Vuosia sitten, kun olin vielä yläasteella, oli meneillään muistaakseni historian koe ja eräs luokkalainen päästi aivan massiivisen pierun. Kovaääninen, oli kuin olisi jotain revennyt, ja lisäksi pitkä. Hän paljasti välittömästi ja koko luokka oli hetken aikaa kevyessä kaaoksessa, kun jopa tiukkapipoisen naisopettajan pokka petti täysin. Lapsuudessani olin kuullut sukulaisiltani hiivaleipäkohtauksesta, joka siis ilmeisesti juontaa juurensa siihen että kun syö paljon hiivaa sisältäviä tuotteita, suolikaasut alkaa vapautua ja sen myötä nauru on jatkuvaa ja yksi kohtaus saattaa kestää jopa puoli tuntia. Muistan menneeni lohduttamaan mummiani kun luulin hänen itkevän, mutta todellisuudessa hän nauroi vedet valuen silmistä.Tällöin kuulin ensi kerran kyseisestä kohtauksesta. Nolointa on luottaa pierunsa olevan ns hiljainen tappaja ja päästää se ilmoille kassajonossa. Sitten se onkin sellainen että kuuluu - ja kunnolla. Tiedän kyseisen tunteen. Jos meinaa päräyttää eeppisesti, kannattaa paikaksi valita tunturi ja huutaa perään "Ja tunturit raikaa!", jotta saa isommankin porukan tunnelman kevennettyä. Lähipiiristä kuultua.
Oli pilvinen päivä. Koulun viimeisenä tuntina oli historiaa ja minuutit valuivat tuskallisen hitaasti. Koulun vihdoin loputtua päätin tehdä tiukan käännöksen lähimarkettiin ostamaan jäätelöä. Jäätelö repussa lähdin tallaamaan kohti kotia tietäen saavani kohta nauttia tätä suussasulaava, jäistä herkkua. En silloin vielä tiennyt, mikä minua odotti. Aukaisin kotioven ja viskaisin ulkotakkini lattialle. Keittiön ohi mennessäni nappasin lusikan mukaan ja rojahdin sänkyyni. Raivokkaasti repäisten otin jäätelöpurkin kannen irti ja aloin nauttimaan hyistä hyväskää. Raskaan koulupäivän jälkeen tunne oli mitä palkitsevin pehmeän, maapähkinäisen ja suklaisen maun valuessa alas kurkkuani kutkutellen samalla makunystyröitäni. Purkki tyhjeni vauhdilla ja olin tyytyväinen. Mikä olisi etukäteen pitänyt kuitenkin tajuta oli se, että jäätelöä ei ollut makeutettu sokerilla, vaan keinotekoisilla makeutusaineilla. Voitte varmaan arvata mihin tämä on menossa. Hetken oleskelun jälkeen, vatsassa muljahti ja tunsin syntyneen paineen liikkuvan peräsuolessani kohti anusta. En niinkään miettinyt seuraksia, vaan päätin päästää rupan ilmoille syyttä suotta. Tämä ratkaisu oli kuitenkin elämäni kääne kohta, jota ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä. Huumavan tuoksun sijaan tunsin lämmön suorastaan valuvan tahmaisesta tähtiportistani pihoille ja valtaavan pikkuhousuni. Tällöin tajusin tapahtuneen: olin jumalauta paskantanut housuun. Perseposkiani yhteen vaivalloisesti puristaen vaapuin mitä pikimmiten vessaan paineen tunteen vain kasvaessa ja kasvaessa rektumin tienoilla. Vessaan päästyäni laskin hosut rivakasti kinttuihin ja istuin posliinin reunalle. Raivokas varpusparvi losahti pönttöön sekunnin sadasosissa, ja suuri hymy levisi kasvoille tuntiessani suoleni tyhjentyvän. Asioitteni jälkeen päätin käydä suihkussa ja vaihtaa uudet pikkupöksyt päälleni. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tarinan opetus on se, että älä koskaan luota pieruun, et ikinä voi olla varma.
