J. Vuorinen, olen joskus toistakymmentä vuotta sitten kyseisen hepun härskin hauskoja kirjoja lukenut nimenomaan ainoan, ja myös viimeisen tuomioni aikana. p.s. Mulla on samat suvimäärät kuin sulla Immu 😎. Yli 15v jo vapautumisesta aikaa, ja lupasin itselleni, että tämä on nyt nähty ja koettu, eikä oteta uusintakierrosta. Olen pitänyt sanani, ja olen seurannut sun videoita, ja vaikuttaa aika pitkälti siltä, että sinäkin Immu olet kalteritangosi tanssinut. Tsemiä elämään Immu ja perhe, sekä Vuoriselle kiitokset huumoripläjäyksistä, jotka muurin sisällä nimenomaan koin. 👍
@@Gangstakuiskaaja Kuten myös minä sitä, että sinä olet itse selkeästi ottanut jo useammankin aidosti miehekkään askelen tiellä, joka on sinun, ja oikea. 💯
Näitä lisää! Immu jätkä on mielenkiintoinen kaveri (hyvässä mielessä) ja huumorintaju huippu! Sun videoita katsellut ja näitä tsiigaillessa joka pätkästä mieli paranee ja >!ttumaiset ajatukset muuttuu/kattoaa naurua riittää jätkien läpästä
Nyt oli kyll hyvät kemiat jätkillä. Immu juttelee ja kyselee. Vuorinen juttelee ja kyselee. Tätähän kuuntelis vaikka jonkun radioaseman aamussa. Kiitos viihdyttävästä jaksosta 👍
Yhtään muita jaksoja väheksymättä, niin kyllä tää oli paras jakso näistä. Vittu teillä synkkas hienosti. Vuorisen vieraana kausi 3 FEAT IMMU TULILLE JA SASSIIN!! ❤️❤️
Oli taas timanttia. Immun aitous,yhdistettynä kykyyn kuljettaa stooria ja ennenmuuta valtava kokemuspiiri,on kyl sellainen tyrmäyskonsepti,et rock'n'roll! Ja vieraistakin saa positiivisel tavalla enemmän irti. Tykkään! 👍😃😎
Moro Immu. Ensinnäkin äijän ulosanti on suomen parhaimmistoa ja kuuntelen joka jakson mitä eri tuubeista tulee. Sulla on taito jota harvalla on: Osaat ”vangita” kuulijan, siis tietenkin hyvällä tavalla 😂 Ois huippua ku saisit haastikseen Amin Asikaisen, tulis varmasti hyvät jorinat kamppailupuolen jutuista ja kaikesta muustakin.
Pyyhe sellin oven päällä ei välttämättä tarkoittanut miesrakkautta vaan ihan vaan, että haluaa olla rauhassa. Vanhan liiton äijät toi saman käytännön asuntolaan. "Pamput" sai tulla, mutta muut ei jos oli pyyhe oven päällä.
Helvetin hyvä video taas kerran Immu! Jumalauta että on ikävä Juhan ja Jaajon läppiä Suomipopin Aamulypsyn alkuajoilta 😂 oli helvetin hyvää läppää ja en yhtään ihmettele että olivat useamman kerran julkisensanan neuvoston edessä 😂
Mieletön jakso. Laitoin tän 5.00 pöyrii et nukahtas tän parissa mut ei haittaa ees et valvomiseks meni. Tipuin tolle humautukselle :D mahtava rehellistä settiä
@1Tertsi Vuonna 73-74 oltiin Kotiniemen kasvatuslaitoksessa ja oli melko paska paikka. Paljon muistoja vieläkin....Eräs sälli oli R.Tienhaara ja liekö hän nykyään se TH? Pitkä hoikka tummatukkainen sälli siihen aikaan n.16-17 ikäinen ja taisi broidinsakin siellä olla. Kotiniemi oli Vilppulassa jonkin järven rannalla ja toki käytiin öisin joskus Mäntässä asti pikku kilikaleja tekemässä.Ns.Pamput oli melkoisen vittumaisia ja hakkasivat meitä alakerran putkassa. Koulut me jätkät olimme jotenkin suorittaneet ja kotiniemessä oli pakko käydä 10kk hitsaus ta konepuusepän kurssi 8h/pvä. Jännää, ettei Tienhaara silloin ainakaan sen suuremmalta konnalta tuntunut, kuin me toisetkaan aloittelevat konnat? Sen muistan, että jotkut teki hieman isompia rikoksia ja ihan itse hoitivat itsensä kiinni! SYY; Krtoivat, että linnassa pääsee helpommalla kun pirullisessa koulukodissa ja linnassa tiesi ainakin suunnilleen sen, koska vapaus koittaa.....
