Koululaitos muutettiin vähitellen vasemmiston ihanteiden mukaiseksi. Jostain syystä Kokoomus saatiin jyrättyä vasemmistomielisten tutkijoiden esiintyessä asiantuntijoina. Ennen koululaitoksen tasa-arvo tarkoitti mahdollisuuksien tasa-arvoa. Vasemmiston tasa-arvo on lähtökohtien tasa-arvo, joka tarkoittaa tasapäistämistä, eli huippuja ei saa missään nimessä kouluttaa, sillä he voisivat oppia enemmän kuin huonosti oppivat. Meillä oli aikanaan rinnakkaiskoulujärjestelmä, jossa hyvät saivat oikeasti opetusta, ja siellä oli satsattava opiskeluun, muuten lensi pois koulusta. Vähintäänkin tulisi palauttaa tasokurssit. Vasemmiston typerät opit on heitettävä romukoppaan, ne ovat jo osoittaneet toimimattomuutensa.
Pisa-tulosten huononemisesta vastuussa olevat jostain syystä eivät oivalla miksi homma meni pieleen. Tosiasioiden kieltäminen ja pelkkään rahan puutteeseen vetoaminen ei johda oikeanlaisiin korjaaviin toimenpiteisiin.
@@Maissiz Niinpä. Vassareiden mielestä raha on kaiken pahan alku ja juuri, varsinkin jos sitä on jollain muulla kuin heillä itsellään. Kuitenkin vassarit ovat joka välissä ruikuttamassa muilta rahaa mitä idioottimaisimpaan kohteisiin tuhlattavaksi.
Mä olisin tullut yläasteella hulluks jos olis ollu kännykkäkielto, aivan törkeen tylsiä tunteja, jos oli tiukka ope > tylsistyminen johti tunnin häirintään, en tehnyt läksyjä tai lukenut kokeisiin, 9.5-10 kokeesta kun kokeesta, antoi opettaja käyttää puhelinta tai ei, jos tosin ei, en pystynyt olla häiritsemättä tunteja ja se varmaan näkyi monen muun luokkalaisen oppimisessa, vaikka mut sieltä ulos heitettiinkin jossain vaiheessa tuntia, wilma merkintöjä viikottain, harvassa oli viikot ilman sellaista, 2-4 kertaa kuukaudessa ulos heitto. Ne jotka antoi olla luurilla, ei merkintöjä, ja jotkut jopa antoi tehdä läksyt siinä samalla etukäteen kun muut teki normi tahtiin tehtäviä tai seurasi opetusta, niin niillä tunneilla tein jopa läksyt.
@@symix. 2000-luvun puolivälissä et olisi tullut hulluksi ilman kännykkää sillä olisit joutunut tarkkailuluokalle, sinne pistettiin kaikki ylivilkkaat ja muut häiriköt. Tekstisi perusteella olisit ollut priima esimerkki normaalista tarkkailuluokan oppilaasta, ei sinne aina joutunut vain huonon henkilökohtaisen koulumenestyksen takia.
@@tikkasen_urakointi Vasemmistolainen eetos on ujuttautunut läpi puoluekentän, paitsi perussuomalaisiin ja kristillisiin jotka ovatkin vastaliike tälle kaikelle avoimuudelle. Toivottavasti pikkuhiljaa on taas tilaa konservatiivisemmalle ajattelulle. muissakin puolueissa.
@@tikkasen_urakointi Niin, kaikkien on aika herätä ja vetää käsijarrusta. Luulet sä että tämmöset isot linjaukset ja mielenmuutokset tapahtuu yhdessä hallituskaudessa, jossa vielä persut istui hillotolppalainen kärjessä ja muut petturit ministereinä.
Linnan juhlissakin puhuttiin kovasti "yhtenäiskulttuurin kuolemasta". Tässä isoin syy pisa-tulosten laskuun; Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset eivät omaa samoja mahdollisuuksia pärjätä. Heitä vaivaa kielen osaamattomuus sekä sitten ihan suomalaisiin verrattuna todennäköisesti keskimääräistä matalampi älykkyysosamäärä. Vaikka ÄO ei ole täydellinen mittari niin se antaa hyvää osviittaa ja Afrikan, Lähi-Idän ja monen muun Suomeen pyrkivien kotimaissa ÄO on matala. Toki pisaan vaikuttaa moni muukin, mutta aineksen muutos vaikuttaa myös muihin ongelmiin selittävänä tekijänä.
Myöskin todellisuus on, että harva lahjakas haluaa muuttaa Suomeen; Huonot palkat, korkeat verot, kylmää ja pimeää, vaikea kieli, kaikki eivät puhu Englantia jne.
Ajatelkaapa jos rasisteja olisi aikanaan uskottu niin meidän ei olisi tarvinnut tehdä joka asiassa tuskaista korpivaellusta vaan olisimme voineet välttää monet järkyttävän mittaluokan virheet.
Vihervassareille joku oma lääni missä voisivat keskenään maahanmuuttajien kanssa asustella ja koittaa pärjätä talvet pelkällä aurinkoenergialla ja avocadoilla. Kaikki tyytyväisiä.
10 vuotta on puhuttu ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa siitä, että pultit ei osaa laskea eikä lukea. Sitten esim ammattikoulussa päästetään koulutus läpi säälistä ja varsinkin maahanmuuttajat......Ei ihme, että yrittäjät puhuvat työharjoittelijoiden osaamattomuudesta.......
@@mv97871982-84 ainakin Hämeenlinnan ammattikoulussakin oli äidinkielen oppitunteja. Onkohan enää? Kommunikointi taito ja ymmärretyksi tuleminen on "aika" tärkeää työpaikoilla.
Itsehän reputin 2.luokan kahteen kertaan aikalailla yleisen levottomuuden ja matikan osaamattomuuden vuoksi, siittä sit erityisluokalla amikseen asti ja amiksessa pääsin luojan kiitos matikasta läpi istumalla rauhallisesti joka tunnilla ja yrittämällä epätoivoisesti tehdä laskuja, sen jälkeen päädyin vuodeksi armeijaan ja nyt on 12 vuoden ura tehty bussikuskina/VIP kuskina, että kyllä suomen koulujärjestelmä päästi läpi idiootejakin jo vuonna 2009 (Kantapään kautta oppii parhaiten T:BECEDE ajokortillinen)
Siis olen todistanut tilannetta jossa 20mm reijästä yritetään työntää kaapelia jossa on 50mm solmu, ja ihmetellään että on kumma kun ei kaapeli liiku. Koen tilanteen hälyyttäväksi. Nykypäivän harkkareista on harvoin enää mihinkään. Kansallisuus oli jotain muuta kuin suomi.
Miten tyhmä voi olla jos ei opi edes lukemaan? Entistä opettajaa mukaillen, niin riittävän kauan kun ihminen tässä maailmassa tallaa ja näkee noita kirjaimia joka paikassa, niin jossain vaiheessa se laskee 1+1 ja oppii lukemaan. Helvetti sentään, jos lama-aikana 36 oppilaan luokassa opittiin, niin mikä ihme siinä on, että tässä yltäkylläisyyden ajassa ei kyetä samaan? Veikkaan ongelman olevan tässä konsulttien myymässä unelmahöttöhömpässä ja digidigissä. Meillä opetuksen hoiti vanhan liton miesopettaja joka todellakin piti huolen, että luokassa ei perseilty ja oppimisrauha oli. Lisäksi piti huolen, että ihan kaikki oppivat eikä ketään jätetty jälkeen opinnoissa. Ehkä tämä olisi ratkaisu tämän päivän ongelmiin.
Ei niinkään se etteikö opittaisi lukemaan, mutta luetun ymmärtäminen ja kriittinen ajattelu on todella heikolla tasolla. Käy lukemassa esimerkiksi THL:n sivuilta sukupuolisanastoa koskeva sivu, tajua että kouluja käynyt ihminen on tuottanut sisällön ja vähintäänkin yksi koulutettu suomalainen on myös hyväksynyt sisällön julkaistavaksi. Hajoa siinä sitten seuraavaksi.
Lasten päivähoitopaikassa on tiettyinä päivinä kuussa digipäivä, eli kunnan työntekijä tulee tablettien ja pädien kanssa opettamaan lapsille jotain höttöä...Lapsista nuorimmat ovat 2-vuotiaita!! Siis lapsille opetetaan ennemmin pädin kuin esimerkiksi kynän käyttäminen. Mitä helv..!!?
Opetusministeri Li Andersson ei onnistunut kääntämään opetuksen kehityssuuntaa vaan jouduttiin ojasta allikkoon. Näiden tulosten perusteella Li oli huono opetusministeri.
Häiriköille pitäisikin olla pelkästään omat luokat. Tungetaan sinne 45min ja ovi lukkoon, sanotaan opiskelkaa sitten kännyköillä, mutta me pidämme kokeet. Nehän haistattelee opettajille ja pitää itseään fiksumpana. Jenkkilässä hyvin yleistä haastaa opettajaa kesken tunnin. Ne tyhmimmät.
Oliko fiksua muuttaa opetusmateriaali täysin digitaaliseksi ja ovatko nämä avoimet monitoimitilat ilman pulpetteja toimiva ratkaisu? Kyseessähän on avokonttori, joka tutkimuksissa aiheuttaa mielentervysongelmia työntekijöille! Mikäli lapsi kärsii hälinästä ja melusta, tätä on kun kyseisessä tilassa voi olla 40-50 oppilasta niin ratkaisu tähän on kuulosuojaimet...
@@villeveikko1Niin porukassa voi olla se yksi pisa1 mutta jää sekin hälinän ja häiriköinnin alle ja pakenee maastoon erakoksi välittömästi ,kun opivelvollisuus laki sallii.
Syy löytyy siitä ettei hyvien tulosten lähde koskaan ollut koulujärjestelmä vaan muu kulttuuri ja tavat käyttäytyä, mutta opettajakunnalla nousi päähän ja ruvettiin tekemään kaikkea naurettavaa. Per oppilas nykyään kulutetaan enemmän kuin koskaan, mutta tulokset laskee... Miksi opettajien palkkaa onkaan vuosien varrella nostettu jos tulokset ovat vain heikentyneet, niin laadun (PISA-tulokset) kuin määrän (oppilas / per opettaja) suhteen?
