voin sanoa, että tuolloin paikan päällä olleena kylmikset meni koko esityksen ajan ja kyyneleet virtasi. ❤️ tänäkin päivänä tätä kun kuuntelen niin tuo fiilis on sama kuin tuolloin.🥺❤️
3:20 Aivan uskomattoman hienosti kajahtaa Loirin ääni, en ees muista millon on viimeksi menny tämmöset kylmätväreet! Edelmann ja Loiri on kyllä täydellinen yhdistelmä!
Kaunista kuunneltavaa ❤️ Jotenki vaikea uskoa että vesku on pois keskuudestamme aivan kun oisi oman isän menettäny 😧 ehkäpä Vesku oli koko suomen kansan oma isä ketä viihdytti kansalaisiaan omalla auktoriteetillansa 😌 Jokatapauksessa hyvää taivas matkaa! 🕊️🕊️
Aivan mahtava Duo. Leffa oli hyvä. Taisi heistä tulla loppuelämän ystävät. Molemmat vetää todella hyvin. Kumpikaan ei toisen varjossa vaan samalla viivalla.
Laura Voutilaisen katse kohdassa 3:00 kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Se antaa viimeistään kylmikset, kun tuossa katseessa on ylitsepääsemätöntä kunnioitusta näkemäänsä ja kuulemaansa kohtaan.🌹❤️ Hyvää taivasmatkaa Vesku! 🙏🏻
Kertakaikkisen kaunis ja koskettava teos. Veskun monesti livenä nähneenä olen surullinen etten päässyt paikalle katsomaan. Vesa-Matilta herkkä ja tunteikas tulkinta. Kiitos molemmat.
Nyt on niin paljon karismaa lavalla, että ihan meinaa pää räjähtää. Loirin säkeistö ja Edelmannin loppuvenytykset tekevät täst todella upean. Biisistä ja tulkinnasta huokuu eletty elämä!
Tää on siitä järjetön biisi, että joka kerta se lyö karvat pystyyn ja tunnelma on jotain ylimaallista. kaksi valtavaa sielua on päässeet yhdessä näyttämään mitä musiikki parhaimmillaan voi olla.
Vaikka esiintymisestä on vierehtänyt jo vuosi, niin kyllä tämä biisi saa vieläkin karvat nousemaan pystyyn! Ei voi muuta sanoa, kun kauniit melodiat soivat korvissani ja äänien harmonia sekoittuu koskettavaan lavakarismaan. Sanat kiteyttää condannato ad andare. Kiitos Vesa-Matti ja Samuli!
Vaikka esityksestä on vierähtänyt jo kymmenen vuotta, niin kyllä tämä biisi edelleen saa karvat nousemaan pystyyn! Kaksi ehdottomasti hienointa suomalaista taiteilijaa. Kiitos Vesku❤️
Vesa-Matti Loiri laulaa ja tulkitsee koskettavasti ja kertoo ikään kuin tarinaa laulaessaan. Myös Samulille tämä laulu sopii. Kaikesta näkee, että herrat ovat ystäviä ja eräänlaisia sielunkumppaneita.
ite kuuntelen räppii ja rokkii ja poppii mut kun kuulin tän biisin tuol idolsissa livenä ja viellä tubessa niin tää biisi kyllä pisti melkeen tipanlinssiin (:
Tiesiköhän kukaan paikallaolijoista, että nyt tehdään populaarimusiikin historiaa ihan esitystilanteena ja tallenteena, mikä menee aivan eri sfääreeihin levyyn verrattuna ja uppoaa kuulijaan kuin mikä? Aivan timantti veto ja hieno nähdä ja kuulla Vesku paremmassa kunnossa, laulajana on aivan pitelemätön. Toivottavasti kaikki oli kuultu tähän mennessä, tämän jälkeen esitykset olisivat vain todella huonoja vitsejä ja musiikin irvailua, melkeinpä raiskaamista.
