Löysin taas vuosien jälkeen "vahingossa" nämä Pasin touhut. Viimeksi youtubesta 2000-luvun puolivälin hujakoilla kaverin luona tuli katseltua jokunen video mm. joku "iloiset kalapuikot" ruokavinkki -video on hämärästi muistikuvissa. RUclips siis ehdotti videoitasi nytten. On tullut nyt viikonloppuna katseltua perjantaina ja lauantaina videoitasi enemmänkin ja hyvää ja ennen muuta aitoa viihdettähän nämä on. Selkeä, kuuluva ja miellyttävä puheääni on mukava kuunnella vaikka ihan monologista arkisten asioiden pyörittelyä nämä useimmiten ovat - joukossa myös provokatiivisiakin tuotoksia mm. virkavallan kanssa asioidessa (kuitenkin silti suhteellisen asiallinen linja loppupeleissä sinulla ja ymmärrät poliisinkin tekevän vain työtään kuten valvovan koulun lähistöllä liikenteen nopeuksia - joviilisti puhut heidän kanssaan myös muistakin jutuista kuin omista törttöilyistäsi ja poliisikin näihin keskusteluihin monesti hieman ottaa osaa). Tykkään erityisesti noista "road trip" klipeistä ja sen aikana syntyneistä tajunnan virran höpötyksistä, sekä ns. kaveri videoista - joissa tapaat tuttujasi ja ystäviäsi (tämä Hanski ollut hauskimmasta päästä ja sääli kun selvisi hänen kohtalonsa videoitasi katsellessa - toisaalta onneksi näitä videoita hänestäkin on roppakaupalla tuotettu ja ne eivät mihinkään toivottavasti ole häviämässä). Voisit yrittää Pasi tulevaisuudessa erinäisiin tapahtumiin yrittää hankkiutua enemmän tekemään reportaaseja, kuten sodankylän elokuvajuhla tyyppisiin isohkoihin kekkereihin jne - varmasti saisit hyvää materiaalia tuon kaltaisistakin seteistä kyhättyä. (tiedän että rahakin sinulla rajoittaa jonkin verran toteuttamista ja projektien priorisointeja). Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että kaltaisiasi "kylähullujakin" tarvitaan ja on aina tarvittu - usein ne totuuden torvet eivät ole suuren yleisön keskuudessa niitä pidetyimpiä henkilöitä ja keräävät negatiivista julkisuutta ja lieveilmiöitäkin osakseen. Täälläkin on ollut paljon asiatonta kommentointia sinusta, sekä muualla netti pullollaan - ei muutakun pidät lipun korkealla ja jatkat samaan malliin. Ja kun videollasikin kysyit, että katsookohan kukaan tätäkään loppuun saakka niin itse voin todeta omasta puolestani että tuli katseltua.
Suorinta reittiä toki mennään.ei tuossa vaaraa ole kunhan vain katselee joka suuntaan.rontti oli vieressä jokaisen ohituksen aikana.no ihan miten vaan.kukin ajatelkoot miten huvittaa.siihen teillä on oikeus.
No sattupas mukavasti kun Pasi sano että hei nyt menee juna, tavarajuna, niin just samaan aikaan menee tavarajuna meitin torpan ohi. Semmosta semmosta.
Tohon ku sanoit et tuskin jää traumoja jos jäät junan alle. No joo ei välttämättä jää mut päivä menee ainaki vituiks. Esim muuten hyvä päivä ollu ja sit joku jää/menee junan alle nii kyl vähä ottaa päähä
Näin vanhaa videota tuskin kukaan enää lueskelee, mutta olet oikeilla jäljillä kun puutut tuohon Pasin kommenttiin. Moni veturinkuljettaja on nimittäin joutunut jättämään työnsä sen takia kun joku on jäänyt alle ja trauma on tullut. Että jos joku nyt meinaa vaikka itsarin tehdä hyppäämällä junan alle, niin kannattaa muistaa että voit pilata sen kuljettajan elämän myös samalla. Kannattaa siis valita muut keinot.
