On mukava seurata näitä rautarakennetöitä. Itse tuli työelämässä hommailtua paljonkin samanlaisia töitä. Eläkkeellä jo olen ollut jo 8 vuotta. Aloitin 70 luvun puolivälissä noita hitsaushommia. Puikko, miggi, jauhekaarihitsaus tulivat hyvinkin tutuiksi. Jatkoa odotellessa. 👍👍
Asiallisen näköistä tuohuamista tällä pajalla👍 Ilmeisesti kuitenkin ihan harraste hommista kyse. Itse olin aikanaan hitsaus koulutus asioiden kanssa tekemisissä työn puolesta. Ehkä sen takia pisti silmään tuo puikon asento. Koitappa kokeeksi laittaa puikko loivempaan kulmaan kiinni puikonpitimeen. Olkoon se nyt sitten 45 astetta tai jotain muuta, mutta kuitenkin ei tuohon 90 asteeseen. Yleensä se helpottaa sytyttämistä ja pääsääntöisesti näin saa myös käytettyä puikon paremmin loppuun saakka. Ja ennen kuin aloitat käytettyä puikkoa uudelleen sytyttämään. Pyyhkäise puikon kärjestä ydinainetta pidemmällä oleva pinnoite pois, vaikka peukalolla (luonnollisesti hanska kädessä) voimakkaasti painaen. Eikä nyt ole missään nimessä tarkoitus ahkeraa miestä moittia tai vähätellä. Olen vain monesti nähnyt noiden vinkkien auttavan.
Mielenkiintoisia videoita sinulla. Hyvän kokoinen verstas jossa monipuoliset työvälineet. Olet panostanut työturvallisuuteen kun on hitsauksessa raitisilmamaskikin. Yksi asia on kiinnittänyt huomiota, plasman vieressä oleva hylly jossa näyttää olevan kemikaaleja. Niille voisi ehkä joku muu paikka olla parempi. 😊
On mukava seurata näitä rautarakennetöitä. Itse tuli työelämässä hommailtua paljonkin samanlaisia töitä. Eläkkeellä jo olen ollut jo 8 vuotta. Aloitin 70 luvun puolivälissä noita hitsaushommia. Puikko, miggi, jauhekaarihitsaus tulivat hyvinkin tutuiksi. Jatkoa odotellessa. 👍👍
Asiallisen näköistä tuohuamista tällä pajalla👍 Ilmeisesti kuitenkin ihan harraste hommista kyse. Itse olin aikanaan hitsaus koulutus asioiden kanssa tekemisissä työn puolesta. Ehkä sen takia pisti silmään tuo puikon asento. Koitappa kokeeksi laittaa puikko loivempaan kulmaan kiinni puikonpitimeen. Olkoon se nyt sitten 45 astetta tai jotain muuta, mutta kuitenkin ei tuohon 90 asteeseen. Yleensä se helpottaa sytyttämistä ja pääsääntöisesti näin saa myös käytettyä puikon paremmin loppuun saakka. Ja ennen kuin aloitat käytettyä puikkoa uudelleen sytyttämään. Pyyhkäise puikon kärjestä ydinainetta pidemmällä oleva pinnoite pois, vaikka peukalolla (luonnollisesti hanska kädessä) voimakkaasti painaen. Eikä nyt ole missään nimessä tarkoitus ahkeraa miestä moittia tai vähätellä. Olen vain monesti nähnyt noiden vinkkien auttavan.
Harrastehommissa tahtoo olla kosteat puikot eikä konekaan tunnu pelaavan kovin hyvin. Työkseen jos tekis niin helpottais paljon kun tulis rutiinia 👍
Mielenkiintoisia videoita sinulla. Hyvän kokoinen verstas jossa monipuoliset työvälineet. Olet panostanut työturvallisuuteen kun on hitsauksessa raitisilmamaskikin.
Yksi asia on kiinnittänyt huomiota, plasman vieressä oleva hylly jossa näyttää olevan kemikaaleja. Niille voisi ehkä joku muu paikka olla parempi. 😊
Joo ne on vähän huonossa paikkaa, joku peltikaappi (jääkaappi) ois hyvä tosiaan.
Kaasutonlanka ja kone vaikka parkside alle 100€ 👍
Mullahan oli ekana koneena telwin bimax 152 ydintäytelangalla, enää en niihin koske 😂
@@ToniR_On monessa työssä parkside hitsauskone ja kaasutonlanka erittäin hyvä
Rälläkästä puuttuu käsikahva