Hirsinavetan yläpohjan eristäminen
HTML-код
- Опубликовано: 28 сен 2024
- Syksyn viileät kelit ovat saapuneet ja on aika ottaa hirsinavetan yläpohjan eristäminen työn alle! Jamppa meinasi ensin tehdä vinttiin tarvittavat eristeet itse. Puolikkaan säkillisen jälkeen hän tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja päättikin hankkia purut valmiina. Eristeet haetaan Jampan uskollisella Touranilla ja peräkärryllä. Kärryn rajallinen kantavuus aiheuttaa sen, että edessä on useampia edestakaisia reissuja ennen kuin kaikki eristeet on saatu vintille.
Kun kuivikekutterit on saatu vihdoin perille ja eristystyö alkaa, Jamppa kohtaa uuden haasteen. Kutterinlastut ovat paakkuuntuneet tiukasti paaleihin, eikä homma suju aivan kuten oli alun perin suunniteltu. Mutta pienistä ei lannistuta vaan otetaan käyttöön pieni kirves. Pienikokoinen kirves osoittautuu kuitenkin riittämättömäksi, niinpä on otettava käyttöön kunnon pitkävartinen kirves, jolla työ alkaa viimein sujua. Paali kerrallaan purut levitetään paikoilleen, mutta viimeinen silaus on vielä tekemättä - purujen tiivistäminen. Jamppa tarttuu tuumasta toimeen ja päättää polkea purut paikoilleen jaloin, varmistellen eristyksen tiiviyden.
#ainolanjamppa
Kummelissa oli joskus tamppooja se tamppas lunta. Olen aina tykännyt raskaasta työnteosta, tuota olisin kattonu kauemminkin.🤣🤓
Olisikohan paalit saaneet kosteutta siinä rotosen takapihalla kun taivas alla Pohjolan hallissa säilötään väärää tavaraa
En tiiä olisko sitten hajonneen paalin loppu möyhennys jollain poravispilällä. Saapi ilmavata. Vaan en tiiä kun kommentoin jo ekan paalin kohalla. Tul työmaa tuosta näköjään.
Jampalla oli kirveellä töitä
Kova mies olet.👍👍
Korvoon ja porakoneeseen vispilä.Poravispilällä ite joskus ajellut kutteripaalua rikki.Samalla konstilla sai puhallusvillasta ilmavata kun joskus sitä pienenmäärän levittelin.
Eikö ole lähistöllä mitään höyläämöä,että olis saanut kutterinlastua?On sulla aika työmaa 🙈
Jamppa pelaa tosi elämän minecraftia🤣
Lyö kirveen hamaralla niin murskautuu hajalle helpommin
Ei oo puuputket lyhyt ikäisiä. Kestävät vuosikymmeniä.
Juu ei tuo paalipuru oikein leviä. Meniskö oksasasilppurilla😊
Kyllä nyt lämpö pysyy ja kesällä toimii toisin päin 😊 oli sullakin nyt homma
Selluvillapuhaltimella mahtas onnistuu, tarviis kaks ukkoa ja olis lohkottava kuitenkin koneeseen. Paljonko paalille jäi hintaa
Ei sattunu videolla korvaan, mutta miksi purueriste? Onhan se perinteinen, mutta kehitys kehittyy. Purun lambda-arvo on aika huono verrattuna puukuitueristeisiin.
Kyllä nostan sulle hattua (lippistä) monta kertaa. Nuorempana kun olin raksoilla apparina, jouduin tekemään juuri tuonkaltaisia hanttihommia mitä oikeat ammattitimpurit eivät suostuneet tekemään. Mutta ei se mitään, kaikesta oppii jotakin. Niinkuin nyt sinäkin.
Eikä tainnut sitä viikkoa mennä, mitä uumoilit. Hyvä tuli ja ilmeisesti halvimmalla.