Tämä on kyllä suomalaisen musiikin parhautta! Oli taustanauhaa tai ei! Bändi soittaa niin täsmälläsesti ettei taustanauhaa voi todistaa, mutta kohdista 0:27 ja 1:15 voi jokainen tehdä omat päätelmät, laulaako vesku mikkiin vai ei...
Ääretön arvostus
Miehet tekivät laulun johon miesten on helppo samaistua. Kylmät väreet menee äänen kulussa. Hyvä sovitus ja orkesteri täydentää loistavasti tunnelmaa.
Hieno tulkinta, kiitos Vesku ja Samuli. Hyvät matkat Veskulle uusiin ulottuvuuksiin.
Taitaa tulla nauhalta molempien äänet. Kumma juttu kun vielä Idolsissa esiintyivät 😄
Toivottavasti Vesku löytää sen mitä halusi, sieltä toiselta puolelta jossain.
@@taysinturhatapaus1853 olisko sulla jotain todisteita tällasesta vai lämpimikseenkö huutelet?
@@timolaine7690 oon spotifysta kuunnellu tän teoksen aik monta kertaa ja tosiaa minku mielestä hyvin samalta kuulostaa ku ois nauhalta tullu..
No eipä taida tulla nauhalta
voin sanoa, että tuolloin paikan päällä olleena kylmikset meni koko esityksen ajan ja kyyneleet virtasi. ❤️ tänäkin päivänä tätä kun kuuntelen niin tuo fiilis on sama kuin tuolloin.🥺❤️
3:20 Aivan uskomattoman hienosti kajahtaa Loirin ääni, en ees muista millon on viimeksi menny tämmöset kylmätväreet! Edelmann ja Loiri on kyllä täydellinen yhdistelmä!
Ihana biisi ja Vesku ja Samuli ootte parhaita. Tämä lohduttaa minua.💗💗💗
Näitä taiteilijoita ei voi tässä maassa kukaan ylittää ,ovat parhaat artisteina sekä näyttelijöinä
Kiitos Vesamatti Loiri ja Samuli Edelman. Tämä soi kesämökin terasilla , sienimetsässä ja sitä myös laulelen kun tulee nostalginen olo. Kiitos.❤😢😢
Kaunista kuunneltavaa ❤️ Jotenki vaikea uskoa että vesku on pois keskuudestamme aivan kun oisi oman isän menettäny 😧 ehkäpä Vesku oli koko suomen kansan oma isä ketä viihdytti kansalaisiaan omalla auktoriteetillansa 😌 Jokatapauksessa hyvää taivas matkaa! 🕊️🕊️
Muistobiisi. Matkaan muistojen ❤️
On se Vesku vaan niin legenda!
Mä näin tän Suomessa tän elokuvan viime vuonna, kosketti tosi paljon,oli ihana,hyvä Suomi. Osaa tehdä elokuvia.
❤️ Niin nousee kyyneleet silmiin, esitys kahden mestarin❤️
Kaksi mestaria, joista toinen on nyt poissa. Hyvää matkaa Veskulle sinne pilven reunalle!
😢
Kiitos Vesku kaikesta. Hyvää matkaa sinne jonnekin.
Veskun karisma ja ääni sekä tulkinta on mieletöntä! Karvat nousee pystyyn ja liikutus on taattu💜 Lepää rauhassa.
Kyllä tässä Veskua jää kaipaa ei ollu kun yks Vesku no onneks muistot on elää ikuisesti vaikka ihminen kuolee 🙁😪❤️
vanha mestari nuori mestari tekivät.upean dueton kiitos. tämä on mestari juha tapion tekemä.
Aivan mahtava Duo. Leffa oli hyvä. Taisi heistä tulla loppuelämän ystävät. Molemmat vetää todella hyvin. Kumpikaan ei toisen varjossa vaan samalla viivalla.
Veskun olemuksesta eletty elämä näkyy- ja äänestä kuuluu. Hieno mies.
Laura Voutilaisen katse kohdassa 3:00 kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Se antaa viimeistään kylmikset, kun tuossa katseessa on ylitsepääsemätöntä kunnioitusta näkemäänsä ja kuulemaansa kohtaan.🌹❤️
Hyvää taivasmatkaa Vesku! 🙏🏻
kiitos Samuli ja Vesku! ihana kappale!