Vanhassa koulussa näkyi ikkunasta metsää, ei taskukokoisesta ikkunasta koko maailma kuten nyt. Kulttuuri on muuttunut peruuttamattomasti. Vanhan tyylin totuudet tuli edestä annettuna tai paperisesta kirjasta joka kesti useamman ikäluokan. Nyt muutostahti voi olla minuutteja kuin keskiluokkaisen vanhemman pörssikurssit, joilla ollaan rikkaita tai köyhiä. Mitään vakautta koulu ei voi lietsoa infoäkyisiin lapsiin. Se millä saisi lapsiin iskostettua tavoite ajattelua, voisi korjata tuloksia. Kaikki mitä ihminen voi saavuttaa omin voimin on jo sisään rakennettua. Koulutus voi vain vahvistaa tai heikentää taipumuksia. Täysin väärään ohjaava on vain ajanhukkaa.
On virolaisilla omat riesansa eli venäläiset. Tosin nuoret venäläiset ovat muuttuneet pikku hiljaa vironkielisiksi koska pakko jos aikoo pärjätä yhteiskunnassa. Nyt aiotaankin venäläiskoulut lakkauttaa.
Tuonne sentään voi viedä kenet tahansa avecin .Sen sijaan valtiollisiin hautajaisiin protokollan mukaan ei viedä on-off tyttö/poikaystäviä.Sitä meinaan moni hämmästeli,että mitä Jussi tekee Ahtisaaren hautajaisissa!😮
Vielä 30 vuotta sitten eri maanosien massiiviset äo-erot olivat tieteellinen fakta, nobelpalkinnon arvoisesti. "Pelaa typeriä pelejä, voita typeriä palkintoja” jää viivan alle maamme turmelemisesta ja "meillä on unelma” on nyt realisoitunut faktaksi. Tämän voisi nyt kääntää muotoon: "hanki typeriä pelaajia, tee typeriä tuloksia”. Mutta ei siinä vielä kaikki, koululaitokset on pumpattu maksimipaineeseen wokekusetusta ja juttelinkin kuntosalilla lukiolaisten kanssa että kuinka sairaita asioita heidän koulussaan opetetaan ja kuinka pahoja rangaistuksia saa siitä jos uskaltaa avata suunsa ja puhua totta, esim että miehet ovat miehiä ja naiset naisia.
Eräässä maalaispitäjässä käytiin aikoinaan oikeudenkäynti, jossa selviteltiin ylensyöntiä. Kiista syntyi nuotanvedon yhteydessä. Ns. rantakeiton määrän arvionnissa. Muuan nuottaisäntä pihtasi keiton määrää. Toisen nuottakunnan kaveri oli tullut jututtaman naapurinuottakunnan kuulumisia ja sattumalta oli vipannut tältä isännältä joskus rahaa. Vinoillakseen isäntää tämän saituudesta huomautti, että tuonvertaisen keiton syö syöntinsä päälle. Isäntä otti nokkiinsa todeten arvionnin olevan huuhaata. Kaveri oli jo oman keittonsa syönyt ja haastoi isännän kisaan, että syö koko keiton ja jos onnistuu, kuitataan velka sillä. Kisa hyväksyttiin ja jeppe litki koko keiton tuulensuojaan ja sillä siisti. Isäntä yritti perua koko jutun ja asia meni käräjille. Todistajia kuulusteltiin ja kiistatta tuli selväksi, että isäntä oli sopinut ko asian. Nyt ratkaisevaksi tuli, että oliko moinen syönti reilua peliä vai uhkapeliä eli oksensiko syöjä heti sopan ulos tai sairastuiko, jolloin kyseessä olisi ylensyönti. Todistajat totesivat miehen tehneen työnsä normaalisti sen jälkeen ilman mitään haittaa. Isäntä velvoitettiin pitämään tehdyn sopimuksen ja kuittaamaan velan.
Pisa testin tulos kuvaa täydellisesti sitä miten surkeassa jamassa opetus kouluissa on. Opettaja on pelkkä pelle monelle luokssa, kun häiriköintiin ei voi puuttua ja näin opetusta ei saa, ellei ole sitten tosi kiinnostunut oppimaan. Ennen opettajalla oli auktoriteettia, jonka laki poisti. Nykysin koulusta valmistuu ilman lukutaitoa saati laskutaitoa. Nää avo konttorit on siit käteviä, et bossit näkee jos juku rupeaa laiskottelemaan ja näin työn tekoa on helppo vahtia, lienee avokottoreiden perus idea :)
11:55 Nää kaks pointtia on äärettömän hyvä ottaa tarkasteluun. Näiden lisäks on myös kolmas, vähän yleistasoisempi ongelma, eli ilmeisesti algoritmit ja videopelit uusiksi "piuhoittaa" aivojen dopamiiniratoja mieltymään entistä enemmän nopeatempoiseen ja äkkiä-äkkiä -tyyliseen stimulaatioon, mikä ei sitten tietenkään kannusta lukemaan, suunnittelemaan tai harkitsemaan pitkällisesti elämän tai opiskelun eri tilanteissa missään.
En oikein ymmärrä, mikä niissä käänyköissä on ongelma ottaa pois. Jos olisin itse aikoinaan tuonut kouluun vaikka oman sarjiksen ja lukenut sitä tunnilla, opettaja olisi varmasti napannut sen pois. Itse asiassa omien lelujen tuominenhan _oli_ kategorisesti kielletty, siis ml. käyttö välitunneilla. Poikkeuksena erikseen sallitut lelupäivät, joita oli ehkä yksi-kaksi vuodessa.
Miten keräät oppilailta kännykät pois, kun ne valehtelevat, että se on kotona tai lokerossa. Hetken päästä se on kuitenkin kädessä. Kännyköiden keräämiseksi pitäisi kouluihin säätää kännykkäpakko
Luokkaan astuttuaan heti ovella on nimellä varustetut lukittavat laatikot mihin puhelin tai älylaite on laitettava oppitunnin ajaksi. Sen voi ottaa siitä välitunnille mennessään ja kotia lähtiessään. Jos oppitunnin aikana näkyy puhelin niin se menee laatikkoon ja ilmoitus vanhemmille
En edes tiennyt, että tarkkailuluokat ovat lopetettu. Itse kävin koulut 90-luvulla ja 2000- luvun alussa, niin vaikutti ihan toimivalta se tarkkis systeemi, vaikka en itse ollutkaan koskaan semmoisella. Ne kaverit, jotka eivät vain tulleet mitenkään toimeen muiden opettejien tunneilla, niin kummasti pärjäsivät tarkkailuluokalla hyvin. Opettaja oli semmoinen siinä luokalla, jota kaikki oppilaat arvostivat, muutkin kuin sen luokan oppilaat, semmoinen mielikuva ainakin jäänyt, kukaan ei uskaltanut vittuilla sanallakaan hänelle, vaikka ei koskaan käyttänyt fyysistä voimaa, vaan jotenkin luontainen auktoriteetti johon kaikkein häiriköivimmätkin oppilaat suhtautuivat kunnioittavasti.
Täytyy täältä etelänaapurista kommentoida, että kyllä vironkin pisa-tulokset on laskenut viimeiset 4 vuotta. Ehkä se tosin liittyy lähinnä koronaan. Tai sitten täälä on otettu suomesta mallia :)
Jepulis. Tosta 20 minsan paikkeilta loppuun oli ihan asia. Näin opettajien mukulana ja iteki ko. hommaa parin vuoden ajan tehneenä, kyl meil oll assiit kokolaill paree sillo -70 luvun lopulla ja viel kasarilkii. Se rauha luokkahuoneessa antoi nimenomaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet oppia, jos halusi, sen mitä kateederilta kerrottiin. Kuten aiemminkin olen kertoillut näissä sos. med. palstoilla, ei itselläni ollut koskaan ongelmia kun aloitin vähän samalla tavalla kouluvuoden kuin englannin openi aiemmin (hän sanoi, että teidän on turha yrittää mitään, olin 16 v. poikakoulun opettajana ennen teitä). Itse tyydyin vain ensimmäisinä päivinä poistamaan häirköt luokasta kertomalla, että voivat tulla takaisin kun osaavat kunnioittaen toisten rauhaa. Rauhallista oli eikä valituksia tullut ja koetuloksista päätellen jotain opittiinkin.
@@konstak4118 Odotitko jutkuputkilon kommenttiosiosta löytäväsi sen sijaan väitöskirjoja ja sivistynyttä diskuteeraamista? Kannattaa mennä Ylilaudalle, sieltä vois löytyä.
Maahanmuutto, some, pelit, kuri ja vaatimustaso. Siinä minun villi veikkaus syistä ongelman takana. Kävin ala-asteen 80-luvulla. Kyllä silloinkin pelattiin cc64:lla mutta ehkäpä muutama tunti viikossa, kun nykyään pelit ja some vie lähes kaiken ajan. En juuri lukenut kirjoja, mutta Akua luin jokapäivä. Läksyjä nykyään saadaan harvemmin, kun ennen niitä tuli jokainen päivä useasta aineesta. Plus ne mitä ei tunnilla kerinnyt tekemään ja ne oli tehtävä. Todistuksessa 4 oli ehdot ja 2 nelosta luokallejääminen. Sain 2 luokalla epäviralliset ehdot kertotauluista joita piti kesä sitten harjoitella. Tunnilla istuttiin paikallaan pulpetissa ja häiritsemisestä ois saanut rankkua joten yleensäkin sääntöjä noudatettiin. Rankku saattoi olla nurkassa seisominen, ehkäpä jotain siivoamista tai jälki-istunto jossa piti tuijottaa liitutaululla pistettä tai kirjoittaa vihkoon selkeällä kaunolla "en enää ikinä häiritse tunnilla" 100 kertaa. 2 luokalla luokanvalvojamme (vanhempi naisopettaja) myös kävi kertaalleen kylässä jokaisen lapsen kotona. Vaikka tunnilla piti käyttäytyä, niin välitunnilla vastapainona leikittiin vuorenvalloitusta, lumisotaa ja hivotusta jossa yksi meni seinää vasten kädet levällään ja muut koetti osua mahdollisimman lähelle mutta osuessaan joutui itse seinälle. Toisinaan kasvot yleisöä kohti. Nykyään nuo ovat kiellettyjä juttuja mut toki pelattiin myös palloa, kiipeiltiin yms. Välillä oli tappeluita ja pienempiä parin lyönnin tai minuutin paineja kaiketi kaikkiaan päivittäin ja jos opettajat näki niin toki puuttuivat. Opettajalla oli valta poistaa oppilas vaikka niskaperseotteella ja sanoa rumasti ja uhkaavasti. Yleensä siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta.
