On niin ihanaa seurata kun eläimet elävät vapaana, viihtyen toistensa seurasta. Käyvät aika ajoin tervehtimässä emäntää. Elelen itsekin nyt aika rauhaisaa ja harmoonista elämää rakkaan havanna neitini kanssa. Hyvää kesää teille kaikille ja hauvoille rapsutuksia ❤
Mielenrauha on tärkein asia elämässä,mitä pitää tavoitella. Sen ympärille rakentuu kaikki muu elämä. Nykyajan ihminen hakee vääristä asioista mielenrauhaa. Sitä ei löydy isosta omakotitalosta ja hienosta autosta. Onnellinen ja tasapainoinen ihminen löytää mielenrauhan arjen pienistä asioista, mikä ei maksa mitään. Luonnosta esim on hyvä ammentaa voimavaroja🙏❤️☀️
Niin kaunista, rauhoittavaa katseltavaa.Jos olisin nuori, ehdottomasti, parasta.Unelmoimaan vain jään, vanhuus nyt, miksen voi taaksepäin palata, aloittaa juuri noin alusta.Sinulle kaikkea hyvää kesään ja mitä elämää parhainta.🍀❤️😊🌻
En jaksais ennää kantaa puita ja vettä,tehny kyllä näitäkin.kyllä muuten.kanasi ovat mahtavan muhkeita ja koko pihapiiri on hyvin rauhoittava.oikein nautinnollisia kesäpäiviä teille kaikille.lähen tästä itsekin illalla metsätielle❤❤😊😊
Kyllä ihailen sun slow life. Sellainen on mahdollista vasta kun ansaintalogiikka löytyy...ja kas, olet sen löytänyt❤. Kun uskoo visioonsa, se alkaa toteutua. Niin vaan olet luonut brändin, Katri!
Lämmin kiitos tästä rauhallisesta videosta. Olen nähnyt aiemmilta videoiltasi miten myös raadat, .mm. polttopuiden parissa, mutta osaat myös rentoutua. Voisin kuvitella voivani elää tuollaista elämää, mutta välillä olisi kiva tavata ihmisiä. Tuon eläinkatraan kanssa ei voi tuntea yksinäisyyttä. Tästä näkee miten hyvin erilajiset eläimet tulevat hyvin toimeen keskenään ilman ongelmia. Aivan ihania olentoja!
Kaipaan tuollaista elämää, luulen että pystyisin. Sinun koira-kissa-kana lauma on aika leimautuneita toisiinsa, ei ihme että koira sietää kanan ruokailua omalta kupiltaan🤗👍
On kaunista katseltavaa rauhallista elämää. Kaikki eläimesi ovat niin tyytyväisiä ja sopeutuvat keskenään. Niinse kesä tuli pitkän talven jälkeen pihasi on niin kaunis ja kukka asetelmat sopivat hyvin mihin olet asettanutkiin ne. Ihailtavaa katseltavaa sinun nauhoitukset, Mukavaa kesää sinne kaikille metsän keskelle.❤🍀🌻
Ihmetellen ja ihaillen katselen videoitasi 😍 Kyllä osaat tehdä todella taitavasti ja mielekiintoisesti Metsäpirtin elämää eläimineen. Upea kukko, kyllä järjestys säilyy kanalaumassa 😄, ja on ne kananmunat kyllä verrattomia. Kotilot saa kyytiä kun on kanoja. Kun on nuori ja taitava sekä halu opetella tekemään kaikkea mitään eteen tulee, asuminen onnistuu hyvin metsän keskellä. Kiitos hyvistä videoista ja nautinnollista kesää sinulle ja lemmikillesi 👍🙋
Juuri tuollaista elämää vietän parhaillaan täällä Kirkkonummella.Rauhassa Alman kanssa,Alma on tänään 15v6kk ja vaivoineen päivineen vielä pirteä.Paistelen myös kananmunia,ikävä kyllä ne on kaupasta eikä omista kanoista.Piha on täynnä mustarastaita ja ilma niiden laulua,Öisin pari viikkoa sitten lauloi yöllä uros ilves tuossa lähimetsässä kosiolaulua naaraalla,oli aikamoinen ääni.Hidasta hyvää elämää pienine pihatouhuineen Almalle jutellen vaikkei se enää kunnolla kuulekkaan.Roope makoilee auringossa ja maiskuttaa tyytyväisyyttään aivan samalla tavalla kuin Alma❤ja Kerttu,uskomattoman pitkämielinen kun odottaa että heität pallon,ihana❤nuo sinun käsityöt on upeita kaikki nuo luontoaiheet.Viimeksi kun käytin vanhaa Tikka ompelukonetta täällä ompelun kaksi aluslakana yhteen saadakseni ne kahden patjan yli yltämään,lattialla kun nukutaan Alman takia kun se on aina nukkunut vieressä eikä enää hyvin pääse kulkemaan niin korkeaan sänkyyn ei voi nostaa,nyt mennään koiran ehdoilla.Ihana video sinulta,kiitos❤Vielä en ole katsonut edellistä moottorisahan huolto videota mutta pian katson,kovasti kiinnostaa ja haluan keskittyä siihen.Ihania hitaita kesäpäiviä sinulle ja eläimillesi❤
Ei olisi mitään ongelmaa elää noin, ainoa ongelma olisi se toimeentulo puoli. Hienosti olet elämäsi järjestänyt ja kyllä on kiva seurata leppoista elämääsi ihanien eläimien kanssa❤
Mukavan rento tunnelma ja eläimet sulassa sovussa keskenään.Hieno pöytäliina pisti silmään kun levitit sen ja hieno eläin aiheinen tyyny.Kiitos mukavasta videosta😊