Niinpä kanaali koskiselle rakennettiin -87 erikois vahvistettu selli metallisen pöntön kera idän selliosaston alakertaan missä sijaitsi silloinen rundi osasto eli vuorinen muisteli oikein
Kaks mun suosikki suomalaista sisällön tuottajaa samassa pöydässä!! sit viel puhutte että, podcastii pitäis pistää tulille!! Ai saatana!! 💪🥳🥳 huikeeta contenttii!!
Linkkaat vaan mies kaikki mitä teet, niin katson prkl enemmän, kun mielellään. Hiton upeeta aina kuunnella ja katsoa. Valitettavasti en oo päässy vielä lukemaan sun kirjoja, mutta No worries se päivä tulee kohta. Thanks man ❤
timppa jaaraa vois olla kiva kuulla lisää, ranisen kanssa kävi jotain höpötteleen ja kuulosti miellyttävältä ja jutut oli hyviä. minkälaine soppa syntyis jos entinen kuula ja entinen ub heppu laitettais samaan selliin 😄
Jaksot vaan paranee kerta kerralta - mikäli se on enää mahdollista 😂 Vuorinen, Puonti, Eriksson, Kyrö, Ilmen.. Ihan huikeeta ryhmää 💪🏻 En malta odottaa sun ja Vuorisen podcast-sarjaa, toivottavasti toteutuu! 😎
Pikkusen nolottaa kertoa, että olen kuunnellut Kaunokirjallisuuden karvakuonojen kaikki kaudet ehkä kolmeen kertaan. Tapana kirjoittaa liian pitkästi- joten lyhyesti: Karvakuonot on auttaneet meikää läpi tosi vaikeiden vuosien, nyt lähtee ihan vettä pukkaan silmistä- Mutta jos te Juha ja Immu laitatte uutta tulille, olen kuulolla ehdottomasti. Vaikka olen vähän vino,eli sukupuolilla ei ole sellaista väliä. Vain ja ainostaan pääkopan tilalla,mikä toki sekin on lavea ja loiva. Todella surullista ollut jo vuosikausia somen tilanne-aina viittä vaille,onko vittuiltu ihmistä itseään vai asiaa kohtaan.
Immulle 10pistettä materiaalista ja vieraasta.teillä Immu selvästi synkkas hänenkaa.ja perää papukaijan merkki kun aikoinaan ala-asteella.hyvää kesänjatkoa!sekä vointeja!
moro vaikka ei tähän liity niin ootko koskaan panostanu penkkipunnerrukseen erityisesti ?tai paljo nostanu parhaillaan? ite bodaillu 7 vuotta niin aattelin jos penkkiin alkais panostaan !
Penkkiä kun tekee monta kertaa viikossa niin tulokset kasvaa nopeasti. Aloitin linnassa ihan nollasta treenaamaan. Puolenvuoden päästä nostin jo 110kg x 1. Ja ilman mitää douppia, pelkkää ruokaa koneeseen 3kertaa päivässä plus rahkaa iltaisin
Melkoinen lahjakkuus kyllä juontamaan sekä jutustelemaan tämän tyyliseellä pieteetillä Immu on. Ehdottomasti tästä kannattaisi kyllä liikahtaa mihin verkkoon tahansa. Hyvä meininki.
Immu vois hyvin vetää jotakin late night with immu ohjelmaa, mahtavat haastattelu/keskustelutaidot ja läppäkin lentää.
