Auto-Karjalassa asentajat haukku jo tuota mallia herkästi ruostuvaksi 1970 luvulla. Kuulema kori katkeaa takapyörien kohdalta. Taisi kuitenkin olla myöhempiin malleihin nähden paljon parempi myös ruostetta vastaan. Tuossahan on todella vahva moottori ja sillä Mersun maine on luotu.
Joo suomen tienhoito ei kohdellut noitakaan armeliaasti ja sai lempinimen roikkoperse.Sillä ruostuessaan perä alkoi laskettaa taka akselilta ja ryhti sen mukainen.Sattohoitona jotkut tunki lankunpätkän takapään tueksi ja lisäkilometrit käytettiin tarkkaan.
Tällainen punainen oli isän ensimmäinen mersu jolla miutkin synnytyssairaalasta haettiin. Ei ole muistikuvia mutta valokuvat todistaa. Myöhemmin W123-mallisia oli sitten muutama lisää, faija kun ajoi kauppamiehenä työkseen. W124-mallin tullessa hinnat pompsahti ja työajotkin olivat jo vähentyneet, siinä kohtaa siirryttiin valitettavasti mersuista pois.
Tuollainen oli yhdellä taksimiehellä Varkaudessa. Vaihdatti öljyt 3 tuhannen välein, essolube 10W lkesät talvet. Tuli aina suoraan ajosta, ja kiire oli. Moottorissa iso öljyroppu, ja kuumat öljyt tuli vauhdilla ulos. Kriittisin hetki oli ropun irroitus, muutamat öljykylvyt sain, ennen kuin opin tekniikan.
Ammattikoulu aikaan , tais olla vuosi 80. Kaveri oli remmissä mukana, kun pölläyttivät vastaavan keksinnön katolleen Viitasaarella. Auto oli ruotsista tuotu muuttoauto. Sen verran arvokas peli tuolloin, että auton siitä vielä tekivät. Katon esimerkiksi ottivat toisesta autosta. Kaikki selvisivät tapahtumasta hengissä, mutta ruhjeita ja henkisiä vammoja parantelivat ksuan..
Kaveri osti tuollaisen tuossa 80 luvun lopulla, kehui hyväksi, siihen tuli sellainen vika, että kardaani irtoili laatikosta välillä, sitten kerran kun sillä ajeltiin, huomattiin, että konepelti keinui ylös ja alas, meinattiin josko pelti ei pysy kiinni, vaan kun tutkittiin niin se auto oli katkeamassa tulipellin kohdalta, kun kiihdytteli tai jarrutti niin koko nokka taipuili.
normi mese, noita on kuultu satoja kertomuksia miten ne on katkenneet nini takaa kuin edestäkin, aivan normi tyyppivika joka mesessä ollut vanhoista uusiin jopa.
Sattuipa sopivasti kun on tässä vähän alkanut vanhat mersut pyörimään mielessä. Ei ihan noin vanhat mutta soiva pelihän se tuokin on. Kelpais se coupena tuo Hagert mallikin. Classic Motor Showssa katselin näitä vanhoja mersuja niin onhan ne ollut aikanaan ihan ylivoimaisen hienosti tehtyjä muihin rihveleihin verrattuna.
Alussa kerrottiin että tämä on rekisteröity kuudelle. Tähän oli taksamittari upotettu keskikonsooliin ja etuistuimien välistä oli poistettu se irrallinen istuinosa jonka paikka on tuon alaslasketun kyynärnojan alapuolella. Jos tuon huomaisi katsastusmies tai poliisi, niin auto olisi sen jälkeen rekisteröitävä viidelle henkilölle. Minulla oli samanlainen vm. 1974 ja tein nuo samat muutokset omaan autooni. tiesin kyllä että sanomista voi tulla. Rattivaihteinen oli siis kuudelle ja keppivaihteien ( vaihdekeppi istuinten välissä) oli viidelle.
Taisi olla rattia lukuunottamatta alkuperäinen? Yleensä pikkuikkuna, peilit ja takalamput on vaihdettu. Oli joskus tollanen, öljyä kului 3-4 litraa satasella ja perä oli väljä. Vaihdettiin Volvo 244 D6:een , reilu kymppitonnin jälkeen kutospytystä männänrenkaat. Volvossa oli n.220k mittarissa, mesen kilometreistä ei ollut tietoa. Todennäköisesti olisi päässyt Mersulla pidemmälle jos olisi jaksanut pitää öljynlisäystaukoa 300km välein? Noihan meni niin kauan kun polttoainetta riitti, ei ollut magneettiventtiileitä joten ei tarvinnut virtaa jos sai tulille?
