Helsinki Frisbeegolf Open 2001

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 11 сен 2024
  • Ratamestarista:
    Meresmaan vuoro Helsingissä
    Jussi Meresmaa otti vakuuttavasti ensimmäisen voittonsa tällä kaudella. Pursio toinen ja yllätysnimi Markus Lindewald kolmas. Junioreissa Tuomas Heinonen otti voiton Jere Pohjankoskesta. Senioreissa Marko Timoselle vakuuttava 19 heiton voitto. Pojissa Jouni Aaltonen vankisti sarjajohtoaan.
    Keli vaihteli koko viikonlopun
    Helsinki Frisbeegolf Openissa kokeiltiin ensimmäisen kerran kahden “poolin” systeemiä, jossa toisessa pelasivat kaikki Avoimen sarjan pelaajat ja toisessa Juniorit, Pojat ja Seniorit. Osallistujia oli kisassa 70, joten kerralla pelasi hieman yli kolmekymmentä pelaajaa. Se tuntui pieneltä määrältä, mutta peli suhui joutuisasti ensimmäisen kierroksen kovasta sateesta huolimatta. Seuraavan kerran kahta poolia käytetään Tampereella MDGF:n yhteydessä.
    Keli oli välillä sateinen ja tuulinen. Avoimelle sarjalle taisi sopia sadetauot parhaiten, sillä ainoastaan ensimmäisellä kierroksella satoi. Toisen poolin pelin aikana satoi myös rakeita.
    Meresmaa johti alusta asti
    Ensimmäisen kierroksen jälkeen 4 alle parin oli johtotulos (Jussi). Koko joukosta ainoastaan 11 pääsi alle parin. Järjestäjän pesti söi Samin tulosta ja hän löytyi kaukaa tuloslistan puolivälistä 1 yli tuloksellaan. Toinen kierros pelattiin jo paremmissa, joskin hieman tuulisemmissa olosuhteissa ja Sami kortitti huiman 9 alle tuloksen ja nousi ykköspooliin suoraan kolmoseksi. Samaan tulokseen pelasi myös Jussi ja rei eroa muihin. Ekan päivän jälkeen Jussi johti; 95, Markus Lindewald oli toinen; 97 ja Sami kolmas; 100. Markuksen hyvä 7 alle tulos toisella kierroksella tuli varmalla pelillä. Timo Pursio oli päivän jälkeen neljäntenä tuloksella 101.
    Senioreissa Marko Timonen ratkaisi kisan käytännössä jo ensimmäisellä kierroksella, jolla tuli 9 heittoa eroa muihin kilpakumppaneihin. Junnuissa kisaa johti Tuomas Heinonen; 103, heiton perässä Jere Pohjankoski; 104. Pojissa kisaa käytiin Rajamäkeläisten kesken; Jukka Pyhältö; 108 ja Jouni Aaltonen; 113.
    Sunnuntai noudatteli suunnilleen samaa kaavaa avoimen kärjessä. Jussi pelasi 49:n, kun Markus ja Sami 50-51. Timo nosti osakkeitaan hieman Best Roundillaan; 48. Ensimmäisellä kierroksella pahasti ryssinyt Jussi Lindberg heitti toisen 5 alle kierroksen putkeen ja nousi taistelemaan viimeisestä finaalipaikasta Harri Jolulan kanssa. Pojissa Jouni Aaltonen paransi peliään ja nousi muutaman heiton päähän Jukasta. Senioreissa Marko pelaili turvallisessa johdossa finaaleihin.
    Finaalit
    Avoimen semin alkaessa tuuli oli yltynyt todella kovaksi ja teki rei’istä haastavia pelata edes par:iin. Sen alitti ainoastaan kaksi pelaajaa: Talin Tallaajien Eppu Parkkinen (26) ja Jussi Meresmaa (26). Pidemmillä väylillä merkkattiin paljon nelosia ja vitosia oikukkaan sivutuulen vuoksi. Semin jälkeen viimeisestä finaalipaikasta taisteli Jussi Lindberg ja Harri Jolula ja SM-osakisoihin jo perinteiseksi muodostunut SD-ratkaisu oli edessä..
    Molemmat ottivat kolmosen ekalta väylältä (Harri missasi 7-metrisen). Kakkosella Harrin putti piti ja hän pokkasi finaalipaikan (ensimmäistä kertaa yli vuoteen!). Itse finaalit pelattiin golflähdöllä samalla radalla kuin Avoimen semit. Pojat aloittivat, sitten Juniorit ja Seniorit. Avoimen viisikko lähti viimeisenä baanalle. Jussilla oli turvallinen 6 heiton etumatka Timoon ja sitä tuli kahden ensimmäisen reiän aikana yksi heitto lisää, joten Jussi ylitti pahalla kolmosella korille asti; Avaus pahasti leveäksi ja OB, lähestyminen puun taakse ja femma korttiin. Timo otti hienon kolmosen ja ero supistui viiteen. Jussi kakkonen seuraavalla reiällä Timon kolmosta vastaan sinetöi jo ratkaisun. Viimevuonna samalla reiällä samojen herrojen taistelu kääntyi Timon eduksi kun Jussi otti semeissä vitosen Timon kakkosta vastaan. Nyt oli kuitin vuoro..
    Markus Lindewaldin hieno peli jatkui myös finaalissa ja hän piti Samin aisoissa, ottaen hienon kolmannen tilan. Sami neljäs ja Harri viides.
    Juniorisarjat voivat hyvin
    Junnuissa Tuomas piti Jeren takanaan, ottaen ensimmäisen voiton kaudella. Näin Jerellä ja Tuomaksella on lähinnä mahdollisuudet sarjan voittoon. Kolmantena sarjassa on Jussi Kokkonen, joka sijoittui vasta viidenneksi Helsingissä. Pojissa voiton vei tiukan kirin jälkeen Jouni Aaltonen ennen Jukka Pyhältöä. Jounilla nyt kaksi voittoa ja Joonas Kuitusella yksi. Senioreissa Marko Timosella on takanaan kaksi voittoa ja yksi toinen sija. Seppo Nieminen on yhdellä voitollaan toisena sarjassa. Jukka Aaltonen kolmantena.
    Raportti: Jussi Meresmaa