Tuo konsepti ansaitsisi kyllä maikkarilta sellasen 6 jakson pilotti setin.
Älähänny poika puutu miesten hommii
Ehdottomasti! 👍👍👍
😁😁😁tänks
Aivan loistavaa settiä taas! 💪👊
J. Vuorinen, olen joskus toistakymmentä vuotta sitten kyseisen hepun härskin hauskoja kirjoja lukenut nimenomaan ainoan, ja myös viimeisen tuomioni aikana. p.s. Mulla on samat suvimäärät kuin sulla Immu 😎.
Yli 15v jo vapautumisesta aikaa, ja lupasin itselleni, että tämä on nyt nähty ja koettu, eikä oteta uusintakierrosta. Olen pitänyt sanani, ja olen seurannut sun videoita, ja vaikuttaa aika pitkälti siltä, että sinäkin Immu olet kalteritangosi tanssinut. Tsemiä elämään Immu ja perhe, sekä Vuoriselle kiitokset huumoripläjäyksistä, jotka muurin sisällä nimenomaan koin. 👍
🤠✌️arvostan
@@Gangstakuiskaaja Kuten myös minä sitä, että sinä olet itse selkeästi ottanut jo useammankin aidosti miehekkään askelen tiellä, joka on sinun, ja oikea. 💯
Näitä lisää! Immu jätkä on mielenkiintoinen kaveri (hyvässä mielessä) ja huumorintaju huippu! Sun videoita katsellut ja näitä tsiigaillessa joka pätkästä mieli paranee ja >!ttumaiset ajatukset muuttuu/kattoaa naurua riittää jätkien läpästä
Nyt oli kyll hyvät kemiat jätkillä. Immu juttelee ja kyselee. Vuorinen juttelee ja kyselee. Tätähän kuuntelis vaikka jonkun radioaseman aamussa. Kiitos viihdyttävästä jaksosta 👍
Tänks
Radio-ohjelman nimi olisi: "Sörkan ja Maltan ristiretkien ritarit".❤️
Aivan helvetin hyvä jakso! Molemmat ukot ihan parasta viihdettä! Nauranu vatsan kipeäksi äijien läpille. Kiitos! 👊🏻😎
Kiitti paljon
Ehdottomasti herroilta podcast tulemaan! 🔥🤜🤛
Tänks....tämä selvä
nyt on hyvä yhteistyö 😁👍💪 vuorisen mielikuvitus ja sun kokemukset👌 molempien turinointia kuuntelee mielellään.
innolla ootan podcastia jussin kanssa👌
Kiitti paljon 😁😁😁✌️
@6:22 Sörkan Louis Vuitton🤣🤣🤣
🤣🤣
Nyt oli stydii roinaa! Immu ja Vuorinen podcast ehdottomasti. Kentsua kans enemmän kehiin.🫡💪🏻
Tänks 😁😁✌️
Ehdottomasti podcast Immu ja Juha! 😁 Tätä juttutuokiota oli ilo seurata!
Kiitti paljon
Erittäin hyvä jakso, ehdottomasti podcastia tulemaan 😊
Tänks 😁😁✌️
Vau on viel kerran pakko sanoo!!! Siis aivan mahtavaa jos saatte yhdessä jotain podii aikaseksi!!! Kiitos Ukot!!!
Kiitti 😁😁😁
jumaliste, nyt oli upea juttu.....toivon että teidän podcast toteutuu....todella hienoa..👍👍👍
🤠✌️
Olis tota kuunnellut vaikka kolme tuntia, upeaa tarinan kertomista kummaltakin, kiitos!