On! Kaveri painaa 140kg ja vetää melkein 15 leukaa, se on jo jäätävä suoritus. Juoksusta ei toki tule mitään :D Mutta esimerkiksi otevoimailussa on maailman top 3.
Joskus näin videon, jossa lääkäri näytti sian vatsalaukulla, mitä tapahtuu kun se täytetään äärimmilleen. En uskaltaisi harrastaa kilpasyömistä, isot riskit.
Niinpä, tässä hyvä ratkaisu opiskeluun, lasten ja nuorten oppimisen infrastruktuurin tulee olla analoginen. Silloin sillä on parhaat edellytykset oppia sitä tärkeintä: keskittymiskykyä, kestävyyttä, suhdetta muihin ihmisiin, lukemista, kirjoittamista, perusmatematiikan ymmärtämistä, suullista kommunikointia. Kun se on matkatavaroissaan, heillä on erinomaiset mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen, mukaan lukien kaikki digiin liittyvä.
Kyllähän se fakta on että kouluihin armeijakuri, ja koulukiusaaminen pitäs kitkee pois niin saataisiin luotua menestyvä yhteiskunta. Etenkin moni miehenalku kärsii kun miehistä kasvatetaan heikkoja. Itsevarmuutta oon kehittänyt 18 vuotiaasta, eikä se vieläkään ole aivan siellä missä haluaisin sen olevan. 37:na mielenterveys on paremmassa jamassa kuin koskaan, mutta henkinen kehitys on kyllä monella osa-alueella laahannut omaa ikäluokkaa selvästi perässä. Iso kiitos tästä pehmeälle kasvatukselle ja koulukiusaamiselle!
Voiko erityisosaajat vaikuttaa pisa tuloksiin? Lähtömaiden keskimääräinen älykkyysosamäärä näyttää ainakin olevan järjestäin alle Suomen? Voiko tällaisella olla yhteyttä?
Kännykät on sallittu koska vain niillä saadaan "vaikeat" oppilaat pysymään rauhallisina kun ne voi pelata ja chattaa. Jos kännytkät otetaan pois se on jatkuvaa huutoa ja riehumista. Joten käänyköiden poistaminen voidaan tehdä vain jos luodaan tarkkailuluokat. Tai tietysti nyt niitä kutsutaaan vaikka "vapaan oppimisen luokiksi".
Vuosikymmeniä sitten vanhemmilla oli aikaa ja voimia käydä lapsien kanssa läpi kouluaineita. Tuettiin ja kannustettiin opiskelmaan ja ammennettiin omia kokomuksia opiskelusta lapsille. Tämän päivän hetkisessä ja kuormittavassa yhteiskunnassa vain hyväosaisilla on aikaa ja voimia osallistua lasten koulutukseen. Keskiluokalla ja vähävaraisilla ei ole aikaa eikä voimia osallistua lasten opiskeluun samalla tavailla kuin ennen. Työelämän muutos on ollut nii raskas, että se yksinkertaisesti vie ajan että voimat tästä osallistumisesta. Tätä muutosta ei nähdä oppimistuloksissa, ja siitä ei ole olemassa helppoa tehdä poliittisia päätöksiä. Tästä valitettavasti kuitenkin seuraa se, että suomalaisesta yhteiskunnasta muodostuu yhä pahempi luokkayhteiskunta ja edellytkset kansaiväliseen menestykseen koko yhteiskunnassa heikkenevät. Tosin eipä se ole pois tämän hetken pääomasta, vaan vasta seuraavien sukupolvien pääomasta. Tälläkin hetkellä jauhojengi poseeraa instagramissa, vaikka paatissa on reikä ja viulistikonsertti soi kannella, kun kynnelle kykenevät valmistautuvat pelastusveneisiin (titanic).
Mikäs norjan salaisuus tuossa rankingissa on , en osaa sanoa onko siellä jatkuvaa porua lehdistössä kun ovat alle OECD keskiarvon. urheilussa kuitenkin pärjäävät.
Ei kai ketään nyt luokalle saa jättää,se on syrjintää. Myös kaikki kokeet pois,se asettaa ihmisiä eri arvoiseen asemaan. Kaikille kympit todistukseen= ongelma ratkaistu
21:50 TOP6 on sama kuin kaikissa ÄO-tutkimuksissa jo pitkään on ollut (Suomi oli useampia kertoja 7., siis oli), muistaakseni korrelaatio noiden ja Pisa-tulosten välillä on bout 0.9
Koulutustason alentaminen takaa parempaa hallintaa kansan keskuudessa. On tärkeää muistaa, että aiemmatkin sukupolvet ovat jo olleet alttiita manipulaatiolle.
Heti itsenäisyyspäivän jälkeen on pakko alkaa vittuilemaan suomalaisen kansallisaarteen kustannuksella. :D Jesse on kova kaveri. Mitä jos olisitte tehneet jutun siitä?
Kun väitetään, että korona on syy siihen tähän ja tuohon, olisi hyvä tarkentaa, että koronarajoitukset on se syyllinen. Ja ne oli ihan ihmisten itse luomat.
Ymmärrän että jos pitää massia saada niin pitää myös mainoksia pistää ohjelmaan, mutta jos mainokset kestää minuutin niin ohelman pitäsi olla 24 min että se kontentti olisi sama kuin 23 min. Ei siinä hyvää läppää ja hienoo ohjelmaa teette.
Roomalaiset eivät harrastaneet ikinä sitä ylensyömistä, tahalleen oksentamista ja lisää syömistä. (kuten vaaleanpunaisesta sulasta puhuttiin 4:22) Heidän teattereissa ja muissakin rakennuksissa oli alue, jota he kutsuivat "vomitorium", luultiin nimensä perusteella tähän asiaan kuuluvaksi, mutta se oli sen aikaisen englannin kielen projisio alkuperäiseen latinankieliseen sanaan, mikä tarkoitti vain (rakennuksen) uloskäyntiä. Toisin kuin nykyiset sanat jotka ovat siitä juontuneet, jotka käsittelevät tavaran poistumista suusta. Siinä on myös pieni kristitty propaganda kuvakulma, koska heillä oli motiivi saada Roomalaiset, jotka heitä syötti leijonille kuulostamaan kuvottavalta eri tavoin.
Kommunikointi, kielen oppiminen ja suhteiden luominen hyvin tärkeitä asioita globaalissa kaupassa. Ei ainakaan Nokian Lundmarkilta onnistunut, kun Ericsson nappasi unelmakaupan Usasta AT&T:ltä. Tämä asia kiinnostaisi mikä meni vikaan!? Ehkä pojat kaivelee asiaa tarkemmin? Syytän Pisa tuloksia😂.
Ois voitu mainita niille jotka ei tiedä että Jesse Pynnönen on myös vahvamies joka keskittyy treenaa nykysin enemmän voimalajeja kuin syömistä. Eikä ollenkaan huonosti ole voimalajeissa mennyt
"...laskee kuin ketun häntä" - Lieneekö hauskuuteen pyritty, mutta pojat ei, ei ja ei. Oikea ilmaus on tietysti "laskee kuin lehmän häntä". Ehkei tämä kaksikko ole koskaan nähnyt lehmää?!
Resurssien lisääminen siihen, että suomen kielen osaamista voitaisiin vahvistaa niillä, joilla tuo on se varsinainen oppimisongelmien aiheuttaja, voisi olla perusteltua. Mutta tarvittaisiin joku isompi uudistus koko koulujärjestelmään ja opettajien auktoriteetin palautus.
vasta alotin uudet opinnot, toki lapsilla voi olla eri. itse ainakin huomaan et jos saan tehdä vaikka puhelimella samalla jotai pystyn kuuntelemaan samalla ja opin yhtähyvin, ellen paremmin.
Maahanmuuton vaikutus oppimistuloksiin ei ole kyse siitä, että maahanmuuttajaoppilaat eivät ole loistaneet opinnoissa. Kyseessä on ilmiö, missä maahanmuuttajaoppilaat ovat muuttaneet kokonaisuudessaan vaadittavaa vaatimustasoa. Koska ei voi olla niin, että maahanmuuttajaoppilaat jäisivät aina luokalle. Tasoa on ollut pakko alentaa kaikilta, koska Timoa pitää arvioida samalla levelillä kuin Mohammedia.
Joo, ruvettiin karsimaan kilpailu yhteiskunnasta ni tässä nähdään tulos, kaikille osallistumis-palkinnot ni hyvä tulee, eikö niin?? Ne huonommatkii samalle viivalle huippujen kans. Siinähän petetään ihmistä ihan urakalla ja ei muuta tehdä kun hallaa, uskottelemalla että olet ihan yhtä hyvä koulussa 5 numeroilla kuin joka vetelee 9 ja 10 joka aineesta. Kumpikohan on paremmalla linjalla jatko opintojen, töiden ja elämän suhteen yleensä. Siitä voi jokainen ruveta heittämään veikkauksia, pistäsin rahani tolle hikarille.
Itseäkään ei opiskelu pahemmin kiinnostanut silloin nuorempana. Myöhemmin sitten alkanut kiinnostaa kyllä, nyt työelämässä ja jotain opiskelua samalla. "Olisimpa silloin opiskellut"-ajatukset on turhia, olin silloin eri ihminen kuin nyt. Ei jäädä tuleen makaamaan menneitä murehtimalla, vaan jatketaan eteenpäin!
Sanoisin, että osaittain kyllä, sosialistiset ohjelmat ovat reilun sadan vuoden aikana mahdollistaneet paikallisväetön heikomman aineksen selviytymisen ja täten alhaisen älykkyyden omaavien, mielenterveysongelmaisten ym. ei niin halutun aineksen prosentuaalinenosuus on noussut. Mitä tulee heikomman aineksen ympäri maailmaa tänne raahaamiseen, niin tässä on ollut mukana muutkin ideologiat.
