Mielenkiintoinen haastis. Tällä tyypillä on ihmeen paljon näkökulmaa ja järkeviä näkemyksiä ottaen huomioon, että on ollut linnassa pidempään kuin suuri osa juutubettajista on elänyt
Pitää muistaa että Ted bundykin oli oikein mukava ja karismaattinen mies. Psykopaatit on erittäin taitavia manipuloinnissa ja positiives ulkokuoren pitämisessä. Kaveri kuitenkin teloitti ihmisiä kylmäverisesti keskellä kirkasta päivää.
On tuo Kundi selkeesti ainakin nöyrtynyt, persoonasta voidaan olla montaa mieltä mutta tietynlainen kaiho ja ehkä pieni katumus tuntuisi välittyvän.. Ja ennenkaikkea epävarmuus, mutta tästä nostan hattua koska silloin oletettavasti se tarkoittaa että ihminen on muuttunut, ainakin jonkin verran. Kaikkea hyvää Hänelle vapauteen.
Eläinrakas ainaki. Jotain sympatiaa ainaki ja murhat oli rikollis sakkien välien selvittelyi jotka tohon aikaa oli vähä eri leveleil.. ei varmasti oo pelkoa et perus tallaaja sais kuulaa naamaa Eikalta
Joo se on oma maailmansa ja vie vähän mukanaan, ei siel niin moni ole paha, se on sellaista kuin se on. Selvästi hyvä kundi, ollaan me muutkin oltu siellä missä tapahtuu ja se on silloin jotenkin aika normaalia touhua ja päivä kerrallaan niitä juttuja mitä siellä sitten tapahtuukin, se on vähän sellaista. En mä vähättele tekosia, en vaan tiedä taustoja ollenkaan, kunhan sanon että onhan se nähty, se on mitä se on ja ei sitä sillein tajua miten se päivästä toiseen muuttuu se normipäivä ja kaikkea siellä myös tapahtuukin tiätyst. Ihan fiksulta Eikka vaikuttaa, hyväsydämiseltä ja vähän yksinäiseltä jne. Pitää ymmärtää.
Koulunkäynnillä nyt ei todellakaan ole mitään tekemistä sen kanssa onko kaveri fiksu. Mutta jos tappaa toisia mahdollisesti fiksuja, niin voiko olla fiksu? Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, sanotaan laulussa. ja luulenniin, että Eikka on fiksumpaan suuntaan muuttunut. No se pillu hälläkin siellä kommentissa oli. Mutta tiesin sen huumoriksi. Ei ole pääasia kenellekään elämässä, vaikka hyvä juttu sinänsä sille joka sitä saa.
Eikka vaikuttaisi menneen fiksumpaan suuntaan tuomionsa aikana, mutta ei se ole tapahtunut kopin seinää tuijottamalla, vaan juurikin lukemalla ja oppimalla. Mitä koulussa tehdään - luetaan ja opitaan. Ja opitaan oppimaan.
Ennen mitää murhia, eikka oli lahden kovi sparraaja aikaki kuulema kun oli nuori, enkä epäile ollenkaa, jämpti olone kaveri, ihan sma mitä on joskus velkojen takia nisti ny tai muuten..
Tässä on 11minuutissa enemmän faktaa ja totuutta kuin mitä lähiaikoina tulleet kaikki esim 2022 schaisse podcastit.jotka käsittelee samoja asioita suurinpiirtein.
Meillä on kaikilla houkutuksia. Enpä ensimmäiseks lähe vetämään piriä kun sitä tulee nenän eteen. Tosin eipä se mua houkuta 😂 no en tiedä miltä se tuntuu... okei miksi en tiedä... mietipä sitä, on sitä nähty. Tää on valintojen maailma. Joo ihmiset tuijottaa ku ne näkee jonku joka on kujalla, ei se ole kuvitelmaa.