Kiitos odotetusta videosta! Sulla on todella hyvä äänen tallennus. Kuuntelen tätä korvakuulokkeilla. Toiselta puolen alkoi yllättäen kuulua hyttysen ininää. Sitten se ääni siirtyi toiselle puolelle. Hyttysen puremat korvissa ovat ikävän tuntuisia, mutta varsinaisen huolen aiheutti tuo lentoreitti. 🙄
Juuri näin ! Kaikki kohdallaan , ja kuitenkin rakkaita ystäviä ympärillä ! Aikaa miettiä elämää, ja sitä kaikkea kaunista jota luonto antaa joka päivä. Sitä paitsi , se on ihan ilmaista...Hyvää kesää Katri ! 😄👍 ( saariston vanha filosofi ) 🙃
Päiven kimallusta Katri, talven puut on kuivumassa husku huilaa komerossa, voiko paremmin elämä olla, mulla puu savotta on vähän kesken kun tuo helle pukkas päälle, mutta mitenkäs sinun ne pahna perunat jaksaa , olet kerenny tutkia, vai ootellaan vielä vähän, ihana video , onneks olkoon sulla kaikki voi hyvin, kaikille rapsutykset , minä rapsutan omaa remu koiraa on 14 vuotta , kiinanharjakoiran ja pinserin sekoitus, kesän jatkot, ❤🎉
Ai että tämmöset harmoniset videot on parasta mitä tiedän! Tämösiä kun tulee aika-ajoin ja saisi vaikka soittolistan vaan näistä hiljaisuus videoista, niin lopulta voisit😍😍 tehdä semmosen 3h rentoutus-taustavideon.😍😍
Voi mikä IHANA IDYLLI, kanat kotkottaa, kukko kiekuu ja mikä ihana herkkulounas valmistui ihka omista munista🥚🍳🐓 onko muuten parempia ku kaupan??😂 kiitti taas ⚘️👍
Kyllä oli niin ihana kesän tunnelma.Onneksi olen saannut kokea mummolassa olemisen.Käytiin heinänteossa ja kaikkea muutakin,opittiin työntekoa.Kiitos kaunis tästäkin videosta.ps.kanaset kukkoa myöden hyvinvoivat. .
Voi kuinka rauhoittavaa katseltavaa. Elikotkin näyttää hyvää mallia. Moni ihminen.. muka kiireinen, näyttää vaan kiireiseltä, saamatta oikeen mitään järkevää aikaan. Kiitos Katri taasen levollisesta videosta, niin tarpeen muistuttamaan mikä on oikeasti arvokasta. 💖
Hidastempoisessa rauhallisessa elämässä kaukana kiireestä ja hälinästä on kaikki elementit elämälle, jossa ihminen voi henkisesti ja myös fyysisesti paremmin kuin parinkymmenen neliön kopissa, keskellä kaupunkia, jossa luovuus kuolee, ja ihminen etääntyy luonnosta. Omat kokemukseni olivat 8-vuoden ajalta Tampereelta, enkä koskaan kotiutunut hälinään ääni - ja aistiyliherkkänä. Palasin kotiseudulleni pienelle paikkakunnalle, jossa nautin elämästä saadessani tehdä asioita ja käyttää työkaluja ja korjailla erilaisia esineitä.
Katrilla ihastuttavat sopuisat seuralaiset,takustakin on tullut pieni hauska leijonan harjainen kaveri❤😊Minulla on tapana yrittää keksiä helpotusta erilaisiin Katrin ongelmiin eli nyt hyttysiin❤😊Jos tekisit/ostaisit linnunpönttöjä niistä olisi hyötyä.Esimerkiksi kirjosieppo poikue saa 16päivän pesäpoikas aikana yhteensä noin 15000 hyönteistä ruuakseen(tuntuu paljolta mutta netistä luin)😊❤Meillä on mökillä viisi pönttöä+minä+veljeni,täällä pesii pajulintu,peippo ja kirjosieppo ainakin.Hyönteisiä on aika vähän❤😊ystävällisin terveisin Kari savosta
Nyt elekeläisenä uskon että voin elää ja elänkin jo osittain ei se vaikeata ole tykkän tehdä juttuja rauhassa ja vin olla myös hetkiä tekemättä mitään. Kiitos videosta elät hyvää elämää eläinten kanssa upeassa paikassa maalla.😊
Ajatuksena mielenkiintoinen. Vois vaatia kyllä melkoisen totuttelujakson jos nykytilanteesta pitäis yhtäkkiä hypätä elämään siun elämää 😄. Kaikkea hyvää Katri ja kiitos videosta🫶
Mukava katsella videoitasi ,kun on niin leppoisan rauhallista .Minä en tykkää kiireestä,vaan haluan tehdä työt rauhallisesti .En .myöskään kaipaa ihmisvilinää ympärilleni .Mökki on rentoutumispaikka minulle ja olisin siellä aina ,jos se vain olisi mahdollista .Lemmikkisi nauttii myös olostaan.Hyvä video.
Samaamieltä, on mukava mennä vanhempien omistamalle mökille viettää aikaa luonnon rauhaan, voi soutaa järvellä, kalastaa, poimia syksymmällä marjoja metsästä yms. 👍
Aivan hurmaava tuo sun eläinpiha😍 niin huvittavia on kanat ja heidän päällikkönsä kukko kertakaikkiaan❤️ ihania tuotteita olet valmistanut myös. Mainosta vaan niitä enemmän vaikka kaikki yhdessä jaksossa😊
Asuin 16 ensimmäistä vuottani samalla tavalla. Lähdin ammattik espooseen. Nyt eläkeukkona palasin maalle taksi. Hommasin kaikki mukavuudet tänne. Ps. Keitän pottuja aina isomman kattilan. Saa samalla useaksi kerraksi. Tuppipotut säilyy hyvin.. Kiitos mukavista videoista!
