Mun kissa on läheisriippuvainen, koska emo hylki sitä ja täällä toinen kissa näytti kuka on pomo. Edellämainittu kuoli 9 vuotta sitten. Tää mun kissa pyrkii kokoajan iholle, ja halii. Maukuu kovaa kun huomiota ei tuu. Mä oon ite sellanen et tarviin vetäytymistä, rauhaa ja hiljaisuutta välillä. Tykkään olla soolona isoimman osan ajastani. Siksi en oo edes tavoitellu parisuhdetta n. 10 vuoteen.
5 лет назад+4
Joo eläimistä ton näkee aika usein. Meiän toinen koira on tämmönen "pelastettu" (kadulta) ja on ihan hemmetin läheisyydenkipee ja huomiontarpeinen.
Kiva ku tykkäät, kiitti :))! Tää on kyl jännä ja ikävä pelko siin mieles, et tän käsittely tuntuu jotenki niin vaikeelta, vaikka muutoin ois taitava pelkojen työstämisessä. Jotenki toi "istuu niin syvällä", tai ainaki silt tuntuu :o Oon itteasiassa postannukki tost joskus: elaparemmin.fi/blogi/hylatyksi-tulemisen-pelko/
Ainaki ite luon Virtahepo olohuoneessa kirjasta et ku on kokenu hylätyksi tulemista eikä sul lapsuudes ollu vanhempia jotka reagois eikä ne anna sun näyttää tunteita siihen mitenkää ni joudut ite selviämään siitä ja lopulta se jää sul niin syvälle perusteisiin et siit on aikuisena vaikee muttei mahdoton päästä pois.
7 лет назад
Joo toi on kyl, ite hain tos ehkä sitä, et esimerkiks itelläni on ollu just hyvä lapsuus, vanhemmat aina läsnä, muutenkin saanut tukea ja turvaa, mut SILTIKIN on vähän tommosta, niin siitä mietin et missä määrin toi on muutenkin ihmiselle sellainen "luonnollinen" olotila, koska pohjimmiltaanhan meidän selviäminen on aina riippuvaista muista ihmisistä, et onks toi tavallaan myös osa meidän jokaisen suojajärjestelmää, tavallaan pyrittäis "kaiken varalta" kiinnittymään ihmisiin, jotta selviäminen ois todennäkösempää :o
Tavallaan. Olen monikielisestä perheestä ja muutettiin Suomeen, kun olin kolmivuotias. Viisivuotiaaksi mennessä taisin puhua suomea jo paremmin kuin muita kieliä ja tällaisena tilanne on säilynytkin. Eli teknisesti ottaen suomi ei ole sinänsä äidinkieli, mutta käytännössä ajattelen että se on juuri sitä, koska kolmivuotiaana ei kuitenkaan vielä puhu mitään kieltä hyvin. Tuo hieman outo korostukseni ei johdu ehkä niinkään mamu-taustasta vaan nuoruuden puhevioista, joita oli useampi (ärrävikaa, ällävikaa, ässävikaa ainakin).
Mun kissa on läheisriippuvainen, koska emo hylki sitä ja täällä toinen kissa näytti kuka on pomo. Edellämainittu kuoli 9 vuotta sitten. Tää mun kissa pyrkii kokoajan iholle, ja halii. Maukuu kovaa kun huomiota ei tuu. Mä oon ite sellanen et tarviin vetäytymistä, rauhaa ja hiljaisuutta välillä. Tykkään olla soolona isoimman osan ajastani. Siksi en oo edes tavoitellu parisuhdetta n. 10 vuoteen.
Joo eläimistä ton näkee aika usein. Meiän toinen koira on tämmönen "pelastettu" (kadulta) ja on ihan hemmetin läheisyydenkipee ja huomiontarpeinen.
Kiitos kiitos KIITOS!
Kiva ku tykkäät, kiitti :))! Tää on kyl jännä ja ikävä pelko siin mieles, et tän käsittely tuntuu jotenki niin vaikeelta, vaikka muutoin ois taitava pelkojen työstämisessä. Jotenki toi "istuu niin syvällä", tai ainaki silt tuntuu :o Oon itteasiassa postannukki tost joskus: elaparemmin.fi/blogi/hylatyksi-tulemisen-pelko/
Ainaki ite luon Virtahepo olohuoneessa kirjasta et ku on kokenu hylätyksi tulemista eikä sul lapsuudes ollu vanhempia jotka reagois eikä ne anna sun näyttää tunteita siihen mitenkää ni joudut ite selviämään siitä ja lopulta se jää sul niin syvälle perusteisiin et siit on aikuisena vaikee muttei mahdoton päästä pois.
Joo toi on kyl, ite hain tos ehkä sitä, et esimerkiks itelläni on ollu just hyvä lapsuus, vanhemmat aina läsnä, muutenkin saanut tukea ja turvaa, mut SILTIKIN on vähän tommosta, niin siitä mietin et missä määrin toi on muutenkin ihmiselle sellainen "luonnollinen" olotila, koska pohjimmiltaanhan meidän selviäminen on aina riippuvaista muista ihmisistä, et onks toi tavallaan myös osa meidän jokaisen suojajärjestelmää, tavallaan pyrittäis "kaiken varalta" kiinnittymään ihmisiin, jotta selviäminen ois todennäkösempää :o
Tosi hyvä video!
Kiitos!!
Onko Jevgenin äidinkieli suomi?
Tavallaan. Olen monikielisestä perheestä ja muutettiin Suomeen, kun olin kolmivuotias. Viisivuotiaaksi mennessä taisin puhua suomea jo paremmin kuin muita kieliä ja tällaisena tilanne on säilynytkin. Eli teknisesti ottaen suomi ei ole sinänsä äidinkieli, mutta käytännössä ajattelen että se on juuri sitä, koska kolmivuotiaana ei kuitenkaan vielä puhu mitään kieltä hyvin. Tuo hieman outo korostukseni ei johdu ehkä niinkään mamu-taustasta vaan nuoruuden puhevioista, joita oli useampi (ärrävikaa, ällävikaa, ässävikaa ainakin).