Kiitti paljon
Nää on ihan mahtavia videoita! 😊
🤠✌️Kiitti
Aivan huikeeta!! Sai kyllä nauraa ihan helvetisti! 😂Kiitos Immu taas loistavasta videosta👍
Kiitti paljon
Yhtään muita jaksoja väheksymättä, niin kyllä tää oli paras jakso näistä. Vittu teillä synkkas hienosti. Vuorisen vieraana kausi 3 FEAT IMMU TULILLE JA SASSIIN!! ❤️❤️
😁😁✌️tänks
Oli taas timanttia. Immun aitous,yhdistettynä kykyyn kuljettaa stooria ja ennenmuuta valtava kokemuspiiri,on kyl sellainen tyrmäyskonsepti,et rock'n'roll! Ja vieraistakin saa positiivisel tavalla enemmän irti. Tykkään! 👍😃😎
Kiitti paljon 😁😁
💎💎💎
Vihdoinkin kaks suosikki-nutipäätä yhdessä. Podcastille vahva kannatus!
😁😁😁😁tänks
Näiden setien sarjan vois myydä, vaikka telkkariin primetimeen. Ongelma vaan on, että asioista oikeilla nimillä faktojen heittely on kiellettyä!
Podcast tulille! Hyvä Äijät 👍
Tänks 😁😁😁
Ehdottomasti Pappa Vuorisen kanssa podcastia🔥
🤠✌️asia pihvi
Joo ilman muuta podcastii! Näki että teillä jotenki synkkaa tosi hyvin ihan tosta haastiksesta =) Mahti video oli
😁😁Kiitti paljon
Moro Immu. Ensinnäkin äijän ulosanti on suomen parhaimmistoa ja kuuntelen joka jakson mitä eri tuubeista tulee. Sulla on taito jota harvalla on: Osaat ”vangita” kuulijan, siis tietenkin hyvällä tavalla 😂
Ois huippua ku saisit haastikseen Amin Asikaisen, tulis varmasti hyvät jorinat kamppailupuolen jutuista ja kaikesta muustakin.
Kiitti paljon pitää kysyy tulisko idi amin
Helvetin hyvää läppää, ja aika meni nopeasti. Podcast olisi kyllä tällaisten vieraiden kanssa erittäin loistava idea
Kiitti paljon
Vuorisen älylliset oivallukset yhdistettynä Immun laajaan historiaan ja verbaliikkaan tuottaa hyvän lopputuloksen. Hyvä jätkät!!👏
Kiitti paljon
Oli kyllä paljon antava jakso ,ainekin itselle!varmasti jatkossa tervehtisivät jos kaupungilla näkisivät toisensa
Olipa mukavan henkinen keskustelu!
Kiitti paljon
Hauska jakso! Ehdottomasti podcastia Vuorisen kanssa tulemaan!
Tänks
Mukava juoda kahvit ja kuunnella äijien tarinoita.🔥 Pitääkin laittaa toi herra Vuorisen kirja kuunteluun.
Arvostan tänks
Tehkää ehdottomasti podcast!! 💪🏿💪🏿
Asia pihvi
Immun ja Vuorisen juttuja jaksas kyllä kuunnella todellakin enemmän.
Koht pusketaan lisää...tänks
En ole väkivallan ystävä edes tarinoiden tasolla mutta immu on kyllä tosi järkevä ja asiallinen puhuja ja inhimillinen ihminen
Kiitti
Todella viihdyttävää settiä taas! Kiitos Mika!
Kiitti paljon
Innolla kyl ootan uutta settiä:) Aina huippu settiä. Hyvä Immu!
🤣✌️Kiitti paljon
Ehdottomasti podcast sarjaa pystyyn vaan. 👍🏻
Tänks
Oli loistava jakso, kiitos tästä! 😀
Kiitti paljon
Mahtavaa Tarinan kerrotaan. 👍 Oikeat ukot paiskaamassa tarinaa. Lisää kiitos! 💪🙂
😁😁😁✌️Kiitti paljon
Tätä lisää💪💪 pitkätukat! Herroja olis voinut kuunnella pidempäänkin.Hyvää viikonloppua molemmille .