No vastaan kysymykseesi et voiko elää hidastempoista elämää. Näin miehenä sanon että voi, koskapa elän sitä parhaillaankin. En aina kuitenkaan ole elänyt yksin ja minulla on jo aikuiset lapset jotka aina joskus käyvät täälläkin. Itse asun kyllä paljon syrjäisemmässä paikassa kuin sinä, lähin kauppakin on 50 km päässä ja lähin kaupunki 100 km päässä. Minulle tämä ei ole mitenkään uutta eikä outoa. Joskus vain kyllä kaipaisi kumppaniakin näihin arkisiin askareisiin mutta olen kyllä yksinkin tottunut tekemään kaikki hommat niinkuin sinäkin siellä. Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa kesää, nautitaan nyt tästä lämmöstäkin vaikka en siitä oikein tykkääkkään kun on liian kuumaa työhommiin.
Parhaani mukaan yritän elää kiireettömästi, mutta työt haittaavat pahasti tätäkin. On hienoa laittaa kasvimaata rennosti omaan tahtiin aivan kuin olla puuverstaalla ottaa muutama(useita) olut , vetästä savuke ja tehä hommia sit kun innostaa aloittaa 😊. Tälläinen elämä olisi monelle hyvä opetella ja omaksua. Kiitos ihan rauhallisesta videosta.
Ihana rauha ja hiljaisuus, ei ole ketään käskemässä, eikä määräilemässä ja saa tehdä asiat omaan tahtiin juuri niin, kuin itse haluaa, eikä ole mitään työaikoja, vaan saa herätä aamulla silloin, kun haluaa 😊
Elämällä on itseisarvo. Kiireellä ei. Slow life, better life. Omana haaveena on ollut Rölli-peikon tyylinen vapaus, osin toteutunutkin. Eletään ja annetaan muidenkin elää, kukin tyylillään.
Ethän sie ole yksin. Sulla on ihmisen parhaat kaverit kokoajan vierellä. Sitäpaitti yksin oleminen ja yksinäisyys on täysin kaks eri asiaa. Jos ei hyväksy itteänsä, niin ei sitä yksiinkhään tule toihmeen. Ihminen tarvitsee vain yhden hyän ystävän. Kokemusta on.
Niin jatän koneen kun aukasee on koko maailma käsillä,kyllä on maailma pienentyny kun vertaa aikaan kun pikkupoika olin,sillon ei tiedettu sen enemppä mitä nurkan takaa vastaan tulis heh!
Aamukahvin kaverina ihana video, tuo rauhallisuutta mieleen heti aamutuimaan. ❤ Ihania kuoseja sulla kankaissa. Jos saa toivoa (tai ehkä jo löytyy, en ole vaan huomannut) videota sun kauppakäynneistä, ateriavalinnoista/ruokavaliosta ja siihen käytetystä rahasta. Ihan siis jotta saisi itsekin ideoita!
Olisi kyllä parasta, jos elinkeino löytyisi myös kotoa, niin ei tarvitsisi tontilta poistua. Koti on kyllä paras paikka❤. Mielenkiintoista olisi tietää, kauanko pitäisi itsekseen olla, että siihen kyllästyisi ja oikeasti haluamalla haluaisi nähdä ihmisiä.
Kyllä pystyisin. Maalla asun rintamamiestalossa, mutta rahan takia joutuu vieraalla käydä töissä. Itsellä kaksi kissaa. Koira kuoli vanhuuteen viime syksynä.😢 En ole koskaan pyrkinyt omavaraisuuteen, mutta tontin koko mahdollistaisi sen. Toisaalta kohta tulee ikä vastaan...
Kaks kertaa naimisissa olleena, ja kaks +1 lapsi.......lapsenlapsia 3. Viimeiset 4 vuotta yksin, en kuitenkaan yksinäinen. Yrittäjänä 42 vuotta, ja jos viel vuoden pari jaksais. En lähtis minnekkään metsämökkiin, ja mukavuudet haluan säilyttää. Ero puolisosta palautti tasapainon elämään, näin on hyvä........koira vois olla kaverina uskollinen🐩❤ Mut kaikkee hyvää sulle Korpimuija.
Minä elän sitä! Isovanhemmillani oli pitkän puutangon päässä sanko, jonka he kastasivat kaivoon saadakseen vettä. Heidän kaivonsa oli myös peitetty "A-runkoisella" katolla, jossa oli pieni ovi, joten heidän ei tarvinnut siirtää koko kansia pois kaivosta. Sitä oli helppo käyttää myös talvella. Päivät menevät hyvin, kun ei ole toipumassa loukkaantumisesta. Kiitos videoidesi jakamisesta.
Kyllä pystyy ja 30 vuotta jo menny. Hidastemposta kyllä kun mikään kiire ei oo mutta tekemistä riittää yllin kyllin pitkin vuotta . Muutamat kaupunkilaiset vieraat sanonu kun tääl ei mitään tekemistä niin oon kysynyt perään miten te saatte ajan kuluu kun siel ei oo mitään tekemistä.
Meillä elämä menee talvella leivinuunia ja ulkosauna lämmittessä. Kesällä sitten lämmitetään vain saunaa. Vuoden puut on jo pinossa kuivumassa. Ei kiirettä mihinkään.