+ Samuli positiivista energiaa:) Kiitos.
Rakastan tätä biisiä ikuisesti ❤❤
👏👏👏 Hieno
Kertakaikkisen kaunis ja koskettava teos. Veskun monesti livenä nähneenä olen surullinen etten päässyt paikalle katsomaan. Vesa-Matilta herkkä ja tunteikas tulkinta. Kiitos molemmat.
Rip Vesku , Hyvää matkaa, toivottavasti parempaan paikkaan.
R.I.P Vesku paras The king i Finland pease and love tou The master 🇫🇮😢
Ajan patina tekee kummia ihmiselle. Ei huonoa. Päinvastoin. Vesku on äijä!
Nyt on niin paljon karismaa lavalla, että ihan meinaa pää räjähtää. Loirin säkeistö ja Edelmannin loppuvenytykset tekevät täst todella upean. Biisistä ja tulkinnasta huokuu eletty elämä!
Tästä on tullut yks lemppari biiseistä mulle. Ihana elokuva, jonka näin ensi kerran poikaystävän kanssa ❤
on se nii jäätävä! lepää rauhassa Vesku!
Ihana❤
Tää on siitä järjetön biisi, että joka kerta se lyö karvat pystyyn ja tunnelma on jotain ylimaallista. kaksi valtavaa sielua on päässeet yhdessä näyttämään mitä musiikki parhaimmillaan voi olla.
Veit sanat....... Sydämestä ja!!
Kyllä, paremmin ei sanoa, RIP Vesku
❤
Ååååååå00
Vesa-Matti Loiri, Mestari
Hyvä Ihminen hieno ...näin kun juoksi pojat elokuvassa junan perässä musistan..kun katsoin pieni olin totta on...!
kiitos vesku
Rip Mestari Loiri😢
R. I. P. Vesku❤️
Ihan kyynel tulee silmään kun tätä kuuntelee .Kyllä mahtavasti Loiri &Edelman vetää tämän kapaleen
Kiitos Vesku, musiikkisi jää elämään🥰❣
kyllä on mahtavaa kuunneltavaa
Vaikka esiintymisestä on vierehtänyt jo vuosi, niin kyllä tämä biisi saa vieläkin karvat nousemaan pystyyn! Ei voi muuta sanoa, kun kauniit melodiat soivat korvissani ja äänien harmonia sekoittuu koskettavaan lavakarismaan. Sanat kiteyttää condannato ad andare. Kiitos Vesa-Matti ja Samuli!
Vaikka esityksestä on vierähtänyt jo kymmenen vuotta, niin kyllä tämä biisi edelleen saa karvat nousemaan pystyyn! Kaksi ehdottomasti hienointa suomalaista taiteilijaa. Kiitos Vesku❤️
Love this song ☺
Raavaalla miehelläkin kostuu silmä kulmat❤️
Wooot!? That´s the badass from Mission: Impossible 4 :D
Yes, Samuli Edelmann. A Finnish actor and a singer
Upeaa nähdä Vesku ja samuli tekemässä yhteistyötä.
Osasin odottaa paljon, mutten koskaan näin paljoa.
Kiitos !
On tätä hieno kuunnella uudestaan ja uudestaan!.. Upeat artistit!
Just PERFECT!
Vahva on kappale ja tulkitsijat. Jää varmasti elämään.
Ihanaa, Vesku :)
Kertakaikkiaan upea. Olen sanaton.
Kiitos herroille,ikäni heitä kunnioittanut ,mut elämää elettyä
Loistavaa.. Kiitos Pojat =)
Aivan mahtavaa.
Tähän ei kyllästy koskaan.
Herkä esitys hienoilta taiteilijoilta.
Suur kiitos Vesku ja Samuli.
Mä herkistyn
Aivan ihana biisi ja laulajat ovat suuria suosikkejani.
