- Видео 123
- Просмотров 1 961 960
Pekka Ruuska - Topic
Добавлен 14 сен 2013
Pekka Juhani Ruuska on suomalainen laulaja, lauluntekijä ja äänilevytuottaja. Läpimurtonsa hän teki vuonna 1990 kolmannella, platinaa myyneellä, soololevyllään Yhdestoista hetki, jolta nousi ikivihreiden kotimaisten joukkoon kappale ”Rafaelin enkeli”.
1980-luvun alussa Ruuska kiersi maata Livingstone-yhtyeessä ja esitti gospelpainotteista musiikkia. Vuonna 1985 hän osallistui Ritz-yhtyeen kanssa kappaleella ”Seinäkalenterityttö” Syksyn sävel -kilpailuun. Kappale ei päässyt finaaliin, mutta oli mukana Syksyn sävelen satoa -ohjelmassa.
Ruuska toimi 1980-luvun lopulla Suutarilan ala-asteen musiikinopettajana ja perusti Pohjois-Helsingin Bändikoulun yhdessä Peter ”Petteri” Kokljuschkinin kanssa vuonna 1990. Bändikoulussa harjoittelivat sittemmin menestyneet yhtyeet TikTak ja Indica. Myös osa Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenistä soitti bändikoulussa.
1990-luvun puolessa välissä Ruuska aloitti työt Warner Music Finlandin kotimaisen tuotannon päällikkönä. Tuottajana hänen menestyksiään ovat olleet muun muassa Asa, The Rasmus, Zen Café, Maija Vilkkumaa ja The Crash. Marraskuusta 2007 alkaen Ruuska on johtanut omaa musiikkiyhtiötään Kaiku Entertainmentia.
1980-luvun alussa Ruuska kiersi maata Livingstone-yhtyeessä ja esitti gospelpainotteista musiikkia. Vuonna 1985 hän osallistui Ritz-yhtyeen kanssa kappaleella ”Seinäkalenterityttö” Syksyn sävel -kilpailuun. Kappale ei päässyt finaaliin, mutta oli mukana Syksyn sävelen satoa -ohjelmassa.
Ruuska toimi 1980-luvun lopulla Suutarilan ala-asteen musiikinopettajana ja perusti Pohjois-Helsingin Bändikoulun yhdessä Peter ”Petteri” Kokljuschkinin kanssa vuonna 1990. Bändikoulussa harjoittelivat sittemmin menestyneet yhtyeet TikTak ja Indica. Myös osa Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenistä soitti bändikoulussa.
1990-luvun puolessa välissä Ruuska aloitti työt Warner Music Finlandin kotimaisen tuotannon päällikkönä. Tuottajana hänen menestyksiään ovat olleet muun muassa Asa, The Rasmus, Zen Café, Maija Vilkkumaa ja The Crash. Marraskuusta 2007 alkaen Ruuska on johtanut omaa musiikkiyhtiötään Kaiku Entertainmentia.
Lyhyt yö
Provided to RUclips by DistroKid
Lyhyt yö · Pekka Ruuska · Suksitehdas Records
Lyhyt yö
℗ Suksitehdas Records
Released on: 2024-04-26
Auto-generated by RUclips.
Lyhyt yö · Pekka Ruuska · Suksitehdas Records
Lyhyt yö
℗ Suksitehdas Records
Released on: 2024-04-26
Auto-generated by RUclips.
Просмотров: 3 147
Видео
Klo 3.30
Просмотров 516 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Klo 3.30 · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Tyhjät sydämet
Просмотров 2816 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Tyhjät sydämet · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Vartiossa
Просмотров 676 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Vartiossa · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Parakissa
Просмотров 296 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Parakissa · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Eksynyt löytää kotiin
Просмотров 746 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Eksynyt löytää kotiin · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Silmiesi alla
Просмотров 196 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Silmiesi alla · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Pitkä matka
Просмотров 5106 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Pitkä matka · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Unohtuneet
Просмотров 376 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Unohtuneet · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Kuljeta ja johda
Просмотров 616 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Kuljeta ja johda · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Kaukana kotoa
Просмотров 396 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Kaukana kotoa · Pekka Ruuska Kaukana kotoa ℗ 1998 Finngospel Released on: 1985-08-09 Producer: Jaakko Loytty Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Epilogi
Просмотров 496 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Epilogi · Pekka Ruuska · Jussi Liski 7 tarinaa ℗ 1988 Finngospel Released on: 1988-10-07 Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Seitsemän rohkeaa miestä
Просмотров 746 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Seitsemän rohkeaa miestä · Pekka Ruuska · Sauli Lindgrén · Jussi Liski · Harri Rantanen · Leevi Leppänen 7 tarinaa ℗ 1988 Finngospel Released on: 1988-10-07 Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Nuori, villi ja vapaa
Просмотров 1556 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Nuori, villi ja vapaa · Pekka Ruuska · Sauli Lindgrén · Jussi Liski · Harri Rantanen · Leevi Leppänen 7 tarinaa ℗ 1988 Finngospel Released on: 1988-10-07 Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.
Miekka ja valtikka
Просмотров 826 месяцев назад
Provided to RUclips by Naxos Digital Services Miekka ja valtikka · Pekka Ruuska · Sauli Lindgrén · Jussi Liski · Harri Rantanen · Leevi Leppänen 7 tarinaa ℗ 1988 Finngospel Released on: 1988-10-07 Producer: Pekka Ruuska Composer: Pekka Ruuska Auto-generated by RUclips.