+vadelmahillomunkki Faktat puhuu puolestaan. Vertaa heidän (Laten ja Eikan) kuntoutumistaan elinkautista istuessa. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Tämä ei ole ainoa vastaava tapaus. Näen uskon kautta tervehtyviä pitkäaikais vankeja usein ja olen itsekin vankilassa käynyt Hengellisessä työssä usein.
+Jakov Obed Voisitko tarkentaa? Eikka vaikuttaa ajattelevalta ja rauhalliselta tapaukselta, joka on käyttänyt ajan hyödyksi opiskellen ja itseään kehittäen.
Lauri Johansson, kolmesta murhasta tuomittu, on päässyt vankilasta avotaloon ja säännölliset lomat pyörii jo. Late vangittiin muistaakseni 2004-2005. Joten ero on aika huomattava. Laten uskoontulo sai aikaan tämän positiivisen muutoksen, ei Laurin "oma minä". Eikka on kuiteski aivan asiallinen mies.
+Jakov Obed Late sai elinkautisen murhasta 2002. Tultuaan uskoon 2007 hän tunnusti kaksi muuta surmaa. Hän ei kuitenkaan nimennyt ketään muita tekoihin apulaisiksi. Kun elinkautinen oli jo pohjilla, siinä meni kolme yhden hinnalla. Nyt lomat jo rullaa ja avolaitos Naarajärvi on vapautta verrattuna kivitaloihin. Lehtosaari sai tuomionsa 2000. Häntä pidettiin vuosikausia Riihimäellä suljetulla osastolla. Myöhemmin hän on päässyt haistelemaan avoimempien osastojen tuoksuja ja jopa vankilomille hänkin. Yllättävän selväjärkisen oloinen hänkin.
Eikalla hyvii vastauksii!! Hyvät mielipiteet.👍
Eikalle ja Latelle pitäs järjestää joku yhteinen juttutuokio.
Mielenkiintoinen haastis. Tällä tyypillä on ihmeen paljon näkökulmaa ja järkeviä näkemyksiä ottaen huomioon, että on ollut linnassa pidempään kuin suuri osa juutubettajista on elänyt
Juurikin noin, toivon mukaan joku nuoristamme ottaisi vaaria vaikkapa juuri tästä E. Lehtosaaren haastattelusta.
Kauheeta kuunnella. Huomaa että päihteet tuhonnut aivot.
Pitää muistaa että Ted bundykin oli oikein mukava ja karismaattinen mies. Psykopaatit on erittäin taitavia manipuloinnissa ja positiives ulkokuoren pitämisessä. Kaveri kuitenkin teloitti ihmisiä kylmäverisesti keskellä kirkasta päivää.
Eikka on älykäs kaveri.
On tuo Kundi selkeesti ainakin nöyrtynyt, persoonasta voidaan olla montaa mieltä mutta tietynlainen kaiho ja ehkä pieni katumus tuntuisi välittyvän.. Ja ennenkaikkea epävarmuus, mutta tästä nostan hattua koska silloin oletettavasti se tarkoittaa että ihminen on muuttunut, ainakin jonkin verran. Kaikkea hyvää Hänelle vapauteen.
Tää video oli selittelyä, kun hän oli jäänyt sekoilustaan kiinni julkisesti. Piti puhua velat saataviksi.
Hyvä video. Hyvä boogie. Hyvä tyyppi, hyvät jutut ja rehellinen ennen kaikkea koko tämä pätkä, kiitos, näitä lisää.
murhaaja
😎👌😎👌😎👌😎
Olosuhteet huomioon ottaen aika asiallista puhetta Eikalta
Kaveria pidetään häkissä kuin elintarhassa eläintä. Se on väärin.
Pidin tota Eikkaa kusipäänä, mutta nyt nostan hattua.