Tänks
Huikee jakso jälleen "persekuljetus oy"🤣🤣
😁😁tänks
Tää oli kyllä ihan mahtava jakso. Nauroin niin että meinasin tukehtua😂😂😂😂. Teidän pitäisi tehdä lisää
🤠✌️Kiitti paljon
Mahtava tämä konsepti. Podcästi tyyppinen
Tänks
Persereikähän on sörkän Louis Vuitton missä säilytetään kaikki arvoesineet 😂😂😂 Huutonauru😂😂
🤣🤣🤣
Pyyhe sellin oven päällä ei välttämättä tarkoittanut miesrakkautta vaan ihan vaan, että haluaa olla rauhassa. Vanhan liiton äijät toi saman käytännön asuntolaan. "Pamput" sai tulla, mutta muut ei jos oli pyyhe oven päällä.
Ajat muuttuu
Olipas raikas tuulahdus😂 todella mielen kiintoinen jakso.❤
Kiitti paljon
Helvetin loistava juttutuokio. Huippu-ukot👍
🤠✌️Kiitti
No juu👍 Myykäähään sitä kakkostanne kalliilla. Siis kakkosjaksoa ja eespäin😁 Raikasta kuunneltavaa nykyisessä ilmapiirissä, ilman turhia ulinoita
😁😁✌️
Toteuttakaa yhteinen podcast! Varma hitti!
Tänks...Joo kyl tää tehään
Ei muuta ku podcastia tulille! 🔥
Tää selkee
ai että, olipa kiva kuunnella 2 hienon äijän juttua, podcast jään odottamaan!!
Kiitti paljon
Asia jakso jälleen kerran! Mahtavia videoita IMMU! Keep it G!
😁😁😁✌️Kiitti paljon
Helvetin hyvä video taas kerran Immu! Jumalauta että on ikävä Juhan ja Jaajon läppiä Suomipopin Aamulypsyn alkuajoilta 😂 oli helvetin hyvää läppää ja en yhtään ihmettele että olivat useamman kerran julkisensanan neuvoston edessä 😂
😁😁✌️
Ehdottomasti yhteistä bodia tulille, kyllä näitä mielellään katselee 💪
😁😁😁tänks
Kiitti keskustelusta!
Juha Vuorinen on kyllä miellyttävä ukko..
Immulta hyvä haku!
🤠✌️tänks
Hyvä Immu ja Juha taas oli hyvä juttu 👍👊
Tänks 😁😁😁✌️
Olipas hyvän tuulinen jutustelu tuokio👍
Kiitti
Mieletön jakso. Laitoin tän 5.00 pöyrii et nukahtas tän parissa mut ei haittaa ees et valvomiseks meni. Tipuin tolle humautukselle :D mahtava rehellistä settiä
😁😁😁tänks
Todella hyvä ja viihdyttävä jakso 💪
Kiitti paljon
Aivan helvetin hyvä video. Näitä lisää!
Kiitti paljon
Tehää tää! Tehkää, kuuntelen .
😁😁😁😁tänks
@1Tertsi
Vuonna 73-74 oltiin Kotiniemen kasvatuslaitoksessa ja oli melko paska paikka. Paljon muistoja vieläkin....Eräs sälli oli R.Tienhaara ja liekö hän nykyään se TH? Pitkä hoikka tummatukkainen sälli siihen aikaan n.16-17 ikäinen ja taisi broidinsakin siellä olla. Kotiniemi oli Vilppulassa jonkin järven rannalla ja toki käytiin öisin joskus Mäntässä asti pikku kilikaleja tekemässä.Ns.Pamput oli melkoisen vittumaisia ja hakkasivat meitä alakerran putkassa. Koulut me jätkät olimme jotenkin suorittaneet ja kotiniemessä oli pakko käydä 10kk hitsaus ta konepuusepän kurssi 8h/pvä. Jännää, ettei Tienhaara silloin ainakaan sen suuremmalta konnalta tuntunut, kuin me toisetkaan aloittelevat konnat? Sen muistan, että jotkut teki hieman isompia rikoksia ja ihan itse hoitivat itsensä kiinni! SYY; Krtoivat, että linnassa pääsee helpommalla kun pirullisessa koulukodissa ja linnassa tiesi ainakin suunnilleen sen, koska vapaus koittaa.....