About 10 vuotta sitten, tapailin yhtä kivaa mimmiä ja oltiin hänen luona. Pitkin päivää kärsin järkyttävistä ilmavaivoista ja väkisin pidättelin niitä jatkuvasti...kunnes sen seurauksena mulla turpos kivekset ja ne oli perhanan arat ja kipeet. Mun oli sit aivan pakko mennä vessaan pieremään hana päällä, tovi siinä meniki :D Enpä oo sen jälkee pahemmin pieruja pidätelly, ainakaa sellasta määrää mitä sillon 😀
3 pieruu pääsi videon aikana, itel on ainaki et jos syön sipulii ni lopputulos on paha. maininnan vois myös lisätä et koirat on joskus kovii päästää pierui, ja haisee pahalt kun vaikka sohval istutaan. muuten tosi kiva ja hauska video vaihteeks
Voihan pieru sentään kun on yllättävän mielenkiintoinen video luvassa ja tää tuli ihan yllätyksenä, että mukavaa että teet väliin tällaisia hauskojakin aihevideoita, eihän sitä kannata pidättää😅. Muuten kohta on halloween niin voisko sen kunniaksi tulla jatkoa videosarjalle katsojien mysteeritarinat? 🎃
Mun noloin pierukokemus on ollut se kun kerran pierasin ihastukseni ollessa lähellä, onneksi kuitenkin oltiin silloin lapsia ja kaikki vaan nauroimme XD
Olen laittanut taloni vessaan teoksen "Complete History of Loo", eli Vessassa käynnin täydellinen historia. Kirja sisältää tietoa asioiden toimittamisessa 3000 vuoden ajalta, ja on upeasti kuvitettu, mm. vessanpyttyjä on ennen käsin maalattu oikeastaan taideteoksiksi- lisäksi laitettu vielä miehille "tähtäyspiste". Ostin sen kirjaston poistosta 10 sentillä, ja vieraat ovat kovasti naureskelleet 🤩
Itsekkin olen itseasiassa pidätellyt pieruja, esim kerran olin laivalla systerin kanssa niin taisin pidetellä liian kauan koska kun oltiin syömässä niin maha sattu ja tais jopa tulla yhtäkkiä pieni Paukku ulos väkisin, en ees pystyny syömään normaalisti, jotain söin mut en paljoo ku maha sattu. Jatkoin pidettelyä ja välttelin sitä että vahingossakaan en päästä mitään ulos. Yritin sitten jonkin ajan kuluttua yksin yleis vessassa päästää ilmat ulos mutta se ei oikein onnistunut ku ne kaiku niin kovaa. Noh paljon myöhemmin ulkona systerini kanssa päätin sitten päästää ilmat ulos ja voitte arvata mitä kävi, tuli aivan jäätävä töräys ja se oli niin kova et se kuulosti aivan räjähdykseltä. Totta kai siinä sitten repesin nauruun ja melkein kuolin nauruun. Systerikin nauro ja mua huvitti kun päästin ilmat ulkona ulos systerin lähellä 😂😂😂😂 sen jälkeen opin etten enää ikinä tee samaa uudestaan, mutta se oli upea kokemus ja Super hauska😂 joskus nykyäänkin kun oon herännyt niin kämppä on kaikunut kovien paukkujeni takia mut eihän niit ehkä kukaan kuule XD Mut en siltikään edelleenkään uskalla töräytellä ihmisten lähellä kun en tiedä mitä he ajattelevat jos paukuttelen heidän lähellään. Mielelläni paukuttelen kauempana missä ei ole ihmisiä lähellä minua :DD
Nyt oli mahtava video. Pieruhuumorin ystävänä paljon noista faktoista oli jo mulla tiedossa ennestään mutta tuli paljon uutta hauskaa tietoa kuten tuo oikeusjuttu ja lentokoneessa pierekelyn seuraukset. Ja on ihan pakko kertoa pari hauskaa pierutarinaa. Oli elokuun viilenevä ilta, ilmassa jo syksyä kun oltiin kaverin kanssa jakamassa landeringillä ilmaisjakelulehteä. Autona oli pieni maasturi ja molemmat sivuikkunat auki. Mitä lienen päivän aikana syönyt kun kaasun muodostus oli aika massiivista. No siinä sitten päästelemään "helpotuksen huokauksia" ulos. Kohta kaveri kääntyy mun puoleen ja kysyy: piereks sä? Mä siihen et: joo, kuin? vastaus: No kun tääl on niin paha haju et mulla on kyyneleet silmissä. Tuohon aikaan mä käytin paljon musta-valko väriyhdistelmää vaatteissa niin sain lempinimeksi sitten Skunkki. :D Toinen kerta oli kun hyppäsin punkkaan ja käännyin mahalleni, töräytin sellaisen paukun et vieressä ollut koira lähti karkuun. Olen myös miettinyt et miksi pieruhuumori on niin ala-arvostettua huumoria. No taitaa vastaus olla se et kaikki me piereskelemme, toiset hyvin, toiset huonosti ja toiset hyvin huonosti mutta jopa se hienostomuija paukuttelee ja samoin se laitakaupungin kulkija. Joten liekö sitten tämä syynä siihen et paukuttelua ei niin arvosteta huumorina kun kuka tahansa voi pierulla viihdyttää mikäli se pieruhuumori nyt sattuu kolahtamaan. Itsellä kolahtaa.