Kyllä se vaan niin on että noissa olosuhteissa luovuudelle on tilaa. Teetkö sitten asioita käsillä tai teetkö esim. AI:n kanssa hommia. Se että pääse omasta kodista suoraan luonnon keskelle niin tavallaan ajatuksille on tilaa siinä ympäristössä. Sitten normi arkiset puuhat, puiden teko, saunan lämmitys jne. nehän on terapiaa mielelle, aivot jotenkin työstää päivän asioita näiden töiden lomassa ja luo uusia ajatuksia. Välillä pitää myös *ituttaa ne normi hommat, mutta sekin kuuluu asiaan. Silläkin on jokin tarkoitus ja kun tietyt asiat toistuu päivästä toiseen, ne tuo jotenkin turvaa ja rauhallisuutta. Ja pystyn elämään rauhallista elämää ja itse asiassa en voisi muuten eläkkään. Niin ja kyllä aina hienoja tuotteita teet käsilläsi 😊
Olen elänyt samanlaista elämää suurimman osan elämästäni , nyt elän toisenlaista . Kunnioitan elämänvalintaasi ja tiedän mitä on elämäsi . Onnea elämääsi . On oiva valinta
Elämässäsi on jossain määrin tuttuja elementtejä, sillä asun 1920-luvulla rakennetussa hirsitalossa keskellä hämäläistä maaseutua pellon ja metsän laidalla. Kotieläiminä on kissoja. Teen töitä kotitoimistosta käsin. Lämmitän vain polttopuilla ja puuhella on ahkerassa käytössä. Puutarhan antimia käytän jossain määrin. Elämä on väkisinkin hidasta perussairauteni tähden, mutta jotenkin kummassa olen aina lopulta saanut asiat etenemään.
Ei se voi niin vaikeaa olla isäni kertoi että hänen lapsuudesaan tuontapaista elämää vietettiin mutta 6 lapsisen lapsiperheen kanssa 1960.70 luvulla asui silloin 60,70 luvuilla maaseudulla pienellä paikkakunnalla. Perheesään 6 lasta ja elivät vähän tuontapaisesti mutta vaan se että sulla olis 6 lasta hoidettavana tuollaisissa oloissa.
Minulla kesä asuntona mummonmökki pellon reunassa. Joskus viikonloppuisin menen sinne latautumaan ja sitten taas takaisin perheen pariin. Erakko luonne mullakin, mutta en ehkä viihtyisi siellä koko aikaa.
Elän itekki yksin maalla kotipaikassa metsän keskellä. Tykkään elää yksin. Mitä tarkoitat hidastempoista? Nuorempana oli meno päällä enkä kaipaa enää sellaista.
Tää on sitä parhainta maalaiselämää 😁 Kanat, koirat ja kissat sulassa sovussa siellä 😊 Kiitos videosta!
Miekii elän juuri samanlaista hidastempoista elämää ku sie. Tää on ihan tietoinen valinta mullakii . Olen hyvin onnellinen tätänykyä.
ompa kyllä eläimet hyväsopuisija keskenään.hyvä video.
Ollapa vielä nuori ja terve ❤. Ihan parasta elämää. Ihanaa kesää sinulle ja eläimille.
On niin ihanaa seurata kun eläimet elävät vapaana, viihtyen toistensa seurasta. Käyvät aika ajoin tervehtimässä emäntää. Elelen itsekin nyt aika rauhaisaa ja harmoonista elämää rakkaan havanna neitini kanssa. Hyvää kesää teille kaikille ja hauvoille rapsutuksia ❤
Mielenrauha on tärkein asia elämässä,mitä pitää tavoitella. Sen ympärille rakentuu kaikki muu elämä. Nykyajan ihminen hakee vääristä asioista mielenrauhaa. Sitä ei löydy isosta omakotitalosta ja hienosta autosta. Onnellinen ja tasapainoinen ihminen löytää mielenrauhan arjen pienistä asioista, mikä ei maksa mitään. Luonnosta esim on hyvä ammentaa voimavaroja🙏❤️☀️
Ihanaa, koirat ja kanat sovussa❤
Niin kaunista, rauhoittavaa katseltavaa.Jos olisin nuori, ehdottomasti, parasta.Unelmoimaan vain jään, vanhuus nyt, miksen voi taaksepäin palata, aloittaa juuri noin alusta.Sinulle kaikkea hyvää kesään ja mitä elämää parhainta.🍀❤️😊🌻
Itse tykkään juuri tuollaisesta rauhasta ja luonnosta .Parasta on luontainen väsymys päivän askareista tulee hyvä uni❤
Tässä rauhottui omakin mieli kun katseli teidän touhuja😍Ja omien kanojen munia ai jai❤️Mutta lemppari on Kerttu ja pallo🥰🥰
En jaksais ennää kantaa puita ja vettä,tehny kyllä näitäkin.kyllä muuten.kanasi ovat mahtavan muhkeita ja koko pihapiiri on hyvin rauhoittava.oikein nautinnollisia kesäpäiviä teille kaikille.lähen tästä itsekin illalla metsätielle❤❤😊😊
Nostan hattua elämäntavallesi, tuohon ei moni pysty, mutta sinä nautit siitä ja se on hienoa :) Mukavaa jatkoa elämääsi ja hauskaa kesää :)
Kyllä ihailen sun slow life. Sellainen on mahdollista vasta kun ansaintalogiikka löytyy...ja kas, olet sen löytänyt❤.
Kun uskoo visioonsa, se alkaa toteutua. Niin vaan olet luonut brändin, Katri!
Lämmin kiitos tästä rauhallisesta videosta. Olen nähnyt aiemmilta videoiltasi miten myös raadat, .mm. polttopuiden parissa, mutta osaat myös rentoutua. Voisin kuvitella voivani elää tuollaista elämää, mutta välillä olisi kiva tavata ihmisiä. Tuon eläinkatraan kanssa ei voi tuntea yksinäisyyttä. Tästä näkee miten hyvin erilajiset eläimet tulevat hyvin toimeen keskenään ilman ongelmia. Aivan ihania olentoja!