Kiitos taas, pelkkää hymyä tää jakso😂😂
Kiitti paljon
Aivan helkkarin hyvä video taas 👍🙂 läppä lentää ja juttua tulee 👍
Kiitti paljon
Aivan loistavaa settiä😁😎💪
🤠✌️Kiitti
Aivan loistavaa settiä taas ! 💪👊
Kiitti 😁😁
iso kiitos immu ja Juha oli helkutin kliffa video hyvää läppää äijät kiitos 👍👍👍
Koska liveä Ari
Kiitti paljon arska
Pirun hyvä jakso jälleen kerran. Olis tota kuunnellut pidempääkin. Jatko osaa odotellessa.
Tänks pitää väsää lisää
Niinpä kanaali koskiselle rakennettiin -87 erikois vahvistettu selli metallisen pöntön kera idän selliosaston alakertaan missä sijaitsi silloinen rundi osasto eli vuorinen muisteli oikein
😁😁😁
Kaks mun suosikki suomalaista sisällön tuottajaa samassa pöydässä!! sit viel puhutte että, podcastii pitäis pistää tulille!! Ai saatana!! 💪🥳🥳 huikeeta contenttii!!
😁😁✌️tänks
Nyt on kiinnostavaa podcastia tiedossa, laittakaas hihat heilumaan.
😁😁😁Tää selkee
Oisko hyvä uus jengin nimi, Suklaakääpiöt. Ja ne jakais pelkkää lätkää. Ja kaikki pienetkin jutut tulis kuljettaa peräaukossa, siviilissä.
😁😁
Mitä V*TTUA!?!? Heti perään Juha Vuorinen jonka kirjoja olen ostanut ja lukenut jo juoppuhullu päiväkirjoista asti. Nice!! Kiitos IMMU ja Vuorinen.
😁😁✌️tänks
Linkkaat vaan mies kaikki mitä teet, niin katson prkl enemmän, kun mielellään. Hiton upeeta aina kuunnella ja katsoa. Valitettavasti en oo päässy vielä lukemaan sun kirjoja, mutta No worries se päivä tulee kohta. Thanks man ❤
Se on näköjään ihan sama kenen kanssa Sir Ilmén heittää tarinaa, jutut on aina hauskoja ja asiallisia👌
🤣🤣🤣arvostan...Kiitti paljon
Ihan liian lyhyet pätkät Kyrön ja Vuorisen videot...näitä vois kuunnella tunti tolkulla😂
😁😁😁✌️Pitää väsää lisää sit
timppa jaaraa vois olla kiva kuulla lisää, ranisen kanssa kävi jotain höpötteleen ja kuulosti miellyttävältä ja jutut oli hyviä. minkälaine soppa syntyis jos entinen kuula ja entinen ub heppu laitettais samaan selliin 😄
😁😁😁
Siisti juttutuokio ja jos saisi Immun mielipiteen Graffiteista mitä se oli ennen ja mitä se on nykyään jos on aiheeseen törmännyt!
TEHKÄÄ SE!!!! 👌🔥👍🔥💪
🤣🤣✌️
Me tarvitaan Immu ja Juha podcast 😭❤️
😁😁😁Se tulee kyl...eilen jos kirjoitin sopparin alle
Podcastia tulille, hyvää settiä jälleen kerran 👍
Kiitti paljon
Jaksot vaan paranee kerta kerralta - mikäli se on enää mahdollista 😂 Vuorinen, Puonti, Eriksson, Kyrö, Ilmen.. Ihan huikeeta ryhmää 💪🏻 En malta odottaa sun ja Vuorisen podcast-sarjaa, toivottavasti toteutuu! 😎
Kiitti paljon
Faija istu Nokalla joskus 90-luvun alussa ja kerto ton fisu stoorin,sano että ois tapahtunu sillon niihin aikoihin kun istu siellä.
😁😁
Immu, tää oli sun paras jakso! Aivan todella hyvä "pari" olette!
Kiitti paljon
Olipas paljon juttua hanurista 😄
Podcastiä pystyyn vaa äijille👌
🤠✌️
Hyvää settiä jälleen kerran💪 kiitos!!