Nyt tuli yllätysvideo😊 Pieru on tietynlainen salailun aihe mutta todella myös vitsien aihe.Hirveimpiä on erilaisten leikkausten jälkeen kun sitä ilmaa on sisuksissa hitokseen,muttei osaa ulos.Tuskallisia hetkiä.Joskus on sairaalassa reilusti sovittu ettei huoneessa tarvitse paukkuaan pidättää kenenkään,koska on tosi kurja olla.Toki jotain Cuplatonia voi ottaa muttei välttämättä auta.Eihän se kivalle tunnu jos jossain tilassa,esim hississä joku heittää leijan...siinä sitä vilkuillaan sitten.Erityisesti jos haju on luokkaa,tukka lähtee ja kellot pysähtyy.... Mutta,sanonta on ,joka pieruaan piättää,siinä on muutakin vilunkia.Vaikeita päätöksiä 😂😂😂 ps.hyvin piti pokka siulla 😀
Ystävä työpaikalla meni ulos pieraisemaan ja päästeli kunnon paukut. Hän ei huomannut että oven luona oli eräs kollega tupakalla. Mies sai mojovat naurut ja ystävä nolostui.
Tekistkö tähän jatko osan, jossa käyt läpit mitä vaikuttuksia ja/tai mahdollisia vaikutuksia on, jos ihminen yrittää vääntää esim. leijan ja/tai pahan haijusen, kovan ja pitkän kestävän pierun. Eli lyhyemmin sanottuna yrittää hallita pierun sellaiseksi jonka itse haluaisi päästää? Tää oli kyllä huvittava ja miellenkiintoinen video, tän aikana kyllä vähän naureskelin hiljaa ittekseni.
Hei, teeppä Petteri video siitä miten varaudutaan sähkökatkoihin ja lähinnä millä korvataan sähkölaitteet sähköjatkojen aikana (puhelinlaturit, jääkaappi, pakastin, vesi ym
Siinäpä jämäkkä video. Ehkä kakkososassa voisi kertoa myös herra Pujolista, kuuluisasta pierutaiteilijasta ja pohtia miten hänen taiteilijanimensä petoman on päätynyt myös Katri Helenan taustabändin nimeksi.
Kaikki muu tuntui aivan oikealta, mutta minä pieruja poltelleena en oikein osaa mieltää miksi se olisi vaarallita, tuolla paksusuolessa ei juurikaan ole happea jota tarvitaan pierun palamiseen joten tuli ei tunnu kyllä etenevän peräaukkoa pidemmälle. Minä olin joskus sairaalassa paksusuolen tähystyksessä, ja siinä sen kameraputken liikuttelun aikana lisätään koko ajan ilmaa suoleen että saadaan se suuremmaksi ja kuvattua paremmin. Tuon operaation jälkeen on paksusuolessa todella paljon ilmaa ja joutuu pitkän aikaa piereskelemään jatkuvasti.
Pierun nopeutta on mitattu kahdella tavalla. Mitta-asteikko taakse, ja pieraistu lämpökameran kuvaan. Siinä pieru näkyy selkeästi ja lämpimien ilma-aaltojen etenemisnopeus voidaan laskea takana olevasta mitta-asteikosta. Toinen tapa on lisätä talkkia B-rapun eteen ja tehdä sama temppu ihan tavallisen kameran edessä. Kun hidastettuna katsoo mistä mihin on etäisin pieruaalto edennyt, voidaan laskea freimien määrästä se, montako freimiä on tarvittu, että pieru etenee tietyn matkan.
Täytyy tunnustaa, että jätin kerran yhden miehen sen takia, kun hän ei voinut pidättää pierujaan. Olin alkuun aika hämmentynyt siitä kun hän päästeli estottomasti pärinäpieruja, mutta sitten kun hän piereskeli myös ruokapöydässä, ymmärsin ettei hän pystynyt pidättelemään niitä. Hän ei selitellyt sanallakaan miksi hän pierskeli, vaan oli niin kuin mitään ei olis tapahtunut. Myöhemmin ajattelin, että ehkä hänellä oli helicobakteeri. Olin kuitenkin niin kiusaantunut näistä pieruista, etten halunnut tavata häntä enää. En kehdannut sanoa hänelle, että ero johtui pieruista.
Hahaha. Ei piereskelyssä mitään pahaa ole. siitä vaan kun töräyttää vaan. Mutta on yksi paikka missä en hyväksy paskantamista, se on ruokapöytä taikka ruokailu. Piereskely ruokailun aikana on vähän sama kun menisit syömään hyvää ruokaasi haisevaan ulkohuussiin. Mä en hyväksy ja multa jää ruoka syömättä jos joku piereskelee kun syödään. Sipsien tai muiden naposteltavien kohdalla tilanne on toinen, se napostelu ei ole päivän ravinto-annos eikä vatsan täyte joten leffa-iltana cokiksen ja sipsien aikana päästetty törtti ei haittaa ollenkaan.
