolestuttaa se, kuinka anoreksia vaikuttaa ulkonäköön. Hiuksia voi lähteä tuppoina, kynnet haurastuu, iho kuivuu ja pientä untuvakarvoitusta voi tulla poskiin, selkään tai käsivarsiin. Silmänaluset voi tummua. Osteoporoosi, eli luuston haurastuminen voi myös painaa kehoa kasaan.
    Elämä jää elämättä ja suoritetaan turvallista rutiiinia. Kaikki yllättävä pelottaa. Juhliin ei voi osallistua, koska siellä on herkkuja tarjolla. Kavereiden kanssa kahvittelut jää välistä. Pahaa oloa lievitetään väliaikaisesti syömishäiriöoireilla.
    Anoreksiasta on kuitenkin mahdollista parantua. Lähes kaikki vahingoittuneet kehon osat voivat elpyä, kun syömistä aletaan lisätä ja monipuolistaa. Syömisen lisääminen pelottaa, koska siitä seuraa myös painonnousua. Täsmäsyöminen, eli säännöllinen 3-4 tunnin välein syöminen auttaa psyykkisen tilan vakauttamisessa ja tasaisen verensokerin ylläpitämisessä.
    Mieli etsii todisteita niistä asioista, joihin se uskoo. Jos uskomukset itsestä ovat negatiivisia, niille haetaan vahvistusta. Monesti anoreksian syynä onkin henkisen ja sosiaalisen "ravinnon" puute. Jos ihmisellä on jatkuvasti jokin puute, se tarkoittaa yleensä sitä, että jokin opittu mekanismi estää sitä tarvetta tyydyttymästä.
    Ihmisen valmius tehdä ajatusmaailman muutoksia edellyttää sitä, että on jo melko hyvässä ravitsemustilassa. Yleensä ravitsemuskuntoutumisen täytyykin tapahtua ensin, jotta voi edetä kestävämpään muutokseen tähtäävään terapiaan. Toisaalta psyykkistä tukea ja ahdistuksenhallintakeinoja tarvitaan koko paranemisprosessin ajan. Anoreksia on psyykkinen sairaus, joten sen hoitoon tarvitaan myös terapeuttista työskentelyä.
    Mistä tietää, että alkaa parantua?
    Kun sairastavan puheessa alkaa olla innostusta ja kiinnostusta tehdä asioita. Syömishäiriöajatusten ei anneta muuttua toiminnaksi. Onnistumisen elämykset värittävät elämää.
    Ravitsemustilan korjaaminen johtaa kehon kukoistukseen - iho, hiukset, lihakset ja koko keho. Syöminen sujuu. Painon normalisoituminen ei ole kuitenkaan merkki parantumisesta, vaan elämän edistyminen.
    Monesti anoreksiasta parantumista seuraa ns. pohjaton nälkä (extreme hunger), joka saattaa pelottaa toipujaa. Aliravitsemustilasta toipuvalle suuri nälkä on kuitenkin aivan normaali reaktio, jossa keho pyrkii saamaan tarvitsemiansa rakennusaineita mahdollisimman nopeasti. Nälkään on siis syytä vastata syömällä, koska keho tarvitsee sitä toipuakseen.

Комментарии •