On oma aito itsensä ja sanoo mitä itse haluaa. Se on helppoa se. Jouni ei ole sarkastinen hirveesti. Yleensä on enemmäm sarkastinen. Tässä Jouni on hieman väsynyt aikaisen aamun takia mutta silloin on aidoimmillaan kun väsyttää. Hieno haastis, KT:n paras levy. Se on kokonaisuudeltaan niim vitun hyvä. Täynnä erilaisia biisejä. Frendi soitti Hornankattilan ja se oli niin hyvä että löysin bändin. Hornankattila on raskasta ja puoli progea. Sanoitukset ovat jänniä sillä se ei ole negatiivinen biisi vaam positiivinen. Vinyylijulkaisua odotellessa!
Musiikkia ei voi oikeestaan arvostella, minusta melodia, ja sanoitus ei soi yhteen, ja tämä on vain minun mielipiteeni. Jouni kyllä osaa, mutta, kuten sanoin melodia, ja sovitus on jotain, jonka joku handlaa. Tietysti sovittajalla ei aina ole vapaat missiot, sanoittajalla ja säveltäjällä on omat näkemyksensä, yhteispeliähän musiikinteko on.
Tämä levy on täynnä erilaisia biisejä ja on bändin paras. Soitellen sotaan tuli kyllä luukutettua paljon aikoinaan! Single versio on parempi kun lopussa on hidas osuus leikattu pois.
Ei se ole niin paska kuin väitätte. Monta kertaa tuli sellainen myötähäpeä tunne haastiksen aikana? Ei kertaakaan. Kertokaa timestampeilla juontajan vittumaisuus.
Hynynen istuu aamu-telkkariin niinku silakka täytekakkuun. :D
Väsyneenä saa aitouden esiin!
Hardi!
hynyin!
sarkasmii karjalast. et helppo hommeli tms.
On oma aito itsensä ja sanoo mitä itse haluaa. Se on helppoa se. Jouni ei ole sarkastinen hirveesti. Yleensä on enemmäm sarkastinen. Tässä Jouni on hieman väsynyt aikaisen aamun takia mutta silloin on aidoimmillaan kun väsyttää. Hieno haastis, KT:n paras levy. Se on kokonaisuudeltaan niim vitun hyvä. Täynnä erilaisia biisejä. Frendi soitti Hornankattilan ja se oli niin hyvä että löysin bändin. Hornankattila on raskasta ja puoli progea. Sanoitukset ovat jänniä sillä se ei ole negatiivinen biisi vaam positiivinen. Vinyylijulkaisua odotellessa!
Musiikkia ei voi oikeestaan arvostella, minusta melodia, ja sanoitus ei soi yhteen, ja tämä on vain minun mielipiteeni. Jouni kyllä osaa, mutta, kuten sanoin melodia, ja sovitus on jotain, jonka joku handlaa. Tietysti sovittajalla ei aina ole vapaat missiot, sanoittajalla ja säveltäjällä on omat näkemyksensä, yhteispeliähän musiikinteko on.
saakelin hyvä biisi toi soitellen sotaan.
Tämä levy on täynnä erilaisia biisejä ja on bändin paras. Soitellen sotaan tuli kyllä luukutettua paljon aikoinaan! Single versio on parempi kun lopussa on hidas osuus leikattu pois.
Hynynen EI osaa laulaa!!
Känni musaa juopoille!
Helppoa laulaa kun ei tarvitse pysyä nuotissa. Jokainen noin keskiarvometallimies osaa Jounin tasolla laulaa.
fyyyyc
Kiitos kommentista ja mukavaa päivänjatkoa!
Tää juontaja on kyl nyt aika hanurista verrattuna siihen muijaan
Tää tyyppi vetää ihan hyvin. Ei mulle jäänyt mitään huonoa vibaa jounnosta. Tyyppi kysyi mitä oli sentään miettinyt. Hyvä YLE 2011!
Tekis mieli vetää tota juontajaa turpaan
Ei se ole niin paska kuin väitätte. Monta kertaa tuli sellainen myötähäpeä tunne haastiksen aikana? Ei kertaakaan. Kertokaa timestampeilla juontajan vittumaisuus.
Kommentti 10v sitten, vastaus 10kk sitten. Täs on jotai pyhää tunnelmaa
Hah :D asun ton vesitornin takana joka näkyy tuolla 1:44
älä jauha paskaa
Kaikki tän Hönösen haastattleut noudattaa samaa kaavaa. Virnistelyä, väsähtänyttä vitsailua ja teini-ikään kuuluvaa viinanjuonnilla kehuskelua.
et vain ymmärrä hynystä.
Aito mies ja puhuu suoraan. Sun provo oli sentään vähän piilotettu. Yritä uudestaan ja vinkki: konkretia auttaa trollia yleensä.
Viinanjuontia ei mainittu sanallakaan tässä haastattelussa. Kannattaa ensin katsoa ja vasta sitten kommentoida.
Tää haastattelija on ihan pihalla koko genrestä, eikö nyt parempaa olisi löytynyt
Suolaselkä haistattelee ensi kerralla.
hautaan...
Avoin hauta ja Mokoma. Sitä vissiin hait?
paskaks lavalla ja yleisöö
SinäTuubaPaska Jounista ja bändistä. Paskaahan meinasit?