Välillä mun pierut haisee niin pahalle että täytyy laittaa ikkuna auki kun ei kestä omia pierujaan. Kissakaan ei kestäisi sillon olla lähelläni. Minä olen satunnais pereskelijä. On hetkiä jolloin tulee monta pierua peräkkäin ja on hetkiä jolloin ei pieräise. Esim tänään en ole piereskellyt kertaakaa. Kerran heräsin aamulla siihen että olin pieraissut peiton alla. Ihmettelin oliko kissa tehnyt jonnekin asuntoon kakat. Syy selvisi että olin peiton alla pieraissut voimakkaan pierun joka haisi niin vahvalta että heräsin siihen.
Sanotaanko näin 1-2 kertaa viikossa alkaa röpöttää aikaa saakelisti iltaisin ja nuo maitotuotteet saattaapi olla syypäänä. On tullu huomattua muitakin ruoka aineita mitkä saa suolen toimimaan liiankin hyvin.
”Se joka pierua pidättää, on sillä jotain muutakin salattavaa”
Ja jos pidättää, niin se kiipeää selkärankaa pitkin aivoihin, jossa se muuttuu paskapuheeksi.
@@aleraku9642 😂😂😂😂😂
Prööööööööt
👍👍👍
@@matteo3560 apua🤣 mulla on tossa nappi jossa lukee "käännä kielelle englanti" ja painoin sitä ja siinä luki "good night"
Tää oli hauska ja mielenkiintoinen video! 😂 Ei hirveesti kyllä innostais olla pierun hajujen analysoija...☠
Joo ei oo alanvaihto mielessä
Ei voimuuta ku ihmetellä miten sait tämänkin aiheen kuulostamaa todella hyvältä, olipa mielenkiintoinen juttu👍
Vuosia sitten, kun olin vielä yläasteella, oli meneillään muistaakseni historian koe ja eräs luokkalainen päästi aivan massiivisen pierun. Kovaääninen, oli kuin olisi jotain revennyt, ja lisäksi pitkä. Hän paljasti välittömästi ja koko luokka oli hetken aikaa kevyessä kaaoksessa, kun jopa tiukkapipoisen naisopettajan pokka petti täysin.
Lapsuudessani olin kuullut sukulaisiltani hiivaleipäkohtauksesta, joka siis ilmeisesti juontaa juurensa siihen että kun syö paljon hiivaa sisältäviä tuotteita, suolikaasut alkaa vapautua ja sen myötä nauru on jatkuvaa ja yksi kohtaus saattaa kestää jopa puoli tuntia. Muistan menneeni lohduttamaan mummiani kun luulin hänen itkevän, mutta todellisuudessa hän nauroi vedet valuen silmistä.Tällöin kuulin ensi kerran kyseisestä kohtauksesta.
Nolointa on luottaa pierunsa olevan ns hiljainen tappaja ja päästää se ilmoille kassajonossa. Sitten se onkin sellainen että kuuluu - ja kunnolla. Tiedän kyseisen tunteen.
Jos meinaa päräyttää eeppisesti, kannattaa paikaksi valita tunturi ja huutaa perään "Ja tunturit raikaa!", jotta saa isommankin porukan tunnelman kevennettyä. Lähipiiristä kuultua.
AIvan mainioita tarinoita :)
@@pmikkonen Muokkasin tohon vielä pari kun olin ne unohtanu xD
Nyt oli niin hauska video, oli pakko naureskella välillä:) Kiitos videosta:)
Välillä nauratti itseäkin :)
Nyt on kyl mielenkiintoinen video 😂
Tämän videon aihe on perseestä. Kiitos!
Kova
Oli pilvinen päivä. Koulun viimeisenä tuntina oli historiaa ja minuutit valuivat tuskallisen hitaasti. Koulun vihdoin loputtua päätin tehdä tiukan käännöksen lähimarkettiin ostamaan jäätelöä.
Jäätelö repussa lähdin tallaamaan kohti kotia tietäen saavani kohta nauttia tätä suussasulaava, jäistä herkkua. En silloin vielä tiennyt, mikä minua odotti.
Aukaisin kotioven ja viskaisin ulkotakkini lattialle. Keittiön ohi mennessäni nappasin lusikan mukaan ja rojahdin sänkyyni. Raivokkaasti repäisten otin jäätelöpurkin kannen irti ja aloin nauttimaan hyistä hyväskää. Raskaan koulupäivän jälkeen tunne oli mitä palkitsevin pehmeän, maapähkinäisen ja suklaisen maun valuessa alas kurkkuani kutkutellen samalla makunystyröitäni.
Purkki tyhjeni vauhdilla ja olin tyytyväinen. Mikä olisi etukäteen pitänyt kuitenkin tajuta oli se, että jäätelöä ei ollut makeutettu sokerilla, vaan keinotekoisilla makeutusaineilla. Voitte varmaan arvata mihin tämä on menossa.
