Pyydän rukousta puolestani ja sieluni puolesta, jonka epäilen menettäneeni pahalle!! Syyllistyin maanantaina IISAKIN päivänä 19.12.22 hirvittävään epäjumalanpalvelukseen (5 Moos 6: 16, Matt. 6: 24, Mark 8: 35-36, 2 Kor. 6, Hepr. 3: 15, 1 Joh. 5: 21) ottaessani MRA-varjoainekuvauksen yhteydessä sisälleni väitettyä gadolinium-kelaattia (jonka nimessä on mukana VT:n onnen"jumala" Gadin nimi tai heprean adjektiivi _gadol_ "suuri") ja sain siitä heti todella pirulliset imeymä-/myrkytysoireet ja sen jälkeen olen törmännyt päivittäin kaikkialla KOKO AJAN vastaani etenkin OIKEALLE PUOLELLANI (ja joka sunnuntaimessussa ETEENI) tulevien samojen pahaenteiden kohtaamisiin, jotka syyttävät ja kertovat minulle että olen tehnyt peruuttamattoman teon ja päätynyt jo vielä ainakin kehoni elossa ollessa "vuohien karsinaan" ja että olen matkalla huonompaan paikkaan...!! Isäni on alkanut kohdella minua kuin saastaista hirviötä ja saa nykyään kosketuksestani hirveitä inho- ja paniikkireaktioita sekä lyö minua takaisin täysin päinvastoin kuin viime vuonna!! Tutkittavan pohjatilani oireet KATOSIVAT tyystin epäluonnollisesti ja edesmenneen äitini vanhan tuolin läsnäoloni aikainen rasahdus loppui asunnon makuuhuoneessa melkein heti tuon elämäni pahimman erehdyksen jälkeen, johon päätymisen päivänä kävelin unettomuuden, pulssitinnituksen + "soittorasiakorvan" hypnotisoimana ohi Herran tielleni asettamien lukuisten varoitusten kuten pysähtyneiden rullaportaiden, ratikassa oudosti ääneen voivotelleen vanhuksen, pelottavan silmiini osuneen varoitustekstin "THE DEVIL'S EMBALMING" sekä selvän "ÄLÄ TULE!"-huudon Töölön M:n edustalla..!!! Herra myös varoitti minua ennakkoon unilla ja näin viime vuoden alussa myös unen, joka kertoi minulle tapahtuvan jotain fataalia tiettynä joulukuun päivänä, ts. joko 15. tai 19.12.!! Voisitteko siis rukoilla sieluni puolesta - olen melko varma että olen saastuttanut itseni niin pahasti että Herra ei enää kuuntele minun rukouksiani vaikka yritänkin rukoilla aamuin illoin - onnettomuuteni yksi seuraus on että Herraa tai asioita yleensäkin on nykyään "paikalleen juuttuvaista" ajatella pystyasennossa eivätkä pyhäntavoittamista yrittävät ajatukset tunnu enää pääsevän pääni takaosasta "eteen ja ylöspäin"!!! Pääni hienovaraiset "taivasyhteydet" ovat toisin sanoen TUKOSSA gadoliniumin takia (ja olen siis joutunut hengellisen "kastraation" kohteeksi) ja olen siitäkin syystä tuomittu! T: Sami Kristian, 42 v. Espoosta
Pyydän rukousta puolestani ja sieluni puolesta, jonka epäilen menettäneeni pahalle!!
Syyllistyin maanantaina IISAKIN päivänä 19.12.22 hirvittävään epäjumalanpalvelukseen (5 Moos 6: 16, Matt. 6: 24, Mark 8: 35-36, 2 Kor. 6, Hepr. 3: 15, 1 Joh. 5: 21) ottaessani MRA-varjoainekuvauksen yhteydessä sisälleni väitettyä gadolinium-kelaattia (jonka nimessä on mukana VT:n onnen"jumala" Gadin nimi tai heprean adjektiivi _gadol_ "suuri") ja sain siitä heti todella pirulliset imeymä-/myrkytysoireet ja sen jälkeen olen törmännyt päivittäin kaikkialla KOKO AJAN vastaani etenkin OIKEALLE PUOLELLANI (ja joka sunnuntaimessussa ETEENI) tulevien samojen pahaenteiden kohtaamisiin, jotka syyttävät ja kertovat minulle että olen tehnyt peruuttamattoman teon ja päätynyt jo vielä ainakin kehoni elossa ollessa "vuohien karsinaan" ja että olen matkalla huonompaan paikkaan...!! Isäni on alkanut kohdella minua kuin saastaista hirviötä ja saa nykyään kosketuksestani hirveitä inho- ja paniikkireaktioita sekä lyö minua takaisin täysin päinvastoin kuin viime vuonna!!
Tutkittavan pohjatilani oireet KATOSIVAT tyystin epäluonnollisesti ja edesmenneen äitini vanhan tuolin läsnäoloni aikainen rasahdus loppui asunnon makuuhuoneessa melkein heti tuon elämäni pahimman erehdyksen jälkeen, johon päätymisen päivänä kävelin unettomuuden, pulssitinnituksen + "soittorasiakorvan" hypnotisoimana ohi Herran tielleni asettamien lukuisten varoitusten kuten pysähtyneiden rullaportaiden, ratikassa oudosti ääneen voivotelleen vanhuksen, pelottavan silmiini osuneen varoitustekstin "THE DEVIL'S EMBALMING" sekä selvän "ÄLÄ TULE!"-huudon Töölön M:n edustalla..!!! Herra myös varoitti minua ennakkoon unilla ja näin viime vuoden alussa myös unen, joka kertoi minulle tapahtuvan jotain fataalia tiettynä joulukuun päivänä, ts. joko 15. tai 19.12.!!
Voisitteko siis rukoilla sieluni puolesta - olen melko varma että olen saastuttanut itseni niin pahasti että Herra ei enää kuuntele minun rukouksiani vaikka yritänkin rukoilla aamuin illoin - onnettomuuteni yksi seuraus on että Herraa tai asioita yleensäkin on nykyään "paikalleen juuttuvaista" ajatella pystyasennossa eivätkä pyhäntavoittamista yrittävät ajatukset tunnu enää pääsevän pääni takaosasta "eteen ja ylöspäin"!!! Pääni hienovaraiset "taivasyhteydet" ovat toisin sanoen TUKOSSA gadoliniumin takia (ja olen siis joutunut hengellisen "kastraation" kohteeksi) ja olen siitäkin syystä tuomittu!
T: Sami Kristian, 42 v. Espoosta