100% verotus kaikkeen tuloihin ja sit eurostoliitto antaa jonkunnäköisen kansalaispalkan vaikka 1000€/kk ja 1200€ /kk jos olet äärivasemmisto full turbolesbofasisti pride kinkku
Jos koulussa opiskelijat tyydyttävät tarpeensa laatalta , joka saa heidät laukeamaan , kertoo se opiskelun teräksisestä Merkityksestä heidän elämässään.
Jäbä kuullostaa ihan Andy Mac Coylta kun kuuntelen tätä teijjän juttua mitä jäbät bamlaa 0,5 nopeudella ja goa trancet pauhaa ja sauna lämmittää jes jes
Maalaisjärki ei toimi, jos aivot on rikki. Niiden hajottamiseksi on tehty kaikki se paha, mitä tehdä voi. Kun ei ymmärretä asiaa ei sitä kyetä korjaamaankaan. No, leikitään edelleen vain onnellista 😅
Mistä se Pisa oikeen kertoo, oppimisen äo testi? Jos on vaikka jokin näistä , tai kaikki. oppimis/luki/hahmotushöiriö Ni nämä ei kerro mistään. Itellä on joko tommonen ja palikka testis ei oo ikinä ollut mun juttu
@@kipponi liittyy niin mihin? Lukemisen ymmärtäminen sulla ei ainakaan hanskassa. Jos ihmisellä on vaikeuksia hahmottaa esim. Käden ja silmän koordinaatiota ja geometriaa. Tai sinun tapauksessa lukemisen ymmärtäminen. Nämä testit ei kerro juuri mitään. Tai joo sen ettei kyseinen henkilö kykene läheskään samalla tavalla tai juuri ollenkaan ratkaisemaan näitä. Muuten voi olla erittäinkin lahjakas ym.
Totesit, että nämä testit ei kerro mitään. Ymmärtämisessäni ei pitäisi olla pahasti vikaa, en tiedä mistä tuon keksit? ÄO on 132. No huonona päivänä on ollut 128😂.
@@Ounouh Se osuus mitä henkilö ei syö niin viedäänkö se muille syötäväksi samassa ravintolassa vai tuleeko siitä ruokahävikkiä vain egoilun nimessä? Materiaalin hinta nousee kun sitä heitetään menemään näin. Samaan aikaan joku kadulla ei saa edes ruokaa. Ni onko mässääminen joku hiton voitto??? Ja en o viherliberaali.
Katsoin tänään uusinnan Perjantai -ohjelmasta,koska siinä oli sotilasprofessori Mika Hyytiäinen,todella asiaa puhuva mies,mutta sitten tämä Henriksson ja sitä litaniaa..,.Ja puhuttiin hirveästi arvoista,sinähän juuri tässä äskettäin puhuit siitä miten tätä arvo- käsitettä käytetään, kysymättä lainkaan mitä se koko käsite tarkoittaa Kannattaa kaikkien katsoa tuo sotilasprofessorin katsaus Suomen tilanteesta.Ja ei tiennyt itkeäkö vain nauraa siinä alussa kahden Venäjältä tulleen "turvapaikanhakijan" tulevaisuudesta Suomessa.....
Minua poikarassua vielä kouluaikoina - ja aiheesta, ansaitusti - kuritettiin karttakepillä näpyttäen, eikä se rangaistuksenjako jäänyt kansakoulunpenkkiin, vaan kotona kauneudessaan säteilevät vaan julmuudessaan mustanpuhuvat, moralismissaan ylevöityneet isosiskoni hakata ojensivat minua remmiä säästämättä. -E.K.
Juuri näin, jokainen yhteisö ajattelee itsensä homogeeniseksi, ja kun mukaan tulee liikaa sellaisia vieraita ainesosia, siis heterogeenisiä osia, joita homogeeninen osa ei pysty enää sulauttamaan itseensä, seuraa hajaannus.
Ongelma on kasvatuksessa, ei mitään kuria. Ei maalaisjärkeä. Ei tasa-arvoa kouluissa. Opetus on liian tylsää ja mielenkiinnotonta. Liian pitkät päivät koulussa. Kiusaamiseen ei puututa, se on sanan helinää ei tekoja. Digiopetusta, mutta ei omia älylaitteita eikä somea. Seksuaalisen suuntautumisen tyrkyttäminen kiellettävä. Uskonnot kiellettävä. Jokainen saa olla mitä on, mutta tapoja ei tarvitse kouluissa tyrkyttää. Siellä pitäisi opiskella. Antaa kaikille oppirauha ja rauhanrikkojat lentää ulos. Heille erillinen maksullinen vajakkien koulu, jos ei muuten kuria saa. Miksi kaiken paskan maksumiehenä pitää olla se joka sopeutuu eikä häiritse muita. Tuossa muutama ongelmakohta. Jos noihin ei saada mitään korjausta niin meillä on kasa ongelmanuoria aikuisia jotka luulee olevansa millon naisia, miehiä, eläimiä tms harhauskoissaan vaeltavia. Ilman yhtenäisiä pelisääntöjä ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia tuloksena on kasa paskaa. Lapiot kouraan vaan ja koittakaa elää ihmisiksi.
Mikähän siinä on, että näillä some-kanavilla jauhetaan aina samoja asioita. Tänään Pisaa, eilen keppejä… Voisikohan nähdä hieman vaivaa ja etsiä jotain ihan itsenäisesti ja monipuolisesti keskusteltavaksi? Ei vain epäkohtia vaan myös mahdollisuuksia.
Koululaitos muutettiin vähitellen vasemmiston ihanteiden mukaiseksi. Jostain syystä Kokoomus saatiin jyrättyä vasemmistomielisten tutkijoiden esiintyessä asiantuntijoina. Ennen koululaitoksen tasa-arvo tarkoitti mahdollisuuksien tasa-arvoa. Vasemmiston tasa-arvo on lähtökohtien tasa-arvo, joka tarkoittaa tasapäistämistä, eli huippuja ei saa missään nimessä kouluttaa, sillä he voisivat oppia enemmän kuin huonosti oppivat. Meillä oli aikanaan rinnakkaiskoulujärjestelmä, jossa hyvät saivat oikeasti opetusta, ja siellä oli satsattava opiskeluun, muuten lensi pois koulusta. Vähintäänkin tulisi palauttaa tasokurssit. Vasemmiston typerät opit on heitettävä romukoppaan, ne ovat jo osoittaneet toimimattomuutensa.
Pisa-tulosten huononemisesta vastuussa olevat jostain syystä eivät oivalla miksi homma meni pieleen. Tosiasioiden kieltäminen ja pelkkään rahan puutteeseen vetoaminen ei johda oikeanlaisiin korjaaviin toimenpiteisiin.
Niinpä, Viro tuskin käyttää enemmän rahaa per oppilas kuin Suomi. Ja Suomessa on ikäluokat pienentyneet leikkauksia nopeammin.
Keisarille on uudet vaatteet, eikä kukaan halua sanoa totuutta
Juuri näin. Vihervassareiden ja kumppaneiden lääke joka asiaan on aina vaan "lisää rahaa". Aivan käsittämätöntä.
@@Maissiz Niinpä. Vassareiden mielestä raha on kaiken pahan alku ja juuri, varsinkin jos sitä on jollain muulla kuin heillä itsellään. Kuitenkin vassarit ovat joka välissä ruikuttamassa muilta rahaa mitä idioottimaisimpaan kohteisiin tuhlattavaksi.
@@Maissiz Hienosti. Odotan innolla, miten KOK ja PS nostavat Suomen sivistyksen uuteen kukoistukseen. Erityisesti PS varmasti ansioituu tässä.
Kännykät pitäisi ottaa pois koulupäivän ajaksi. Ihan hyvä olla edes muutama tunti päivässä ilman digiä kanssakäymisessä muiden kanssa.
Penskat ottaa jo vanhemmista mallia,että luuri "pitää olla"käden ulottuvilla 24/7.
Mä olisin tullut yläasteella hulluks jos olis ollu kännykkäkielto, aivan törkeen tylsiä tunteja, jos oli tiukka ope > tylsistyminen johti tunnin häirintään, en tehnyt läksyjä tai lukenut kokeisiin, 9.5-10 kokeesta kun kokeesta, antoi opettaja käyttää puhelinta tai ei, jos tosin ei, en pystynyt olla häiritsemättä tunteja ja se varmaan näkyi monen muun luokkalaisen oppimisessa, vaikka mut sieltä ulos heitettiinkin jossain vaiheessa tuntia, wilma merkintöjä viikottain, harvassa oli viikot ilman sellaista, 2-4 kertaa kuukaudessa ulos heitto.
Ne jotka antoi olla luurilla, ei merkintöjä, ja jotkut jopa antoi tehdä läksyt siinä samalla etukäteen kun muut teki normi tahtiin tehtäviä tai seurasi opetusta, niin niillä tunneilla tein jopa läksyt.
@@symix. 2000-luvun puolivälissä et olisi tullut hulluksi ilman kännykkää sillä olisit joutunut tarkkailuluokalle, sinne pistettiin kaikki ylivilkkaat ja muut häiriköt. Tekstisi perusteella olisit ollut priima esimerkki normaalista tarkkailuluokan oppilaasta, ei sinne aina joutunut vain huonon henkilökohtaisen koulumenestyksen takia.
Valtioiden rajat, luokkahuoneiden seinät, erityisluokat ja kännykkäkiellot on vasemmistolle sortoa
Kun ideologia vie ihmistä
Sipilän hallituksessa ei vasemmistoa näkynyt.
@@tikkasen_urakointi Vasemmistolainen eetos on ujuttautunut läpi puoluekentän, paitsi perussuomalaisiin ja kristillisiin jotka ovatkin vastaliike tälle kaikelle avoimuudelle. Toivottavasti pikkuhiljaa on taas tilaa konservatiivisemmalle ajattelulle. muissakin puolueissa.