Onko Pave Maijasen entinen? Ainakin samanlainen kuin vain elämää sarjassa Maijasella oli. Itselläni tallessa w115 230.4 pensa-automaatti 1975 mallinen. Mersu on paskimmillaankin hyvä..
@@tyhmattyomiehet Suosittelisinkin että ostaisin juuri tuollaisen märsyn.Olen ajanut tuollaisella ja ollut koulukyydissä.Toki tietenkin olen ajanut myös vanhemmilla kin malleilla.Voittaavat jopa Toyotankin hyppien mennen.😂😂😂😢😢😢
kokemuksesta voin sanoa salon volvon testissä oli miljoona kilometriä ja mersu jäi tielle ennen sitä mutta volvo jatkoi vielä matkaa, vanhin hyässä ajokunnossa oleva auto ilman remontteja, normaalit huollot ja jarrupalojen vaihdot tietenkin yms, pientä niin volvo meni ja mersu seisoo, näin on oikeasti testattu ja todellakin on että mersu jää jos kestävyyttä lähdetään hakemaan. muut autot ei moisiin kilometrimääriin edes pysty ilman täydellistä remppaa pari kertaa uudestaan.
Ei ainakaan omalla kohdalla ole vanhat Volvot kestäneet. AIkanaan oli 242 Volvo B19A moottorilla ja 180000 km kesti ensimmäinen kone ja vähän myöhemmin veljellä 240, B200 kone ja sekään ei 200000km nähnyt. Eli sellanen lyhyt ajo oli ainakin noille myrkkyä. Paremmin kesti ajoa Carinat ainakin siihen aikaan, yhdestäkään ei menny konetta vaikka suvussa oli useampiakin ja yli 400000km ajettuna meni vielä vaihtoon. Mersuilla ajovat taksissa aina yli puolimiljoonaa ilman koneremonttia. Mutta olihan Mersu paljon kalliimpi kun Volvo. Volvo oli sellanen "Ruotsin Lada " siihen aikaan. Nythän sekin on kiinalainen hilavitkutin ei ainuttakaan kunnon konetta.
@@tyhmattyomiehet Pitää paikkansa, 72-73 ratti vaihtui W107:ssa 1971 esiteltyyn uuteen "turvarattiin", joka oli kauttaaltaan pehmustetumpi kuin edeltänyt iso ratti pehmustetulla keskiöllä. Mutta jos ikinä olisi varaa hankkia auto, W114-sarjan 230 olis unelma-auto. Alkuperäinen malli, ei se faceliftattu.
do diin nythän sinä pääsit ajamaan oikealla AUTOLLA , tästä päivästa kun pannaan 50v etenpäin vuoteen 2073 silloin ei enää tämän päivän "sähköhimmelit" liiku mutta tuo mersu liikkuu vielä silloinkin.🤔😊👍 no tästä päivästä kun pannaan 50v eteenpäin en liiku muuten minäkään kuin sen verran mitä maapallo pyörii.🤣
juu ei pyöri pyörät itelläkään ennää 50V päästä maksimissaan jos vielä saa 25V istua takapenkillä mutten enää sit ajelis ite. 25-tuurilla 28 vuotta kun vielä sais kitua maanpäällä sit voi laskea maan alle .
@@tyhmattyomiehet Mikä mitsu? Veljellä oli yhteen aikaan v-88 galantti mitsu jolla ajettu 570tkm nekin kestää. Toki siitä katosi korin tukirautaa ja meni paaliin
Upea Mersu ja mikä upea legendaarinen käyntiääni. Sen ja 124 korisena myös ääntä ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Olen elänyt ajan jolloin aivan loppuun ajetut ja ruosteiset oli omistajansa unelma. Siinä nyky autoon tottunut kauhistuu kun kurkkaa ilman putsariin. Kauhea huohotus kun putsari on täynnä öljyä. Yllätys oli myös kun talvipakkasilla oli mittaristo irti jotta pystyi vaihtamaan öljyt ja kone käyntiin jotta saadaan lämpöä. Öljy suihku lensi korjaajan naamalle öljypaine mittarin putkesta.....no kaikki nykynuoret ei arvosta vanhan horinoita...se.putsari on öljy putsari eli öljy toimii ilmanpuhdistin elementtinä.
