Siis sehän meni niin että sen Dianan veli ehdotti että Diana osllistuisi, ja sitten siinä puhuttiin sen Dianan miehestä Charlesista että ei siinä tullu mitään virhettä
Jotenkin tuntuu siltä että siellä on joka jaksossa tuohon aikaan ollut joku ihminen joka yskii aina oikeitten vastauksien kohdalla ja tuntuu vaan (ei ehkä ole mutta) tuo jountaja on ollut noissa aina mukana. Todella kiinnostava aihe. Kiitos Roni tästä!
Hyvää uuttaa vuotta Roni! Sä ainavaan jaksat tehä meille näitä videoita. Sun videoista tulee aina hyvä mieli ja niitä on kiva kattoa. Sä oot mun mielestä paras tubettaja ikinä! Jatka samaan malliin videoiden tekemistä. Äläkä koskaan lopeta videoiden tekemistä
Eikös siinä Suomi versiossa ole kans ihmiset ensin olleet että ei ole kuullut tietystä vastaus vaihtoehdosta ja sen jälkeen vastannut sen ja se on ollut oikein monia kertoja.
Boostatussa ääninauhassa myös kuului parin kysymyksen kohdalla Tecwen Whittockin ääni, joka pohti ja kyseli muilta fastest finger rivistön kilpailijoilta oikeaa vastausta. RUclipsssa oli ennen ladattuna kokonaan dokumentti Ingramin matkasta kohti miljoonaa haastattelujen kera, missä kuultiin 250.000£ ja miljoonan punnan kysymyksen aikana Tecwenin ääni taustalta. Syystä tai toisesta virallisen Haluatko miljönääriksi kanavan ladatussa videossa Tecwenin ääntä ei kuulla. Roni teki varmaan sen pohjilta tämän videon.
Yhdessä näistä viime vuosien Suomen Haluatko miljonääriksi -ohjelman jaksossa oli kans yks kilpailija, joka eka sano et "ei se varmaan oo toi, eikä toi, eikä toi, se on varmaan toi" mut sitten tää kilpailija vastaskin yhtäkkiä (ilman mitään perusteluja) jonku ihan toisen vaihtoehdon. Se myös voitti suhteellisen paljon rahaa. Mulle jäi tosta vähän fishy fiilis. :D
Tuo olisi todella helppo tuon tuotantoyhtiön leikkaa niin, että näyttää/kuulostaa yskäisyt tulevan tietyissä kohdin. He voivat jopa lisätä ne yskäisyt editoinnissa ääniraidalle ja vaimon videoille tullut yskiminenkin olisi voinut olla missä kohtaa tahansa ja leikattu siihen...
Moikka Roni🤠🤙 Oot ainoa youtubettaja jota oikeesti haluan tukea!❤ Te teette niin hyvää työtä teidän työryhmän kanssa ja näyttää että käytätte teiän työryhmän kaa aikaa ja vaivaa näihin pakko arvostaa!!🤩🤩 Katon kaikki mainokset loppuun asti.
Moi Roni! Arvaappa mitä! Oon kattonu sun kaikki videot ja seurannu sua siitä lähtien kun alotit tubaamisen! 😅 Mustatko esim sen videon: minecraftia robinin kanssa😂😆 oon saanu inspiraatiota sulta ja oon alottanu itekkin tubaamisen! Teen tubeen leego videoita! 😁 Teen ensimmäisen lego videoni kun mulla on 45 tilaajaa! 😁 +älä lopeta ikinä youtubettamista! Oot paras! 😁💪
Tykkään näistä aihevideoista :) voisitko jollain videolla puhua sähkömagneettisesta pulssista. Se voi tulla milloin vaan ja se voi tuhota kaikki maailman sähkölaitteet, jos niitä ei kääritä folioon (aika scifiä ainaki mun mielestä)
Omasta mielestäni he kyllä huijasivat, mutta oikeudessa ei siihen todellakaan ollut riittävää näyttöä tuomioon, sillä yskäisyt olisivat aivan yhtä lailla voineet olla sattumaa. On sarjan tuottajien syytä että tälläinen mahdollistetaan.