Kiitti paljon
Sulla vaan jutut ja ideat paranee!!!! Kiitti Immu!!!!!!
Kiitti paljon
Äijien yhteistä podcastia odotellessa...
Arvostan
Hyvää settiä. Tää lusimis sarja on hauska.
Kiitti
Kyllä!!! Immun ja Juhan podi tehtävälistalle!!!! Koska Immu uutta kirjaa pihalle? Scanian hytissä on tylsää ja tarviin laatu kuunneltavaa 😅
Kiitti paljon
Pikkusen nolottaa kertoa, että olen kuunnellut Kaunokirjallisuuden karvakuonojen kaikki kaudet ehkä kolmeen kertaan. Tapana kirjoittaa liian pitkästi- joten lyhyesti:
Karvakuonot on auttaneet meikää läpi tosi vaikeiden vuosien, nyt lähtee ihan vettä pukkaan silmistä-
Mutta jos te Juha ja Immu laitatte uutta tulille, olen kuulolla ehdottomasti.
Vaikka olen vähän vino,eli sukupuolilla ei ole sellaista väliä. Vain ja ainostaan pääkopan tilalla,mikä toki sekin on lavea ja loiva. Todella surullista ollut jo vuosikausia somen tilanne-aina viittä vaille,onko vittuiltu ihmistä itseään vai asiaa kohtaan.
Valoo kohti mennään 🤠✌️Kiitti paljon ja tsemii isosti sinne
Hyvä video ja äärettömän hyvä kirja taas vuoriselta niinku aina
🤠✌️tänks
Juha, jossain vaiheessa ainakin oli linnan varastetuin kirja, Juoppo hullun päiväkirja
Kiitos, oli aika virtuaalitodellinen olo, kun samalla törmää Immuun salilla ja kuulokkeista pauhaa kundien kindermunajutut 🎉
🤣🤣🤣🤣Kiitti paljon...kisis ❤️
Joo tää oli hyvä ei toki muutkaan huonoja oo ollu mut tää oli hyvä
Kiitti paljon
Siinä on kyllä kaks mun lempi ukkua😁Jos saatte joku bodcastin tai muuta aikaan ni kuuntelen/ katon aivan varmasti😎
Tänks
Immulle 10pistettä materiaalista ja vieraasta.teillä Immu selvästi synkkas hänenkaa.ja perää papukaijan merkki kun aikoinaan ala-asteella.hyvää kesänjatkoa!sekä vointeja!
😁😁😁✌️Kiitti
Huikee jakso!
😁😁✌️tänks
Pappa Vuorinen
Lisää näitä
Tänks
Näkee ja kuulee että tyypit tulee hyvin juttuun keskenään, harvoin on tullut naurettua näin paljon. Tätä olisi kuunnellut pidempääkin
Kiitti paljon pitää väsää lisää
moro vaikka ei tähän liity niin ootko koskaan panostanu penkkipunnerrukseen erityisesti ?tai paljo nostanu parhaillaan? ite bodaillu 7 vuotta niin aattelin jos penkkiin alkais panostaan !
190kg ×2 on mun paras setti
Penkkiä kun tekee monta kertaa viikossa niin tulokset kasvaa nopeasti. Aloitin linnassa ihan nollasta treenaamaan. Puolenvuoden päästä nostin jo 110kg x 1. Ja ilman mitää douppia, pelkkää ruokaa koneeseen 3kertaa päivässä plus rahkaa iltaisin
@@supertahti935 montas kertaa supertahti935 teit penkkiä viikossa ?ja teitkö apuliikkeitä?ja tietkö kapeeta penkkiä ?
Tää oli hyvä👊jatkoa odotetaan
Kiitti paljon
Melkoinen lahjakkuus kyllä juontamaan sekä jutustelemaan tämän tyyliseellä pieteetillä Immu on. Ehdottomasti tästä kannattaisi kyllä liikahtaa mihin verkkoon tahansa. Hyvä meininki.
🤣🤣🤣🤣Kiitti paljon