Niskatuen merkityksen huomaa siinä vaiheessa kun joku ajaa perään ja paha niskavamma seuraa läpi koko elämän. 1:18 ei todellakaan ole mikään turha turvallisuus hömpötys.
Hieno kun mikä!!! En oo ikinä Mersulla ajanu. Mutta katkerat muistot on rattivaihteesta🙄😥 Kävin autokoulun uudella autolla, poikaystävällä oli Saab 96. Sehän oli ihan kaamee ajettavakun oli "oikeaan " autoon tottunut. No minäpä lähin yksin kaupungilla pyörähtään, kaveri oli reissuhommissa. En kehtaa kertoo yksityiskohtia mutta ekat kunnon sakot eli rankat oppirahat sain maksettavaksi. Saabbi meni remonttiin, tai vaihtoon...sitä en muista, onneksi😔 Melkein kylmät väreet meni kun vaihdoit, niin on muistoissa🥵🙈
Mahtava ikiliikkuja. Nyt on kylän kaikki ”ravineekerit” kateellisia.
Auto-Karjalassa asentajat haukku jo tuota mallia herkästi ruostuvaksi 1970 luvulla. Kuulema kori katkeaa takapyörien kohdalta. Taisi kuitenkin olla myöhempiin malleihin nähden paljon parempi myös ruostetta vastaan. Tuossahan on todella vahva moottori ja sillä Mersun maine on luotu.
Liekkö mikään tuon ajan auto kestänyt kovin hyvin ruostumista..
Joo suomen tienhoito ei kohdellut noitakaan armeliaasti ja sai lempinimen roikkoperse.Sillä ruostuessaan perä alkoi laskettaa taka akselilta ja ryhti sen mukainen.Sattohoitona jotkut tunki lankunpätkän takapään tueksi ja lisäkilometrit käytettiin tarkkaan.
Tällainen punainen oli isän ensimmäinen mersu jolla miutkin synnytyssairaalasta haettiin. Ei ole muistikuvia mutta valokuvat todistaa. Myöhemmin W123-mallisia oli sitten muutama lisää, faija kun ajoi kauppamiehenä työkseen. W124-mallin tullessa hinnat pompsahti ja työajotkin olivat jo vähentyneet, siinä kohtaa siirryttiin valitettavasti mersuista pois.
Tuollainen oli yhdellä taksimiehellä Varkaudessa. Vaihdatti öljyt 3 tuhannen välein, essolube 10W lkesät talvet. Tuli aina suoraan ajosta, ja kiire oli. Moottorissa iso öljyroppu, ja kuumat öljyt tuli vauhdilla ulos. Kriittisin hetki oli ropun irroitus, muutamat öljykylvyt sain, ennen kuin opin tekniikan.
Joo tää vissiin rääkkylässä taksina ollut uutena
Kyllä se oli hulppeeta kun kapakasta tultiin kotiin Mersulla - 70 luvulla !
Ammattikoulu aikaan , tais olla vuosi 80. Kaveri oli remmissä mukana, kun pölläyttivät vastaavan keksinnön katolleen Viitasaarella. Auto oli ruotsista tuotu muuttoauto. Sen verran arvokas peli tuolloin, että auton siitä vielä tekivät. Katon esimerkiksi ottivat toisesta autosta.
Kaikki selvisivät tapahtumasta hengissä, mutta ruhjeita ja henkisiä vammoja parantelivat ksuan..
Varmasti, ei oo sillon ollu joka ukolla mersua niinku nyt!
Mahtava kampe!👍 Jospa itelläki ois joskus joku kunnon vanha klassikkomese.
Samat sanat, hieno ois omistaa!
70-luvulla tehtiin komeimmat autot. Jopa perusautot KE-kolmekymppisistä Corollista Mantoihin olivat hemmetin siistin näköisiä.
Itse kans samaa mieltä, 70-80luvulla hienoimmat riippuu vähän autostakin
No nyt on AUTO 👍
On, ikimersu😄
Nykymersut on paskoja ku eio edes keulatähteä. Paremmin ku hyvin sanottu!
Ennen osattiin ja osattais vieläkin, mutta nyt mennään raha edellä. Ahneus.
