- Видео 15
- Просмотров 148 394
SaloTube
Добавлен 13 ноя 2013
Mathildedalin Tiernapojat 2016
"Tiernapojat" on vuosisatoja vanha suomalainen jouluperinne, laulunäytelmä, jota nuoret pojat alun perin kiersivät taloissa esittämässä. Kuvaelma perustuu pääasiassa Matteuksen evankeliumiin ja kertoo itämaan tietäjien matkasta Jeesus-lapsen luo sekä kuningas Herodeksesta, joka määrää sotilaansa surmaamaan kaikki pienet poikalapset toivoen siten saavansa hengiltä myös vastasyntyneen Jeesuksen, ”juutalaisten kuninkaan”. (Wikipedia)
Просмотров: 6 156
Видео
Pirturannan tarinat: Jore Penttinen, käsikirjoitus
Просмотров 3068 лет назад
Teijon venehallissa esitetään tänäkin vuonna viime vuoden menestysmusikaali "Pirturanta", jonka tapahtumat sijoittuvat kieltolain aikaan. Käsikirjoittaja Jore Penttinen kertoo työstään projektin kimpussa. Lisätiedot: www,pirturanta.fi
Pirturannan tarinat: Marcus Lindén, ohjaus
Просмотров 2408 лет назад
Pirturanta tulee taas. Teijon venehallissa esitettävä musiikkinäytelmä kertoo pirtun salakuljetuksesta kieltolain ja suuren laman aikana. Musikaali on hauska, mutta samalla koskettava. Ohjaaja Marcus Lindén kertoo näkemyksiään viime kesänä ensi-iltansa saaneen menestysmusikaalin toisen vuoden aattona. Lisätiedot: www.pirturanta.fi
Pirturannan tarinat: Einari Trygg
Просмотров 3908 лет назад
Mathildedalin näytelmäkerhon viimekesäinen menestysmusikaali Pirturanta esitetään uudelleen heinäkuussa 2016. Mukana on uusia juonenkäänteitä, uusia näyttelijöitä ja myös uutta musiikkia. Esitys nähdään Teijon venehallissa, suojassa sateelta ja tuulelta. Kahvila palvelee väliajalla. Lisätietoja: www.pirturanta.fi
Pirturannan tarinat: Ville Witka
Просмотров 6828 лет назад
Viime kesänä jättimenestyksen saanut Pirturanta-musiikkinäytelmä esitetään taas Teijon venehallissa, sateelta suojassa. Uutta musiikkia, uusia juonenkäänteitä ja myös uusia näyttelijöitä on mukana. Nouseva, mukava katsomo. Väliajalla maukasta tarjoilua. Katso lisää www.pirturanta.fi
Pirturanta kesällä 2016!
Просмотров 7768 лет назад
Tulevana kesänä Mathildedalin näytelmäkerho vie meidät taas kieltolain aikaan, pirtukeisari Einari Tryggin vaiherikkaaseen elämään. Luvassa on uusia jännittäviä käänteitä, joten kannattaa tulla nauttimaan huumoripitoisesta, mutta samalla koskettavasta veijaritarinasta, jota Ville Witkan hieno musiikki vie eteenpäin. Teijon venekerhon halliin rakennettu nouseva katsomo ja kahvio tarjoavat säältä...
Kai Siltala: Myrsky
Просмотров 1 тыс.9 лет назад
Mathildedalin näytelmäkerho tuo suuren suosion saaneen Pirturanta-musiikkinäytelmän taas Teijon sataman venehalliin kesällä 2016. Venehalli tarjoaa suojan sateelta ja mukavan katsomon. Tässä maistiaisena näytelmän päähenkilön, pirtukuningas Einari Tryggin (Kai Siltala), esittämä Myrsky-laulu, joka on näytelmän musiikista vastaavan Ville Witkan käsialaa. Katso lisätietoja sivulta www.pirturanta....