Jännästi tehty video aiheesta jonka olin jo unohtanut joten jännitys säilyi loppuun asti. Tottakai olisin myös tuominnut pariskunnan, niin selvältä näyttää huijauksen merkit. Ihmettelen vain sitä että miten vaimo tiesi niin paljon oikein. 😁
PRÄNK! Kerkesin tehä teille vielä yhen tälle vuodelle. 😄💪🏻 Hyvää lomaa kaikille! ❤️
Kiitos! Ootan innolla sun ensimmäistä videota vuonna 2021!😆💪
Kiitos! Hyvää Uutta Vuotta 🎄
Miks teit videon lomalla
Roni oot tosi hyvä tubessa tykkään sun sisällöstä! Ja samoin!
Kiitos samoin ja hyvää uutta vuotta.
"Sitte se sano sen siskolle Dianalle..."
"Sit sen vaimo Diana..."
SWEET HOME ALABAMA🎶
:D
En tajunnu?
Siis sehän meni niin että sen Dianan veli ehdotti että Diana osllistuisi, ja sitten siinä puhuttiin sen Dianan miehestä Charlesista että ei siinä tullu mitään virhettä
@@hilmalottarantala3314 ei nää lapset vaan ymmärrä
@@Matwiisports koska se ei ole normaalia että sisko on vaimo
Jotenkin tuntuu siltä että siellä on joka jaksossa tuohon aikaan ollut joku ihminen joka yskii aina oikeitten vastauksien kohdalla ja tuntuu vaan (ei ehkä ole mutta) tuo jountaja on ollut noissa aina mukana. Todella kiinnostava aihe. Kiitos Roni tästä!
Moi Roni. Nyt on kyllä kiinnostava aihe👍👍
No älä
Moi
Ui juma
jep
Your phrases are empty words…
Miten ois tällänen yskimis huijaus näin korona aikaan.
@Lucy Lusikka niin se sano että miten ois.. Ei että noi oli siel nyt
@Lucy Lusikka 🤦♀️
@Lucy Lusikka Luetun ymmärtäminen
Loisto idea
Totta
Ne huijas ihan selvästi. Ja tyyliin ne muutkin katsojat ihmetteli että miks joku yskii oikeiden vastausten kohdalla.
jep!
mhm
Samaa mieltä
jep
Nii
Tämmöisiä videoita lisää , hyvää työtä Roni😊
Mun mielestä he huijasivat
Samaa mieltä
@@phantomcolors Olin just laittamassa samaa mieltä mutta taisit ehtiä ensin😅
If he was truly concerned about the future of the Free World, he wouldn't be making such inflammatory remarks.
Ois jännä jos joku Suomes yrittäis tätä xd
Se on tapahtunu mutta se kuitenkin kusi
jep
eikös se nykyne ennätys oo tyylii 60k
Niinpä muuten Charles Ingram oli majuri mutta nykyään se on upseeri
Jep
Oli selvä huijaus ku se nainen sanoi ilman että epäröi mutta Charles sanoi että "En oo koskaan kuullu Creg Davidisda" "yskäys" "Se on Creg David"
Tää oli muute yks sun parhaimmist videoista!😄Oot tosi ihana,positiivine,ja aina videoilla ilonen ja inspiroiva.🙂♥
Hyvää uuttaa vuotta Roni! Sä ainavaan jaksat tehä meille näitä videoita. Sun videoista tulee aina hyvä mieli ja niitä on kiva kattoa. Sä oot mun mielestä paras tubettaja ikinä! Jatka samaan malliin videoiden tekemistä. Äläkä koskaan lopeta videoiden tekemistä
Jep
Ronin ja mikkun olis varmaan myös tarvinnut sitä treentilaitetta😅
Ei ku Miklu menee yskii sinne xD
Mp jad3
@@arx5612 mikä?
HYVÄ VIDEO!
@@vernerimakila3030 jade
hyvää uuden vuoden alkua (?) roni! :) sun videot paransi 2020 vuotta paljon, thanks :)
"Kertokaa jos haluutte aihevideoita lisää" Eiköhän jo vuosien ajan nää näyttökerrat oo jo näyttäny että halutaan
Sun videot on mun mielestä parantunut paljon tälle vuodelle :) Kiinnostavampaa sisältöä ainakin, jatka samaan malliin!!
Uskon ite että ne huijas :D
Vihdoin ronin hiukset on kasvanut takasin... Ronillle ei sovi kalju!!!
Jep
Eik sen edellisen videon pitäny olla tän vuoden vika video.