Ei nykyään voi tehdä mitään kestävää. Ei se maailma niin pyöri että tehtäis vaan kestävää tavaraa😅
@@tyhmattyomiehet Siltä se vaikuttaa.
Kaveri osti tuollaisen tuossa 80 luvun lopulla, kehui hyväksi, siihen tuli sellainen vika, että kardaani irtoili laatikosta välillä, sitten kerran kun sillä ajeltiin, huomattiin, että konepelti keinui ylös ja alas, meinattiin josko pelti ei pysy kiinni, vaan kun tutkittiin niin se auto oli katkeamassa tulipellin kohdalta, kun kiihdytteli tai jarrutti niin koko nokka taipuili.
Oho😄 Ompa ollu vikoja oisko ollu joku vanha kolariauto ja huonosti korjattu?
normi mese, noita on kuultu satoja kertomuksia miten ne on katkenneet nini takaa kuin edestäkin, aivan normi tyyppivika joka mesessä ollut vanhoista uusiin jopa.
👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻Arto Törrönen
Sattuipa sopivasti kun on tässä vähän alkanut vanhat mersut pyörimään mielessä. Ei ihan noin vanhat mutta soiva pelihän se tuokin on. Kelpais se coupena tuo Hagert mallikin. Classic Motor Showssa katselin näitä vanhoja mersuja niin onhan ne ollut aikanaan ihan ylivoimaisen hienosti tehtyjä muihin rihveleihin verrattuna.
W126 ku onnistuisi jostain edukkaasti museoautob löytämään
Okay vanhat mersut ovat ikiliikkujia
Kyseessä on ns: manne-mallin mersu ja mannen-hajut kuuluu kauppaan.....
Jossakin vaiheessa tunnettiin myös
Metsuri mallin mersuna.
Ne viivat mahtoi olla niinpäin ettei saa laittaa pienempää ennen kun vauhti on alle merkin.
Alussa kerrottiin että tämä on rekisteröity kuudelle. Tähän oli taksamittari upotettu keskikonsooliin ja etuistuimien välistä oli poistettu se irrallinen istuinosa jonka paikka on tuon alaslasketun kyynärnojan alapuolella. Jos tuon huomaisi katsastusmies tai poliisi, niin auto olisi sen jälkeen rekisteröitävä viidelle henkilölle. Minulla oli samanlainen vm. 1974 ja tein nuo samat muutokset omaan autooni. tiesin kyllä että sanomista voi tulla. Rattivaihteinen oli siis kuudelle ja keppivaihteien ( vaihdekeppi istuinten välissä) oli viidelle.
Taisi olla rattia lukuunottamatta alkuperäinen? Yleensä pikkuikkuna, peilit ja takalamput on vaihdettu. Oli joskus tollanen, öljyä kului 3-4 litraa
satasella ja perä oli väljä. Vaihdettiin Volvo 244 D6:een , reilu kymppitonnin jälkeen kutospytystä männänrenkaat. Volvossa oli n.220k mittarissa, mesen kilometreistä ei ollut tietoa. Todennäköisesti olisi päässyt Mersulla pidemmälle jos olisi jaksanut pitää öljynlisäystaukoa 300km välein? Noihan meni niin kauan kun polttoainetta riitti, ei ollut magneettiventtiileitä joten ei tarvinnut virtaa jos sai tulille?
Ompas sattunut huonoa tuuria niitten kanssa..
Hyvää torstai iltaa! Hieno on Mersu. Kiitos hyvästä autokyydista! Hyvä video.
Kiitoksia ja hyvää illan jatkoa👍
@@tyhmattyomiehet Osta saksalaisia autoja jos haluat ostaa romu autoja.
Onko Pave Maijasen entinen? Ainakin samanlainen kuin vain elämää sarjassa Maijasella oli. Itselläni tallessa w115 230.4 pensa-automaatti 1975 mallinen. Mersu on paskimmillaankin hyvä..
Ollut ikänsä pohjois-karjalassa joten tuskin sama auto
Pavella oli 1962 220S mese
@@teemukinnunen5575 paven Mese rekkari oli kait MAI-50
@@arvohirvonen6801 okei. Nyt näyttää olevan MCE-87 ja auto on harrastajalla Lappeenrannassa.
tosi hieno mersu😎👍👍👍👍👍👍
Näissä on sitä jotain mitä ei uusissa ole👍👍
@@tyhmattyomiehet juu👍😊
tuonne sitä on oksennettu ehkäpä lukuisia kertoja.