Pirturanta, veijaritarina kieltolain ajalta
Просмотров 1,8 тыс.9 лет назад
Mathildedalin näytelmäkerhon toteuttama Pirturanta on hauska ja koskettava musiikkinäytelmä, joka kertoo kieltolain aikaisista tapahtumista 1930-luvulla. Ajat olivat ankarat, ja monien piti hankkia elantonsa pirtun salakuljetuksella. Näytelmän kirjoitti Jore Penttinen ja ohjasi Marcus Lindén. Musiikista vastaa Ville Witka, puvustuksesta Pirita Lindén, lavastuksesta Henri Ollikainen ja esitystek...
Leticia-kuoro - Laulava poika
Просмотров 5 тыс.10 лет назад
Salolaisen Leticia-kuoron tämänvuotinen kevätkonsertti on musikaali, jonka ohjauksesta vastaa Tapio Väntsi, musiikista Mia Makaroff, laulunohjauksesta kuoronjohtaja Saara Kemppainen ja tansseista Nina Andström. Esitykset ovat Salon Urheilutalolla 23 - 25.5.2014. Lisätietoa: www.leticia.fi.
Salossa marssittiin!
Просмотров 18411 лет назад
9.11.2013 noin 5000 salolaista kokoontui Salon torille ottamaan kantaa Salon aluesairaalan palveluiden säilyttämisestä. Torille marssittiin komeasti kaupungin läpi, lähtien Astrum-keskuksesta.
Tamminen puolustaa Salon aluesairaalaa
Просмотров 25311 лет назад
Salon toritapahtumassa 9.11.2013 kuultiin useita puheenvuoroja Salon aluesairaalan palveluiden säilyttämiseksi nykyisellään. Tässä Heikki Tamminen.
Taimela puolustaa Salon aluesairaalaa
Просмотров 25511 лет назад
Salon toritapahtumassa 9.11.2013 kuultiin useita puheenvuoroja Salon aluesairaalan palveluiden säilyttämiseksi nykyisellään. Tässä Katja Taimela.
Nummentalo puolustaa Salon aluesairaalaa
Просмотров 8811 лет назад
Salon toritapahtumassa 9.11.2013 kuultiin useita puheenvuoroja Salon aluesairaalan palveluiden säilyttämiseksi nykyisellään. Tässä Juhani "Numppa" Nummentalo.
Kyde - Mä jäin kii / Melkein halvaannuin
Просмотров 4,4 тыс.11 лет назад
Salon tori 9.11.2013. Lavalle astuu Pekka "Kyde" Kytösaho, tunnettu Salon Elviksenä. Kyde on tiukasti mukana Salon aluesairaalan puolesta käytävässä taistelussa, minkä huomaa tästä mainiosta esityksestä. Kyllä Salossa osataan - oli sitten kyse sairaanhoidosta tai musiikin esittämisestä. Kiitos Kyde, että halusit jakaa tämän esityksen niillekin, jotka eivät torille päässeet!
Niilo ja Edu - Lentäjän poika
Просмотров 127 тыс.11 лет назад
Lauantaina 9.11.2013 yli 5000 salolaista kokoontui Salon torille suureen yleisötapahtumaan, ja taistelu Salon aluesairaalan säilyttämiseksi alkoi. Ensimmäisenä musiikkikappaleena kuultiin Niilo Turusen esittämä Lentäjän poika, jonka Niilo esitti yhdessä kappaleen säveltäjän Edu Kettusen kanssa. Esitys ihastutti ja liikutti jokaista paikalla olijaa. Oli upeaa, että Niilo ja Edu osallistuivat tär...
Siis aivan mahtava ääni pojalla! Tulee ihan kylmät väreet kertosäkeen aikana👌
Että, ette unohtunut.. Vieläkään, siksi ne pohjat oli ajettu kerran...
Hieno ihminen kuitenkin, iso kiitos... Edun polville, kiitti.
Kaikille elämässä tsemppiä, sitä tarvitaan... Sankarit!