Se sano et tää on pränk
Nii
En valita 🥴
Sanoit että viime video oli sun viimeinen tältä vuodelta
Jep
Nii
Niin. Mut eihän tää nyt haittaa😀
Niin
Roniin ei kannata näimmä luottaa
Eikös siinä Suomi versiossa ole kans ihmiset ensin olleet että ei ole kuullut tietystä vastaus vaihtoehdosta ja sen jälkeen vastannut sen ja se on ollut oikein monia kertoja.
Niin, kai ymmärrät, että sinulla on myös mahdollisuus vastata oikeinkin, jos vain hyvä tuuri käy 💁🏿♂️
Huijausta ilmassa.. Hyvä aihe, Roni! Onnellista uutta vuotta 2021 sinulle.
Tämä on kyllä aina yhtä viihdyttävä video vaikka olenkin sen jo katsonut useaan otteeseen!
Kiitos kun teit tästä videon👏 oon kuullut tosta huijauksesta ennenkin, mut vihdoin ymmärrä, et miten se tehtiin 😁
En tiiä miks mut tää oli jotenkin todella kiehtova ja viihdyttävä video. Hyvä Roni! Hyvää tulevaa vuotta kaikille!
Tee siitä iskusta video seuraavaks :)
@Miksu Muksu Tämä juttu oli yhtä vanha
@@pelimieli378 WTC iskuista on vaikka kuinka paljon videoita tästä ei niin paljoa
@@Thefinnisher23 Totta ja en oo varma sopisiko se Ronin kanavan tyyliin koska aika synkkä juttu
Charles ja Diana?! Ai ne kuninkaalliset. 😂
haha
@@Piksuu perus nelson
Nää uutisvideot on ihan parhaita!!🧡
Boostatussa ääninauhassa myös kuului parin kysymyksen kohdalla Tecwen Whittockin ääni, joka pohti ja kyseli muilta fastest finger rivistön kilpailijoilta oikeaa vastausta. RUclipsssa oli ennen ladattuna kokonaan dokumentti Ingramin matkasta kohti miljoonaa haastattelujen kera, missä kuultiin 250.000£ ja miljoonan punnan kysymyksen aikana Tecwenin ääni taustalta. Syystä tai toisesta virallisen Haluatko miljönääriksi kanavan ladatussa videossa Tecwenin ääntä ei kuulla. Roni teki varmaan sen pohjilta tämän videon.
Yhdessä näistä viime vuosien Suomen Haluatko miljonääriksi -ohjelman jaksossa oli kans yks kilpailija, joka eka sano et "ei se varmaan oo toi, eikä toi, eikä toi, se on varmaan toi" mut sitten tää kilpailija vastaskin yhtäkkiä (ilman mitään perusteluja) jonku ihan toisen vaihtoehdon. Se myös voitti suhteellisen paljon rahaa. Mulle jäi tosta vähän fishy fiilis. :D
Jee uus video 😂❤️
99% kommenteista: "EiKs Se ViImE vIdEo OlLu ViKa ViDeO tÄlTä VuOdElTa?"
1% kommenteista: tämä kommentti.
Ei ees
Sun mukaan tässä videossa on vaan 100 kommenttia
@@ines_n_ yritä ymmärtää että tää on vitsi.
@@Erkkiii Kai työ tiiät mitä prosentti tarkoittaa? 0.0
@@pikkuuuu toki tiedän ja täs lukee että tämä yksi kommentti on kaikista kommentaista 1% joten 100%=100 kommenttia ;)
Tuo olisi todella helppo tuon tuotantoyhtiön leikkaa niin, että näyttää/kuulostaa yskäisyt tulevan tietyissä kohdin. He voivat jopa lisätä ne yskäisyt editoinnissa ääniraidalle ja vaimon videoille tullut yskiminenkin olisi voinut olla missä kohtaa tahansa ja leikattu siihen...
Moikka Roni🤠🤙 Oot ainoa youtubettaja jota oikeesti haluan tukea!❤ Te teette niin hyvää työtä teidän työryhmän kanssa ja näyttää että käytätte teiän työryhmän kaa aikaa ja vaivaa näihin pakko arvostaa!!🤩🤩 Katon kaikki mainokset loppuun asti.
2013: ROnI mILLoN LiSäÄ mInEcRaFtIi rObInIn KaNsSa
2021: Ronii millon lisää minee lakon kans?
Roni sun videot on parhaita.
Oot tosi kiva.