Parasta mitä voi olla. Ulkosauna kesällä. Lemmikit vapaana ympärillä. En vaihda mihinkään. 👍🐈⬛🐕
Kaipaan tuollaista elämää, luulen että pystyisin. Sinun koira-kissa-kana lauma on aika leimautuneita toisiinsa, ei ihme että koira sietää kanan ruokailua omalta kupiltaan🤗👍
Kesällä puuhaa sinulla riittää. Noita eläimiä on kyllä ihana seurata , nauttivat ihan selvästikkin🌞🪴
On kaunista katseltavaa rauhallista elämää. Kaikki eläimesi ovat niin tyytyväisiä ja sopeutuvat keskenään. Niinse kesä tuli pitkän talven jälkeen pihasi on niin kaunis ja kukka asetelmat sopivat hyvin mihin olet asettanutkiin ne. Ihailtavaa katseltavaa sinun nauhoitukset, Mukavaa kesää sinne kaikille metsän keskelle.❤🍀🌻
Ihmetellen ja ihaillen katselen videoitasi 😍
Kyllä osaat tehdä todella taitavasti ja mielekiintoisesti Metsäpirtin elämää eläimineen. Upea kukko, kyllä järjestys säilyy kanalaumassa 😄, ja on ne kananmunat kyllä verrattomia. Kotilot saa kyytiä kun on kanoja.
Kun on nuori ja taitava sekä halu opetella tekemään kaikkea mitään eteen tulee, asuminen onnistuu hyvin metsän keskellä.
Kiitos hyvistä videoista ja nautinnollista kesää sinulle ja lemmikillesi 👍🙋
Kiitos,kyllä silmä lepää kun katselee! 💖💖
Ihanaa seesteistä elämää..arvostan...Olet löytänyt onnelan...❤
Ihana elinpiiri ja suloiset eläimet❤
Kiitos kun teet näitä videoita.👍💓😊🌹🌻🌼🌷🐶🐱
Moikka en usko että pystyisin yksin elämään mutta kun katselen teitä siis sinua ja elikoitasi niin kovasti tekisi mieli koittaa kiitos paljon taas❤
Juuri tuollaista elämää vietän parhaillaan täällä Kirkkonummella.Rauhassa Alman kanssa,Alma on tänään 15v6kk ja vaivoineen päivineen vielä pirteä.Paistelen myös kananmunia,ikävä kyllä ne on kaupasta eikä omista kanoista.Piha on täynnä mustarastaita ja ilma niiden laulua,Öisin pari viikkoa sitten lauloi yöllä uros ilves tuossa lähimetsässä kosiolaulua naaraalla,oli aikamoinen ääni.Hidasta hyvää elämää pienine pihatouhuineen Almalle jutellen vaikkei se enää kunnolla kuulekkaan.Roope makoilee auringossa ja maiskuttaa tyytyväisyyttään aivan samalla tavalla kuin Alma❤ja Kerttu,uskomattoman pitkämielinen kun odottaa että heität pallon,ihana❤nuo sinun käsityöt on upeita kaikki nuo luontoaiheet.Viimeksi kun käytin vanhaa Tikka ompelukonetta täällä ompelun kaksi aluslakana yhteen saadakseni ne kahden patjan yli yltämään,lattialla kun nukutaan Alman takia kun se on aina nukkunut vieressä eikä enää hyvin pääse kulkemaan niin korkeaan sänkyyn ei voi nostaa,nyt mennään koiran ehdoilla.Ihana video sinulta,kiitos❤Vielä en ole katsonut edellistä moottorisahan huolto videota mutta pian katson,kovasti kiinnostaa ja haluan keskittyä siihen.Ihania hitaita kesäpäiviä sinulle ja eläimillesi❤
9 vuotta asunut kaksin koiran kanssa 😊❤ Vielä kun saisi vaihdettua tän kerrostaloelämän tuollaiseen ihanaan miljööseen 🤗
Ei olisi mitään ongelmaa elää noin, ainoa ongelma olisi se toimeentulo puoli. Hienosti olet elämäsi järjestänyt ja kyllä on kiva seurata leppoista elämääsi ihanien eläimien kanssa❤
Kiitos katri videosta🥰 miten tuo onnistuu noin hyvin että kaikki eläimet sovussa vsikka roopekin metästys koira 😅 aivan ihanaa!!