Kiitos Vesku, kiitos Samuli ❤️
I Love Samuli
Mieletön! Aivan mieletön.
huh huh loistava kappale ja hienoa nähdä kaksi loistaa tulkitsijaa samassa kappaleessa näitä suomeen lisää
Upeaa, kiitos Vesa
Tää on niin mieletön veto!
Samulissa on Loiria kohtaan tulkinnassaan just sitä kunnioitusta, mitä tämä maailma kaipaa ja tarvitsee.
tässä nämä kaksi lauluntaitajaa parhaimmillaan..huippu esitys. bravoo
Wow mika veto!! Hyva poijaat. Hieno loppu!!
Kaunein ja mahtipontisin laulu ikinä!
G
Vesa-Matti Loiri laulaa ja tulkitsee koskettavasti ja kertoo ikään kuin tarinaa laulaessaan. Myös Samulille tämä laulu sopii. Kaikesta näkee, että herrat ovat ystäviä ja eräänlaisia sielunkumppaneita.
Aivan mahtavaa!❤
Todella kaunis laulu aivan ihana Vesku ja Samuli 😂♥️🥀🌹😄
täti hiljenee kohdassa 2:59 ku tyypit vetää vähä äijä poverii!!!
AIVAN MAHTAVAA!!!
Kaksi ihanaa❤
28.9.2012 Areenalla aivan uskomaton veto biisistä Veskulta, Samulilta ja Juhalta, kiitos. Toivottavasti tulisi joskus vastaan.
Upeeta, mahtavaa...
ite kuuntelen räppii ja rokkii ja poppii mut kun kuulin tän biisin tuol idolsissa livenä ja viellä tubessa niin tää biisi kyllä pisti melkeen tipanlinssiin (:
Mielestäni 2000 luvun paras duetto mitä suomesta on tullut!
Aivan upee biisi
.....♥♥ mieletöntä... oi että koskettaa syvältä ;( ♥♥.....
Hyvät laulajat
Muito bom, muito bom!
Aivan ihana
Siis kaks Suomen parasta mieslaulajaa
Paras suomalainen rock balladi.
Mahtavaa, upeeta (Y)
Tästä Loirin biisistä tykkään eniten, toisena tulee Hyvää puuta.
Hyvää matkaa Vesku..
Hienoa!
aivan ihana:)
Kukaan ei vedä tätä biisiä, niin kuin Vesku ja Samuli. Tää biisi jää elämään pitkään................
Liiankin upeaa ja koskettavaa😢
Mestari on poissa.
Ehdottomasti. Mestari on mestari, vaikka Edelmann on hyvä:)
Suomeks kiitos
Aina yhtä kosketteva
Tää on niin ihana
Tiesiköhän kukaan paikallaolijoista, että nyt tehdään populaarimusiikin historiaa ihan esitystilanteena ja tallenteena, mikä menee aivan eri sfääreeihin levyyn verrattuna ja uppoaa kuulijaan kuin mikä? Aivan timantti veto ja hieno nähdä ja kuulla Vesku paremmassa kunnossa, laulajana on aivan pitelemätön. Toivottavasti kaikki oli kuultu tähän mennessä, tämän jälkeen esitykset olisivat vain todella huonoja vitsejä ja musiikin irvailua, melkeinpä raiskaamista.
parhaat artistit...
mahtava!
Voin vain äänessä kuunnella, isän ja pojan keskustelun. Miten järjetön ääni ja siitä kuultu sanojen merkitys äänessä.
vetää kovaa kisaa "Särkyvää" kanssa :)
Vareet kulkee !!!!!!!!
Tämä on kyllä suomalaisen musiikin parhautta! Oli taustanauhaa tai ei! Bändi soittaa niin täsmälläsesti ettei taustanauhaa voi todistaa, mutta kohdista 0:27 ja 1:15 voi jokainen tehdä omat päätelmät, laulaako vesku mikkiin vai ei...
Vesku ja samu pitääs tehdä vielä yhteisen leffan! Uuno ja Samu Turhapuro...sitä odotelles 👍👍👍