Hetken oleskelun jälkeen, vatsassa muljahti ja tunsin syntyneen paineen liikkuvan peräsuolessani kohti anusta. En niinkään miettinyt seuraksia, vaan päätin päästää rupan ilmoille syyttä suotta. Tämä ratkaisu oli kuitenkin elämäni kääne kohta, jota ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä.
Huumavan tuoksun sijaan tunsin lämmön suorastaan valuvan tahmaisesta tähtiportistani pihoille ja valtaavan pikkuhousuni. Tällöin tajusin tapahtuneen: olin jumalauta paskantanut housuun.
Perseposkiani yhteen vaivalloisesti puristaen vaapuin mitä pikimmiten vessaan paineen tunteen vain kasvaessa ja kasvaessa rektumin tienoilla.
Vessaan päästyäni laskin hosut rivakasti kinttuihin ja istuin posliinin reunalle. Raivokas varpusparvi losahti pönttöön sekunnin sadasosissa, ja suuri hymy levisi kasvoille tuntiessani suoleni tyhjentyvän.
Asioitteni jälkeen päätin käydä suihkussa ja vaihtaa uudet pikkupöksyt päälleni. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tarinan opetus on se, että älä koskaan luota pieruun, et ikinä voi olla varma.
Pierasin samalla kun katsoin tätä videota, helpotti, kiitos 💨
About 10 vuotta sitten, tapailin yhtä kivaa mimmiä ja oltiin hänen luona. Pitkin päivää kärsin järkyttävistä ilmavaivoista ja väkisin pidättelin niitä jatkuvasti...kunnes sen seurauksena mulla turpos kivekset ja ne oli perhanan arat ja kipeet. Mun oli sit aivan pakko mennä vessaan pieremään hana päällä, tovi siinä meniki :D Enpä oo sen jälkee pahemmin pieruja pidätelly, ainakaa sellasta määrää mitä sillon 😀
mies puhuu pieruista, mutta ilme pysyy tyynenä vaan :DD
Katoin samaa et ihan pokalla puhuu pieruista. Montakohan sataa kertaa joutui nauhoittamaan ennenkö pokka alkoi pitää?🤔😂
Näytän sit tän videon mun kavereille ku jos seuraavan kerran valittaa että piereskelen liikaa! Kiitos jälleen kerran Petteri😁
Kyllä, päästin pierun videon aikana, onnistuin tehtävässäni
Mahtava suoritus!!! Kertakaikkiaan!
Sama juttu😂😂💨
3 pieruu pääsi videon aikana, itel on ainaki et jos syön sipulii ni lopputulos on paha. maininnan vois myös lisätä et koirat on joskus kovii päästää pierui, ja haisee pahalt kun vaikka sohval istutaan. muuten tosi kiva ja hauska video vaihteeks
Joo koiran haisevat pierut ovat todella tuttuja
Voihan pieru sentään kun on yllättävän mielenkiintoinen video luvassa ja tää tuli ihan yllätyksenä, että mukavaa että teet väliin tällaisia hauskojakin aihevideoita, eihän sitä kannata pidättää😅. Muuten kohta on halloween niin voisko sen kunniaksi tulla jatkoa videosarjalle katsojien mysteeritarinat? 🎃
Mun noloin pierukokemus on ollut se kun kerran pierasin ihastukseni ollessa lähellä, onneksi kuitenkin oltiin silloin lapsia ja kaikki vaan nauroimme XD
Ehkä vielä joskus :)
Mielenkiintoinen video!
Olen laittanut taloni vessaan teoksen "Complete History of Loo", eli Vessassa käynnin täydellinen historia. Kirja sisältää tietoa asioiden toimittamisessa 3000 vuoden ajalta, ja on upeasti kuvitettu, mm. vessanpyttyjä on ennen käsin maalattu oikeastaan taideteoksiksi- lisäksi laitettu vielä miehille "tähtäyspiste". Ostin sen kirjaston poistosta 10 sentillä, ja vieraat ovat kovasti naureskelleet 🤩
Tästä tulee mahtava video :)
Parhaimpia suomitubevideoita. Kiitos!
tän videon kunniaksi päästän oikeen mojovan pierun!🙂
Vois itekki
MAHTAVA VIDEO!!!!