Ja hyvää uutta vuotta kaikille.🥳🎉🎊✨
Kiittironi. Isäni on sairastanut koronan ja olen ollut karanteenissa. Sä piristät korona aikaa.😆😆
Mulla oli sisko
Hä mitä se tarkottaa että mulla oli sisko
@@teawithme5810 et sen sisko kuoli):
Okei
Tereve Roni! Hyvää uutta vuotta kaikille!
"Lahjattomat harjoittelee"
Ei ei, roni se ei mene silleen...
tää oli tosi hyvä video! :) tee lisää aihevideoit, nää on kiinnostavii🤠💅🏻
oot niin symppis 🥺 tällasia videoita lisää!
Todella kiinnostava video. 👏🏻
Tee ihmeessä lisää aihevideoita! 😁
Niimpä, olisi kiva jos tulisi lisää tälläisiä
Hyvä video
Sä kyl osaat tehä niin hyvin tälläsiä aihe videoita! Ja ne kyl huijas
Onnellista uuttavuotta kaikille. 🎊
Ps Roni oot paras. 👌
Nimi kirjotetetaan isolla alkukirjaimella, eli ei roni vaa Roni.
@@ines_n_ ketään ei kiinnosta noin paljoo
@@ines_n_ ja virke päättyy pisteeseen. Vinkki vaan sullekki.
Samoin sulle onnellista uuttavuotta kaikille ps roni on kyllä ihan paras
@@ines_n_ no voi anteeksi jos pieni virhe suututtaa niin paljon
Roni lisää aihe videoita ne on parhaita❤️
Oho yllätyin että tuli viel uus video😯🤩
Omg paras video❤️nyt on tosi kiinostavaa👍👍
Moi Roni! Arvaappa mitä!
Oon kattonu sun kaikki videot ja seurannu sua siitä lähtien kun alotit tubaamisen! 😅 Mustatko esim sen videon: minecraftia robinin kanssa😂😆
oon saanu inspiraatiota sulta ja oon alottanu itekkin tubaamisen! Teen tubeen leego videoita! 😁 Teen ensimmäisen lego videoni kun mulla on 45 tilaajaa! 😁
+älä lopeta ikinä youtubettamista! Oot paras! 😁💪
Oon samaa mieltä kun Roni ja todella hyvä video. Tee lisää tän kaltasia videoita
Yskäys* "ei" No eikö se nyt ole aivan selvä merkki?
Hyvä video :DDD (edit) must tuntuu et kyl ne huijas
Eikö sulla tullu jo vika video tänä vuonna, mikä tää nyt on?
No sitä mäki mietin
Nii
Jep
Pränk
ei oo niin iso asia kyl
Hyvää uuttavuottta Roni!!😎✨
Aika selvää ku oikeen kysymyksen kohdalla aina yskäsee. Miten toi yleisö ei paikan päällä ymmärtäny :D
Hyvää Uutta Vuotta Roni!
Mä joka on kattonu sun videoita silleen 5 vuotta😂👌🏽hyvää uuttavuotta Roni ja muistakaa syödä paljon herkkuja(LOL)
Nyt oli tosi mielenkiintoinen video!!👍🏻 Jatka samaan malliin Roni!🤩
LEGENDAN MUKAAN RONI BACK VASTAA TÄHÄN KOMMENTTIIN!
Eipä sittenkää
Legenda tais olla väärässä
@@jemuzzi sen takia tätä kutsutaan legendaksi.
Se edellinen video piti olla tän vuoden vika video :D
No vau
Lisää uutis videoita.
Tää on oikeesti tosi kiinnostava aihe :D
Lisää tälläsia videoita!!
Ketkä oli jo kuullu tästä 🙋♂️🙋♀️
👇
Kaikki
hyvä video! lisää näitä uutisia tai jotai!!!!
ite olisin tehny saman :D
Tervehdys toveri👋🏻🤠
@@maastonakki1236 huutista
Mahtava video ja todella mielenkiintoinen aihe
Roni vois olla miljonääri juontava. Se osaa selostaa niin hyvin.☺️
Tooosi hyvä video. Kiitos Roni.
En usko et ois sattumaa. Uskon et he ovat syyllisiä.
Nii, ja varsinki se
:(Yskäys) ja sitte NO
Mm...
@@iida23 mikä vitun :(yskäys)
@@kerosiima Se kun se yskäs ja sitten sano että ei sen väärän vastauksen kohalla
Jännitti koko videon aikana jotenkin🥲 oot paras!! Piristät mun päivää ja jatka samaan malliin😜🥳
"Charlesin vaimo ja hänen vaimonsa..."