@@mikahattunen4502 Mitä oikein sekoilet? Perussuomalaiset olivat Sipilän hallituksessa, joka tämän nykyisen koulujärjestelmän rikkomisen aloitti.
@@tikkasen_urakointi Niin, kaikkien on aika herätä ja vetää käsijarrusta. Luulet sä että tämmöset isot linjaukset ja mielenmuutokset tapahtuu yhdessä hallituskaudessa, jossa vielä persut istui hillotolppalainen kärjessä ja muut petturit ministereinä.
Linnan juhlissakin puhuttiin kovasti "yhtenäiskulttuurin kuolemasta". Tässä isoin syy pisa-tulosten laskuun; Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset eivät omaa samoja mahdollisuuksia pärjätä.
Heitä vaivaa kielen osaamattomuus sekä sitten ihan suomalaisiin verrattuna todennäköisesti keskimääräistä matalampi älykkyysosamäärä. Vaikka ÄO ei ole täydellinen mittari niin se antaa hyvää osviittaa ja Afrikan, Lähi-Idän ja monen muun Suomeen pyrkivien kotimaissa ÄO on matala.
Toki pisaan vaikuttaa moni muukin, mutta aineksen muutos vaikuttaa myös muihin ongelmiin selittävänä tekijänä.
Äo on täydellisin mittari mitä on, millään muulla ei ole yhtä suurta ennustusvoimaa
@@MecanicalEnd oikeassa olet. Siksi on turha ottaa yllättynyttä ilmettä kun tulokset laskevat.
Myöskin todellisuus on, että harva lahjakas haluaa muuttaa Suomeen; Huonot palkat, korkeat verot, kylmää ja pimeää, vaikea kieli, kaikki eivät puhu Englantia jne.
@@SeppoNakkinenTotta ja myös parhaat osaajat muuttaa Suomesta pois, noiden syiden takia.
Periaatteessa tuhon tie.
Rahallahan ei ole isänmaata.
Ajatelkaapa jos rasisteja olisi aikanaan uskottu niin meidän ei olisi tarvinnut tehdä joka asiassa tuskaista korpivaellusta vaan olisimme voineet välttää monet järkyttävän mittaluokan virheet.
Vihervassareille joku oma lääni missä voisivat keskenään maahanmuuttajien kanssa asustella ja koittaa pärjätä talvet pelkällä aurinkoenergialla ja avocadoilla. Kaikki tyytyväisiä.
😂
Suomessa kaikilla on vain oikeuksia ja nolla vastuuta mistään. Koulutus pitäisi palauttaa samanlaiseksi mitä se oli 20-30 vuotta sitten.
10 vuotta on puhuttu ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa siitä, että pultit ei osaa laskea eikä lukea. Sitten esim ammattikoulussa päästetään koulutus läpi säälistä ja varsinkin maahanmuuttajat......Ei ihme, että yrittäjät puhuvat työharjoittelijoiden osaamattomuudesta.......
Äidinkieltä pitäisi myös opettaa
@@mv97871982-84 ainakin Hämeenlinnan ammattikoulussakin oli äidinkielen oppitunteja. Onkohan enää?
Kommunikointi taito ja ymmärretyksi tuleminen on "aika" tärkeää työpaikoilla.
Itsehän reputin 2.luokan kahteen kertaan aikalailla yleisen levottomuuden ja matikan osaamattomuuden vuoksi, siittä sit erityisluokalla amikseen asti ja amiksessa pääsin luojan kiitos matikasta läpi istumalla rauhallisesti joka tunnilla ja yrittämällä epätoivoisesti tehdä laskuja, sen jälkeen päädyin vuodeksi armeijaan ja nyt on 12 vuoden ura tehty bussikuskina/VIP kuskina, että kyllä suomen koulujärjestelmä päästi läpi idiootejakin jo vuonna 2009
(Kantapään kautta oppii parhaiten T:BECEDE ajokortillinen)
Siis olen todistanut tilannetta jossa 20mm reijästä yritetään työntää kaapelia jossa on 50mm solmu, ja ihmetellään että on kumma kun ei kaapeli liiku. Koen tilanteen hälyyttäväksi. Nykypäivän harkkareista on harvoin enää mihinkään. Kansallisuus oli jotain muuta kuin suomi.
Huomannut myös että monet nuoret ei edes puhu englantia enään?? Miten on edes mahdollista.
Miten tyhmä voi olla jos ei opi edes lukemaan? Entistä opettajaa mukaillen, niin riittävän kauan kun ihminen tässä maailmassa tallaa ja näkee noita kirjaimia joka paikassa, niin jossain vaiheessa se laskee 1+1 ja oppii lukemaan. Helvetti sentään, jos lama-aikana 36 oppilaan luokassa opittiin, niin mikä ihme siinä on, että tässä yltäkylläisyyden ajassa ei kyetä samaan? Veikkaan ongelman olevan tässä konsulttien myymässä unelmahöttöhömpässä ja digidigissä. Meillä opetuksen hoiti vanhan liton miesopettaja joka todellakin piti huolen, että luokassa ei perseilty ja oppimisrauha oli. Lisäksi piti huolen, että ihan kaikki oppivat eikä ketään jätetty jälkeen opinnoissa. Ehkä tämä olisi ratkaisu tämän päivän ongelmiin.
Ei niinkään se etteikö opittaisi lukemaan, mutta luetun ymmärtäminen ja kriittinen ajattelu on todella heikolla tasolla. Käy lukemassa esimerkiksi THL:n sivuilta sukupuolisanastoa koskeva sivu, tajua että kouluja käynyt ihminen on tuottanut sisällön ja vähintäänkin yksi koulutettu suomalainen on myös hyväksynyt sisällön julkaistavaksi. Hajoa siinä sitten seuraavaksi.
Lasten päivähoitopaikassa on tiettyinä päivinä kuussa digipäivä, eli kunnan työntekijä tulee tablettien ja pädien kanssa opettamaan lapsille jotain höttöä...Lapsista nuorimmat ovat 2-vuotiaita!! Siis lapsille opetetaan ennemmin pädin kuin esimerkiksi kynän käyttäminen.
Mitä helv..!!?
Opetusministeri Li Andersson ei onnistunut kääntämään opetuksen kehityssuuntaa vaan jouduttiin ojasta allikkoon. Näiden tulosten perusteella Li oli huono opetusministeri.
Poisti mm tarkkailuluokat. "Tasa-arvon" irvikuva, mennään häiriköiden ehdoilla.
Häiriköille pitäisikin olla pelkästään omat luokat.
Tungetaan sinne 45min ja ovi lukkoon, sanotaan opiskelkaa sitten kännyköillä, mutta me pidämme kokeet. Nehän haistattelee opettajille ja pitää itseään fiksumpana.
Jenkkilässä hyvin yleistä haastaa opettajaa kesken tunnin. Ne tyhmimmät.
Oliko fiksua muuttaa opetusmateriaali täysin digitaaliseksi ja ovatko nämä avoimet monitoimitilat ilman pulpetteja toimiva ratkaisu? Kyseessähän on avokonttori, joka tutkimuksissa aiheuttaa mielentervysongelmia työntekijöille! Mikäli lapsi kärsii hälinästä ja melusta, tätä on kun kyseisessä tilassa voi olla 40-50 oppilasta niin ratkaisu tähän on kuulosuojaimet...
Sama hälinä on menossa myös normaaleissa koulutiloissa kiitos maahanmuuttajien,erityisoppilaiden mukaintegraation
Niinpä
@@villeveikko1Niin porukassa voi olla se yksi pisa1 mutta jää sekin hälinän ja häiriköinnin alle ja pakenee maastoon erakoksi välittömästi ,kun opivelvollisuus laki sallii.
Li on varmaan ylpeä tuloksista. Ne kertoo lisääntyneestä moniarvoistuneesta kulttuurista
Syy löytyy siitä ettei hyvien tulosten lähde koskaan ollut koulujärjestelmä vaan muu kulttuuri ja tavat käyttäytyä, mutta opettajakunnalla nousi päähän ja ruvettiin tekemään kaikkea naurettavaa. Per oppilas nykyään kulutetaan enemmän kuin koskaan, mutta tulokset laskee... Miksi opettajien palkkaa onkaan vuosien varrella nostettu jos tulokset ovat vain heikentyneet, niin laadun (PISA-tulokset) kuin määrän (oppilas / per opettaja) suhteen?
Vanhassa koulussa näkyi ikkunasta metsää, ei taskukokoisesta ikkunasta koko maailma kuten nyt. Kulttuuri on muuttunut peruuttamattomasti. Vanhan tyylin totuudet tuli edestä annettuna tai paperisesta kirjasta joka kesti useamman ikäluokan. Nyt muutostahti voi olla minuutteja kuin keskiluokkaisen vanhemman pörssikurssit, joilla ollaan rikkaita tai köyhiä. Mitään vakautta koulu ei voi lietsoa infoäkyisiin lapsiin. Se millä saisi lapsiin iskostettua tavoite ajattelua, voisi korjata tuloksia. Kaikki mitä ihminen voi saavuttaa omin voimin on jo sisään rakennettua. Koulutus voi vain vahvistaa tai heikentää taipumuksia. Täysin väärään ohjaava on vain ajanhukkaa.
Eikö Suomi selvinnyt lähes jumalaisten viisikkonaisten ansiosta koronasta poikkeuksellisen hyvin? Kirjakin piti tulla tästä.
Viro ei ole ottanut laatua laskevaa materiaalia rajan yli läheskään niin paljoa kuin suomi.
Onhan heillä venäläiset vaivoinaan?
On virolaisilla omat riesansa eli venäläiset. Tosin nuoret venäläiset ovat muuttuneet pikku hiljaa vironkielisiksi koska pakko jos aikoo pärjätä yhteiskunnassa. Nyt aiotaankin venäläiskoulut lakkauttaa.
Jussi oli päässyt taas Elinan siivellä linnanjuhliin, mahtavaa! 👍
Tuonne sentään voi viedä kenet tahansa avecin .Sen sijaan valtiollisiin hautajaisiin protokollan mukaan ei viedä on-off tyttö/poikaystäviä.Sitä meinaan moni hämmästeli,että mitä Jussi tekee Ahtisaaren hautajaisissa!😮
Päällikkö ❤🔥
Mä huomasin kanssa, häpeäkseni en ollut tuosta mahdollisuudesta aiemmin tietoinen. Hienoa!