Mukavan rento tunnelma ja eläimet sulassa sovussa keskenään.Hieno pöytäliina pisti silmään kun levitit sen ja hieno eläin aiheinen tyyny.Kiitos mukavasta videosta😊
Juu olen elänyt vieläki alkeelisempaa elämää ja olen kiitollinen siitä😍🙏
Rauha ja ystävällisyys kaikkien kesken❤
Kiitos odotetusta videosta! Sulla on todella hyvä äänen tallennus. Kuuntelen tätä korvakuulokkeilla. Toiselta puolen alkoi yllättäen kuulua hyttysen ininää. Sitten se ääni siirtyi toiselle puolelle. Hyttysen puremat korvissa ovat ikävän tuntuisia, mutta varsinaisen huolen aiheutti tuo lentoreitti. 🙄
Hienoa kun kissatkin tulee toimeen kanojen kanssa 🐈⬛🐔. On ihanaa elämää👍🙏❣️
Kiitti videosta..kiva katsella näiden nelitassujen elämää..❤
Yksin asuminen onnistuisi vallan mainiosti ja hyvä video jatka samaan malliin olet niin upea ihmisen ja eläimille rapsutuksia✨💚🌼🌻🍀✨
Juuri näin ! Kaikki kohdallaan , ja kuitenkin rakkaita ystäviä ympärillä ! Aikaa miettiä elämää, ja sitä kaikkea kaunista jota luonto antaa joka päivä. Sitä paitsi , se on ihan ilmaista...Hyvää kesää Katri ! 😄👍 ( saariston vanha filosofi ) 🙃
Kiitti paljon,hyvää lämmintä kesää sinulle ja eläimille.❤🐈🐈🐕🐕🦟🦟🐌🐌😍
Päiven kimallusta Katri, talven puut on kuivumassa husku huilaa komerossa, voiko paremmin elämä olla, mulla puu savotta on vähän kesken kun tuo helle pukkas päälle, mutta mitenkäs sinun ne pahna perunat jaksaa , olet kerenny tutkia, vai ootellaan vielä vähän, ihana video , onneks olkoon sulla kaikki voi hyvin, kaikille rapsutykset , minä rapsutan omaa remu koiraa on 14 vuotta , kiinanharjakoiran ja pinserin sekoitus, kesän jatkot, ❤🎉
Ai että tämmöset harmoniset videot on parasta mitä tiedän! Tämösiä kun tulee aika-ajoin ja saisi vaikka soittolistan vaan näistä hiljaisuus videoista, niin lopulta voisit😍😍 tehdä semmosen 3h rentoutus-taustavideon.😍😍
Ihana rauha huokuu kotipihaltasi❤On kiva katsoa miten eläimet tulee hyvin toimeen keskenään🫠Nautitaan kesästä🌺🍀🌞🦋🐞
Kiitos taas, että pääsin mukaan. Olin kuin kotona. 🤗
Voi mikä IHANA IDYLLI, kanat kotkottaa, kukko kiekuu ja mikä ihana herkkulounas valmistui ihka omista munista🥚🍳🐓 onko muuten parempia ku kaupan??😂 kiitti taas ⚘️👍
Kiitos ihanasta videosta. Kaikki eläimet sulassa sovussa. Mukavaa viikonloppua.❤
Kyllä oli niin ihana kesän tunnelma.Onneksi olen saannut kokea mummolassa olemisen.Käytiin heinänteossa ja kaikkea muutakin,opittiin työntekoa.Kiitos kaunis tästäkin videosta.ps.kanaset kukkoa myöden hyvinvoivat.
.
Voi kuinka rauhoittavaa katseltavaa. Elikotkin näyttää hyvää mallia. Moni ihminen.. muka kiireinen, näyttää vaan kiireiseltä, saamatta oikeen mitään järkevää aikaan. Kiitos Katri taasen levollisesta videosta, niin tarpeen muistuttamaan mikä on oikeasti arvokasta. 💖
Hidastempoisessa rauhallisessa elämässä kaukana kiireestä ja hälinästä on kaikki elementit elämälle, jossa ihminen voi henkisesti ja myös fyysisesti paremmin kuin parinkymmenen neliön kopissa, keskellä kaupunkia, jossa luovuus kuolee, ja ihminen etääntyy luonnosta. Omat kokemukseni olivat 8-vuoden ajalta Tampereelta, enkä koskaan kotiutunut hälinään ääni - ja aistiyliherkkänä. Palasin kotiseudulleni pienelle paikkakunnalle, jossa nautin elämästä saadessani tehdä asioita ja käyttää työkaluja ja korjailla erilaisia esineitä.
Kiitos taas videosta, oli terapeuttista filmiä🙂.🐕🐈🐓🐔
Katrilla ihastuttavat sopuisat seuralaiset,takustakin on tullut pieni hauska leijonan harjainen kaveri❤😊Minulla on tapana yrittää keksiä helpotusta erilaisiin Katrin ongelmiin eli nyt hyttysiin❤😊Jos tekisit/ostaisit linnunpönttöjä niistä olisi hyötyä.Esimerkiksi kirjosieppo poikue saa 16päivän pesäpoikas aikana yhteensä noin 15000 hyönteistä ruuakseen(tuntuu paljolta mutta netistä luin)😊❤Meillä on mökillä viisi pönttöä+minä+veljeni,täällä pesii pajulintu,peippo ja kirjosieppo ainakin.Hyönteisiä on aika vähän❤😊ystävällisin terveisin Kari savosta
Nyt elekeläisenä uskon että voin elää ja elänkin jo osittain ei se vaikeata ole tykkän tehdä juttuja rauhassa ja vin olla myös hetkiä tekemättä mitään. Kiitos videosta elät hyvää elämää eläinten kanssa upeassa paikassa maalla.😊
Ajatuksena mielenkiintoinen. Vois vaatia kyllä melkoisen totuttelujakson jos nykytilanteesta pitäis yhtäkkiä hypätä elämään siun elämää 😄.
Kaikkea hyvää Katri ja kiitos videosta🫶
Mukava katsella videoitasi ,kun on niin leppoisan rauhallista .Minä en tykkää kiireestä,vaan haluan tehdä työt rauhallisesti .En .myöskään kaipaa ihmisvilinää ympärilleni .Mökki on rentoutumispaikka minulle ja olisin siellä aina ,jos se vain olisi mahdollista .Lemmikkisi nauttii myös olostaan.Hyvä video.
Samaamieltä, on mukava mennä vanhempien omistamalle mökille viettää aikaa luonnon rauhaan, voi soutaa järvellä, kalastaa, poimia syksymmällä marjoja metsästä yms. 👍
Niin ,se luonnonrauha parasta ja kuitenkin on mukavia puuhia mitä mökillä voi tehdä juuri nuo,joita mainitsit.
Aivan hurmaava tuo sun eläinpiha😍 niin huvittavia on kanat ja heidän päällikkönsä kukko kertakaikkiaan❤️ ihania tuotteita olet valmistanut myös. Mainosta vaan niitä enemmän vaikka kaikki yhdessä jaksossa😊
Asuin 16 ensimmäistä vuottani samalla tavalla. Lähdin ammattik espooseen. Nyt eläkeukkona palasin maalle taksi. Hommasin kaikki mukavuudet tänne. Ps. Keitän pottuja aina isomman kattilan. Saa samalla useaksi kerraksi. Tuppipotut säilyy hyvin.. Kiitos mukavista videoista!