Itsekkin olen itseasiassa pidätellyt pieruja, esim kerran olin laivalla systerin kanssa niin taisin pidetellä liian kauan koska kun oltiin syömässä niin maha sattu ja tais jopa tulla yhtäkkiä pieni Paukku ulos väkisin, en ees pystyny syömään normaalisti, jotain söin mut en paljoo ku maha sattu. Jatkoin pidettelyä ja välttelin sitä että vahingossakaan en päästä mitään ulos. Yritin sitten jonkin ajan kuluttua yksin yleis vessassa päästää ilmat ulos mutta se ei oikein onnistunut ku ne kaiku niin kovaa. Noh paljon myöhemmin ulkona systerini kanssa päätin sitten päästää ilmat ulos ja voitte arvata mitä kävi, tuli aivan jäätävä töräys ja se oli niin kova et se kuulosti aivan räjähdykseltä. Totta kai siinä sitten repesin nauruun ja melkein kuolin nauruun. Systerikin nauro ja mua huvitti kun päästin ilmat ulkona ulos systerin lähellä 😂😂😂😂 sen jälkeen opin etten enää ikinä tee samaa uudestaan, mutta se oli upea kokemus ja Super hauska😂 joskus nykyäänkin kun oon herännyt niin kämppä on kaikunut kovien paukkujeni takia mut eihän niit ehkä kukaan kuule XD
Mut en siltikään edelleenkään uskalla töräytellä ihmisten lähellä kun en tiedä mitä he ajattelevat jos paukuttelen heidän lähellään. Mielelläni paukuttelen kauempana missä ei ole ihmisiä lähellä minua :DD
Nyt oli mahtava video. Pieruhuumorin ystävänä paljon noista faktoista oli jo mulla tiedossa ennestään mutta tuli paljon uutta hauskaa tietoa kuten tuo oikeusjuttu ja lentokoneessa pierekelyn seuraukset.
Ja on ihan pakko kertoa pari hauskaa pierutarinaa. Oli elokuun viilenevä ilta, ilmassa jo syksyä kun oltiin kaverin kanssa jakamassa landeringillä ilmaisjakelulehteä. Autona oli pieni maasturi ja molemmat sivuikkunat auki. Mitä lienen päivän aikana syönyt kun kaasun muodostus oli aika massiivista. No siinä sitten päästelemään "helpotuksen huokauksia" ulos. Kohta kaveri kääntyy mun puoleen ja kysyy: piereks sä? Mä siihen et: joo, kuin? vastaus: No kun tääl on niin paha haju et mulla on kyyneleet silmissä. Tuohon aikaan mä käytin paljon musta-valko väriyhdistelmää vaatteissa niin sain lempinimeksi sitten Skunkki. :D
Toinen kerta oli kun hyppäsin punkkaan ja käännyin mahalleni, töräytin sellaisen paukun et vieressä ollut koira lähti karkuun.
Olen myös miettinyt et miksi pieruhuumori on niin ala-arvostettua huumoria. No taitaa vastaus olla se et kaikki me piereskelemme, toiset hyvin, toiset huonosti ja toiset hyvin huonosti mutta jopa se hienostomuija paukuttelee ja samoin se laitakaupungin kulkija. Joten liekö sitten tämä syynä siihen et paukuttelua ei niin arvosteta huumorina kun kuka tahansa voi pierulla viihdyttää mikäli se pieruhuumori nyt sattuu kolahtamaan. Itsellä kolahtaa.
Nyt oli hyvä video😂
En oo ennen nähnyt pieru videota RUclipsssa. Kiva kun teit.👍🏻
Piereskelin kolme kertaa tän videon aikana :DDDD
Tästä voitkin jatkaa sujuvasti tutkimaan Jari Aarnion tapausta: ruclips.net/video/CsfK8Sgf-zo/видео.html
Jee uusi video taas jälleen oot hyvä tekee videi
TIMANTTISTA kontenttia Petteri💪💪
Ilman tätä informaatiota ei voi elää!
Ei paskempaa kontenttia tällä kertaa 😅✌️
Kiva video! (Hauskakin)😂
Nyt tuli yllätysvideo😊 Pieru on tietynlainen salailun aihe mutta todella myös vitsien aihe.Hirveimpiä on erilaisten leikkausten jälkeen kun sitä ilmaa on sisuksissa hitokseen,muttei osaa ulos.Tuskallisia hetkiä.Joskus on sairaalassa reilusti sovittu ettei huoneessa tarvitse paukkuaan pidättää kenenkään,koska on tosi kurja olla.Toki jotain Cuplatonia voi ottaa muttei välttämättä auta.Eihän se kivalle tunnu jos jossain tilassa,esim hississä joku heittää leijan...siinä sitä vilkuillaan sitten.Erityisesti jos haju on luokkaa,tukka lähtee ja kellot pysähtyy....
Mutta,sanonta on ,joka pieruaan piättää,siinä on muutakin vilunkia.Vaikeita päätöksiä 😂😂😂
ps.hyvin piti pokka siulla 😀
Ompaha suomalaises hissis joku keskustelun avaaja tai hiljasuuden rikkoja 🤣
Hyvä video 😄
Kiitti!
Hauska ja samalla myös informatiivinen video!Olet kyllä monipuolinen tubettaja; Putinista pieruun ja kaikkea siltä väliltä!😄
Noihan melkein sama asia🤔😂
Hyvin tehty video!
hyvä video ja hauska 😄👍
Tuli pari kertaa tän videon aikana hunajoitua hyvä video oli😂👍
Tais videoideat loppua :D
Jep ne loppu ny!