Heikelä linnaan sisään diplomaatti- ja valtiojohdon ovesta, arvostan!
Me on hävitty tää peli
Vielä 30 vuotta sitten eri maanosien massiiviset äo-erot olivat tieteellinen fakta, nobelpalkinnon arvoisesti. "Pelaa typeriä pelejä, voita typeriä palkintoja” jää viivan alle maamme turmelemisesta ja "meillä on unelma” on nyt realisoitunut faktaksi. Tämän voisi nyt kääntää muotoon: "hanki typeriä pelaajia, tee typeriä tuloksia”. Mutta ei siinä vielä kaikki, koululaitokset on pumpattu maksimipaineeseen wokekusetusta ja juttelinkin kuntosalilla lukiolaisten kanssa että kuinka sairaita asioita heidän koulussaan opetetaan ja kuinka pahoja rangaistuksia saa siitä jos uskaltaa avata suunsa ja puhua totta, esim että miehet ovat miehiä ja naiset naisia.
Eräässä maalaispitäjässä käytiin aikoinaan oikeudenkäynti, jossa selviteltiin ylensyöntiä. Kiista syntyi nuotanvedon yhteydessä. Ns. rantakeiton määrän arvionnissa. Muuan nuottaisäntä pihtasi keiton määrää. Toisen nuottakunnan kaveri oli tullut jututtaman naapurinuottakunnan kuulumisia ja sattumalta oli vipannut tältä isännältä joskus rahaa. Vinoillakseen isäntää tämän saituudesta huomautti, että tuonvertaisen keiton syö syöntinsä päälle. Isäntä otti nokkiinsa todeten arvionnin olevan huuhaata. Kaveri oli jo oman keittonsa syönyt ja haastoi isännän kisaan, että syö koko keiton ja jos onnistuu,
kuitataan velka sillä. Kisa hyväksyttiin ja jeppe litki koko keiton tuulensuojaan ja sillä siisti. Isäntä yritti perua koko jutun ja asia meni käräjille. Todistajia kuulusteltiin ja kiistatta tuli selväksi, että isäntä oli sopinut ko asian. Nyt ratkaisevaksi tuli, että oliko moinen syönti reilua peliä vai uhkapeliä eli oksensiko syöjä heti sopan ulos tai sairastuiko,
jolloin kyseessä olisi ylensyönti. Todistajat totesivat miehen tehneen työnsä normaalisti sen jälkeen ilman mitään haittaa. Isäntä velvoitettiin pitämään tehdyn sopimuksen ja kuittaamaan velan.
Pisa testin tulos kuvaa täydellisesti sitä miten surkeassa jamassa opetus kouluissa on. Opettaja on pelkkä pelle monelle luokssa, kun häiriköintiin ei voi puuttua ja näin opetusta ei saa, ellei ole sitten tosi kiinnostunut oppimaan. Ennen opettajalla oli auktoriteettia, jonka laki poisti. Nykysin koulusta valmistuu ilman lukutaitoa saati laskutaitoa. Nää avo konttorit on siit käteviä, et bossit näkee jos juku rupeaa laiskottelemaan ja näin työn tekoa on helppo vahtia, lienee avokottoreiden perus idea :)
Teiltä jäi noissa PISA-hommissa mainitsematta MAMUjen osuus kokonaan, Syy?
Ei muuten jäänyt.
Ei jäänyt Koskelo mainitsi. Pitää kattoa jaksot loppuun eikä puoliväliin.
11:55 Nää kaks pointtia on äärettömän hyvä ottaa tarkasteluun. Näiden lisäks on myös kolmas, vähän yleistasoisempi ongelma, eli ilmeisesti algoritmit ja videopelit uusiksi "piuhoittaa" aivojen dopamiiniratoja mieltymään entistä enemmän nopeatempoiseen ja äkkiä-äkkiä -tyyliseen stimulaatioon, mikä ei sitten tietenkään kannusta lukemaan, suunnittelemaan tai harkitsemaan pitkällisesti elämän tai opiskelun eri tilanteissa missään.
En oikein ymmärrä, mikä niissä käänyköissä on ongelma ottaa pois. Jos olisin itse aikoinaan tuonut kouluun vaikka oman sarjiksen ja lukenut sitä tunnilla, opettaja olisi varmasti napannut sen pois.
Itse asiassa omien lelujen tuominenhan _oli_ kategorisesti kielletty, siis ml. käyttö välitunneilla. Poikkeuksena erikseen sallitut lelupäivät, joita oli ehkä yksi-kaksi vuodessa.
Vuonna 2006 alkoi romahdus Pisa-tuloksissa, itse valmistuin peruskoulusta samana vuonna.
Sattumaako?
Rockin korporaatiossa tänä aamuna todettiin, että jos Jussi ei olisi ikinä käynyt Korporaation kovaa koulu ei olisi päässyt myöskään linnanjuhliin 😅
Avokonttorit ainoastaan tekevät keskittymisestä mahdotonta.
PISA... niinpä. Se on tuo tiettyjen poliittisten piirien intohimo: lopputulosten tasa-arvo ja sen saavuttamiseksi tehtävä menestymisen jarruttelu!!!
Ylensyöminen on satakertaa parempaa myös kun esim ylen katsominen 😮
Tuota.. minkälaisia nämä Pisa-tulokset mahtavat olla ruotsinkielisissä kouluissa? Onkohan siellä havaittavissa sama romahdus?
Miten keräät oppilailta kännykät pois, kun ne valehtelevat, että se on kotona tai lokerossa. Hetken päästä se on kuitenkin kädessä. Kännyköiden keräämiseksi pitäisi kouluihin säätää kännykkäpakko
Luokkaan astuttuaan heti ovella on nimellä varustetut lukittavat laatikot mihin puhelin tai älylaite on laitettava oppitunnin ajaksi. Sen voi ottaa siitä välitunnille mennessään ja kotia lähtiessään. Jos oppitunnin aikana näkyy puhelin niin se menee laatikkoon ja ilmoitus vanhemmille
@@villeveikko1otas nyt iisisti mini-hitler. Kuulostat vanhemmalta joka kohtelee omia lapsiaan kuin työntekijöitä.
Koulutus on yliarvostettua. Esim. ruotsinkielisiä oli enemmän 1900-luvun alussa, kun ei ollut edes pulpetteja kiertokoulussa.
En edes tiennyt, että tarkkailuluokat ovat lopetettu. Itse kävin koulut 90-luvulla ja 2000- luvun alussa, niin vaikutti ihan toimivalta se tarkkis systeemi, vaikka en itse ollutkaan koskaan semmoisella. Ne kaverit, jotka eivät vain tulleet mitenkään toimeen muiden opettejien tunneilla, niin kummasti pärjäsivät tarkkailuluokalla hyvin. Opettaja oli semmoinen siinä luokalla, jota kaikki oppilaat arvostivat, muutkin kuin sen luokan oppilaat, semmoinen mielikuva ainakin jäänyt, kukaan ei uskaltanut vittuilla sanallakaan hänelle, vaikka ei koskaan käyttänyt fyysistä voimaa, vaan jotenkin luontainen auktoriteetti johon kaikkein häiriköivimmätkin oppilaat suhtautuivat kunnioittavasti.
Tämä pisa testi nyt oli tälläinen yksittäistapaus.
Täytyy täältä etelänaapurista kommentoida, että kyllä vironkin pisa-tulokset on laskenut viimeiset 4 vuotta. Ehkä se tosin liittyy lähinnä koronaan. Tai sitten täälä on otettu suomesta mallia :)
Jepulis. Tosta 20 minsan paikkeilta loppuun oli ihan asia. Näin opettajien mukulana ja iteki ko. hommaa parin vuoden ajan tehneenä, kyl meil oll assiit kokolaill paree sillo -70 luvun lopulla ja viel kasarilkii. Se rauha luokkahuoneessa antoi nimenomaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet oppia, jos halusi, sen mitä kateederilta kerrottiin. Kuten aiemminkin olen kertoillut näissä sos. med. palstoilla, ei itselläni ollut koskaan ongelmia kun aloitin vähän samalla tavalla kouluvuoden kuin englannin openi aiemmin (hän sanoi, että teidän on turha yrittää mitään, olin 16 v. poikakoulun opettajana ennen teitä). Itse tyydyin vain ensimmäisinä päivinä poistamaan häirköt luokasta kertomalla, että voivat tulla takaisin kun osaavat kunnioittaen toisten rauhaa. Rauhallista oli eikä valituksia tullut ja koetuloksista päätellen jotain opittiinkin.
3:02 Cardio arrest = juoksua sisältävä poliisipidätys(?)
Cardiac arrest = sydämenpysähdys
Mutta so not, mitäpä sillä väliä.
Juu aika iso ero😂.
Aika turha välimerkkiin yhtyminen.
@@konstak4118 Odotitko jutkuputkilon kommenttiosiosta löytäväsi sen sijaan väitöskirjoja ja sivistynyttä diskuteeraamista? Kannattaa mennä Ylilaudalle, sieltä vois löytyä.