Eläinrakas ainaki. Jotain sympatiaa ainaki ja murhat oli rikollis sakkien välien selvittelyi jotka tohon aikaa oli vähä eri leveleil.. ei varmasti oo pelkoa et perus tallaaja sais kuulaa naamaa Eikalta
Joo se on oma maailmansa ja vie vähän mukanaan, ei siel niin moni ole paha, se on sellaista kuin se on.
Selvästi hyvä kundi, ollaan me muutkin oltu siellä missä tapahtuu ja se on silloin jotenkin aika normaalia touhua ja päivä kerrallaan niitä juttuja mitä siellä sitten tapahtuukin, se on vähän sellaista.
En mä vähättele tekosia, en vaan tiedä taustoja ollenkaan, kunhan sanon että onhan se nähty, se on mitä se on ja ei sitä sillein tajua miten se päivästä toiseen muuttuu se normipäivä ja kaikkea siellä myös tapahtuukin tiätyst.
Ihan fiksulta Eikka vaikuttaa, hyväsydämiseltä ja vähän yksinäiseltä jne. Pitää ymmärtää.
😎😎😎🤠✌
Todella hyvä kertomus. Heräsi omat 60-luvun törttöilyt mieleen.
Onko eikka päässyt pois vankilasta
😎
On kyllä..toi Eikka on kyllä asia kaveri
😎😎😭😭😭😭😭😎😎
Puhuu asiaa mitä tulee naisten kohteluun. Huorittelijat kun eivät ole miehiä laisinkaan. Reppanoita korkeintaan. Säälittäviä ötököitä.
Mut eikös sua ärsyttäny kiroilu, eikä tollanen saanut sulta ripettäkään huomioo tms. 😂😂
Tämä vainoaa naisia, ja esittää muuta kuin on.
Eikka Lehtosaarihan on tänä päivänä Hells Angels MC Finlandin täysjäsen...
Missä näin kerrotaan
@@esko6893 ei varmaan missään, mutta on se
🇫🇮🇪🇺🇫🇮👹😰👹🇫🇮🇪🇺🇫🇮
Koulunkäynnillä nyt ei todellakaan ole mitään tekemistä sen kanssa onko kaveri fiksu. Mutta jos tappaa toisia mahdollisesti fiksuja, niin voiko olla fiksu?
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, sanotaan laulussa. ja luulenniin, että Eikka on fiksumpaan suuntaan muuttunut.
No se pillu hälläkin siellä kommentissa oli. Mutta tiesin sen huumoriksi. Ei ole pääasia kenellekään elämässä, vaikka hyvä juttu sinänsä sille joka sitä saa.
Eikka vaikuttaisi menneen fiksumpaan suuntaan tuomionsa aikana, mutta ei se ole tapahtunut kopin seinää tuijottamalla, vaan juurikin lukemalla ja oppimalla. Mitä koulussa tehdään - luetaan ja opitaan. Ja opitaan oppimaan.
Ennen mitää murhia, eikka oli lahden kovi sparraaja aikaki kuulema kun oli nuori, enkä epäile ollenkaa, jämpti olone kaveri, ihan sma mitä on joskus velkojen takia nisti ny tai muuten..
Joo Eikalle pisteet, fiksuja se puhuu ja just niinkuin se kaduilla menee ja linnassa jne, rehellistä suoraa matskua. Helvetin hyvä pätkä tämä.
Eikka on niin järkimies kun voi olla. Äänestäisin kyllä jos olisi ehdokkaana.
Tässä on 11minuutissa enemmän faktaa ja totuutta kuin mitä lähiaikoina tulleet kaikki esim 2022 schaisse podcastit.jotka käsittelee samoja asioita suurinpiirtein.
Reheliitti konna.
Meillä on kaikilla houkutuksia. Enpä ensimmäiseks lähe vetämään piriä kun sitä tulee nenän eteen. Tosin eipä se mua houkuta 😂 no en tiedä miltä se tuntuu... okei miksi en tiedä... mietipä sitä, on sitä nähty. Tää on valintojen maailma. Joo ihmiset tuijottaa ku ne näkee jonku joka on kujalla, ei se ole kuvitelmaa.