Hyvä vidi vaik oon kattonu 10sek
Hyvä, että osaat jo sen perusteella sanoa :)
Ystävä työpaikalla meni ulos pieraisemaan ja päästeli kunnon paukut. Hän ei huomannut että oven luona oli eräs kollega tupakalla. Mies sai mojovat naurut ja ystävä nolostui.
Nyt on haisevan timatista kontentia
Kiitti
Tuli mulla yks Paukku 🤣🤣😄👌🏼
0:31 meinas pokka pettää ?
Mutta taas mielenkiintoinen video :) kiitos
Taas,aivan,mahtava,video
Mielenkiintoinen video jota ei tuskin osattu odottaa.
Luulen kans
Ei kyllä osattu
@Karkki123 Kanavan jäsenyys
Tekistkö tähän jatko osan, jossa käyt läpit mitä vaikuttuksia ja/tai mahdollisia vaikutuksia on, jos ihminen yrittää vääntää esim. leijan ja/tai pahan haijusen, kovan ja pitkän kestävän pierun. Eli lyhyemmin sanottuna yrittää hallita pierun sellaiseksi jonka itse haluaisi päästää? Tää oli kyllä huvittava ja miellenkiintoinen video, tän aikana kyllä vähän naureskelin hiljaa ittekseni.
Hei, teeppä Petteri video siitä miten varaudutaan sähkökatkoihin ja lähinnä millä korvataan sähkölaitteet sähköjatkojen aikana (puhelinlaturit, jääkaappi, pakastin, vesi ym
Videon aikana pääsi yksi ja kissakin lähti viereltä :D
Baarissa kun kysyin yhdeltä naiselta haluaako tämän paukun, ja kun vastasi kyllä, pierasin. Nainen lähti. :(
Siinäpä jämäkkä video. Ehkä kakkososassa voisi kertoa myös herra Pujolista, kuuluisasta pierutaiteilijasta ja pohtia miten hänen taiteilijanimensä petoman on päätynyt myös Katri Helenan taustabändin nimeksi.
fi.wikipedia.org/wiki/Le_P%C3%A9tomane Luultavasti maailman ainoa ja oikea petomaani. Aito kansallissankari ny ainaki.
En tiedä voiko tässä olla syy-yhteys mutta samalla tavalla kuin haukotus tarttuu niin videota katsellessa meinasi ruveta pierettämään.
kiitos petri hauskasta videosta tähän synkiin aikoihin😀
Näin mötley crüe fanina nii onpa hieno paita!
Itse nauroin videolle niin että pääsi pieru🤣😂
Pakko myöntään, että tää video oli huvittava
Voitko tehä Turun linnasta videon tai muista suomen linnoista
No nyt Petteri pieras ilmoille oikeen hauskan videon. 😂
No nyt ollaan jännän äärellä! :D
14:14 juu en mäkään😂
25-faktaa artisteista ois kova.
"Jos pierua pidättää, siihen voi kuolla" t: meiän isä
Pentukissat pieree joskus , mutta isot kissat ei.
Näitä lisää😅
Kaikki muu tuntui aivan oikealta, mutta minä pieruja poltelleena en oikein osaa mieltää miksi se olisi vaarallita, tuolla paksusuolessa ei juurikaan ole happea jota tarvitaan pierun palamiseen joten tuli ei tunnu kyllä etenevän peräaukkoa pidemmälle. Minä olin joskus sairaalassa paksusuolen tähystyksessä, ja siinä sen kameraputken liikuttelun aikana lisätään koko ajan ilmaa suoleen että saadaan se suuremmaksi ja kuvattua paremmin. Tuon operaation jälkeen on paksusuolessa todella paljon ilmaa ja joutuu pitkän aikaa piereskelemään jatkuvasti.
Pierun nopeutta on mitattu kahdella tavalla. Mitta-asteikko taakse, ja pieraistu lämpökameran kuvaan. Siinä pieru näkyy selkeästi ja lämpimien ilma-aaltojen etenemisnopeus voidaan laskea takana olevasta mitta-asteikosta. Toinen tapa on lisätä talkkia B-rapun eteen ja tehdä sama temppu ihan tavallisen kameran edessä.
Kun hidastettuna katsoo mistä mihin on etäisin pieruaalto edennyt, voidaan laskea freimien määrästä se, montako freimiä on tarvittu, että pieru etenee tietyn matkan.