Maahanmuutto, some, pelit, kuri ja vaatimustaso. Siinä minun villi veikkaus syistä ongelman takana. Kävin ala-asteen 80-luvulla. Kyllä silloinkin pelattiin cc64:lla mutta ehkäpä muutama tunti viikossa, kun nykyään pelit ja some vie lähes kaiken ajan. En juuri lukenut kirjoja, mutta Akua luin jokapäivä. Läksyjä nykyään saadaan harvemmin, kun ennen niitä tuli jokainen päivä useasta aineesta. Plus ne mitä ei tunnilla kerinnyt tekemään ja ne oli tehtävä. Todistuksessa 4 oli ehdot ja 2 nelosta luokallejääminen. Sain 2 luokalla epäviralliset ehdot kertotauluista joita piti kesä sitten harjoitella. Tunnilla istuttiin paikallaan pulpetissa ja häiritsemisestä ois saanut rankkua joten yleensäkin sääntöjä noudatettiin. Rankku saattoi olla nurkassa seisominen, ehkäpä jotain siivoamista tai jälki-istunto jossa piti tuijottaa liitutaululla pistettä tai kirjoittaa vihkoon selkeällä kaunolla "en enää ikinä häiritse tunnilla" 100 kertaa. 2 luokalla luokanvalvojamme (vanhempi naisopettaja) myös kävi kertaalleen kylässä jokaisen lapsen kotona. Vaikka tunnilla piti käyttäytyä, niin välitunnilla vastapainona leikittiin vuorenvalloitusta, lumisotaa ja hivotusta jossa yksi meni seinää vasten kädet levällään ja muut koetti osua mahdollisimman lähelle mutta osuessaan joutui itse seinälle. Toisinaan kasvot yleisöä kohti. Nykyään nuo ovat kiellettyjä juttuja mut toki pelattiin myös palloa, kiipeiltiin yms. Välillä oli tappeluita ja pienempiä parin lyönnin tai minuutin paineja kaiketi kaikkiaan päivittäin ja jos opettajat näki niin toki puuttuivat. Opettajalla oli valta poistaa oppilas vaikka niskaperseotteella ja sanoa rumasti ja uhkaavasti. Yleensä siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta.
Tyhmää on kiva panna.
Lisää Somalia ja Irakin osaajia kouluihin niin koulu rauha turvattu ja Pisa tulos lähtee nousuun islamin voimalla.
Jesse on kyl kova syömään, mutta kova nostamaan myös. Hyvää tulosta voimanostossa.
On! Kaveri painaa 140kg ja vetää melkein 15 leukaa, se on jo jäätävä suoritus.
Juoksusta ei toki tule mitään :D
Mutta esimerkiksi otevoimailussa on maailman top 3.
Joo Cooper oli 1850m ja silloin paino 142kg.
Onhan se painoon nähden ok tulos.
Enenmmän kyllä vahvamiespuolelta ne tulokset, tänä vuonna avoimessa sarjassa SM hopeaa.
@@kipponi : Tuo on todella hyvä tulos tuon kokoiselta mieheltä. Väitän, etten läskistyessäni enää pysty tuohon tulokseen.
Montako sukupolvea jo on väkeä, joka ei lue kirjoja? Vanhempien käytöksellä suora yhteys lapsen käyttäytymiseen.
Syyt: mamut + sosialistiset kokeilut
Joskus näin videon, jossa lääkäri näytti sian vatsalaukulla, mitä tapahtuu kun se täytetään äärimmilleen. En uskaltaisi harrastaa kilpasyömistä, isot riskit.
Niinpä, tässä hyvä ratkaisu opiskeluun, lasten ja nuorten oppimisen infrastruktuurin tulee olla analoginen. Silloin sillä on parhaat edellytykset oppia sitä tärkeintä: keskittymiskykyä, kestävyyttä, suhdetta muihin ihmisiin, lukemista, kirjoittamista, perusmatematiikan ymmärtämistä, suullista kommunikointia. Kun se on matkatavaroissaan, heillä on erinomaiset mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen, mukaan lukien kaikki digiin liittyvä.
Niin, mitäpä Suomessa ei SÖSSITTÄISI?
Kyllähän se fakta on että kouluihin armeijakuri, ja koulukiusaaminen pitäs kitkee pois niin saataisiin luotua menestyvä yhteiskunta. Etenkin moni miehenalku kärsii kun miehistä kasvatetaan heikkoja. Itsevarmuutta oon kehittänyt 18 vuotiaasta, eikä se vieläkään ole aivan siellä missä haluaisin sen olevan. 37:na mielenterveys on paremmassa jamassa kuin koskaan, mutta henkinen kehitys on kyllä monella osa-alueella laahannut omaa ikäluokkaa selvästi perässä. Iso kiitos tästä pehmeälle kasvatukselle ja koulukiusaamiselle!
Voiko erityisosaajat vaikuttaa pisa tuloksiin? Lähtömaiden keskimääräinen älykkyysosamäärä näyttää ainakin olevan järjestäin alle Suomen? Voiko tällaisella olla yhteyttä?
Kännykät on sallittu koska vain niillä saadaan "vaikeat" oppilaat pysymään rauhallisina kun ne voi pelata ja chattaa. Jos kännytkät otetaan pois se on jatkuvaa huutoa ja riehumista. Joten käänyköiden poistaminen voidaan tehdä vain jos luodaan tarkkailuluokat. Tai tietysti nyt niitä kutsutaaan vaikka "vapaan oppimisen luokiksi".
Vieläkö opetusministerin vokeilut kummastuttaa tulos on ilmiselvästi nähtävillä oppilaitten osaaminen
Vai alarmisteja. Tuomiopäivän kelloja te olette 😂
Vuosikymmeniä sitten vanhemmilla oli aikaa ja voimia käydä lapsien kanssa läpi kouluaineita. Tuettiin ja kannustettiin opiskelmaan ja ammennettiin omia kokomuksia opiskelusta lapsille.
Tämän päivän hetkisessä ja kuormittavassa yhteiskunnassa vain hyväosaisilla on aikaa ja voimia osallistua lasten koulutukseen. Keskiluokalla ja vähävaraisilla ei ole aikaa eikä voimia osallistua lasten opiskeluun samalla tavailla kuin ennen. Työelämän muutos on ollut nii raskas, että se yksinkertaisesti vie ajan että voimat tästä osallistumisesta.
Tätä muutosta ei nähdä oppimistuloksissa, ja siitä ei ole olemassa helppoa tehdä poliittisia päätöksiä. Tästä valitettavasti kuitenkin seuraa se, että suomalaisesta yhteiskunnasta muodostuu yhä pahempi luokkayhteiskunta ja edellytkset kansaiväliseen menestykseen koko yhteiskunnassa heikkenevät. Tosin eipä se ole pois tämän hetken pääomasta, vaan vasta seuraavien sukupolvien pääomasta. Tälläkin hetkellä jauhojengi poseeraa instagramissa, vaikka paatissa on reikä ja viulistikonsertti soi kannella, kun kynnelle kykenevät valmistautuvat pelastusveneisiin (titanic).
Terve Aikuisuus on hukassa.
Mikäs norjan salaisuus tuossa rankingissa on , en osaa sanoa onko siellä jatkuvaa porua lehdistössä kun ovat alle OECD keskiarvon. urheilussa kuitenkin pärjäävät.
Ei kai ketään nyt luokalle saa jättää,se on syrjintää. Myös kaikki kokeet pois,se asettaa ihmisiä eri arvoiseen asemaan. Kaikille kympit todistukseen= ongelma ratkaistu
Kumma että täällä Ruotsissakin oli pisa tulokset romahtanu.Keistähän johtunee?
Lainaisko Poliisi kouluille jonkun digilaitteiden häirintävekottimen?
Vai onko älypuhelin nykyään kansalaisoikeus sananvapauden tyyliin?
Eikö luokalle voi jäädä?
Avokonttori on maailman typerin keksintö. Olin puhelinmyyjänä pari vuotta ja oli kauheaa kun oli aivan hirveä melu 24/7
21:50 TOP6 on sama kuin kaikissa ÄO-tutkimuksissa jo pitkään on ollut (Suomi oli useampia kertoja 7., siis oli), muistaakseni korrelaatio noiden ja Pisa-tulosten välillä on bout 0.9
Koulutustason alentaminen takaa parempaa hallintaa kansan keskuudessa. On tärkeää muistaa, että aiemmatkin sukupolvet ovat jo olleet alttiita manipulaatiolle.
Se on totta, että tyhmää ja alistuvaa kansaa on helpompi hallita. Suomi on maana kuin ajopuu, joka välillä minkäkin maan helmoissa tai alistettuna.
Heti itsenäisyyspäivän jälkeen on pakko alkaa vittuilemaan suomalaisen kansallisaarteen kustannuksella. :D Jesse on kova kaveri. Mitä jos olisitte tehneet jutun siitä?
Kun väitetään, että korona on syy siihen tähän ja tuohon, olisi hyvä tarkentaa, että koronarajoitukset on se syyllinen. Ja ne oli ihan ihmisten itse luomat.
Ymmärrän että jos pitää massia saada niin pitää myös mainoksia pistää ohjelmaan, mutta jos mainokset kestää minuutin niin ohelman pitäsi olla 24 min että se kontentti olisi sama kuin 23 min.
Ei siinä hyvää läppää ja hienoo ohjelmaa teette.
Ois kiva jos tehtäis niin että jokaiselle tuo koulunkäynti olis vapaaehtoista. sit vois nähä kuinka moni oppis edes lukemaan.
Miksi korjata jotain sellaista mikä ei ole RIKKI.
Roomalaiset eivät harrastaneet ikinä sitä ylensyömistä, tahalleen oksentamista ja lisää syömistä. (kuten vaaleanpunaisesta sulasta puhuttiin 4:22)
Heidän teattereissa ja muissakin rakennuksissa oli alue, jota he kutsuivat "vomitorium", luultiin nimensä perusteella tähän asiaan kuuluvaksi, mutta se oli sen aikaisen englannin kielen projisio alkuperäiseen latinankieliseen sanaan, mikä tarkoitti vain (rakennuksen) uloskäyntiä. Toisin kuin nykyiset sanat jotka ovat siitä juontuneet, jotka käsittelevät tavaran poistumista suusta.
Siinä on myös pieni kristitty propaganda kuvakulma, koska heillä oli motiivi saada Roomalaiset, jotka heitä syötti leijonille kuulostamaan kuvottavalta eri tavoin.
Ei kuitenkaan cardiac arrest?
mihin perustuu tämä tiedevastainen lausahdus: "cardio arrest" tuon annoksen kohdalla ?!?!?
Kommunikointi, kielen oppiminen ja suhteiden luominen hyvin tärkeitä asioita globaalissa kaupassa.
Ei ainakaan Nokian Lundmarkilta onnistunut, kun Ericsson nappasi unelmakaupan Usasta AT&T:ltä.
Tämä asia kiinnostaisi mikä meni vikaan!? Ehkä pojat kaivelee asiaa tarkemmin?
Syytän Pisa tuloksia😂.