Söpö kerttukoira ❤🎉😊
Mahtavaa elämää,metsän suojassa ❤
Kyllä ,elän jo nyt hyvin hidastempoista elämää ja olen siihen erittäin tyytyväinen 👍👍
😍 Haaveilen saman tyyppisestä elämästä. Saa nähdä saanko joskus toteutettua. Kiitos ihanasta videosta! 💚
No vastaan kysymykseesi et voiko elää hidastempoista elämää. Näin miehenä sanon että voi, koskapa elän sitä parhaillaankin. En aina kuitenkaan ole elänyt yksin ja minulla on jo aikuiset lapset jotka aina joskus käyvät täälläkin. Itse asun kyllä paljon syrjäisemmässä paikassa kuin sinä, lähin kauppakin on 50 km päässä ja lähin kaupunki 100 km päässä. Minulle tämä ei ole mitenkään uutta eikä outoa. Joskus vain kyllä kaipaisi kumppaniakin näihin arkisiin askareisiin mutta olen kyllä yksinkin tottunut tekemään kaikki hommat niinkuin sinäkin siellä. Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa kesää, nautitaan nyt tästä lämmöstäkin vaikka en siitä oikein tykkääkkään kun on liian kuumaa työhommiin.
Lisää näitä videoita kiitos, rauhoittavaa katseltsvaa❤
Terveytta! Hyva on video!👍🇫🇮
Perunat kypsyy nopiampaa Ku puolittaa ne 😃 ja pienempiä niin ku palan ottaa potun päästä pois suola imeytyy ja näin saa hyvää sapuskaa 🎉🎉🎉
Tsemppii jälleen, sinne rauhaisaan eloon.. Kyllä kesä tuo nautintoa yhteis elossa.. ☀️🏡☀️🐈🦮
Ihanaa rauhallista elämää🌹❤️
Parhaani mukaan yritän elää kiireettömästi, mutta työt haittaavat pahasti tätäkin. On hienoa laittaa kasvimaata rennosti omaan tahtiin aivan kuin olla puuverstaalla ottaa muutama(useita) olut , vetästä savuke ja tehä hommia sit kun innostaa aloittaa 😊. Tälläinen elämä olisi monelle hyvä opetella ja omaksua. Kiitos ihan rauhallisesta videosta.
Kyllähän tuollaisessa paikassa on kiva asua. Nää siun eläimet on niin ihania kun kaikki kulkee pihalla niin sopuisasti ovat kavereita keskenään.😂
Ihana rauha ja hiljaisuus, ei ole ketään käskemässä, eikä määräilemässä ja saa tehdä asiat omaan tahtiin juuri niin, kuin itse haluaa, eikä ole mitään työaikoja, vaan saa herätä aamulla silloin, kun haluaa 😊
Elämällä on itseisarvo. Kiireellä ei. Slow life, better life. Omana haaveena on ollut Rölli-peikon tyylinen vapaus, osin toteutunutkin. Eletään ja annetaan muidenkin elää, kukin tyylillään.
Ihana rauha huokuu videolta, eläimet hiljaa käyskentelee pihalla sulassa sovussa.
Ethän sie ole yksin. Sulla on ihmisen parhaat kaverit kokoajan vierellä. Sitäpaitti yksin oleminen ja yksinäisyys on täysin kaks eri asiaa. Jos ei hyväksy itteänsä, niin ei sitä yksiinkhään tule toihmeen. Ihminen tarvitsee vain yhden hyän ystävän. Kokemusta on.
Niin jatän koneen kun aukasee on koko maailma käsillä,kyllä on maailma pienentyny kun vertaa aikaan kun pikkupoika olin,sillon ei tiedettu sen enemppä mitä nurkan takaa vastaan tulis heh!
Aamukahvin kaverina ihana video, tuo rauhallisuutta mieleen heti aamutuimaan. ❤ Ihania kuoseja sulla kankaissa. Jos saa toivoa (tai ehkä jo löytyy, en ole vaan huomannut) videota sun kauppakäynneistä, ateriavalinnoista/ruokavaliosta ja siihen käytetystä rahasta. Ihan siis jotta saisi itsekin ideoita!
Kiitos ihanasta videosta.❤😊
Kyllä,maalla,eläminen,onparasta,terveelle,ihmiselle ! Kiitos
❤
Olisi kyllä parasta, jos elinkeino löytyisi myös kotoa, niin ei tarvitsisi tontilta poistua. Koti on kyllä paras paikka❤. Mielenkiintoista olisi tietää, kauanko pitäisi itsekseen olla, että siihen kyllästyisi ja oikeasti haluamalla haluaisi nähdä ihmisiä.
Kerrothan sitten videollasi, kunhan saat selvitettyä 😀
Kyllä pystyisin. Maalla asun rintamamiestalossa, mutta rahan takia joutuu vieraalla käydä töissä. Itsellä kaksi kissaa. Koira kuoli vanhuuteen viime syksynä.😢 En ole koskaan pyrkinyt omavaraisuuteen, mutta tontin koko mahdollistaisi sen. Toisaalta kohta tulee ikä vastaan...
Kyllä voisin, oma rauha, ei olisi naapureita seinän takana, ei tarvisi kuulla valituksia.