❤
Mitalit ansaitsi.
Sen minäkin näin... varmasti piti se.
Hienoa ja hyvää tulkintaa.
NIILO SE VASTA ONKIN TIMANTTIA
edu maailman kovin jätkä
Herkistyikö Edu kun Niilo esitti hänen kappaleensa?
poika todisti se the voice kidsissä että vaikka istuu pyörätuolissa voi silti laulaa käytän pyörätuolia itse ja laulanut lapsesta asti ja nyt olen ammatti muusikko
Poika vetää biisin täysillä 🥰😊😭
SYDÄMMELLISET 60-VUOTIS SYNTTÄRI ONNITTELUT, AIDOLLE SUOMALAISELLE, ARTISTILLE KAIKKINE LISUKKEINEEN,,,12.4.2021,,, T. VESA.
😍
Wau! Huikeaa rohkeutta ja ihmeellistä jännittömyyttä! Kiitos Kun autat lauluillasi minuakin aivovamman saanutta 57v miestä
Ihana kappale; todella hyvin Niilo laului! Mikä se Salon sairaalam kohtalo? Onnistuiko säilyttämään sen?
WOW!!!. Täydellisesti vetästy kipale.! Ja sulla viel EDU säestämässä... :)
Ihana ❤️ upea ääni.
Olin niilon kaa samalla luokalla ja muistan mitä sille kävi
Olipa syy pyörätuolille mikä tahansa, en ainakaan minä haluaisi, että sitä tahtomattani leviteltäisi netissä.
Olin samassa koulussa niilo :D olin vaan vuoden sua vanhempi :P
mun serkku!😍 Jumalan lahja ....❤❤oon Jenni Turunen
Hyihitto taimela
Mun serkun poikani tämä jumalan lahja ja jumalainen ääni
Salo mainittu
hyvä laulu ääni
Suloinen poika ja suloinen laulu:) Kiitos!!
lempi laulu
syöpää
hyi vittu
100000000000000000000/1000000000000 😍 niilolla on todella hyvä ääni
ihana laulu :)
Hienoa että kerrankin salon torilla on tapahtunut jotain hyvää Ei oo benjaminit yms hyppimässä, tämmöstä ois voinu olla jokapäivä <3
nilon laulu ääni onhyva
niilon laulu ääni on tosi ihana♥ laulettiin tota joskus paljon koulussa☆ kiva biisi★
voi niilo
käy sääliks kun poika on pyörätuolissa
nii
Ei siinä mitään säälimistä ole,hieno poika ja hieno asenne <3
lolollollollollooollolllolol
juu tota...
kiitos vaa
Tää laulu on ihan sanonko mistä mutta säälin tota poikaa koska se on pyörätuolissä
hyvä! :)
se joka lauloi asuu perttelissä
"Minä nöyristä lapsista nöyrin".. Voikun ihmiset nykyään vähänkää osais olla nöyriä.. Ei nöyristellä vaan "olla nöyriä"..
Kyllä se Nipsu osaa!!
10/5 ehdottomasti
Ilmeisesti sairaala säilyi?
100/100 paras
5/5
Eikä ku 10/5
Paras<3
FatMonkey ok
hyvä ääni ja lahjakas poika arvostan tät vaikka olenkin 14v poika
noh i te oon 31 ja ainoo asia mitä voin sanoo on, kyl se niksu hienosti vetääpi :)
Toivottaisiin kaikki rakastaa yhtä paljon kuin minä ja sata muuta.....
Rakastan tätä niin paljon:)♥ Tulee aina tippa linssiin kun kuuntelen, vetää poika niin hyvin. Ja kivasti korkealtakin vetää ja suloinen poika :)
Sama😊 toi on mun serkku ja en nää sitä kyl paljoo😂
Ihana.. melkeen itkin kunnolla.. Tää piristää kaikkia 😌 ♥
Mun serkku👌👌