ihmiset itkee kuolevia,minua ei juurikaan hetkauta onneksi en oo ratteja ammatikseni pyörittävä... Suvun viimesimpiä jo kun ollaan on kuolema tullu liiankin tutuksi!
pasi? Pasi ei oo enää youtubessa kun se bannattiin tai jotainsellast, se tekee videoita nykyään Vimeoon. mut kaikki latailee pasin videoita uudelleen tubeen kuten tämäkin
minä katoin kokonaan! :D helvetin hyvä video niinku kaikki muutki tähän mennessä!
Löysin taas vuosien jälkeen "vahingossa" nämä Pasin touhut. Viimeksi youtubesta 2000-luvun puolivälin hujakoilla kaverin luona tuli katseltua jokunen video mm. joku "iloiset kalapuikot" ruokavinkki -video on hämärästi muistikuvissa. RUclips siis ehdotti videoitasi nytten.
On tullut nyt viikonloppuna katseltua perjantaina ja lauantaina videoitasi enemmänkin ja hyvää ja ennen muuta aitoa viihdettähän nämä on. Selkeä, kuuluva ja miellyttävä puheääni on mukava kuunnella vaikka ihan monologista arkisten asioiden pyörittelyä nämä useimmiten ovat - joukossa myös provokatiivisiakin tuotoksia mm. virkavallan kanssa asioidessa (kuitenkin silti suhteellisen asiallinen linja loppupeleissä sinulla ja ymmärrät poliisinkin tekevän vain työtään kuten valvovan koulun lähistöllä liikenteen nopeuksia - joviilisti puhut heidän kanssaan myös muistakin jutuista kuin omista törttöilyistäsi ja poliisikin näihin keskusteluihin monesti hieman ottaa osaa).
Tykkään erityisesti noista "road trip" klipeistä ja sen aikana syntyneistä tajunnan virran höpötyksistä, sekä ns. kaveri videoista - joissa tapaat tuttujasi ja ystäviäsi (tämä Hanski ollut hauskimmasta päästä ja sääli kun selvisi hänen kohtalonsa videoitasi katsellessa - toisaalta onneksi näitä videoita hänestäkin on roppakaupalla tuotettu ja ne eivät mihinkään toivottavasti ole häviämässä).
Voisit yrittää Pasi tulevaisuudessa erinäisiin tapahtumiin yrittää hankkiutua enemmän tekemään reportaaseja, kuten sodankylän elokuvajuhla tyyppisiin isohkoihin kekkereihin jne - varmasti saisit hyvää materiaalia tuon kaltaisistakin seteistä kyhättyä. (tiedän että rahakin sinulla rajoittaa jonkin verran toteuttamista ja projektien priorisointeja).
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että kaltaisiasi "kylähullujakin" tarvitaan ja on aina tarvittu - usein ne totuuden torvet eivät ole suuren yleisön keskuudessa niitä pidetyimpiä henkilöitä ja keräävät negatiivista julkisuutta ja lieveilmiöitäkin osakseen. Täälläkin on ollut paljon asiatonta kommentointia sinusta, sekä muualla netti pullollaan - ei muutakun pidät lipun korkealla ja jatkat samaan malliin.
Ja kun videollasikin kysyit, että katsookohan kukaan tätäkään loppuun saakka niin itse voin todeta omasta puolestani että tuli katseltua.
Katoin kokonaan ja oli muuten hyvä.Näitä lisää!!
👍
"ja täälä sitä mennään saatana" hahaha.. ihana...
näitä on kyllä mukava aina kattoa jos on tylsää pistää vaikka pelkän äänen kuuluu ja surffaillee interwebeissä :D
Kuka on kattonut tän alusta loppuun? :D
Minä 9v sit
Tää on kyl tosi hyvä video. Oon nyt kattonut tän neljä kertaa alusta loppuun.