Täytyy tunnustaa, että jätin kerran yhden miehen sen takia, kun hän ei voinut pidättää pierujaan. Olin alkuun aika hämmentynyt siitä kun hän päästeli estottomasti pärinäpieruja, mutta sitten kun hän piereskeli myös ruokapöydässä, ymmärsin ettei hän pystynyt pidättelemään niitä. Hän ei selitellyt sanallakaan miksi hän pierskeli, vaan oli niin kuin mitään ei olis tapahtunut. Myöhemmin ajattelin, että ehkä hänellä oli helicobakteeri. Olin kuitenkin niin kiusaantunut näistä pieruista, etten halunnut tavata häntä enää. En kehdannut sanoa hänelle, että ero johtui pieruista.
Joka pierua pidättää,se naimatta kuolee,voi olla tottakin!
Tykkääkö Petteri Gutalax-bändistä? ;)
(Nimi tulee ulostuslääkkeestä.)
Syödäänkö teidän perheessä usein hernekeittoa? 😁
Voitko tehä videon jeffrey dahmerista
Hahaha. Ei piereskelyssä mitään pahaa ole. siitä vaan kun töräyttää vaan. Mutta on yksi paikka missä en hyväksy paskantamista, se on ruokapöytä taikka ruokailu. Piereskely ruokailun aikana on vähän sama kun menisit syömään hyvää ruokaasi haisevaan ulkohuussiin. Mä en hyväksy ja multa jää ruoka syömättä jos joku piereskelee kun syödään. Sipsien tai muiden naposteltavien kohdalla tilanne on toinen, se napostelu ei ole päivän ravinto-annos eikä vatsan täyte joten leffa-iltana cokiksen ja sipsien aikana päästetty törtti ei haittaa ollenkaan.
Mutta miksi oma pieru tuoksuu hyvältä ja muiden pierut pahalta? Tähän en saanut vastausta. Hyvä pieruvideo muuten💨👍
niilo22 on tehnyt pieruvideoita jo usean vuoden ajan..
Mies joka on pieraissut videolla varmasti yli 10tuhatta kertaa..😂
Mutta mitä jos pieru tuleekin yllätyksellisen varren kanssa😅😂. Videossa on paha virhe koska ei naiset piereskele😂
Välillä mun pierut haisee niin pahalle että täytyy laittaa ikkuna auki kun ei kestä omia pierujaan. Kissakaan ei kestäisi sillon olla lähelläni. Minä olen satunnais pereskelijä. On hetkiä jolloin tulee monta pierua peräkkäin ja on hetkiä jolloin ei pieräise. Esim tänään en ole piereskellyt kertaakaa. Kerran heräsin aamulla siihen että olin pieraissut peiton alla. Ihmettelin oliko kissa tehnyt jonnekin asuntoon kakat. Syy selvisi että olin peiton alla pieraissut voimakkaan pierun joka haisi niin vahvalta että heräsin siihen.
Mielenkiintoista
kerrankin on youtuben nuorimmille fantasia -video
Oonksmä ainut jolla ei ole ongelmia pidättää pierua?
tais olla alkujuonnossa tiukkaa pitää pokka
Heh :)
siis tää on se vaihe kun Petterillä loppuu ideat kesken :D
Sanotaanko näin 1-2 kertaa viikossa alkaa röpöttää aikaa saakelisti iltaisin ja nuo maitotuotteet saattaapi olla syypäänä. On tullu huomattua muitakin ruoka aineita mitkä saa suolen toimimaan liiankin hyvin.
Kalja on paha
Like jos pieraisit ainakin kerran tämän videon aikana :D
Oho! tuli vaikken ees pidätelly..
Saanko kysyä eikös vesi koostu hapesta ja vedystä miten se vety voi leimahtaa kun se törmää hapen kanssa.😅
Vaikea selittää, mutta niin se vaan menee
moiii oot hyvä tubbaajq
Montakohan kertaa pierasin tän videon aikana😂😂
Oliko se maksimitilavuus nyt 90 vai 375 ml?
Mä päästin kaasua ainaki kahdesti tän videon aikana.
Miksi sitten isku kiveksille aiheuttaa piereskelyä?
Jouduitko kuvaamaan jotain klippejä uudelleen sen takia että olisi ruvennut naurattamaan?
Mietin tätä samaa :D
No nyt tuli kyllä video ja ihan varren kanssa😂
Huomasin vasta nyt, että laitat ovelasti logosi jokaiseen pikkukuvaan😅
Sieltä se pitäis aina löytyä 😎
Mulla oli kerran mahakipua kun pidättelin
Ja lisäx kun se tulee varren kanssa.. ! ? Semmonenki on nähty, pyykkikorissa.
"Se joka pierua pidättelee, sillä salaisuuksia on"
Oma pieru haisee parhaimmalle🤣
se jonka nimi on jimi on hyvä tyyppi
Mä piereskelen tosi vähän tänä päivänä.
Pieru... höhöhöhöö!
Useimmiten kissani pierut ovat hajuttomia. Sen huomaa silloin kun kissa on päästänyt hajuisan pierun.