Комментарии • 11

  • @Ruojis
    @Ruojis Год назад +13

    Nykyään putataan rennosti reppu selässä. Ennen lähestyttiin rennosti spaddu huulessa.

  • @ninjaprime2984
    @ninjaprime2984 Год назад +6

    The sport has come a long way!

  • @hyseri
    @hyseri Год назад +13

    Pitkälle ollaan lajissa menty, mutta kyllä näitä vanhoja kisoja ja ratoja hieman ikävä on.

    • @markojokimaki6292
      @markojokimaki6292 Год назад +1

      Kyllä todella on ikävä. Pystyi päättämään edellisenä iltana että lähteekö kisoihin ja maksu paikanpäällä

  • @hekob
    @hekob Год назад +7

    ihan huikeeta, kulttuuriteko. tuolla joka vuosi heitelleenä tulee melkein kyynel silmään.

  • @Dimens1oner
    @Dimens1oner Год назад +1

    Timanttista työskentelyä kameran kanssa :P

  • @markojokimaki6292
    @markojokimaki6292 Год назад +1

    Komeeta🤘🏻

  • @Niko.Malinen
    @Niko.Malinen Год назад +1

    Koritkin on pienempiä tuolloin mitä nyt mut hyvä video hieman muuttunut laji mut ei paljoon

  • @UnbekanntS
    @UnbekanntS Год назад

    Heitettiinkö tosiaan 2001 jo kiekkoa

    • @KKmaatalous
      @KKmaatalous Год назад

      Kiekkoa on heitetty suomessa jo 80-90luvulla. Discmania perustettu 2001. Ja frisbeegolf ylipäätään juontaa juurensa jo 1964.

  • @paulimakipetaja9000
    @paulimakipetaja9000 Год назад

    Ei oo laji kehittynyt yhtään