Kuka katsoo vuonna 2024?
minä katsoi kokonaan. Ei silleen paha vudeo. Videot missä on muita ihmisiä kanssa on ok. Noin niin kun vinkkinä. Hyvät jutut kummiskin
katsoin :) pitkät videot mukavia :)
Klassikko pätkä. Tulee katottua kerran kuus/pariss kokonaan
Suorinta reittiä toki mennään.ei tuossa vaaraa ole kunhan vain katselee joka suuntaan.rontti oli vieressä jokaisen ohituksen aikana.no ihan miten vaan.kukin ajatelkoot miten huvittaa.siihen teillä on oikeus.
@@viheraho niihä se on. Mitä sitä turhaa kiertää jos pääsee suoral ja helpommi
tuli sitten tämäkin "katsottua" = kuuntelen samalla kun pelaan
Pasi oikee elokuvan kuvasit oli ilo katsella
kyllä.tuossahan käveltiin hennalan seisakkeen ohi ja okeiroisten ohi
No sattupas mukavasti kun Pasi sano että hei nyt menee juna, tavarajuna, niin just samaan aikaan menee tavarajuna meitin torpan ohi. Semmosta semmosta.
On katsottu kokonaan useasti... Myös kännissä 😎
jep kahtoin kokonaan
mite toi kamera menee noi vakaasti
Nuo "keltaiset jutut" ovat baliiseja ne kuuluu lähinnä tähän kulunvalvonta tekniikkaan että informoidaan ettei juna mene liian-kovaa ja niin edespäin.
Tohon ku sanoit et tuskin jää traumoja jos jäät junan alle. No joo ei välttämättä jää mut päivä menee ainaki vituiks. Esim muuten hyvä päivä ollu ja sit joku jää/menee junan alle nii kyl vähä ottaa päähä
Näin vanhaa videota tuskin kukaan enää lueskelee, mutta olet oikeilla jäljillä kun puutut tuohon Pasin kommenttiin. Moni veturinkuljettaja on nimittäin joutunut jättämään työnsä sen takia kun joku on jäänyt alle ja trauma on tullut. Että jos joku nyt meinaa vaikka itsarin tehdä hyppäämällä junan alle, niin kannattaa muistaa että voit pilata sen kuljettajan elämän myös samalla. Kannattaa siis valita muut keinot.
@@repehooJuu, samaa miettiny näissä rekkojen alle ajavissa, moni rekkakuski lopettanu hommat sellasen jälkeen…
ihmiset itkee kuolevia,minua ei juurikaan hetkauta onneksi en oo ratteja ammatikseni pyörittävä...
Suvun viimesimpiä jo kun ollaan on kuolema tullu liiankin tutuksi!
on kyllä hyvä video
Se 126 taitaa olla ratakilometri
Vipstaakilla et tästä selviä !
no juu, jotkun on aikoinaan päässyt töihin, ja sit ettikäähän kohse missä näin totetaa kaima..
rip
33:36 alkaa hanskia näkymään
eka juna oli allegro!!!!
Pasi onko sulla virallisesti yhtään omaa mukulaa?
Mä katsoin
mie kattoin hurja seikkailu):
mä katoin
Mitä kokoajan kiroilua Mies on sairas tai luulee olevansa täydellinen
Katsellu montaki kertaa kokonaan
Haluatko keksin?
pasi? Pasi ei oo enää youtubessa kun se bannattiin tai jotainsellast, se tekee videoita nykyään Vimeoon. mut kaikki latailee pasin videoita uudelleen tubeen kuten tämäkin
rip in peaces pasi
toi eläin mikä oli kuollut näytti villisian poikaselta
Pasi ja Hannu yhdynnässä :3
oikeassa olet
2 km ? mulla se menee kävellen 15 min ...
Joka toinen sana "saatana" kun Hanskille puhui..
mitä hittoa sä kävelet junaradalla? :D
Lapsellista touhua