Moro. Nyt on oikee väyrynen 😁👍
Vanhoja kunnon mersuja nämä👍
@@tyhmattyomiehet Suosittelisinkin että ostaisin juuri tuollaisen märsyn.Olen ajanut tuollaisella ja ollut koulukyydissä.Toki tietenkin olen ajanut myös vanhemmilla kin malleilla.Voittaavat jopa Toyotankin hyppien mennen.😂😂😂😢😢😢
@@ossikeinanen1242 Khyyllä tojota jää kauas taa. Oikeastaan synti puhua edes samassa yhteydessä😅
@@tyhmattyomiehet Toyotat oovat paljon ylempänä Mersuja.
@@tyhmattyomiehet Toyotaa jousitusta ja parempaa autoa ei voi koskaan olla eikä syntyä.Koska Toyota on paras jousitukseltaan Mersut ovat paskoja.
Ennen autotkin oli rautaa😂😂 ja kaikki paremmin🙂.
Tollasella kouluun ja koulusta kotiin -70 luvulla
kokemuksesta voin sanoa salon volvon testissä oli miljoona kilometriä ja mersu jäi tielle ennen sitä mutta volvo jatkoi vielä matkaa, vanhin hyässä ajokunnossa oleva auto ilman remontteja, normaalit huollot ja jarrupalojen vaihdot tietenkin yms, pientä niin volvo meni ja mersu seisoo, näin on oikeasti testattu ja todellakin on että mersu jää jos kestävyyttä lähdetään hakemaan. muut autot ei moisiin kilometrimääriin edes pysty ilman täydellistä remppaa pari kertaa uudestaan.
Ei ainakaan omalla kohdalla ole vanhat Volvot kestäneet. AIkanaan oli 242 Volvo B19A moottorilla ja 180000 km kesti ensimmäinen kone ja vähän myöhemmin veljellä 240, B200 kone ja sekään ei 200000km nähnyt. Eli sellanen lyhyt ajo oli ainakin noille myrkkyä. Paremmin kesti ajoa Carinat ainakin siihen aikaan, yhdestäkään ei menny konetta vaikka suvussa oli useampiakin ja yli 400000km ajettuna meni vielä vaihtoon. Mersuilla ajovat taksissa aina yli puolimiljoonaa ilman koneremonttia. Mutta olihan Mersu paljon kalliimpi kun Volvo. Volvo oli sellanen "Ruotsin Lada " siihen aikaan. Nythän sekin on kiinalainen hilavitkutin ei ainuttakaan kunnon konetta.
Makia vehje❤
Kyllä vaan👍
Oli 74 .220 Johtotähti.
👍👍
Morjesta Viisaat työmiehet & peukku .
Kiitoksia👍
Onko ratti vaihdettu W123:sta vai oliko noissa viimeisissä tuollaiset?
Omistajan mukaan tuossa vuosimallissa on molempia ratteja..
@@tyhmattyomiehet Pitää paikkansa, 72-73 ratti vaihtui W107:ssa 1971 esiteltyyn uuteen "turvarattiin", joka oli kauttaaltaan pehmustetumpi kuin edeltänyt iso ratti pehmustetulla keskiöllä. Mutta jos ikinä olisi varaa hankkia auto, W114-sarjan 230 olis unelma-auto. Alkuperäinen malli, ei se faceliftattu.
do diin nythän sinä pääsit ajamaan oikealla AUTOLLA , tästä päivästa kun pannaan 50v etenpäin vuoteen 2073 silloin ei enää tämän päivän "sähköhimmelit" liiku mutta tuo mersu liikkuu vielä silloinkin.🤔😊👍
no tästä päivästä kun pannaan 50v eteenpäin en liiku muuten minäkään kuin sen verran mitä maapallo pyörii.🤣
No näinpä se on. Mersu jää mutta me muut hävitään😄
juu ei pyöri pyörät itelläkään ennää 50V päästä maksimissaan jos vielä saa 25V istua takapenkillä mutten enää sit ajelis ite. 25-tuurilla 28 vuotta kun vielä sais kitua maanpäällä sit voi laskea maan alle .
Ja maapallohan pyörii...yli 1600km/h, eikä tunnu missää!!
Kaiholla muistelen. Ei olis ikkuna pitänyt myydä. 😂
Juu ostaminen on viisaampaa😅
Miten ois maatilalle riistakamerat...