Tiedätkö tämän RUclips-kanavan www.youtube.com/@aarrelehtonen7826 ?
🤑👹🤑👹🤑👹🤑👹
👹👹👹👹👹🇫🇮🇪🇺🇫🇮🇪🇺🇫🇮
Vieläköhän tää häiritsee entistä vaimoaan, vankilasta käsin
Häiriköi yhä.
Kova panee edelleen!
Tää äijä tarvii Jeesusta.
@Buenas Intenciones Jeesus Kristus on ja elää! Jumala elää ja Hänen Voimansa vaikuttaa meissä.
@Buenas Intenciones Rukoile syntejäsi anteeksi Taivaan Isältä Jeesuksen Kristuksen nimessä, ja tulet huomaamaan että Jumala on sinutkin luonut.
Vertaa Eikan kokemuksia ja asennetta Lauri "Late" Johanssoniin, niin ero on huomattava. Usko todella auttaa ihmistä kaikilla elämän eri osa-alueilla
+Jakov Obed Paskapuhetta
+vadelmahillomunkki Faktat puhuu puolestaan. Vertaa heidän (Laten ja Eikan) kuntoutumistaan elinkautista istuessa. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Tämä ei ole ainoa vastaava tapaus. Näen uskon kautta tervehtyviä pitkäaikais vankeja usein ja olen itsekin vankilassa käynyt Hengellisessä työssä usein.
+Jakov Obed Voisitko tarkentaa? Eikka vaikuttaa ajattelevalta ja rauhalliselta tapaukselta, joka on käyttänyt ajan hyödyksi opiskellen ja itseään kehittäen.
Lauri Johansson, kolmesta murhasta tuomittu, on päässyt vankilasta avotaloon ja säännölliset lomat pyörii jo. Late vangittiin muistaakseni 2004-2005. Joten ero on aika huomattava. Laten uskoontulo sai aikaan tämän positiivisen muutoksen, ei Laurin "oma minä". Eikka on kuiteski aivan asiallinen mies.
+Jakov Obed Late sai elinkautisen murhasta 2002. Tultuaan uskoon 2007 hän tunnusti kaksi muuta surmaa. Hän ei kuitenkaan nimennyt ketään muita tekoihin apulaisiksi. Kun elinkautinen oli jo pohjilla, siinä meni kolme yhden hinnalla. Nyt lomat jo rullaa ja avolaitos Naarajärvi on vapautta verrattuna kivitaloihin.
Lehtosaari sai tuomionsa 2000. Häntä pidettiin vuosikausia Riihimäellä suljetulla osastolla. Myöhemmin hän on päässyt haistelemaan avoimempien osastojen tuoksuja ja jopa vankilomille hänkin. Yllättävän selväjärkisen oloinen hänkin.
vähän mutta asiaa.
Mitäköhä tälle jätkälle nyt kuuluu
Pörrää enkeleitten kaa.
10:15 eteenpäin aika selkäpiitä kylmivä muutos kaverissa
Mitä sä lässytät?
eikka lehtosaari eduskuntaan 2019
On hänellä kokemusta kivitalosta. Sama todellisuudes×ä vieraantuminen todellisuudesta tapahtuu myös graniittikalterien takana.
6:06-6:39.
36 vuotta ilman pilluu.
Siitä on hyvä jatkaa - ilman pillua.
Mitenköhän, rupeekohan se tekemään persettä mieli??
On pannut perseitä useasti! Ei oo ottavana vaan antaa lastit
Pelle
Jos osaa keittää piriä gramman hintaan 1,€ niiku naapurin Jaska nii luuletko että sillä o mahikset pilluun...
joo mitä vittua
kyllästymiseen asti
Panee pillua ja perseitä edelleen kovaa
Päheet rillit!