Kiitos Roni. Tämä oli tosi mielenkiintoista!
2:42 Näänkö harhoja vai onks tää monican kämppä? :D
Frendit on paras ohjelma ikinä!!❣️
Näyttäs vähä siltä🤔
Juu onhan se
En ollu näköjää ainoo joka huomas
Nää aihevideot on kyllä tosi mielenkiintosia ja hyviä!
Jep!
Tykkään näistä aihevideoista :) voisitko jollain videolla puhua sähkömagneettisesta pulssista. Se voi tulla milloin vaan ja se voi tuhota kaikki maailman sähkölaitteet, jos niitä ei kääritä folioon (aika scifiä ainaki mun mielestä)
Rakastan näitä ”uutis” videi♥️♥️♥️♥️♥️
Miksei Diana menny pelaamaan jos kerran ties ne vastaukset.
@koopeevee ei siihen aikaan ihmisillä yleensä ollu älypuhelimia ja googlea kännyköissä
@koopeevee on täällä fiksua porukkaa
Itse tykkään paljon aihe videoistasi ja olen pitänyt myös paljon roni back showsta koska teet ne niin rennolla tyylilläsi josta pidän!
Omasta mielestäni he kyllä huijasivat, mutta oikeudessa ei siihen todellakaan ollut riittävää näyttöä tuomioon, sillä yskäisyt olisivat aivan yhtä lailla voineet olla sattumaa. On sarjan tuottajien syytä että tälläinen mahdollistetaan.
Kyllä ihan Selkeä oikeusmurha,"Beyond reasonable doubt"ei täyttynyt
Kiitos parhaasta videosta
Voitko tehdä sellasen videon jossa yrität
Tehdä rudiikinkuution samalla kun ajat ykspyöräsellä(koska miks ei)Ps teet hyviä videoita😀
Tuli just jouluna katottua C Moresta Quiz -niminen sarja jossa just perataan tää keissi aika hyvin. Katselusuositus 👌
Mikä seuraavista ei ole maa?
A: Englanti
B: Skotlanti
C: Wales
D: Iso-britannia
D
Roni sun videot auttaa mua nukah tamaan tosi hyvin kiitos 😴😴😴😴😴😴🥱
Jos tuo tosissaan on huijaus, niin onhan tuota edes vähän arvostettava😂 Don't hate the player, hate the game.
Kattokaa video ihan viime sekunttiin loppuun! Nään tosta varmaan painajaisia
Tää tuli 1min sitte ja 41 kommenttia!😂
Ok
hyvä video ja mielenkiintoinen aihe. näitä lisää!
Tulin just ulkoonta ja sain sit heti ilmoituksen sun vidistä niin voin nauttia nyt sängyssä tästä videosta
Oli kyl tosi kiinnostava ! Lisää näitä
RUclipsttajat on aina luovimmillaan otsikoiden kanssa kun on vuoden viimeinen video. Clickbaitit kehiin.
kiinnostava video!
Hauska fakta: Kun tämä kommentti julkaistiin, se oli 3% kaikista tämän videon kommenteista
voitko tehä videon missä reagoit minecraftia robinin kanssa videoihin😃
Jännästi tehty video aiheesta jonka olin jo unohtanut joten jännitys säilyi loppuun asti. Tottakai olisin myös tuominnut pariskunnan, niin selvältä näyttää huijauksen merkit. Ihmettelen vain sitä että miten vaimo tiesi niin paljon oikein. 😁
aika hurja tarina! tosi hyvä aihe, lisää tälläisiä kiitos
Oli kyllä hyvin kerrottu ja rytmitetty 👍
Voitko tehdä taas videon, jossa pelaat quick drawia? 😉 P.S. Oot hyvä tubettaa❤
Ehkä se edelline video olikin vuoden vika, mut Ronin ajanrakenne on erilainen 🤔 Ehkä me ollaan kaikki menneisyydes ja/tai Roni jo Tammikuus =0
Niinpä...😂
Oli iha paras vidi😃😍😍
0:55 hänen vaimonsa diana sekä hänen vaimonsa beli😅
sen vaimon veli ei mikää vitun beli🤦🏼♀️
@@moimoi-vz5om aa okei
näitä lisää kiitos :)