Just hankkimassa👍
Hyvä näin😁
Ratti vaihdettu?
Kuulemma 73 mallissa ollut molempia ratteja
mites pellit...onko auto suojattu ruosteelta
Eikä mitään Hiustenkuivaajia..... (turbo) hömpötyksiä.......
Mulla eka auto oli tuommonen
Ei ole monella nuin hyvää ekaa autoa! Mulla oli vanha mitsubishin räähkä
@@tyhmattyomiehet Mikä mitsu? Veljellä oli yhteen aikaan v-88 galantti mitsu jolla ajettu 570tkm nekin kestää. Toki siitä katosi korin tukirautaa ja meni paaliin
@@koneseta6355 Lancer vm 86 oli eka. Sitte vm 85 galant jne..
Huikia vääntö. Sähköpyörässä 85 nm. Mutta vähemmälläkin tulee toimeen.
Juu onhan se nykypäivän mittapuulla hengetön, mutta aikalaisekseen ihan ok kuitenkin.
Toyota crown kutos koneella on kestävämpi!
😂 nyt on siellä muutakin pystyssä kuin mersu pystylyhtyt
Tottakai tuommosella ajellessa tojahtaa pystyyn vaikka impotentilla😅
Upea Mersu ja mikä upea legendaarinen käyntiääni. Sen ja 124 korisena myös ääntä ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Olen elänyt ajan jolloin aivan loppuun ajetut ja ruosteiset oli omistajansa unelma. Siinä nyky autoon tottunut kauhistuu kun kurkkaa ilman putsariin. Kauhea huohotus kun putsari on täynnä öljyä. Yllätys oli myös kun talvipakkasilla oli mittaristo irti jotta pystyi vaihtamaan öljyt ja kone käyntiin jotta saadaan lämpöä. Öljy suihku lensi korjaajan naamalle öljypaine mittarin putkesta.....no kaikki nykynuoret ei arvosta vanhan horinoita...se.putsari on öljy putsari eli öljy toimii ilmanpuhdistin elementtinä.
Nyt on viimeisen päälle Hieno mersu, 🤤🤤 Oikee Rönttä 👍
Mulla oli nuo alhaalla keskikonsolissa olevat vetokytkimet toinen oli hätävilkku ja toinen takalasin lämmitin
Joo ja uudet mersut häviää kyyti mukavuudesta. Se on tehty ajoa varten.
Itellä 220D -74 ja-75 sekä 240D 3.0 -76 👍
Niskatuen merkityksen huomaa siinä vaiheessa kun joku ajaa perään ja paha niskavamma seuraa läpi koko elämän. 1:18 ei todellakaan ole mikään turha turvallisuus hömpötys.
Kiitoksia kommentista, videoilla esiintyy huumoriksi tarkoitettuja juttuja kuten tuo sarkastinen heitto.
Manne Mersu
Vanhassa Mersussa on tapana kuunnella saksalaista marssimusiikkia. Trendikkäät keskustelut käydään kotona taloudenhoitajan eli vaimon kanssa.
No mikä ettei niinkin😄
Hieno kun mikä!!! En oo ikinä Mersulla ajanu.
Mutta katkerat muistot on rattivaihteesta🙄😥
Kävin autokoulun uudella autolla, poikaystävällä oli Saab 96.
Sehän oli ihan kaamee ajettavakun oli "oikeaan " autoon tottunut. No minäpä lähin yksin kaupungilla pyörähtään, kaveri oli reissuhommissa.
En kehtaa kertoo yksityiskohtia mutta ekat kunnon sakot eli rankat oppirahat sain maksettavaksi. Saabbi meni remonttiin, tai vaihtoon...sitä en muista, onneksi😔
Melkein kylmät väreet meni kun vaihdoit, niin on muistoissa🥵🙈
Ohho😳 Itsekkin luulin että olis ollut vaikeammat nuo rattivaihteet.. Tietysti Mersussa ja saabissa on vissi ero😅
kyllähän ne nuo mallit oli ykkösautoja taksissa siihenaikaan
Tuon Mesen syntymän aikaan olin armeijassa Vekaralla.
Erinomainen esittely ääniformaatti kuin mainostoimisto uraputki mahdollinen viilerin Tiileri
😄
Kyllä kelpais mullekin, paljolla myyt?
Ei oo oma oma auto eikä kai ole myynnissäkään