Kiitos taas ihanasta videosta!!! ❤
Lämminhenkiset terveiset Forssasta Sinikka ja Vili kisu❤
Kyllä, haaveissa minäkin elän korvessa omassa rauhassa
Juu, tottahan toki...yks elämän parhaista asioista😊...tosin ompeluhommat ei ole mun juttu eikä sääsket kavereita😄
Kaks kertaa naimisissa olleena, ja kaks +1 lapsi.......lapsenlapsia 3. Viimeiset 4 vuotta yksin, en kuitenkaan yksinäinen. Yrittäjänä 42 vuotta, ja jos viel vuoden pari jaksais. En lähtis minnekkään metsämökkiin, ja mukavuudet haluan säilyttää. Ero puolisosta palautti tasapainon elämään, näin on hyvä........koira vois olla kaverina uskollinen🐩❤
Mut kaikkee hyvää sulle Korpimuija.
Minä elän sitä! Isovanhemmillani oli pitkän puutangon päässä sanko, jonka he kastasivat kaivoon saadakseen vettä. Heidän kaivonsa oli myös peitetty "A-runkoisella" katolla, jossa oli pieni ovi, joten heidän ei tarvinnut siirtää koko kansia pois kaivosta. Sitä oli helppo käyttää myös talvella.
Päivät menevät hyvin, kun ei ole toipumassa loukkaantumisesta. Kiitos videoidesi jakamisesta.
Siis vinttikaivo.
olipas hyvä video kun jaksoin loppuun asti tuijottaa, niin rauhallinen video 👍👍😊😊 +1like, full view
Kyllä pystyy ja 30 vuotta jo menny. Hidastemposta kyllä kun mikään kiire ei oo mutta tekemistä riittää yllin kyllin pitkin vuotta . Muutamat kaupunkilaiset vieraat sanonu kun tääl ei mitään tekemistä niin oon kysynyt perään miten te saatte ajan kuluu kun siel ei oo mitään tekemistä.
Kyllä olen asunut yksin 2019 vuodesta asti vastaavissa oloissa ❤❤
Meillä elämä menee talvella leivinuunia ja ulkosauna lämmittessä. Kesällä sitten lämmitetään vain saunaa. Vuoden puut on jo pinossa kuivumassa. Ei kiirettä mihinkään.
on mukavaa elämää, ja eläimet on huippua
Täytyy sanoa on tyylikäs korpimuija.💪
Tämä on Aki Kaurismäkimäinen hieno lyhytfilmi :)
sinulla on kivaa ja ihanaa elämää siellä....
Niin nautin minäkin. Mahtavaa elämää 👍
Pystyn,, 2v.jo on menny hienosti. Työuraa 1986-2022. ikää 57-v. Hienot videot sulla
On se hyvä kun joku sentään pääsee eläkkeellekkin
Ihanasti sovussa kissat koirat, kanat 😊
Joku tuossa kaipaili että tekisit kalastaja lakkeja se on hyvä idea minäkin ostaisin sellaisen kunhan vaan on riittävän iso, on niin iso pää 😂🤠
Kyllä se vaan niin on että noissa olosuhteissa luovuudelle on tilaa. Teetkö sitten asioita käsillä tai teetkö esim. AI:n kanssa hommia. Se että pääse omasta kodista suoraan luonnon keskelle niin tavallaan ajatuksille on tilaa siinä ympäristössä. Sitten normi arkiset puuhat, puiden teko, saunan lämmitys jne. nehän on terapiaa mielelle, aivot jotenkin työstää päivän asioita näiden töiden lomassa ja luo uusia ajatuksia. Välillä pitää myös *ituttaa ne normi hommat, mutta sekin kuuluu asiaan. Silläkin on jokin tarkoitus ja kun tietyt asiat toistuu päivästä toiseen, ne tuo jotenkin turvaa ja rauhallisuutta. Ja pystyn elämään rauhallista elämää ja itse asiassa en voisi muuten eläkkään. Niin ja kyllä aina hienoja tuotteita teet käsilläsi 😊
Olen elänyt samanlaista elämää suurimman osan elämästäni , nyt elän toisenlaista . Kunnioitan elämänvalintaasi ja tiedän mitä on elämäsi . Onnea elämääsi . On oiva valinta
komiaa katottavaa👍rauhottaa omaakin mieltä
Elämässäsi on jossain määrin tuttuja elementtejä, sillä asun 1920-luvulla rakennetussa hirsitalossa keskellä hämäläistä maaseutua pellon ja metsän laidalla. Kotieläiminä on kissoja. Teen töitä kotitoimistosta käsin. Lämmitän vain polttopuilla ja puuhella on ahkerassa käytössä. Puutarhan antimia käytän jossain määrin. Elämä on väkisinkin hidasta perussairauteni tähden, mutta jotenkin kummassa olen aina lopulta saanut asiat etenemään.
Ei se voi niin vaikeaa olla isäni kertoi että hänen lapsuudesaan tuontapaista elämää vietettiin mutta 6 lapsisen lapsiperheen kanssa 1960.70 luvulla asui silloin 60,70 luvuilla maaseudulla pienellä paikkakunnalla. Perheesään 6 lasta ja elivät vähän tuontapaisesti mutta vaan se että sulla olis 6 lasta hoidettavana tuollaisissa oloissa.
Kyllä ehdottomasti, en kaipaa ihmisvilinää, melua tai hälinää ympärilleni, yksinkertainen elämä sopis mulle vallan hyvin.
Minulla kesä asuntona mummonmökki pellon reunassa. Joskus viikonloppuisin menen sinne latautumaan ja sitten taas takaisin perheen pariin. Erakko luonne mullakin, mutta en ehkä viihtyisi siellä koko aikaa.
Elän itekki yksin maalla kotipaikassa metsän keskellä. Tykkään elää yksin. Mitä tarkoitat hidastempoista? Nuorempana oli meno päällä enkä kaipaa enää sellaista.
Hieno käsitöitä.