Ois voitu mainita niille jotka ei tiedä että Jesse Pynnönen on myös vahvamies joka keskittyy treenaa nykysin enemmän voimalajeja kuin syömistä.
Eikä ollenkaan huonosti ole voimalajeissa mennyt
Kännykät pannaan kuten Virossa jo on. Muuten ei hyvä seuraa
"...laskee kuin ketun häntä" - Lieneekö hauskuuteen pyritty, mutta pojat ei, ei ja ei. Oikea ilmaus on tietysti "laskee kuin lehmän häntä". Ehkei tämä kaksikko ole koskaan nähnyt lehmää?!
"Ylensyöminen on kivempaa kuin ylenantaminen, mutta vielä kivempaa on YLE:n budjetin leikkaaminen." 😄
Resurssien lisääminen siihen, että suomen kielen osaamista voitaisiin vahvistaa niillä, joilla tuo on se varsinainen oppimisongelmien aiheuttaja, voisi olla perusteltua. Mutta tarvittaisiin joku isompi uudistus koko koulujärjestelmään ja opettajien auktoriteetin palautus.
Nykypäivän permis Veetejä katsellessa ei jää ollenkaa epäselvyytyä tulostenlaskuun😂
Se sukupolvi on menetetty tapaus
vasta alotin uudet opinnot, toki lapsilla voi olla eri. itse ainakin huomaan et jos saan tehdä vaikka puhelimella samalla jotai pystyn kuuntelemaan samalla ja opin yhtähyvin, ellen paremmin.
😂😂😂
Maahanmuuton vaikutus oppimistuloksiin ei ole kyse siitä, että maahanmuuttajaoppilaat eivät ole loistaneet opinnoissa. Kyseessä on ilmiö, missä maahanmuuttajaoppilaat ovat muuttaneet kokonaisuudessaan vaadittavaa vaatimustasoa. Koska ei voi olla niin, että maahanmuuttajaoppilaat jäisivät aina luokalle. Tasoa on ollut pakko alentaa kaikilta, koska Timoa pitää arvioida samalla levelillä kuin Mohammedia.
Joo, ruvettiin karsimaan kilpailu yhteiskunnasta ni tässä nähdään tulos, kaikille osallistumis-palkinnot ni hyvä tulee, eikö niin?? Ne huonommatkii samalle viivalle huippujen kans.
Siinähän petetään ihmistä ihan urakalla ja ei muuta tehdä kun hallaa, uskottelemalla että olet ihan yhtä hyvä koulussa 5 numeroilla kuin joka vetelee 9 ja 10 joka aineesta.
Kumpikohan on paremmalla linjalla jatko opintojen, töiden ja elämän suhteen yleensä. Siitä voi jokainen ruveta heittämään veikkauksia, pistäsin rahani tolle hikarille.
Itseäkään ei opiskelu pahemmin kiinnostanut silloin nuorempana. Myöhemmin sitten alkanut kiinnostaa kyllä, nyt työelämässä ja jotain opiskelua samalla. "Olisimpa silloin opiskellut"-ajatukset on turhia, olin silloin eri ihminen kuin nyt. Ei jäädä tuleen makaamaan menneitä murehtimalla, vaan jatketaan eteenpäin!
PISA laskuun syy on sosialismi
Sanoisin, että osaittain kyllä, sosialistiset ohjelmat ovat reilun sadan vuoden aikana mahdollistaneet paikallisväetön heikomman aineksen selviytymisen ja täten alhaisen älykkyyden omaavien, mielenterveysongelmaisten ym. ei niin halutun aineksen prosentuaalinenosuus on noussut.
Mitä tulee heikomman aineksen ympäri maailmaa tänne raahaamiseen, niin tässä on ollut mukana muutkin ideologiat.
100% verotus kaikkeen tuloihin ja sit eurostoliitto antaa jonkunnäköisen kansalaispalkan vaikka 1000€/kk ja 1200€ /kk jos olet äärivasemmisto full turbolesbofasisti pride kinkku
Jos koulussa opiskelijat tyydyttävät tarpeensa laatalta , joka saa heidät laukeamaan , kertoo se opiskelun teräksisestä Merkityksestä heidän elämässään.
Jäbä kuullostaa ihan Andy Mac Coylta kun kuuntelen tätä teijjän juttua mitä jäbät bamlaa 0,5 nopeudella ja goa trancet pauhaa ja sauna lämmittää jes jes
Maalaisjärki ei toimi, jos aivot on rikki. Niiden hajottamiseksi on tehty kaikki se paha, mitä tehdä voi. Kun ei ymmärretä asiaa ei sitä kyetä korjaamaankaan. No, leikitään edelleen vain onnellista 😅
Opettajille lisää oikeuksia kurinpitoon, alkuun vaikka jv-oikeudet.
Mistä se Pisa oikeen kertoo, oppimisen äo testi? Jos on vaikka jokin näistä , tai kaikki. oppimis/luki/hahmotushöiriö Ni nämä ei kerro mistään. Itellä on joko tommonen ja palikka testis ei oo ikinä ollut mun juttu
Jenkeissä on SAT-testit, joka oikeasti ratkaisee mihin kouluun ja hommiin tulevaisuudessa pääset.
Niin ja kaikki testit kertoo jotain. Eihän niitä muuten tehtäisikään. Työpaikka haastattelukin on testi.
@@kipponi liittyy niin mihin? Lukemisen ymmärtäminen sulla ei ainakaan hanskassa. Jos ihmisellä on vaikeuksia hahmottaa esim. Käden ja silmän koordinaatiota ja geometriaa. Tai sinun tapauksessa lukemisen ymmärtäminen. Nämä testit ei kerro juuri mitään. Tai joo sen ettei kyseinen henkilö kykene läheskään samalla tavalla tai juuri ollenkaan ratkaisemaan näitä. Muuten voi olla erittäinkin lahjakas ym.
@@kipponi jos ja kun näitä oppilaita on nyt sulatettu NS normaali oppilaiden joukkoon Ni ei hyvää päivää
Totesit, että nämä testit ei kerro mitään.
Ymmärtämisessäni ei pitäisi olla pahasti vikaa, en tiedä mistä tuon keksit?
ÄO on 132. No huonona päivänä on ollut 128😂.
Tohon tunnin ruokahävikkiin pitäis tulla loppu.
Tiedämme missä seisot
Auktoritäärinen - Liberaali akselilla
@@Ounouh Nyt meni ohjus ohi. Mihin ton piti osua?
@@Ounouh Se osuus mitä henkilö ei syö niin viedäänkö se muille syötäväksi samassa ravintolassa vai tuleeko siitä ruokahävikkiä vain egoilun nimessä? Materiaalin hinta nousee kun sitä heitetään menemään näin. Samaan aikaan joku kadulla ei saa edes ruokaa. Ni onko mässääminen joku hiton voitto??? Ja en o viherliberaali.
Katsoin tänään uusinnan Perjantai -ohjelmasta,koska siinä oli sotilasprofessori Mika Hyytiäinen,todella asiaa puhuva mies,mutta sitten tämä Henriksson ja sitä litaniaa..,.Ja puhuttiin hirveästi arvoista,sinähän juuri tässä äskettäin puhuit siitä miten tätä arvo- käsitettä käytetään, kysymättä lainkaan mitä se koko käsite tarkoittaa Kannattaa kaikkien katsoa tuo sotilasprofessorin katsaus Suomen tilanteesta.Ja ei tiennyt itkeäkö vain nauraa siinä alussa kahden Venäjältä tulleen
"turvapaikanhakijan" tulevaisuudesta Suomessa.....
Minua poikarassua vielä kouluaikoina - ja aiheesta, ansaitusti - kuritettiin karttakepillä näpyttäen, eikä se rangaistuksenjako jäänyt kansakoulunpenkkiin, vaan kotona kauneudessaan säteilevät vaan julmuudessaan mustanpuhuvat, moralismissaan ylevöityneet isosiskoni hakata ojensivat minua remmiä säästämättä. -E.K.
Beard Meets Food on tuon veikon tubekanava.
Juuri näin, jokainen yhteisö ajattelee itsensä homogeeniseksi, ja kun mukaan tulee liikaa sellaisia vieraita ainesosia, siis heterogeenisiä osia, joita homogeeninen osa ei pysty enää sulauttamaan itseensä, seuraa hajaannus.
Kilpasyöntiä ny ei oikeen viitti rinnastaa syömishäiriöön ku se on ihan oikeeta reenaamista vaativa homma.
Miten tämä on mahdollista "hyvinvointi" valtiossa.
Suomi on ollut viimeksi hyvinvointivaltio 80-luvulla
Ongelma on kasvatuksessa, ei mitään kuria. Ei maalaisjärkeä. Ei tasa-arvoa kouluissa. Opetus on liian tylsää ja mielenkiinnotonta. Liian pitkät päivät koulussa. Kiusaamiseen ei puututa, se on sanan helinää ei tekoja. Digiopetusta, mutta ei omia älylaitteita eikä somea. Seksuaalisen suuntautumisen tyrkyttäminen kiellettävä. Uskonnot kiellettävä. Jokainen saa olla mitä on, mutta tapoja ei tarvitse kouluissa tyrkyttää. Siellä pitäisi opiskella. Antaa kaikille oppirauha ja rauhanrikkojat lentää ulos. Heille erillinen maksullinen vajakkien koulu, jos ei muuten kuria saa. Miksi kaiken paskan maksumiehenä pitää olla se joka sopeutuu eikä häiritse muita. Tuossa muutama ongelmakohta. Jos noihin ei saada mitään korjausta niin meillä on kasa ongelmanuoria aikuisia jotka luulee olevansa millon naisia, miehiä, eläimiä tms harhauskoissaan vaeltavia. Ilman yhtenäisiä pelisääntöjä ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia tuloksena on kasa paskaa. Lapiot kouraan vaan ja koittakaa elää ihmisiksi.
Vika EI ole kunniakansalaisissa!
Mikähän siinä on, että näillä some-kanavilla jauhetaan aina samoja asioita. Tänään Pisaa, eilen keppejä…
Voisikohan nähdä hieman vaivaa ja etsiä jotain ihan itsenäisesti ja monipuolisesti keskusteltavaksi?
Ei vain epäkohtia vaan myös mahdollisuuksia.